Vaiherikkaan vuoden pitkä varjo

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, viime vuosi oli minulle raskas. Se oli täynnä erilaisia vastoinkäymisiä. Niitä tuli yksi toisensa jälkeen nopeaan tahtiin.

Useimmat asiat tulivat jonkinlaiseen päätepisteeseen viime vuoden jouluun mennessä. Huokaisin helpotuksesta, että johan oli kauhea vuosi. Kohta se on ohi, tulee uusi ja parempi.

Elämä oli ollut hyvää ja tasaista niin pitkään, että olin ehtinyt unohtaa jotakin oleellista. Kun ikäviä asioita tapahtuu, varsinkin monia lyhyellä aikavälillä, kalenterista on turha etsiä tietoa milloin tavallinen arki alkaa. Ehkä entisen kaltaista arkea ei enää tulekaan.

Alkuvuodesta ihmettelin jatkuvaa väsymystäni. Alavireisyyttä ja katkeilevia ajatuksiani, joista en saanut otetta. Ilo oli kadonnut. Samoin tavallisesti tuntemani kiinnostus monenlaisia asioita kohtaan. Yhtäkkiä kaikki oli tasaisen harmaata.

Yritin olla itselleni lempeä ja armollinen. Ajattelin, että tilanne on mikä on, ja näillä mennään toistaiseksi. Olen tottunut ratkaisemaan asioita miettimällä niitä päässäni, mutta nyt ajatukseni olivat pelkkää kaaosta, ne eivät johtaneet mihinkään. Minun oli päästävä irti pääni sisältä, tehtävä jotakin hyvin kevyttä ja harmitonta.

Hoidin itseäni katsomalla erilaisia hömppäsarjoja televisiosta. Söin suklaata. Katsoin elokuvia. Kuuntelin musiikkia. Olin olemassa ja yritin muistaa hengittää. Söin lisää suklaata.

Hiljalleen aloin saada juonesta kiinni. Ymmärsin, että viime vuosi oli niin täynnä ikäviä yllätyksiä ja surua, ettei minulla ollut missään vaiheessa mahdollisuutta käydä läpi kaikkea tapahtunutta. Piti odottaa milloin mitäkin tietoa, tietääkseen mitä oikeastaan oli meneillään. Varautua pahimpaan. Yrittää keskittyä jaksamaan, tilanteen kerrallaan.

Lepuutettuani päätäni jonkin aikaa löysin jälleen yhteyden itseeni. Ajatukseni alkoivat saada ymmärrettäviä muotoja. Viime vuoden tapahtumat toivat mieleen asioita menneisyydestä. Kaiken tapahtuneen jälkeen on eräänlaisen välitilinpäätöksen aika. Se tulee viemään aikansa.

Milloinkaan ennen en ole ollut yhtä kiitollinen kevätauringon ensi säteistä. Ne olivat pitkän ja pimeän syksyn ja talven jälkeen minulle konkreettinen osoitus siitä, että vielä aurinko paistaa ja elämä jatkuu. Ei entisellään, mutta jatkuu kuitenkin.

Blogin kirjoittaminen on ajoittain ollut valtava ponnistus. Kun ajatus ei kulje, ja keskittymiskyky on hukassa, kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on tuntunut siltä, että muotoilemani teksti on kuin suuri takku, jota ei saa auki. Olen lukenut lauseitani kuin vierasta kieltä, miettien, onko niissä mitään järkeä, ovatko ne edes suomea. Ajoittain olen halunnut vetäytyä kokonaan yksinäisyyteen, silloin kommentteihin vastaaminen on ollut suuri sosiaalinen ponnistus. Halusin kuitenkin pitää blogin ennallaan.

Kohta on jo toukokuu. Ymmärrän nyt, että vuoden kuluessa tulen elämään viime vuoden tapahtumia uudelleen. Saan jatkuvasti muistutuksia siitä, mitä samaan aikaan  viime vuonna tapahtui. Elämä kulkee eteenpäin, mutta viime vuoden varjo rinnallaan.

Kaikelle on aikansa. Nyt on pysähtymisen ja rauhoittumisen aika.

23 kommenttia artikkelissa “Vaiherikkaan vuoden pitkä varjo

  1. Blogisi on minulle hyvin merkityksellinen. On erittäin paljon sinun ansiotasi, että kodissamme on nykyään avaraa ja helppoa olla. Ilahdun aina, kun sähköpostissa näkyy sinulta tullut uusi viesti.
    Ilmoittauduin tuossa kuukausi sitten elämän flow -kirjoituskurssille, nettiin tulee joka toinen päivä kirjoitustehtävä. Linkin linkkinä (enpä osaa sitä tänne suoraan ohjata) osassa Irtipäästäminen oli kirjoitus, jonka yksi virke on tuonut paljon levollisuutta mieleeni: ”Luontokaan ei yritä kasvattaa uusia lehtiä puihin lokakuussa, heti kun edelliset ovat pudonneet”. Lauseen ajatteleminen rauhoittaa suuresti, kaikelle on aikansa. Kiitos blogistasi!

    • Kiitos sinulle kommentistasi! Tuntuu valtavan hyvältä kuulla, että blogillani on ollut sinulle merkitystä. Olen iloinen, että olen voinut olla avuksi. Olen ollut itsekin aikeissa osallistua tuolle kirjoituskurssille, mutta jouduin jättämään tällä kertaa väliin. Tuo lause on kaunis ja rauhoittava. Itse pyrin ajattelemaan juuri niin, että kaikelle on aikansa. Se on minulle lohduksi ja auttaa ymmärtämään, että mikään ei kestä ikuisesti, eikä ole tarkoituskaan.

      Kiitos kauniista sanoistasi. Ne merkitsevät minulle paljon.

  2. Anna itsellesi aikaa niin paljon kuin tarvitset – puhe ensimmäisestä vuodesta kriisin jälkeen on liian kaavamaista. Käsittele asiaa niin paljon kunnes tunnet, että nyt ei enää tarvitse.

    Toivon voimien palautumista ja iloa, joka tuntuu ilolta, kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

    • Kiitos kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Vuoden vaihtuminen on siitä jännä juttu, että sitä kuvittelee uuden vuosiluvun muuttavan jotakin. Yhdessä yössä. Ikään kuin uuden vuoden alkaminen mitään muuttaisi. Minulle tapahtui viime vuonna niin paljon, että ajattelin toiveikkaana tästä vuodesta tulevan paremman. Olin reippaana ja valmiina ottamaan vastaan mitä tulee – tai näin kuvittelin. Mutta eihän se niin mene.

      Tuntuu siltä, että kaiken käsittelyyn menee vähintään vuosi. Menetetyn ihmisen kohdalla mietin mitä hänelle tapahtui viime vuonna tähän aikaan, missä itse olin ja mitä koin, mitä ajattelin… Sitä ikään kuin elää kaiken uudelleen, pienen välimatkan päästä katsoen. Vuodenajat ovat aina olleet minulle tärkeitä, tänä vuonna koen ne kovin toisin kuin aiemmin. Välillä on iloa joka todella tuntuu ilolta, välillä ilo suodattuu surun läpi, kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Haikeutta. Nyt on kaiken tämän aika. Kiitos tuestasi.

  3. Voimia! Sinulla on kiva blogi, itse olen ammentanut kirjoituksistasi monia elämänohjeita. Mukavaa kesän alkua!

    • Kiitos kommentistasi! Voi miten mukava kuulla, että olen voinut antaa jotakin hyvää elämääsi. Ihanaa kesän odotusta sinulle!

  4. Kiitos selkeästä blogistasi. Sekä ajatuksiltaan, että kieleltään.
    Kommentteihin vastaaminenhan ei ole välttämätöntä, joten siitä ei kannata murehtia.
    Hyvää kevättä kohti kesää ja iloa päiviisi.

    • Kiitos kommentistasi! Tuntuu hyvältä kuulla, että pidät blogiani selkeänä. Välillä tuntuu vaikealta kuvata ajatuksiaan niin selkeästi, että joku toinenkin ne ymmärtäisi niin kuin ne tarkoitin. Siihen taitaa jokainen kirjoittaja törmätä enemmän tai vähemmän. Arvostan teidän lukijoiden kommentteja valtavasti, ja välillä todella hiukan murehdin, etten jaksa tai kykene vastaamaan niihin niin nopeasti tai ajatuksella kuin haluaisin. Olen vähän turhan tunnollinen monessa asiassa, vaikka vuosien mittaan olen opetellut hellittämään.

      Kaunista kevättä sinulle! Ja kiitos tuestasi, sanoillasi on minulle merkitystä.

  5. En tiedä kenet olet menettänyt, mutta itselläni on tietynlaista surua edelleen vanhempieni kuolemasta johtuen. Se käynnisti minulla sellaisen pitkän prosessin, jota en osannut aavistellakaan. En ehtinyt silloin surra. Suruni on sellaista kaipausta, hiljaista. Muistoja tulee tämän tästä mieleeni ja olen tarvinnut siihen omaa, hiljaista aikaa. Ennen en ymmärtänyt, kun joku kertoi tarvitsevansa omaa aikaa perheeltä. Oikeastaan niiden rakkailta ihmisiltä jääneiden tavaroiden läpikäyminen herätti minut. En todella halua tavaraa ympärilleni. En tarvitse mitään mainosten luomaa harhaa. Eikä minulle ole tällä hetkellä minkäänlaista täydelliyyden tavoittelua.

    Hetkeksi tarrasin kuolinpesien tavaroihin ja se vei oman aikansa, että sain niistä luovuttua. Silloin tulin blogiisi, löysin täältä paljon! Lähetin jopa henkilökohtaisen viestin ja sain sinulta kannustusta. Olen niistä kiitollinen ja haluan kannustaa sinua ottamaan oman aikasi. Älä lopeta blogiasi. Ajattelevia ihmisiä on niin vähän!

    • Kiitos kommentistasi! Ymmärrän hyvin, että vanhempien kuoleman käsittely voi viedä pitkään. Suhde vanhempiin on kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista, ellei tärkein, ja vaikuttaa elämäämme monin tavoin. Siihen liittyy niin monenlaisia asioita ja tunteita.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja kannustuksesta. Se merkitsee minulle paljon. En ole lopettamassa blogiani, mutta saatan täällä kommenteissa olla aika hiljainen tai vastaukseni saattaa viipyä. Jos siltä tuntuu, niin saatan pitää kesän aikana jonkin pidemmän kirjoitustauon. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle niin tärkeää, että koko blogia en ihan helpolla ole lopettamassa.

  6. Toivotan sinulle rauhallista ”sulatteluaikaa”. Blogisi on monelle tärkeä (myös minulle), uskoisin että kaikki lukjat toivovat että mielummin jaksat kirjoittaa sitä antoisasti pitkään kuin väkisin usein.

    • Kiitos kommentistasi! Ja kiitos, sulatteluaikaa tosiaan tarvitsen. Kirjoittaminen on minulle tärkeää, mutta jos se alkaa tuntua pakkopullalta, niin pidän taukoa ja kerään ajatuksia ja voimia. Kirjoittaessa sitä saa olla oma introvertti itsensä, keskustelun käyminen täällä kommenteissa vaatii enemmän voimia ja keskittymistä. Olen ajatellut jo pidempään, että blogini saattaa muuttua ns. hitaampaan suuntaan. Tiedäthän slow life, slow food – slow blog. Julkaisutahtini ei välttämättä juuri muuttuisi, jos ollenkaan, mutta jättäisin kommenttikeskustelun enemmän teille lukijoille ja vastailisin kommentteihin harvemmin. Toisaalta arvostan teidän lukijoiden kommentteja niin paljon, että tuntuu vaikealta olla vastaamatta.

  7. Voimia. Hyvin sanottu tuo ”Elämä kulkee eteenpäin, mutta viime vuoden varjo rinnallaan.” Tunnistan tämän fiiliksen. Siihen ei auta kuin aika, muista antaa sitä itsellesi niin paljon kuin tarvitset! Sitten eräänä päivänä sitä huomaa, ettei ole ajatellut tapahtunutta vähään aikaan. Sun blogi on yksi parhaista, kiitos siitä! Niinkuin joku tuolla jo sanoi, ajattelevia ihmisiä on niin vähän. Annat meille kirjoituksillasi paljon!

    • Kiitos kommentistasi, kauniista sanoistasi ja kannustuksesta! Se merkitsee minulle paljon. Ajattelevia ihmisiä on niin vähän… siltä se välillä kieltämättä tuntuu. Joskus tuntuu, että moni pelkää jäädä ajattelemaan. On helpompi mennä nopeasti eteenpäin, tehdä ja touhuta kaikenlaista, jotta ei joutuisi itsensä kanssa kaksin ja ajattelemaan asioita. Tai niin minä asiaa tulkitsen. Olen kyllä huomannut senkin, että eivät kaikki ihmiset vaivaa päätään kaikella niin paljon kuin minä, tai siltä se ainakin näyttää. Minä nyt satun olemaan tällainen pohtija.

      Aika auttaa moneen asiaan. Ja sitä tarvitaan asioiden käsittelyyn. Läheiseni tarvitsevat minua tänä vuonna paljon viime vuoden tapahtumista johtuen, minkä vuoksi minun oma hiljainen aikani jää vähemmälle kuin yleensä. Saa nähdä miten se vaikuttaa.

      Tunnen kiitollisuutta, että olen voinut olla teille lukijoille avuksi tavalla tai toisella. Hämmästyn edelleen joka kerta kannustavista kommenteistanne, ne tuntuvat todella hyvältä ja ovat minulle merkityksellisiä.

  8. Pysähtyminen ja rauhoittuminen kuulostaa hyvältä idealta, eikä vain silloin kun on ollut surua.

    Aika auttaa, vaikka ei uskoisi. Anna sitä itsellesi runsaalla kädellä. Toivon sinulle hyvää.

    • Kiitos kauniista kommentistasi! Pysähtyminen ja rauhoittuminen ovat tosiaan hyvä asia muulloinkin kuin silloin kun on surua tai murheita. Ajatukset selkeytyvät. Aika tosiaan auttaa. Ihmeen kauan kestää ymmärtää, että toinen ihminen on poissa. Tosiaan poissa, pysyvästi, ei vain hetkellisesti näkymättömissä.

      ”Toivon sinulle hyvää.” Nuo sanat ovat yhdet kauneimmista mitä olen kuullut. Ajattelen monesti noin toisista ihmisistä, esim. täällä kommenteissa, mutta ei ole tullut puetuksi ajatusta sanoiksi. Kiitos että sinä teit sen. Minäkin toivon sinulle hyvää.

  9. Kiitoksia ihanasta blogistasi. Olen lukenut jokaisen kirjoituksen (monet niistä useammin kuin kerran) ja joka kerta saan inspiraatiota jatkaa karsimista. Meillä on itse asiassa keittiössä nykyisin yksi kokonaan tyhjä kaappi ja lisäksi useita tyhjiä hyllyjä ympäri asuntoa,vaikka meitä asuu kaksi aikuista ja kaksi lasta 76 neliön kerrostaloasunnossa. Olen nykyisin paljon tyytyväisempi kotiimme ja siitä on kiittäminen sinun kirjoituksiasi. Toivon, että jatkaisit vielä blogiasi, vaikka sitten nykyistä pidemmällä päivitysvälillä. 🙂

    • Kiitos sinulle kommentistasi! Tuntuu hyvältä kuulla, että olet saanut blogistani inspiraatiota. Olet onnistunut hienosti tavaroiden karsimisessa! Hyvä sinä! 🙂 Olet varmasti saanut tehdä aika tavalla töitä saavutuksesi eteen, asutte kuitenkin nelihenkisenä perheenä kohtuullisen pienissä neliöissä. Ihana kuulla, että olet kotiisi tyytyväisempi. Tiedän miltä tuo muutos tuntuu, se keventää oloa kummasti.

      Jatkan kyllä blogiani, en ole lopettamassa. Joitakin muutoksia saatan tehdä päivitystahdin tai kommentteihin vastaamisen suhteen, kirjoitan niistä sitten kun tiedän mitä teen.

  10. Kiitos inspiroivasta blogistasi, ja myös siitä, että jaat raskaitakin tapahtumia, tai oikeammin niiden aikaansaamia tuntemuksia. Minusta kuulostaa siltä, että olet armollinen itsellesi ja kykenet kuuntelemaan tarpeitasi. Tahtoisin jakaa Saima Harmajan runon ”Taottu sydän”, vaikka se onkin melko hurja, mutta minusta myös voimakas ja rohkea.

    ”Tuskan ahjossa kerran suli
    sydämeni kova ja hiljainen.
    Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
    ja itse kuolema takoi sen.

    Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
    lyö, iske! Enää en murtua voi.
    Minun sydämeni helisee moukarin alla,
    mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.”

    Voimi ja ilon pilkahduksia kevääseesi!

    • Kiitos kommentistasi ja voimakkaasta runosta! Jotakin samaa on Eino Leinon runossa Se kuitenkin liikkuu. Saan voimaa sen hieman uhmakkaastakin asenteesta. Koen tarpeelliseksi jakaa elämästä sen varjoisaakin puolta, sillä se kuuluu kuvioon siinä missä valoisammatkin ajat. Pyrin olemaan armollinen itselleni ja kuuntelemaan tarpeitani, onneksi olen tullut siinä vuosien mittaan paremmaksi.

      Kaunista kevättä sinulle!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s