Hoidatko pahaa oloa ostamalla?

Käytkö ostoksilla piristääksesi itseäsi? Unohtaaksesi ikäviä asioita? Hoidatko ahdistustasi täyttämällä ostoskoria kaupassa tai netissä?

Uusien tavaroiden ostaminen piristykseksi lienee kiinteä osa nykyistä kuluttamisen kulttuuriamme. Onko kyse vain harmittomasta tottumuksesta, vai onko asiassa jokin ongelma?

Shoppailua apukeinona käyttäneille lienee tullut tutuksi havainto, että uuden tavaran tuoma piristys on lyhytaikaista. Se voi olla jopa niin lyhytaikaista, että kotiin päästyäsi löydät ostoskasseista tavaroita, joita et enää muistanut ostaneesi, ja jotka eivät tunnu millään tavalla merkityksellisiltä. Hetkellinen piristyminen voi vaihtua nopeasti katumukseksi, kun on tullut laittaneeksi rahaa johonkin, mitä ei todellisuudessa halunnutkaan.

Entä mitä tapahtui sille pahan olon aiheuttajalle, jota lähdit ostamalla helpottamaan? Lakkasiko se olemasta?

Garg ja Lerner ovat tutkineet negatiivisten tunteiden ja kuluttamisen yhteyttä, ja tulokset ovat mielenkiintoisia. Tutkijat olettivat, että negatiivisessa tunnetilassa ihminen näkisi myös uuden tuotteen negatiivisessa valossa. Joihinkin tunnetiloihin oletus sopikin, mutta surulliset ihmiset arvioivat uuden tuotteen positiivisemmin, ja olivat valmiita maksamaan siitä enemmän kuin neutraalissa tunnetilassa olevat ihmiset. Cryder ym. selittivät ilmiötä tutkimuksessaan niin, että surullisena itseensä keskittyvä ihminen pyrkii kohottamaan alentunutta omanarvontuntoaan ostamalla.

Mekanismi voi johtaa siihen, että suru johtaa ylikulutukseen, mikä puolestaan lisää pahaa oloa.

Itse tekisin tästä sen päätelmän, että surullisen ihmisen kannattaa pysyä erossa mainoksista ja kaupoissa kiertelystä. Ajatuksessa on mukana kantapään kautta opittua viisautta, itse nimittäin tein aikoinaan tarkalleen päinvastoin. Hoidin pahaa oloani ottamalla mainokset viikon kohokohdaksi ja kuluttamalla aikaani kiertelemällä kaupoissa.

Tulos? Matalan mielialan aiheuttaneet asiat olivat ennallaan. Kotiin ilmaantui paljon piristykseksi tarkoitettuja uusia tavaroita, joita tulisin myöhemmin rankalla kädellä vähentämään. Ne eivät tuoneet elämään onnea tai iloa, ollakseen tarpeellisia niitä oli liikaa, ja ne tulivat niin kalliiksi että harmittaa. Olen tyytyväinen, että en koskaan opetellut ostamaan velaksi.

Pahaa mieltä kannattaa siis hoitaa muulla tavoin kuin ostamalla. Miten?

1. Selvitä itsellesi, mikä pahan olosi taustalla on, ellet tiedä sitä vielä. Voit lähteä purkamaan ajatuksiasi keskustelemalla jonkun kanssa, kirjoittamalla, kuuntelemalla musiikkia, piirtämällä tai maalaamalla, miettimällä hiljaa itseksesi, käymällä kävelyllä – tekemällä jotakin minkä kautta saat yhteyden itseesi.

2. Mieti mikä sinua voisi asiassa auttaa? Voisitko tehdä jotakin konkreettista olosi helpottamiseksi?

3. Oletko välttänyt jonkin ikävän asian hoitamista, vaikka siitä olisi apua olosi helpottamiseksi? Jos paha olosi liittyy johonkin keskeneräiseen asiaan, joka sinun tulisi selvittää, mieti mikä olisi ensimmäinen askel päästä asiassa eteenpäin.

4. Ota ensimmäinen askel.

5. Piristä itseäsi keksimällä muuta aktiivista tekemistä kuin ostaminen. Kiinnitä huomio itsesi ulkopuolelle, älä jää murehtimaan oman pääsi sisälle. Tie kohti muuta maailmaa voi löytyä esimerkiksi luonnosta, toisista ihmisistä, kiinnostavista asioista joihin perehtyä.

6. Muista, että pyrkimys torjua pahaa mieltä aiheuttavat asiat pois mielestä on usein monin verroin raskaampaa kuin asioiden käsittely. Ihmisen mieli ei ole näin helposti huijattavissa, vaan ikävät asiat vaikuttavat meihin tavalla tai toisella. Sen vuoksi niihin kannattaa pyrkiä aktiivisesti etsimään ratkaisuja.

7. Etsi tarvittaessa ammattiapua, jos tuntuu että et saa asioita selvitetyksi omin neuvoin.

Meistä jokainen kokee ikäviä tunteita ja huonoja päiviä. Ne kuuluvat elämään. Pahaa oloa ei kannata yrittää lakaista maton alle, vaan tehdä sille jotakin. Edellä mainittuun tutkimusnäyttöön ja omaan kokemukseeni nojaten voin kertoa, että shoppailusta ei ole avuksi. Kannattaa etsiä muita keinoja pahan olon hoitamiseksi.

4 kommenttia artikkelissa “Hoidatko pahaa oloa ostamalla?

  1. Paluuviite: Älä osta mitään (turhaa) | Jennin Arkijärki

  2. shoppailu lohtuna on hankala asia siltä kannalta, että monesti shoppailu kyllä tuo iloa. joten ihan tuulesta temmattua materialismionni ei ole. mutta ilo on lyhytaikaista. jos sitten ostaa jotain kallista, tai tarpeetonta, niin seuraukset voivat olla ikävät. yksi esimerkki on, että luin eräältä keskustelupalstalta, että aloittaja oli huomannut rakentaneensa liian kalliin talon. talossa maksoivat kalliit pintamateriaalit ja muu varustus, sekä järvenrantatontti. aloittaja oli huomannut muutaman vuoden kuluessa, että hienot pinnat eivät enää sykähdyttäneet. niitä ei siis olisi kannattanut hankkia, koska velat oli maksettava pitkään senkin jälkeen, kun pinnat olivat lakanneet tuntumasta miltään. sen sijaan järvenrantatontti oli sellainen asia, josta hän huomasi olevan iloa joka päivä. joten on punnittava, mikä on rahan arvoista. pitemmän päälle.
    hyvä postaus jälleen, kiitos.

    • Kiitos kommentistasi! Jos shoppailu todella auttaisi, niin mikäs siinä. Mutta ikävä kyllä sitä on uusittava vähän väliä, koska vaikutus on hyvin lyhytaikainen. Samalla tulee kerryttäneeksi tavaroita, joita ei todellisuudessa tarvitse, eikä hetken päästä ehkä edes halua. Todellista iloa voi löytää muualta, upottamatta suuria rahoja itsensä hoitamiseen tavalla, joka ei oikeastaan toimi. Pahimmillaan tulee ajautuneeksi velkoihin, mikä ei varmasti paranna oloa.

      Toisaalta ostamisessa on se toinen puoli. Kun ostaa hyvin harkiten, ja jättää ”ihan kivat” ostamatta, saattaa onnistua hankkimaan tavaroita, joista on iloa silloinkin, kun uutuuden viehätys himmenee. Valitettavasti harkintakyky voi olla heikolla tolalla, jos kaupoissa kulkee huonolla mielellä.

      Ikävä juttu tuo, mitä olit lukenut keskustelupalstalta. Harmittaa asianosaisen puolesta, varsinkin jos hän joutuu luopumaan järvenrantatontista sen vuoksi, että talon velat käyvät liian vaikeiksi maksaa.

      • olemme samaa mieltä tuosta lyhytaikaisuudesta 🙂 mutta siis shoppailuhan tuo sitä lyhytaikaista onnea monesti, sen takia kai ihmiset sitä harrastaa. mutta tästä on hyvä olla tietoinen (siis että summittainen shoppailu ei tuo sitä pitkäkestoista onnea, ainoastaan mahdollisesti lyhytaikaista iloa) , jotta voi onnistua juuri tuossa, että tulee mahdollisuus hankkia tavaroita, joista on iloa pitkään.

        minulle tuo iloa mm. neulominen ja luonnon katseleminen.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s