Uusi vuosi, uusi alku

Kirjoitan tätä, vuoden ensimmäisenä päivänä julkaistavaa tekstiä, pari päivää ennen uuden vuoden alkua. Olen käymässä kotona, hakemassa lisää lukemista, pesemässä pyykkiä – ja kirjoittamassa teille.

Vietin rentouttavan joulun entisessä kodissani, kaksi kissaa seuranani. Kunhan saan tehtäväni hoidetuksi, palaan takaisin niiden seuraan. Joulu sujui rattoisasti. Söin hyvin, luin kirjoja, katsoin elokuvia. Kävin jouluaattona kävelyllä, joulupäivänä katsoin vaakasuoraan satavaa lunta sisätiloista käsin.

Etukäteen mietin, miltä tuntuisi viettää joulua yksin. Miltä tuntuisi mennä paikkaan, joka vielä hetki sitten oli kotini? Paikkaan, jossa kaikki on minulle tuttua, täynnä muistoja, ja jossa kaikkialla näkyy omien kätteni jälki?

Ihminen on sopeutuvainen. Kun reppu selässä, ruokakassin kanssa astuin ovesta sisään aatonaattona, toinen kissoista oli minua vastassa ja toinen nukkui nojatuolissa. Tunsin tulleeni noiden kahden kissan luo kylään. Toisaalta tuntui kuin olisin tullut jo tutuksi käyneeseen hotelliin. Laitoin reppuni sopivaan nurkkaan, kirjat ja elokuvat olohuoneen tasolle, ja ruoat jääkaappiin. Olin vieras tutussa paikassa.

Tänä vuonna uusi vuosi merkitsee minulle erityisellä tavalla uutta alkua. Siitä, missä lähes 16 vuotta oli Me, on etsittävä Minä.

Pitkässä suhteessa kadottaa helposti osan itsestään. Kun elämä on kahden, vieläpä hyvin erilaisen, ihmisen toiveiden yhteensovittamista ja kompromisseja, ei tule aina pidetyksi riittävästi kiinni asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Omalla kohdallani en tuntenut luopuvani erityisesti mistään, mutta jälkeenpäin huomaan, että jätin monia asioita tekemättä, koska ne eivät toista kiinnostaneet tai hänellä ei ollut niille aikaa.

Pitkään huolehdin toisen ihmisen elämästä – jaksamisesta, hyvinvoinnista, ajatuksista, syömisistä, milloin mistäkin – enemmän kuin omastani. Miksi, sitä on vaikea sanoa. Elämä vaan sattui muotoutumaan sellaiseksi.

Kun toinen ihminen on vuosikaudet liittynyt tavalla tai toisella lähes joka ainoaan osa-alueeseen elämässä, on outoa, kun näin ei enää olekaan. Outoa on sekin, ettei tarvitse ottaa ketään toista huomioon päätöksiä tehdessään.

Erityisen hämmentävää on ollut huomata, että sillä aikaa kun olen viettänyt tasaista elämää pitkässä parisuhteessa, koko elämänvaihe on muuttunut. Tavatessamme olin nuori, nyt olen keski-ikäinen. Tänä aikana valtavan paljon on muuttunut.

Alkavaan vuoteen liittyy selkeä tehtävä. On aika rakentaa uusi, oma tapa elää. On aika opetella pitämään huolta itsestäni.

On aika miettiä, mitä elämältäni haluan.

7 kommenttia artikkelissa “Uusi vuosi, uusi alku

    • Hei vaan sulle, Tuulia! Löysin Heli Laaksosen söpön runon, joka sopii mainiosti näin uuden vuoden alkuun.
      Ole hyvä. Lämpimät halaukset sinulle ja kiitos kaunis blogistasi. Tunnistan itseni ja oman kertomukseni monesti sinun kertomuksistasi. / Eeva-Liisa

      Sil ko lähte uut alkku kohre
      Ota käpy pois kenkäst, kaar vesi pois saappast, nost ämpär silmiltäs, juo kuppis tyhjäks.

      Ol ilone, ol valone, ol pulune

      Älä lait kätt sirkkeli, älä purot kirvest kintuil, älä unhota kotti avamei, älä karota annetui syrämei.

      Viä roskapussi mennesäs. 🙂

  1. Hyvää uutta vuotta! Mielenkiinnolla odotan kirjoituksiasi. Elämäntilanteeni on erilainen, mutta ikä suunnilleen sama ja olen hiljattain havahtunut siihen, etten olekaan enää nuori tyttö, vaan alan olla keski-ikäinen. Tunnistan samankaltaista tarvetta hahmottaa kuka olen, millä tavoin olen erilainen, millä tavoin olen yhä samanlainen, mitä elämältä haluan.

  2. Kiitos teille kaikille kommenteistanne!

    Eeva-Liisa Nieminen: Kiitos runosta! 🙂

    E: Oli tosiaan hassua havahtua käytännössä yhdessä päivässä, että oho, eihän tässä ollakaan enää nuoria.

  3. Johan nyt, puolivahingossa blogisi tuli vastaan ja osui sekä uppposi.
    Itse sain yllättävän ilmoituksen aviomieheltäni 12-vuoden liittomme loppumisesta viime kesänä ja sitä myöten tuli muutto pois lapsuuden kodista, ensimmäisen oman kodin rakentaminen, muutto pois remontin alta, ja sitten vielä uuden kodin laittaminen. Kuinka paljon sellaista onkaan, mitä ei tarvitse vaikka on aina toisin uskonut. Kun pakkaa tavarat mukaan sillä periaatteella, että ”tarvitsen nämä” eikä ”nämä ovat olleet tärkeitä” kun ei jaksa miettiä sen tarkemmin. Uudestaan helpommin pakattuna toisen kerran ja kolmannenkin. Päästää irti siitä sitoutumisesta tavaraan ja uskomukseen, että muisto sekä tunne on kiinni siitä materiassa. Aikaisemmin 74 neliötä oli liian vähän ja nyt puolet 38 neliöstä on sopivasti. Mikä on tärkeintä? Tavara on viimeiseksi tärkeintä, uskon.

    • Kiitos kommentistasi, Niina! Kiva kun löysit tänne. 🙂 Elämänmuutokset ja muutot ovat niitä kohtia elämässä, jolloin tavaran todellista merkitystä usein alkaa miettiä. Etenkin isommat elämäntapahtumat laittavat asiat usein uuteen tärkeysjärjestykseen. Niin kauan kuin arki rullaa jotakuinkin tasaisesti, suhdettaan tavaraan ei välttämättä edes tarvitse käsitellä. Sitten sitä tullessaan jonkinlaiseen risteykseen elämässä alkaa nähdä, miten asiat oikeastaan ovat. Tavara tulee tärkeysjärjestyksessä todellakin jossakin listan häntäpäässä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s