Milloin viimeksi näit tähtitaivaan?

Eräänä yönä kesän lopulla, vähän ennen kuin minun piti palata mökiltä takaisin kotiin kaupunkiin, en saanut unta. Ajattelin tuulettaa hetken, jos raikas ilma auttaisi saamaan unen päästä kiinni.

Ikkunalasin molemmin puolin oli aivan pimeää. Aivan kuin mökin päälle olisi laskettu musta kangas. Katsoessani ulos avoimesta ikkunasta en nähnyt kerrassaan mitään.

Kunnes katsoin taivaalle.

Taivas oli täynnä tähtiä. Niitä oli aivan vieri vieressä, loputtomiin. Kurkotin nähdäkseni mahdollisimman paljon taivasta. On mahdotonta kuvata sitä pakahduttavaa onnentunnetta ja syvää rauhaa, jota koin nähdessäni ne lukemattomat tähdet. Mieleeni ei tule mitä kauniimpaa ja vaikuttavampaa minulle voisi näyttää.

Kaupungit valaistaan niin tehokkaasti, että tähtitaivasta katsoessa näkee vain kalpean aavistuksen siitä, mitä silmien eteen avautuu pimeässä ympäristössä. Kaiken lisäksi valaistusta kohdennetaan usein muuallekin kuin kohti maan pintaa, missä ihmiset liikkuvat. Kulkuväylien valaisemisen ja erityiskohteiden maltillisen tunnelmavalaisun ymmärrän, mutta valon suuntaaminen tai hajautuminen horisontin yläpuolelle on järjetöntä. Huonosti toteutettu (väärin kohdistettu, häikäisevä, liian voimakas jne.) ja liiallinen valaistus on valosaastetta, josta on haittaa sekä ihmisille että ekosysteemille.

Luonto tarjoaa tervehdyttäviä ja terapeuttisia elämyksiä. Kun olen surullinen tai oloni on muulla tavoin alavireinen, luonto auttaa nopeasti. Tähtitaivasta katsellessa ajatukseni asettuvat mittasuhteisiinsa. On hyväksi muistaa ja kokea oma pienuutensa maailmankaikkeudessa, jotta ei ottaisi itseään ja mielenliikkeitään turhan vakavasti.

Kun tähtitaivaan näkeminen alkaa olla erityistapaus, niin onneksi myös erilaiset säätilat voivat tuoda mielentyyneyttä ja henkistä tasapainoa. Mikä parasta, sää on koettavissa kaikenlaisissa ympäristöissä, kun vaan lähtee ovesta ulos. Lempisäitäni tunnetilojen tasapainottamiseen ja ilon löytämiseen ovat paksu sumu, sankka lumipyry, sumuava vesisade ja kova tuuli. Aina ei tarvitse edes lähteä ulos. Jos on onnekas, voi lämpimässä sisätilassa katsella rankkasadetta ja kuunnella miten se piiskaa peltikattoa.

Luonto auttaa ihmistä monin eri tavoin. Tähtitaivaan ja säätilojen taika perustuu siihen, että luonto saa pysähtymään tähän hetkeen. Mielen tummat hetket ovat usein heijastuksia menneisyydestä tai pelkoja tulevasta. Kun antaa tuulen tarttua kiinni, huojuttaa ja täyttää kuuloaistin, on helppo levätä nykyhetkessä, jossa asiat useimmiten ovat aivan hyvin.

Tähtitaivasta katsellessani tunnen olevani osa suurta luomakuntaa. Pieni osa suurta kokonaisuutta, en enempää enkä vähempää. Mietin, miten moni katselee taivasta kanssani, ja miten paljon meitä on täällä saman taivaankannen alla. En ole yksin. Enkä niin ainutlaatuinen, etteikö tuolla jossakin joku miettisi mielessään samankaltaisia ajatuksia ja kokisi samanlaisia tunteita. Tähtitaivasta katsellen ja tuntien, ettei ole ajatustensa kanssa yksin.

4 kommenttia artikkelissa “Milloin viimeksi näit tähtitaivaan?

  1. Me kun asumme metsän keskellä näemme tähtitaivasta usein.
    Se on totta, että tunne on pakahduttava näky, puhumattakaan kun kuu loistaa ihanasti vielä taivaalla.
    Monesti käy niin ettei malttaisi mennä nukkumaan, vaikka pakko on kun aamulla suht aikainen herätys.

  2. Tähtitaivaan katselu ja luonnossa kuljeskelu tosiaan tervehdyttää. Olen näin kokenut monta kertaa helpotusta ahdistukseen ja masennuksen tiloihin. Luontoa katsellessa voi ajatella: ” Maailma on olemassa. Luonto elää omaa elämäänsä. Minulla ei ole mitään vaikutusta tähän asiaan. Kaikki tapahtuu itsestään” . Eli minä en ole mitenkään vastuussa maailmankaikkeudesta, eikä minun tarvitse murehtia loppujen lopuksi mitään. Minulla ei ole osaa eikä arpaa maailmankaikkeudessa, elämäni on vain käytännössä mahdollisuus nähdä se kaikki. Siis ei syytä synkistellä, ole vain ja katsele.

  3. katselen usein tähtitaivasta ja ajattelen että ne ovat kuin pieniä lamppuja meille. Antaakseen meille toivoa ja valonpilkahduksia, kun elämä tuntuu raskaalta. Ne ovat olleet siellä kauan minun syntymääni ja ovat kauan minun jälkeenkin. Ja ihan niin kuin Sinäkin, Tuulia ajattelen että joku muukin katselee niitä. Välillä huomaan että jokin niistä ikään kuin vilkuttaa kuin tervehtiäkseen.
    Nyt kun on ollut sumuista ja taivaalle on heitetty harmaa huopa eikä tähtiä ole näkynyt saan etsiä valonpilkkuja ja toivonkipinöitä muualta: keltaisisista lehdistä, kehäkukista (kukkivat vieläkin, AH!) ja omasta itsestäni. Silti muistaen että tähdet ovat aina siellä minua odottamassa.

  4. Kiitos ihanista kommenteistanne!

    HP: Olet onnekas, kun voit katsella tähtitaivasta omalta kotipihaltasi. Tähtitaivaan katselua ei tosiaan malttaisi lopettaa, niin kaunis näkymä se on.

    cityminimalisti: Tuttuja ajatuksia. Tosin tuosta, ettei minulla (tai yksittäisellä ihmisellä) olisi osaa eikä arpaa maailmankaikkeudessa, että olisimme vain sivustakatsojia, olen toista mieltä. (En tosin voi olla varma ymmärsinkö oikein mitä tarkoitit.) Koen, että meillä kaikilla on vastuu omalta osaltamme, ettemme toimisi vahingollisesti esimerkiksi ihmisiä, eläimiä ja luontoa kohtaan. Yksi ihminen voi saada aikaan paljon hyvää tai paljon pahaa. Iloa tai surua. Ja juuri tämä on yksi niistä ajatuksista minkä vuoksi tähtitaivaan katselu tai tuulisella säällä ulkoilu rauhoittaa minua, kun voin ajatella, että kumpaankaan näistä ihmisen toimet eivät yllä. Niiden suhteen voin olla aivan rauhassa.

    Eeva-Liisa N: Tuo ajatus, että tähdet ovat olleet taivaalla kauan ennen syntymäämme ja ovat vielä kauan sen jälkeenkin, laittaa asiat mukavasti mittasuhteisiinsa. Vielä kun miettii, miten valtava määrä ihmisiä niitä kautta aikojen on omine suruineen ja murheineen katsellut, oman elämän murheet eivät tunnu enää niin suurilta. Ne ovat vain osa elämää, kuten kaikilla ihmisillä ennen, yhtaikaa ja jälkeen minun olemassaoloni.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s