Jostakin paitsi jäämisen tunteesta

Tuntuuko sinusta, että jäät paitsi jostakin, ellet…

… katso tv-ohjelmia tai elokuvia, joista ystävät tai tutut puhuvat
… ole Facebookissa
… pidä Facebookia jatkuvasti auki ja seuraa vähän väliä muiden päivityksiä
… seuraa päivittäin netissä uutissivustoja tai monia blogeja
… täytä vapaa-aikaasi monenlaisilla harrastuksilla
… ole koko ajan tavoitettavissa?

Tuntuuko sinusta usein siltä, että jossakin muualla tapahtuu juuri nyt jotakin kivaa, josta sinä jäät paitsi?

Elämä tarjoaa meille erilaisia valintoja joka päivä. Emme voi saada kaikkea, mutta meillä on mahdollisuus valita jotakin. Aikaa on rajallisesti ja meitä jokaista on vain yksi. On mahdollista olla vain yhdessä paikassa kerrallaan.

Mutta mitä jos yrittäisi tehdä kaiken aikaa niin paljon kuin suinkin mahdollista? Montaa asiaa yhtaikaa? Kun oikein tiiviisti organisoisi kalenterinsa, niin jos sittenkin voisi saada kaiken? Jos suorittaisi elämää oikein vauhdilla?

Pyrkimys olla jäämättä paitsi mistään voi osoittautua sudenkuopaksi. Pahimmassa tapauksessa jäämme paitsi siitäkin, missä olemme läsnä. Tai missä meidän oli tarkoitus olla läsnä.

Kun katsoo ympärilleen kulkiessaan, näkee loputtomasti ihmisiä, jotka eivät ole läsnä kuluvassa hetkessä. Ihmisiä, joilla on kova kiire tehdä jotakin muuta kuin keskittyä siihen hetkeen, mitä he parhaillaan elävät. Lapsia, joita heidän vanhempansa eivät huomaa. Pariskuntia ja ystävyksiä, jotka selvittävät mieluummin mitä mielenkiintoista heidän puhelimensa tarjoaa, kuin olisivat yhdessä läsnä toistensa kanssa. (Olen monta kertaa miettinyt, että näistä kaikkialla toistuvista tilanteista saisi ajatuksia herättävän valokuvanäyttelyn.) Ihmisiä, jotka keskittyvät enemmän kuluvan hetken tallentamiseen valokuvaan, Facebookiin tai Twitteriin, kuin ainutkertaisesta kokemuksesta nauttimiseen täydellä sydämellä.

Itse olen kokenut, että mitä enemmän pyrin ehtimään kaikkialle ja tekemään kaikkea mahdollista, sitä varmemmin tiedostan että jään jostakin paitsi. Kiire ikään kuin todentaa sen, että tämä hetki ei ole riittävän hyvä, vaan seuraava jota kohti olen jo kovaa vauhtia pyrkimässä, on tärkeämpi. Kiire on läsnäolon pahin vihollinen.

Ja hulluinta on, että kiire on usein valintakysymys. Moni valitsee kiireen, vaikka voisi valita myös toisin. Moni valitsee tehdä asioita kiirehtien silloinkin, kun kiireeseen ei ole yhtäkään järkevää syytä.

Kun en hosu joka suuntaan, vaan keskityn rauhassa asioihin ja ihmisiin joiden parissa olen, en tunne kiirettä. Jos joudun tekemään asioita kiireellä, tiedän, että olen suunnitellut aikatauluni huonosti. Minun mielestäni kiireessä ei ole mitään hienoa tai jalostavaa. Kyse on ainoastaan huonosti suunnitellusta ajankäytöstä.

Aika on kummallinen juttu. Mitä enemmän sitä tuhlaa, sitä enemmän sitä tuntuu olevan. Mitä enemmän yrittää saada aikaan, sitä nopeammin aika kuluu.

Itseäni paitsi jäämisen tunteen kanssa on auttanut, kun olen selvittänyt itselleni mitkä asiat ovat minulle elämässä niitä kaikkein tärkeimpiä. Mihin haluan keskittyä? En halua elää jatkuvassa kiireessä, joten minun on keskityttävä olennaisimpiin asioihin, ja jätettävä vähemmän tärkeät asiat vähemmälle tai kokonaan tekemättä.

Näkökulman muuttaminen elämän kaikkein tärkeimpiä asioita suosivaksi on tarkoittanut monien asioiden vähentämistä. En tunne jääneeni mistään paitsi, päinvastoin, olen saanut elämältä paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.

Mikä tärkeintä, olen löytänyt rauhan nauttia niistäkin hetkistä ja asioista, jotka ennen olivat vain tielläni, kun tein kiireessä matkaa kohti seuraavaa, tärkeämpää asiaa.

14 kommenttia artikkelissa “Jostakin paitsi jäämisen tunteesta

  1. Pisti kyllä ajattelemaan omaa ajan käyttöä. Itselle kolahti tuo facebook. Minulla on pieniä ja vähän isompiakin lapsia ja aika paljon ajastani heidän kanssaan olen notkunut facebookissa. Monesti katson facebookin ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla ennen nukkumaan menoa. On ihmisiä jotka ovat selvinneet ilman facebookkia tässä elämässä. Poistan itseni taas facebookista ja jos tällä kertaa pysynkin poissa kun ajattelen asiaa aikaani lisäämällä.
    Kiitos hyvästä kirjouruksesta.

  2. Näihin ranskalaisilla viivoilla esitettyihin kohtiin on kaikkiin kohdallani vastaus ”en tunne”. En ole koskaan liittynyt Facebookiin, ei ole Twitter -tiliä tai Instagramia, ei Pinterestiä. On kyllä blogi, mutta saan sen tekemisestä niin paljon etten aio lopettaa. Eikä se juurikaan aikaani vie.

    Mutta kyllä, kirjoituksessasi on toki kohtia jotka ovat kohdallani totta. Haluaisin mieluusti ns. tehdä kaiken. Tämä liittyy siihen että minulla on paljon erilaisia kiinnostuksenkohteita. Tämä ei sinänsä aiheuta kiireentunnetta saati ihan oikeaa kiirettä, pikemminkin turhautumista. Ne asiat joita haluaisin tehdä on kirjoittaminen, valokuvaaminen, erilaiset käsityöt. Se etten useinkaan voi keskittyä niihin niin paljon kuin haluaisin aiheuttaa tyytymättömyyttä.

    Minun elämässäni on paljon sellaisia asioita joihin en voi vaikuttaa. Niitä ovat esim. se, että lasten koulu päättyy yleensä 16.30 ja he ovat kotona joskus puoli kuusi. Niitä on sekin että tämä (Bryssel) kaupunki on hiivatin ruuhkainen enkä pääse töihin enkä sieltä kotiin ihan noin vain. On pakollisia ruokakaupassakäyntejä ja hoidettavia asioita, ja isossa, ruuhkaisessa kaupungissa kaikki vie enemmän aikaa kuin toivoisi. Niin että nämä kun lasketaan yhteen niin iltaisin on todella tunne että milloin hitossa ehdimme auttaa läksyissä, milloin teemme ruuan ja syömme sen jne. Eli on aika hyvä osata tehdä jotakin samanaikaisestikin.

    On siis asioita joita en tavallaan ole valinnut (ei ole vaihtoehtoa että lähtisimme tästä nyt noin vaan jonnekin muualle), mutta tässä ajoittain aika hullussa maailmassa olen oppinut kyllä suojelemaan mielenterveyttäni muutamilla melko yksinkertaisilla konsteilla. Joudun työssä sueraamaan lehdistöä kolmella kielellä joten vapaa-ajallani en sitä tee. Liikennevälineissä tukin korvani rauhallisella musiikilla tai joskus vain kuulokkeet ovat korvissa estämässä minua kuulemasta sitä älämölöä ja torvien soimista. Saatan istua koko bussimatkan silmät kiinni omassa maailmassani, se rauhoittaa hienosti tai ei siis lisää sitä sellaista hötkyoloa jota näkee ympärillään. En taattusti räplää puhelinta!

    Tulisin viikossa hulluksi jos tarttuisin jokaiseen mielenkiintoiseen juttuun jota on tarjolla. Koko ajan on näyttelyitä joita ”olisi kiva nähdä”, koko ajan on jotakin tapahtumia ”joissa voisi käydä”. Voisi mennä aina tilaisuuden tunnen töistä happy hoursia viettämään, voisi vaikka mitä. Olen valinnut toisin, valitsen tarkasti ja karsin.

    • Kiitos kommentistasi! Sinulla on hyviä keinoja vähentää turhaa kuormitusta sieltä missä se on mahdollista. Itseään kannattaa suojella liialta hullunmyllyltä.

  3. Ymmärrän kirjoituksen pointin ja toisaalta olen samaa mieltä, mutta…

    ”Aika on kummallinen juttu. Mitä enemmän sitä tuhlaa, sitä enemmän sitä tuntuu olevan. Mitä enemmän yrittää saada aikaan, sitä nopeammin aika kuluu.”

    Jos aikaa tuhlaa, siis vetelehtii kiireettömästi, aika tuntuu sujahtavan käsistä salamannopeasti. Tietenkin jos ajan tuhlaaminen on tylsää ja pitkäpiimäistä (yleensä jotain odottaessa) ei kello tunnu liikkuvan mihinkään.

    Sen sijaan jos pyrkii saamaan asioita aikaan monesti ihan hämmästyy kuinka paljon pienessäkin ajassa ehtii. Tämä tietenkin edellyttää sitä että on kykyä realistisesti arvoida kauanko johonkin saattaisi aikaa tarvita. Jos kuvittelee mahdottomia tehokkuudestaan tai asioihin tarvittavasta ajasta eikä saavuta epärealistisia tavoitteitaan varmasti tuntuukin siltä että aika on vain karannut käsistä hosuessa.

    (Todellinen kiireettömyys muuten helposti vaatii sitä ettei joudu viettämään valtavaa osaa ajastaan töissä, joita joutuu tekemään vain velvollisuudesta. Muuten se tekeminen, josta joutuu karsimaan, on poikkeuksetta sitä vapaavalintaista omaa aikaa ja niitä juttuja, joita elämässään sitten haluaakin kokea. Ilman taloudellista vapautta tärkeäksi koetut asiat voidaan joutua pakottamaan siihen pienenpieneen kulmaukseen mikä ”tuottavalta työltä” jää yli. Taloudellinen vapaus ei tietenkään automaattisesti tarkoita kiireetöntä ja tiedostavaa elämää, mutta on ymmärrettävää miten monet suomalaiset jättäytyvät vapaaehtoisesti tulonsiirtojen varaan saadakseen aikaa itselleen ja tärkeiksi kokemilleen asioille. Tämän vaikutukset yhteiskuntaan ovatkin sitten aivan toinen aihe.)

    • Kiitos kommentistasi! Mietinkin kirjoittaessani, selventäisinkö tuota lainaamaasi kohtaa esimerkillä. Jätin sen sitten vain kullekin vapaasti ajateltavaksi.

      Itselläni on kokemus siitä, että kun vaikka istuskelee ulkona ja seurailee luonnon tapahtumia ja ympäristöä, voi nauttia joka hetkestä ilman minkäänlaista tylsyyttä, mutta silti aika kulkee nautinnollisen hitaasti. Tuttu tuokin kokemus, että pienessäkin ajassa voi saada paljon aikaan.

      Toki ikävät ja pitkät työpäivät lisäävät helposti kiireen tunnetta vapaa-ajalla. Toisaalta taas moni työkin voisi tuntua siedettävämmältä, kun ei itse omalla asennoitumisellaan lisäisi kiireen tunnetta. Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan (harvoin montaa yhtä aikaa kuitenkaan todella voi tehdä) voi jo vähentää kiireen tunnettaan. Monen kiireen tunne vähenisi jo sillä, että lopettaisi jatkuvan kiire-sanan käytön ja keskittyisi enemmän juuri nyt tekeillä oleviin asioihin, kuin jo seuraaviin asioihin hosumiseen. Kun ihmisiä seuraa, huomaa että joillakin on aina kiire – silloinkin kun oikeaa kiirettä ei todellakaan ole – ja toisilla taas ei tunnu olevan erityistä kiirettä, mutta he ehtivät tehdä sen mitä on tarkoituskin. Joillakin on kumma ”tarve” tai mikä lie luoda kiirettä silloinkin, kun sitä ei oikeasti olisi.

      Kirjoitit että ”tärkeäksi koetut asiat voidaan joutua pakottamaan siihen pienenpieneen kulmaukseen mikä ”tuottavalta työltä” jää yli”. Juuri tämän vuoksi omaa ajankäyttöään kannattaa miettiä. Moni viettää valtavasti arvokasta vapaa-aikaansa juuttumalla facebookiin tai katsomalla telkkarista mitä sieltä vain sattuu tulemaan. Kannattaa todella miettiä, mitkä asiat ovat itselle merkityksellisiä, eikä antaa ajan vain kulua hukkaan toisarvoisen ajankulun kanssa. Elämä tuntuisi kenties mielekkäämmältä, kun pitäisi huolen, että niihin lyhyisiin jokapäiväisiin vapaa-ajan hetkiin sisältyisi oikeasti merkityksellistä, itselle tärkeää tekemistä. Silloin ei ehkä tarvitsisi elää niin paljon tulevia viikonloppuja ja lomia varten.

  4. Hei! Jälleen kerran, kiitos loistavasta kirjoituksestasi Tuulia! Olen seurannut blogiasi nyt noin puolen vuoden ajan, ja artikkelit ovat todella antaneet ajattelemisen aihetta. Etenkin tämä postaus kolahti, ja halusin kommentoida. Minulle tulee aika helposti näitä ”paitsi jäämisen” tunteita -milloin mistäkin syystä. Usein taustalla on tuo ylläkin mainittu ”haluaisin ehtiä tehdä kaiken” -ajatus ja suorituskeskeisyyteen taipuva luonne. Näistä olen tietoisesti yrittänyt opetella pois, ja mm. vähentänyt lehtien lukemista (etenkin aikakauslehtiä), ja facebookkailua, koska mm.yltiöreippaiden ihmisten elämäntaparemontit, luistava arki ja ihanat kodit/puutarhat saavat aikaan kevyttä ahdistusta: miksi minä en ole noin tehokas ja ehtiväinen, enkä saa aikaani riittämään kaikkeen mahdolliseen aamulenkeistä huovutustöihin ja ruisleivän leipomiseen? Netissä surffaillessa tulee eteen vaikka mitä mielenkiintoista johon olisi mukavaa perehtyä. Totuus on (luultavasti), että kukaan ei ehdi kaikkea, vaan on tehtävä valintoja -mitkä asiat ovat omassa elämässä niitä kaikkein tärkeimpiä. Ja vähemmän tärkeät asiat jäävät pakostikin ulkopuolelle. Luin vastikään Anna Perhon mainion Superarkea -kirjan, josta sain apua oman perheen ajanhallintaan. Tärkeä pointti on sekin, että toisinaan riittää jos asiat tekee 80%:sti.

    • Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että olet saanut ajateltavaa kirjoituksistani. Yltiöreippaita ihmisiä seuratessa käy tosiaan helposti mielessä, että miten tuo jaksaa ja ehtii. Miksen minä? Toisaalta kannattaa muistaa, että monista ihmisistä näemme vain ulkokuoren. Emme välttämättä tiedä miten muut tarkalleen ottaen aikansa käyttävät, ja mitä kaikkea sellaista jää tekemättä, jota itse pidämme tärkeänä. Ei kannata verrata itseään muihin. Se on epäreilua itseämme kohtaan, sillä itsestämme näemme koko kuvan jota arvioida, toisista vain pienen osan todellisuutta.

      Totta, valintoja on tehtävä, kun kaikkea vaan ei ehdi. Kannattaa valita tietoisesti ne itselle kaikkein tärkeimmät asiat ja keskittyä niihin. Hyvä ajatus tuokin, että toisinaan riittää, että asiat tekee 80 prosenttisesti. Minä ajaudun myös helposti suorittamaan asioita, tuo on hyvä muistutus siitä, että vähempikin pingotus riittää. 🙂

      • Niin juuri! Usein unohtuu, että näemme muista ihmisistä ja heidän tekemisistään/ saavutuksistaan vain pienen osan, siis se mikä ulospäin näkyy -emme koko totuutta. 🙂 Ei ole mitään hyötyä verrata itseä muihin. Mielikuva-todellisuus ja ”paitsi jäämisen tunne” vievät valtavasti energiaa, ja pois tästä hetkestä. Siksi pitäisikin ottaa järki käteen ja yrittää palauttaa ajatukset oikeille urille -> omaan, tämänhetkiseen elämään. 🙂

        • Niinpä. Itsestään näkee koko kuvan, myös ne heikkoudet, jotka toisia katsoessa usein jäävät näkymättömiin. Ei kovin tasapuolista verrata kokonaista itseään vain toisten parhaisiin puoliin.

    • Kiitos vastakysymyksestä – naulan kantaan. Mitä se haittaa? Joka tapauksessa jostakin paitsi jääminen on silkka fakta, jos on kiinnostunut vähänkin laajemmin asioista. Nähdäkseni se paitsi jäämisen tunne ei olekaan niin vahva (eikä siis haittaa), kun tietää mitkä asiat ovat itselle kaikkein tärkeimpiä, ja keskittyy niihin ensisijaisesti. Tyytymättömyys on varmasti suurempaa, jos haroo joka suuntaan tietämättä, mikä itselle olisi oikeasti kaikkein tärkeintä ja merkityksellisintä.

  5. Tässä oli monta hyvää kysymystä. Kuten myös tuo Jennin vastakysymys! Mitä tosiaan?! Myönnän FB:n olevan yksi mun kompastuskivistä. Nyt aloin ajattelemaan, että voisin tehdä pienen kokeen. Kuinka monta kertaa FB:ssä käydessä saan oikeasti jotain ajattelemisen aihetta, esim. joku on jakanut mielenkiintoisen artikkelin? Ehkä tosiaan kerta päivässä voisi riittää kavereiden kuulumisten ja niiden mielenkiintoisten juttujen lukemiseen.
    Muutama viikko sitten aloin tehdä päivittäin sellaisia mindfullness-harjoituksia, että lähdetään lapsen kanssa kävelylle metsään, ja multa kiellettyjä fraaseja ovat ”tulepas nyt”, ”jatketaanpas matkaa” ja ”mennäänkös jo eteen päin”. En tajua, miten se hoputtaminen tulee niin luonnostaan, että vaatii tietoista työskentelyä olla hoputtamatta, myös silloin kun olaan vain ulkoilemassa ilman aikatauluja. Nyt se onneksi alkaa jo sujua 🙂
    Tämä AM:n kommentissa ollut lause myös kolahti: ”yltiöreippaiden ihmisten elämäntaparemontit, luistava arki ja ihanat kodit/puutarhat saavat aikaan kevyttä ahdistusta”. Mä olen huomannut saman asian, ja suorastaan suuttunut itselleni! Aloin ajattelemaan, että ”mitäs jos nyt vaan laittaisit sen koneen kiinni ja alkaisit elää sitä elämää mitä haluat, etkä vain lue muiden elämistä netistä ja ahdistu niistä ja ole kateellinen kun itse et muka ehdi!” On todellakin kyse valinnoista. Nyt kun olen päässyt alkuun turhan tavaran vähentämisessä, onkin luonnollista jatkaa myös niiden muiden turhuuksien karsimiseen..

    • Kiitos kommentistasi! Hienoa, että mindfulness-harjoituksesi alkavat jo sujua. Hyvä että olet kiinnittänyt asiaan huomiota! Aikuisen pää toimii hassusti eri tavalla kuin lapsen. Huomasin sen itse aikoinaan leikkiessäni pienen pojan kanssa. Lapsi määritteli mitä ollaan tekemässä, mutta muutti suunnitelmaa lennosta monen monta kertaa. Turhauduin kerta toisensa jälkeen. Aikuisen aivoilla emme siis päässeet juuri puusta pitkään siinä, mitä ”oli tarkoitus” tehdä. Leikimme yhdessä tuntikausia, minkä aikana opin pääsemään sisään siihen tunteeseen, mikä lapsellakin oli. Tärkeintä oli yhdessäolo, ei minkäänlaiseen päämäärään pääseminen. Minä mielessäni aikani hoputin asioita eteenpäin, kunnes ymmärsin jutun juonen ja nautin olennaisesta. Lapsilla on vielä jäljellä taito elää täydesti kuluvassa hetkessä, kiirehtimättä jonnekin. Siinä on aikuisilla vielä paljon opittavaa.

      Hyvä tuo ajatuksesi facebookin yltiöreippaista ihmisistä ja heistä ahdistumisesta. Nimenomaan, mitä jos eläisimme kukin omaa elämäämme, sen sijaan että seuraamme passiivisina vierestä kun toiset elävät omaansa? Aikoinaan kun olimme kumppanini kanssa aivan jumissa telkkarin katseluun, heitin välillä, että tässä sitä taas katsotaan vierestä kun joku toinen tekee asioita, joita voisimme itsekin olla tekemässä, ellemme vaan hukkaisi elämäämme katsomalla sivusta kun toiset elävät elämäänsä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s