”Tervetuloa, mukavaa kun tulit!”

Kun saat yllätysvieraita, mitä ajattelet?

Ensihämmennyksestä toivuttuani mieleeni juolahtaa, että ”miltä minä oikein mahdan näyttää” ja varsinkin ”voi kun olisi siistimpää”. Ja lopulta: ”Miten meillä on tämän näköistä?!”

Meille tulee harvoin yllätysvieraita. Tässä asunnossa asuessa (noin seitsemän vuoden aikana) muutaman kerran on joku poikennut yllättäen.

Kunnes hiljattain tuli todella yllättäviä yllätysvieraita.

Ovikellon soidessa olin puolipukeissa. Kumppanini avasi oven ja minä menin makuuhuoneeseen etsimään vaatteita päälleni. Eteisestä kuului niin paljon puhetta, että ajattelin jonkun tutun tulleen yllättäen käymään. Ulko-ovesta ei ovisummerin vuoksi pääse niin vain sisään, joten hiukan ihmettelin yllättävää saapumista.

Kun sain vaatteet päälleni ja pääsin eteiseen, vastassa oli kaksi täysin vierasta, hyvin puheliasta ihmistä ämpäreiden kanssa. Ämpärit olivat täynnä mustikoita, joita he olivat metsästä keränneet niin paljon, etteivät saaneet niitä itse mihinkään sopimaan. Pariskunta oli muuttanut hiljattain naapurirappuun, ja olivat kokeilleet josko pääsisivät mustikoista eroon kysymällä kanssa-asukkailta, haluaisiko joku ostaa marjoja.

Itse en pidä tippaakaan marjastamisesta, joten kotiovelle tuodut mustikat kelpasivat mieluusti. Pakastimessakin sattui olemaan sopivasti tilaa.

Hyvin harvoin törmään ihmisiin, joiden kanssa tulen juttuun välittömästi. Asiaa helpottaa paljon toisen osapuolen puheliaisuus, itse kun olen aika hiljainen enkä keksi äkkiseltään kovin kummoista sanottavaa. Uusien naapureiden kanssa ei ollut ongelmia, he pitivät keskustelua yllä. Mukavia ja välittömiä ihmisiä.

Yllätysvisiitin päätyttyä eteiseen laskeutui hiljaisuus ja hämmennys.

Hassua oli, että minun oli jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa aiheesta yllätysvieraat ja tilanteen herättämät tunnelmat. Sain todella konkreettisen muistutuksen.

Silmä tottuu kaikenlaiseen kotona olevaan sekasotkuun yllättävän helposti. Mutta kun eteiseen astuu yllättäen vieraita ihmisiä, tottumuksen silmälasit tipahtavat silmiltä ja oman kotinsa näkeekin ulkopuolisen silmin. Kodin yksityiskohdat osuvat silmään tarkemmin, eikä eteisen nurkkaan jääneitä rullaluistelusauvoja tai maalipurkkia (joka jo kuukausia on odottanut viemistä alakerran varastoon) voi enää olla huomaamatta.

Minimalismi on auttanut paljon siinä, että koti näyttäisi aina melko siistiltä. Ikävä kyllä pahin sotku löytyy yleensä juuri eteisestä ja sitä lähinnä olevasta keittiöstä. Eteiseen kerääntyy tavaroita, jotka pitäisi viedä jonnekin, ja keittiöllä on kummallinen taipumus mennä muuten vaan epäjärjestykseen.

Järjestyksen ylläpitämisessä kotona auttaisi, ettei jättäisi asioita roikkumaan, vaan hoitaisi ne heti tai mahdollisimman pian. Kun tavarat vie paikoilleen heti kun niitä ei enää tarvitse, on jo paljon vaikeampi saada sotkua aikaan.

Kotivaatteina meillä oli vielä ehkä noin puolisen vuotta sitten vaatteita, joissa ei toistemme lisäksi juuri muille huvittanut näyttäytyä. Kerran pyykkiä viikatessani totesin, että ei meidän tarvitsisi näyttäytyä edes toisillemme niin ikävissä vaatteissa. Otin pahoin venähtäneet, haalistuneet, nyppyyntyneet tai reikiintyneet vaatteet pois käytöstä. Siitä lähtien olemme pitäneet huolen, että kotivaatteet ovat sellaisia, että ovikellon yllättäen soidessa ei tule tunnetta, että olisi vaihdettava vaatteet ennen kuin voi avata oven.

Päätimme tämän kokemuksen jälkeen, että jatkossa pidämme parempaa huolta kodistamme. Tartumme asioihin nopeammin, ja hoidamme tavarat niille kuuluville paikoille. (Jostakin käsittämättömästä syystä emme edelleenkään muista illalla viimeiseksi käyttää esim. varttia tavaroiden paikoilleen viemiseen – vakaista aikomuksista huolimatta.) Siivouksessakin on varaa parantaa. Pyrimme siihen, että kotimme olisi aina sen näköinen, että voisimme hyvillä mielin avata oven ja ottaa yllätysvieraat vastaan. Olisihan siitä iloa itsellemmekin. Ehkä vielä jonakin päivänä ensimmäinen ajatus yllätysvieraan saapuessa on jotakin muuta kuin ”apua, miltä meillä oikein näyttää”.

Mukavammalta tuntuisi vaikka ajatus: ”Tervetuloa, kiva kun tulit käymään!”

25 kommenttia artikkelissa “”Tervetuloa, mukavaa kun tulit!”

  1. Hyvin kirjoitettu. Jäin miettimään miten meillä? Meillä käy useinkin ihmisiä odottamatta, koska asumme naapurustossa, jossa on tapana kävellä sisään naapurien taloon kuistin ovesta ja huudella suureen ääneen ”HALOOO!!!” Johon vastataan jotain sellaista kuin: ”Mä oon täällä yläkerrassa, oota vähän!” Sikäli siis olen tottunut siihen, että kämppä ja rouva itse saattavat olla kuin pommin jäljiltä kun joku saapastelee sisään, samoin lapsen kavereita ja joskus heidän vanhempiaankin tupsahtelee ovelle tasaiseen tahtiin. Olen siis tottunut esiintymään yöpaidassa tukka pystyssä keskellä pyykkivuorta tällä lähimmälle porukalle. Mutta voiko noita nyt oikeastaan vieraina pitääkään.

    Sen sijaan vähän vieraampien ihmisten kanssa on juuri nuo samat ajatukset mullakin, ja keittiö todellakin on se murheenkryyni. Tykkään järjestellä alakerran muuten aika siistiksi, vien ja tuon tavaroita koko ajan, mutta keittiö ei esim. juuri ruokailun jälkeen mitenkään voi olla aina siisti. Sen kanssa on vain elettävä, että tässä talossa oikeasti eletään elämää eikä vain istuta odottelemassa yllätysvieraita 🙂 Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että siihen pitäisi päästä, ettei omankaan porukan kanssa asu kuin sikolätissä.

    • Kiitos kommentistasi! Olen tullut siihen tulokseen, että keittiö on meillä sellainen toiminnan keskus, että ellen ole siellä siivoamassa jatkuvasti, niin se ei ole siisti. Mikä ärsyttää kovasti. Paljon on helpottanut, kun tavarat ovat vähentyneet, nyt keittiö on sentään nopeasti siivottavissa. Sama pätee kyllä koko asuntoon. Liian paljon vaan jää tavaroita käsistä vääriin paikkoihin, kun ”ei nyt juuri jaksa” viedä niitä paikoilleen.

  2. Silloin kun minä olin lapsi, ja asuin oikeasti maalla, oli tapana, että joku naapuri pistäytyi tuosta vain vaihtamassa kuulumiset ja juomassa kahvikupillisen. Ei silloin odotettu, että asunto olisi siivotttu, tai että olisi jotain tarjottavaa kahvin kanssa. Kahvi ja kuulumiset riitti ja vieras lähti sitten hyvissä ajoin pois, että keskenjääneet hommat saattoivat jatkua, tai osallistui töihin itse myös. Nykyään pitää sopia kaikki niin moneen kertaan ja ei voi mennä kylään, ellei saa kutsua, ja kutsun saa ainoastaan, jos emäntä on siivonnut hikihatussa ensin puolipäivää. Sitten on kavereita yli 10 vuoden takaa, joiden kanssa ei voi mennä kuin ulos syömään, koska koti on niin privaatti alue, vaikka se olisi siistikin. höh. OP

    • Kiitos kommentistasi! Tuo kehityskulku on kiintoisa. Mielelläni ottaisin jotakin tuosta entisestä välittömyydestä, että voisi piipahtaa kun siltä tuntuu. Siinä on jotakin sellaista lämpöä, mitä nykyään vähemmän on. Toisaalta, tuolloin ennen ei ollut yhtä helppoa saada aikaan sellaista kaaosta kuin nykyään. Tavaroita oli siihen aika paljon vähemmän. Tuo hillitön siivoaminen ennen kuin joku tulee käymään on kovin tuttua. Kaikenlaisia hajanaisia ajatuksia herättävät mietteesi, kiitos niistä!

  3. Meillä on aina sekaista, ei likaista, mutta sekaista. Jostain syystä ne tavarat vaan jäävät juuri siihen mihin sattuvat. ”Onneksi” mieheni on samanlainen, ei siis tarvitse kinata kuin siitä, kumman tavaroita on enemmän levällään.
    Itse en välitä jos kylässä on tavarat levällään, minusta se kuuluu nornaaliin elämään. Tiskit tiskipöydällä on ok, samoin kuin kenkäröykkiö eteisessä ja pyykkiteline olohuoneessa. Likaisuudesta en kuitenkaan tykkää, ja sitä tarkoittaa esimerkiksi viimeksi kaksi viikkoa sitten pyyhitty ruokapöytä. Yhden päivän leivänmurut taas on ihan ok.

    Tavaraa vähennän edelleen pikkuhiljaa, toisaalta vaikka niitä olisi vähänkin, ei edes ne mene itsestään paikalleen, harmi.

    Taas syksyn tullen täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä inventaario, pysyisi taas hetken asunto siistimpänä.

    Ja me arvatenkin inhoamme yllätysvieraita. Siivoustehokkuutemme on tosin kasvanut ja puolen tunnin varoitusajalla ehtii jo siivota keittiön ja kylppärin, heittää ylimääräiset tavarat piiloon ja imuroida, ja vaihtaa ne kotivaatteet vähän siistimmiksi.
    Siihen muuten sama huomio, olen myös uusinut molempien kotivaatteet tässä kesän aikana. Edelleen on kotivaatteet, mutta niillä voi jopa avata oven 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Meilläkin on useammin sekaista kuin toivoisin. Silloin kun on siistiä, niin pari väärässä paikassa olevaa tavaraa saa aikaan kaaoksen alun. Nytkin kun katson olohuoneessa olevaa ruokapöytää, mietin milloin sitä on käytetty johonkin muuhun kuin tavaroiden alustana, jotka eivät siihen kuulu… Miksi tavaroiden hallinta on niin hankalaa?! Yksinkertaisia asioita noin periaatteessa, mutta käytännössä jotain muuta.

      Sama juttu minulla on, ei minua kiinnosta jonnekin kylään mennessäni miten sekaisin heidän tavaransa ovat. Likaisuus kyllä jo tuntuukin joltakin.

      Tuo siivoustehokkuus on kasvanut meilläkin. Kodin saa näyttämään kauniilta lyhyemmässä ajassa kuin koskaan ennen. Ja tosiaan, meilläkin kotivaatteiden kuntomittarin minimi kulkee siinä, että kotivaatteissa on kyettävä avaamaan ovi. 🙂

  4. Hyviä huomioita! Mä olen parhaillaan pohtinut sitä, miten mun on helpompi pitää kotia siistinä aina silloin kun mun mies on työmatkalla ja olen kahdestaan lapsen kanssa kotona. Heh, helppo vastaus olis että se on siis mies joka sotkee, mutta ei se taida ihan niin yksinkertaista olla. Oonkin tullut siihen tulokseen, että koska 1,5 vuotiaan kanssa meno on aika haipakkaa, ei ole varaa jättää paikkoja sotkuun vaan ne on laitettava viimeistää illalla järjestykseen, koska muuten sitä kaivaa vaan itselleen kuoppaa seuraavalle päivälle. Sotkun määrä kun kumuloituu niin helposti. Nyt esim. ollaan oltu 4 päivää kaksin ja lapsen päiväunien aikaan on niin ihanaa vain olla, kun ympärillä on siistiä, jää todellakin aikaa kaikelle tärkeämmälle (kuten kirjan lukemiselle ja omille päikkäreille, ja nyt pikaiselle nettisurffaukselle). Arkena kun ollaan kaikki paikalla, on niin helppoa ajatella, että ”teen ton sitten kun nuo kaksi lähtevät puistoon ja saan olla rauhassa”. Yleensä vain se sotku on siinä vaiheessa kumuloitunut jo sen verran, että helposti ei jaksa ryhtyä puuhaan ilman isompaa ennakkotsemppausta ja helposti ajattelee, että äh, menköön vielä yks päivä tässä sotkussa.
    Taidan jäädä mutustelemaan tätä ajatusta ja pyrkiä samaan nyt kun arki taas koittaa, kivempihan siellä puistossa olis minunkin olla kuin kotona raivaamassa tyhmiä sotkuja!

    • Kiitos kommentistasi! Sotkun määrä tosiaan kumuloituu. Ikävä ilmiö! Minusta tuntuu siltä, että koti pysyy paremmin hallinnassa, kun olen yksin kotona. Jotenkin veikkaan, että kumppanistani tuntuu ihan samalta kun hän on itsekseen kotona. 😉

      • Arvaa mitä, tein aika huisin havainnon tähän liittyen! Mies palasi työmatkaltaan ja heti oli taas vähän sekaisempaa, mutta mikä havainto, kun jäin kiinni ajatuksesta, että miks mun pitäisi tämä kasa tästä selvittää, eikä tuon?! Eli silloin kun on yksin vastuussa kodistaan, on helpompi ajattelematta laittaa paikat kuntoon, mutta kun ollaan kaksin vastuussa, siitä tuleekin joku ihme angsti, että nyt olis kyllä tuon toisen vuoro, että jos ei sitä haittaa tämä epäjärjestys niin miksi sitten mua pitäisi sen haitata. No siinäpä se. Jos se joku asia mua risoo, niin enkö pääsisi helpommalla kun hoitaisin sen itse pois itseäni häiritsemästä. Tai sitten ihan reilusti pyytäisin toista tekemään sen saman asian. Vaikka mieheni ei ole sen epäsiistimpi kuin minäkään, olen huomannut, että hän tosiaan sietää epäjärjestystä vähän pitempään kuin minä. Hmm… Pääsinpäs taas vähän eteen päin näiden ajatusteni kanssa! Kiitos!

        • Voi kuinka tuttuja ajatuksia! Mietin jo ensimmäisen viestisi kohdalla, että meillä kyllä syy taitaa olla siinä, että (kumpikin…) odottaa, että toinen tarttuu toimeen. Sitten allekirjoittaneella angsti nousee, mutta meikäläisellä se on se klassisempi ”mikset sä KOSKAAN tee YHTÄÄN mitään, AINA mä saa KAIKEN…”. Noloa…

          Siinä todellakin pääsee paljon helpommalla, että elää ilman odotuksia toisen toiminnasta. Kaikin tavoin ja puolin ja toisin. 😀

        • Hyvä havainto! Tuo juuri tekee monta kertaa kotitöistä raskaita, kun miettii enemmän mitä sen toisen pitäisi tehdä, kuin mitä itse voisi tehdä. Syyllistyn tuohon joskus itsekin. Välillä vaan kyllästyy siihen, että itse näkee niin helposti epäjärjestyksen kotona, mutta toista vaan ei tunnu haittaavan. Jos ero ihmisten välillä on tässä suuri (kuten meillä tuntuu olevan), niin jossain vaiheessa kyllästyy kehottamaan tai siivoamaan itse. Pattitilanne. 🙂

  5. Kiitos tästä! Itseäni vaivaa, kun kotona on sekaista. Ei edes sen takia, että potentiaalisesti tulee joku kylään (harvemmin tulee), vaan sen takia, että emme jaksa pitää järjestystä ”vain itsemme” takia. Tai sitten, että käytämme kulahtaneita vaatteita, koska ”kukaan ei näe”. Ei se nyt mikään katastrofi olisi, jos joku tulisi käymään ja näkisi sotkun/kotivaatteet, mutta liian helposti tottuu siihen, että on vähän sekaista ja ei se toistakaan näytä häiritsevän, niin pitääkö nyt asialle muka tehdä jotain.
    Huomaan itse, että viihdyn paremmin kotona, kun tavarat ovat paikoillaan, pölyä ei näy ja päällä on jotain muuta kuin ne vanhimmat verkkarit. Ja vitsi, kelpaisi minullekin ovelle kannetut mustikat. 🙂

    • Kiitos kommentistasi ja ole hyvä vain! 🙂 Minuakin sekaisuus vaivaa. Eihän se mikään viihtyisyyttä lisäävä tekijä ole. Meillä on siisteintä silloin, kun joku on tulossa käymään. Silloin sitä katsoo kotiaan, että ”wau, meillä voisi olla näin kaunista aina” – vaan kun jostain syystä ei voi. Tuo on niin totta, että sekaisuuteen tottuu nopeasti. Pois asunnosta vietävät tavarat maastoutuvat eteiseen, ja ne näkee itse tarkemmin vasta sitten kun ne yllätysvieraat ovat astuneet eteiseen… Ikävä tunne! Ovelle kannetut mustikat olivat kerrassaan hieno yllätys.

  6. Tuo huomio kotivaatteista on osuva. Mistäköhän sitä on oppinut, että elämänsä tärkeimpien ihmisten kanssa voi esiintyä kaikkein huonoimmissa vaatteissaan? Ehkä lähipiiri yleensä näkee timantin siellä ryysyjen sisällä, mutta voisihan sitä itsekin oma-aloitteisesti osoittaa arvostusta myös lähimmilleen pukeutumalla hiukan enemmän ihmisen näköiseksi. 😉 Olen myös huomannut, että kotivaatteilla on vaikutus myös mielialaan. Kun on edes sen oloisesti pukeutunut ja siistinyt tukkansa, että voisi kuvitella käyvänsä ostamassa maitopurkin lähikaupasta, myös päivän aikana tulee saatua enemmän aikaiseksi. Pitämällä itsestään ja ympäristöstään huolta osoittaa arvostavansa kotiväen lisäksi itseäänkin, eikä repsahtanut ulkonäkö tai olohuone häiritse muiden askareiden tekemistä koko loppupäivää.

    FlyLadyn kenties tunnetuin termi kuvaa suljettujen ovien takana vallitsevaa kotikaaosta nimellä ”CHAOS” eli ”Can’t Have Anyone Over Syndrome”, ei voi kutsua ketään käymään -syndrooma. Mekin kärsimme siitä pitkään, mutta tavaran vähenemisen myötä siisteyden ylläpitämisestä tulee moninkertaisesti helpompaa. Eilenkin saimme tuntia ennen vieraiden saapumista kuulla, että kaksi henkeä on tulossa yllätysvieraina lounaalle. Sen sijaan, että koko tunti olisi pitänyt käyttää vain kämpän siivoamiseen, pystyinkin keskittymään ruoanlaittoon ja mies hoiti vain pois eilisen päivän tiskit. Vähintäänkin sellainen kymmenisen minuutin varoitusaika on kyllä silti tarpeen ennen mitä tahansa vierailua!

    • Kiitos kommentistasi! Niin, sanos muuta, miksi tärkeimpien ihmisten kanssa näyttäytyy niin helposti kaikkein ikävimmässä mahdollisessa ulkoasussaan? Tähän tein muutoksen, kun huomasin, että olo ei ole kovin hehkeä nyppyyntyneissä, reikäisissä ja haalistuneissa kotihousuissa, eikä kumppanikaan näyttänyt kovin kummoiselta todella kummalliseksi haalistuneessa, venyneessä paidassaan. Useimpina päivinä sen timantin näkee sieltä ryysyjen sisältä, mutta huonompina päivinä pieni avitus ei ole haitaksi. 😉

      Tavaran vähentäminen helpottaa valtavasti kodin siistinä pitämistä. Meillä ero entiseen on suuri. Ja olipa kerran aika, jolloin vieraita varten siivoamiseen meni kolme päivää… Siinä vaiheessa kun ovikello soi, oli niin puhki, ettei olisi voinut juuri vähempää kiinnostaa nähdä ketään. Onneksi tuosta on päästy. Muutto pienempään asuntoon helpotti jo paljon.

  7. Minä motivoin itseäni siivoamaan ajatuksella, että jos nyt tulisi joku kylään ja olisi tämän näköistä, niin kyllä harmittaisi. Ja niin ryhdyn siivoamaan. Sitten kun olen siivonnut, ajattelen, että jos nyt joku tulisi kylään ja emäntä on tämän näköinen, niin kyllä harmittaisi. Ja niin kohennan ulkonäköä vaikka vaihtamalla paidan ja/tai kampaamalla hiukset. Näin siis silloin kun ei juuri huvittaisi tehdä mitään.

  8. OP puki sanoiksi minunkin ajatukseni! Juuri noin, missä vaiheessa tämä on muuttunut tällaiseksi, että pitää viikkoja ennen sopia kyläilyt, siivota hiki hatussa ja tarjottavien olla viimeisen päälle?

    Mä tykkään yllätysvieraista. Juuri sen takia, että jos sovitaan vierailu, minulle tulee kauheat paineet siivota ja korjata pois tuokin ja tuokin ja onko pihalla siistiä jne. Meillä on kuitenkin aina ns. perussiistiä eikä mitään sekasotkuja. Jos nyt joku tavara on väärässä paikassa tai odottamassa vientiä johonkin, niin mitä sitten?
    Mutta näistä juuri alan stressata kun kyläilyt on sovittu,

    • Kiitos kommentistasi! Niin, milloin kyläilykin muuttui suorittamiseksi? Itse pidän eniten vieraista, joita varten minun ei tarvitse yrittää pitää yllä ”ehtoisan emännän” kulissia. Olen siitä niin kaukana kuin olla ja voi. Inhoan yli kaiken esim. sen miettimistä mitä tarjottavaa pitäisi olla, nykyään monilla on jonkinlaisia rajoituksia ruokavaliossaan. Hyvä kun saan itseni ruokituksi… Tosin ehkä silloin ei enää voi puhua vieraista, jos he tarvittaessa löytävät itsekin jääkaapille. Pidän siitä että jokainen voi olla rennosti. Ja jostain syystä silti siivoan kodin viimeisen päälle siistiksi. Monimutkaista.

  9. Meillä oli tänään anoppi syömässä, äiti kylässä ja naapurista yksi tyttö. Vieraista en tiennyt aamulla töihin lähtiessäni, yllätys on tulla kotiin, jossa vieraita on muille jakaa. Ajatus milläköhän täällä näyttää tulee aina mieleen. Puhdasta on, mutta osa tavaroista on väärässä paikassa. Kirpparilla tavaraa palautui hieman ja kellariin on menossa toinenkin laatikko. Kirjastonkirjoja on kaikilla tasoilla.

    Sienimuhennos oli loistavaa ja tunnelma rento. Ei kukaan katsonut sotkuja. En edes minä.

    • Kiitos kommentistasi! Meilläkin kirjaston kirjat levittäytyvät helposti ympäriinsä. Ja keräävät nopeasti kavereita muista tavaroista. Onhan se niin, että eivät ne sotkut vierailun olennaisimpien asioiden joukossa ole, vaan mukava yhdessäolo. Tämän kun muistaisi silloinkin, kun on omasta kodista kyse.

  10. Kirjoitat ihan aiheesta! Sekasorto kotona ei ole niin paha, sen voi siivota, mutta epämieluisa (itselle ja vieraille) sisustus on minulle iso este! Haluan, että vieraat viihtyvät, eikä minun tarvitse hävetä asuntoani. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.

    Olen muuten huomannut kaaokseen ja tavaroiden paikalleen kulkeutumiseen (sekä mm. siivoamiseen, ruoanlaittoon, vähän kaikkeen) auttavan huomattavasti se, että tavaroilla on oikeasti omat, harkitut paikkansa. Siivoaminen ei ole iso juttu, kun on hyvät välineet jotka ovat helposti saatavilla.

    • Kiitos kommentistasi! Jos todella häpeät asuntoasi, niin asialle kannattaa tehdä jotakin. Olisihan se mukava, ettei tarvitsisi tuntea noin. Toisaalta, itse olen sitä mieltä, että siisteys tekee paljon. Huomaan sen katsellessani ilmoituksia myytävistä asunnoista. Kalustus voi olla minulle hyvin epämieluisa, mutta kun asunto on siisti, katson kuvat oikein mielelläni ja nautin kuvasta välittyvästä siisteydestä. Sen sijaan kauniisti sisustettu, mutta sotkuinen asunto saa minut jättämään asunnon katsomisen saman tien. Eihän sitä itse asuntoa edes näy sotkun alta, joten miksi vaivautua.

      Se, että tavaroilla on omat, harkitut paikkansa, helpottaa todella paljon kaikkea mikä kodissa asumiseen liittyy. En pysty kuvittelemaan muuta vaihtoehtoa itselleni. Olisi hankalaa pitää yllä siisteyttä, jos tavarat olisivat milloin missäkin tai hankalissa paikoissa, ilman omaa paikkaa.

  11. Maalipurkki eteisen lattialla ei kuulosta ollenkaan pahalta. Minusta kotona saa olla sen näköistä, että siellä asutaan. Rajansa tietysti kaikella – meillä kun on ollut keskellä olohuoneen lattiaa 20 maalipurkkia useamman kuukauden ajan 😉 Sattuneesta syystä en yhtään tykkää yllätysvieraista.

    • Kiitos kommentistasi! No jos olisikin se yksi maalipurkki, niin mikäs siinä. On vain niin paljon muutakin, ja yleensä juuri pienessä eteisessä, valmiina lähtemään pois asunnosta. Mitä sitten kuitenkin tulee odoteltua – aivan kuin ne itsestään lähtisivät! – aivan liian pitkään.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s