Miten välttää kaipaamasta pois annettuja tavaroita?

Tavaroita vähentäessä herää monenlaisia kysymyksiä. Ehkä eniten luopumista jarruttaa epävarmuus siitä, että jos nyt annan tämän tavaran pois, niin mitä jos kadun sitä myöhemmin? Mitä jos kaipaan sitä takaisin, mitä jos sittenkin tarvitsisin sitä?

Kannattaa muistaa, että tavaran vähentäminen ei ole itseisarvo. Tarkoitus on luopua turhasta, jotta voi saada aikaa ja energiaa itselle merkityksellisille asioille. On hyvä pitää kirkkaana mielessään, mihin tavaroita vähentämällä pyrkii.

Marie Kondon neuvo osuu mielestäni oikeaan. Jos tavarasta tuntuu vaikealta luopua, älä pakota itseäsi luopumaan. Anna ajan kulua ja katso miten tilanne kehittyy.

Toisaalta voi miettiä myös sitä, miten suurta suunnanmuutosta elämäänsä tavoittelee. Minkä verran epämukavuutta olen valmis sietämään saadakseni haluamani? Millaisia asioita laitan etusijalle elämässäni, ja mistä kaikesta olen valmis luopumaan niiden vuoksi?

On tavaroita, joiden on helppo huomata olevan sitä turhaa, josta voi huoletta luopua. Entä ne tavarat, joiden kohdalla on epävarma? Miten voisi yrittää varmistua, ettei niitä jäisi kaipaamaan?

Ehdotan mietittäväksi muutamaa kysymystä. Mitä enemmän kyllä-vastauksia, sitä tarkemmin on syytä miettiä, kannattaako tavarasta luopua.

1. Liittyykö tavara elämäni merkityksellisiin asioihin? Harrastukseen, jonka koen tärkeäksi ja josta saan iloa?

2. Jos luopuisin tavarasta, olisiko se vaikea tai mahdoton korvata tarvittaessa vastaavalla? Syitä voi olla monia, esimerkiksi tavaran rahallinen arvo, sen harvinaisuus, saatavuusongelmat, vastaavan tavaran heikompi laatu jne.

3. Onko tavaralla erityistä muistoarvoa? Onko se ainoa tähän kyseiseen asiaan liittyvä tavara?

4. Olenko aiemmin luopunut kevyesti tavarasta, ajatellen sen merkityksen vähäiseksi, mutta myöhemmin syvästi kaivannut sitä?

Muutaman viime vuoden kuluessa olen määrätietoisesti luopunut suuresta määrästä tavaraa. En ole kaivannut yhtäkään, enkä usko kaipaavani jatkossakaan. Ajattelen tämän johtuvan seuraavista asioista:

Tiedän mitä elämältäni haluan. Tunnen itseni ja toiveeni. Kun tunnen elämäni kantavat peruspilarit, joita eivät elämänmuutokset tai vuodet huojuta, voin päättää luopua pysyvästi tavaroista, joita ilman tiedän voivani tulla toimeen.

En anna tavaroille elämässäni kovin suurta painoarvoa. Tavaroiden pääasiallinen tehtävä on olla avuksi erilaisten tehtävien suorittamisessa. Tarvitsemieni apuvälineiden valinta on suhteellisen helppoa, ja muusta voin luopua.

En siedä turhaa työtä, ajanhukkaa ja tavaroita, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Minulla ei ole rajattomasti aikaa ja energiaa, enkä halua tuhlata niitä turhiin asioihin. On helppoa luopua tavaroista, joihin liittyy enemmän mitä tahansa painolastia kuin iloa. En jää niitä kaipaamaan.

Hyväksyn luopuessani virheen mahdollisuuden, ja olen valmis elämään sen kanssa. En luovu mistään ajattelemattomasti. Jos elämäni muuttuu tavalla, jota en osannut aavistaa, niin käyköön niin. Elämässä on lukuisia merkityksellisempiä asioita kuin tavarat. Olemme hyviä antamaan (tai suorastaan keksimään) tavaroille merkityksiä, mutta siitä huolimatta ne ovat vain tavaroita.

Luotan muistavani mitä on tarpeen muistaa. Vaikka kaikki muu katoaisi, elämässä tulee aina olemaan kuluva hetki. Toivon, että haluan aina käyttää sen muulla tavoin, kuin menneiden kertaamiseen muistotavaroiden avulla. Luotan, että kaikki muistamisen arvoinen löytyy mielestäni. Muistot, tavaroiden herättäminä tai ilman niitä, ovat monenlaisten tunteiden sävyttämiä tulkintoja tapahtuneesta. Heijastumia toiveista ja haaveista, vain harvoin jos koskaan objektiivista tietoa. Ajattelen, että kaikki on enemmän tai vähemmän kuvitelmaa, mitä tavaran avulla muisteleminen ei muuta.

En jää miettimään menneitä. Jos mieleeni juolahtaa, että nyt voisin käyttää jotakin tavaraa, jonka laitoin jo pois, ratkaisen asian toisella tavalla. On turha jäädä miettimään asiaa, jolle en voi enää mitään.

2 kommenttia artikkelissa “Miten välttää kaipaamasta pois annettuja tavaroita?

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s