Kesän parhaat hetket

Kesä hujahti niin nopeasti, että tekee mieli palata vielä hetkeksi kesätunnelmiin. Muistella kesän kauneimpia ja vaikuttavimpia hetkiä. Vietin osan kesästä maalaismaisemassa. Olennainen osa päivän kulkua oli ympäröivän luonnon seuraaminen.

Alkukesällä linnunlaulusta sai nauttia läpi yön. Avoimesta ikkunasta kuulunut konsertti oli niin kaunis, etten olisi malttanut antaa unen tulla. Aamulla oli ihana nousta uuteen päivään lintujen yhä laulaessa.

Päivisin seurasin erilaisia hyönteisiä. Valkoapilat vetivät kimalaisia puoleensa, joita tuntui olevan enemmän kuin vuosiin. Oli katsottava tarkkaan minne astui, sillä edes kaikkein pienimmät ja matalimmat apilat eivät jääneet niiltä huomaamatta. Heinäsirkat soittivat, päivänkakkaroille kiipeili kultakuoriaisia, seinustoilla oli mitä erilaisimpia hyönteisiä. Perhoset lensivät pihan poikki usein niin nopeasti, että piti olla tarkkana ehtiäkseen nähdä kauniin lentäjän. Välillä ne viipyivät sen verran aikaa paikoillaan, että ehdin ihastella niitä kaikessa rauhassa.

Päivät olivat myös lintujen tarkkailun aikaa. Pihan kolme linnuille tarkoitettua kylpyallasta olivat kovassa käytössä. Yhdessä kylpivät erilaiset rastaat, toisessa kävivät punarinnat ja kolmannessa viihtyivät tiaiset, pajulinnut, kirjosiepot ja metsäkirvinen.

Kesän kuluessa suosituimmaksi kylpyaltaaksi nousi suuren kukkaruukun aluslautanen. Ruuhka-aikoja oli yhä useammin sen jälkeen, kun lintuemot alkoivat tuoda riittävän suuriksi kasvaneita poikasiaan kylpyyn. Vasta kylpemistä opettelevat poikaset olivat lystikäs näky. Ensin ne seisoivat tomerasti lautasen reunalla, kunnes uskaltautuivat veteen. Vatsan pehmeä höyhenpeite veteen hassusti levinneenä ne ihmettelivät suloisine nappisilmineen, mitä oikein olisi tarkoitus tehdä. Pikkuhiljaa asia valkeni, ja poikaset loiskivat vedessä innokkaasti. Usein ne jonottivat sopuisasti, mutta välillä hitaille kanssakylpijöille piti antaa hiukan vauhtia, jotta oma vuoro tulisi nopeammin.

Eräänä päivänä törmäsin juoksulenkilläni räkättirastaspoikueeseen. Vaihdoin kävelyksi ja annoin emolle aikaa ja tilaa saattaa poikasensa turvaan. Kävelin hyvän matkaa paikan ohitse, kunnes vaihdoin taas juoksuksi. Vain muutaman minuutin kuluttua edessäni oli peltopyy poikasineen. Pysäytin vauhtini. Jos olisin mitenkään voinut tietää, olisin kääntynyt jo rastaiden kohdalla takaisin, mutta enhän minä voinut. Pyyemo hätääntyi ja varoitti poikasiaan, jotka olivat vasta pieniä ruskeita palleroita ruskealla hiekkatiellä. Emo lähti siivet levällään näyttävään juoksuun, jotta kiinnittäisin huomioni siihen enkä poikasiin. Tunsin surua, että osuin paikalle juuri silloin. Kävelin hiljalleen eteenpäin, juttelin rauhallisesti ja pyysin anteeksi häiriötä. Enkä todellakaan tullut samalle tielle kiertämään toista kertaa samaa lenkkiä, kuten aiemmin olin aikonut.

Yksi kesän parhaita kokemuksiani oli se, miten minusta tuli hämähäkkien ystävä. Olen aina tiennyt, ettei hämähäkeistä ole ihmiselle haittaa, vaan ne ovat hyvin hyödyllisiä pikku otuksia, mutta se ei ole auttanut vähentämään niitä kohtaan tuntemaani hienoisesti pelonsekaista vastenmielisyyttä. Tänä kesänä asiaan tuli muutos.

Eräänä iltana näin, miten nopeasti ja näppärästi hämähäkki pyydysti noin kolme kertaa itsensä kokoisen kovakuoriaisen. Minun oli tarkoitus hankkiutua eroon ei-toivotusta vieraasta, mutta en ehtinyt tuumasta toimeen, kun hämähäkki oli jo paketoinut sen. Siitä lähtien meillä oli hämähäkkien kanssa sanaton sopimus: ne siistivät paikkoja puolestani, ja minä vältin häiritsemästä niitä. Pääasiassa hämähäkit pysyivät omilla vakiopaikoillaan, joita tiesin esimerkiksi imuroidessani varoa. Jos hämähäkki alkoi liian tuttavalliseksi – kuten eräs, joka nukkumaan alkaessani käveli seinällä tyynyni vieressä, mikä oli minulle vielä hieman liikaa – osoitin välimatkamme liian pieneksi puhaltamalla kevyesti otusta kohti. Viesti meni perille ja välillemme tuli riittävästi tilaa.

Illan hämärtyessä oli paljon nähtävää. Rusakot tulivat pihaan nauttimaan apiloista. Eräänä iltana kettu kulki pihan poikki. Mustarastas tuli alkukesästä aina samaan aikaan illasta laulamaan saunan katolle. Katselin sitä vinttihuoneen ikkunasta.

Viereisellä ohrapellolla kävi paljon peuroja. Niitä näkyi pitkin päivää ja illalla, hyvin usein kun vaan pääni pellon suuntaan käänsin. Komea sarvipää näyttäytyi useamman kerran. Katselin aivan hiljaa ja liikahtamatta, etten pelästyttäisi niitä.

Kesän erityisin näky oli majavan hampaanjäljet erään jo hiljaiseksi käyneen uimarannan puussa. Puulastujen vaaleasta väristä saattoi päätellä, että majava oli ollut työssään hiljattain. Miten siistiä jälkeä se olikaan tehnyt! Rannalta löytyi pari jo aiempina vuosina aloitettua työmaata, jotka olivat kuitenkin jostakin syystä jääneet kesken. Puut olivat täydessä lehdessä ja tukevasti pystyssä, vaikka niiden ympärysmitta olikin ohennettu noin puoleen.

Palattuani kaupunkiin kuulin, että majava oli saanut työnsä päätökseen ja puun kaadettua. Jos olisin viipynyt vielä hetken, olisin nähnyt sen itsekin.

Kesän parhaat hetket liittyivät kaikki luontoon. Nyt kun olen taas kaupungissa, luonto ei ole samassa mittakaavassa heti ikkunan takana. Onneksi pääsen metsään kävellen tai vaikka bussilla. Aion vierailla siellä usein.

3 kommenttia artikkelissa “Kesän parhaat hetket

  1. Eilen illalla muistin; huomenna on syyskuun eka keskiviikko, toivottavasti blogi palaa kesälomiltaan❤️ kiitos kun tulit 😄

  2. Ihana kun palasit. Kauniisti kirjoitettu😊Täälläkin meillä metsässä eläimiä, paras on pöllön kolme poikasta pihalla josta meillä onkin kuvia😊

  3. Herkkiä hetkiä luonnossa, hienoja kuvauksia kuinka lintuemot opettavat poikasilleen elintärkeitä asioita – täynnä yksityiskohtia. Aah. Onpa kiva että palasit blogin ääreen!

Kommentointi on suljettu.