Tottumista

Muuttaessani kaksiosta yksiöön mietin, miten tottuisin pienempään tilaan. Saisinko kaiken tarvitsemani sopimaan ilman että tila tuntuisi ahtaalta? Asuin yksiössä viimeksi yli 20 vuotta sitten, eikä siltä ajalta ollut erityisen tarkkoja muistikuvia.

Olennaisin muutos yksiöön muuttaessa oli, että sänky ei olisi enää erillisessä huoneessa. Olin tottunut jo vuosikausia nukkumaan viileässä makuuhuoneessa, nyt piti löytää sopiva lämpötila, jossa voisi sekä nukkua että oleskella. Lisäksi piti totutella nukkumaan pienen ja suojaisan makuuhuoneen sijaan suuremmassa tilassa.

Ensimmäisen yön valvoin kuunnellen jääkaapin hurinaa ja muita vieraan ympäristön ääniä. Kuumuuskin vaivasi. Toisena yönä nukuin jo hyvin, ja siitä eteenpäin vielä paremmin. Olin kärsinyt univaikeuksista niin pitkään kuin saatoin muistaa, ja nyt yksin nukkuessani ymmärsin, että osasyy niihin oli ollut nukkuminen toisen vieressä.

Korvausilmaventtiilistä tuleva huiku piti huolen siitä, että lämpötilaa ei huvittaisi laskea kovin paljon alle 21 asteen. Sitäkin piti miettiä, että jos minä tarkenisinkin viileämmässä, luonani kylässä käyvät voisivat tuntea tulleensa jääkaappiin. Olin jo pitkään kaivannut villaista vilttiä, mutta en halunnut sellaista kissatalouteen hankkia. Kissat jäivät tuttuun ympäristöönsä entiseen kotiini, ja nyt viltille tuli myös todellinen tarve, joten laitoin sen hankintalistalle. Voisin viilentää huoneen sopivaksi nukkumiseen, ja kääriytyä – ja kääriä vieraanikin – lämpimään vilttiin.

Toinen muutos edelliseen kotiini verrattuna on se, että keittiön sijaan minulla on nyt (oveton) keittokomero. Kaappitilaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta työskentelytilaa vain vähän. Ruokapöytä tarjoaa sitä tarvittaessa lisää. Vedenkeittimelle ei ole luontevaa paikkaa, joten en aio sellaista hankkia, vaan keitän veden kattilassa keraamisella liedellä. Jääkaappi pienen pakastelokeron kera on käyttööni juuri sopiva, tähän asti kylmälaitteet ovatkin olleet todelliseen käyttöön nähden liian suuria.

Asuin ilman tiskikonetta viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten olen hieman yllättynyt, miten nopeasti totuin tiskaamaan käsin. Muistan inhonneeni tiskaamista, mutta nyt pidän siitä. Tiskaaminen rentouttaa ja tyhjentää pään ajatuksista. Se myös sujuu paljon nopeammin kuin muistinkaan.

Ilokseni olen huomannut ilmanvaihdon toimivan loistavasti. Ruoanhaju ei juurikaan leviä huoneen puolelle vaan poistuu suoraan ilmanvaihtokanavaan. Mitä luksusta! Edellisen kotini ilmanvaihto tuntui toimivan ihan omalla logiikallaan, työntäen kaikki hajut olohuoneeseen, vaikka keittiön ovi oli kiinni.

Eniten tottumista vaatii asuminen yksin. Vaatehuoneeseen mennessäni mietin, livahtiko liukasliikkeinen kissaneiti mukana, vaikka se jäi edelliseen kotiini. Vaikeinta on, kun ei voi enää lennossa kommentoida lukemaansa ja näkemäänsä, tai kertoa toiselle ajatuksistaan. Olen ymmärtänyt olevani kova puhumaan, nyt kun kukaan ei ole kuuntelemassa.

Täytän seuraavaksi 40 vuotta. Olen asunut hyvin vähän yksin, vain lyhyitä aikoja parisuhteiden välillä. Olen tottunut viettämään paljon aikaa yksin, mutta yksin asuminen on aivan eri asia. Yhdessä asuessa tietää aina, että toinen tulee ennemmin tai myöhemmin kotiin, ja yksinolo loppuu. Yksin asuessa tilanne on toinen. Seuraa on erikseen järjestettävä, tai muuten sitä ei ole.

On eräs asia, joka kantaa minua elämässä eteenpäin: uteliaisuus. Olen kiinnostunut näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä tämä elämänvaihe tuo tullessaan? Mitä voin tästä oppia? Miten maailma aukeaa tästä näkökulmasta käsin?

Juuri nyt maailma näyttää kauniilta. Ulkona on sopiva pakkanen, aurinko paistaa ja lumi kimmeltää. Pieni kotini on täyttynyt valosta.

4 kommenttia artikkelissa “Tottumista

  1. Mukava kuulla, että olet kotiutunut ja löytänyt hyviäkin puolia.

    ”Yksin asuessa tilanne on toinen. Seuraa on erikseen järjestettävä, tai muuten sitä ei ole.” Tämä lause on hyvin kiteytetty, sitä olen itse usein pohtinut, mutta en ole löytänyt sopivaa tiivistystä. Aina seuraa ei jaksa järjestää vaikka sitä kaipaisi ja itse on täytynyt opetella sietämään ajoittaista yksinäisyyttäkin – joka tosin on vielä työn alla.

    • Kiitos kommentistasi, Julija! Itselläni lienee vähän päinvastainen harmi, viihdyn todella hyvin yksin. Pidemmän päälle ja suuremmassa mittakaavassa se ei välttämättä ole hyväksi, vaan seuraakin olisi hyvä välillä jaksaa järjestää. Toivotan voimia ajoittaisen yksinäisyyden sietämisen opetteluun! Olen kokenut, että kun on mielenkiintoista tekemistä, joka sujuu oikeastaan paremmin ilman seuraa, yksinolo on mukavimmillaan. Monessa tekemisessä toinen ihminen voi olla lähinnä häiriöksi.

  2. Itse asun kaksiossa maaseutumaisessa miljöössä: 40 neliömetriä, hieman allekin varmaan, mutta se mikä pitää täällä – kohtuuvuokra. Ei saa mistään asuntoa 415 eurolla kuussa vesineen. Olen sinänsä hyvin tyytyväinen siihen, että makuuhuone on erillään – ei tarvitse nukkua melun keskellä – keittiössä kun jääkaappi pitää välillä ääntä ja talotuuletin. Tilaa on kuitenkin yhdelle liikaa. Kaapistot riittävät – mutta tyhjyyttä on hieman näissä toki – minimalisti kun olen. Eivät ole kaikki hyllyt erityisen täynnä. Unelma-asuntoni olisi noin 25 neliömetrin yksiö, mutta se miksi en muuta, on aiemminkin mainittu vuokra. Jos muutat yksiöön ja alan maksaa vuokraa 450 euroa kuukaudessa, ei tässä ole pienintäkään järkeä. En ole löytänyt mistään mitään hyvää yksiötä noin edullisesti kun mitä nyt maksan kaksiosta. Asuntoni ei ole missään nimessä liian iso, mutta tulisin toimeen puolet pienemmässäkin. En kuitenkaan halua muuttaa kauas, täältä on kaksi kilometriä kuntakeskukseen ja 12 kilometriä suureen kaupunkiin. Moni ihmettelee miten minulla on noin halpa vuokra ja talokaan ei ole kuin 30 vuotta vanha! Ihmettelin sitä itsekin kun asuntoa tarjottiin, siksi en voinut vastustaa muuttoa, vaikka toivoin pientä yksiötä!

    • Kiitos kommentistasi, Jyri! Olet tosiaan löytänyt edullisen asunnon, onnitteluni! Pieni kaksio kuulostaa mainiolta, vaikka se voisi riittää kahdellekin, kun tavaraa ei ole paljon. Itse kaipaan välillä erillistä makuuhuonetta, jotta voisin nukkua riittävän viileässä. Jääkaapin ääntä jännitin myös, mutta siihen onneksi totuin nopeasti.

      Tyhjät kaapit ovat siitä mukavaa tyhjyyttä, ettei niistä ole erityistä haittaa. Sen sijaan tyhjät asuinneliöt voivat saada asunnon tuntumaan kolkolta ja kaikuvalta. Minulla neliöitä on 29 ja enää yksi nojatuoli puuttuu, mutta koska mattoa tai verhoja ei toistaiseksi ole, asunto kaikuu. Pimennysverhojen sesonkia odotellessa…

      Yksiöiden hinnat ovat usein aika järkyttäviä. Niiden tarjonta on aina alimitoitettua, joten vuokrataso on sen mukainen. Sinulla on tosiaan ollut onni myötä asunnon suhteen. Sijaintikin kuulostaa oikein mukavalta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s