Valokuvapaljous

Karsin ja lajittelin hiljattain kamerasta tietokoneen kovalevylle siirtämiäni valokuvia. Vanhimmat olivat viime talvelta, tuoreimmat kesältä. Valokuvaan melko harvoin, mutta silti kuvia kertyy niin paljon, että niiden karsimiseen, muokkaamiseen ja järjestämiseen saa kulumaan aikaa useampanakin päivänä kerrallaan.

Kesällä otin valokuvia monenlaisista kiinnostavista asioista. Kuviin päätyi erilaisia ötököitä, kasveja, lintuja ja maisemia. Peuroja ja pilviä. Liikkuvista kohteista otin useita kuvia, jotta edes joku niistä osuisi kohdalleen. Lintuja ja peuroja löytyi lopulta noin 200 ruudun verran.

Minulla on vielä paljon oppimista valokuvaajana, joten otin varmuuden vuoksi useita kuvia oikeastaan kaikesta mahdollisesta. Kun kolmatta päivää vertailee keskenään erilaisia valokuvia samasta kohteesta, alkaa tuntua siltä, ettei koko hommassa ole mitään järkeä.

Suhteeni valokuvaukseen on kaksijakoinen. Toisaalta nautin siitä, että voin rauhassa katsella mitä ympärilläni tapahtuu, ilman tarkoitustakaan tallentaa hetkeä minnekään muualle kuin muistiini. Valokuvaaminen muuttaa tilannetta ja ohjaa keskittymistä itse hetkestä kameran käsittelyyn. Toisaalta nautin myös kauniista valokuvista ja etenkin mahdollisuudesta niiden kautta nähdä maailma hieman toisella tavalla.

Kesällä olin muutaman kerran tilanteessa, jossa harmittelin kameran puuttumista. En harmittele enää. Jälkikäteen tuntuu siltä, että tilanteen kokeminen ilman kameran kanssa sähläämistä painoi tilanteen tunnelmineen mieleeni paremmin kuin jos olisin tallentanut sen valokuvaan.

Muistan ilman valokuvaakin miltä tuntui olla hipihiljaa pihakeinussa, kun mustarastas tuli kuopimaan maata parin metrin päähän minusta. Tai miten pikkulinnut kuumana päivänä kirjaimellisesti jonottivat kylpypaikalle. Pajulintuemo ohjasi pesueensa vilvoittavaan kylpyyn, punarinta teki samoin. Talitiainen ei halunnut yhteiskylpyä kenenkään kanssa, vaan levitti siipensä saadakseen koko tilan itselleen. Sinitiaiset lentelivät malttamattomina syreenipensaan oksilla odottaen vuoroaan. Katsoin ihanaa näytelmää vajaan metrin päästä mökin keittiön ikkunasta.

Kesällä otettuja kuvia katsoessani palaan kesän tunnelmiin ja tapahtumiin. Parhaat kuvat palauttavat minut takaisin kuvaushetkeen, kuin vierailulle. Tunnen ikävää rakkaisiin paikkoihin.

Valokuvilla on arvonsa muistin virkistäjinä, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kun satoja kuvia selaa läpi arvioiden niitä yhä uudelleen ja uudelleen, huomaa, että vähemmän olisi enemmän valokuvissakin.

Joihinkin kuviin tunnelma tiivistyy niin vahvasti, että se tuntuu suorastaan taianomaiselta. Luotan siihen, että harjoitus tekee mestarin, ja tulevaisuudessa saan nauttia yhä useammin laadukkaista kuvista, suuremman ihan kivan kuvajoukon sijaan.

Mitä keinoja te lukijat käytätte valokuvien pitämiseksi järjestyksessä?

14 kommenttia artikkelissa “Valokuvapaljous

  1. Minulla on omat kansiot valokuville tietokoneella. Esimerkiksi olen kansioittanut viime kesän lomareissun Lontooseen nimellä Lontoo 2014 ja sen sisällä on kaikki Lontoossa napatut kuvat. Muita kansioita minulla ovat esim. Sukujuhla 2014, Kesä 2014 jne. Näin tiedän aina että mitä mikäkin kansio sisältää. Tämän jälkeen olen pintapuolisesti käynyt läpi epäonnistuneet kuvat jotka olen poistanut. Tuplia saa minun puolestani olla, koska ne voivat olla molemmat omalla tavallaan kauniita ja erityisiä. Tämän jälkeen olen kirjoittanut exceliin ketä kuvissa on ja nimennut kuvat esim. Kuva1, Kuva2, Kuva3. Helppoa ja nopeaa kunhan ensimmäisen sysäyksen saa tehtyä.

    • Kiitos kommentistasi! Itse olen järjestänyt valokuvat samalla idealla, otsikoiden ne jonkin tapahtuman tai vuodenajan ja vuoden mukaan. Se helpottaa valokuvien löytämistä. Tosin vanhemmissa kuvissa, jotka olen skannannut koneelle, ei ole vuosilukuja, kun niitä ei ole tiedossa. Olen vähän kahden vaiheilla, olenko jo ylijärjestellytkin kuviani, monet alikansiot voivat olla aika hankalia.

  2. Mulla on tietokoneella joka vuodelle omat kansiot, esim. ”Kuvat 2014”, joiden sisällä on sitten joka kuukaudelle omat kansiot, esim. ”11 marraskuu 2014”. Vähän hassua kun on sekä kuukauden numero että nimi, mutta jos olis pelkkä nimi niin olisivat aakkosjärjestyksessä eli sekaisin… ja pelkkä numero taas on jotenkin vähän tyly. 😉 Ja sitten olen numeroinut kuvat ihan vaan järjestykseen, aloittaen numerosta 001. Joissain kuvissa saattaa lukea myös kuvatekstiä, mutta ei läheskään kaikissa.

    Itse asiassa mullakin on aika läjä kuvia selvimättä, aika ajoin sitä vähän edistän mutta… just tuo, kun on monesta asiasta kuvia ihan joka kulmasta, on vaikeeta karsia mitä hävittää ja mitä säästää. Mä olen kovasti miettinyt mitä tekisin kaikille tuhansille kuville, jotka on vain koneen uumenissa… mulla on myös teetettyjä kuvia yksi laatikollinen, purkasin kaikki kansiot tyhjäksi ja olen suunnitellu käydä nekin kaikki läpi ja karsia… mutta se vain on niin hirmuinen urakka, etten ole saanut edes aloitettua.

    Minusta olis järkevää, että kuvia olis just vain muutamia, eikä läjäpäin. Mutta kyllä se karsiminen vaan on tosi hankalaa! Ja kun on varmaan kymmenen vuoden kuvat paperisina ja sitten toisen kymmenen vuoden kuvat vain koneella, niin miten ne nyt sit järkevimmin laittais… huhhuh, en tiiä. Kirjoiksi teettäminen olis kestävin vaihtoehto, mutta myös aika kallista. Ja muutaman kirjan teettäneenä voin sanoa, että kyllä sekin oli aivan hirmuinen urakka, kun koitin mahduttaa yhden vuoden kuvat yhteen kirjaan.. no ei mahtunu, piti tehä kaksi, maksoivat yhteensä noin 100€… kääk. Edullisempaa olis teettää paperikuvia.

    Olen miettinyt, kannattaako jatkossakin vaan järjestää kuvat aikajärjestykseen, vai olisko parempi järjestää asioittain (siis jos teetän kuvat kirjoiksi tai paperille – koneella on helpompaa, kun ovat jämptisti järjestyksessä): Saas nähä, jos joskus siihen toimeen tosissani tartun…

    • Kiitos kommentistasi! Valokuvista tulee helposti kyllä hirmuinen urakka. Pahvikuvani kävin läpi viime tai toissa vuonna, karsin tarpeettomat ja skannasin loput koneelle. (Pienen määrän lapsuuskuvia säästin paperisinakin.) Olihan siinä hommansa, mutta valokuvia on tullut katseltua sen jälkeen paljon enemmän. Urakan saa tosiaan kyllä digikuvistakin, niitä on niin helppoa ottaa valtavasti! Muutamien kuvien kanssa tulisi helpommin toimeen.

      Joillakin on hyvä muisti vuosilukujen ja päivämäärien suhteen, minulla ei todellakaan. Sen vuoksi olen järjestänyt kuvia tapahtumittain, asuinpaikkojen mukaan jne. Muuten minun olisi todella vaikea löytää tarvitsemaani.

      Siinäpä se, miten kymmenien vuosien kuvat järkevimmin laittaisi. Hankala juttu.

  3. Otan useammat kaikista kuvistani kännykällä ja lähetän ne sähköpostiin. Jo sähköpostiin laittaessa valitsen parhaat kuvat. Sitten koneella järjestän ne omiin kansioihinsa 🙂 Pyrin, että kuvista olisi kaksi samanlaista, kun muokkailen niitä Photoshopilla.

  4. Kröhöm, niin. Itselläni siis vähän samaa vikaa. Tosin nykyään puhelimessa on jo niin hyvä kamera, ettei tule kameraa enää oikein käytettyä. Räpsin itsekin monta kuvaa samasta kohteesta ja valitsen yleensä ssmantien parhaan ja poistan muut. Koneelle harvoin tulee kuvia siirrettyäkään piuhan välityksellä, kun useimmiten kuvat päätyvät Instagramiin ja/tai blogiin.

    • Kiitos kommentistasi! Minullekin olisi puhelimen kamera riittänyt (vaikka se vaatimaton onkin), kunnes huomasin, ettei se toimi jos ei ole kenttää! Olin aivan lähellä pientä, suloista linnunpoikasta, kun puhelin ei suostunut käyttämään kameraa. Olin mökillä juuri sellaisessa kohdassa, jossa kenttää ei ollut. Sen jälkeen hankin kameran…

      Tuo helpottaisi kyllä minunkin kuvatulvaani, kun karsisin niitä vähän enemmän jo suoraan kamerasta. Toisaalta sitä tulee miettineeksi, että pieneltä ruudulta kuvaa ei näe kovin tarkasti, toisin kuin tietokoneen ruudulta. Ja sitten niitä tulee siirretyksi koneelle kuitenkin liikaa.

  5. Lapsiperheellisenä tuntuu, että lasten kuvaaminen on digitekniikan myötä riistäytynyt monelta aivan käsistä. Olin tällä viikolla lapsen kanssa (melko sympaattisessa, joskin kotikutoisessa) nukketeatteriesityksessä, jonka joku isä halusi videokuvata kokonaan. Mukava käynti, mutta ei mikään sellainen visuaalinen elämys, jota kukaan lapsikaan jaksaisi katsoa videolta uudestaan. Tuntui siltä, että tuo kuvaaja halusi lähinnä ”elämyksellistää” omaa vierailuaan, ehkä hän koki myös sillä tavalla olevansa hyvä isä; kuvaaminen oli joka tapauksessa tärkeämpää kuin odotettavissa oleva lopputulos.

    Joudun itse kuvaamaan paljon työnikin puolesta, ja mikään ei saa minua niin paljon varpailleni kuin turha, käsittelemätön kuvapaljous. Ainakin epäonnistuneet otokset ja turhat toisinnot kannattaisi poistaa kamerasta saman tien, ne kasvattavat vain kuvien vaatimaa tilaa ja hidastavat parhaiden löytymistä. Samahan tässä pätee kuin turhan tavarankin kanssa… Jokaisen minimalistisesta valokuvakokoelmasta haaveilevan kannattaisi palata hetkeksi manuaalisten vehkeiden pariin ja viettää muutama päivä pimiössä – vaikka vain jollakin lyhytkurssilla. Vedostuksen hitaus, kaikki se säätäminen ja kuvan piirtymisen maaginen hetki, on jollain perusteellisella tavalla niin vastakkaista digikuvaukseen nähden, että tuntuu usein uskomattomalta että molemmissa on kyse ”samasta” asiasta.

    • Kiitos kommentistasi! Digitekniikka muutti valokuvaamisessa valtavan paljon, enkä tiedä vieläkö voi sanoa, että on kyse samasta asiasta. Arvostan valtavan paljon niitä todellisia valokuvaajia, jotka saivat aikaan hyvää jälkeä manuaalikameroilla. Minusta ei olisi siihen, kyse on aivan liian teknisestä lajista minulle. Digikuvaaminen on eri maailmasta, tällainen tumpelokin saa aikaan jotakin katsomisen arvoista, ymmärtämättä valokuvaamisesta paljoakaan.

      ”Turha, käsittelemätön kuvapaljous” rasittaa minua, ja tuo mieleeni monet blogit. Pidän kauniista, laadukkaista kuvista, mutta en voi ymmärtää monien blogien tapaa laittaa hiukan eri kulmasta otettu sama kuva kymmenisen kertaa peräkkäin. Jos blogissa sattuisi olemaan asiaakin kuvien lisäksi, niin sittenhän selaan niitä kuvia vauhdilla eteenpäin etsien jutun varsinaista juonta… Näen asian vähän niin, että miksi laitetaan lukijan ongelmaksi, ettei valokuvaaja itse osannut karsia turhia kuvia pois ja julkaista vain olennaisimpia ja parhaita. Muutama tällainen, ihan hyvää asiaa sisältävä blogi on jäänyt pois lukulistaltani ihan siksi, että olen kyllästynyt etsimään itse asiaa sen kuvapaljouden keskeltä.

  6. tämä kommenttini ei koske valokuvia, vaan minimalismia yleisesti. haluaisin ostaa aina sen ”oikean”tavaran, mutta jostain syystä on vaikea tietää, mikä tavara on sellainen, joka tosissaan lunastaa paikkansa elämässäni. virheostoksia tulee =(

    • Kiitos kommentistasi! Omalla kohdallani olen huomannut, että itselle oikeiden tavaroiden löytäminen on helpottunut iän myötä. Liekö kyse siitä, että itsetuntemus kasvaa, jolloin oppii tietämään mitä todella haluaa. Ja toisaalta, kun kyllästyy noihin virheostoksiin, niin käyttää yhä enemmän aikaa miettimiseen, ennen kuin ostaa mitään. Toisaalta tässä on sitten se toinen puoli: kun oppii tietämään mitä haluaa, huomaa ettei sellaista löydy mistään. 😀

  7. Nimikoin kansiot niin, että yläkansioistaan (vuosikohtaiset, mahdollisesti vuodenaikakohtaiset) erotettuinakin ne pysyisivät päivämääräjärjetyksessä. Esim. 2014_05_23_Naapurissa. Näin kansiot pysyvät oikeassa järjestyksessä, vaikka nimet eivät noudattaisi aakkosjärjestystä. (Okei, oikea syy on, että aikanaan it-alalla työskennellyt isäni käski tehdä näin.)

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s