Kauneuden kapea kuva

Miltä näyttää kaunis ihminen? Kun katsot peiliin, näetkö siellä kauniin ihmisen?

Käsitys siitä, mikä on kaunista, on sidoksissa aikaan ja kulttuuriin. Ajatellaan vaikka Rubensin maalausten reheviä naisia, tiukkaan korsettiin (oman terveytensä uhalla) ahtautuneita ampiaisvyötärön tavoittelijoita, mallimaailmassa ihannoitua äärimmäistä laihuutta, ja viime vuosina kauneusihanteeksi noussutta lihaksikasta ja kiinteää naisvartaloa.

Olen aina ollut normaalipainoinen. Nuorena olin hoikka, kunnes erään parisuhteen aikana lihoin alle vuodessa 13 kiloa. Peilikuvan raju muutos lyhyessä ajassa oli minulle järkytys. Hölmöintä asiassa on, että vasta lihottuani ymmärsin olleeni aiemmin hoikka ja nätti nuori nainen. Olin pitänyt itseäni ”läskinä”. Saunan lauteilla istuessani minulla oli tapana ottaa pihtiote ”vatsamakkarastani”, josta en kyennyt edes pitämään kiinni enää noustuani seisomaan. Iho liukui pois sormieni välistä.

Olin ollut tyytymätön ulkomuotooni hoikkana, ja vielä tyytymättömämpi olin lihottuani. Lyhyessä varressa kertyneet kilot näkyivät selvästi, enkä enää tunnistanut itseäni peilikuvasta. Parisuhteen päätyttyä laihduin entiseen painooni nopeasti, mutta keräsin saman verran painoa nopeasti uuden suhteen alettua. Pääni sisällä olin edelleen se hoikka tyttö, mutta peilistä katsoi pyöreämpi ja pehmeämpi nainen.

Niin nurinkurista kuin se onkin, painoni ei aikoinaan lisääntynyt elämäntapojen huononemisen vuoksi vaan juuri päinvastoin. Nuorena elin käytännössä herkuilla, mutta pysyin hoikkana, koska söin kaiken kaikkiaan varsin vähän ja liikuin melko paljon. Parisuhteen myötä opin syömään oikeaa ruokaa. Herkkujen syönti ehkä hieman väheni, mutta yhteensä söin selvästi aiempaa enemmän.

Kun mietin painoni kehitystä, huomaan, että olen ollut jo pidempään pyöreämpi versio itsestäni kuin hoikka. Olen aikojen saatossa hyväksynyt, että kokoni ja ulkomuotoni on juuri sellainen, mikä sen kuuluukin elämäntavoillani olla. En voi olla tyytymätön vartalooni, koska se on tietoisesti tehtyjen valintojeni tulos. Esimerkiksi nykyisen kauneusihanteen mukainen, treenatun kiinteä peilikuva edellyttäisi toisenlaisia elämäntapoja, joita ainakaan toistaiseksi en ole valinnut. Olen tyytyväinen siihen mitä peilistä näen, enkä tippaakaan kateellinen kenenkään toisen vartalosta.

Asiassa on kuitenkin vielä yksi mutka. Nimittäin se hoikka tyttö on olemassa edelleen, jossakin tämän pehmeämmän kuoreni alla. Eilen iltalenkillä tuntui siltä, ettei tuo tyttö koskaan kadonnutkaan. Juoksu kulki höyhenenkevyesti, aivan kuin olisin liikuttanut sitä nuorta, hoikkaa vartta mikä minulla joskus oli.

Vuosien mittaan olen parantanut ruokailutapojani pikkuhiljaa ja pysyvästi, ja olen saavutukseeni valtavan tyytyväinen. Voin pahoin, kun ajattelen mitä herkuttelu television äärellä minulle joskus tarkoitti. Olen pohtinut suhdettani ruokailuun ja liikuntaan vuosikausia, ja mukavuudenhaluinen herkuttelija on siirtynyt askel askeleelta syrjemmälle. Samalla olen kiinnostunut ja oppinut nauttimaan liikunnasta aivan uudella tavalla. Kiinnostus on realisoitunut toiminnaksi vaihtelevasti ja kausittain. Välillä on ollut aktiivisempia aikoja ja välillä turhan pitkiä kausia, jolloin nojatuoli on kutsunut liikuntaa enemmän. Olen onnistunut vuosien mittaan (hieman paksukalloinen kun olen) vihdoin ymmärtämään, että liikkeessä oleminen saa minut voimaan paremmin kuin paikoilleen jääminen – vaikka ulos lähteminen tuntuisi miten vaikealta hyvänsä.

Ihminen on mutkikas olento. Voimme kokea ulkomuotomme vääränlaiseksi ja olla tyytymättömiä peilikuvaamme, täysin siitä riippumatta minkä kokoisia olemme ja miltä näytämme. Kuvittelemme, että kauniit ihmiset ovat tyytyväisiä peilikuvaansa – ja yritämme uskotella itsellemme, että olisimme onnellisempia, kunhan vaan peilistä katsoisi hoikempi, muodokkaampi, kiinteämpi, pidempi, lyhyempi tai jollakin muulla tavoin toisenlainen ihminen kuin nyt.

Oletteko katsoneet ohjelmaa ”Tyyliä vai ei” (”What Not to Wear”)? Eksyin katsomaan sitä kanavasurffaillessani edellisten olympialaisten aikaan, kun odotin urheilulähetystä alkavaksi. Olin aikeissa kääntää kanavaa, koska vaatteet ja muoti eivät minua juuri kiinnosta, mutta katsoin ohjelman kuitenkin loppuun, ja myöhemmin netistä lukuisia muitakin jaksoja. Ohjelmasarja opetti minulle paljon, mutta aivan eri asioita kuin voisi luulla.

Ohjelmaan osallistui kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisiä, ja kun tyylinmuutos oli saatu päätökseen, aivan jokainen heistä oli kaunis. Syynä eivät olleet uudet vaatteet, meikki ja hiukset, vaan osallistujien ymmärrys omasta kauneudestaan ja löytyneen itsearvostuksen heijastuminen ulospäin. Ohjelman alussa vain harva osallistuja oli tyytyväinen itseensä. Tyytymättömien joukkoon mahtui myös monia todellisia kaunottaria, jotka olisivat voineet pukeutua vaikka perunasäkkiin ja näyttää upeilta. Tyylinmuutos oli lähes jokaiselle osallistujalle pintaa syvemmälle menevä prosessi, jonka aikana he oppivat ymmärtämään jotakin olennaista itsestään ja elämästään. Jotakin kipeää, minkä he olivat aiemmin yrittäneet peittää mitä erikoisimpien vaatevalintojen taakse.

Oman maailmankuvani mukaan kauneus on jotakin muuta kuin sentit ja kilot. Se on suoraryhtistä tyytyväisyyttä omaan itseen, elämäniloa ja hymyä. Rohkeutta ottaa oma tilansa maailmassa, vaikka ei vastaisikaan kulloinkin vallalla olevaa kapeaa kauneusihannetta.

4 kommenttia artikkelissa “Kauneuden kapea kuva

  1. Samoja ajatuksia olen itsekin pyöritellyt ja juuri tuo kohta, että oma vartalo on pitkälti omien valintojen tulos ja vielä sen asian perustavanlainen hyväksyminen, on ollut itselleni suuri kasvunpaikka. Olen oppinut, että vartaloni on hieman ”pehmeä” ja se on sen seurausta, etten koe saavani vartaloa kiinteyttävien harjoitteiden tekemisestä riittävästi lisäarvoa elämääni, joten käytän aikani muuhun.
    Ymmärsin myös taannoin, että hiusmallini on juuri hyvä sen pituisena kuin se on, oli hiusten leikkuusta sitten kolme päivä, kolme viikkoa tai kolme kuukautta, kunhan vain asennoidun oikein. Aiemmin turhauduin jatkuvasti siihen, että hiukseni olivat joko liian lyhyet tai liian pitkät ja noloa kyllä, tavoittelin tilaa jossa hiusteni pituus olisi ollut aina sama. Tavoittelin siis tiettyä hiusmallia, jossa oli mielestäni tietty ihannepituus. Nyt kun tämän sanoo ääneen, tajuan tuon tavoitteen älyttömyyden. Se olisi vaatinut kampaajalla käynnin parin viikon välein, eikä pienituloisena minulla ollut siihen varaa (eikä koko ajatuksessa järkeäkään), joten olin jatkuvasti tyytymätön. Nyt olen oppinut asennoitumaan, että voin hiusten kasvaessa laittaa niitä eri tyyleillä ja nauttia siitä ja leikkaamisen jälkeen palata lyhyempään ilmeeseen. Ah, kuinka vapauttavaa 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Elämä on täynnä erilaisia valintoja. Mitä enemmän olen näitä kauneus- ja painoasioita miettinyt, sitä enemmän ajattelen niin, että monien harjoittama jatkuva (mutta vain vähän tuloksia antava) laihduttaminen on järjetöntä. Jos todellista halua ja voimavaroja niiden asioiden tekemiseen ei ole, mitkä johtaisivat pienempään painoon tai kiinteämpään vartaloon, niin ehkä kannattaisi valita toisin. Jatkuva stressi painosta ja ruoasta, ja usein myös syömisen kanssa kituuttaminen, ei ole tehokas tai järkevä tapa toimia – eikä hyväksi keholle tai mielelle. Tärkeintä olisi tehdä valinta: haluanko todella saada jotakin aikaan peilikuvani suhteen, ja nähdä sen vaivan mitä se vaatii, vai valitsenko mieluummin jotakin muuta. Kaikkien ei tarvitse olla langanlaihoja tai kiinteitä lihaskimppuja. Terveelliset elämäntavat ovat joka tapauksessa hyödyksi jokaiselle, koosta riippumatta, ja niihin kannattaa pyrkiä.

      Hiusesimerkkisi on kiintoisa, ja aikaisempi tavoitteesi kuulostaa varsin stressaavalta. Itse pidän juuri siitä, että hiukset saavat kasvaa rauhassa, kunnes taas jossain vaiheessa leikkautan niitä pätkän lyhyemmäksi. Joka tapauksessa ne ovat aina hyvät. 🙂

  2. Olen oppinut pitämään ulkonäöstäni. Tai ainakin hyväksymään sen ja olemaan yrittämättä muuttaa sitä sellaiseen suuntaan, joka ei tunnu luontevalta. Minusta on sääli, että valtaosa varsinkin naisista ja yhä useammat miehetkin ovat tyytymättömiä ulkonäköönsä, olin itsekin ennen yksi heistä. Fitness-intoilu on uusi syömishäiriön muoto, joka naamioidaan terveelliseksi elämäntavaksi mutta joka on ihan yhtä vaarallinen kuin mikä tahansa muukin syömishäiriö. Suhde ruokaan kieroutuu ja kehonkuva vääristyy.

    Olen muuten eri mieltä tuosta ajatuksesta, että oma vartalo olisi omien valintojen ja työn tulos. Totta kai omaan terveyteen voi vaikuttaa liikunnalla ja hyvällä ravinnolla, mutta varsinkin painon suhteen enemmän merkitystä on perintötekijöillä. Vain noin viidellä prosentilla ihmisistä on sellainen vartalo, jonka saa sovitettua median ylläpitämään kauneusihanteeseen. Jos sattuu olemaan taipumus korkeaan rasvaprosenttiin, ei ole mahdollista terveellisillä elämäntavoilla saavuttaa ns. ihannevartaloa. (http://www.huffingtonpost.com/2014/08/06/elizabeth-banks-genetics_n_5652544.html). Dieeteillä pystyy pudottamaan painoaan, mutta jos uudet mitat eivät ole keholle luonnolliset, niissä ei kauaa pysy. Käsitys siitä, että kuka tahansa voi päästä (fitness-)mallin mittoihin synnyttää epärealistisia tavoitteita, tyytymättömyyttä omaan ulkomuotoon ja jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, ettei viitsi tehdä tarpeeksi töitä kehonsa eteen.

    • Kiitos kommentistasi ja linkistä! Tuo tyytymättömyys omaan ulkonäköön on tosiaan harmillinen juttu. Se voi vaikuttaa elämään niin monella tasolla.

      ”Olen muuten eri mieltä tuosta ajatuksesta, että oma vartalo olisi omien valintojen ja työn tulos.” Tarkoitinkin tuolla ajatuksella nimenomaan itseäni ja omaa tilannettani. Olen ollut hoikka, nyt vähemmän hoikka, ja elämäntapani – siis liikunnan ja ravinnon määrä ja laatu – ovat vaihdelleet. Näiden valintojeni vaikutukset vartalooni olen voinut nähdä peilistä. En siis väitä, että asia olisi jokaisella yhtä selvä tai että ihmiset olisivat itse ”syypäitä” vartaloonsa tai ”ansainneet” juuri sen vartalon mikä peilistä näkyy. Ulkomuotoon ja painoon vaikuttavia asioita on muitakin kuin vain ravinto ja liikunta, kuten mainitsemasi perimä. On myös olemassa esim. lääkkeitä, joiden seurauksena ihminen saa jopa kymmeniä lisäkiloja, vaikka aiemmin olisi pysynyt normaalipainossa.

      Joka tapauksessa, nyt ihannoitu fitnessvartalo on valtavan työn tulos. En silti väittäisikään, että kuka tahansa saa fitnessvartalon kunhan tekee tarpeeksi töitä sen eteen. Saati että pysyisi pidempäänkin mitoissaan, tai voisi hyvin. Ihminen on monimutkaisempi olento. Tässä fitnessbuumissa on jotakin samaa ilmiönä kuin aiemmin pinnalla olleessa maratonvillityksessä. Vähän sellaista ”amerikkalaisen unelman” makua, että kuka tahansa pystyy kun vaan haluaa ja tekee tarpeeksi töitä. Hinta näiden asioiden tavoittelemiselle voi olla liian kova.

      ”…jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, ettei viitsi tehdä tarpeeksi töitä kehonsa eteen.” En pidä siitä, että kaikesta tehdään suoritus. Ei ole olemassa minkäänlaista pakkoa tehdä töitä kehonsa eteen, jos ei itse niin halua. Oman elämäntapansa saa jokainen valita itse, omien olosuhteidensa ja toiveidensa mukaisesti. Jos huono omatunto tulee siitä, ettei ”viitsi tehdä tarpeeksi” suhteessa yleiseen kauneusihanteeseen tai muiden odotuksiin, niin kannattaisi ottaa aikalisä ja miettiä mitä itse haluaa. Meillä on jokaisella vain yksi elämä, ja se on liian lyhyt tuhlattavaksi jonkun ulkopuolisen ihmisen toiveisiin tai tavoitteisiin pyrkimiseen. Kannattaa miettiä minkänäköinen elämä on se juuri itselle sopivin ja mieluisin, ja tavoitella sitä. Ja olla tyytyväinen siihen, mitä omat valinnat tuovat tullessaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s