Missä muistosi ovat?

Moni säilyttää tavaroita muistoina tärkeistä ihmisistä tai tapahtumista. Osa ihmisistä ajattelee, että muistaa merkitykselliset asiat ilman niistä muistuttavia tavaroitakin. Ja toisaalta, jos ei muista, niin onko se erityisen vakavaa? Tarvitseeko kaikkea muistaakaan?

Vielä jokin aika sitten säilytin muutamia esineitä muistoina. Kun tavaroille ei ollut erityistä käyttöä, aloin miettiä niiden merkitystä elämässäni. Millaisia muistoja ne minussa herättivät? Minkä vuoksi halusin niitä säästää?

Huomasin, että tavaroiden herättämät muistot olivat yksiulotteisia, kaavamaisia ja merkityksettömiä. Ne liittyivät enemmän esineisiin itseensä kuin ihmisiin tai tapahtumiin.

Sain tämän A:lta.
Ostin tämän käydessäni Porvoossa.
B käytti tätä ja tuota kahvipöydän tarjoiluissa.

Siinä kaikki.

Tavaroiden näkeminen tai niiden käsittely ei nostanut mieleeni mitään merkityksellistä. Hieman hämilläni havainnostani luovuin tavaroista.

Muistoni eivät siis ole tavaroissa. Olen huomannut, etteivät ne ole sen enempää valokuvissakaan. Valokuvien ja ”muistoesineiden” herättämät ajatukset ovat samalla tavalla pinnallisia. On surkuhupaisaa, että valokuvia katsellessa huomaan miten vähän muistan. Jos kuvassa oleva henkilö onkin tuttu, niin usein kuvauspaikka on häipynyt unholaan, samoin kaikki muut kuvaustilanteeseen liittyvät yksityiskohdat.

Jos tavarat tai valokuvat eivät toimi muistojeni herättäjinä, niin mikä sitten? Missä muistoni ovat?

Muistoni ovat tarttuneina minulle tärkeisiin asioihin. Ne ovat musiikissa, kielessä ja luonnossa.

Lukemattomat laulut radiossa, tiedostoina tietokoneellani ja kuulokuvina muistissani tuovat mieleeni yksityiskohtaisia muistoja ihmisistä vuosien varrelta. Heidän äänensä, puhetapansa, sanavalintansa, tapansa liikkua, luonteensa. Muistan tilanteita ja niihin liittyneitä tunnetiloja, sanoja joita musiikin soidessa on vaihdettu. Ajatuksia, joita silloin ajattelin.

Mieleeni jäävät myös erityisen hyvin ihmisten käyttämät sanat ja lausahdukset niihin liittyneine äänensävyineen ja tunnetiloineen. Kielen avulla muistiini on varastoitunut paljon tietoa ihmisistä ja heidän tavastaan olla ja toimia maailmassa.

Luonto on ehtymätön muistuttaja. Puut, kasvit, linnut, jopa säätilat muistuttavat ihmisistä ja yhdessä koetuista hetkistä.

Yksikään tavara tai valokuva ei ole ollut minulle hyvä muistojen herättäjä. Jos tavaralla ei ole käyttöarvoa, eikä se ole minulle esteettisesti erityisen merkityksellinen, niin ns. muistoarvon vuoksi en sitä säilytä. Valokuvia olen säilyttänyt vain vähän. En viihdy linssin kummallakaan puolella, ja otan kuvia vain harvoin, enkä silloinkaan säilyttääkseni niitä kovinkaan pitkään.

Tavaroiden muistoarvo ja tunnearvo ovat lähellä toisiaan. Omalla kohdallani olen huomannut, että tavaroihin liittyvä tunnearvo vähenee ajan kuluessa. On tavallista kokea tavara tunnearvoltaan merkitykselliseksi, kun siihen liittyy surua, menetys tai pelko jonkin tärkeän menettämisestä. Kun menetyksen ja surun on saanut käsiteltyä ja päässyt elämässä eteenpäin, tavaran merkitys on vähentynyt. Lopulta tavaralle on jäänyt vain aiemmin kuvaamani pinnallinen muistoarvo.

Muistot rakentuvat aistien kautta. Valokuvien ja tavaroiden muistoarvo perustuu vahvasti näköaistiin. Mitä niiden muistoarvosta jäisi jäljelle, jos menettäisin näköni? Estetiikka on aina ollut minulle tärkeää, mutta olen huomannut muistojeni aktivoituvan vahvemmin muiden aistien kautta.

Tärkeimmät ”muistosäilöni”, musiikki ja kieli, tulevat merkityksellisiksi kuuloaistin kautta. Oli kieli sitten puhuttua, luettua tai kirjoitettua, kuulen sen rytmin ja vivahteet pääni sisällä, nytkin tätä kirjoittaessani. Luonto puolestaan muistuttaa menneistä tapahtumista ja kokemuksista useamman aistin kautta.

Tuoksumuistot ovat aivan oma lukunsa. Mummuni asui aikoinaan maalla rintamamiestalossa, jonka pihassa kasvoi monenlaisia puita, pensaita ja kukkia. Kun kävimme mummun luona, hänellä oli tapana poimia pihansa kukista kimppu kotiin vietäväksi. Olin viisivuotias kun mummu muutti maalta kirkonkylään.

Noin 25 vuotta myöhemmin muutin asumaan rivitaloon. Pihassa kasvoi minulle vieras pensas, mutta sen tuoksu oli heti tuttu. Muistin sen mummun tekemästä kukkakimpusta! Samaa pensasta kasvaa nykyisen kotitaloni pihassa ja sopivalla säällä tuoksu kulkeutuu sisään avoimesta ikkunasta. Missä tuo tuoksu nenääni tuleekaan, tunnen oloni kotoisaksi.

Missä sinun muistosi ovat?

5 kommenttia artikkelissa “Missä muistosi ovat?

  1. ”olen huomannut muistojeni aktivoituvan vahvemmin muiden aistien kautta” Kiitos noista havainnoista! Kiva pohtia, miten asia omalla kohdallani on. Se mitä sanoit kielestä, on myös hyvin kiinnostavaa. Minullakin kieli aktivoi muistoja.

    Luonnosta herää minulla muistoja esimerkiksi kuolleista läheisistä. Maassa oli silloinkin keltaisia vaahteranlehtiä, kun… Silloinkin oli heinäkuu ja pitkään jatkuneet helteet. Silloinkin lumi kimmelsi.

  2. Kiinnostavaa pohdintaa! Tuoksumuistot ovat todella oma lukunsa. Niihin assosioituu niin paljon tiedostamatonta.

    Omat muistoni ovat nimenomaan kuvissa. Kirjoittaminenkin on minulle tärkeää, ja monet musiikkikappaleet liittyvät tiettyihin vaiheisiin elämässä, mutta kuvan voima on suurin. Olen pitänyt luonnoskirjaa mukanani kymmenisen vuotta, ja niitä on kertynyt jo iso pino. Eri tilanteissa tekemäni kuvat kertovat paljon sellaista, mille en löydä sanoja mistään kielestä. Akryylimaalausten pino täydentää vielä kuvaa.

    Olen viime aikoina pohtinut paljon taiteen tekemistä juuri tavarapaljouden näkökulmasta. Kuvia tehdessäni tavallaan tuotan aina yhden uuden esineen maailmaan. Koen kuitenkin, että kuvataide ensimmäinen kieleni, jolla pystyn kaikkein syvimmin kommunikoimaan. Ja vaikka luon uutta, voin käyttää vuosia samoja kestäviä välineitä ja valita ekologisia materiaaleja.

    Valokuvat ovat myös voimakas kerronnan väline. En tiedä onko voimauttavan valokuvan menetelmä sinulle tuttu, mutta itselleni se on avannut uusia tulkintoja esimerkiksi oma perhealbumin kuviin. Ylipäätään valokuvassa ihminen on kovin paljas. Kuvan sommittelu, valon käyttö, värimaailma, ihmisten tapa katsoa itseään ja toisia – kaikki kertovat paljon läsnäolevasta tunnelmasta. Valokuvat tosin eivät nykyään tuota edes ylimääräistä rojua, kun ne voi pitää sähköisinä.

  3. Minulle valokuvat on kyllä erittäin tärkeitä muistojen säilyttäjiä. Kuvista tulee mieleen monenlaista ja ehdottomasti haluan säilyttää valokuvat. Samoin videot, joita olen joskus lasten ollessa pieniä kuvannut. Sanoisin melkein, että itselleni valokuvat/videot on tärkeimpiä muistoja. Esineitä en niinkään pidä tärkeinä, vaikka joitain muistoesineitäkin mulla on; esim. jääkaapin ovessa on magneetteja, jotka on tuotu reissusta. Yhteen pieneen magneettiin kyllä sisältyy paljonkin ajatuksia ja muistoja. Mä ajattelen niin, että ilman kuvia/videoita/mahdollisesti pieniä tavaroita mun muistot häipyy unholaan. Ja mä EN halua sitä. On tosi kiva välillä katsella kuvia ja sitä kautta palata vaikkapa aikaan, kun lapset oli pieniä.

  4. Kiitos kommenteistanne taitaja, leijatyttö ja Heli!

    taitaja: Ole hyvä. 🙂 Kirjoitin nuorena päiväkirjaa, niitä ehti kertyä noin kymmenkunta, kunnes kirjoittaminen jäi pitkälle tauolle. Nyt yksin asuessa on tullut kirjoitettua taas päivittäin. Nuo aiemmat päiväkirjat silppusin joitakin vuosia sitten, ne olivat hyvin raskasta luettavaa ja niiden hävittäminen oli suuri helpotus. Näen omalla kohdallani asian niin, että päiväkirjasta on suurin hyöty kirjoitushetkellä. Jälkikäteen päiväkirjojani lukiessa olen kokenut useimmat kuvaamani tapahtumat vieraiksi, en ole niitä kirjoitusteni perusteella muistanut, eikä päiväkirjalla toisin sanoen ole ollut merkitystä muistojen säilyttäjänä. Yksi päiväkirja tulee täyteen todennäköisesti huomenna, minkä jälkeen käyn sen nopeasti läpi ja siirrän mahdolliset yksittäiset tärkeät oivallukset seuraavaan päiväkirjaan, sitten silppuan sen. Tämä on minulle sopiva tapa toimia, mutta jollekin toiselle päiväkirjojen säilyttäminen voi olla hyvinkin hyödyllistä ja iloa tuottavaa. Itse en osaa kaivata välineitä muistella menneitä. Olennaisimmat kokemukset, hyvässä ja pahassa, muistan muutenkin, ja jos jonakin päivänä en muista, niin olkoon niin.

    leijatyttö: Mielenkiintoinen näkökulma! Itse en piirrä tai maalaa ollenkaan, mutta voin hyvin kuvitella, että kuvaa tehdessä siihen suodattuu merkityksiä, joita ei ehkä muulla tavalla saisi kerrotuksi. Taiteen tekeminen näyttäisi olevan sinulle erityisen tärkeää, ikään kuin yksi olemassaolon ehto. Kuten kirjoititkin, vaikka tuotat uusia kuvia ja näin uusia esineitä maailmaan, sinulla on mahdollisuus valita ekologisia materiaaleja ja käyttää samoja välineitä pitkään. Sinuna tekisin mahdollisimman hyviä valintoja, enkä ollenkaan huolehtisi tuosta esinemäärän lisääntymisestä. Se on varsin epäolennaista sen rinnalla mitä taiteen tekeminen sinulle antaa. Jos tavaramääräänsä haluaa vähentää, niin eiköhän sitä ajatellen löydy monia yhdentekevämpiä kohteita.

    Voimauttavan valokuvan menetelmä on minulle tuttu. Se on hyvin mielenkiintoinen ja tarpeellinen lähestymistapa. Itse en pidä yhtään valokuvassa olemisesta, eikä minusta aikuisiältä montaa valokuvaa taida ollakaan. Sain olla lapsena kuvattavana liiankin kanssa. Koen valokuvaan joutumisen aika lailla samoin, kuin jos vieras ihminen tulisi aivan liian lähelle, ahdistavana tunkeutumisena yksityisalueelleni. Pidän valokuvanäyttelyistä ja valokuvasta taidemuotona kovastikin, mutta henkilökohtaisessa elämässäni valokuvilla ei ole juuri merkitystä.

    Heli: Moni kokee valokuvat tärkeiksi. Ne ovat useimpien listalla heti alkupäässä, kun kysytään mitä ihmiset haluaisivat pelastaa kotoaan tulipalossa. Olethan pitänyt huolta valokuvien varmuuskopioista, jotta kuvat säilyvät tallessa silloinkin, jos jotakin yllättävää tapahtuu?

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s