Rinnakkaiseloa

Talitiainen ruokkii ahkerasti päivä päivältä äänekkäämmiksi käyviä poikasiaan. Pesäkolokseen se on löytänyt suojaisen paikan mökin räystäslaudoituksen alta, paikka on jo aiempina vuosina hyväksi havaittu.

Poikasten ruokailuaikaan me mökin ihmisasukkaat pysymme loitolla parhaamme mukaan ja annamme tiaisemolle ruokintarauhan. Kun tulee asiaa puuliiteriin, on hieman sovellettava, sillä liiterin ovelta on vain muutaman metrin matka pesän kulkukololle, jolloin ihminen on jo turhan lähellä ja häiriöksi.

Onneksi olemme oppineet toistemme kieltä.

Jos ihminen puuhailee liiterissä, katse tiiviisti polttopuissa, tiainen voi hoitaa oman tehtävänsä. Mutta jos tontin ihmisasukas ihailee tiaista, ollaan pattitilanteessa. Sama tilanne toistuu myös pihan toisen tiaisperheen kohdalla. Useiden metrien päässä oleva ihminen on häiriöksi ja saa emon viestittämään poikasilleen, että ”tulossa ollaan, kunhan tuo toope herkeäisi jo tuijottamasta!” Onneksi tilanne on helposti korjattu. Nöyrä anteeksipyyntö, katseen kääntäminen ja siirtyminen kauemmas toimivat aina. Jos välitön siirtyminen ei ole mahdollista, selän kääntäminenkin riittää naapurisovun säilymiseen.

Kun räystäslaudoituksen alla asutaan, ihmisasukas järjestää tuulettamisen tavallisesta poikkeavalla tavalla. Pesäkolon läheisyydessä olevaa ikkunaa ei avata, sillä se on koloasukkaan lentoreitillä. Rauhanomaiseen rinnakkaiseloon kuuluu, ettei naapurin ja hänen perheensä henkeä tai terveyttä uhata.

Kirjosiepot ovat naapureina ronskimpia, niitä eivät ihmisasukkaan toimet juuri kiinnosta. Poikasten ruokahuolto pelaa taukoamatta, vaikka ihminen seuraisi liikennevirtaa lähes vierestä. Siinä missä ihmisen on syytä väistää tiaista, kirjosieppo ottaa tilan kyselemättä haltuun. Huolettomasti valittu paikka pihalla voi tarkoittaa joutumista kirjosiepon matalakiitoreitille. No, pari kunnon väistöliikettä opettanee kovakalloisintakin ihmisasukasta löytämään paikkansa…

Mitä viehättävin naapuri, harmaasieppo, asustaa naapuritontilla sijaitsevassa linnunpöntössä, jonka toisesta sivusta on jäljellä enää kapea siivu, ja jonka kulkuaukkoakin tikka on reilusti suurentanut. Mitkä avarat maisemat näköalapesästä avautuvatkaan! Itse lintu kuitenkin sulautuu pesäänsä saumattomasti; paikallaan olevaa sieppoa ei erota tarkkanäköinenkään. Hauskinta harmaasiepponaapurissa ovat sen lentonäytökset. Se nappaa hyönteisiä ilmasta luoden samalla mitä taiteellisimpia lentoratoja, palaten useimmiten bumerangin omaisesti takaisin samalle paikalle mistä lentoon lähti.

Sinitiainen on valinnut pesäpöntön tontin rauhallisimmalta nurkalta. Jälkikasvu lienee lähdössä kohti suuren maailman seikkailuja aivan pian, niin usein kulkuaukosta joku jo uteliaana kurkistelee.

Kaarina Davis on kirjoittanut, että onnellisuuden määrä on suoraan verrannollinen linnunpönttöjen määrään. Olen huomannut tämän pitävän paikkansa myös minun kohdallani. Aikomuksenani onkin tarjota linnuille lisää pesäpaikkoja ja ripustaa vielä joitakin linnunpönttöjä. Kovin montaa pienelle tontille ei enää sovi, mutta ehkä pari kuitenkin. Ihmisasukkaan elämä tällä mökkitontilla olisi huomattavasti köyhempää ilman monia naapureiksi asettuneita lintuja.

P.S. Kirjoitin tekstin kesäkuun lopulla. Jo seuraavana päivänä mökin pihalla vallitsi hiljaisuus, poikaset olivat lähteneet. Miten ne osaavatkin aina lähteä niin huomaamatta? Ikävä kyllä en ole näkemässä, vieläkö pönttöihin tänä kesänä tulee uusia asukkaita. Toivottavasti.

2 kommenttia artikkelissa “Rinnakkaiseloa

  1. Linnunpönttö olisi kiva, mutta kissa taitaa olla aikamoinen vaaratekijä linnuille. Pönttö pitäisi kiinnittää niin, ettei kissa pääse kiipeämään aukolle. Itse kaipaan kesäisin avojaloin kulkemista nurmikolla, jotenkin silloin vasta on oikea kesä 🙂

    • Vapaasti kulkeva kissa ovat tosiaan vaaraksi linnuille. Nurmikon pehmeys ja viileys paljaiden jalkojen alla on ihanaa! Harvemmin vain tulee nurmikoilla käveltyä, kun ei ole omaa pihaa, jonka nurmikosta voisi mennä takuuseen, ettei sieltä saa jalkaansa mitään ikävää.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s