Ulos kuplista

Kuplautumista pidetään yhtenä sosiaalisen median haittapuolista. Algoritmit hyödyntävät käyttäjän toiminnasta saatua tietoa, jonka perusteella käyttäjälle tarjotaan häntä kiinnostavaa sisältöä, jotta hän viettäisi palvelussa mahdollisimman paljon aikaa. Toimintamalli on johtanut ihmisten uppoutumiseen yhä syvemmälle omiin kupliinsa. 

Ihmiset ovat aina viettäneet aikaa enemmän ja vähemmän omissa kuplissaan, samanlaisista asioista kiinnostuneiden ja samalla tavalla ajattelevien seurassa. Ennen se edellytti enemmän aktiivisia valintoja, nyt kupla tulee sosiaalista mediaa käyttäville valmiiksi luotuna. Sosiaalisen median kautta kuplat muodostuvat myös aiempaa suuremmiksi.

Kuplautumisen ongelman voi kärjistää vanhaan sanontaan ”joukossa tyhmyys tiivistyy”. Ajattelu ja ymmärrys kehittyvät uusia asioita, ajatuksia ja kokemuksia kohtaamalla. Kun samanmielisten joukossa ajatuksille ei löydy haastajaa, ja tarpeeksi moni toistaa samaa ajatusta, se kuulostaa paremmalta kuin todellisuudessa onkaan. Samanmielisten heittäessä yhä enemmän vettä myllyyn, tunnekuohut saavat lisää voimaa. Maailmankuva yksipuolistuu ja kapenee.

Tähän kun vielä lisätään ihmisten taipumus suosia omaa ryhmäänsä muiden kustannuksella, (on se sitten luontaista tai kulttuurisesti opittua), jälki on pahimmillaan rumaa. Moni varmasti muistaa millaisia ylilyöntejä erilaiset somekohut ovat aiheuttaneet.

Minusta näyttää siltä, että sosiaalisen median aikakaudella suomalainen keskustelukulttuuri  ja keskustelutaito ovat heikentyneet entisestään. ’Keskustelu’ on tuskastuttavan usein sitä, että joko ollaan samaa mieltä tai ei olla ollenkaan. Erilaiseen mielipiteeseen vastataan suuttumalla ja/tai kuin hyökäten, tai vaikenemalla kokonaan. Aivan kuin olisi olemassa vain yksi oikea mielipide, mistä seuraa, että toisen poikkeava mielipide johtaa konfliktiin, kun ei ole varmaa tietoa kumpi on väärässä. 

Tästä virheajatuksesta seuraa kummallisia tilanteita.

Joku puolustautuu ponnekkaasti torjuakseen orastavaa häpeää, kun mielessä häivähtää, että jospa se olenkin minä, joka on väärässä, ja tuo toinen saattaa huomata sen? Jonkun kiukku puolestaan nousee siitä, kun toinen ei millään tajua olevansa väärässä! Sen sijaan, että yritettäisiin ymmärtää, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee, ja mahdollisesti oppia jotakin, keskitytään oman mielipiteen puolustamiseen ja toisen tahalliseen väärinymmärtämiseen. Toisaalta monelle oma mielipide tuntuu olevan kuin universaali totuus, jota ei katsota edes tarpeelliseksi perustella. 

Toisin sanoen, aitoa kohtaamista ja keskustelua ei synny. 

Pyrin pysymään erossa kuplautumisesta, sillä haluan nähdä maailman laajemmasta perspektiivistä. (Enkä edelleenkään ole sosiaalisessa mediassa.) Haluan ymmärtää, mitä omasta näkökulmastani poikkeavien ajatusten taustalla on, miksi ihmiset ajattelevat niin kuin ajattelevat. 

Mielestäni mahdollisimman laaja kuva asioista on rikkaus, enkä käsitä keskusteluja, joissa aletaan jakaa puolia. Oletko tämän asian/henkilön puolella vai sitä/häntä vastaan? Asioita voi katsoa myös monelta kannalta ja erilaisista näkökulmista. Ymmärrän, että kun asiat pelkistää tarpeeksi yksinkertaisiksi ja mustavalkoisiksi, maailma tuntuu turvallisemmalta paikalta. Todellisuus on kuitenkin jotakin muuta kuin yksinkertaista ja mustavalkoista.

Niin pitkään kuin voin muistaa olen ihmetellyt, miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää, että olemme kaikki samassa veneessä. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä, vaan olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Meidän olisi hyvä pysyä sovussa keskenämme, edes sietää toisiamme. Keinotekoisten rajojen vetäminen itsemme ja ’muiden’ väliin johtaa harhaan. Kun pintaa hiukan raaputtaa, voi huomata, että yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. Meillä ihmisillä on pohjimmiltaan varsin yhteneväiset tarpeet ja toiveet elämän suhteen.

Lopuksi kuunteluvinkki. Eduskuntavaalien alla tehdyssä Ylen Täydellinen maailma -podcastissa puoluejohtajat saivat kertoa, millainen olisi heidän puolueensa ajatusten mukainen täydellinen maailma. Ohjelma oli hyvin tehty ja pidin sen muista politiikkaa käsittelevistä ohjelmista poikkeavasta näkökulmasta. Mielelläni olisin kuullut myös pienpuolueiden ajatuksia. Millainen vaikutus sillä mahtaisi olla päätöksentekoon, jos asioita mietittäisiin useammin pyrkimyksenä kohti täydellistä maailmaa?

4 kommenttia artikkelissa “Ulos kuplista

  1. Eritäin hyvä kirjoitus! Omat kuplamme kyllä rajoittavat muitten ymmärtämistä ja samalla kapeuttavat omaakin elämistämme. Eikös blogin pitäminen kuitenkin ole osa sodiaalista mediaa, eli sillä tavoin sinäkin olet somessa 😉

    • Kiitos kommentistasi, Irma! Jos blogi katsotaan osaksi sosiaalista mediaa, niin sitten olen somessa. Minulle ensimmäinen ajatus sosiaalisesta mediasta on jotakin sosiaalisempaa kuin blogi. Kirjoittaessani ajattelin, että on paljon blogeja, joissa ei ole kommentointimahdollisuutta, jolloin blogin kirjoittaminen vertautuu vaikka lehtikolumnin kirjoittamiseen. Sellaisessa muodossaan blogi ei nähdäkseni olisi osa sosiaalista mediaa. Ja on blogeja, joihin voi kommentoida, mutta blogin kirjoittaja ei vastaa kommentteihin. Ja sitten ovat tällaiset blogit kuten omani, johon voi kommentoida ja johon tulleisiin kommentteihin vastaan. Näin kun miettii, niin tiettyjen reunaehtojen täyttyessä blogi lienee osa sosiaalista mediaa. 🙂

  2. En tiedä olenko ymmärtänyt asian oikein jos väitän että kaipaat omasta mielipteestäsi eriävien mielipiteitä tätän sinun blogiisi ja täten keskustelua ei synny…?
    Voisitko kenties kuvitella itse hakeutuvasi johonkin jo olevaan keskusteluun? – varsinkin sellaisista aiheista, jotka ovat lähellä sydäntäsi tai koet ne muuten tärkeinä. Jos asian käsittely ikään kuin ryöstääntyy käsistä niin ainahan voi vetäytyä siitä myös poiskin, mutta onhan toki sellaisiakin foorumeja jossa asiallisuus on tärkeä, ja josta myös pidetään kiinni niin että ketään ei haukuta ihan päättömästi pystyyn..

    Tämä voikin kenties olla juuri se mitä elämääsi tällä hetkellä kaipaat: Haasteita ja näkökulman laajentamista., ihan virkistävääkin se voisi olla. Uskallusta ystäväni.

    Lopuksi Eeva Kilven ihanat rohkaisevat sanat: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. 🙂

    • Kiitos kommentistasi, Eeva-Liisa N! En minä kaipaa erityisesti jonkinlaisia tai minkäänlaisia kommentteja. Ajattelen, että lukijat jättävät kommentin, jos kokevat sen itselleen tärkeäksi. Jos kommentteja ei tule tai keskustelua ei synny, niin ei sillä ole väliä. Huomaan, että tekstejäni jaetaan jonkin verran sosiaalisessa mediassa, ja ehkä ne herättävät keskustelua siellä. Tai ihmiset voivat kertoa lukemastaan jollekin läheiselleen. Tai sitten he käyvät vain lukemassa tekstejäni, eivätkä puhu kenellekään mitään. Ja kaikki nämä vaihtoehdot sopivat minulle aivan yhtä hyvin. 🙂 Nautin asioiden pohtimisesta ja ajatusteni kirjoittamisesta blogitekstiksi. Jos tekstini antavat lukijoille iloa, uusia ajatuksia tai mitä tahansa hyvää, niin se on pelkkää plussaa.

      Tämänkertainen tekstini käsitteli huomioitani keskusteluista yleensä, esimerkiksi arkielämässä kasvokkain tai uutissivustojen keskustelupalstoilla, eikä ollut millään tavalla kannanotto blogissani käytävään keskusteluun. Se oli lähinnä yhteiskunnallinen kannanotto ja pohdintaa siitä, miksi keskusteleminen on niin vaikeaa.

      Minä viihdyn mainiosti sivustakatsojana. Osallistun netissä keskusteluun vain tässä blogissa. Aikaa on vähän, mielekästä tekemistä paljon, elämä on lyhyt.

Kommentointi on suljettu.