Autoiluun tottumisesta kävellen kulkemiseen

Asuin lapsena pienessä kaupungissa, jossa ei ollut joukkoliikennettä. Jos halusin päästä jonnekin, kävelin tai pyöräilin sinne.

Muutin opiskelemaan suurempaan kaupunkiin, jossa oli melko toimiva joukkoliikenne. Busseja kulki kuitenkin sen verran harvoin, että bussia odotellessa olisi ehtinyt kävellä jo pitkän matkaa kohti määränpäätä, lyhyemmän matkan jo perille asti. En kokenut joukkoliikenteen käyttöä järkeväksi, vaan jatkoin kuten ennenkin: kuljin paikasta toiseen omin neuvoin.

Jätin ajokortin hankkimatta, sillä en kokenut tarvitsevani sitä. Voisinhan asua kävely- tai pyöräilyetäisyydellä itselleni tärkeistä kohteista tai joukkoliikennereitin varrella.

Nautin siitä, että sain kulkea oman aikatauluni mukaan. Nautin liikkumisesta. Kuljin kaupungin sisällä kaikkialle kävellen tai pyörällä, mikään matka ei tuntunut liian pitkältä.

Muuttaessani myöhemmin silloisen kumppanini kotikaupunkiin, kaikki muuttui. Olin suuremmassa, vieraassa kaupungissa, jossa oli toimiva joukkoliikenne. Kumppanillani oli auto. Alkuun pyöräilin jonkin verran, kävelin lyhyempiä matkoja, mutta yhä useammin totuin istumaan kumppanini autossa tai bussissa.

Aikaisemmin olin aina ottanut kaupungin haltuun kävelemällä ja pyöräilemällä. Sain käsityksen välimatkoista kulkemalla itse paikasta toiseen. Nyt istuin autossa.

Autolla kulkeminen hämärsi käsitystäni välimatkoista. Minulle autolla lähteminen loi mielikuvan, että matka on turhan pitkä muulla tavoin taitettavaksi – sillä tavallahan olin autoa tottunut käyttämään. Bussissa istuen välimatkat tuntuivat pitkiltä, koska paikasta toiseen pääsemiseen kului bussin kiertelevistä reiteistä ja pysähtelystä johtuen paljon aikaa.

Kun eron jälkeen minulla ei ollut enää autokyytiä käytössäni, näin tilaisuuden palata ajassa taaksepäin. Halusin palata takaisin elämäntapaan, jossa nuorena opiskelijana olin. Halusin takaisin tilanteeseen, jossa mikään matka kaupungin sisällä ei tuntunut liian pitkältä, kun en ollut vielä tottunut pääsemään kaikkialle helposti autolla.

Tällä hetkellä olen vielä totutteluvaiheessa. Hiljalleen välimatkat, jotka alkuun tuntuivat melko pitkiltä, alkavat tuntua tavallisilta, helposti jalan taitettavilta matkoilta. Olen ehtinyt jo käydä joissakin paikoissa, joihin ennen kuljimme aina autolla, huomatakseni, että ne ovat mukavan kävelymatkan päässä. Olen oppinut taas nauttimaan pitkistä kävelyistä. Kuntoni on nopeasti parantunut ja lisääntynyt liikkuminen näkyy myös ulkomuodossa.

Tuntuun matkan pituudesta vaikuttaa paljon, millaisessa ympäristössä matkan saa kulkea. Jos reitti on meluisa ja vilkkaasti liikennöity, matka tuntuu ikävämmältä ja sen vuoksi pidemmältä, kuin mukavammassa ympäristössä. Kaupungit olisivat viihtyisämpiä, jos niitä ei suunniteltaisi ensisijaisesti autoilijoita varten. Kun kaupunkialueella paikasta toiseen käveleminen tarkoittaa ajoittain moottoriteiden ylittämistä ja nelikaistaisten, vilkkaasti liikennöityjen teiden varrella kävelemistä, niin ei se erityisen mukavaa ole. Vielä kun erehtyy moiselle reitille tyynenä pakkaspäivänä ruuhka-aikaan, raikkaasta ilmasta voi vain haaveilla.

Tutun reitin kulkeminen auton sijaan kävellen tai pyöräillen tuottaa usein monenlaisia yllätyksiä. Hitaammin kulkiessaan ehtii huomata paljon enemmän kuin auton ikkunasta katsellessa. Joitakin kertoja olen yllättynyt, että katsos, tässähän onkin mäki! Autossa istuen käsitys pinnanmuodoista ei tule samalla tavalla selväksi, kuin jos reitin kulkee omin lihasvoimin.

Matkan taittamisessa kävellen on etunsa. Pidän siitä, että voin valita erilaisia reittejä mieleni mukaan. Voin kulkea suorinta tietä, kaupunkimaisemmalla alueella, valita luonnonläheisemmän ja hiljaisemman reitin, kiertää halutessani kauempaa, kulkea vasten aurinkoa tai varjon puolella, vaihtoehtoja on monia. Pääsen kulkemaan paikoissa, joihin ei autolla pääse.

Katsellessani, kun ihmiset kaivavat autojaan lumen alta, mietin usein, minkä mittaista matkaa he ovat lähdössä ajamaan. Moniko heistä olisi kävellen jo perillä, ennen kuin pääsevät autolla edes pihasta? Autolla liikkuminen kaupungissa on hidasta. Kävellen on mahdollista valita reittejä niin, ettei tarvitse välttämättä odottaa yksissäkään liikennevaloissa. Lisäksi erilaiset kävelykadut, puistot ja yksisuuntaiset kadut laittavat autoilijat kiertämään, kun kävelijä voi mennä suoraan.

Kun ilmat lämpenevät, ja vähemmillä vaatteilla tarkenee, tarkoitukseni on kokeilla, miten pieneltä saan tämän kaupungin tuntumaan. Miten kauan kestää kävellä eri paikkoihin, milloin tuntuu siltä, että kannattaa ottaa pyörä alle? Kaikki paikat, joihin minulla voisi olla asiaa, sijaitsevat korkeintaan kahdentoista kilometrin päässä.

Olen iloinen, ettei minulla ole enää autoon istumisen mahdollisuutta, (joukkoliikennettä en vieläkään näe kaupunkialueella itselleni järkevänä vaihtoehtona), vaan ”joudun” aina lähtemään liikkeelle kävellen tai pyörällä. Se ei tunnu vähääkään joutumiselta.

Se tuntuu vapaudelta.

6 kommenttia artikkelissa “Autoiluun tottumisesta kävellen kulkemiseen

  1. Hei, ihan kuin minun ajatuksiani. Kiitos, että kirjoitit tästä!

    Kohta neljä vuotta sitten vaihdoin työpaikaa. Uuden työpaikan etsimisessä merkittävä kriiteri oli työmatka. Siihen asti olin kulkenut työmatkan oamala autolla. Nyt halusin käveltävän tai raitiovaunulla kuljettavan matkan. Onnistuin. Nyt kuljen työmatkan kävellen 3-4- kertaa viikossa, muut aamut ratikalla.Kotiin päin tulen yleensä julkisilla kulkuneuvoilla, koska kuvittelen olevani väsynyt kävelemään. Siihen yritän tässä kevään mittaan muutosta.
    Kuljen mielelläni eri paikkoihin ainakin osan matkaa kävellen. Askelmittari on minulle hyvä motivaattori. Minua auttaa se, kun iltapäivällä tajuan kävelleeni jo kuusi kilometriä. Iltaan mennessä on usein melkein kymppi täynnä! Ja se motivoi kävelemään seuraavanakin päivänä.

    Mieheni käyttää autoa työmatkoillaan, Tästä huolimatta olemme miettineet, että voisimme ihan hyvin luopua autosta. lapset ovat kasvaneet; heitä ei tarvitse kuljettaa harrastuksiin. Töihin pääsee julkisilla ja kävellen, kaupasta ei tarvitse raahata isoja määriä ruokaa kerralla. Ja pari kertaa vuodessa tehtävälle mökkimatkalle voi vuokrata auton.

    Olin sopinut maanantaille tapaamisen ystävän kanssa kaupungin toiselle laidalle kahvilaan. Menin tapaamispaikkaan kävellen, matkaa kertyi 5,5 km. Olin hyväntuulinen ja reipas, kun olin perillä. Olin ehtinyt miettiä matkalla monenlaista. Reitti kulki kaupunkimaisemassa, pätkä metsäreittiä keskellä. Ystävä oli järkyttynyt, että olin kävellyt kahvilaan. Hän vaati saada viedä minut illan päätteeksi autollaan kotiin. En väittänyt vastaan, vaikka olin ajatellut ottaa ratikan osaksi matkaa ja kävellä loput kotiin.

    Vieraassa kaupungissa haluan ottaa ympäristöni haltuun ehdottomasti kävellen. 20-25 kilometrin päivämatkat ulkomailla ovat ihan tavallisia. Nautin siitä, että olen illalla fyysisesti väsynyt. Tunnen eläväni eri tavalla kuin turistibussissa huristelleena.
    Kävellen kulkeminen sallii postitiivisen eksymisen, harhailun, joka saattaa viedä mielenkiintoisiin paikkoihin ja avata uusia näkökulmia asioihin.
    Se on ihan parasta! 🙂

  2. Mukava kirjoitus, kiitos siitä! Itse olen pääkaupungissa käydessäni joskus huvittuneena pannut merkille, että jotkut ihmiset pitävät jo 2-3 kilometrin kävelemistä omituisena tai jollain tavalla tarpeettomana, koska joukkoliikenne on niin toimiva. Muissa, suurehkoissakin Suomen kaupungeissa tuollaisen matkan käveleminen on varsin normaalia, koska busseja ei kulje niin usein, etteikö ajansäästöä alkaisi tulla. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hyötyliikunta ja virkistyminen ovat tärkeitä, mutta ajankäytöllisistä syistä en haluaisi päivittäin kävellä yli viiden kilometrin mittaista työmatkaa ainakaan molempiin suuntiin. Pyörällä kulkiessa henkilökohtainen maksimityömatkani on ollut noin 15 kilometriä, sitä enempää en tahdo pitemmän päälle jaksaa. Sinulla on hyvä tilanne, kun et joudu käymään missään yli 12 kilometrin päässä, joten vaikuttaa siltä, että jalat ja polkupyörä riittävät kulkuneuvoiksesi ihan hyvin!

  3. Minä kävelen välillä pitkiäkin matkoja. Joskus parkkeeraankin kauas, että saisin vähän kävellä. Pyöräily voi tuntua ikävältä ja sattua ja vihastuttaa, kävely ei. Ainoastaan pitkät suorat reitit eivät kövellessä ole mukavia.

  4. Allekirjoitan postauksesi täysin! Itse työskentelin aiemmin aina toisessa kaupungissa, joten auto oli pakollinen. Kun vuoden alusta alotin työt 2,5 kilometrin päässä kotoa, luovuin autosta kokonaan. Mikään ei ole nautinnollisempaa kuin lampsia tuolla aurinkoisessa pakkassäässä tuulettamassa ajatuksiaan ennen työpäivää ja työpäivän jälkeen. Toivon, etten enää autoa tarvitsisi lainkaan.

  5. Kiitos teille kaikille kommenteistanne!

    ElinaA: Kiitos, kun jaoit ajatuksiasi! Itse nautin kävelemisessä juuri päämäärättömästä harhailusta, siitä miten helppoa on mennä fiiliksen mukaan ihan minne sattuu huvittamaan. Kävelyretket ovat hauskoja omassa, tutussa kaupungissakin, parhaiten sitä tuntee kuitenkin vain ne omat kulmansa, joilla eniten liikkuu. On hauska kadunkulmissa katsella, mikä suunta vetäisi puoleensa, minne seuraavaksi seikkailisi.

    L: Toimiva joukkoliikenne varmasti vaikuttaa siihen, miten kävelemiseen suhtautuu. Tuli mieleeni, miten pari vuotta sitten halusimme äitini kanssa päästä hänen silloiselta asunnoltaan mökille noin 12 kilometrin päähän. Autoa tai joukkoliikennettä ei ollut. Ainoat vaihtoehdot olivat taksi tai mennä pyörällä ja kävellen, polkupyöriä oli vain yksi. Äitini pyöräili, minä kävelin ja juoksin rinnalla suurimman osan matkaa, kunnes jatkoimme loppumatkan kumpikin omaan tahtiimme. Matka taittui minulta vajaassa parissa tunnissa ja nautin siitä suuresti.

    E / Suotar: Niin samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit pyöräilystä ja kävelystä. Nautin kävelyn hitaudesta, pyöräily on minulle turhan nopeaa. Pyöräillessä on tarkkailtava ympäristöä ihan eri intensiteetillä kuin kävellessä. Saan ärsykeähkyn joka risteysalueella, kun olen pyörällä liikkeellä, stressaannun. Käveleminen on rentouttavaa ja ensisijainen vaihtoehtoni.

    Karoliina K.: Kuulostaa mukavalta! Kävelyssä on sekin ilo, että huomaa vuodenaikojen vaihtumisen ihan eri tavalla kuin autosta käsin. Itse nautin siitä, miten erilaiset sääolosuhteet tulevat iholle. Se lisää läsnäolon tuntua, sitä tuntee olevansa mukavasti elossa. 🙂

    M: Mukava kuulla! 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s