Allergiasta, sisäilmaongelmista ja pienistä kodeista

Vietin kesällä aikaa talossa, jossa on sisäilma- ja homeongelmia. Sään jatkuessa päivästä ja viikosta toiseen sateisena, aloin saada hengitystieoireita. Yskitti, keuhkoihin koski ja hengittäminen tuntui raskaalta. Omituisia lihas- ja nivelongelmiakin ilmeni.

Tuntui helpottavalta palata omaan, raikkaaseen kotiin. Asuntoon, jossa ilma kiertää välillä niin reippaasti, että paperit pöydällä lepattavat. Minua odotti kuitenkin yllätys.

Kotini oli entisellään, mutta minä en. Liiankin tarkka hajuaistini oli terävöitynyt entisestään. Nenäni ärsyyntyi tavallisista tuoksuista, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt erityistä huomiota. Keittokomerossa oli vastassa vanhojen keittiönkaappien tuoksu, jota en ennen ollut huomannutkaan. Erityisen paljon häiritsivät erilaisten muovien, esimerkiksi latausjohtojen tai muovitarjottimen, hajut, jotka tekivät hengittämisen raskaaksi.

Sain hengenahdistusta myös erilaisista ruoka-aineista, kuten banaaneista, joita olin popsinut koko talven ilman mitään ongelmaa. Se tuntui vielä ymmärrettävältä, olinhan joutunut vuosikausia välttelemään lähes kaikkia hedelmiä ristiallergioiden vuoksi. Kun aloin saada oireita milloin mistäkin ruoka-aineista, mieleeni alkoi hiipiä huoli.

Viihdyin tiiviisti ranskalaisen parvekkeen avoimen oven äärellä ja ulkona kävelyllä. Otin käyttöön kaikki allergialääkkeeni, vaikka siitepölykausi oli niin lopuillaan, etten tavallisesti niitä enää tarvitsisi. Hengitin, yritin rentoutua ja olla stressaantumatta. Järkeilin, että tämän on oltava väliaikaista. Laskin päiviä reilun viikon päässä odottaneeseen lääkäriaikaan, joka oli varattuna sopivasti muun muassa allergiaan liittyen jo ennen kuin näitä viimeisimpiä oireita oli olemassakaan.

Ihmisen muisti ei ole kovin pitkä, minun ainakaan. Olin voinut jo pitkään niin hyvin, että kokonaiskuva oli päässyt unohtumaan. Se palautui mieleeni lääkärissä verikoetuloksiani katsellessa.

Olen ollut allerginen pikkulapsesta asti. Reagoin herkästi erilaisiin altisteisiin, olivat ne sitten tuoksuja, pölyjä tai sisäilmaongelmia. Astman vuoksikin minua aikoinaan lääkittiin, kunnes todettiin, ettei sitä ehkä ollutkaan, hankalampi allergia vain. Muistin erään kevään, kun katupölyaikaan kävelty neljän korttelin matka ärsytti keuhkoni niin, että sain kuukauden päivät yskiä niitä tyhjäksi. Mieleeni muistui myös muutaman yön yöpyminen ikävältä tuoksuvassa tilassa, joka johti samanlaisiin oireisiin. Tai perusteellisemmat siivouspäivät kissakodissa, jotka olivat yhtä niistämistä.

Lääkärikäynti muistutti, että minun on otettava allergiataipumukseni paremmin huomioon. Kuunneltava ja uskottava omaa oloani, vaikka olisin ainoa tilassa oireileva. Tuoreimman oireiluni taustalla oli todennäköisesti kyse homeen ja sisäilmaongelmien aiheuttamasta tulehdusreaktiosta elimistössä, mikä aiheutti oireilua milloin mitäkin kohtaan. Vointini palautui onneksi varsin nopeasti lähes ennalleen, vain hajuaistini on yhä hieman aiempaa herkempi.

Minimalistinen koti sopii hyvin allergiselle. Toisaalta pienessä kodissa monet altisteet korostuvat. Pölyä tuntuu olevan enemmän, kun sille on vähemmän tilaa hajaantua. Kynttilän sisäilmaa heikentävän vaikutuksen huomaa helpommin. Myös kukkien siitepöly ja kaikenlaiset tuoksut ovat helpommin häiriöksi kuin suuremmassa tilassa. Kaksiossa on yksiöön nähden se etu, että makuuhuoneen voi rauhoittaa tällaisilta häiriötekijöiltä.

Hengitysvaikeuksia potiessani aloin miettiä, voisinko vielä yksinkertaistaa kotiani ja saada siitä allergisen näkökulmasta entistä paremman.

Moneen asiaan olin jo noin vuoden yksiössä asumisen aikana puuttunutkin. Olin vähentänyt kynttilöiden polttamista, ja huomannut, mitä kynttilöitä minun kannattaa suosia ja mitä välttää kokonaan. Kaksiossa hyväksi havaituilla kruunukynttilöillä ei ollut enää mitään asiaa kotiini. Kukkia en ollut ostanut aikoihin, koska toistaiseksi oli epäselvää, millaisia kukkia sietäisin pienessä tilassa ilman oireita. Tuoksuja olin välttänyt jo pidemmän aikaa. Käytän tuoksuttomia tai luonnonmukaisia, kevyesti hajustettuja tuotteita, joiden tuoksu haihtuu nopeasti. Vuosien mittaan olin välillä kuitenkin unohtanut herkkyyteni ja hankkinut epähuomiossa jotakin liian tuoksuvaa. Olisi syytä vihdoin oppia olemaan tarkempi.

Mutta miten vähentää häiritsevästi haisevaa muovia? Kun avasin kaapin oven, sieltä tulvahti pistävä muovin haju. Haisevasta muovitarjottimesta, jota olin käyttänyt nojatuolissa kirjoittaessani koneen alla, saatoin luopua. Keksisin tilalle jotakin muuta. Kaikki sähköjohdot olivat tarpeellisia, joten niiden hajun kanssa oli vain tultava toimeen. Hierontaan käyttämäni tennispallon kammottava haju tuli kaapin ulkopuolellekin, mutta ehkä pallon voisi raikastaa muovipussissa soodan kanssa.

On tärkeää, että koti on helposti siivottava. Allergisille suositellaan päiväpeitteen käyttöä, mutta minä luovuin omastani, koska tuntui, että päiväpeite oli vain yksi pölyä keräävä ja huollettava tekstiili muiden rinnalla. Vähensin myös koristetyynyjä, jotka ennen nojatuolin hankintaa olivat jatkuvassa käytössä, mutta joista vain yksi oli enää tarpeellinen. Olin jo aiemmin vähentänyt joitakin kohtuuttoman paljon pölyäviä tekstiilejä, kuten vanhoja, pehmeäksi ja pölyäväksi kuluneita astiapyyhkeitä ja torkkupeiton.

Olen jo pitkään seurannut tv-ohjelmia ja lehtijuttuja hajuste- ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Miettinyt, että kunpa vaan ei koskaan omalle kohdalle sattuisi. On ihan riittävän herkkää minulle haistaa asunnossa painomusteen haju, kun välioven takana olevasta postiluukusta on yllättäen jaettu sanomalehti.

Kesäinen kokemukseni muistutti asioiden pitämisestä tärkeysjärjestyksessä. Minulla ei ole varaa terveyttäni horjuttaviin altistuksiin. Minun on pidettävä terveydestäni parempaa huolta.

P.S. Suosittelen Susanna Makaroffin kirjaa Homeäidin päiväkirja. Todella hyvin kirjoitettua päiväkirjan ja tietokirjan yhdistelmää oli mahdotonta laskea käsistä, ennen kuin saisin tietää miten perheen käy. Sopii myös jännitys- ja kauhukirjojen ystäville, mitään näin ahdistavaa en muista koskaan lukeneeni. Kirja on myös psykologiselta ja sosiaalipsykologiselta kannalta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Se kertoo ihmisluonnosta enemmän kuin haluaisi kuulla.

Poikkeustilanne: kun hanasta ei tule puhdasta vettä

Viime viikon torstaina ja perjantaina tuhansien kuopiolaisten vesihanoista tuli ruskeaksi värjääntynyttä vettä. Vesiongelmat aiheuttivat ongelmia kotien lisäksi esimerkiksi ravintoloissa, kampaamoissa, hotelleissa, päiväkodeissa ja terveydenhuollossa.

Aluksi ohje kuului, ettei värjääntynyttä vettä suositella käytettäväksi juoma- tai talousvetenä ja pyykinpesua on syytä välttää. Vähän ajan kuluttua ohjeistusta tarkennettiin niin, että vettä voi käyttää wc:n huuhteluun. Ja myöhemmin lisättiin, että sitä voi käyttää käsien pesuun ja muuhun välttämättömään peseytymiseen.

Puhdasta vettä sai hakea muutamasta väliaikaisesta vedenjakelupisteestä. Onnekseni lähin vedenjakelupiste oli vain noin kilometrin päässä, ja onneksi olen sellaisessa kunnossa, että jaksan kantaa tarvitsemani veden. Kannoin huolta muista autottomista ihmisistä, heistä joilla vedenhakupisteelle voi olla pidempikin matka. Heistä, joilla ei ole voimia kävellä ja kantaa painavia kantamuksia. Mietin kotona asuvia vanhuksia, muistisairaita, liikuntavammaisia – miten he saisivat puhdasta vettä?

Vesiongelma oli levinnyt kaupungissa laajalle alueelle, ja vielä perjantaina oli uhkana, että se leviäisi koko kaupungin eteläiseen osaan. Se olisi ollut katastrofi. Kaikki vesikalusto, jolla puhdasta vettä ihmisille järjestettiin, oli käytössä jo torstaina. Vedenjakelupisteitä oli enimmillään neljä, suuren osan ajasta vain kolme, kaikki keskustassa tai sen lähialueilla.

Tilannetta seuratessa kävi nopeasti selväksi, ettei tällaiseen poikkeustilanteeseen ollut varautunut kukaan. Ei vesilaitos, yritykset, laitokset, terveydenhuolto tai yksityiset ihmiset. Torstaina keskustan kauppojen vesihyllyt olivat tyhjentyneet, perjantaina jo kauempana sijaitsevan hypermarketinkin hyllyt. Myös vesikanisterit olivat tehneet kauppansa, niitä ei kannattanut enää etsiskellä.

Kuopiossa tehdään päävesijohdon saneeraustöitä, mikä saattaa aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä vuoden loppuun asti. (Kuopiolaisille vinkkinä, seuratkaa Kuopion Veden nettisivuja tai Facebookia. Ainakin tähän asti tiedotus on tullut muuta kautta jälkijunassa.) Torstain vesiongelma tuli monille täytenä yllätyksenä. Minulla oli lähdevettä jääkaapissa, koska pari viikkoa aiemmin olin kuullut entiseltä kumppaniltani, että hänen postiluukustaan oli jaettu tiedote mahdollisesta seuraavana päivänä alkavasta vedenlaatuhäiriöstä, ja kehotettu varaamaan juomavettä kolmen vuorokauden tarpeisiin. Sillä kertaa tuli kiire illalla pestä pyykkiä, tiskata, käydä suihkussa ja ottaa vettä mahdollisten ongelmien varalle. Tällä kertaa tietoa ei tullut mistään, enkä voinut varautua mitenkään. Minun oli ollut tarkoitus pestä pyykkiä seuraavana päivänä.

Kun kaiken tarvitsemansa veden joutuu kantamaan omin voimin noin kilometrin päästä, huomaa nopeasti, miten huolettomasti vettä on tottunut tavallisesti käyttämään. Juomaveden kantaminen ei ole ongelma, sitä kuluu vielä varsin vähän. Mutta siitä veden tarve vasta alkaa. Peseytyminen, tiskaaminen ja pyykinpesu vaativat puhdasta vettä. Jos vettä olisi tarvittu myös wc:n huuhtomiseen, eivätkä pesuvedet olisi siihen riittäneet, vettä olisi pitänyt varata myös sitä ajatellen. (En ole erityisen innoissani vesivessoista, ja etenkin tällaisessa poikkeustilanteessa moisen keksinnön idioottimaisuus korostuu. Kuvitelkaa tilanne, jossa puoli kaupunkia ei saisi vaikkapa muutamaan päivään huuhdottua wc:tä. Onneksi Suomessa moni kaupunki on vesistön äärellä.)

Torstai olisi ollut minulla saunapäivä. Kävin saunalla toteamassa, ettei ihmettä ollut tapahtunut, vaan sielläkin hanasta tuli ruskeaa vettä. Edellinen saunavuorolainen oli peseytynyt siitä huolimatta. Tulin takaisin kotiin ja aloin suunnitella peseytymistä.

Eri lähteiden mukaan kulutamme suihkussa käydessämme vettä keskimäärin 12-15 litraa minuutissa. Viimeviikkoisen kokemukseni pohjalta ajatellen jo tuo minuutissa kuluva vesimäärä on valtava. Minun oli selvittävä mahdollisimman vähällä vesimäärällä, ja saatava pitkät ja paksut hiukseni puhtaiksi. Arvelin parhaaksi vaihtoehdoksi kaataa pesuvatiin sen verran vettä, että saisin siinä hiukseni pestyä. Kastelin hiukseni vadissa, hieroin niihin ohueksi laimennettua, vain vähän vaahtoavaa shampoota ja puristelin hiukseni mahdollisimman kuiviksi ennen kuin huuhdoin ne pesuvadissa. Hiuksista tuli puhtaat ja vesi sopi vielä käytettäväksi vartalon pesuun. Halusin tietää, minkä verran vettä tarkalleen kuluisi, joten mittasin sen. 4,3 litraa.

Jos vesiongelmat jatkuisivat pidempään, juomaveden ja pesuveden kantaminen onnistuisi vielä hyvin. Kaksi viiden litran vesikanisteria kulkisivat repussani vielä mukavasti, kannoin sellaiset jo kerran kassissa olalla ja välillä kädessä, kun repussa oli muita kantamuksia. Mutta entä sitten kun pitäisi tiskata ja pestä pyykkiä? Etenkin pyykinpesu vaatii paljon vettä, sillä pesuaine on saatava huuhdotuksi hyvin pois vaatteista. Tiskaamiselta voi välttyä, jos osaa varautua vesiongelmiin ennalta, eikä tiskiä ole jo valmiiksi, ja käyttää kertakäyttöastioita. Ja jos on mikroaaltouuni. Minulla ei enää ole, joten lämmitän ruoan paistinpannulla liedellä.

Koskaan en ole käyttänyt vettä yhtä tietoisesti kuin noina parina päivänä viime viikolla. Kun laitoin kattilasta viimeisen ruoka-annoksen paistinpannulle liedelle lämpiämään, tuli kattilan tiskaaminen ajankohtaiseksi. Miten sen tekisi mahdollisimman vähällä vedellä? Kattilan ja paistinpannun tiskasin erikseen, ja muut tiskit pienessä vesimäärässä pesuvadissa. Mietin joka vaiheessa, ettei vettä menisi yhtään hukkaan. Koskaan ei ole tarvinnut keskittyä samalla tavalla esimerkiksi tiskirätin huuhtomiseen. Jos ongelmatilanne olisi kestänyt pidempään, olisin siirtynyt ruoanvalmistuksessa yhden paistinpannun taktiikkaan. Sen puhdistaa helposti ja vähällä vedellä.

Mitä nuo kaksi päivää opettivat? Mitä jos vastaava tilanne toistuisi ja kestäisi pidempäänkin?

Sinä iltana, kun noin kaksi viikkoa sitten jouduin varautumaan vesiongelmiin, minulla ei ollut yhtäkään tiivistä kannellista astiaa. Oli ollut kyllä vuosikausia mielessä sellaisia hankkia. Onneksi seuraavana aamuna hanasta tuli puhdasta vettä, sillä jääkaapissa yön yli esimerkiksi kattilassa säilytetty vesi maistui voimakkaasti jääkaapille ja oli juomakelvotonta. Sinä päivänä kävin hakemassa kaupasta lähdevettä isommissa pulloissa ja kanisterissa, niitä voisi myöhemminkin käyttää veden säilyttämiseen. Viime viikolla täydensin valmiusvarastoani parilla lisäkanisterilla, kannellisilla ämpäreillä, kertakäyttöastioilla ja puhdistuspyyhkeillä. Suuri kattila on hyödyllinen pesuvesien lämmityksessä.

Viime viikon vesikriisi kesti onneksi vain kaksi päivää. Mitä jos tilanne olisi jatkunut pidempään? Se laittoi miettimään myös muita mahdollisia poikkeustiloja. Vähänkään pidempää sähkökatkoa en haluaisi kokea, se lamauttaisi kaiken.

Kun näitä miettii, huomaa, että yhteiskuntamme on lopulta hyvin haavoittuvainen. Liian paljon on yhden kortin varassa.

P.S. Jos sinun pitäisi juuri nyt hankkia vesikanisteri, missä olisi lähin kauppa, mistä sellaisen saisit? Entä jos kanisterit olisivat siitä kaupasta loppu? Entä jos tuhannet muutkin samassa kaupungissa tahtoisivat samaan aikaan ostaa vesikanisterin?

Viime viikon lopulla huomasin, että minun lisäkseni monella muullakaan ei ollut omasta takaa vesikanisteria. Joku näpsä olisi tehnyt torilla hyvän tilin vesikanistereita myyden. Ilmainen vinkki: jos sinulla ei vielä ole tiiviitä vesiastioita, joita kykenet tarvittaessa kuljettamaan kotiisi vähän kauempaakin, hanki sellaisia. Ne voivat tulla jonakin päivänä todelliseen tarpeeseen.

Mikä keräilyssä kiehtoo?

Keräsin lapsena postimerkkejä. Tai ei sitä oikeastaan keräilyksi voi sanoa, laitoin postimerkkejä talteen kansioon, kun niitä jostakin eteeni ilmaantui. Keräilyn viehätys ei auennut minulle silloin, enkä ymmärrä sitä vieläkään.

Ihmiset keräilevät mitä kummallisimpia esineitä. Keräilyn kohteena olevilla yksittäisillä esineillä voi olla merkittävääkin rahallista tai kulttuurista arvoa, mutta monien keräilemät esineet ovat käytännössä arvottomia. Jotkut keräilevät esineitä, joilla on arkista käyttöarvoa, joillakin keräilyn kohteilla ei ole sen enempää rahallista kuin käyttöarvoakaan.

Mikä keräilyn juoni oikeastaan on? Miten arvottomat esineet muuttuvat arvokkaiksi, kun niitä on koottu riittävän paljon samaan paikkaan? (Oli mainoskyniä tai oksennuspusseja sitten viisi tai viisikymmentätuhatta, niin joka tapauksessa ne ovat vain mainoskyniä ja oksennuspusseja.) Miksi kokoelma esineitä nähdään arvokkaaksi, jos ne eivät yksittäin sitä ole? Miksi kokoelman arvo koetaan suuremmaksi kuin sen yksittäisten osien yhteenlaskettu arvo olisi? Tai miksi niistä muutamasta kokoelmasta puuttuvasta Muumi-mukista ollaan valmiita maksamaan järjettömiä summia?

Keräilystä kirjoittaminen tuli mieleeni eräästä hyvän ystäväni kanssa käydystä keskustelusta. Hänen lähipiirissään oleva henkilö on kerännyt vuosikymmeniä massatuotannossa ollutta astiasarjaa, jota ei enää valmisteta. Keräilijä itse kokee astiakokoelmansa arvokkaaksi, hänellä on sarjan kaikki osat, ja harmittelee, kun hänen jälkikasvunsa ei – kaikista vakuutteluyrityksistä huolimatta – koe samoin. Jälkikasvu näkee astiasarjan vain tavattoman epäkäytännöllisenä, eikä siitä ole iloa edes silmälle.

Toisen kerran ystäväni oli puheissa tuttunsa kanssa, joka kerää suomalaista lasia. Tarkemmin sanoen suurina massoina tuotettuja maljakoita ja lasiesineitä, joita tarjotaan lehtitilausten kylkiäisinä ja myydään joka kaupassa, joiden valikoimaan lasitavara kuuluu. Keräilijä kertoi ylpeänä, että hänellä on ”koko sarja, kaikki värit ja koot”. Ystäväni mietti hetken sopivaa vastausta. Mitä sitten? ei lienisi sellainen.

Olisiko kyse sukupolvien välisestä kuilusta? Tai pula-ajan muistoista, joko omana kokemuksena tai edeltävien sukupolvien tarinoiden kautta? Yrityksestä löytää turvallisuutta?

Keräilyn idea ei aukea minulle. Olen päätynyt samaan ajatukseen kuin Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus: keräily on vain hyvin suunniteltua hamstrausta.

Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin

Suomessa heitetään vuosittain ruokaa roskiin 20-30 kiloa henkeä kohti. Suurin osa, 35 prosenttia, koko elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Näin meille kertoo Saa Syödä! -sivusto. Hävikki on paitsi tarpeetonta ympäristön kuormitusta myös hukkaan heitettyä rahaa.

Ehdotan toimenpiteitä ruokahävikin lopettamiseksi. Olen vuosien varrella ja etenkin viime aikoina kokenut ne toimiviksi: siitä lähtien kun olen asunut yksin (marraskuusta 2016), ruokahävikkiä ei ole syntynyt yhtään. (Onpas sittenkin, kerran onnistuin tekemään syömäkelvotonta ruokaa…) Tiedostan, että yksin asuvalla tilanne on helpompi kuin suuremmalla perheellä, mutta joka tapauksessa samat keinot toimivat.

1. Muuta asennettasi.

Kun teet valintoja ruokakaupassa, pidä mielessä, että kaiken mitä aiot ostaa, myös syöt. Osta vain ruokatarvikkeita, jotka todella aiot myös syödä tai valmistaa ruoaksi.

2. Osta vähemmän.

Jos ruokaa jää syömättä ja menee vanhaksi, syy on usein siinä, että sitä on hankittu liikaa. Nälän siirtämiseksi on selvästi löytynyt jotakin muuta syötävää. Osta jatkossa vähemmän.

3. Pakasta ajoissa.

Jos et voi ostaa vähemmän, koska pakkauskoko on liian suuri (esimerkiksi leipäpaketti), pakasta osa tuoreeltaan. On mukavampaa sulattaa tuoreena pakastettua leipää syötäväksi, kuin syödä vähän liian myöhään pakastettua tai ilman pakastamista kuivahtanutta. Pidempään jääkaapissa ihmettä odottanutta ruokaa ei myöskään voi pakastamalla elvyttää.

4. Huolehdi, etteivät ruokatarvikkeet unohdu kaappiin.

Pidä jääkaappi ja muut ruokakaapit loogisessa järjestyksessä, jotta pystyt helposti tarkistamaan tuotteiden parasta ennen ja käytettävä ennen -päiväykset. Tuoreimmat tuotteet taakse, vanhimmat eteen. Voit myös laittaa kaappeihin Syö minut! -laatikot, joihin kokoat tarvikkeita, jotka uhkaavat vanhentua. Näin jokainen kaapilla kävijä näkee helposti, mitä seuraavaksi kannattaisi popsia.

Jos jääkaapissa säilytettävät kasvikset uhkaavat unohtua niille varattuun laatikkoon (omastani ei näy edes läpi), harkitse koko laatikon poistamista. Kasvikset ovat tuoretavaraa ja parhaimmillaan sananmukaisesti tuoreena, niitä ei kannata säilyttää pitkään, ravintoarvot vain heikkenevät.

Syömme useamman kerran joka päivä. Jääkaapin ovi avataan monta kertaa päivässä. Päiväyksien tarkistus yhdellä oven avauksella vaikka päivittäin ei ole liikaa vaadittu, kunhan jääkaapissa on järkevä järjestys.

5. Huolehdi oikeasta säilytyslämpötilasta.

Jääkaapin lämpötilalla on merkitystä. Jos jääkaapissasi ei ole lämpömittaria, hanki sinne sellainen. Herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja lihat, varsinkin tuoreina.

6. Muista se asenne: kaikki syödään.

Mikä on ostettu, se syödään. Mitä yksinkertaisempi ostos, sitä helpompi syödä. Kaikkea ei edes tarvitse erityisesti valmistaa ruoaksi. (Nimimerkki Siitä mennään mistä aita on matalin.) Mitä kunnianhimoisempi ateria-ajatus, sitä todennäköisemmin jotakin puuttuu. Tai ei jaksa/viitsi/huvita alkaa laittaa ruokaa.

Hedelmiä, marjoja ja monia kasviksia voi syödä sellaisenaan. Osa kasviksista hyötyy nopeasta höyryttämisestä, vähässä vedessä keittämisestä tai vaikka wokkaamisesta. Osa juureksista on mielestäni parhaimmillaan sellaisenaan palana tai raasteena, tai ne voi pilkkoa uunivuokaan öljyn, yrttimausteiden, suolan ja pippurin kanssa, uuni hoitaa loput.

Ruoka-aineet, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, tulee varmimmin syötyä kun jätät ne esille näkyvälle paikalle. Tuoreyrtit käyvät monenlaiseen ruokaan, osa toimii mainiosti sellaisenaan leivän päällä.

Joidenkin ruokatarvikkeiden (esimerkiksi pesto ja aurinkokuivatut tomaatit) säilyvyys purkin avaamisen jälkeen voi olla yllättävän lyhyt. Pidä se mielessä jo ostohetkellä, ja mieti hetki, miten aiot saada purkin käytettyä, ennen kuin tuote pilaantuu. Edellä mainitut käyvät oikeastaan mihin vain. Höyrytettyjen kasvisten joukkoon, pastan joukkoon, pyttipannuun, teeleipä- tai sämpylätaikinaan…

7. Jätä välillä käymättä kaupassa.

Jos et syystä tai toisesta yhtäkkiä yllättäen pääsisikään kauppaan, kaapeistasi todennäköisesti löytyisi jotakin syötävää. Tällaisia ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päiviä voi viettää muutenkin, jotta ruokatarvikkeiden kiertoaika lyhenee ja kaapeista löytyy mahdollisimman tuoreita ruoka-aineita.

Syömme elämämme aikana niin monta kertaa, ettei joka ainoan aterian tarvitse olla jotain erikoisen ihmeellistä. Ateria voi hyvin koostua kokoelmasta erilaisia ruoka-aineita, jotka valmistetaan kukin niin kuin niille eduksi on tai syödään sellaisenaan. Eikä välttämättä sekoiteta kaikkea yhteen epämääräiseksi mössöksi, vaan laitetaan lautaselle kauniisti vieretysten.

8. Opettele käyttämään luovuutta.

Ruoka voi olla hyvin yksinkertaista. Reseptejä ei ole pakko käyttää. Mieti, mitä aineksia haluaisit ruoassasi olevan ja yhdistele niitä. Etenkin ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päivinä luovuutta tarvitaan. Itse olen tehnyt parhaat annokseni tällaisina päivinä.

Moni vähemmän ruokaa laittanut arastelee ruoan maustamista. Annoin entiselle kumppanilleni aikoinaan vinkin, jonka ansiosta hänestä tuli erinomainen ruoanlaittaja ja arkuus keittiössä katosi. Hauskinta oli, että hänen ruokansa oli todella hyvää, mutta eri tavalla maustettua kuin itse olisin hoksannut tehdä.

Vinkki kuuluu seuraavasti: Nuuhki mausteiden tuoksua ja mieti, mitkä niistä sopivat yhteen, ja miltä haluaisit tekeillä olevan ruokasi maistuvan. Valitse haluamasi mausteet.

Jos et tiedä, minkä verran erilaisia mausteita uskaltaa laittaa, kokeile ensin varovasti, annostelun oppii nopeasti. Jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää, että kuivatut yrtit ovat varsin turvallisia, niitä ei aivan helposti laita liikaa. (Rosmariinin kanssa kannattaa olla tarkkana – sitä liikaa ja ruoka maistuu hammastahnalta. No, sekin tuli syötyä.) Pippureiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkia mausteita on helpompi lisätä monta kertaa uudelleen, kuin yrittää saada ylimääräistä maustetta pois.

Jos menee pieleen, älä lannistu. Tekemällä oppii.

Usein Kysytyt Kysymykset:

1. Mitä teen ruoanjämille?

Syöt pois. Nälkä tulee useamman kerran joka päivä. Jos ei innosta, niin tee jatkossa vähemmän ruokaa kerrallaan ettei jämiä jää. Jos ruoanjämät eivät innosta tuoreeltaan, niin vielä vähemmän ne innostavat pakastettuina, joten mieti kaksi kertaa lykkäätkö sen purkin pakastimeen.

2. Mitä jos ei huvita syödä mitä on tullut ostetuksi?

Huvita? Syö pois ja opettele ostamaan ruokatarvikkeita, joita myös haluat syödä.

3. Mitä teen kuivuneelle leivälle?

Lämmitä mikrossa, laita leivänpaahtimeen, paahda pannulla tai tee uunileipiä. Ja ensi kerralla ostat sitä leipää vähemmän tai laitat jo ajoissa pakkaseen.

Näillä eväillä kotiin kannettu ruoka päätyy sinne minne pitääkin eli suun kautta vatsaan. Keinoihin voi kestää hetken tottua, mutta ne toimivat. Tärkein keino on asenne: kun ei kerta kaikkiaan suostu laittamaan ruokaa roskiin, sen välttämiseksi kyllä keksii keinot, jos niitä ei tästä listasta löydy.

Pienempiä biojätepussillisia ja kompostikuormia toivotellen,
Tuulia

Salaattikulho ja vesikannu

Odotin keväällä malttamattomana sään lämpenemistä, jotta voisin taas syödä enemmän tuoreita kasviksia ja tehdä salaattia. Talviaikaan mieleni tekee lämmintä ja mausteista ruokaa, ja ajatuskin kylmässä säilytetyistä kasviksista alkaa viluttaa.

Lämmin päivä tuli (toista saikin sitten odottaa), eikä minulla ollut salaattikulhoa. Tapanani on ollut tehdä salaattia kerralla useampi annos kannelliseen salaattikulhoon, jollaisena edellisessä kodissani toimi ihan tavallinen kannella varustettu lasinen uunivuoka. Kaipasin vastaavaa astiaa, ja lähdin sellaista keskustan kaupoista etsimään. Valikoima oli suppea (moni varmaan ostaa tällaiset tavarat kauempana sijaitsevista suurista marketeista), enkä löytänyt mieleistäni astiaa.

Salaattia teki mieli, mutta en jaksanut lähteä etsimään salaattikulhoa keskustan ulkopuolelta. Mietin, mitä minulla jo olevaa voisin käyttää. Ensimmäisenä tuli mieleeni kattila, se olisi riittävän suuri ja siinä olisi kansi. Toisaalta suuren ja melko painavan kattilan tiskaaminen pienehkössä pesualtaassa on ollut yhtä kolistelua, joten jatkoin mietintää.

Kannelliset astiat olivat liian pieniä, ja sopivan kokoisissa astioissa ei ollut kantta. Alumiinifoliota tai tuorekelmua en ole käyttänyt aikoihin, enkä aikonut käyttää vastaisuudessakaan. Sitten muistin teräksisen leivontakulhon, kokeilin siihen kattilan kantta, ja sopiva salaattikulho oli löytynyt.

Salaattikulho oli pitkään hankintalistallani. Olisin todennäköisesti löytänyt sopivan seuraavalla kävelyretkelläni kauemmas markettiin. Onneksi en tullut lähteneeksi ennen salaattikauteni alkua, sillä vaikka kannellinen uunivuoka periaatteessa on monikäyttöinen, käytännössä se olisi voinut saada olla kesäaikaa lukuun ottamatta toimettomana kaapissa. Nyt kävikin päinvastoin, sain leivonnassa ja ruoanlaitossa apuna käyttämäni kulhon laajempaan käyttöön. Se on myös mukavan muotoinen ja kevyt tiskata.

Edellisessä kodissani olin tottunut käyttämään myös lasista vesikannua, ja kaipasin sellaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen uuteen kotiini. Tiesin kokemuksesta, että tulisin juomaan vähemmän vettä, ellei minulla olisi vesikannua. Valitsin kannellisen lasikannun, joka näytti kohtuullisen helpolta saada käsin tiskatuksi. Se myös sopisi mukavasti jääkaapin oveen.

Valitettavasti jo ensimmäinen tiskauskerta osoitti, etten tulisi kannun kanssa toimeen. Kotioloissa kannu olikin suurempi kuin miltä se kaupassa oli vaikuttanut, ja sen puhdistaminen oli yllättävän hankalaa. Kahvaton, saippuasta liukas kannu oli myös livetä käsistäni, ja minun piti varoa, ettei se kolahtaisi esimerkiksi tiellä törröttävään hanaan.

Kun otin vesikannua kuivauskaapista käyttööni, huomasin sen pintaan jääneen vedestä paksut kalkkijäljet. Yrittäessäni saada niitä pois, päätin, että astia on parempi antaa tiskikoneelliseen kotiin. Selvisipä samalla, että tässä kodissa on hyvä kuivata astiat astiapyyhkeellä.

Ei siis sittenkään lasista vesikannua minulle. Tilalle löytyi omasta kaapistani litran teräsmitta. Se on ollut toimiva tehtävässään, helppo ja huoleton tiskata, ja se kestää tarvittaessa hyvin kalkinpoistoa. Lisäksi se toimii edelleen apuna ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Olen jo vuosia pyrkinyt hankkimaan vain tarvitsemani ja käyttämään omistamiani tavaroita monipuolisesti. Salaattikulhon ja vesikannun hankintaprosessit kuitenkin osoittivat, miten helppoa on juuttua omaksumiinsa käsityksiin tarpeellisesta. Kun on tottunut arjessaan käyttämään tietynlaisia esineitä, ne kokee lähes automaattisesti tarpeellisiksi, eikä asian kyseenalaistaminen tule välttämättä mieleenkään.

Ja niin sitä sitten etsitään salaattikulhoa kaupungin kaupoista, ja ostetaan vesikannu, vaikka molempiin tarpeisiin sopivat tavarat löytyvät jo omasta kaapista.

Vähemmän tilaa ja tavaraa = vähemmän ylläpidettävää ja rahanmenoa

Olen asunut pienehkössä 29 neliön kodissani nyt puolisen vuotta. Useimpien mielestä tämän kokoinen koti lienee pieni eikä vain pienehkö, mutta oma kokemukseni on, että tässä on hyvinkin riittävästi tilaa yhden ihmisen tarpeisiin.

Suosin vanhempia taloja, koska ne sopivat tarpeisiini. En kaipaa parveketta tai huoneistokohtaista saunaa siivottavakseni. Kun kylpyhuoneessa on riittävä peseytymistila, (eikä tarvitse ottaa kimppasuihkua vessanpytyn kanssa) ja paikka pesukoneelle, tilaa on sopivasti. Toimiva keittokomero on minulle mieluisampi kuin keittiö. Vanhoista taloista on myös usein avarammat ikkunanäkymät kuin uudemmista taloista.

Minulle on tärkeää, asunnon koosta riippumatta, että koti tuntuu avaralta. Se on mahdollista, kun valitsee kalusteet huolella ja tavaraa on vähän. (Myös ikkunasta näkyvällä maisemalla on vaikutuksensa avaruuden tuntuun.) Haluan voida oikaista itseni lattialle, sopia tanssahtelemaan, jumppaamaan ja siivoamaan huonekaluihin törmäilemättä.

Olen viihtynyt tässä kodissa paremmin kuin missään aiemmin. Tilaa on sopivasti oikeissa paikoissa. En muuttaisi mitään, haittapuolia ei ole. Ne jäivät isompiin asuntoihin.

Kun on vähän tilaa ja tavaraa, myös ylläpidettävää on vähän. Sen lisäksi, että siivoaminen on nopeaa ja tavarat löytyvät helposti, on myös taloudellisia etuja.

Isompaan kotiin hankitaan enemmän kalusteita ja tavaroita kuin pieneen, usein täyttämään tyhjää tilaa kodikkuuden tunnun saavuttamiseksi. Tavaroita ostetaan muutenkin huolettomammin, kun ei tarvitse miettiä, sopivatko ne kotiin. Kun kalusteet ja tavarat kuluvat tai menevät rikki, tai niitä halutaan muuten ”päivittää” uusiin (tehokkaasti markkinointikoneisto tämänkin ajatuksen arkipäiväisti, ja taas saatiin ihmiset kuluttamaan enemmän), mitä isompi koti sitä enemmän on löydyttävä maksukykyä.

Minimalismia kritisoidaan usein elitistiseksi ajatuksella, että vain hyvin toimeentuleva voi luopua tavaroista, koska hänellä on varaa ostaa ne tarvittaessa takaisin. Ajatus kertoo enemmän kulutuskulttuurista kuin minimalismista. Tai kuvitelmasta, että minimalismi on jonkinlaista pisteidenkeruuta, kun omistaa mahdollisimman vähän – edes hetkellisesti.

Minimalisti luopuu turhasta. Miksi ihmeessä hän haluaisi hankkia takaisin jotakin, jonka kokee turhaksi? Nykyisellä länsimaisella elintasolla tarpeettomat tavarat ja tarpeellistenkin tavaroiden ylimäärä eivät todellakaan ole arkea ainoastaan hyvin toimeentuleville.

Löydettyäni ajatuksen minimalismista, halusin oppia tulemaan toimeen vähemmällä. En vain kokeillakseni, hetkellisesti, vaan pysyvästi. Nykyisessä kulutuskeskeisessä elämäntavassa on monessa kohtaa liikaa, luopumisen varaa on. Emme tarvitse kaikkea sitä, mitä nykyään tulotasosta riippumatta tavallisena pidetään.

Tiedän nyt alitajuisesti varautuneeni siihen, että parisuhteeni saattaisi päättyä. Jonakin päivänä minun voisi olla välttämätöntä tulla toimeen huomattavasti vähemmällä, sillä olen tulotasoltani vähävarainen. Minulla ei olisi varaa turhaan eikä entisessä mitta- tai hintaluokassa edes tarpeelliseen kuten vaatteisiin. Joutuisin todella miettimään rahankäyttöäni.

Tämän jälkeen uskaltanen sanoa, että minimalismi palvelee erityisen hyvin juuri pienituloisia. On edullisempaa asua pienemmässä kodissa, omistaa vähemmän ja opetella olemaan tyytyväinen siihen, mitä jo on. Mitään erityistä tulotasoa ei vaadi myöskään oppia löytämään elämään merkitystä ja sisältöä kulutuskulttuurin ulkopuolelta.

Jos tavara tekisi onnelliseksi, niin kaiken maailman alepäivillä olisi hiljaista, koska lähes jokainen meistä olisi onnensa kukkuloilla kotona tavaroidensa keskellä. Jos tavara tekisi onnelliseksi, KonMari ei olisi koskaan noussut ilmiöksi. Jos tavara tekisi onnelliseksi, sitä ei tupattaisi kiihtyvään tahtiin kierrätyskeskuksiin ja hyväntekeväisyyskirpputoreille.

Minimalismi ei ole elitismiä. Se on elämäntapa, joka kyseenalaistaa nykyisenkaltaisen kulutuskulttuurin mielekkyyden ihmisten hyvinvoinnin kannalta ja tiedostaa sen tuhoisuuden maapallon kantokyvylle. Ajatuksena on luopua kaikenlaisesta turhasta, ei vain tavarasta, jotta löytyy aikaa ja tilaa aidosti merkityksellisille asioille.

Joku voi nyt ajatella, etten valinnut minimalismia täysin vapaaehtoisesti, vaan eläisin eri tavalla, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. En eläisi. En kaipaa yksiötä isompaa asuntoa, enemmän tai kalliimpia tavaroita, tai enemmän mitä tahansa minkä saamiseksi tarvitaan rahaa.

Olen tyytyväinen ja kiitollinen – kumpaakaan en ollut ennen minimalismia, silloin kun minulla oli kaikkea enemmän. Elämäni on sisältörikasta ja onnellista, raha ja tavara eivät toisi kumpaakaan lisää.

Enemmän ei ole aina enemmän.

Tavaran lumo

Vielä joitakin vuosia sitten asuin tarpeisiini nähden melko suuren tavaramäärän keskellä. Asuin silloisen kumppanini kanssa, mutta suurin osa tavarasta oli minun ostopäätösteni seurausta.

Niin paljon elämässäni on muuttunut, että kun nyt katson ajassa taaksepäin, en ymmärrä miten tulin hankkineeksi niin paljon tavaroita. Kaikkea mahdollista tuli hankittua liikaa. Mikä ihme tavaroissa lumosi? Mikä niissä niin paljon viehätti, että ne saivat ensin paikan ostoskorista ja lopulta kotoani? Mikä ostamisessa kiehtoi?

Muutettuani omaan kotiin olen joutunut hankkimaan kaikenlaisia tavaroita huonekaluista kuorimaveitseen. Se on ollut vaikeaa. Minkä tahansa tavararyhmän tuotevalikoimasta noin 99 prosenttia ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Ei vaikka kuvittelisin olevani miljonääri ja voivani ostaa aivan mitä tahansa. Monta kertaa olen selannut nettikauppojen laajaa tarjontaa löytämättä yhtäkään tuotetta, jonka haluaisin hankkia.

Usein vika on tuotteen muotoilussa, laadussa ja viimeistään saatavuudessa. Netistä etsiessäni löydän monen mutkan kautta silloin tällöin kauniita ja hyvin muotoiltuja tuotteita, joita ei saa Suomesta. Näkemättä tilaaminen ei useimpien tuotteiden kohdalla ole järkevä vaihtoehto.

Kaipaan eleettömän yksinkertaisia, hyvin muotoiltuja, riittävän laadukkaita, toimivia tuotteita, joissa on vain se mitä tarvitsen eikä mitään liikaa.

Usein ongelmaksi muodostuu myös se, että tavarat eivät toimi pienessä kodissa. Joko tuotteet ovat liian suuria tai niitä ei ole esimerkiksi suunniteltu pinottaviksi. Haluan pieneen kotiini ehdottomasti keveitä ja siroja kalusteita sekä pinottavia tuoleja. Keittokomeron rajalliseen kaappitilaan puolestaan ei ole järkevää hankkia astioita, joita ei voi kunnolla pinota, kaapeissa on säilytettävä niin paljon muutakin.

Monien tavaroiden kohdalla on tehtävä kompromissi, kun omiin tarpeisiini toimivaa ja silmää miellyttävää ei tunnu olevan olemassakaan. Joskus nämä ominaisuudet eivät vaan kohtaa samassa tuotteessa. Toisaalta, tiedän heti mitä haluan, kun sopiva tuote tulee vastaan.

Viimeaikaisia kokemuksia vasten ihmettelen todella, miten edes onnistuin aikoinaan hankkimaan niin paljon tavaroita.

Olen tullut entistäkin kriittisemmäksi tavaroita hankkiessani, mutta se ei ole suurin syy ostovaikeuksiini. Tavarat eivät pääse lähellekään harkintavaihetta, ne karsiutuvat jo silloin kun puhutaan vasta siitä, näyttääkö joku tavara siltä, että haluaisin sen.

Vaikuttaa siltä, että entinen elämäntapani oli itseään ruokkiva kehä. Luin tarkkaan mainokset ja kuvastot, luin paljon sisustuslehtiä, kiertelin kaupoissa huvikseni tavaroita katselemassa. Ajattelin piristäväni itseäni tavaroita ostamalla, luulin kaipaavani vaihtelua ja valinnanvaraa. Annoin tavaralle suuren tilan elämästäni.

Suurin tavaran lumon sammuttanut asia lienee asennemuutos. Otan ilon elämääni muista asioista kuin tavaroista ja ostamisesta. Myös makuni tavaroiden suhteen on muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi.

Ihan kiva ei vaan enää riitä.