Kesän kirjavinkit ja Minimalismin Ilo lomailee

Laitan blogin tuttuun tapaan kesälomalle. Eikä kesälomaa ilman mielenkiintoista luettavaa!

Aina on sopiva sää lukea, mutta etenkin sadepäivien ja uuvuttavien helteiden varalle kaipaan hyviä kirjoja. Minun kesäkirjapinoni on vielä etsimättä, mutta ajattelin antaa teille muutamia lukuvinkkejä kirjoista, joiden parissa itse olen lähiaikoina viihtynyt.

Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja – Näkökulmia ääriyhteiskuntaan

Kirja, jota en malttanut laskea käsistäni. Vetävällä kynällä kirjoitettuja huomioita nykypäivän elämänsuorittajista, joiden sanavarastosta käsite ’liikaa vaadittu’ on päässyt katoamaan. Välillä kirja huvittaa, välillä hirvittää, ja pitkin matkaa ihmetyttää, että miten tähän oikein on tultu.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

Onko minimalismista blogia kirjoittavan soveliasta tunnustaa tarttuneensa viime aikoina julkaistuihin tavaran vähentämistä käsitteleviin kirjoihin ikään kuin velvollisuudentunnosta? Tunnustan. Tavaratulvan torjunta alkoi tulla jo korvista.

Yllätys olikin melkoinen, kun Paikka kaikelle oli kuin virkistävä tuulahdus raikasta ilmaa! Kirja tarkastelee tavaratulvan syntyä kulttuurihistorioitsijan (ja ammattijärjestäjän) näkökulmasta, ja kattaus on todella kiinnostava ja monipuolinen – unohtamatta myöskään vinkkejä oman kodin tavarakaaoksen selvittämiseen. Luin kirjan ahmimalla, enkä saanut vielä kyllikseni, vaan aion lukea sen uudelleen kaikessa rauhassa.

Tämä kirja saisi paikan kirjahyllystäni jos minulla sellainen olisi.

Tim Walker: Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

Viihdyttävä kirja amerikkalaisen miehen yrityksestä ymmärtää vaimonsa kotimaan eriskummallista kulttuuria ja päästä siihen sisään. Kun amerikkalainen opettelee tervehtimään suomalaisten tavoin, ja suomalaiset puolestaan tulevat puolitiehen vastaan amerikkalaista kulttuuria, tuloksena molempien kulttuurien varsin keskeiset piirteet tulevat näkyviksi.

Kirjoittaja on toiminut opettajana sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, joten myös koulumaailma on kirjassa keskeisessä osassa. Millaisia syitä mahtaa olla jo myytiksi kasvaneen ”maailman parhaan koulun” taustalla? Pohdiskelua aiheuttavat myös opettajainhuoneen kahvikassa, lautasen syöminen tyhjäksi ja muut kouluympäristön kommervenkit.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise – poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Poskisuukkokulttuurin mutkikkuus, kostean ilmanalan haasteet asumiselle ja suomalainen sankariäiti, siinä muutamia aihepoimintoja kirjasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää on lukea ranskalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa. Miten eri tavoin äitiys voidaankaan nähdä ja kokea. Hilpeyttä herättää vastasyntyneen pukeminen sairaalassa sekä äidin kokema suorastaan kylpylämäinen kohtelu.

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa

Suomalaisesta köyhyydestä puhutaan varsin vähän, näkyvimmillään aihe on joulun alla. Eri mittareiden mukaan Suomessa on 800 000-900 000 köyhää. Pitkäaikaisköyhiä on noin 100 000. Leipäjonoissa käy viikoittain 20 000 suomalaista. Äärimmäisessä köyhyydessä elää 30 000 ihmistä tai kotitaloutta. Lottovoittajien pöydässä tarkastelee köyhyyttä eri kulmista, viitaten erilaisiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja tutustuen käytännössä kolmannen sektorin tarjoamaan apuun. Kirja kertoo myös 12 suomalaisen köyhän ihmisen tarinan.

Tällaiselle kirjalle on selvästi tarvetta. Vai mitä muuta pitäisi ajatella siitä, että kirjan kirjoittajan mukaan suhtautuminen köyhiin ei ole juurikaan muuttunut parissa sadassa vuodessa? Olisi ehkä aika oppia jotakin. Kirjan ulkoasu on kaunis, ja Vesa Rannan valokuvat tuovat aiheen vielä vähän lähemmäs lukijaa.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Miten Kiinan yhden lapsen politiikkaa käytännössä toteutettiin? Miten sitä valvottiin ja millaista byrokratiaa lapsen saamiseen liittyi? Miten kansalaiset yhden lapsen politiikan kokivat ja millaisia seurauksia sillä oli? Muun muassa näihin kysymyksiin mielenkiintoinen kirja ajatuksia herättävästä aiheesta tarjoaa vastauksia.

Minimalismin Ilo jää tavallista pidemmälle kesätauolle. Seuraavan kerran blogista löytyy uutta luettavaa 6.9.

Antoisia lukuhetkiä ja oikein rentouttavaa kesää teille kaikille!

3 kommenttia artikkelissa “Kesän kirjavinkit ja Minimalismin Ilo lomailee

  1. Kiitos hyvistä kirjavinkeistä! Poimin ne talteen ja katson mitä meidän paikkakunnan loistavasta kirjastosta löytyy 🙂 oikein hyvää ja aurinkoista kesää! T: Mimu

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s