Hajanaisia ajatuksia ajasta

Aika on monin tavoin suhteellinen käsite. Kuulostaa mukavan täsmälliseltä, että vuorokaudessa on 24 tuntia aikaa. Nuo tunnit voivat päivän kulusta ja mielentilasta riippuen tuntua kovin eri mittaisilta. 

Kokemus ajan kulusta vaihtelee. Aivan kuin aika kuluisi eri tilanteissa eri tahtiin.

Odottavan minuutit ovat pitkiä. Aivan kuin jokainen minuutti venyisi äärimmilleen, katketakseen lopulta ja vaihtuakseen seuraavaan minuuttiin. Onnettomuuspaikalla apua odottavan minuutit tuntuvat tuskallisen pitkiltä. Apu saapuu paikalle nopeammin kuin miltä ajan kulku odottajasta tuntuu.

Vaikeasti masentuneen ja ahdistuneen ihmisen minuutit ovat lähes sietämättömän pitkiä. Aika etenee niin hitaasti, että vuorokausi tuntuu loputtomalta. Tulevaisuus lakkaa olemasta. On vain tuskallisen pitkä nykyhetki, kuin loputon musta aukko ilman ulospääsyä. Jokainen vastaavaa kokenut tietää millaiselta ihmiselämän halventamiselta tuntuu, kun tuollaisessa olotilassa apua pyytävälle tarjotaan vastaanottoaikaa viikkojen päähän.

Stressi puolestaan syö aikaa pois. Muutaman viikon ajan, ennen kuin jäin blogista lomalle tänä keväänä, tuntui siltä kuin olisi jatkuvasti ilta ja tiistai. Päivät ja viikot vain hävisivät jonnekin. Kun sain tekstin odottamaan seuraavan päivän julkaisua, huokaisin helpotuksesta ja ajattelin, että on kokonainen viikko aikaa kirjoittaa seuraava teksti. Ja huokaistuani olikin jo taas seuraava tiistai. 

Kun olin laittanut blogin lomalle, aika hidastui välittömästi. Päivät eivät enää vain hujahtaneet jonnekin, eikä enää ollut aina tiistai. Eräänä päivänä alkoi tuntua siltä, että olin ollut jo pitkään poissa. Kalenteria katsoessani hämmästyin, kun vasta viikko oli kulunut. Asia piti tarkistaa toisenkin kerran. Vain vähän aikaa aiemmin saman mittainen aika – viikko, seitsemän päivää, 168 tuntia – oli tuntunut kuluvan silmänräpäyksessä. Lepotauko sai ajan kulumaan taas tavallisempaan tahtiin.

Eräänä iltana kuuntelin Bachin soolosellosarjoja Yo-Yo Ma’n tulkintana. Hetki tuntui erilaiselta kuin muut hetket iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Mietin, miten vaikeaa on ymmärtää kuuntelevansa musiikkia, joka on sävelletty 300 vuotta sitten. Miten monet ihmiset erilaisissa ympäristöissä ovat kuunnelleet samoja teoksia kuin minä sinä iltana. 

Hetkessä oli ajattomuuden tunnelma. Huoneen hämärässä valossa olin vain minä ja tuo musiikki, koko muu maailma valotäpläni ulkopuolella lakkasi olemasta. Aika ei kulunut nopeasti eikä hitaasti, se tuntui pysähtyneen. Aivan kuin jokainen jousenveto olisi vienyt minua kohti toisenlaista aikaa ja paikkaa. Olotilani oli syvän levollinen. Leijuin irrallani tästä maailmasta vailla huolen häivää.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleni on vaellellut monenlaisissa hetkissä ja ajanjaksoissa. Aurinko on laskenut ja tuuli tyyntynyt. Taivaanranta punertaa.

Tämä on ollut hyvää aikaa.

2 kommenttia artikkelissa “Hajanaisia ajatuksia ajasta

  1. Joskus tulee mieleen kun lapsena koulussa saattoi olla jokin oppitunti niin loputtoman pitkä (olikohan historia), koska se oli niin tylsä. Kiinnostukseni päntätä vuosilukuja päähäni oli pelkkää ajanhukkaa. Ajanhukkaa, juuri niin silloin ajattelin.
    Ja taas toisinaan aika ikään kuin riensi hurjaa vauhtia, varsinkin ulkoleikkien parissa. Koska tekeminen silloin oli niin antoisaa ja hauskaa.

    Kissan kanssa saattoi usein käydä niin että aika vain hävisi, kuin savuna ilmaan. Kissoilla, ja muillakin eläimillä, on ainutlaatuinen kyky olla läsnä tässä hetkessä, joogamestareita kun ovat. Aamulla hän ei koskaan töydännyt kiireellä ylös, vaan venytteli, haukotteli ja huokaili joka ilman suuntaan pitäen taukoja siinä sängyllä hyristen. Vasta kun emäntä oli saatu jalkeille niin turkinhuolto saattoi alkaa, sekin verkkaiseen tahtiin välillä mietiskellen kuin Buddha. Hänen ( Queen Aida) tyyneytensä ja rauhallisuutensa tasapainotti omaa kiireistä elämääni paljon enemmän kuin olin aavistanutkaan!

    Musiikki on tosiaan, Tuulia, ihana apuväline saada elämäniloa ja kokea rauhaa, joskus kun on stressaantunut tai levoton.
    Aivan hiljattain kuulin harppumusiikkia, instrumentaaliversio, jolla on erityinen vaikutus minuun, vähän samankaltainen kuin sinun että irtaantuu tästä maailmasta johonkin muualle ihanaan paikkaan, kuin paratiisiin. Ja haluaisi olla siinä hetkessä vaikka sata vuotta, ainakin.

    • Kiitos kommentistasi, Eeva-Liisa N! Minulla on ihan samanlaiset muistikuvat historian tunneilta. Aikuisena olen miettinyt, miten niin mielenkiintoiset asiat kuin monet historian käänteet osattiinkin tuoda esille niin tylsällä tavalla! Kissojen elämän seuraaminen on suorastaan terapeuttista, ne osaavat todella nauttia elämästä. Mihinkään ei ole kiire ja aina löytyy se asunnon aurinkoinen paikka köllöttelyä varten. 🙂 Harppumusiikki kuulostaa todella rentouttavalta!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s