Kunnon ihminen ja ihanteellinen elämä

Varmasti jokainen meistä tunnistaa otsikon sanaparit ja on tullut tavalla tai toisella tutuksi niihin liittyvien odotusten kanssa – joita ei nykypäivänä olekaan aivan vähän.

Olen käynyt ystäväni kanssa keskusteluja tästä monitahoisesta aiheesta. Keskustelut ovat herättäneet muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä:

Miksi monelta taholta luodaan odotuksia uralla etenemisestä?
Mitä jos ei ole pienintäkään kiinnostusta edetä?
Mitä jos haluaa olla ”vain” keskinkertainen?
Mitä jos ei omaa vähääkään kilpailuhenkisyyttä?
Mitä jos ei ole kiinnostusta kiipiä millään elämän osa-alueella kohti erinomaisuutta?
Miksi jo harrastuksiltakin odotetaan tavoitteellisuutta?
Miksi kiireettömyys on joillekin yhtä kuin riittämättömyys?
Miksi kaikessa pitäisi kehittyä?

Niin, jos kaikki on hyvin tässä ja nyt, elämä tuntuu mukavalta ja onnelliselta, miksi pitäisi pyrkiä saavuttamaan vielä enemmän? Jotta ympärillä olevat ihmiset saisivat säilyttää mielenrauhansa kiiruhtaessaan eteenpäin kukin omassa oravanpyörässään? Ettei heidän tarvitsisi miettiä onko tässä kaikessa sittenkään järkeä, ja onko kohti ihanteellista elämää pyrkimisen hinta kuitenkin liian kova?

Omaan elämäänsä tyytyväinen voi saada muilta ihmisiltä osakseen ihmettelyä, höystettynä enemmän tai vähemmän suorilla ilmauksilla valintojensa riittämättömyydestä. Monelle näyttää vieraalta ajatukselta, että voisi elää myös rennommin, tehdä ihan tavallisia asioita – ja olla kehittämättä itseään jokaisella elämän osa-alueella lähes kaiken valveillaoloaikansa.

Kuuntelin jokin aika sitten Yle Areenasta Sari Valton nimeä kantavaa radio-ohjelmaa, jonka aiheena oli perfektionismi ja ylisuorittaminen. Vieraana lähetyksessä olivat uupumuksen kokenut Katri Syvärinen ja kasvatustieteilijä ja filosofi Juha T. Hakala.

Ohjelmassa Juha T. Hakala kertoo työterveyslääkäristä, jonka asiakkaista yhä suurempi osa on äärirajoilla, eikä tälle välttämättä löydy syytä työstä. Millainen yhteiskunta synnyttää tällaista käyttäytymistä, oli lääkäri miettinyt. Hyvä kysymys.

Teoksessaan Kohtuuden kirja – näkökulmia ääriyhteiskuntaan Juha T. Hakala toteaa, että kuva ihanteellisesta elämästä on kapeutunut. Olen tehnyt saman huomion. Kokeillaanpa yhtä juttua, jonka herättämiä ajatuksia voitte kertoa kommenteissa.

Mitä mieleenne tulee sanoista…

ihanteellinen ura
ihanteellinen vapaa-aika
ihanteellinen harrastus
ihanteellinen loma
ihanteellinen ruokavalio
ihanteellinen vartalo
ihanteellinen liikunta
ihanteellinen vanhempi
ihanteellinen lapsi/lapsuus
ihanteellinen parisuhde
ihanteellinen koti
ihanteellinen sisustus

ihanteellinen elämä?

Käsityksiä ihanteellisesta elämästä luovat ja ylläpitävät erilaiset mediat, nykyään myös sosiaalisen median vaikutus on suuri. Mitä enemmän samaa viestiä toistetaan sitä hämärämmäksi raja normaalin ja ihanteellisen välillä ihmisten käsityksissä muuttuu.

Taannoin käytiin keskustelua siitä, että kaikilla lapsilla ei ole varaa harrastaa. Uutisotsikot loivat lohdutonta kuvaa tilanteesta. Kun juttuja alkoi lukea, niissä toistuvasti esimerkkeinä käytetyt harrastukset olivat jääkiekko, jalkapallo ja ratsastus, myös taitoluistelu ja baletti mainittiin. Miksiköhän esimerkeiksi valitut harrastukset olivat sieltä kalleimmasta päästä, vaikka erilaisia ja eri hintaisia harrastusmahdollisuuksia on lukemattomia?

”Neitikukalieneen upea, treenattu vartalo! Katso kuvat! Ja kun jutun avaa, kuvassa on toden totta kaunis nainen. Kommenttiketjussa kukkivat lausahdukset, kuten ihan tavallinen, treenattu?, liikaa rasvaa, löysä ja niin edelleen. Niin tosiaan, nythän onkin vain se yksi ihanteellinen vartalomalli. Me muut olemme laihoja, läskejä tai laihoja läskejä.

Meitä pommitetaan joka suunnalta käsityksillä ihanteellisesta elämästä, ja moni lähtee sellaista tavoittelemaan. Ihanteellisen elämän tavoittamisessa on kuitenkin ongelmansa: kun rima on hyvin korkealla, sen ylitse pääseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin sen alittaminen. Ja toisaalta, kun on tottunut tavoittelemaan vielä vähän lisää, milloin on mahdollista olla tyytyväinen?

Miten olisi ihan tavallinen keskivertoelämä?

Annan Krista O’Reilly Davi-Diguin päättää tämän tekstin viisailla sanoillaan:

”What if I embrace my limitations and stop railing against them? Make peace with who I am and what I need and honor your right to do the same. Accept that all I want is a small, slow, simple life. A mediocre life. A beautiful, quiet, gentle life.

I think it is enough.”

2 kommenttia artikkelissa “Kunnon ihminen ja ihanteellinen elämä

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s