Ajatuksia 512 tavaraa myöhemmin

Vuosi sitten näihin aikoihin päätin vähentää 100 tavaraa viikonlopun aikana. Olimme vähentäneet tavaroita reilulla kädellä jo pari vuotta, ja jo sitä ennen hitaampaan tahtiin ilman tietoakaan minimalismista. Hiukan mietitytti miten vaikeaa voisi olla löytää viikonlopun aikana vielä sata ylimääräistä tavaraa.

Onnistuin tavoitteessani, pääsin lopulta 120 tavaraan. Olen jatkanut poistuvien tavaroiden ylös kirjaamista ja tällä hetkellä mennään numerossa 512. Sen verran meiltä on noin vuoden aikana lähtenyt tavaraa. Hiljainen virta kohti ulko-ovea jatkuu.

Luku tuntuu suurelta siihen nähden, miten hitaasti tavara tuntuu vähenevän. Välillä on tuntunut siltä, että ei ole enää yhtäkään tavaraa jonka tarpeettomuudesta voisimme olla kumppanini kanssa samaa mieltä. Yksi kerrallaan tarpeettomia tavaroita on kuitenkin saatu ulos asunnosta.

Kuluneen vuoden aikana olen yhä selkeämmin ymmärtänyt, miten vähällä todella tulisimme toimeen. Suurimman osan kotona vietetystä ajasta saamme kulumaan ongelmitta vain muutamia tavaroita käyttäen, kun pukeutumiseen, nukkumiseen, peseytymiseen ja ruokailuun liittyvät tavarat jätetään pois laskuista. Monet tavarat odottavat vuoroaan, joka tulee joskus tai sitäkin myöhemmin.

Olen myös huomannut, että ne vuoroaan odottavat tavarat herättävät ajatuksia, jotka eivät oikein ole mieleeni.

Kuten ”ei ole aikaa”.

Ei tunnu olevan aikaa käyttää kaikkia niitä tavaroita, joita kaapeista löytyy. Ja toisaalta, miten monen kohdalla on todellista haluakaan? Miten moni odottaa harvinaista inspiraatiota? Miten monen kohdalla tulemme aina valitsemaan jotakin muuta tekemistä?

Omassa kodissa olevia tavaroita kohtaan on vaikea löytää täysin neutraalia suhtautumista.

Tavarat vaativat huolenpitoa jos niiden haluaa säilyvän kunnossa. Aivan ensimmäiseksi ne kuitenkin vaativat tilaa. Me ihmiset puolestamme liitämme tavaroihin erilaisia odotuksia.

Tavarat tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia, mutta jos tavaroita on liikaa, positiivinen mahdollisuuksien tunne saattaakin vaihtua ajatukseen, ettei aika mitenkään riitä kaikkeen siihen hauskaan mitä voisi olla.

Aina kun valitsemme tehdä jotakin, valitsemme myös olla tekemättä lukuisia muita asioita.

Erilaiset päivästä toiseen käyttöä odottavat tavarat osoittavat minulle konkreettisesti miten nopeasti päivät kuluvat ja miten vähän aikaa lopulta on käytettävissä.

Minkä verran haluan antaa aikaani tavaroille, joita en välttämättä tarvitse? Minkä verran haluan antaa niille tilaa? Minkä verran sallin niiden herättää ikäviä ajatuksia?

6 kommenttia artikkelissa “Ajatuksia 512 tavaraa myöhemmin

  1. Olen täysin samaa mieltä siitä, että tavarat luovat erinäisiä odotuksia ja paineitakin. PITÄISI käydä hiihtämässä, PITÄISI grillata useammin, PITÄISI saada inspiraatio ja alkaa maalata…
    Ilman tavaroita eläminen tuntuu jollain tapaa tehokkaammalta, kun käyttää vähäisiä omistamiaan tavaroita usein. Tekee sen mitä haluaa, ilman jatkuvaa syyllisyydentunnetta tekemättömyydestä, ilman ”pitäisi”-ajatuksia.

    • Kiitos kommentistasi! Osasit hyvin kuvata ajatuksiani. 🙂 Elämä tuntuu jotenkin enemmän ”tyhjäkäynniltä”, kun ympärillä on tavaroita, joita ehtii käyttää vain hyvin harvoin jos silloinkaan. Nuo pitäisi-tavarat herättävät ikävän tunteen siitä, että aikaa tai energiaa ei ole riittävästi. Jotenkin erityisesti osui ja upposi tuo ”pitäisi käydä hiihtämässä”. Saa nähdä miten tämän talven lumien kanssa käy.

  2. Onnittelen yli 500 tavaran häätämisestä kotoa, sen eteen joutuu näkemään vaivaakin! Pois annettavat tavarat täytyy eritellä, pakata ja viedä kierrätykseen (meillä ainakin ”odottavien” kasa voi muhia kaapin perällä puolikin vuotta ennen lopullista lähtöä, sillä kierrätyskeskukseen on matkaa 45 km ja yhden nyssäkän takia ei viitsi vaivautua). Jos jotain aikoo myydä netissä, on tehtävä ilmoitus, valokuvattava, siirrettävä kuvat koneelle jne. Kirppis-toimintaa varten sama homma manuaalisesti. Kirjoituksestasi sain vinkin, että tosiaan kirjastoon voisi tarjota cd-levyjä ja miksei tarpeettomia kirjojaankin. Tavarat todella saavat aikaan välillä ärtymyksen tunteita. Muutimme vuosi sitten uuteen kotiin, ja laskin huvikseni vähän aikaa sitten, että olen saanut vuoden aikana tuparilahjaksi yli kymmenkunta erilaista keittiöpyyhettä! Tietenkin vierailija haluaa kohteliaisuuttaan jotain tuoda (kiitokset vain -en halua olla epäkohtelias), mutta jo vanhat mummolta perityt pyyhkeet kestävät luultavasti loppuelämän vaikka niitä pesisi viikottain. Jos jotain haluaa antaa tai tuoda lahjaksi, niin syötävät tuliaiset ovat erinomainen vaihtoehto; nykyaikana kun ihmisillä on KAIKKEA. Ylipäänsä lahjaksi saadut, mutta epäkäytännölliset tavarat saavat hien pintaan: muodollisista syistä niitä helposti tulee säilöttyä vuosia yläkaapissa, kunnes jonain päivänä tajuaa että ”tunneside” tavaraan ei enää olekaan niin vahva, ja siitä ehkä pystyykin luopumaan. Tähän ei liity tunnesidettä, mutta erilaiset käsityöprojektit ovat asia, joita aloitan, jotka tuppaa jäädä kesken, ja joita hamstrailen tulevaisuuteen. Olen kuljettanut muovipussillista villalankakerien jämiä mukanani kohta 10 vuotta, ja ajatellut, että joskus tulee se kaunis päivä kun neulon sukkia ja virkkaan kukkia näistä langoista. Sitten joskus. Viime viikolla päätin, että nyt vien lankapussin naapurin himoneuloja-mummolle, ja lakkaan kiusaamasta itseäni tällä ”sitten-joskus-kun-on-aikaa” -asialla. Tuntui että olo keveni jo pelkästä ajatuksesta, että tätäkään minun EI TARVITSE tehdä sitten kun olen (jos elossa olen?) eläkeläinen.

    • Kiitos kommentistasi ja onnitteluista! 500 tavaraa on ollut vaivan takana tässä vaiheessa, kun ei ole ihan ensimmäisestä eikä toisesta kierroksesta enää kysymys. Tavaran hankkiminen on aikoinaan ollut huomattavasti helpompaa kuin siitä eroon pääseminen! Meillä on jo useamman vuoden ajan ollut melkein jatkuvasti jossain päin asuntoa joku muovipussi tai laatikko odottamassa pois viemistä. Jostain kumman syystä sitä keksii heti jotakin ylimääräistä, kun saa jonkun nyssäkän vietyä.

      Kirjastolle kannattaa tosiaan tarjota cd-levyjä ja kirjoja, ottavat niitä mielellään vastaan. Sitä en tiedä minne laittavat ne kirjat ja levyt, jotka eivät päädy hyllyyn. (Lienee paikkakuntakohtaistakin.) Joskus minulta on kysytty onko ok, että laittavat ne levyt kierrätyshyllyynsä joita eivät tarvitse. En tiedä myyvätkö itselleen tarpeettomat kirjat poistokirjojen joukossa pois vai laittavatko kierrätykseen. Pitäisikin joskus kysyä.

      Nuo kohteliaisuussyistä tuodut tupari- tai muut lahjat voivat olla saajalleen hankalia. Ihmisillä tosiaan on jo kaikkea, joten monet lahjaksi saadut tavarat voivat jäädä tarpeettomiksi. Itsekin soisin ns. syötävien tai kuihtuvien lahjojen antamisen yleistyvän tavaroiden antamisen sijaan.

      Sitten joskus kun on aikaa ja huvittaa… Itsekin olen kokenut tuon saman keveyden tunteen, kun olen jostakin asiasta saanut tehtyä päätöksen, että ”tätäkään minun ei tarvitse tehdä”. On niin paljon kaikenlaista tekemistä ja niin vähän aikaa. Olo kevenee kun tietää mitä todella haluaa tehdä ja jättää muut tekemiset muille.

  3. Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta! Löysin blogisi jokunen viikko sitten, ja paitsi että kirjoitat hyvin, tämä on yksi ainoista blogeista mikä ei herätä halua ostaa lisää jotain. (Esim. muuten mainio Kemikaalikimara tuntuu keskittyvän lähinnä (ekologiseen?!) kuluttamiseen, muoti- tai lifestyleblogeista nyt puhumattakaan.)

    Itse innostuin tavaran vähentämisestä muutama vuosi sitten, kun havahduin vaatekaapin edessä siihen, että sekä kaappi että kellarikomero oli tupaten täynnä vaatteita, ja silti monena aamuna viikossa toistui sama tuskastelu, kun ei ollut mitään päälle pantavaa. Vuosien saatossa olin kerännyt mittava vaatevaraston kirpputoreilta ja uutenakin ostettuja vaatteita, joista valtaosan ainoa funktio oli kaapin täytteenä oleminen. Niinpä aloitin tavaran vähentämisen vaatteista. Vein kymmeniä vaatekasseja hyväntekeväisyyskirpputorille ja lisäksi jouduin heittämään roskiin monta nuhjuista rättiä. Vaatteista projekti eteni kirjoihin, astioihin, ”tärkeisiin papereihin”, wc:n purnukoihin jne. Nyt vaatevarantoni on kooltaan ehkä kolmasosan alkuperäisestä, ja pukeutuminen on huomattavasti helpompaa. Kaikki CD-levyt ja tärkeät kirjani mahtuvat nyt yhteen pienehköön kirjahyllyyn. Myös vessan ennen täynnä olleet korit ammottavat puolityhjinä, eikä sieltä silti puutu mitään.

    Silti, kaikesta vähentämisestä ja ostolakosta huolimatta, tuntuu, että kotini on aivan liian täynnä tavaraa ja vaikka en tarvitse läheskään kaikkea, en keksi millään, mistä voisimme vielä luopua. Esimerkiksi vierassänky vie maltillisen kokoisesta kodistamme turhan ison tilan, mutta useahkosti vierailevia sukulaisia ja ystäviä varten hyödyt peittoavat toistaiseksi haitat. Myös lapsen tavarat ja muoviset lelut vievät tilaa, vaikka olen rajannut lelujenkin määrän minimiin ja kierrätämme leluja siten, että käytössä on aina vain muutama lelu kerrallaan. Lisäksi kellarikomerossa on edelleen pari isoa pahvilaatikkoa täynnä niitä tavaroita, joita ei koskaan osaisi kaivata jos ne hävitettäisiin, mutta joita ei voi millään antaa pois tai heittää menemään (tavarasta riippuen!) laatikon avattuaan.

    Ylimääräinen tavara tosiaan imee järkyttävät määrät aikaa ja energiaa jo pelkästään järjestämisen, varastoimisen ja kunnossa pitämisen muodossa. Tavaroiden vähentäminen on paljon pitempi prosessi kuin aluksi ajattelin, ja tuntuu, ettei sitä voi oikein kiirehtiä. Luopuminen on sitä helpompaa, miten enemmästä on jo luopunut, mutta toisaalta jäljellä olevat tavarat ovat monesti niitä, joista on vaikeampaa luopua. Unelmani olisi, että kodissa ei olisi mitään ylimääräistä. Ehkä siihen vielä jonain päivänä päästään.

    • Kiitos kommentistasi! Ja pahoitteluni hitaasta vastauksesta! Elämä tuli eteen tavalla, josta kirjoitan myöhemmin kunhan akuutti tilanne on ohi. Kiitos kauniista sanoistasi! Mukava kuulla, ettei blogini herätä ostohaluja. 🙂

      Tavaran vähentäminen voi tosiaan olla melko pitkä prosessi, vaikka luopuminen prosessin edetessä helpottuukin. Ja toisaalta jossain vaiheessa taas hidastuu, kun ne kaikkein turhimmat on jo vähennetty. Tuo tunne liiasta tavarasta, mutta vaikeus keksiä mistä luopua, on tullut tutuksi. Kun aikaa kuluu, pikkuhiljaa oppii taas päästämään irti jostakin tarpeettomasta. Aikansa se ottaa. Hienosti olet saanut tavaraa jo vähennetyksi!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s