Sääntelyä ja ohjaustoimia odotellessa

Maanantaina julkaistu ilmastopaneeli IPCC:n raportti lisäsi kierroksia ilmastonmuutoskeskusteluun.

Jos ilmastopäästöjen aiheuttama maapallon keskilämpötilan nousu aiotaan saada rajattua korkeintaan 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna, kuten Pariisin ilmastosopimukseen on kirjattu, on toimien oltava kunnianhimoisempia kuin mihin maailman valtiot tähän mennessä ovat lupautuneet. Tämänhetkiset päästövähennyslupaukset tarkoittaisivat yli kolmen asteen lämpenemistä.

Raportin julkistamista seurannut keskustelu on ollut kiinnostavaa seurattavaa. Ihmiset vaativat poliitikoilta konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Osa poliitikoista näyttää jatkavan samoja ympäripyöreitä puheita kuin tähänkin asti, mutta todellista kiinnostusta asian edistämiseksi ei näytä liiaksi olevan. Nämä ”juhlapuhujat” ovat usein lähellä eläkeikää olevia miehiä. Konkreettiset ja kunnianhimoiset toimenpide-ehdotukset ja vaatimukset toimeen ryhtymisestä tulevat pääasiassa poliitikkojen nuoremmalta polvelta ja naisilta.

Kansalaisten käymässä ilmastonmuutoskeskustelussa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo vuosien ajan, ja sama puhe näyttää jatkuvan edelleen.

Ilmeisen suuri joukko ihmisiä odottaa poliittisia ohjaustoimia oman paljon ilmastopäästöjä aiheuttavan toimintansa suitsimiseksi. He osaavat määritellä hyvinkin tarkkaan ne asiat, joita ulkopuolisen tahon tulisi heidän elämässään rajoittaa.

Miksi he eivät tee näitä tekoja itse? Miksi tarvitaan arvovaltainen ulkopuolinen taho antamaan sopivasti keppiä – harva heistä tuntuu odottavan porkkanaa – näiden elämäntapamuutosten toteutumiseksi?

Eikö ole raskasta elää oman arvomaailmansa vastaisesti? Tuntea huonoa omatuntoa lomalentoja varatessaan, tarpeettomasti autolla ajaessaan tai poimiessaan ostoskärryyn taas lihaa, vaikka tuntisi tarpeelliseksi toimia toisin? Miksei huono omatunto riitä tekemään parempia valintoja? Miksi sen huonon omatunnon liennyttäminen halutaan ulkoistaa jonkun ulkopuolisen tehtäväksi?

Ihmettelen tätä siksi, että minulle olisi äärimmäisen raskasta elää oman arvomaailmani vastaisesti. Sisäisten ristiriitojen kanssa eläminen on kuormittavaa, varsinkin silloin kun kyse on jokapäiväisistä valinnoista. Elämä on huomattavasti onnellisempaa ja kevyempää, kun teen omien arvojeni mukaisia valintoja.

Asia ihmetyttää minua myös siksi, että useimmiten ihmiset kaipaavat vapautta ja inhoavat ylhäältä tulevia vaatimuksia. Kun sitä vapautta valintojen tekemiseen olisi tarjolla, halutaankin, että se vapaus otettaisiin pois ja tehtäisiin omatuntoa rasittavien valintojen tekeminen kalliiksi, hankalaksi tai mahdottomaksi.

Olen siitä ehdottomasti samaa mieltä, että ohjaustoimia tarvitaan. Kaikilla elämänalueilla tulisi suosia vähemmän päästöjä tuottavia vaihtoehtoja, ja näitä kohti tulisi kannustaa. On jo pitkään nähty tärkeäksi, että saastuttaja maksaa, ja tämän tulisi kauniin ajatuksen lisäksi näkyä myös käytännössä.

Mutta meillä jokaisella on mahdollisuus arkisiin ympäristötekoihin jo nyt. Ei tarvitse jäädä odottelemaan. Mitä parempi taloudellinen asema, sitä enemmän vaihtoehtoja on tarjolla.

Elämäntilanteita on erilaisia, eivätkä kaikille sovi samanlaiset keinot. Jos omatunto kolkuttaa, tiedät jo missä kohtaa haluaisit toimia toisin.

P.S. Jos kuulut näihin sääntelyä ja ohjaustoimia odottaviin ihmisiin, ensi kevään eduskuntavaalit antavat mahdollisuuden vaikuttaa asiaan. Kannattaa ottaa tarkkaan selvää puolueiden ja ehdokkaiden näkemyksistä ilmastonmuutoksen suhteen, jotta erottaa juhlapuheet todellisista aikomuksista. Nykyisiin kansanedustajiin voi olla yhteydessä sähköpostilla vaikka heti.

5 kommenttia artikkelissa “Sääntelyä ja ohjaustoimia odotellessa

  1. Olettaisin, että tässä asiassa taustalla saattaisi olla sellainen ajatusmaailma, että ihmiset eivät halua antaa muille ”perusteetonta etua”. Jos minä olen ainoa ihminen, joka vaihtaa autoilun kävelyyn, se nähdään valitettavasti vain huononnuksena minun elämääni samalla, kun muut saavat paremmin tilaa autoilla. Jos minä päätän olla lentämättä kaukokohteisiin, se antaa paremmin tilaa muille lomailla leveämmin, kun minä en ole änkemässä sinne myös. Ja jos en mene nyt, niin kohta en pääse ollenkaan. Jos vaihdan pienipalkkaisempaan työhön tai pienempään asuntoon, minulla ei enää ole varareserviä silloin, kun elämä menee huonommaksi ja niillä muilla on, jotka eivät ole sortuneet ekohippeilyyn. Oletetaan siis yksinkertaisesti, että elintason vapaaehtoinen laskeminen on elämän huonontamista ja jos muut eivät huononna sitä myös, silloin minä olen nettohäviäjä. Elämän huonontaminen on tietenkin paha asia, koska kaikesta uutisoinnista päätellen seuraava romadus on kulman takana. Näin saadaan aikaan tulevaisuutta pelkääviä ihmisiä, jotka rohmuavat itselleen varan vuoksi kaikkea ja tekevät nyt kiireellä kaikkia asioita, joita ei välttämättä voi enää tulevaisuudessa heidän mielestään tehdä. Ennen kuin joku muu vie ne.

  2. Minä ajattelisin että ihmiset eivät ehkä kuitenkaan elä niin paljon arvojaan vastaisesti kuin ehkä haluavat uskoa ja antaa muiden ymmärtää. Sitten on helppoa vedota poliitikkoihin ja sillä aikaa ei ikään kuin tarvitse tehdä itse mitään.

  3. Tässäpä kysymys, jota olen pohtinut. Minun on helppo elää kasvissyöjänä ja olla autoilematta, mutta matkustelun kanssa on toinen juttu. Nautin äärettömän paljon, kun saan tutustua uusiin kulttuureihin, nähdä maailmaa ja tuntea olevani seikkailulla. Jos pysyn pitkään kotimaakunnan rajojen sisällä, alan tuntea levottomuutta ja epämääräistä tarvetta päästä johonkin pois. Samaan aikaan haluaisin elää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Omalla kohdallani on siis kyse siitä, että toimintaani ohjaa kaksi ristiriidassa olevaa ”arvoa”.

    Mitä asialle sitten pitäisi tehdä? Käytännössä yritän vältellä lentämistä: saatan esimerkiksi lentää ulkomaille ja tulla junalla ja bussilla takaisin. Matkailen paikallisia kulttuureja ja ihmisiä kunnioittaen. En änge kohteisiin, joissa on jo valmiiksi miljoona muutakin turistia. Harrastan lähimatkailua.

    Mielestäni olisi helpottavaa, jos jokaiselle ihmiselle olisi määritelty realistinen päästöraja. Toisi selkeyttä tilanteeseen, jos joku taho määrittelisi sen, miten paljon, miten usein ja miten kauas voin matkustaa niin, että matkustamiseni on vielä kestävällä tasolla.

    • Tuo on sinänsä mielenkiintonen ajatus, että jokaiselle olisi päästöraja, mutta pelkään, että se ei toimi käytännössä. Ensinnäkin se muuttuisi jatkuvasti, koska maapallon väkiluku jatkaa vieläkin kasvamistaan. Toisekseen sitä olisi hankala laskea, koska jo nyt ilmastonmuutoksessa on liian paljon muuttujia, joista ei vielä tiedetä yhtään mitään. Kaikista suurimpana ongelmana pidän kuitenkin sitä, että meillähän on jo nyt laskelmia siitä, kuinka monta maapalloa länsimaiset ihmiset kuluttavat nykyisellä elämäntyylillään. Käytännössä siis länsimaalaisella tavalla elävien ihmisten tulisi leikata päästöjaan rajusti. Luulisin, että tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kestävän kehityksen mukainen matkustaminen on sitä, kuinka pitkälle jaksaa kulkea omin voimin.

  4. Kiitos teille kaikille kommenteistanne! Mielenkiintoista lukea ajatuksianne.

    Andy: Tosiaan, jos elämäntapamuutokset koetaan elintason laskuna, mikä koetaan elämän huonontamisena, niin sitten voin saada jotenkin kiinni kuvaamastasi ajatusmallista. En tiedä, ehkä suhtaudun keskimääräistä positiivisemmin ja uteliaammin muutoksiin. Koen ne kiinnostavina kokemuksina, minkä vuoksi minun on vaikea ymmärtää ”vastaan haraamista” asioissa, joita itse kukin näkisi tärkeäksi edistää. Usein mietin, kun ympärilleni katselen, että elintason lasku voisi nostaa monenkin elämänlaatua. Se vaatisi uutta ajattelua ja kynnyksen ylittämistä, rohkeutta tehdä toisin kuin tähän asti ja toisin kuin tähän asti on pidetty arvostettavana.

    Patricia: Voihan se joidenkin kohdalla olla, että on tiedostettu miltä oman elämän ja arvojen tulisi tässä ajassa ulospäin näyttää, ja tätä kuvaa sitten luodaan puheissa, vaikkei käytännössä oltaisikaan niin valmiita elämänmuutoksiin.

    Haisku: Ymmärrän hyvin, että on aiheuttanut pohdintaa, kun vaakakupeissa on ajatus mahdollisimman ympäristöystävällisestä elämäntavasta ja toisaalta halu matkailuun. Onhan tuon asian ratkaiseminen käytännössä lähes mahdotonta. Olet kuitenkin yrittänyt löytää keinoja tehdä matkailusta vähän ympäristöystävällisempää pyrkimällä välttämään lentämistä, lähimatkailemalla, pysymällä poissa massaturismikohteista ja toimimalla vastuullisesti paikallisväestöä kohtaan. Mutta kuten Andy kirjoitti, on ikävä kyllä todettava, että suomalaisten kulutus on niin kaukana kestävästä tasosta, että siihen pääseminen tarkoittaisi matkailun lopettamista kokonaan ellei sitä sitten toteuta omalla lihasvoimalla. Kestävän tason hiilijalanjälki olisi alle 2000 kiloa, mihin näillä leveysasteilla on vaikea saada sopimaan edes minkäänlaista asumista. Kuten eräässä mielenkiintoisessa ylikulutusta käsittelevässä Kauppalehden jutussa sanotaan: ”Kulutuksemme on yli kymmenkertaistunut sadassa vuodessa, ja vain asunnottomat elävät Suomessa kestävästi.” Tästä saa käsityksen siitä, minkälaisten haasteiden edessä oikein olemme. Jutun voi lukea täältä: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ylikulutukseen-on-heratty-vastatoimet-ovat-harvassa-kun-finanssisektori-ryhtyy-vaatimaan-sijoituspaatoksissaan-hiilijalanjaljen-pienentamista-alkaa-tapahtua/358a6014-5a9c-3076-9cad-f8d6dfc43c45

    Andy: Niin, jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Onhan kulutus länsimaissa lähtenyt raskaasti lapasesta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s