Sitten kun…

Muutama vuosi sitten ymmärsin, että meillä on aivan liikaa tavaraa. Niin paljon liikaa, että sillä olisi voinut sisustaa helposti vaikka kesämökin. Koko välttämätön irtaimisto olisi löytynyt, suurin osa kalusteistakin.

Ajattelin, että pakkaisin mökille sopivat tavarat vintille laatikoihin. Sitten kun meillä olisi mökki, voisimme vain pakata laatikot autoon ja viedä ne uuteen kotiinsa.

Kun pääsin tavaroiden vähentämisessä vauhtiin, aloin miettiä asiaa uudelleen.

Vintillä on pölyistä. Pakkasta, kosteaa ja hellettä, riippuen siitä millainen sää ulkona on. Miltä tuntuisi huolehtia, että tavarat säilyvät vintillä hyvässä kunnossa? Voisi olla, että joutuisin huolehtimaan niistä vuosikausia.

Sen suurempia suunnitelmia mökin hankkimiseksi ei ollut, joten tavarat olisivat voineet joutua odottamaan käyttöä pitkäänkin. Koko sen ajan niistä ei olisi hyötyä kenellekään. Ne vain olisivat vintillä – ja huolena mielessäni.

Näiden pohdintojen jälkeen tavarat eivät koskaan päätyneet vintille laatikoihin, vaan mikä minnekin, suurin osa hyväntekeväisyyskirpputorille. Tunsin suurta helpotusta.

Mitä ajattelen ratkaisusta nyt?

Muutamassa vuodessa moni asia on muuttunut. En tiedä haluaisinko edes omaa mökkiä. Ja jos haluaisinkin, en kaipaisi sinne niin paljoa tavaraa, kuin olisin vintillä säästänyt. Jos joskus mökin hankimme, suuren osan sinne tarvittavista tavaroista saa hankituksi kirpputoreilta.

Tässä elämänvaiheessa en tiedä missä asumme esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Jos muutamme, on todennäköistä, että uusi koti on satojen kilometrien päässä nykyisestä. Mökin hankkiminen ei tunnu ajankohtaiselta, kun ei ole ollenkaan varmaa missä itsekään tulee asumaan.

Minkä tahansa omistamisessa on oma huolensa. Mitä isompia asioita omistaa, sitä suurempi huoli. Elämä tuntuu kevyemmältä, kun ei ole kovin paljoa huolehdittavaa omaisuutta. Varsinkaan vintillä odottamassa jotakin, mitä ei ehkä koskaan tulekaan.

7 kommenttia artikkelissa “Sitten kun…

  1. Me olemme juurikin säästäneet tiettyjä tavaroita mahdollista joskus hankittavaa kesämökkiä varten. Säästettävät tavarat ovat tosiaan sen verran vähän tilaa vieviä, että ne mahtuu kerrostalon häkkivarastoon. Ei siis huonekaluja tms.

    Tuntuu hullulta, mutta kun varastossa on tilaa ja tavarat ovat poissa näkyvistä ei asia häiritse arkeani. Jos varasto tulee jossain vaiheessa täyteen, on vaan päätettävä mikä lähtee eteenpäin.

    • Kiitos kommentistasi! Poissa silmistä, poissa mielestä ei toimi itselläni. Tiedostan hyvin vintillä olevat tavarat ja mietin välillä miten ne siellä pärjäilevät. Meillä nuo mökkitavarat olisivat olleet selkeästi tiellä, vinttivarasto on niin olemattoman kokoinen.

  2. Minulla tilanne on niin päin, että myin muutama vuosi sitten mökin (tai pienen maatilan rekennuksineen) ja myynnin yhteydessä toin kotiin vintille jonkin verran kivaa ja muistorikasta tavaraa ajatellen, että jos minulla joskus olisi uusi kesäkoti, eoisin tavarat sinne. Päivä päivältä alan olla varmempi, että tavarat saavat lähteä. En varmaan edes haluaisi ’entisen elämän’ tavaroita uuteen kesänviettopaikkaan.
    Kiitos rohkaisusta luopua varmuuden vuoksi säästetyistä mökkitavaroista.

  3. Olin säästänyt vuosikausia tiettyjä kalusteita ja esineitä mahdollista uutta kotia ajatellen. Nyt kun muutto viimein tuli ajankohtaiseksi, ei monikaan noista vuosia mukana roikkuneista tavaroista sopinut uuteen kotiin. Opin, että enää en säästä kaikkea mahdollista tulevaa asuntoa tai kesämökkiä varten. En voi oikeasti yhtään tietää muutanko, ja jos muutan, niin milloin ja millaiseen kotiin. Kesämökinkin osalta tulevaisuus on yhtä tuntematon. Ja kun minunkin asuntoni ovat todennäköisesti jatkossa pienenemään päin, tavaraa tulee jokatapauksessa olemaan enemmän kuin tarpeeksi.

    • Kiitos kommentistasi! Vaikka en ole tällä hetkellä muuttamassa minnekään, niin tunnen keveyttä ajatellessani miten paljon vähemmän tavaroita meillä on kuin tähän muuttaessa. Lähes jokainen muutto on tullut eteen niin nopeasti, että mitään karsin-tässä-rauhassa-ylimääräiset-ennen-muuttoa -aikaa ei ole koskaan ollut. Olisi todella ikävää törmätä muuttoa tehdessä vintillä varmuuden vuoksi säilöttyihin tavaroihin. Joka muutossa tähän asti on kantaessaan huomannut, että ”tätäkään ei kyllä tarvita mihinkään”. Pyrin siihen, että seuraavassa muutossa ei tule tuollaista tilannetta.

      • Minullakin tilanne on ollut sama: yhtään kertaa en ole ehtinyt käydä tavaroita läpi siinä vaiheessa kun muutto on tullut ajankohtaiseksi, vaikka joka kerta olen luullut että juuri ennen muuttoa on sopivin hetki karsia turha roina 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s