Luopumisen vuosi

Noin vuosi sitten moni asia elämässäni muuttui, kun lähes 16 vuotta kestänyt parisuhteeni päättyi yllättäen.

Samalla kun jouduin luopumaan parisuhteesta rakkaaseen ihmiseen, jouduin jättämään taakseni kotini ja kaksi kissaa, koko pienen perheeni. Tutut kuviot menivät kerta heitolla uusiksi. Oli aloitettava monella tapaa uudelleen alusta, etsittävä ne palaset, joista elämä jatkossa koostuisi.

Niin nurinkurista kuin se onkin, joskus kauempaa katsominen auttaa näkemään tarkemmin. Hetken aikaa yksin elettyäni, miettiessäni kuluneita vuosia, aloin nähdä miten parisuhde oli minuun vaikuttanut. Ei kumppanini ihmisenä ja parisuhde hänen kanssaan, vaan parisuhde elämänmuotona, asuminen saman katon alla toisen ihmisen kanssa. Elämä toisen rinnalla.

Minulle alkoi valjeta, miten vahvasti introvertti oikeastaan olenkaan. Se toisen ihmisen kanssa asunut ja elämänsä jakanut minä ja tämä yksin asuva minä olivat kuin kaksi eri ihmistä.

Huomasin, että yksin asuessani olin energisempi ja monin tavoin toimintakykyisempi ja aktiivisempi kuin ennen. Olin ihmisten seurassa iloisempi ja nauravaisempi. Ennen niin yleinen väsymys ja stressi, ja niistä seurannut ärtyisyys ja mielenkiinnottomuus nähdä ketään tai tehdä mitään erityistä, olivat poissa. Elämä toisen ihmisen kanssa ja kaikki sen mukanaan tuomat asiat olivat vieneet voimiani enemmän kuin olin ymmärtänytkään. Voidakseni olla paras mahdollinen itseni sekä itseäni että muita kohtaan, tarvitsin huomattavasti enemmän yksinoloa, kuin mihin toisen kanssa saman katon alla asuessa oli ollut mahdollisuutta.

Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa.

Aloin käyttää vapautuneita voimavarojani itseni hoitamiseen. Pidin parempaa huolta syömisistäni ja aloin liikkua aiempaa enemmän. Arkiliikunta lisääntyi, kun kaikki oli hoidettava yksin ja ilman autokyytiä. Viihdyin yhä enemmän pitkillä kävelylenkeillä ja harjoitin lihaksiani kotona. Rakensin elämääni keskittyen hyvinvointini edistämiseen.

Parisuhteessa ollessani seurantarpeeni (yli)täyttyi jatkuvasti, enkä edes jaksanut kaivata elämääni erityisiä menoja ja tapahtumia. Uudessa elämäntilanteessa aloin kiinnostua siitä, mitä kaikkea kotikaupunkini voisi tarjota. Aloin täyttää kalenteriani mielenkiintoisilla näyttelyillä, elokuvilla, luennoilla ja muilla tapahtumilla. Palautin elämääni myös ajanvietteitä, jotka olivat parisuhteessa eläessä jääneet sivuun. Aloin vuosikymmenten tauon jälkeen kirjoittaa päiväkirjaa ja ottaa aikaa keskittyneeseen musiikin kuunteluun.

Olin koko aikuisikäni, yli 20 vuotta, elänyt parisuhteissa, yhdessä toisen kanssa saman katon alla, lyhyitä suhteiden väliin jääneitä aikoja lukuun ottamatta. Minulle elämä parisuhteessa oli itsestäänselvä valinta, en koskaan ajatellut muita vaihtoehtoja olevankaan. Kulunut vuosi on laittanut miettimään, että entä jos parisuhde, tai ainakaan yhdessä asuminen, ei olekaan minua varten?

Parisuhteessa ja yksin elämisessä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Välillä muistan kipeän hyvin ne parisuhteen hyvät puolet, kunnes hahmotan taas kokonaisuuden. Kaikkea en voi saada, jostakin joudun aina luopumaan. Koen, että tässä vaiheessa elämää on hyväksi oppia elämään yksin. Tämä vuosi on antanut minulle paljon. Olen oppinut luottamaan enemmän itseeni ja suhtautumaan elämään avoimin mielin, ottamaan vastaan mitä on tullakseen. Luopumaan ja päästämään irti monenlaisista asioista, ajatuksista ja odotuksista.

Pitkän parisuhteen jälkeen noin vuoden yksinolo on lyhyt aika ja elämäni hakee vielä uomiaan. Olen uudessa tilanteessa, poissa siltä kuuluisalta mukavuusalueelta, totuin pitkään aivan toisenlaiseen elämään. Tasapaino on olemassa, mutta se heilahtaa vielä helposti. Olen huomannut, että huonoina hetkinä näen nopeasti ratkaisuksi toisen ihmisen, vaikka kyse olisi epätasapainosta, joka minun tulisi ratkaista itse.

Koko tähänastisesta elämästäni jaoin lähes puolen matkaa saman ihmisen kanssa. Ihmisen, joka tuntee minut läpikotaisin. Se ei ole aivan vähän. Olen valtavan kiitollinen, ettei parisuhteen päättyminen merkinnyt tuon ihmissuhteen päättymistä, vaan saatoimme jatkaa hyvinä ystävinä. Se mahdollisti myös suhteen säilyttämisen kahteen kissaamme, jotka jäivät tuttuun kotiinsa. Vietin viime joulun niiden kanssa, entisen kumppanini viettäessä joulua toisaalla. Joulusta jäi erityisen lämpimät muistot, sillä vähän sen jälkeen toinen kissoista jouduttiin lopettamaan.

Kulunutta vuotta voi sanoa luopumisen vuodeksi. Toisaalta se on ollut myös kasvamisen ja uusien näkökulmien vuosi. Itse en olisi tällaista elämänmuutosta halunnut, mutta ihminen ei osaa aina haluta sitä mikä olisi hyväksi ja tarpeen. Tuttu ja turvallinen on aina helpompaa.

Elämä voi olla hyvää monella tapaa. Monenlaiset elämän vastoinkäymiset ovat opettaneet, että vaikkei aivan joka hetki siltä tunnukaan, niin ovi sulkeutuu lopullisesti vasta sitten, kun uutta aamua ei enää tule.

11 kommenttia artikkelissa “Luopumisen vuosi

  1. Hyvin mielenkiintoinen matka sinulla ❤ Jäin hetkeksi ajattelemaan niitä hyviä puolia, millaisia itse kokisin vastaavassa tilanteessa. En ole koskaan asunut ja elänyt yksin ja elämä on hyvä juuri näin, minulle. Kiitos, kun jaoit tämän tekstin!

  2. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi.
    En miellä itseäni introvertiksi, vaikka viihdyn myös yksin hyvin. Olen asunut 5 vuotta yksin ja sen jälkeen 10 vuotta parisuhteessa.

    Kun asuu yksin tai jos puoliso on työmatkalla tms. poissa kotoa, niin olen paljon energisempi ja näen mielelläni ystäviä töiden jälkeen. Lakkaan kynsiä ja treenaan, puuhailen kaikkea. Mutta kun puolisoni on kotona, saan aikaiseksi vain puolet, vaikka kukaan ei estä minua tekemästä mitään.

    Olemme muutaman työkaverin kanssa puhuneet asiasta ja päätyneet samaan tulokseen. Yksin ollessa ihminen aktivoituu. En tiedä syytä.

  3. Aika kutkuttavan kihelmöivää lukea tekstiäsi, joka on kuin omasta päästäni! Minulla tuoreempi ero, mutta saman aktivoitumisilmiön olen havainnut. Tällä hetkellä olen hullaantunut pitkiin kävelylenkkeihin, extempore-lähtemisiin elokuviin, näyttelyihin, tapahtumiin. Olen aktiivisempi suhteessa ystäviini, kuin ennen. Nautin yksinolosta ja päivieni luovasta suunnittelusta! Kiitos, että kirjoitat ihanaa blogiasi! ❤

  4. Lämmin kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne!

    T: Tuo oli osuvasti sanottu, että kun puoliso on kotona, niin saa aikaiseksi vain puolet, vaikkei kukaan estä tekemästä mitään. Minulla on aivan sama kokemus, tosin sainkohan aikaan edes sitä puolikasta… Erikoinen ilmiö tuo yksin ollessa aktivoituminen. Tuntuu hyvältä kuulla, että joku muukin on huomannut vastaavan ilmiön.

    Tiina: Meillä on samat hullaantumisen kohteet. 🙂 Ihana kuulla, että näillä kirjoituksillani on teille lukijoille merkitystä. Niistä on apua itsellenikin ajattelutyössä ja asioiden käsittelyssä.

  5. Mulle on kans yksinasuessa tullut aika vahvasti sellainen olo, että en ihan helpolla näe itseäni enää asumassa toisen ihmisen kanssa saman katon alla. Hienoa, että olette kuitenkin säilyttäneet ihmissuhteen, se on arvokasta. 💜

  6. Luin tämän vasta nyt ja on pakko sanoa että tämä aihe ja miten siitä kirjoitit laittoi miettimään elämää ja nimenomaan yksinasumisen iloja ja suruja. Erittäin hyvä blogi ja seurantaan meni.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s