Anteeksi (että olen)

Muutamat melko lyhyen ajan sisällä kohtaamani tilanteet ovat laittaneet miettimään nykyistä arvomaailmaamme, etenkin siltä osin, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, ja mitä heiltä odotamme.

Olin ruokakaupassa, hakemassa koriini ostoslistan viimeistä tavaraa, ennen kuin siirtyisin kassalle. Lähellä kassoja huomasin naisen, joka vaikutti olevan avun tarpeessa. Hän veti perässään täysinäistä ostoskoria, syli täynnä maitotölkkejä. Ennen kuin ehdin hänen luokseen, osa tölkeistä putosi lattialle.

Menin auttamaan tölkkien kanssa, ja korjasin samalla hänen ostoskorissaan seuraavaksi putoamassa olevan tavaran asentoa. Nainen pyysi minulta anteeksi, tarjoten samalla selitystä tapahtuneelle. Hämmennyin, sillä hän ei ollut aiheuttanut minkäänlaista haittaa kenellekään. Hän vaikutti niin väsyneeltä ja rauhattomalta, että saatoin tuntea hänen olonsa painon. Käyttäydyin ja puhuin erityisen levollisesti ja lempeästi, toivoen sen keventävän hänen oloaan edes vähän.

Toisen kerran olin saman ruokakaupan kassajonossa. Edessäni oleva asiakas valmistautui maksamaan ostoksensa, kun selvisi, että hänen kokoamassaan salaattiannoksessa ei ollut hintalappua. Hetken ihmeteltyään hän hoksasi punninneensa salaatin, mutta ajatuksissaan unohtaneensa ottaa hintatarran mukaansa vaa’alta. Hän pyysi minulta anteeksi, selityksen kera, samalla kun myyjä kävi punnitsemassa salaatin.

Hämmennyin jälleen. Hymyilin ja totesin, että ”sattuuhan sitä, ei minulla ole kiire”. Kukaan ei odottanut vuoroaan takanani, kaupassa oli rauhallista.

Jälleen kerran olin saman ruokakaupan kassajonossa. Edessäni oleva iäkäs nainen vertaili tarkasti omansa ja minun ostoskorini sisältöä, ja päätelmänsä tehtyään sanoi: ”Sinulla on vähemmän ostoksia, mene sinä ensin.” Katsoin hänen koriaan ja totesin, ettei hänelläkään niin paljon ostoksia ollut. ”Voin kyllä odottaa, ei minulla ole kiire.”

Huomasin, miten nainen ilahtui. Vaihdoimme ajatuksia siitä, miten ihmisillä on nykyään niin kova kiire. Ja miten ihmiset tekevät kiireen usein itse. Hän myös esitteli ostoksiaan ja kertoi, millaista ruokaa aikoo niistä tehdä. Vaihdoimme muutamia ruokavinkkejä.

Kerran odotin vuoroani tavaratalon kosmetiikkaosaston kassalla. Edelläni oli iäkäs nainen, jolle maksupäätteen käyttäminen tuotti vaikeuksia. Oli etukorttia ja maksukorttia, magneettijuovaa ja sirua. Myyjän opastuksella hän sai maksunsa hoidettua. Nainen laittoi vielä korttejaan lompakkoonsa, kun myyjä sanoi voivansa ottaa jo minun ostokseni.

Jouduin ikävään tilanteeseen. Olisin halunnut antaa edelliselle asiakkaalle tilaa poistua kaikessa rauhassa, mutta myyjä odotti minua palveltavaksi. Ärsyynnyin. Kiltti kun olen, en kokenut sopivaksi sanoa myyjälle mitä ajattelin. Kun ojensin ostokseni myyjälle, tuo pieni iäkäs nainen pyysi minulta anteeksi hitauttaan. Minuun sattui.

Tunsin repivää ristiriitaa. Oli myöhäistä toimia oikein. Myyjän rauhoittavat sanat naiselle olivat täydellisessä ristiriidassa hänen kiirehtivän toimintansa kanssa. Minä etsin niin lempeitä sanavalintoja, kuin suinkin voisin löytää. Sanojen sisältö alkoi käydä jo liiankin tutuksi. Päätin mielessäni, että tällaista kokemusta ei tule toista. Seuraavalla kerralla toimisin toisin.

Kokemani tapahtumat herättivät ajatuksia. Kerta toisensa jälkeen olin hämilläni, niin säännönmukaisina tilanteet toistuivat.

Onko todella olemassa kirjoittamattomia odotuksia kanssaihmisiä (ja myös itseä) kohtaan, jotka eivät salli minkäänlaista poikkeusta täydellisestä onnistumisesta?

Kaiken on sujuttava moitteettomasti.
Ei saa viedä tilaa.
Ei saa viedä aikaa.
Ei saa olla hidas.
Vahinkoja ei sovi tapahtua.
Virheitä ei saa tehdä.
Ei saa olla muille millään tavoin vaivaksi.

Minä vastustan.

Meillä ei ole näin kiire. Inhimillisyydelle on jäätävä tilaa.

13 kommenttia artikkelissa “Anteeksi (että olen)

  1. Todella mielenkiintoista pohdintaa ja niin tuttuja tilanteita.
    Toisaalta, ehkä se ”mene sinä ensin kun sinulla on vähemmän ostoksia” on myös yhdenlaista kohteliaisuutta, e vain kiireelle periksi antamista, usein teen itse niin, kun on ison perheen ruokaostokset ja takana joku parin tavaran kanssa. Joskus todistin tilannetta, jossa vanhempi ihminen sanoi noin keski-ikäiselle miehelle hänen takanaan, ja tuo keski-ikäinen suurinpiirtein huusi että hän ei mene ensin jne, siis suuttui tästä kohteliaisuudesta, silloin mulle tuli kyllä sen ystävällisen kysyjän puolesta ihan järkyttävän paha mieli.

    Asiakaspalvelutyössä tiedän, että osa ihmisistä on todella myrkyn nielleitä, jos joutuvat odottamaan vanhuksen hitaamman asioinnin takia. Itse pyrin aina palvelemaan kiireettömästi, mutta vaatii välillä pelisilmää se, ottaako seuraavan asiakkaan palveltavaksi noin kuin kuvasit, nimittäin jos se jäljempi asiakas kokee että se hitaampi jotenkin estää hänen asiointiaan, niin ikävä kyllä se teksti mitä sen hitaan vanhuksen kuullen tulee asiakaspalvelijalle (tyyliin, miten jotkut voi oolla niin *kirosana* hitaita ym) ja se vasta pahalta tuntuukin. Välillä otan siis jo seuraavan asiakkaan, lähinnä säästääkseni sen mukavan vanhemman ihmisen kuulemasta törkeitä kommentteja.
    Mutta olen täysin samaa mieltä siitä, että kiire on usein itsetehtyä ja maailma olisi parempi paikka, kun olisi edes se minuutti aikaa kohdata toinen ihminen, ystävällisesti ja inhimillisesti.
    Sun blogikirjoitukset on todella hyviä ja monet niistä laittaa ajattelemaan asioita pitkäksi aikaa, kiitos kun kirjoitat!

    -Kata

  2. Nämä kuvaamasi tilanteet tuntuvat niin tutuilta. Totta että monilla on nykyään kovin kiire, ja välillä tuntuu että sellainen peruskohtelias käytös jossa annetaan muille tilaa toimia ja ystävällisesti huomioidaan toisia ihmisiä, jää sitten sen ”kiireen” varjoon. Olen nyt viikon verran kulkenut keppien avulla, kun satuin nyrjäyttämään nivelsiteeni, ja olen huomannut että ihmiset huomioivat tällaista hidastelijaa hyvin monin eri tavoin. Olen saanut nauttia ihanista kohtaamisista kun ihmiset ovat pitäneet ovia auki tai aloittaneet keskustelun, toisaalta olen saanut myös tuntea olevani kauhea hidaste joka tukkii toisten tien… Eli meitä on moneksi. Yritän tallentaa muistiini vain ne hyvät kohtaamiset ja jättää mielestä ne jotka eivät olleet niin mukavia. Ja kunhan saan jalkani taas kuntoon, aion todella huomata tarkemmin kanssaihmiseni jotka ovat avun tarpeessa.

  3. Kiitos teille kaikille kommenteistanne!

    Kata: Joku voi näköjään suuttua myös kohteliaisuudesta. Ikävä tilanne. Tarkoitukseni ei muuten ollut osoittaa sormella myyjää, huomaan nyt, että tekstin saattaa käsittää niin. Ymmärrän hyvin, että asiakaspalvelutyössä joutuu helposti tuohon samaan välikäteen, missä itsekin koin olevani. Toisaalta pitäisi antaa ihmisille rauha ja tila toimia, toisaalta palvella ripeästi ennen kuin jollakulla jonossa napsahtaa. Myyjän toiminnan kuvaus tuossa tilanteessa vain tekee näkyväksi sen toimintakulttuurin, tarpeettoman kiireen ja hätäilyn, mikä meillä näyttää olevan, ja jonka välikappaleeksi myös asiakaspalvelija joutuu. Kiireisille ihmisille, jotka ärsyyntyvät muiden hitaudesta, soisin mietittäväksi, että jos heillä itsellään on kiire, niin se ei tarkoita, että muilla ihmisillä heidän ympärillään olisi velvoite juosta. Kiire on heidän aivan omansa, se ei ole muiden ongelma. Kiitos kannustuksesta, se on aina tarpeen. Tänään se lämmittää erityisesti, kun on ollut vähän takkuinen päivä.

    katiaviron: Kiitos!

    Taina: Haluan sanoa sinulle saman, mitä terapeuttini aikoinaan sanoi minulle. ”Sinä saat viedä tilaa.” Minusta se oli osuvasti sanottu ja sopii teemaan paremmin kuin hyvin. Elämässä tulee tilanteita, jolloin on saatava viedä enemmän tilaa, kuin mitä siinä täydellisesti liikkuvassa liukuhihnaelämässä moni ympärillä olevilta ihmisiltä odottaa. Tässä maailmassa on oltava tilaa heillekin, jotka eivät voi joka hetki toimia lähes näkymättömän sujuvasti. En käsitä myötätunnottomuutta, jota esimerkiksi vanhuksiin kohdistuu ja varmasti myös muihin, tavalla tai toisella hitaammin toimiviin ihmisiin. Juuri luin jostakin, miten lastenvaunujen kanssa julkisissa kulkuvälineissä kulkevia mulkoillaan. En pysty ymmärtämään.

    Kokonainen: Kiitos sinulle!

    Laura: Minä puolestani liikutuin sinun kommentistasi. Kiitos kun kommentoit.

  4. Olen asunut nyt kolme kuukautta Englannissa ja huomannut että ruokakaupassa myyjät palvelevat asiakkaan aina loppuun. Odottavat kunnes asiakas on saanut pakattua ostoksensa ja rupattelevat siinä samalla. Sitten vasta otetaan vastaan seuraava asiakas.
    Suomessa näki usein sitä että myyjä tervehti ja jutteli jo seuraavan asiakkaan kanssa ennen kuin edellinen oli ehtinyt maksaa ostoksiaan. Eikä aina ehtinyt alta pois kun jo seuraavan ostokset alkoivat tulla kohti omiani.
    Tämä ero johtuu varmasti siitä että täällä ihmiset harrastavat enemmän small talkkia.
    Mutta näin kiire ei todellakaan tarvi olla.

  5. Herkistyin, koska olen kokenut samoja tunteita kassajonoissa. Erittäin ajatuksia herättävä kirjoitus! Kiitos siitä.

  6. Kiitos kommenteistanne leijatyttö, Saana Paaso-Rantala ja Emmi!

    leijatyttö: Ihana kuulla, että tekstini oli hyödyksi. ❤

    Saana Paaso-Rantala: Kuulostaa aika paljon lempeämmältä tavalta toimia kuin meillä täällä. Se on jotenkin nurinkurista, että meitä on tässä maassa niin vähän kuin on, ja silti on olevinaan niin kiire. Kaiken pitäisi tapahtua heti. Tuskastutaan kun joku maksaa kassalla kolikoilla, vaikka ne ovat ihan yhtä kelvollista rahaa kuin kortti tai setelitkin. Viimeksi kaupassa käydessäni olin ainoa asiakas kassalla, mutta myyjää ärsytti, kun en käyttänyt kortin lähimaksuominaisuutta vaan näppäilin tunnusluvun. Ihmetytti mihin hänellä oikein oli kiire, ei se tunnusluvun näppäily montaa sekuntia enempää aikaa vie. Ikävä olo tuli tuosta tilanteesta.

    Emmi: Ole hyvä! Enpä kirjoittaessani osannut ajatella millaisen vastaanoton tekstini saisi. Asian esiin tuominen oli selvästi tärkeää.

  7. Itse, kun olen ollut asiakaspalvelutehtävissä tavaratalossa, niin olen myös huomannut saman kuin ensimmäinen kommentoija. Haluaisin aina palvella yhden asiakkaan kerrallaan ja loppuun saakka eli odottaa, että asiakas kerää ostoksensa ja maksuvälineensä ja lähtee kassalta ja sitten vasta palvelen seuraavaa. Kuitenkin käy sitäkin paljon, että seuraava asiakas tunkee jo ostoksensa ja itsensä kassalle. Siinä vaiheessa tuntuu ikävältä olla palvelemasta häntä, mutta toisaalta jos aloitan hänen kanssaan, se tuntuisi pahalta edellistä asiakasta kohtaan.

    Todella hyvä kirjoitus, kiitos siitä! 🙂

  8. Hei kiitos äärimmäisen pysäyttävästä tekstistä. Samoja asioita olen joskus itsekin miettinyt, ja varsinkin sitä, miksi lasten tulee Suomessa olla huomaamattomia, hyväkäytöksisiä, ei ikinä tiellä jne. Olen esimerkiksi kaupassa usein törmännyt tilanteeseen että joku äiti kävelee kulkuväylän reunassa tai ottaa hyllystä jotain samalla kun hänen lapsena on kulkuväylällä ikään kuin ”tiellä”. Kun äiti huomaa etten esimerkiksi pääse kärryjeni kans heidän (lapsen) ohi, lapsi komennetaan äkkiä pois tieltä ja minulle paloitellaan tilannetta / lapsen käytöstä. Vastaan aina takaisin että tässä ei oo mitään ongelmaa ja yritän saada äidin ymmärtämään että lapsi saa olla siinä eikä ikinä ole niin kiire etteikö yhtä leikkivää lasta voi hetken odottaa. Samaa olen myös yrittänyt opettaa omillekin lapsille, heillä on oikeus näkyä, ottaa aikaa ja tilaa (totta kai järkevissä määrin mutta periaatteena kuitenkin). Olen myös tietoisesti yrittänyt vähentää kiirettä omassa elämässäni koska suurimmaksi osaksi se on vain oman pään sisällä oleva juttu.
    Summa summarum, kiitos tästä tekstistä! 🙂

  9. Kiitos kommenteistanne, Sara ja Leena!

    Sara: Ole hyvä! Tuo on asiakaspalvelijalle ikävä tilanne. Sitä sanotaan, että suomalaisten hiljaisuus ja viileys on usein myös tilan ja rauhan antamista muille, soisi sen näkyvän myös tuollaisissa tilanteissa.

    Leena: Ole hyvä, ja kiitos kun otit esille tämän puolen asiasta. Toive toisten ihmisten näkymättömyydestä tuntuu olevan aika yleistä, ja koskee tosiaan myös – ja ehkä etenkin – lapsia. Tuntuu usein siltä, että lasten odotetaan olevan vain pieniä aikuisia. Sitä luulisi, että tästä käsityksestä on tultu jo eteenpäin. Unohdetaan, että he ovat lapsia ja vasta oppimassa. Olen ottanut tavaksi hymyillä lapselle ja hänen vanhemmilleen heitä jossain kiertäessäni, koska ajattelen, ettei lasten tai aikuistenkaan tarvitsisi toimia joka hetki kurinalaisesti ja aina näkymättömän ”oikein”. Sattuu sitä aikuisillekin, että ajatuksissaan on jossakin vähän leveästi, mutta se ei ole mikään ongelma, siitä selvitään. Normaalit käytöstavat riittävät ja niitä toki sopii odottaa lapseltakin hänen ikätasonsa huomioon ottaen. Näkymätön ei silti tarvitse olla, oli minkä ikäinen hyvänsä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s