Toisen ääripää on toisen normaali

Monelle minimalismi tuntuu näyttäytyvän nykyisen kulutuskulttuurin äärimmäisenä vastakohtana, toisena ääripäänä. Usein unohtuu tai jää ymmärtämättä, että minimalismissa – kuten kuluttamisessakin – on aste-eroja.

Minimalismia voi toteuttaa hyvin eri tavoin. Yksinkertaisimmillaan minimalismin voisi määritellä pyrkimykseksi luopua turhasta, jotta voi saada enemmän tilaa kaikelle sille, mikä on itselle aidosti merkityksellistä.

Määritelmä ei kerro mitään siitä, montako tavaraa minimalistilla ”saa” olla. Miten hän pukeutuu, mitä hän syö, millaisia harrastuksia hänellä voi olla, millainen koti hänellä on tai miten hän elää.

’Turhan’ ja ’aidosti merkityksellisen’ määrittelee jokainen itse. Yksilöllisten valintojen seurauksena saadaan yhtä monta erilaista minimalistista elämäntapaa, kuin on tuon yksinkertaisen ohjenuoran noudattajiakin.

Itselle vieras elämäntapa voi herättää pelkoa. Esimerkiksi minimalismiin liittyvä luopuminen voi nostaa esiin turvattomuuden tunteita tai menettämisen pelkoa, mitkä ymmärrettävästi aiheuttavat vastustusta. Se puolestaan voi saada näkemään minimalistisen elämäntavan kummallisempana tai äärimmäisempänä kuin se todellisuudessa onkaan.

Toisen ääripää on toisen normaali.

Kun katson kotiani, en näe mitään erityisen ihmeellistä, näen tavallisen kodin. Tunnen eläväni aivan tavallista elämää. Kun olen ollut muualla, huomaan, että meillä on vähemmän tavaraa kuin muilla. En kuitenkaan koe olevani millään tavalla ääripäässä, kaukana siitä.

Mietin, minkä minä kokisin olevan ääripäässä. Jotakin itselleni aivan vierasta ja omasta elämäntavastani poikkeavaa.

Minulle äärimmäistä on reppureissaaja, joka omistaa vain vaatteet päällään ja reppunsa sisällön. Joka kulkee minne huvittaa, ollen enemmän liikkeellä kuin paikallaan. Esimerkiksi nämä kaksi kiinnostavaa ihmistä ovat minulle ääripäässä, vaikka monet heidän ajatuksistaan ovatkin lähellä omiani.

Toisella tavalla minulle ääripäässä on suuressa (kivi)talossa, jonka olohuoneen katto on monta metriä korkealla, asuva ihminen, joka harrastaa sisustamista. Virheettömän tyylikkääksi laitetussa pihassa ainakin kaksi autoa. Paljon matkustelevat asukkaat, joille tavaroiden merkki on tärkeää. On pyrittävä aina ylöspäin, saatava vielä enemmän rahaa, arvostetumpi asema. Menestymistä osoitetaan omistamalla.

(Tiedättehän puheet ihmisistä, jotka kilpailevat naapurin kanssa, kummalla on materiaalisesti näyttävämpi elämä? Paine hankkia parempaa, kun naapurillakin on? Matkustaa yhä erikoisempiin paikkoihin, kun naapurikin tekee niin? Usein mietin, että eihän tuollaisia ihmisiä voi oikeasti olla olemassa. Eihän?)

Luen mielelläni kirjoja tai katson ohjelmia eri tavalla elävistä ihmisistä. Erityisen kiinnostunut olen ihmisistä, joiden yksinkertainen elämäntapa on jotakin huomattavasti ”äärimmäisempää” kuin omani. (Minähän olen varsin tavallinen kaupunkilainen, mitä vaativaa tällaisessa elämässä on?)

Ylen esittämä norjalainen sarja, Tiettömän taipaleen takana, esitteli nykyajalle epätyypillisellä tavalla, usein kirjaimellisesti tiettömän taipaleen takana, asuvia ihmisiä. Moni heistä eli vaatimattomasti, osa ilman sähköä ja juoksevaa vettä, moni mahdollisimman omavaraisesti. Elämäntapa, joka nyt tuntuu äärimmäiseltä, oli vielä pari sukupolvea sitten arkipäivää meilläkin. Mietin usein, miten monia taitoja vauhdilla eteenpäin kulkeva kehitys on saattanut unohduksiin. Miten pitkään kestäisi oppia elämään sadan vuoden takaisissa olosuhteissa?

Minimalismista puhuttaessa ilmiöön liitetään usein sana ’niukkuus’ tai jopa sana ’asketismi’. Kun asiat laittaa mittasuhteisiinsa, ja katsoo maailman mittakaavan todellisuutta, huomaa, että länsimaisen minimalistin elämä on kaukana äärimmäisestä.

Tai oikeastaan ääripää on hyvinkin lähellä: useimmiten länsimainen minimalisti kuluttaa infrastruktuurina, puhtaana ja lämpimänä vetenä, lämmitettyinä asuinneliöinä, ravintona ja tavaroina huomattavasti enemmän maapallon rajallisia resursseja, kuin hyvin suuri osa maailman väestöstä.

Tämä ”niukkuus”, missä minäkin elän, olisi monelle kaikkia kuvitelmiakin yltäkylläisempää ylellisyyttä.

Yhden asketismi, toisen normaali, kolmannen utopia.

3 kommenttia artikkelissa “Toisen ääripää on toisen normaali

  1. Kiitos sarjavinkistä. Ehdin viimeisen jakson katsoa.

    Jälleen kerran kirjoitit todella samanlaisia ajatuksia, joita olen itsekin pohtinut. Oma koti on oma koti, ja se tuntuu täysin normaalilta, mutta välillä, kun kylään tulee toisennäköisistä kodeista olevia ihmisiä, niin jotenkin olen paljon tietoisempi näistä omista valinnoista ja minimalismin näkymisestä kodissamme. Jostain syystä silloin tulee tarve selitellä, vaikka ei oikeasti tarvitsisi. Varsinkin, kun jotkut ihmiset ottavat muiden ihmisten valinnat aina omaa elämäänsä kritisoivina kommentteina, mikä on todella väsyttävää.

  2. Kiitos Tuulia sekä teksteistäsi että ohjelmavinkkauksista ❤ Ehkä ensimmäistä kertaa " ääneen sanoen", jo tovin kirjaimiasi lukeneena, r*u

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s