Raaskitko käyttää tavaroitasi?

Onko teillä lukijoilla lähipiirissänne tai tutuissanne ihmisiä, jotka ostavat itselleen tavaroita tai vaatteita, joita eivät raaski käyttää? Tunnistatko itsessäsi tämän piirteen?

Minut kuvatunlainen tavaroiden säästäminen tekee hieman surulliseksi. Jos ostamaansa tavaraa ei raaski käyttää, vaan sitä säästää ”pahan päivän” tai minkä hyvänsä varalle, niin eikö tavaran olisi voinut yhtä hyvin jättää ostamatta? Mitä iloa ja hyötyä tavarasta oikeastaan on, jos sitä säilytetään käyttämättömänä? Varsinkin kun kysymys on tavarasta, joka on ostettu tarpeeseen ja käyttöä varten.

Olen tullut tutuksi ilmiön kanssa seuraamalla sitä sivusta. Seuraamassani tapauksessa tilanne muistuttaa itse luotua pula-aikaa. Vanhojen ja paljon käytettyjen vaatteiden tilalle olisi tarpeen löytää uusia. Sellaisia löytyykin. Lopputulos? Kaapeissa on vuosien (tai vuosikymmenten) ajalta lähes tai kokonaan käyttämättömiä vaatteita, koska niitä säästetään. Minkä vuoksi, en tiedä. Käytössä ovat edelleen samat vaatteet, jotka oli tarkoitus korvata uusilla.

Sama ilmiö voi näkyä myös niin, että ostetaan huonekalu johon valitaan mieleinen verhoilukangas – joka sitten peitetään toisella kankaalla. Millaisella, sillä ei ole paljonkaan merkitystä, pääasia että verhoilu on piilossa ja siten suojassa kulumiselta.

On hyvä arvostaa omistamiaan tavaroita ja pitää niistä hyvää huolta, sillä tavalla ne saa kestämään mahdollisimman pitkään. Se on ekologinen tapa toimia. Tavaroistaan saa kuitenkin myös nauttia.

Oma näkemykseni tavaroiden käytöstä ja säästämisestä on jotakuinkin päinvastainen. (Ehkä sivustakatsojan roolilla on ollut vaikutuksensa.) En halua säilytellä tavaroita tai vaatteita käyttämättöminä. Tavaran lojuminen käyttämättömänä laskee sen arvoa silmissäni. Haluan omistaa tavaroita, joita todella tarvitsen ja joita käytän.

Omistamieni vaatteiden ja tavaroiden on myös kestettävä normaalia käyttöä. En halua omistaa tavaroita joita pitää varoa. Ostin joskus kauan sitten hetken mielijohteesta valkoisen vakosamettitakin. Pidin sitä muutaman kerran, ollen jatkuvasti varuillani, kunnes lahjoitin sen jollekulle joka osaa olla sen kanssa. Takki oli aivan liian arka normaaliin käyttööni.

Tunnen myös jonkinlaista vastenmielisyyttä erityisen arvokkaita tavaroita kohtaan. Sellaisten kanssa tulee tunne, että niitä on varottava ja varjeltava. Liian raskasta. Vuosia sitten luin lehden palstaa, jolla lukijat saivat kysyä arviota tavaroidensa arvosta. Eräs maljakko arvioitiin niin arvokkaaksi, ettei sitä tulisi lainkaan käyttää maljakkona. Ei selvästikään minun maljakkoni!

Tiedän, että monen mielessä tavarat tuntuvat sitä arvokkaammilta, mitä korkeampi niiden rahallinen arvo on. Itse en koe asiaa näin. Muilla arvoilla on minulle huomattavasti enemmän merkitystä kuin tavaran rahallisella arvolla; käytettävyys, laatu ja kauneus etunenässä. (Toki näiden kohdatessa yhdessä tuotteessa on usein raotettava hieman enemmän kukkaronnyörejä.) Yhtä matala kynnys on ollut luopua edullisista tavaroista kuin designistakin. Jos tavara on tullut tarpeettomaksi, niin se on tarpeeton, oli sen rahallinen arvo mitä hyvänsä. En osaa arvostaa tavaroita niiden rahallisen arvon perusteella. Minun on aina ollut vaikea ymmärtää kalliiden merkkituotteiden viehätystä sen vuoksi, että ne ovat kalliita merkkituotteita.

Mitä vähemmäksi tavarani ovat käyneet, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan niitä, jotka vielä ovat jäljellä. Saan vähemmistä tavaroistani enemmän iloa. Osoitan arvostustani käyttämällä tavaroitani, ja huolehdin hyödyllisistä ja kauniista arjen apulaisista mielelläni.

31 kommenttia artikkelissa “Raaskitko käyttää tavaroitasi?

  1. Tämä on tavaraongelma, jota en myöskään ole koskaan voinut ymmärtää vaikka sen olemassaolon tiedänkin. Mutta minulle onkin lapsena kerrottu tarinaa pulavuosista: sukulaiseni saivat ruotsista lahjaksi harvinaisen suklaapaketin – aarre, jota ei ollut suomessa saatavilla. Sitä säästeltiin piirongin päällä kuukausia, ja sitten kun se lopulta avattiin… jokin ötökkä oli syönyt kalliit suklaat!

    • Kiitos kommentistasi! Voi ei miten suklaan kävi!

      Katselin hiljattain äitini kanssa valokuvia. Erään kuvan kohdalla hän sanoi pitäneensä kovasti mekosta joka hänellä kuvassa on, mutta hän säästi ja säästi sitä niin, että eräänä päivänä se ei enää sopinut päälle. Asia harmitti häntä vieläkin, vaikka siitä on pitkälti yli 30 vuotta.

  2. Minulla on tämä ongelma… Se taitaa kummuta menettämisen pelosta. En tiedä miten voisin korvata, jos esim. rikkoisin joitakin minulle tärkeitä astioita. Niitä ei nimittäin enää valmisteta, joten kaupasta en voi niitä ostaa, jne. Tämä menettämisen pelko saa sitten varjelemaan näitä astioita niin, että ne otetaan todellakin esiin ”vain jouluisin”. Hölmöä, tiedän. 😀

    • Kiitos kun kommentoit ja kerroit ajatuksistasi! Kun tätä astia-asiaa mietin, niin herää pari kysymystä. Nautit noista tärkeistä astioista vain joulun aikaan, siis pienen hetken vuodesta. Ihailetko niitä muulloin? Jos käyttäisit niitä useammin, saisit nauttia niistä enemmän. Mietin että miten pitkään mahtaisit saada nauttia astioistasi vaikka päivittäin, ennen kuin jokin niistä rikkoutuisi. Eihän sitä voi tietää. Ja jos astiat tuntuvat korvaamattomilta, ymmärrän ettet halua kokeilla.

      Jos mietin oman kokemukseni kautta, niin 20 vuoden omillani asumisen aikana olen onnistunut rikkomaan kolme astiaa. Yksi oli lattialla ollut kissojen juomakuppi, joka hajosi kun keittiötikkaat kaatuivat sen päälle. Kaksi muuta hajosi yhtä aikaa kun kaappia avatessa pippurimylly putosi pöytätasolle, suoraan noiden astioiden päälle. Todella harvoin mitään hajoaa. Tosin suurin osa käyttämistäni astioista on kestäviä arkiastioita, vaikka vanhempia ja ohuempia astioitakin käytän lähes päivittäin. Ne eivät kovin paljon kolauksia kestäisi.

    • Ja aina on vaara, että kaapiston hyllylevyn kiinnikkeet pettävät, ja kaikki siellä oleva putoaa ja särkyy. Joten parasta käyttää astioita, jotta niistä on tuon onnettomuuden sattuessa saanut ainakin jotain iloa irti.

  3. Osui.. Vaikken yleensä ole tällainen, niin ostin juuri uudet kumisappaat, koska entiset eivät ihan pahimmalla loskalla enää toimi vaan sukat kostuu. Normisateella vielä pitävät vettä. Toki ne entiset on jo värjääntyneet ja kuluneet jne. Uudet on samanlaiset kuin entiset, paitsi eri väriset (paremman väriset) ja löysin ne tosi halvalla yli 50% alennuksella.
    Ja nyt en millään raaskisi ottaa uusia käyttöön, kun entisetkin ainakin melkein toimii.
    Järjetöntä tiedän, mutta vanhojenkin varastointi vara-saappaina tuntuu tyhmältä, ja jotenkin helpommalta tuntuu ajatus kuluttaa entiset kokonaan puhki ennen uusien käyttöä. Ostaa uudet kuitenkin piti, samanlaisia harvoin löytää, saati alennuksesta ja malli on ihan paras, joten kun tilaisuus sattui kohdalle niin ostaminen oli musta ainoa järkevä teko.
    Voin siis kuvitella sen logiikan mikä on ihmisillä tuollaisen säästelyn takana, tosin järjellä ajateltuna tajuaa sen olevan vääränlaista pihistelemistä.

    • Kiitos kommentistasi! Kuvasit juuri osuvasti tapahtumaketjun, jollaisen seurauksena monille kertyy samankaltaisia tavaroita kaksittain. Ostetaan uusi, kun edellinen ei oikein enää palvele, mutta toisaalta sitä vanhaakaan ei raaskita laittaa pois. Itsellenikin on jonkin tavaran kanssa joskus käynyt noin, mikä laittoi ihmettelemään, että miksi sitten edes ostin mitään uutta jos vanha kerran kuitenkin muka toimii sen verran, ettei se olekaan tarpeeton… Nykyään pyrin toimimaan niin, että käytän loppuun ennen kuin ostan uutta, ettei tarvitse ihmetellä mitä sillä entisellä oikein tekisi.

      Kumisaappaistasi lukiessa mietin, että eikö tuntuisi ihanalta kulkea ulkona niissä uusissa saappaissa, miettimättä kastuvatko sukat vai onko keli vielä saappaidesi keston rajoissa? Jos saappaiden idea on pitää jalat kuivana ja vesi ulkopuolella, niin minun nähdäkseni nuo entiset saappaasi ovat tulleet jo tiensä päähän. Vaikka ne ”ainakin melkein toimivat”. 😉

  4. Tunnustan säästeleväni jotain parempia juttuja, koska tiedän etten saa enää samanlaisia tilalle jos ne hajoaa tai katoaa (olen kuitenkin tiedostanut ongelman ja yritän päästä siitä eroon).

  5. Tuttavapiirissä on ihmisiä, joiden parhaat liinavaatteet ja astiat odottavat koskemattomina kaapissa taas seuraavaa perinnönjakoa. Eihän niitä voi käyttää, jos vaikka yksi menee rikki, eikä sitten enää ole täyttä tusinaa… Tai jos isoäidin kutomaan tyykiin tulee tahra, eikä se lähdekään pesussa.

    Itse käytän parhaita kuppejani joka päivä. Ne olisivat epäilemättä rahallisesti arvokkaat, mutta uusia samanlaisia ei saa mistään, joten ne ovat itse asiassa korvaamattomat. Tyypillistä kaapinperukkakamaa siis. Arkikäytössä täällä, koska tykkään niistä ja haluan katsella ja tunnustella niitä monta kertaa päivässä. Minulla on sitten sitäkin vähemmän koriste-esineitä, kun on tätä käyttötaidetta.

    On näitä kuppeja särkynytkin jo aika monta viimeisten vuosikymmenien aikana, nuoruudessa enemmän kuin nyt vanhana. Toivon, että edes yksi säilyy ehjänä niin kauan kuin kykenen kuppia kallistamaan.

    Sitten on se logiikka, ettei voi käyttää viimeistä [lisää tavaran nimi tähän], koska ne sen jälkeen loppuvat. Sehän on sitten sama, kuin ne olisivat jo loppuneet, kun sitä viimeistä ei kerran voi milloinkaan käyttää. Tunnistan kyllä tuon itsessänikin, mutta aika hyvin olen onnistunut taistelemaan sitä vastaan.

    • Kiitos kommentistasi! Tuo kuvaamasi logiikka on tullut sivusta katsoen tutuksi. On tosiaan olemassa astioita, joita niiden ensimmäinen omistaja ei raaski käyttää, perinnönjaossa seuraava säilöö ne kaappiinsa, seuraavassa perinnönjaossa seuraava… Minusta jotenkin lohdutonta. Mitä järkeä oli omistaa koko astiastoa alunperinkään! Sama pätee arvokkaisiin liinavaatteisiin… Liian arvokkaita käytettäviksi oikeastaan koskaan. Sullotaan siis kaappiin kymmeniksi vuosiksi kunnes perikunta siivoaa.

      Itse olen sinun näkökulmasi kannalla. Nähdäkseni arvokkailla tavaroilla on enemmän arvoa silloin, kun niitä käytetään. Silloinhan niistä saa nauttia vaikka joka päivä! Mikä niiden arvo käyttämättöminä kaapissa olisi?

      Tuo on kanssa kiintoisaa, tuo viimeisen tavaran säilömisen logiikka. Vieläkin jaksaa ihmetyttää miten monia kummallisia puolia ihmisen ja tavaran suhteeseen liittyy. Enkä nyt tarkoita että itse olisin ollut näille jotenkin immuuni, omat kummallisuuteni olen ajatellut minäkin.

  6. Nuorempana säästelin tavaroitani paljon, mutta olen opetellut siitä aika hyvin pois. Yhtenä sysäyksenä toimi silloinen tuttuni, joka kulki usein rikkinäisissä ja pinttyneissä vaatteissa koska ei raaskinut käyttää uusia ja tyylikkäitä vaatteitaan. Miksi kulkea epäsiistinä, kun kaappi on täynnä uusia vaatteita? En ymmärrä.

    Keskeneräisen mainitsema viimeisten asioiden säästely on kuitenkin niin minua (syvä huokaus). Minua suorastaan ahdistaa eräs hajuveteni, jota on jäljellä enää tippa. Se on kaikkien aikojen lempituoksuni, mutta sitä ei valmisteta enää. En raaski käyttää viimeisiä suihkauksia, joten se vain nököttää vessan kaapissa. Joskus jopa mietin että olisi helpompaa vain heittää koko pullo pois kuin käyttää se loppuun..! Tästä kun oppisi pois niin elämä olisi paljon yksinkertaisempaa.

    • Kiitos kommentistasi! Ikävä kuulla, että lempihajuvetesi on muuttunut vähetessään ahdistavaksi asiaksi. Eihän lempiasioiden pitäisi ahdistaa. 😦 Viimeisinä muutamina vuosina olen oppinut nauttimaan ajatuksesta, että kaikelle on aikansa. Minkä keveyden tunteen sen ajatteleminen on tuonutkaan! (Aiemmin en mitenkään suostunut hyväksymään sitä, että asiat muuttuvat, halusin tai en.) Lopulta mikään ei ole pysyvää, vaan kaikki muuttuu jatkuvasti. Se hajuvetesikin siellä pullossa vanhenee ja muuttuu… Miksemme nauttisi asioista niin pitkään kuin niitä on? Ja jatkaisi sitten eteenpäin? Eivät kai nautittavat asiat johonkin tiettyyn merkitykselliseen asiaan lopu? Ja elämä pysähdy paikoilleen? Maailma on täynnä ihania ja nautittavia asioita vaikka jokin ihana asia loppuisikin.

      Tuli muuten mieleeni, että ihmisen tuoksumuisti on pitkä. Muistan edelleen tuoksun mikä isovanhempieni saunassa oli, vaikka en tiedä saunoneeni siellä kuin yhden ainoan kerran noin nelivuotiaana. Pystyn myös edelleen muistamaan tuoksun, jota eräs vuosikymmenten takainen rakastettuni käytti. Vielä joitakin vuosia sitten havahduin tuohon tuoksuun kaupungilla, kun jollakin oli samaa tuoksua.

  7. Tunnistan ilmiön, mutta en ole sitä koskaan ymmärtänyt.

    Itse otan esim. uudet vaatteet todellakin heti käyttöön, toisinaan vaihdan jo kaupassa vanhan uuteen. Jos kerta ostaa jotain ihanaa itselleen tai kotiinsa, on minusta kaikkein luontevinta antaa ko. tavaran heti alkaa tuottaa lisäarvoa elämään. Kerran yhdellä FB-palstalla käytiin keskustelua siitä, ottavatko ihmiset korujaan matkoille mukaan ja hämmästyttävän moni oli sitä mieltä, että eivät ota, koska ne saattavat hävitä. En ymmärrä, missä niitä koruja sitten käytetään, jos ei business-matkoilla ja lomamatkoilla – vai ripustelevatko ihmiset korunsa ihan vain omaksi ilokseen kotona arki-iltoina?

    Arvostan myös arvokkaita tavaroita, mutta käytän niitäkin, ja pyrin niidenkin käytössä huolettomuuteen: jos jotain käy niin sittenhän käy, se on vain maallista. Paraatiesimerkki tästä oli, kun pakkasin lentokoneen ruumaan menevään laukkuun Louis Vuittonin huivin, Marja Kurjen viitan, iPadini ja koruni, lisäksi siellä oli tietysti muutakin työmatkalla tarvittavaa kohtuullisen arvokasta kampetta, esim. jakkuja ja mekkoja. Laukku meni hukkaan, löytyi kyllä sittemmin, mutta moni ihmetteli, miksi olin pakannut noin. En vaan kertakaikkiaan voi elää koko ajan varoen käykö tavaroilleni jotain. Rakastan kauniita merkkituotteita, mutta eivät ne sentään ohjaa sitä miten elän elämääni.

    • Kiitos kommentistasi! Itse taas en halua omistaa erityisen arvokkaita tavaroita, koska tiedän etten osaisi olla niiden kanssa kovin huoleton. Toisaalta en edes pidä koruista tai muistakaan naisten suosimista kalliista tavaroista tai vaatteista, ja jotkin huonekalut tai valaisimet joista pidän ovat puolestaan niin kalliita, että pidän järjettömänä maksaa sellaisia summia ellei ole niin paljon rahaa ettei tiedä minne sitä työntäisi. Nostan hattua että pystyt nauttimaan tavaroistasi! Käyttämällä tavaroitaan niistä saa kaiken irti, koko maksetun rahan edestä.

  8. Hymyilin kommenteille ja muistelin kohtaamiani ”säästän tätä ettei se heti kulu” -ihmisiä, kunnes muistin että nuorempana minullakin oli samanlaisia taipumuksia. Reilu 30 vuotta sitten elintaso oli alhaisempi, ja vielä teini-ikäisenä ei ollut omaa rahaa. Vaikka emme olleet keskitasoa köyhempiä, vaatteita omistettiin vähän tähän aikaan verrattuna. Ei ollut vielä halpaketjuja, Seppälä taisi juuri tulla. Koska vaatteita oli vähän, ne sitten kuluivatkin aika pian. Jos oli saanut jonkin erityisen ihanan vaatteen, sitä halusi käyttää vähän ja varovasti, että sitä ihanuutta riittäisi mahdollisimman pitkään. Ei ollut mitään takuuta, että jotain yhtä ihanaa kaupoista löytyisi tilalle. Aivan toista on nykyisin. Kaupat on täynnä ihanuuksia, ja aika monella on myös rahaa niitä ostaa. Itse ainakin pystyn helposti ostamaan vaikkapa uudet talvisaappaat, jos aiemmin ostamani osoittautuvat erheostokseksi.

    • Kiitos kommentistasi! Muistan vastaavanlaisia ajatuksia omasta lapsuudestani. Jonkinlainen pieni säästämisen vire oli, aivan heti uutta paitaa ei raaskinut alkaa käyttää. Ensin sitä vain ihaili kaapissa kunnes pahin uutuuden viehätys oli laskenut ja sen saattoi pukea päälleen. 🙂

  9. Itse ostamieni tavaroiden kohdalla minulla ei ole tätä ongelmaa, mutta jos todella tykkään jostain tavarasta, jonka olen saanut lahjaksi, en tahdo raaskia käyttää sitä. Tai jos lahjan antaja on minulle rakas ihminen. typerää, käyttöönhän lahjan antaja on lahjan antanut.

  10. Itselläni ”minimalismiin kasvaminen” on kulkenut käsi kädessä lapsuuden traumoista ja niistä jääneistä pahoista asioista selviytymisen kanssa. Koen siis itse, että minulla (ja monella muullakin varmasti) tavaran haalimisen ja tämän ”paremman päivän käyttöä” odottavien tavaroiden säilyttämisen taustalla on stressi. Oma itse sisältä on niin sekaisin, epävarma, peloissaan ja stressaantunut, että halutaan omistamisen kautta saavuttaa jotain turvallista ja pysyvää, kun itseen ”ei voi luottaa”.

    Blogisi on hieno, tarpeellinen ja viisas. Kiitos siitä.

    • Kiitos sinulle kommentistasi ja kauniista sanoista! Mielenkiintoinen ajatus, jota jään pohtimaan. Itse olen ostanut paljon tavaroita mainitsemissasi tunnetiloissa, paljolti unohtaakseni ikävät asiat. Jonkinlaisesta oman turvallisen pesän luomisesta lienee ollut kysymys.

  11. Voi vitsit, mä olen niin ollut käyttämättä uusia pyyheliinojani, juhla- ja arkiastioita, muistikirjoja ja vaikka mitä! Mutta tavaroiden järkeistämisen jälkeen olen herännyt siihen ajatukseen, että koska mä sitten niitä käytän? Eläkkeellä? Sitten kun viimeisetkin lapset lentäneet pesästä? Ja olen huomannut että lapsia varten kapioiden kerääminen on ihan turhaa. Ei kelpaa kuin murto-osa… Vaikka toki on varmaan luonne-eroja.

    Turha säästellä, turha on elämää pelätä!

    • Kiitos kommentistasi! Mukava kun kerroit miten ajatusmaailmasi on muuttunut tavaroiden järkeistämisen myötä. Pidän kovasti kommenttisi viimeisestä lauseesta, sitä voi katsoa laajemmassakin mittakaavassa. Tuo mieleen erään sukulaiseni, joka kauan sitten kirjoitti muistokirjaani otteen Kaarlo Sarkian runosta: ”Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä…” Kävin lukemassa koko runon pitkästä aikaa, ja miten hyvin se sopiikaan juuri tähän hetkeen ja ajatuksiini. http://www.vihrearouva.net/kirjallisuus/sarkia1.html

  12. Meillä mies säästi nahkasaappaita noin 10 vuotta. Sitten kun otti ne käyttöön, siis kyläsaappaiksi, niin kestivät vain muutaman kerran, koska pohjien materiaali ei ollut kestänyt sitä säilytystä. Mutta edelleenhän meillä uutta säästetään. Kyllä itsekin säästän uutta. Muistan aina kun äiti kertoi, että sota-aikana ja sodan jälkeen ei saannut mitään, sitten kun alkoi saamaan, niin osti kankaita varastoon. Itsekin sorrun samaan, vaikka niitä äidinkin aikuisia on vielä jäljellä, tosin ei niitä nyt retroa olevia. Samoin ei niitä pellavaisia voi pitää, eihän äitikään raaskinut niitä käyttää.
    Käytän aina niitä huonoinpia tyynyliinoja, pyyhkeitä, lakanoita, ajatuksella, jospa ne uudet sittenkin kelpaisi jälkeläisille käyttöön.
    Kauhulla kyllä ajattelen mitä minun aarteilleni tapahtuu kuoltuani.

    .

    • Kiitos kommentistasi! Minkä vuoksi säästät omia aarteitasi jälkipolville? Mikset nauti aarteistasi nyt kun voit niistä nauttia? Valitettava tosiasia on, että monet meidän aarteemme ovat aarteita vain meille itsellemme, eikä niillä ole samaa merkitystä – jos merkitystä juuri ollenkaan – muille. Jälkipolvilla on omat aarteensa.

  13. Kyllä sen säästämisen on imenyt varmaan jo äidinmaidossa ja isän puheista lapsuudestaan. Jäi päälinmäisenä mieleen, kuinka isällä oli aina lapsena nälkä.

    • Aiempien sukupolvien tarinoilla on varmasti merkityksensä, ja sillä miten meistä kukin ne omassa mielessään tulkitsee. Monet asiat kulkevat eteenpäin sukupolvelta toiselle. Omalla kohdallani huomaan iän tuoneen etäisyyttä kuvaamasi kaltaisiin tarinoihin. Jossain vaiheessa lakkasin pelkäämästä tulevaisuutta ja siellä mahdollisesti häämöttävää puutetta jostakin. Tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun aloin vähentää tavaroita ja ymmärsin miten vähän oikeastaan tarvitsen. Sitä ennen elin aivan toisen mittaluokan kuvitelmissa siitä mitä kaikkea tarvitsen.

  14. tämä, että kuinka vähän tarvitsee, on jännä juttu. ottaessani kotivakuutusta 40 neliöiseen asuntooni, vakuutusyhtiöstä kertoivat, että laskelmien mukaan ihmisellä, joka asuu sen kokoisessa asunnossa on yleensä irtainta 40 000 euron edestä. minusta tuo on hurja summa.

    • No huh! Suurelta kuulostaa tuo summa minustakin. Toisaalta jos haluaa inhorealismia siitä miten paljon tavaroihin on voinut saada menemään rahaa, niin aiemmin omistamamme noin 400 cd-levyä olisivat normaalihintaisina tulleet maksamaan noin 8000 euroa. Toki niitä ei normaalihintaisina sentään kaikkia ostettu. Nykyään tavaroita on valtavan paljon vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten. Miten paljon lopulta on saanut kulumaan rahaa ihan tavalliseen kodin irtaimistoon, vaikkei mitään erityisen kallista olisi hankkinutkaan? En ehkä halua laskea tarkemmin.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s