Ennen pärjättiin vähemmällä, miksi me tarvitsisimme enemmän?

Elämää yksinkertaistaessani ja tavaramäärää vähentäessäni suhteutan usein ratkaisujani menneeseen aikaan. Varsinkin kun kyse on asiasta, asenteesta tai tavarasta, joka oletetaan jokaiselta löytyvän, katson ajassa taaksepäin.

Millaista elämä oli 1990-luvulla? 1980-luvulla? 1970-luvulla?
Millaista elämä oli silloin, kun mummuni oli saman ikäinen kuin minä nyt?

Elin lapsuuteni 1980-luvulla. Kun kulutusjuhlat alkoivat, perheeni ei lähtenyt mukaan. Elämä oli materiaalisesti huomattavasti yksinkertaisempaa kuin tänä päivänä. Minun nähdäkseni meillä oli kaikkea mitä tarvitsimme, en koe jääneeni mistään paitsi.

Ajassa taaksepäin katsominen tarjoaa suhteellisuudentajua.

Miten perustelen itselleni, että tarvitsen enemmän kuin ihmiset esimerkiksi 50 vuotta sitten?

Maailma on muuttunut, tietenkin. Mutta minkä verran tarpeemme ovat todellisuudessa muuttuneet?

Tuskin paljoakaan. Sen sijaan markkinointi on muuttunut. Epävarmuutta ja pelkoa herättämällä sekä erilaisia mielikuvia luomalla meille myydään mitä erilaisimpia tuotteita tai palveluita, joita emme todellisuudessa tarvitse.

Omistamamme tavarat ovat jo kauan aikaa sitten ylittäneet todellisen tarpeen rajan. Lähes jokaisella meistä on enemmän kuin tarvitsemme. Ja se näkyy kodeissa ahtautena.

Huvittelen katselemalla netistä myytäviä asuntoja. Keskityn etenkin pieniin, ennen vuotta 1960 rakennettuihin asuntoihin. Suosikkejani ovat alle 40 neliöiset kaksiot. Tähän mennessä pienin näkemäni on ollut noin 32 neliötä.

Olisi mielenkiintoista nähdä asunnot siinä asussa, missä ne ovat olleet ensimmäisten asukkaiden niissä asuessa. Millaisia kalusteita ja tavaroita, ja minkä verran, heillä on ollut? Uskoisin, että heillä on tuntunut tila riittävän paremmin kuin nykyisillä asukkailla.

Asun vuonna 1957 rakennetussa talossa. Kun säilytystilat tuntuvat ahtailta (nykyään onneksi harvemmin), mietin tässä ensimmäiseksi asuneita ihmisiä. Meillä on käytössämme samat keittiön kaapit kuin heillä silloin. (Olemme tehneet pieniä muutoksia, säilytystilan määrä on jotakuinkin sama.) Heillä oli saman verran kaappitilaa makuuhuoneessa, sama vaatehuone. Erillisiä säilytyskalusteita keittiöön tai makuuhuoneeseen ei mahdu, eikä ole mahtunut myöskään silloin.

Oliko heillä näin paljon kaikkea? Mitä meillä on enemmän? Miksi ihmeessä me muka tarvitsisimme enemmän? Eikö meidän pitäisi sopia tähän asuntoon aivan yhtä hyvin kuin heidänkin?

Kaipaan elämääni vain sen verran tavaraa kuin tarvitsen. Miksi säilyttäisin tavaroita, joita en tarvitse? Miksi pitäisin huolta yhtään suuremmasta määrästä tavaraa, kuin todella on tarpeellista omistaa?

Nykyinen kulutuskulttuuri sumentaa helposti käsityksen siitä, mikä on todella tarpeellista. Ajassa ja asumistavoissa taaksepäin katsominen auttaa löytämään realismia sen suhteen, minkä verran tavaraa todella tarvitsemme.

13 kommenttia artikkelissa “Ennen pärjättiin vähemmällä, miksi me tarvitsisimme enemmän?

  1. Tämä oli hyvä kirjoitus, kiitos siitä. On totta, että kaupungeissa ihmiset sotienjälkeisenä jälleenrakennusaikana asuivat paljon nykyistä ahtaammin; kaksiossa saattoi asua nelihenkinen perhe. Tällöin huonekalujen sekä jokaisen henkilökohtaisen omaisuuden määrän oli tietysti oltava paljon nykyistä keskivertomäärää pienempi, jotta ylipäätään mahduttiin asumaan. Kuitenkin nykyään näissä samoissa kaksioissa asuu tyypillisimmin yksi tai kaksi ihmistä; ja minun kokemukseni on, että mikäli alkuperäiset kiinteät kaapistot on säilytetty, niissä on tilaa usein aivan uskomattoman paljon! Tämä todennäköisesti johtuu juuri siitä, että asunnot on alunperin ajateltu useammalle ihmiselle. Kaapit ovat syviä ja korkeita, ja kaikki nurkat on hyödynnetty. Lisäksi ei ole ollenkaan tavatonta, että asuntoon kuuluu sekä tilava vinttikomero että perunakellari. Pienehkössä 50-luvun kaksiossa voi siten olla _paljon_ enemmän kaappitilaa kuin neliömäärältään suuremmassa, vaikkapa 80- tai 90-luvulla rakennetussa kolmiossa. Niinpä olenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että nimenomaan tällaisen 50-luvun asunnon kaappeihin tulisi nykykaupunkilaisen tavaroiden mahtua vallan mainiosti.🙂

  2. Niin, miksi tarvitsisimme enemmän? Yksi, johon itse kolmen lapsen äitinä törmään on harrastustavaraan kohdistuvat kasvavat vaatimukset. Kun olin lapsi, minulla oli aina yhdet lenkkarit. Niitä käytin kaikessa ulkoliikunnassa. Sisäpeleissä ei käytetty kenkiä, koululiikunnassa mentiin paljain jaloin. Suksia oli yhdet, samoin monoja. Nykyään urheiluliikkeissä tarjonta on laajentunut valtavasti, jokaiseen tarkoitukseen on omat kengät tai välineet. Yritän ostaa lapsilleni yleispäteviä välineitä, mutta se on hurjan vaikeaa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että lapsellani on nykyvaatimuksiin nähden puutteelliset varusteet, mutta tuntuu järjettömältä ostaa jokaiseen täsmätarpeeseen oma jalkine tai väline, joka usein vielä yhdessä kaudessa jää pieneksi parin käyttökerran jälkeen. Onko sinulla lapsia ja miten olet ratkaissut tämän dilemman?

  3. Suksikaupoilla minäkin: ”Haluaako Hän luistelutyyliin vai perinteiseen tyyliin välineet? Onko hän aktiivinen hiihtäjä, kuntohiihtäjä vai satunnainen hiihtäjä? Hiihtääkö ladulla, metsässä vai jäällä vaiko moottorikelkan uria myöten?”

    Sanoin öööö. En kyennyt arvioimaan suorituskykyäni hiihtäjänä paremmin.

  4. Hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia! Itse olen huomannut että on helppoa selittää itselleen että tarvitsee jotain, kun itse asiassa haluaa jotain. Urheiluvälineiden suhteen olen samaa mieltä – 80-luvulla oli verkkarit ja vanha t-paita lenkkivaatteina. Nyt tuntuu siltä, että joka lajia ja säätä varten on oma vaatevalikoima, vaikkei mikään aktiiviliikkuja edes ole.

  5. Tavallaan olet ihan oikeassa, mutta toisaalta taas tylsä lause: maailma muuttuu.
    Ei ollut saatavilla kaikkea sitä mitä on nyt. Ei niitä tarvittu, koska niitä ei ehkä edes ollut, mutta elämä (ehkä) oli hankalampaa ennen kuin nyt. Tai vaikea keksiä oikeaa sanaa.

    On tietokoneet ja kännykät. Sodastream mahdollistaa kuplivan veden halvemmalla ja helpommalla kuin ennen. Mikro nopeuttaa ruuan lämmitystä. Erilaiset urheiluvälineet mahdollistaa tavallaan laadukkaamman urheilun (kilpavarustelua en silti suosi). Työmatkaliikunta ehdottomasti mukavampaa juoksuun oikeasti sopivalla repulla. Kahvakuulat olohuoneen matolla mahdollistaa paremman kunnon (kunhan niitä käyttää). Jne..

    Silti pyrin kuitenkin aina ylimääräisestä turhasta tavarasta eroon. Hankin tarpeellisen, en kaikkea mitä ruuanlaittoon, harrastukseen yms. suositellaan. Mutta moni ns. turha asia mahdollistaa kuitenkin tietyllä tapaa varmasti laadukkaamman ja mukavamman elämän. Ellei sitten nauti askeettisuudesta erityisesti.

  6. en sinänsä pidä luokkayhteiskunnasta, mutta erilainen rahankulutus on mielenkiintoinen asia. luin kirjan ruotsalaisesta yläluokasta. siinä kysyttiin, millaista kulutus on yläluokassa vs. keskiluokassa. yläluokan edustajan mukaan keskiluokka ostaa paljon, mutta ei kovin hyvää laatua. yläluokka ei osta kovin paljoa, mutta ensiluokkaista laatua. kodin tavaroissa yläluokka ei juurikaan uusi sisustustaan, vaan he omistavat mitä omistavat.

  7. Minä olen ihan tyytyväinen nykyaikaan. Ja siihen, että voin valita, mitä tarvitsen ja mitä en. Omien tavaroiden karsinta toki jatkuu koko ajan ja esim. puoli vuotta sitten säilöön laittamamme mikro lähti uuteen kotiin, kun totesimme, että emme sitä kaipaa. Mutta toisaalta en millään luovu tiskikoneesta, vaikka mies välillä haikailee opiskeluaikojen tavaramäärän perään😀
    Toisaalta myös vanhemmilla ihmisillä on paljon ”tätä saattaa vielä tarvita”-ajattelua. Oma mummoni ei ainakaan osaa heittää mitään pois. Yhden ihmisen taloudesta löytyy liinavaatteita ja pyyhkeitä enemmän kuin meidän neljän hengen perheestä.
    Toisaalta totta on, että nykyään tilaa tarvitaan nimenomaan tavaroille. Täytyy olla isot ja hyvät säilytystilat, sen sijaan, että mietittäisiin kaiken sen tavaran tarvetta. Halpa hinta ja erilaiset osamaksu-tyyppiset ratkaisut mahdollistavat sen, että kaikki hankitaan eikä mietitä lainausta tai vuokrausta. Ainakin omilla vanhemmilla on sisarusten kesken ollut tapana lainata isompia kamoja, äkkiä mieleeni tulee enoni omistama peräkärry, jota muutkin saavat käyttää.

  8. Kiitos teille kaikille kommenteistanne ja mielenkiintoisista ajatuksista!

    L: Tässä meidän 50-luvun kaksiossamme kiinteä kaappitila on hyvin vähäistä, muista tämän vuosikymmenen asunnoista ei ole kokemusta. Olen asunut eri vuosikymmenten asunnoissa, eikä yhdessäkään, lukuun ottamatta 60-luvun yksiötä, ole ollut näin vähän säilytystilaa. Pikkuruisen vaatehuoneen lisäksi on 160 cm leveä vaatekaappi sekä pienen keittiön kaapit, siinä kaikki. Vinttikomeroksi on sattunut taloyhtiön pienin, lappeen alla oleva tila, jossa on noin neliömetrin verran vähänkään korkeampaa tilaa. Toki moneen muuhun vinttivarastoon sovittaisi helposti ainakin puolet omistamistamme tavaroista… Nelihenkisiä perheitä asui kaksioissa muuten vielä 1980- ja 1990-luvuillakin, ainakin minä kuuluin sellaiseen perheeseen.🙂 Meillä oli 60 neliöinen kaksio, jossa oli varsin hyvin säilytystilaa.

    asdf: Minulla ei ole lapsia. Viittasitko koululiikunnan asettamiin vaatimuksiin vai liikuntaharrastuksiin? Tuo on kyllä niin totta, että markkinoilla on jos jonkinlaista välinettä, vaatetta ja kenkää kaikkeen mahdolliseen liikuntaan. Minun kouluaikanani riittivät sukset+monot+sauvat, luistimet ja jääkiekkomaila, lenkkarit sekä sään mukainen vaatetus. Vaaditaanko koululiikuntaan nykyään enemmän välineitä?

    Kama:😀 Niinpä. Liikuntavälineiden ja liikkuessa käytettävien vaatteiden hankkiminen on nykyään niin teknistä osaamista vaativaa hommaa, että tulee hiki jo kaupassa.

    Patricia: Onhan sitä kaikenlaista valikoimaa, paljolti myynnin kasvattamiseksi, mutta edelleen voi mennä aivan loistavasti verkkareilla ja t-paidalla, jos se itselle riittää ja toimii. Itse olen kokenut kaikki ns. tekniset materiaalit kelvottomiksi käyttää. Päällysvaatteet (ainakin keskihintaiset) eivät hengitä vaan hiostavat, ja ihoa vasten tulevat vaatteet haisevat hielle pelkästä ajatuksesta. Olen pitäytynyt puuvillassa ja villassa, ne toimivat minulla parhaiten.

    tp: Olen sen verran syntymämummo, että en ymmärrä mihin kuplivaa vettä alun alkaenkaan tarvitaan. Mikä sen pointti oikein on? Kun mietin ajassa taaksepäin, koen että suurin osa nykyään myytävästä tavarasta, jota ei ollut vaikka 1980-luvulla, on tarpeetonta. Laatu on heikompaa kuin oli silloin. Voisin helposti palata takaisin lankapuhelimen ja puhelinkopin käyttöön, mutta tietokoneesta ja internetistä en luopuisi, niillä voi tehdä niin paljon ja korvata monia muita laitteita. Mitä jo mainittuihin urheiluvaatteisiin tulee, moneen eri lajiin tarkoitetut vaatteet voisi yhdistää yhdeksi asuksi, eikä suurin osa käyttäjistä huomaisi käyttömukavuudessa mitään eroa. Ihmiset on vain opetettu ostamaan joka asiaan omanlaisensa tarvikkeet, vaikka todellista tarvetta ei olisikaan.

    s: Tuo on mielenkiintoinen huomio. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä ilmiön taustalla on kysymys. Tuskin pelkästään käytössä olevien tulojen määrästä. Silloin kun vielä kulutin enemmän, valitsin mieluummin enemmän ja edullista kuin vähemmän ja arvokkaampaa. Hullua sinänsä, koska tuo tulee pidemmällä aikavälillä kalliimmaksi kuin ostaa laadukkaita tavaroita ja vain sen mitä todella tarvitsee. Kun huomasin miten paljon rahaa säästyy, kun jättää kaiken turhan ostamatta, olen alkanut käyttää enemmän rahaa tavaroihin jotka tarvitsen. Laadun laittaminen määrän edelle tekee elämästä huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Kun vain olisin ymmärtänyt sen jo kauan sitten.

    Tiinanen: Tiskikone on aika mukava olemassa.🙂 Mikron korvaamisesta kaipaisin vinkkiä. Miten saisi näppärästi sulatettua sämpylän, jos mikroa ei ole? Leivänpaahdinta ei ole, mutta se ehkä kävisi? Gluteeniton leipä on usein tuoreena ostettunakin parempaa lämmitettynä kuin sellaisenaan. Juuri nyt en mitään muuta välttämätöntä tarvetta mikrolle keksi, ruoan voisi lämmittää pannullakin ja puuronkin keittää nopeasti ihan kattilassa, vaikkei kumppanini sitä uskokaan.😉

    Nykyajassa on yksi suuri vika, minkä kohdalla voisin helposti palata ajassa taaksepäin. On aivan hemmetin työlästä ja vaikeaa seuloa kaiken huonolaatuisen roskan seasta oikeasti kestäviä ja hyvin suunniteltuja tuotteita! Hidastaa oikein hyvin uuden ostamista. Onneksi sitä ei kovin paljoa tarvitse, mutta silloin kun tarvitsee, niin ei sen hankkiminen helppoa ole.

  9. Hei,

    Löysin vasta blogisi ja luen sitä suurella mielenkiinnolla. Olen viimeisen vuoden aikana herännyt pohtimaan kulutustottumuksia ”ihan tosissaan”. Melkein pillahdan itkuun kun mietin kuinka paljon olen hassannut rahaa kertakäyttövaatteisiin ja kaikkeen muuhun turhaan…

    Mutta siis aiheeseen. Meidän nelihenkinen perhe plus koira asuu 57,5 m2 kaksiossa. Lapset 4 kk ja 2 vuotta. Uskomatonta, mutta tila ei tunnu tulevan vieläkään vastaan, kiitos tavarapaljouden voimallisen karsimisen. Lisäksi kun kaikille tavaroille löytyy oma paikkansa, ei kaaos pääse valtaamaan alaa. Eikä mitään ei-välttämätöntä tule haalittua, koska ylimääräistä tilaa ei ole. Se täytyy kyllä tunnustaa, että lastenvaatteiden säilömisessä auttaa vanhempieni varasto, johon pakkaan vielä tulevaa käyttöä odottavat vaatteet. Suunnitelmissa on vaihtaa kolmioon, lähinnä oman makuuhuoneen toivossa. Lapset tulevat jakamaan huoneen edelleen. Tätä ratkaisua monet kummaksuvat, koska ”kyllähän molemmilla lapsilla pitää olla oma huone”. Says who?

    • Kiitos kommentistasi! Ja kiva kun löysit tänne.🙂 Pienissä asunnoissa yksi selvä etu on juuri tuo, ettei tule hankituksi turhaa tavaraa, kun se ei sovi minnekään. Ja kun neliöt ovat oikeilla kohdilla, yllättävän pienikin asunto voi olla toimiva. Onko nykyään ihan tavallinen ajatus, että lapsilla on oltava omat huoneet? Siis noin pienillä kuin teilläkin on, vasta 4 kk ja kaksi vuotta? Se tuntuu minusta aika oudolta, tosiaan, miksi pitäisi? Tietysti vanhempien lasten kohdalla omat huoneet voivat tulla enemmän tarpeeseen. Itselläni ei koskaan ollut omaa huonetta, vaan jaoin huoneen siskoni kanssa. Ihan hyvin pärjäsimme niinkin, olihan molemmilla kuitenkin se oma puoliskonsa huoneesta, omat sopet missä olla. Ehti sitä omassa huoneessa olla sittenkin, kun muutti kotoa pois yksin asumaan.

      • Tuntuu tosiaan ajatuksena olevan, että lapsille omat huoneet ja mahdollisimman paljon tilaa (mieluiten jo siinä vaiheessa, kun lapsi/lapsia on suunnitteluasteella). Tai sitten meidän tuttavapiirissä on varaa maksaa turhista neliöistä.🙂 Kiva kuulla kokemuksia jaetuista huoneista! Itse en ole ikinä joutunut jakamaan huonettani siskoni kanssa, joten omakohtaista kokemusta ei ole. Saattaa toki olla, että teini-iässä oma huone saattaisi olla tarpeen, mutta meidänkin lapset ovat samaa sukupuolta, mikä varmaan helpottaa jakamista.

        • Minulla ja siskollani on neljä vuotta ikäeroa, millä oli vaikutuksensa siihen, että joskus olisi kaivannut omaa rauhaa. Tosin olisi sisko varmaan tullut koulukirjojeni päälle istumaan, leikkikaveria kaivatessaan, omaankin huoneeseeni, jos minulla sellainen olisi ollut.😀

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s