Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin

Suomessa heitetään vuosittain ruokaa roskiin 20-30 kiloa henkeä kohti. Suurin osa, 35 prosenttia, koko elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Näin meille kertoo Saa Syödä! -sivusto. Hävikki on paitsi tarpeetonta ympäristön kuormitusta myös hukkaan heitettyä rahaa.

Ehdotan toimenpiteitä ruokahävikin lopettamiseksi. Olen vuosien varrella ja etenkin viime aikoina kokenut ne toimiviksi: siitä lähtien kun olen asunut yksin (marraskuusta 2016), ruokahävikkiä ei ole syntynyt yhtään. (Onpas sittenkin, kerran onnistuin tekemään syömäkelvotonta ruokaa…) Tiedostan, että yksin asuvalla tilanne on helpompi kuin suuremmalla perheellä, mutta joka tapauksessa samat keinot toimivat.

1. Muuta asennettasi.

Kun teet valintoja ruokakaupassa, pidä mielessä, että kaiken mitä aiot ostaa, myös syöt. Osta vain ruokatarvikkeita, jotka todella aiot myös syödä tai valmistaa ruoaksi.

2. Osta vähemmän.

Jos ruokaa jää syömättä ja menee vanhaksi, syy on usein siinä, että sitä on hankittu liikaa. Nälän siirtämiseksi on selvästi löytynyt jotakin muuta syötävää. Osta jatkossa vähemmän.

3. Pakasta ajoissa.

Jos et voi ostaa vähemmän, koska pakkauskoko on liian suuri (esimerkiksi leipäpaketti), pakasta osa tuoreeltaan. On mukavampaa sulattaa tuoreena pakastettua leipää syötäväksi, kuin syödä vähän liian myöhään pakastettua tai ilman pakastamista kuivahtanutta. Pidempään jääkaapissa ihmettä odottanutta ruokaa ei myöskään voi pakastamalla elvyttää.

4. Huolehdi, etteivät ruokatarvikkeet unohdu kaappiin.

Pidä jääkaappi ja muut ruokakaapit loogisessa järjestyksessä, jotta pystyt helposti tarkistamaan tuotteiden parasta ennen ja käytettävä ennen -päiväykset. Tuoreimmat tuotteet taakse, vanhimmat eteen. Voit myös laittaa kaappeihin Syö minut! -laatikot, joihin kokoat tarvikkeita, jotka uhkaavat vanhentua. Näin jokainen kaapilla kävijä näkee helposti, mitä seuraavaksi kannattaisi popsia.

Jos jääkaapissa säilytettävät kasvikset uhkaavat unohtua niille varattuun laatikkoon (omastani ei näy edes läpi), harkitse koko laatikon poistamista. Kasvikset ovat tuoretavaraa ja parhaimmillaan sananmukaisesti tuoreena, niitä ei kannata säilyttää pitkään, ravintoarvot vain heikkenevät.

Syömme useamman kerran joka päivä. Jääkaapin ovi avataan monta kertaa päivässä. Päiväyksien tarkistus yhdellä oven avauksella vaikka päivittäin ei ole liikaa vaadittu, kunhan jääkaapissa on järkevä järjestys.

5. Huolehdi oikeasta säilytyslämpötilasta.

Jääkaapin lämpötilalla on merkitystä. Jos jääkaapissasi ei ole lämpömittaria, hanki sinne sellainen. Herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja lihat, varsinkin tuoreina.

6. Muista se asenne: kaikki syödään.

Mikä on ostettu, se syödään. Mitä yksinkertaisempi ostos, sitä helpompi syödä. Kaikkea ei edes tarvitse erityisesti valmistaa ruoaksi. (Nimimerkki Siitä mennään mistä aita on matalin.) Mitä kunnianhimoisempi ateria-ajatus, sitä todennäköisemmin jotakin puuttuu. Tai ei jaksa/viitsi/huvita alkaa laittaa ruokaa.

Hedelmiä, marjoja ja monia kasviksia voi syödä sellaisenaan. Osa kasviksista hyötyy nopeasta höyryttämisestä, vähässä vedessä keittämisestä tai vaikka wokkaamisesta. Osa juureksista on mielestäni parhaimmillaan sellaisenaan palana tai raasteena, tai ne voi pilkkoa uunivuokaan öljyn, yrttimausteiden, suolan ja pippurin kanssa, uuni hoitaa loput.

Ruoka-aineet, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, tulee varmimmin syötyä kun jätät ne esille näkyvälle paikalle. Tuoreyrtit käyvät monenlaiseen ruokaan, osa toimii mainiosti sellaisenaan leivän päällä.

Joidenkin ruokatarvikkeiden (esimerkiksi pesto ja aurinkokuivatut tomaatit) säilyvyys purkin avaamisen jälkeen voi olla yllättävän lyhyt. Pidä se mielessä jo ostohetkellä, ja mieti hetki, miten aiot saada purkin käytettyä, ennen kuin tuote pilaantuu. Edellä mainitut käyvät oikeastaan mihin vain. Höyrytettyjen kasvisten joukkoon, pastan joukkoon, pyttipannuun, teeleipä- tai sämpylätaikinaan…

7. Jätä välillä käymättä kaupassa.

Jos et syystä tai toisesta yhtäkkiä yllättäen pääsisikään kauppaan, kaapeistasi todennäköisesti löytyisi jotakin syötävää. Tällaisia ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päiviä voi viettää muutenkin, jotta ruokatarvikkeiden kiertoaika lyhenee ja kaapeista löytyy mahdollisimman tuoreita ruoka-aineita.

Syömme elämämme aikana niin monta kertaa, ettei joka ainoan aterian tarvitse olla jotain erikoisen ihmeellistä. Ateria voi hyvin koostua kokoelmasta erilaisia ruoka-aineita, jotka valmistetaan kukin niin kuin niille eduksi on tai syödään sellaisenaan. Eikä välttämättä sekoiteta kaikkea yhteen epämääräiseksi mössöksi, vaan laitetaan lautaselle kauniisti vieretysten.

8. Opettele käyttämään luovuutta.

Ruoka voi olla hyvin yksinkertaista. Reseptejä ei ole pakko käyttää. Mieti, mitä aineksia haluaisit ruoassasi olevan ja yhdistele niitä. Etenkin ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päivinä luovuutta tarvitaan. Itse olen tehnyt parhaat annokseni tällaisina päivinä.

Moni vähemmän ruokaa laittanut arastelee ruoan maustamista. Annoin entiselle kumppanilleni aikoinaan vinkin, jonka ansiosta hänestä tuli erinomainen ruoanlaittaja ja arkuus keittiössä katosi. Hauskinta oli, että hänen ruokansa oli todella hyvää, mutta eri tavalla maustettua kuin itse olisin hoksannut tehdä.

Vinkki kuuluu seuraavasti: Nuuhki mausteiden tuoksua ja mieti, mitkä niistä sopivat yhteen, ja miltä haluaisit tekeillä olevan ruokasi maistuvan. Valitse haluamasi mausteet.

Jos et tiedä, minkä verran erilaisia mausteita uskaltaa laittaa, kokeile ensin varovasti, annostelun oppii nopeasti. Jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää, että kuivatut yrtit ovat varsin turvallisia, niitä ei aivan helposti laita liikaa. (Rosmariinin kanssa kannattaa olla tarkkana – sitä liikaa ja ruoka maistuu hammastahnalta. No, sekin tuli syötyä.) Pippureiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkia mausteita on helpompi lisätä monta kertaa uudelleen, kuin yrittää saada ylimääräistä maustetta pois.

Jos menee pieleen, älä lannistu. Tekemällä oppii.

Usein Kysytyt Kysymykset:

1. Mitä teen ruoanjämille?

Syöt pois. Nälkä tulee useamman kerran joka päivä. Jos ei innosta, niin tee jatkossa vähemmän ruokaa kerrallaan ettei jämiä jää. Jos ruoanjämät eivät innosta tuoreeltaan, niin vielä vähemmän ne innostavat pakastettuina, joten mieti kaksi kertaa lykkäätkö sen purkin pakastimeen.

2. Mitä jos ei huvita syödä mitä on tullut ostetuksi?

Huvita? Syö pois ja opettele ostamaan ruokatarvikkeita, joita myös haluat syödä.

3. Mitä teen kuivuneelle leivälle?

Lämmitä mikrossa, laita leivänpaahtimeen, paahda pannulla tai tee uunileipiä. Ja ensi kerralla ostat sitä leipää vähemmän tai laitat jo ajoissa pakkaseen.

Näillä eväillä kotiin kannettu ruoka päätyy sinne minne pitääkin eli suun kautta vatsaan. Keinoihin voi kestää hetken tottua, mutta ne toimivat. Tärkein keino on asenne: kun ei kerta kaikkiaan suostu laittamaan ruokaa roskiin, sen välttämiseksi kyllä keksii keinot, jos niitä ei tästä listasta löydy.

Pienempiä biojätepussillisia ja kompostikuormia toivotellen,
Tuulia

Salaattikulho ja vesikannu

Odotin keväällä malttamattomana sään lämpenemistä, jotta voisin taas syödä enemmän tuoreita kasviksia ja tehdä salaattia. Talviaikaan mieleni tekee lämmintä ja mausteista ruokaa, ja ajatuskin kylmässä säilytetyistä kasviksista alkaa viluttaa.

Lämmin päivä tuli (toista saikin sitten odottaa), eikä minulla ollut salaattikulhoa. Tapanani on ollut tehdä salaattia kerralla useampi annos kannelliseen salaattikulhoon, jollaisena edellisessä kodissani toimi ihan tavallinen kannella varustettu lasinen uunivuoka. Kaipasin vastaavaa astiaa, ja lähdin sellaista keskustan kaupoista etsimään. Valikoima oli suppea (moni varmaan ostaa tällaiset tavarat kauempana sijaitsevista suurista marketeista), enkä löytänyt mieleistäni astiaa.

Salaattia teki mieli, mutta en jaksanut lähteä etsimään salaattikulhoa keskustan ulkopuolelta. Mietin, mitä minulla jo olevaa voisin käyttää. Ensimmäisenä tuli mieleeni kattila, se olisi riittävän suuri ja siinä olisi kansi. Toisaalta suuren ja melko painavan kattilan tiskaaminen pienehkössä pesualtaassa on ollut yhtä kolistelua, joten jatkoin mietintää.

Kannelliset astiat olivat liian pieniä, ja sopivan kokoisissa astioissa ei ollut kantta. Alumiinifoliota tai tuorekelmua en ole käyttänyt aikoihin, enkä aikonut käyttää vastaisuudessakaan. Sitten muistin teräksisen leivontakulhon, kokeilin siihen kattilan kantta, ja sopiva salaattikulho oli löytynyt.

Salaattikulho oli pitkään hankintalistallani. Olisin todennäköisesti löytänyt sopivan seuraavalla kävelyretkelläni kauemmas markettiin. Onneksi en tullut lähteneeksi ennen salaattikauteni alkua, sillä vaikka kannellinen uunivuoka periaatteessa on monikäyttöinen, käytännössä se olisi voinut saada olla kesäaikaa lukuun ottamatta toimettomana kaapissa. Nyt kävikin päinvastoin, sain leivonnassa ja ruoanlaitossa apuna käyttämäni kulhon laajempaan käyttöön. Se on myös mukavan muotoinen ja kevyt tiskata.

Edellisessä kodissani olin tottunut käyttämään myös lasista vesikannua, ja kaipasin sellaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen uuteen kotiini. Tiesin kokemuksesta, että tulisin juomaan vähemmän vettä, ellei minulla olisi vesikannua. Valitsin kannellisen lasikannun, joka näytti kohtuullisen helpolta saada käsin tiskatuksi. Se myös sopisi mukavasti jääkaapin oveen.

Valitettavasti jo ensimmäinen tiskauskerta osoitti, etten tulisi kannun kanssa toimeen. Kotioloissa kannu olikin suurempi kuin miltä se kaupassa oli vaikuttanut, ja sen puhdistaminen oli yllättävän hankalaa. Kahvaton, saippuasta liukas kannu oli myös livetä käsistäni, ja minun piti varoa, ettei se kolahtaisi esimerkiksi tiellä törröttävään hanaan.

Kun otin vesikannua kuivauskaapista käyttööni, huomasin sen pintaan jääneen vedestä paksut kalkkijäljet. Yrittäessäni saada niitä pois, päätin, että astia on parempi antaa tiskikoneelliseen kotiin. Selvisipä samalla, että tässä kodissa on hyvä kuivata astiat astiapyyhkeellä.

Ei siis sittenkään lasista vesikannua minulle. Tilalle löytyi omasta kaapistani litran teräsmitta. Se on ollut toimiva tehtävässään, helppo ja huoleton tiskata, ja se kestää tarvittaessa hyvin kalkinpoistoa. Lisäksi se toimii edelleen apuna ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Olen jo vuosia pyrkinyt hankkimaan vain tarvitsemani ja käyttämään omistamiani tavaroita monipuolisesti. Salaattikulhon ja vesikannun hankintaprosessit kuitenkin osoittivat, miten helppoa on juuttua omaksumiinsa käsityksiin tarpeellisesta. Kun on tottunut arjessaan käyttämään tietynlaisia esineitä, ne kokee lähes automaattisesti tarpeellisiksi, eikä asian kyseenalaistaminen tule välttämättä mieleenkään.

Ja niin sitä sitten etsitään salaattikulhoa kaupungin kaupoista, ja ostetaan vesikannu, vaikka molempiin tarpeisiin sopivat tavarat löytyvät jo omasta kaapista.

Vähemmän tilaa ja tavaraa = vähemmän ylläpidettävää ja rahanmenoa

Olen asunut pienehkössä 29 neliön kodissani nyt puolisen vuotta. Useimpien mielestä tämän kokoinen koti lienee pieni eikä vain pienehkö, mutta oma kokemukseni on, että tässä on hyvinkin riittävästi tilaa yhden ihmisen tarpeisiin.

Suosin vanhempia taloja, koska ne sopivat tarpeisiini. En kaipaa parveketta tai huoneistokohtaista saunaa siivottavakseni. Kun kylpyhuoneessa on riittävä peseytymistila, (eikä tarvitse ottaa kimppasuihkua vessanpytyn kanssa) ja paikka pesukoneelle, tilaa on sopivasti. Toimiva keittokomero on minulle mieluisampi kuin keittiö. Vanhoista taloista on myös usein avarammat ikkunanäkymät kuin uudemmista taloista.

Minulle on tärkeää, asunnon koosta riippumatta, että koti tuntuu avaralta. Se on mahdollista, kun valitsee kalusteet huolella ja tavaraa on vähän. (Myös ikkunasta näkyvällä maisemalla on vaikutuksensa avaruuden tuntuun.) Haluan voida oikaista itseni lattialle, sopia tanssahtelemaan, jumppaamaan ja siivoamaan huonekaluihin törmäilemättä.

Olen viihtynyt tässä kodissa paremmin kuin missään aiemmin. Tilaa on sopivasti oikeissa paikoissa. En muuttaisi mitään, haittapuolia ei ole. Ne jäivät isompiin asuntoihin.

Kun on vähän tilaa ja tavaraa, myös ylläpidettävää on vähän. Sen lisäksi, että siivoaminen on nopeaa ja tavarat löytyvät helposti, on myös taloudellisia etuja.

Isompaan kotiin hankitaan enemmän kalusteita ja tavaroita kuin pieneen, usein täyttämään tyhjää tilaa kodikkuuden tunnun saavuttamiseksi. Tavaroita ostetaan muutenkin huolettomammin, kun ei tarvitse miettiä, sopivatko ne kotiin. Kun kalusteet ja tavarat kuluvat tai menevät rikki, tai niitä halutaan muuten ”päivittää” uusiin (tehokkaasti markkinointikoneisto tämänkin ajatuksen arkipäiväisti, ja taas saatiin ihmiset kuluttamaan enemmän), mitä isompi koti sitä enemmän on löydyttävä maksukykyä.

Minimalismia kritisoidaan usein elitistiseksi ajatuksella, että vain hyvin toimeentuleva voi luopua tavaroista, koska hänellä on varaa ostaa ne tarvittaessa takaisin. Ajatus kertoo enemmän kulutuskulttuurista kuin minimalismista. Tai kuvitelmasta, että minimalismi on jonkinlaista pisteidenkeruuta, kun omistaa mahdollisimman vähän – edes hetkellisesti.

Minimalisti luopuu turhasta. Miksi ihmeessä hän haluaisi hankkia takaisin jotakin, jonka kokee turhaksi? Nykyisellä länsimaisella elintasolla tarpeettomat tavarat ja tarpeellistenkin tavaroiden ylimäärä eivät todellakaan ole arkea ainoastaan hyvin toimeentuleville.

Löydettyäni ajatuksen minimalismista, halusin oppia tulemaan toimeen vähemmällä. En vain kokeillakseni, hetkellisesti, vaan pysyvästi. Nykyisessä kulutuskeskeisessä elämäntavassa on monessa kohtaa liikaa, luopumisen varaa on. Emme tarvitse kaikkea sitä, mitä nykyään tulotasosta riippumatta tavallisena pidetään.

Tiedän nyt alitajuisesti varautuneeni siihen, että parisuhteeni saattaisi päättyä. Jonakin päivänä minun voisi olla välttämätöntä tulla toimeen huomattavasti vähemmällä, sillä olen tulotasoltani vähävarainen. Minulla ei olisi varaa turhaan eikä entisessä mitta- tai hintaluokassa edes tarpeelliseen kuten vaatteisiin. Joutuisin todella miettimään rahankäyttöäni.

Tämän jälkeen uskaltanen sanoa, että minimalismi palvelee erityisen hyvin juuri pienituloisia. On edullisempaa asua pienemmässä kodissa, omistaa vähemmän ja opetella olemaan tyytyväinen siihen, mitä jo on. Mitään erityistä tulotasoa ei vaadi myöskään oppia löytämään elämään merkitystä ja sisältöä kulutuskulttuurin ulkopuolelta.

Jos tavara tekisi onnelliseksi, niin kaiken maailman alepäivillä olisi hiljaista, koska lähes jokainen meistä olisi onnensa kukkuloilla kotona tavaroidensa keskellä. Jos tavara tekisi onnelliseksi, KonMari ei olisi koskaan noussut ilmiöksi. Jos tavara tekisi onnelliseksi, sitä ei tupattaisi kiihtyvään tahtiin kierrätyskeskuksiin ja hyväntekeväisyyskirpputoreille.

Minimalismi ei ole elitismiä. Se on elämäntapa, joka kyseenalaistaa nykyisenkaltaisen kulutuskulttuurin mielekkyyden ihmisten hyvinvoinnin kannalta ja tiedostaa sen tuhoisuuden maapallon kantokyvylle. Ajatuksena on luopua kaikenlaisesta turhasta, ei vain tavarasta, jotta löytyy aikaa ja tilaa aidosti merkityksellisille asioille.

Joku voi nyt ajatella, etten valinnut minimalismia täysin vapaaehtoisesti, vaan eläisin eri tavalla, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. En eläisi. En kaipaa yksiötä isompaa asuntoa, enemmän tai kalliimpia tavaroita, tai enemmän mitä tahansa minkä saamiseksi tarvitaan rahaa.

Olen tyytyväinen ja kiitollinen – kumpaakaan en ollut ennen minimalismia, silloin kun minulla oli kaikkea enemmän. Elämäni on sisältörikasta ja onnellista, raha ja tavara eivät toisi kumpaakaan lisää.

Enemmän ei ole aina enemmän.

Tavaran lumo

Vielä joitakin vuosia sitten asuin tarpeisiini nähden melko suuren tavaramäärän keskellä. Asuin silloisen kumppanini kanssa, mutta suurin osa tavarasta oli minun ostopäätösteni seurausta.

Niin paljon elämässäni on muuttunut, että kun nyt katson ajassa taaksepäin, en ymmärrä miten tulin hankkineeksi niin paljon tavaroita. Kaikkea mahdollista tuli hankittua liikaa. Mikä ihme tavaroissa lumosi? Mikä niissä niin paljon viehätti, että ne saivat ensin paikan ostoskorista ja lopulta kotoani? Mikä ostamisessa kiehtoi?

Muutettuani omaan kotiin olen joutunut hankkimaan kaikenlaisia tavaroita huonekaluista kuorimaveitseen. Se on ollut vaikeaa. Minkä tahansa tavararyhmän tuotevalikoimasta noin 99 prosenttia ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Ei vaikka kuvittelisin olevani miljonääri ja voivani ostaa aivan mitä tahansa. Monta kertaa olen selannut nettikauppojen laajaa tarjontaa löytämättä yhtäkään tuotetta, jonka haluaisin hankkia.

Usein vika on tuotteen muotoilussa, laadussa ja viimeistään saatavuudessa. Netistä etsiessäni löydän monen mutkan kautta silloin tällöin kauniita ja hyvin muotoiltuja tuotteita, joita ei saa Suomesta. Näkemättä tilaaminen ei useimpien tuotteiden kohdalla ole järkevä vaihtoehto.

Kaipaan eleettömän yksinkertaisia, hyvin muotoiltuja, riittävän laadukkaita, toimivia tuotteita, joissa on vain se mitä tarvitsen eikä mitään liikaa.

Usein ongelmaksi muodostuu myös se, että tavarat eivät toimi pienessä kodissa. Joko tuotteet ovat liian suuria tai niitä ei ole esimerkiksi suunniteltu pinottaviksi. Haluan pieneen kotiini ehdottomasti keveitä ja siroja kalusteita sekä pinottavia tuoleja. Keittokomeron rajalliseen kaappitilaan puolestaan ei ole järkevää hankkia astioita, joita ei voi kunnolla pinota, kaapeissa on säilytettävä niin paljon muutakin.

Monien tavaroiden kohdalla on tehtävä kompromissi, kun omiin tarpeisiini toimivaa ja silmää miellyttävää ei tunnu olevan olemassakaan. Joskus nämä ominaisuudet eivät vaan kohtaa samassa tuotteessa. Toisaalta, tiedän heti mitä haluan, kun sopiva tuote tulee vastaan.

Viimeaikaisia kokemuksia vasten ihmettelen todella, miten edes onnistuin aikoinaan hankkimaan niin paljon tavaroita.

Olen tullut entistäkin kriittisemmäksi tavaroita hankkiessani, mutta se ei ole suurin syy ostovaikeuksiini. Tavarat eivät pääse lähellekään harkintavaihetta, ne karsiutuvat jo silloin kun puhutaan vasta siitä, näyttääkö joku tavara siltä, että haluaisin sen.

Vaikuttaa siltä, että entinen elämäntapani oli itseään ruokkiva kehä. Luin tarkkaan mainokset ja kuvastot, luin paljon sisustuslehtiä, kiertelin kaupoissa huvikseni tavaroita katselemassa. Ajattelin piristäväni itseäni tavaroita ostamalla, luulin kaipaavani vaihtelua ja valinnanvaraa. Annoin tavaralle suuren tilan elämästäni.

Suurin tavaran lumon sammuttanut asia lienee asennemuutos. Otan ilon elämääni muista asioista kuin tavaroista ja ostamisesta. Myös makuni tavaroiden suhteen on muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi.

Ihan kiva ei vaan enää riitä.

Tavaramäärän rajoittamisesta

On erilaisia keinoja, joilla kotiin kertyvää tavaramäärää voi rajoittaa.

Moni laittaa tarpeetonta tavaraa kiertoon säännöllisesti esimerkiksi pitämällä kirpputoripöytää tai antamalla käytöstä poistuneita tavaroita ja vaatteita hyväntekeväisyyteen. Osa suitsii tavaroiden kertymistä yksi sisään, yksi ulos -säännön avulla.

Yksi hyvin käyttökelpoinen tapa tavaramäärän rajoittamiseksi on päättää, minkä verran tilaa kodistaan haluaa erilaisille tavaroille antaa. Tilasta on usein puutetta, olipa koti minkä kokoinen tahansa. Sen vuoksi on hyödyllistä kiinnittää huomiota käytettävissä olevaan tilaan ja miettiä, minkä verran ja minkälaisella tavaralla sitä haluaa täyttää.

Kodissani on joitakin tavaramäärää rajoittavia ratkaisuja, vaikkei tavaran kertyminen minulle enää ongelma olekaan.

Olennaisinta on, että kaikille tavaroille on oma paikkansa, josta en salli niiden levitä muualle asuntoon.

Vaatteiden, kenkien, asusteiden, laukkujen ja kodintekstiilien on sovittava mukavan väljästi vaatehuoneeseen niille varatuille paikoille. Ripustettaville vaatteille on vain vähän tilaa, mutta se riittää, koska vaateripustimia on vain sen verran, kuin vaatetangolle täytenä riittävällä väljyydellä sopii.

Vaatehuoneessa on paikkansa myös silityslaudalle ja -raudalle, pyykkitelineelle, likapyykille, puolipitoisille vaatteille, porrasjakkaralle ja ompelukoneelle. Lisäksi vaatehuoneen hyllyllä on pieni laatikko, joka kokoaa yhteen tavaroita, kuten aurinkolasit, laastareita, nenäliinoja ja kolikoita, joita saattaa kaivata mukaansa vielä viime hetkellä ennen ulos astumista.

Sekä vaatehuoneen hyllyillä että lattialla on tyhjää tilaa. Se helpottaa vaatteiden ja tavaroiden hakemista ja paikoilleen palauttamista. Tyhjää tilaa voi myös käyttää sellaisten tavaroiden säilyttämiseen, jotka tarvitsevat vain väliaikaisen säilytyspaikan. Juuri nyt vaatehuoneen lattialla on remontin jatkumista odottavia tarvikkeita ja maaleja, ja hyllyllä pois annettavia, sopimattomia vaatteita.

Sama ajatusmalli jatkuu myös muualla asunnossa. Keittokomerossa on oma tilansa astioille, ruoan valmistuksessa tarvittaville välineille, maljakoille, kynttilöille ja kynttilänjaloille, ns. lääkekaapin tavaroille, astiapyyhkeille, ruokatarvikkeille, siivousvälineille, tiskivadeille, wc-paperipaalille ja työkaluille. Myös erilaisille jätteille ja kierrätettäville materiaaleille (sekajäte, biojäte, paperi, kartonki, metalli, lasi, muovi) on omat astiansa tai tilansa.

Kiinteiden säilytystilojen lisäksi minulla on kaksi matalaa kaappia, joissa säilytän tavaroita, jotka eivät kuulu keittokomeroon, vaatehuoneeseen tai kylpyhuoneeseen. Kaapissa on omat laatikkonsa käsityötarvikkeille, erilaisille sähkötarvikkeille (laturit, johdot yms.) ja ns. toimistotarvikkeille. Oma paikkansa on myös kirjoilleni, kirjaston kirjoille, kirjastolle lahjoitettaville kirjoille ja säilytettäville asiapapereille.

Tiivistettynä: olen päättänyt, missä tiloissa säilytän mitäkin tavaroita. Jokaiselle tavaralajille on varattu oma paikkansa vaatehuoneen tai kaapin hyllyllä, oma sopivan kokoinen laatikkonsa tai tietty määrä vaateripustimia. Joka ainoalle tavaralle on oma paikkansa.

Olen myös päättänyt, että polkupyörää lukuun ottamatta kaikkien tavaroideni on sovittava sisälle asuntoon. Asunnolle kuuluu vinttivarasto, mutta sen säilytysolosuhteet ovat niin huonot, että en aio säilyttää siellä mitään. Onneksi siihen ei olisi tarvettakaan.

Arvostan huomattavasti enemmän tilaa kuin tavaraa. Pidän huolen siitä, että kaikkien tavaroiden ympärillä on riittävä väljyys, jotta tavarat ovat helposti saatavilla – tavarani ovat käyttöä, eivät varastointia varten.

Kun tavaroille on määritelty oma tilansa, jonka se saa kotoa viedä, on helppoa huomata, jos jokin tavaralaji tuntuu lisääntyvän kuin huomaamatta.

Tilanteeseen voi olla erilaisia syitä. Tavaroiden tarve ja käyttö on voinut muuttua elämäntilanteen muuttuessa, jolloin niiden vaatima tila on jäänyt liian pieneksi. Tila on myös voitu jo alun alkaen valita turhan optimistisesti, eikä se todellisuudessa riitäkään tarvittavan tavaramäärän säilyttämiseen.

Tai sitten tavaraa tulee otettua vastaan tai hankittua ihan itse enemmän kuin on tullut tiedostaneeksikaan. Se ei olisi vallan tavatonta.

Kodin sisustaminen ilman televisiota – osa 2

Lähes neljä vuotta sitten kirjoitin, miten koko olohuoneen tunnelma muuttui, kun lopetin sisustamasta television ehdoilla. Muuttaessani omaan asuntoon, sain jälleen miettiä suhdettani televisioon.

Viime vuosina olin katsonut televisiosta pääasiassa vain suuria urheilutapahtumia ja Euroviisut. Muulloin laite oli ollut säilytyksessä vaatehuoneessa. Tähän ”sääntöön” oli kuitenkin yksi poikkeus. Kun elämä toi eteen raskaita tapahtumia, televisio toimi ikävien ajatusten haihduttajana.

Vielä parisuhteessa ollessani olin siinä ajatuksessa, että kun televisio rikkoutuu, sitä ei korvattaisi enää uudella. Oli siis loogista ajatella, että kun muutan asumaan itsekseni, en hanki televisiota.

Arvatkaapa, mikä oli ostoslistallani ensimmäisten joukossa, kun muutin asumaan yksin? Televisio.

Pitkän parisuhteen päättyminen ja muutto pois entisestä kodista olivat juuri niitä raskaita tapahtumia elämässä, joita olin tottunut lääkitsemään katsomalla televisiosta mitä tahansa kevyttä ja harmitonta ohjelmaa, jota katsoessa ei tarvitse ajatella yhtään mitään. Uusi elämäntilanne aiheutti hetkeksi pienen pakokauhun. Kaipasin televisiota täyttämään hiljaisuutta ja tuomaan seuraa yksinäisessä asunnossani.

Hankin siis television. Hain kanavat, järjestin suosikkini listaksi, ja kanavasurffailin lähinnä yhdentekevien ohjelmien perässä. Musiikkiohjelmia katsoessani huomasin, että laitteen äänenlaatu oli todella huono. Säädin ääniasetuksia ja kokeilin erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopputulos ei siitä muuttunut. Ääni tuli kuin peltipurkista ja sattui korviin.

Onneksi televisio oli mahdollista palauttaa. Ajattelin vielä katsoa, löytäisinkö tilalle paremman laitteen. Enintään 22 tuumaisten televisioiden tarjonta oli hyvin vähäistä, sen suurempaa laitetta en halunnut.

Mainitsin myyjälle pettymyksestäni luonani käymässä olleen television äänenlaatuun. Hän totesi, että he saavat usein vastaavaa palautetta, ja lisäsi, että moni ostaakin televisiolle erilliset kaiuttimet. En kyennyt pitämään vain ajatuksena sitä, että miksi nykyään niin usein ”kehitys kehittyy” lähinnä taaksepäin.

Muistan, kun kuvaputkitelevisiomme hajosi ja jouduimme vaihtamaan taulutelevisioon. Uuden television kuvanlaatu oli entistä huonompi. Äänenlaatu oli yhtä hyvä, mutta nyt oli saatu sitten sekin heikennetyksi. On naurettavan huono vitsi, että laite, jonka ainoa tehtävä on lähettää katsojalle kuvaa ja ääntä, toimii heikommin kuin monenlaisiin tehtäviin pystyvä tietokone.

Tiesin, etten todellakaan hankkisi erillisiä kaiuttimia, edes yhtä, television lisäksi, joten en tiedä miksi kävelin myyjän perässä niitä katsomaan. Siinä kuunnellessani jotakin itselleni merkityksetöntä nuorisojumppaa laadukkaasta kaiuttimesta, korvilleni liian suurella äänenvoimakkuudella, ehdin hetken miettiä, mitä tästä kaikesta oikein ajattelisin.

Minä en suostuisi tähän. En hankkisi koko televisiota.

Onneksi oli kulunut jo sen verran aikaa, että olin ehtinyt hetken totutella yksinoloon. Kun tarkemmin ajattelin, niin liiallinen television katselu oli alkanut käydä jo hieman puuduttavaksi. Enää ei tuntunut niin pahalta ajatella kotia ilman television seuraa. Voisin kuunnella radiota tai katsoa jotakin netin kautta.

Kului vielä hetken aikaa, ennen kuin hiljaisuus lakkasi tarkoittamasta yksinäisyyttä, ja muuttui takaisin siksi mitä se nyt on – vain hiljaisuudeksi.

Pidän kodistani paljon enemmän ilman televisiota. Pienikin televisio vaikutti yllättävän paljon koko huoneen tilantuntuun. Musta laatikko erottui ikävästi vaaleasta ympäristöstään ja pisti esteetikon silmään.

Siinä missä hetken oli televisio, on nyt pieni ja kaunis radio. Välillä se saa seurakseen kukkia tai kynttilöitä. Muutamien tavaroiden ja tyhjän tilan kaunis ja kuulas kokonaisuus tuottaa minulle iloa joka päivä.

Milloin tavaraa on liian vähän?

Muuttaessani asumaan itsekseni tuli tarve hankkia erilaisia tavaroita. Jouduin miettimään mitä todella tarvitsen ja minkä verran. Paljonko olisi liikaa ja minkä verran olisi liian vähän?

Eniten miettimistä aiheutti astioiden sopiva määrä. Asia ei ollut ollenkaan yksinkertainen. Yksi ihminen voi pärjätä hyvinkin vähäisellä määrällä astioita, mutta toisaalta niitä tarvitaan myös vieraiden varalle. Enää minulla ei olisi tiskikonetta käytössäni, vaan tulisin tiskaamaan käsin. Miten se tulisi ottaa huomioon astioiden määrässä?

Jos astiat tiskaisi heti, kun ne ovat pesun tarpeessa, varsin pieni määrä riittäisi. Toisaalta se olisi myös kaikkein epäekologisin tapa toimia, ja nostaisi myös vesilaskun loppusummaa. Se olisi siis sekä järjetöntä että vastoin omia arvojani. Muutamaa astiaa varten tuntuisi hölmöltä laskea vettä pesuvatiin, ja vielä hölmömpää olisi tiskata juoksevan veden alla. Samalla vadillisella pesisi helposti enemmänkin astioita.

Hyvin pieni määrä astioita ei siis olisi paras mahdollinen ratkaisu. Halusin myös, että astioita olisi riittävästi, jotta en joutuisi ensimmäiseksi tiskaamaan, jos joku olisi tulossa lyhyellä varoitusajalla käymään, eivätkä kaikki astiani olisi puhtaana.

Niin, milloin tavaraa on liian vähän? Mielestäni silloin, kun tavaran vähäinen määrä alkaa rajoittaa elämää.

Astioita olisi liian vähän, jos se nostaisi kynnystäni kutsua vieraita ja näin rajoittaisi muutenkin vähäistä sosiaalista elämääni. Itseni tuntien tiedän, että minun on poistettava itseni ja muiden ihmisten välistä kaikki kynnykset, jotka suinkin voin.

Vaatteita on liian vähän (tai ne ovat vääränlaisia), jos kaapista ei löydy sopivia kaikkiin niihin tavanomaisimpiin tilanteisiin, joihin haluaisi osallistua. Olen tässä tilanteessa enemmän ja vähemmän kroonisesti, ja tällä hetkellä erityisesti painon muuttumisen vuoksi.

Myös silloin vaatteita olisi mielestäni liian vähän, tai vaatevalikoima olisi turhan hajanainen kokonaisuus, jos jatkuvasti joutuisin pesemään puolityhjiä koneellisia. Monissa nykyisissä pesukoneissa on automatiikkaa, joka säätää veden kulutusta pyykin määrän mukaan, mutta se ei mielestäni riitä. Sähköä kuluu joka tapauksessa joka koneellisella, ja ainakin omassa pesukoneessani pesuaika pysyy pyykin määrästä riippumatta samana. On myös hyvin vaikea uskoa, että saman pyykkimäärän peseminen kymmenessä tai viidessä koneellisessa kuluttaisi saman verran vettä.

Tavaroiden sopiva määrä on hyvin henkilökohtainen asia. Se, mikä yhdelle on sopivasti, on toiselle liian vähän ja kolmannelle liikaa. Käsityksiimme siitä, mikä on sopivasti, vaikuttavat monet asiat. Elämäntilanne, elämäntapa, oma elämänhistoria ja persoonallisuus luovat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden muuttujia, jotka vaikuttavat valintoihimme.

Jos tavaroita on liian paljon tai liian vähän, ne saavat elämässä turhan suuren osan. Elämä sujuu parhaiten, kun selvittää itselleen minkä verran on sopivasti, ihan kaikilla elämän osa-alueilla.