Asia, jossa haluan oppia paremmaksi vuonna 2016

Olen yksinkertaistanut elämääni monella tapaa viime vuosina. Olen onnistunut pudottamaan pois monenlaista tarpeetonta painolastia, sen monissa eri ilmenemismuodoissa.

Materiaan liittyvät asiat vaativat yhä vähemmän huomiotani. Haluan elämältä aivan muita asioita, kuin käyttää aikaani tavaroista haaveiluun, niiden ostamiseen, järjestämiseen ja huoltamiseen. Olen yhä tarkempi ajankäytöstäni, en anna aikani kulua hukkaan asioiden parissa, joilla ei ole minulle todellista merkitystä.

Elämässäni on nyt tilaa ja minulla energiaa tarttua asiaan, joka on vaivannut minua niin pitkään kuin voin muistaa. Asiaan, joka aiheuttaa jatkuvasti tarpeetonta kärsimystä. On aika opetella päästämään siitä irti.

Jo pidemmän aikaa olen opetellut mielenrauhaa ja myötätuntoa. Olen etsinyt tyyneyttä, kykyä hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. Yhä useammin onnistun siinä.

Mutta epäoikeudenmukaisuus, sitä minun on äärimmäisen vaikea sietää.

Ymmärrän taistelevani tuulimyllyjä vastaan, kun otan kierroksia siitä, että maailmassa asiat eivät aina suju niin kuin voisi toivoa. Voisin lisätä hyvinvointiani, kun kykenisin hyväksymään, että maailma on sellainen kuin on. Enkä voi sille kovinkaan paljon.

Jos olisi minun vallassani, haluaisin ihmisten suhtautuvan toisiinsa myötätunnolla ja rakkaudella. Toivoisin, että jokainen meistä pyrkisi lievittämään toisen kärsimystä, ei lisäämään sitä. Mielestäni se on elämän perimmäinen tarkoitus.

Minun keinoni elää epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen kanssa on aina ollut uteliaisuus. Halu tietää enemmän, oppia ja ymmärtää.

Yritän ymmärtää maailmaa ja ihmisiä. Miksi tapahtuu niin kuin tapahtuu? Mikä saa ihmiset toimimaan epäoikeudenmukaisesti? Miksi ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti?

Haluan löytää ymmärrystä, jotta voisin löytää myötätuntoa. Asioihin reagoiminen vihalla ei auta minua eikä ketään muutakaan. Se ei tee asioita paremmaksi eikä vie mitään eteenpäin.

Tässä kohtaa on erotettava toisistaan ymmärtäminen ja hyväksyminen. On mahdollista ymmärtää järkyttävien tapahtumien ja tekojen taustasyitä, mutta se ei tarkoita tapahtuneen hyväksyntää. Ei järkyttäviä tekoja, julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta tule hyväksyä.

Uteliaisuuden valjastaminen ymmärryksen avuksi muodostaa helposti ansan. Olisi osattava vetää rajat sille, minkä verran raskasta tietoa kykenee ottamaan vastaan, menettämättä tunnetta elämän mielekkyydestä. Tiedon annostelussa minulla on vielä opittavaa.

Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää. Kaikesta huolimatta. Sitä ei sovi unohtaa.

Mitä sinä haluaisit oppia tai missä kehittyä paremmaksi vuonna 2016?

7 kommenttia artikkelissa “Asia, jossa haluan oppia paremmaksi vuonna 2016

  1. Hei, olen lueskellut blogiasi jo pitkään ja jäin ihmettelemään, oletko kertonut työstäsi? Elämäsi tuntuu niin harmoniselta, etten osaa kuvitella kiireistä työpäivää tuonne minnekkään väliin. Olen vasta alkutaipaleella tavaran vähentämisessä, mutta elämässäni olen karsinut paljon turhia asioita, ihmissuhteita ja aikasyöppöjä.

    • Kiitos kommentistasi! Siihen on syynsä, miksi elämän yksinkertaistaminen on minulle erityisen tärkeää. Olen joutunut karsimaan elämääni yksinkertaisemmaksi jo varsin nuoresta pitäen, ihan vain selvitäkseni hengissä. Olosuhteet ja geenit osuivat kohdallani sellaiseen asentoon, että elämästä tuli taistelua. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, työelämäni loppui omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

      Miksen ole kertonut tästä aiemmin? Syitä on monia. Mutta jos jonkin, niin tämän tekstin alle asiasta kertominen sopii.

      Mitä nyt kirjoitan, ei koske vain tätä blogia vaan kaikkia. Blogi ei koskaan voi antaa kirjoittajansa elämästä täydellisen ehjää ja kokonaista kuvaa, siitä puuttuu aina paloja. Blogikirjoitukset koostuvat hetkistä, tunnelmista, ajatuksista – ja näitä hetkiä, tunnelmia ja ajatuksia on jatkuvasti, ei vain silloin kun kirjoitan. Kun kohdalle sattuu kaikkea muuta kuin harmonisia hetkiä tai päiviä, en kirjoita blogitekstiä. Pyrin kirjoittamaan tekstejä, joista olisi lukijoille iloa ja hyötyä. Toisin sanoen, teksteistäni välittyvä harmonia on sitä hyvien hetkien ja päivien harmoniaa, jota onneksi on elämässäni yhä enemmän. En tiedä olisinko koskaan ymmärtänyt, miten paljon hyvää yksinkertainen elämäntapa voi antaa, ellen olisi kohdannut kaikkia niitä vaikeuksia, joiden vuoksi on ollut välttämätöntä etsiä elämään tasapainoa.

      • Jäin vielä miettimään mainitsemaasi kiirettä. Työpaikkoja ja työtehtäviä on monenlaisia, kiireisiä ja vähemmän kiireisiä, mutta työ on silti vain osa arkipäivää. Nykyihmisellä on käytössään varsin paljon vapaa-aikaa. Vuorokaudessa on 24 tuntia. Jos siitä menee kahdeksan työssä, kahdeksan nukkuessa, niin vielä jää kahdeksan käytettäväksi muulla tavoin.

        On kiirettä, johon ei voi kovin paljon vaikuttaa. Mutta on myös kiirettä, jonka ihminen luo itse, usein huomaamattaan. Hyvin usein voi valita kiireettömyyden. Moni yrittää turboahtaa rajalliseen aikaansa niin paljon, että ei ihme jos tulee kiire. Toinen kiireen syy on olla tarttumatta määräaikaan mennessä valmiiksi saataviin hommiin heti kun siihen on mahdollisuus, vaan jättää ne tehtäväksi ”joskus myöhemmin”. On enemmän kuin todennäköistä, että tuolloin ”joskus myöhemmin” on paljon muutakin akuuttia tehtäväksi, joten tulee kiire.

        Kiireen tuntua voi luoda myös ihan omalla ajattelullaan. Kun keskittyy tekemään yhden asian kerrallaan loppuun asti, ennen kuin siirtyy ajattelemaankaan seuraavaa, kiireen tuntu vähenee. Jos sen sijaan ajattelee jo tehdessään seuraavaksi edessä olevia hommia, mikä ei muuten edistä työn tehokkuutta mitenkään, luo itselleen tunteen siitä, että olisi edettävä jo niihin seuraaviin hommiin, mistä syntyy kiireen tuntu ja keskittymisen hajoaminen. Multitasking ei lisää tehokkuutta, vaikka jotkut vieläkin niin kuvittelevat, mutta sen avulla saa helposti lisättyä kiireen tuntua elämäänsä.

        Halusin siis sanoa, että harmonian ja kiireettömyyden tunne on hyvin usein oman pään sisällä ja itse tehdyissä valinnoissa. Kiireettömyyttä voi vaalia kaikissa tekemisissään, ja toisaalta kuka tahansa saa elämästään kiireistä, kiireen luominen ei ole vaikeaa. Jos kiire vaivaa, ihan missä tahansa kohtaa elämää, kannattaa kiinnittää katse siihen, mikä on kaikkein olennaisinta ja keskittyä ensisijaisesti siihen. Yksi vinkki tähän on listata joka aamu päivän kolme tärkeintä tehtävää, ja aloittaa niistä. Hyvin suuri syy kiireelle voi olla siinä, että yrittää tehdä kaikenlaista, ilman että on selvittänyt itselleen mikä olisi olennaisinta ja veisi parhaiten eteenpäin.

        Toivon kaikkea hyvää karsintaprojektillesi!

  2. Hieno kirjoitus. Välillä minuakin ahdistaa paljon epäoikeudenmukaisuus, se tuntuu määrittävän ihmistä liikaa. Etenkin silloin kun seuraan aktiivisemmin uutisia ja maailman tapahtumia, on ahdistukselta vaikea välttyä.

    Omalla kohdallani on helpottanut juuri se, että keskitynkin kauheuksien sijaan ihmisen hyviin puoliin. Jostain oudosta syystä minua on kovasti piristänyt lukea kirjoja, jotka käsittelevät ihmisluontoa biologisesta näkökulmasta. Minun on jotenkin helpompi sietää ihmisten tekemät julmuudet tai ainakin unohtaa niistä osa, kun opin enemmän siitä, miten monin tavoin ihmiset ja muutkin eläimet auttavat toisiaan – kauheiden uutisten keskellä tuntuu aivan hämmästyttävältä, miten pyyteettömiä tekoja maailmassa esiintyy. Esimerkiksi Matt Ridleyn kirja Jalouden alkuperä paransi mielialaani paljon. Niinpä nykyään koetankin lukea tällaisia kirjoja aika usein!

    • Kiitos kommentistasi ja kirjavinkistä! Uutisten seuraaminen aiheuttaa helposti enemmän harmia kuin hyötyä. Valitsen tarkkaan mitä uutislähteitä seuraan. Osa uutislähteistä tuottaa maailmasta ja ihmisistä niin ikävää kuvaa, että ne on syytä jättää kokonaan väliin, jos haluaa säilyttää uskonsa ihmiseen. Pahinta on, että niiden seuraaminen vääristää todellisuutta, koska kaikki mahdollinen paha on niissä yliedustettuna. Se puolestaan vähentää ihmisten turvallisuuden tunnetta ja saa kuvittelemaan maailman pahemmaksi ja vaarallisemmaksi kuin se onkaan.

      Minua auttaa ajatella, että pohjimmiltaan me ihmiset olemme varsin samanlaisia. Meillä on samanlaiset tarpeet, esimerkiksi tulla hyväksytyiksi ja olla osa jotakin. Erilaisista syistä johtuen ihmiset pyrkivät saavuttamaan näitä asioita kuka mitenkin, ja valitettavasti kaikki tavat eivät ole rakentavia. Monessa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksessa auttaa, esimerkiksi politiikkaa seuratessa, että me kaikki pyrimme tekemään parhaamme – omista lähtökohdistamme, näkemyksistämme ja ihmiskäsityksestämme käsin. Erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille ne oikeat ja hyvät ratkaisut voivat näyttäytyä hyvinkin erilaisina.

  3. Kiitos pohdiskelevasta kirjoituksestasi, kiitos koko hienosta blogista ylipäänsä! Olen saanut kirjoituksistasi ja kommenteista valtavasti iloa, hyötyä ja myös eräänlaista lohtua, tyyneyttä. Varmuutta siitä, että kanssani samoin ajattelevia on monia 🙂
    En ole aiemmin kommentoinut, kynnys on iso. Arvostan blogin rauhallisuutta sekä harkittua ja voisi sanoa, että pidättyväistä kommentointia. Olen kokenut, että kaikki oleellinen on monesti jo sanottu jonkun toimesta tai tekstisi on ollut niin tyhjentävän hienosti laadittu, että se ei kaipaa mitään.

    Tästä ikään kuin aasinsiltana.. Pohdin työtä ja sitä mitä me pidämme työelämänä tai työnä. Mielestäni voisimme karsia maapallolta monta palkkatyötä. Voisimme luopua suurimmasta osaa markkinakoneistoa ja turhan krääsän valmistajia, voisimme ihmiskuntana suunnata resurssejamme paremmin niin, että kaikille riittäisi. Voisimme kutsua työksi vapaata ajattelua, keskittymistä, huolehtimista.. Ideaalissa yhteiskunnassa esimerkiksi blogisi arvo nähtäisiin ja sitä voisi kutsua täysin oikeutetusti työksi, vaikka sitten elämäntyöksi. Arvomaailmassani koen, että saat kirjoittamisellasi paljon enemmän hyvää aikaan kuin vaikkapa lääkefirman lobbari Brysselissä. Raha tai arvostus vain eivät kulje mielestäni oikeassa suhteessa hyvän tekemisen tai aitojen asioiden kanssa. Aivan kaikki työt eivät ole tarpeellisia ja on jopa niitä jotka aiheuttavat olemassa ollessaan enemmän pahaa ja haittaa kuin hyötyä kenellekään.

    Voisi sanoa, että olen itse työelämän ulkopuolella ja toisaalta en ole. Olen tehnyt valinnan karsia perheemme elämästä kiirettä ja pakkoa enkä siksi ole ottanut vastaan vakituista työtä. Olen päättänyt elää kohtuullisemmin ja käydä töissä vain sen verran, että voin olla myös lapsilleni kohtuullinen. Tietyllä tapaa varastan aikaa; karsin aamulähtöjä, kiukkupuuskia ja juoksua paikasta toiseen. Ainoat jotka tästä järjestelystä mahdollisesti kärsivät ovat perheeni ja oma työeläkkeeni. En elä tuilla, mutta toisaalta en ehkä pitäisi pahana ottaa vastaan yhteiskunnalta muutakin kuin lapsilisää siitä hyvästä, että kasvatan täysipainoisia lapsia, niin omiani kuin naapurustommekin. Ei täällä oikein muilla vanhemmilla ole aikaa olla läsnä ja ehkä siitä johtuen lapsimäärä tuplaantuu kodissamme lähes päivittäin kavereiden viettäessä meillä aikaa. Meille kun voi lähes aina tulla, aikuinen on kotona. Vielä, kun itse saisin aikuiskaverin tänne joinain päivinä 🙂 Olen miettinyt, että voisin ratkaista asian tutustumalla vaikkapa johonkuhun naapuruston vanhukseen, jos vaikka lumitöiden varjolla tai muulla pikkuavulla saisin mielenkiintoisen juttukaverin. Luulisi, että tämmöiselle työläiselle olisi tarvetta, kun palkkatoivekin on sangen kohtuullinen 😉

    Nämä ovat vain hajanaisia ajatelmia, mietteitä, pientä pureskeltavaa aiheesta työ ja tuli sitä kai otettua kantaa myös aiheeseen epäoikeudenmukaisuus. Paljon turhaa tulee tehtyä ja olennainen monesti jää tekemättä, siinä kait se viisaus 🙂

    Kiitos vielä kerran siitä, että kirjoitat. Teet arvokasta työtä!

    • Lämmin kiitos hienosta kommentistasi! Se sai minut liikuttumaan. Arvostan valtavan paljon, että ylitit kommentoinnin kynnyksen. Kiitos kauniista sanoistasi!

      Olen pohtinut työtä paljon ja juuri samankaltaisista kulmista kuin sinäkin. Kun asioita katsotaan laajemmassa mittakaavassa, niin on paljon töitä, joiden hyöty on lähinnä tekijänsä elättämisessä ja haitat voivat olla suuria. Eikä ihmisiä tosiaan arvosteta minunkaan arvomaailmani mukaan aina kovin oikeudenmukaisella tavalla.

      Nykymenon seuraaminen tuntuu välillä aika pahalta. Monilla vanhemmilla ei ole juuri aikaa lapsilleen, eivätkä he välttämättä enää siinä vaiheessa jaksa olla läsnä, kun sitä aikaa on. Vanhusväestön tilanne hirvittää ihan todella, esimerkiksi tilanne hoitolaitoksissa voi olla aivan käsittämätön. Moni hyvä hoitaja vaihtaa alaa, kun ei kestä olosuhteita, joissa ei voi tehdä työtään hyvin vaan joutuu laiminlyömään hoidettaviensa tarpeita, jopa perustarpeita. Olen jo vuosia ihmetellyt, miksi ihmisen hyvinvoinnin arvo on niin vähäinen. Moni asia, kuten raha, nähdään tärkeämmiksi.

      Olla hyvä vanhempi lapsilleen on jotakuinkin mittaamattoman arvokasta ja tärkeää työtä. Sitä arvostetaan aivan liian vähän. Sitten jaksetaan hieman paremmin arvostaa, hetken, kun nähdään millaisia kuluja aiheutuu, jos asiat eivät mene hyvin. Se tulee kalliiksi, sekä inhimillisesti että yhteiskunnalle.

      Lumitöihin tarjoutuminen kuulosti oikein hyvältä idealta! Ihan siksikin, että meillä on tässä maassa aivan liikaa yksinäisiä ihmisiä. Joku voisi hyvinkin olla sekä lumityöavun että seuran tarpeessa.

      Vastauksestani tuli nyt aika hajamielinen. Aivan loistava oli muuten tuo viisaus, olennainen jää tosiaan usein turhan tekemisen jalkoihin.

      Tämän blogin kirjoittaminen on minun vaatimaton panokseni ihmisten hyväksi. On tärkeää voida kokea itsensä hyödylliseksi, ja siihen tarpeeseen tämä blogi osaltani auttaa.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s