Blogi jää kesälomalle – kirjavinkkien kera

Keväällä seitsemän vuotta täyttänyt Minimalismin Ilo jää totuttuun tapaan kesälomalle. Näyttää muodostuvan perinteeksi antaa samalla muutama kirjavinkki.

Anna Kontula: Eduskunta – ystäviä ja vihamiehiä

Kiinnostaisiko kurkistaa eduskunnan julkisivun taakse? Tutkijataustainen Kontula, kirjan kirjoitushetkellä Vasemmistoliiton toisen kauden kansanedustaja, nyt on menossa jo kolmas kausi, on havainnoimalla ja edustajakollegoitaan haastattelemalla selvittänyt, miten eduskunnan työympäristössä hallitaan sille tyypillistä jatkuvaa konfliktia. Miten toimii työkaveruus pahimpien kilpailijoiden kanssa?

Kontula kertoo kirjassaan kansanedustajan työstä ja siihen olennaisesti liittyvistä asioista, kuten valtapyrkimyksistä, nokkimisjärjestyksestä sekä verkostoitumisen ja yhteistyön välttämättömyydestä. Hän avaa myös syitä paljon puhutun ryhmäkurin taustalla. Kansanedustajan työ näyttäytyy liikkeessä olevana kaaoksena, joka vaatii kykyä jatkuvasti ylitäyden kalenterin hallintaan. Työn ja perheen yhteensovittaminen on hankalaa, ja perheeltä vaaditaan joustoa ja kärsivällisyyttä aikataulujen muuttuessa ja edustajan ollessa paljon poissa kotoa.

Kirja oli mielenkiintoinen kuvaus hyvin julkisesta työstä, jonka todellisesta luonteesta harvalla kuitenkaan on tietoa.

Johann Hari: Mielen yhteydet – masennuksen todelliset syyt

Luin kirjan englanniksi, ennen kuin minulle selvisi, että siitä on myös suomenkielinen käännös. Suomenkielinen nimi kadottaa tärkeän osan alkuperäisen nimen (Lost Connections – Uncovering the Real Causes of Depression – And the Unexpected Solutions) merkityksestä. Sanapari Lost Connections, kadonneet yhteydet, on aivan olennaisinta kirjan sisältöä.

Toimittaja Johann Hari haastatteli useamman vuoden aikana tutkijoita ympäri maailmaa etsien vastausta siihen, mitä masennuksen ja ahdistuneisuuden taustalla on, ja miksi ne ovat nykyään niin yleisiä. Hän sairastui masennukseen jo lapsena, eivätkä teini-ikäisestä asti käytössä olleet erilaiset masennuslääkkeet tuoneet toivottua tulosta. Aikuisena häntä alkoi kiinnostaa, mitä hänen masennuksensa syyksi kerrottu ’aivojen kemiallinen epätasapaino’ oikeastaan tarkoittaa. Asiaa selvittäessä kävi ilmi, että hänelle kerrotut selitykset olivat vailla todellisuuspohjaa.

Kirja oli yksi mielenkiintoisimmista ja vaikuttavimmista lukukokemuksista pitkään aikaan. Se löytää masennukselle ja ahdistuneisuudelle selityksen nykyisestä elämäntavastamme. Erilaiset luontaisesti ihmiselle tärkeät yhteydet ovat katkenneet, millä on vaikutuksensa ihmisten hyvinvointiin. Hari esittää yhdeksän syytä masennuksen taustalla ja seitsemän erilaista ratkaisua, joiden avulla masennuksesta voi toipua.

Ajattelen, että tässä on kirja, joka ihan jokaisen olisi hyvä lukea. Siitä riippumatta, onko kokenut masennusta tai ahdistuneisuutta, tai koskettaako aihe itseä edes välillisesti. Kirja on yhteiskunnallisesti merkityksellinen, ja laittaa miettimään nykyistä länsimaista elämäntapaamme ja sen mielekkyyttä.

Minna Canth: Ihmisen kuvia – novelleja

Kirjastosta tarttui pitkästä aikaa mukaan kaunokirjallisuutta, kun Minna Canth oli juhlavuotensa kunniaksi paljon esillä. Kirjallisuudentutkija Minna Maijala on toimittanut kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, joiden keskeisinä teemoina ovat esimerkiksi kärsimys, mielen järkkyminen ja heikompien oikeudenmukainen kohtelu. Eräässä novellissa pohditaan onko yltäkylläinen elämä tie onneen.

Kirjan esipuheessa Maijala kertoo Canthin pyrkineen kertomuksillaan synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he alkaisivat vaatia yhteiskunnallista muutosta. Novellit kuvaavat tavallisten ihmisten arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin, kuten sen ajan muotidiagnooseihin melankolia, hysteria ja hermoheikkous.

Pidin kirjan paikoin vanhahtavasta kielestä ja sanastosta, jota ei onneksi ollut ajanmukaistettu. Canth kuvaa kirjassaan tarkkasilmäisesti yhteiskunnan heikompiosaisten ihmisten elämää, ja saa ainakin minut mietteliääksi. Paljon on tultu eteenpäin, mutta valmiita ei olla vieläkään.

Lucius Annaeus Seneca: Elämän lyhyydestä

Juhana Torkki on suomentanut roomalaisen Senecan (4 eKr.-65 jKr.) elämäntaidollisia tekstejä, jotka puhuttelevat ajattomuudellaan. Vai mitä sanotte seuraavista Senecan pohdintojen aiheista: Miten käyttää aika järkevästi? Miksi kiire on vahingollista? Miksi nautinnon tavoittelu ei johda onneen? Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita, ja mikä on paras tapa suhtautua epäonneen?

Sitä tuntee itsensä osaksi lukemattomien sukupolvien ketjua miettiessään, että samoja asioita täällä pohditaan edelleen, kuin jo niin pitkään ennen meidän aikaamme. Tämän kirjan äärellä pohdiskelee mielellään useammankin kerran.

Arun Gandhi: Vihan oppitunnit – isoisäni Mahatma Gandhin opetuksia

Myös tämän kirjan suomenkielinen nimi antaa kirjasta erilaisen kuvan kuin alkuperäinen nimi, The Gift of Anger – And Other Lessons from My Grandfather Mahatma Gandhi. (Vihan lahja ja muita isoisäni Mahatma Gandhin opetuksia.) Gandhin pojanpoika Arun pääsi 12-vuotiaana kahdeksi vuodeksi isoisänsä oppiin, ja kertoo kirjassa tämän antamista kymmenestä tärkeimmästä elämän oppitunnista. Arun on jatkanut isoisänsä jalanjäljissä työtä rauhan puolesta ja väkivallattomuuden filosofian levittämiseksi.

Tämä kirja oli nautinto lukea. Sen viisaus ja kauneus tekivät hyvää sielulle. Kirjoittaja kuvaa lämminhenkisesti kokemuksiaan isoisänsä kanssa ja tämän ohjauksessa. Hän kertoo opetuksista, joita sai esimerkiksi valehdeltuaan isoisälleen saadakseen jotakin tai peittääkseen virheensä. Kun Arun heitti kuluneen lyijykynänpätkänsä tienvarteen saadakseen tilalle uuden, isoisä laittoi hänet taskulampun kanssa etsimään sen, koska lyijykynää saattoi vielä jonkin aikaa käyttää. Kun lyijykynänpätkä oli löytynyt, isoisä sanoi Arunille sanat, joita jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään:

”Sinun tulee tietää, että jopa vähäpätöisen lyijykynän valmistukseen on panostettu paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Heittämällä tavaraa menemään haaskataan maan luonnonvaroja ja väheksytään niiden ihmisten työtä, jotka ovat tehneet elämää helpottavat esineet.”

Kirja sisältää paljon muutakin kuin muistelmia ajasta arvostetun isoisän kanssa. Se käsittelee monia aiheita, kuten ilmastonmuutos, kulutuskulttuuri, materialismi, haaskaus, kierrätys, vanhemmuus, nöyryys, isänmaallisuus ja (rotu)syrjintä.

Tällaisten kirjojen parissa minä olen viime aikoina viihtynyt. Toivottavasti niistä löytyy myös teille kiinnostavaa luettavaa.

Kevyin askelin lähden nyt kesän viettoon. Blogissa on uutta luettavaa jälleen 4.9.

Mitä parhainta kesää teille kaikille! Toivottavasti jokainen saa nauttia itselleen mieluisasta säästä.

4 kommenttia artikkelissa “Blogi jää kesälomalle – kirjavinkkien kera

  1. Kiitos tosi paljon kirjavinkeistä, alankin heti tilaamaan muutamia niistä kirjastosta. Sinullekin toivon antoisaa ja virkistävää kesää! Lämpimät terkut tihkusateen kastelemasta pikkukylästä

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s