Tyhjä varasto, tyhjä kellari

Kun muutin nykyiseen kotiini, päätin, että varasto ja kellari jäisivät tyhjiksi. Kyse oli periaatteesta, että kaiken mitä omistan on sovittava sisälle asuntoon, oli asunto minkä kokoinen tahansa. Ajattelen, että jos asunto tuntuu liian pieneltä, tavaraa on liikaa.

Päätös ei ollut vaikea, sillä en ole koskaan ollut mikään tavarahamsteri. Se oli myös helppo toteuttaa, koska en omista paljon tilaa vieviä harrastusvälineitä. Vähäiselle käytölle jääneen polkupyöräni vein ensin pyörävarastoon, kunnes myin sen pois. Oli helpotus lakata huolehtimasta, vieläkö pyörä on varastossa, tai miten se pysyy kunnossa, kun sitä ei käytetä.

Asuessani ensimmäistä talveani tässä kodissa, taloyhtiö järjesti pihaan roskalavan. Toiveena oli, että ihmiset siivoaisivat etenkin vinttivarastoistaan turhan roinan roskalavalle. Olisi toivottavaa, ettei vintillä olisi ylimääräistä palokuormaa.

Kävin siivoamassa oman vinttivarastoni. Se oli lähes tyhjä. Keittokomeron oven lisäksi varastossa oli epämääräisiä, aikojen saatossa homehtuneita puutavaran loppuja, jotka kannoin lavalle. Huonoissa säilytysolosuhteissa myös keittokomeron ovi oli mennyt huonoon kuntoon. Voi olla, ettei siitä saisi enää kunnostamallakaan käyttökelpoista.

Oven lisäksi varastoon ei jäänyt muuta. Varaston oven puolestaan lukitsin, ettei kukaan muu alkaisi täyttää sitä tavaroillaan.

Lähtiessäni vinttivarastosta ihmettelin miten huolettomasti ihmiset olivat tavaroitaan sinne jättäneet. Kaikenlaisia tavaroita oli heitetty varastokoppeihin suojaamattomana. Siellä olivat hatarien rakenteiden raoista tuiskanneen lumen alla matot ja muut tekstiilit. Pahvilaatikot olivat pehmenneet kosteudesta, kalusteista olivat maalit hilseilleet irti.

Jos tavarat koettiin niin arvottomiksi, että ne saattoi jättää suojaamattomana säiden armoille, miksei niistä ollut jo alun alkaen luovuttu? Miksi ne oli vain jätetty menemään pilalle?

Roskalavalle päätyi lopulta varsin vähän tavaraa. Monen vinttikomeron tavarat saivat rauhassa jatkaa pilaantumistaan.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista. Kerran tulee päivä, jolloin jonkun tehtäväksi tulee vinttivaraston tyhjentäminen.

Hiljattain taloyhtiössä oli lippu puolitangossa. Omaiset kävivät tyhjentämässä kuolleen läheisensä asunnon tavaroista. Jotakin kuitenkin unohtui, sillä muutamaa päivää myöhemmin talon pihaan kaartoi suuri muuttoauto.

Parin tunnin ajan kaksi muuttomiestä tyhjensi vinttivarastoa. Kuormaan päätyi muutama todennäköisesti huonon kuntonsa vuoksi käytöstä poistettu ja uudella korvattu kaluste. Vanhoja matkalaukkuja. Kymmeniä muovinyssäköitä, joiden sisältö olisi voinut olla omistajalleenkin arvoitus. Kaikenlaista epämääräistä sälää, jota asukas ei ollut tarvinnut, ja jota tuskin tarvitsisi enää kukaan muukaan.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi varastoa käytetään käyttökelvottomaksi kuluneen tai tarpeettomaksi jääneen tavaran säilytyspaikkana. Jos tavara oli kelvoton asunnossa sisällä ollessaan, niin miten se varastossa paremmaksi muuttuisi?

On mielestäni oikea suunta, ettei kaikkiin uusiin taloyhtiöihin tehdä enää lainkaan varastokoppeja, tai ne on ostettava erikseen. Se on paloturvallisuuden kannalta hyvä asia. Ehkä se myös saa ihmiset miettimään tarkemmin, minkä verran tavaraa on riittävästi.

Mielihaluista irti pääseminen vapauttaa

Kevään lisääntyvä valo houkuttelee siistimään kodin kauneimmilleen. Samalla tulen myös pohtineeksi suhdettani tavaroihin. Aivan kuin kevätaurinko läpivalaisisi koko elämän lähemmin tarkasteltavaksi.

Olen viime aikoina miettinyt, miten paljon suhteeni tavaraan on vuosien saatossa muuttunut. Saan tavarasta iloa, kun se auttaa minua jonkin tehtävän hoitamisessa tai arkisen ongelman ratkaisemisessa. Tavara tuottaa enemmän iloa kuin harmia, kun sillä on käyttöarvo, se toimii tehtävässään ja on jatkuvassa käytössä. Kaikkien tavaroideni on oltava myös ilo silmälle.

Tavaran omistaminen vain tavaran omistamisen vuoksi ei anna minulle mitään. Omistaminen on lähinnä hidaste ja harmi.

Olen miettinyt, mikä kaikissa niissä kauppojen tavaroissa minua aikoinaan niin kovasti houkutteli, kun nykyään voin kulkea ohi vailla minkäänlaista mielitekoa? Miksi ihmeessä hankin niitä niin paljon yli tarpeen? Näen nyt, että elämästäni puuttui syvempi merkityksen tunne ja sisälläni oli raskas painolasti, jota en osannut käsitellä. En tuntenut itseäni ja elämääni riittäväksi sellaisenaan. Tiedostamattani pyrin korjaamaan tilannetta lohduttamalla itseäni ja täyttämällä elämääni tavaroilla.

Iloa kesti vain hetken ja tavarat täyttivät kotini liian täyteen. Ne vaativat yhä enemmän aikaani ja energiaani, jota minun olisi ollut tärkeää suunnata aivan muihin asioihin. Huomion kiinnittäminen tavaramaailmaan vei minut vain kauemmas itsestäni ja kaikesta siitä, mikä elämässä on tärkeää. Tavarat toimivat ikään kuin puskurina, joka piti minut etäällä ajatuksista ja toimista elämäni suunnan muuttamiseksi ja oloni parantamiseksi.

Hiljattain eräässä kaupassa poiketessani mietin, että olisipa kivoja tavaroita, jos minua kiinnostaisi hankkia kivoja tavaroita siksi, että ne ovat kivoja tavaroita. Olin iloinen löydettyäni tarvitsemani jääkaappimagneetit, jotka luulin joutuvani tilaamaan netistä, mutta kaikkia niitä muita tavaroita katsellessani en tuntenut halua ostaa yhtään mitään. En tarvinnut kuin ne magneetit.

Halutessani voin nykyään kaikessa rauhassa kierrellä kaupoissa. En tee heräteostoksia eikä ilmene ”yllättäviä tarpeita” eli suoraan sanottuna mielitekoja. Minulla on myös tuoreessa muistissa, mitä kaikille niille harkitsemattomille ostoksille ja turhille tavaroille tapahtui, ja miten nopeasti ilman aitoa tarvetta hankittu tavara muuttuu turhaksi roinaksi.

Nautin joka päivä vapaudestani vailla materiaalisia haaveita. Muistan hyvin ajan, kun tunsin jatkuvaa tyytymättömyyttä ja puutetta jostakin, vaikka minulla oli enemmän kuin tarpeeksi kaikkea. Rahaa ei tuntunut koskaan olevan riittävästi. Ei silloinkaan, kun sitä yllättäen tuli jostakin suurempi summa. Mielessä oli aina lista ostettavaa, ja listan loppusumma oli aina enemmän kuin käytettävissä oli rahaa.

Kun ajattelen mennyttä elämääni, en ole käsittää sitä todeksi. On vaikea ymmärtää, että se ihminen olin minä. Paljon elämässäni on muuttunut sen jälkeen kun löysin minimalismin. Elämäni on kaikilta osin parempaa. Olen kiitollinen onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä itseeni ja elämääni. Sisäisestä rauhasta, jota en pitänyt itselleni mahdollisena saavuttaa.

”Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on; iloitse siitä, miten asiat ovat. Kun ymmärrät, ettei mitään puutu, koko maailma on sinun.”― Lao Tzu

Pöytätasot ilman epämääräistä sälää –vihdoinkin!

Tiedättehän ne kuvat minimalistisista kodeista, joissa pöytätasot ja muut tasaiset pinnat loistavat tyhjyyttään? Pöydällä voi olla kukkamaljakko tai jokin yksittäinen kaunis esine, mutta ei missään tapauksessa minkäänlaisia kasoja, pinkkoja tai pinoja. Kuvia katsoessani mietin, millaiselta kodeissa ihan oikeassa elämässä näyttää.

Kun kodissa on sopivan vähän tavaraa, riittävästi säilytystilaa ja kaikelle on oma paikkansa, siisteyden ylläpitäminen on helppoa. Tiettyyn rajaan asti. On kuitenkin tavaroita, joille toimivaa omaa paikkaa ei ole helppoa löytää. Minun kodissani tällaisia tavaroita ovat olleet esimerkiksi erilaiset päivittäisessä käytössä olevat laturit ja johdot, ajankohtainen ja jotakin odottava paperiposti, erilaiset muistilistat ja kauppakuitit.

Olen asunut nykyisessä kodissani noin kaksi ja puoli vuotta. Sinä aikana olen onnistunut pitämään ruokapöytäni tyhjänä edellä mainituista tavaroista korkeintaan yhden vuorokauden ajan. Johdoille ja latureille on koko ajan ollut oma paikkansa, mutta sitä on ollut sen verran hankala käyttää, että useimmin käytössä olevat johdot on tullut laskettua käsistä lähinnä olevalle tasolle eli ruokapöydälle. 

Johtojen lisäksi pöydälle on kertynyt tavalla tai toisella ajankohtaisia papereita, joita ei sovi laittaa kaappiin pois näkyvistä, tai ne unohtuvat sinne. Kyse on papereista, jotka ovat kohta roskaa, mutta sitä ennen niissä on tärkeää ajankohtaista tietoa tai jotakin tarkistettavaa. 

Vielä vähän aikaa sitten pöydällä oli jatkuvasti useampi johto sekä sekalaista paperisälää, jotka keräsivät seurakseen helposti kaikkea mahdollista, mitä nyt käsistään voi pöydälle laskea. Jos pöydän ääreen halusi sopia syömään, piti ensin tehdä tilaa. Yksiössä, jossa kaikki on nähtävissä yhdellä vilkaisulla, sekainen ruokapöytä kodin paraatipaikalla riittää tekemään yleisilmeestä epäsiistin. Sain tilanteesta tarpeekseni ja päätin tehdä sille lopun.

Puoliksi sattumalta löysin netistä lokerikon, jonka arvelin toimivan hyvin erilaisten johtojen säilyttämisessä. Olin oikeassa. Kun se oli yhtä kätevä säilömään muita johtojen ja paperisälän seuraksi pöydälle helposti jääviä tavaroita, kuten päiväkirjan, kalenterin, lukulasit, kynän, allergialääkkeet… niin hankin näitä varten vielä toisen.

Paperisälän taltuttamiseen hankin magneetteja. Niiden avulla sain ajankohtaiset paperit näkyville jääkaapin oveen ja tarkistettavat kauppakuitit metallisen kaappini oven sisäpuolelle. Kaikki paperit ovat nyt juuri siellä missä niitä tarvitaan. Muistettavat paperit osuvat hyvin silmään jääkaapin ovesta ja tarkistettavat kuitit ovat paikalla, missä niitä tapaan käydä läpi.

Vihdoinkin, muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan, minulla on heti käytettävissä oleva ruokapöytä! Mitään ei tarvitse tyhjentää pois tieltä, vaan pöydän ääreen voi tulla ruokailemaan tai kirjoittamaan. Mitä luksusta aikaisempaan verrattuna! 

Kodistani tuli näin pienillä muutoksilla toimivampi ja levollisempi. Selkeä ilme pysyy yllä automaattisesti, kun tasoille tai ruokapöydälle ei enää kerry epämääräisiä tavarakeskittymiä. Kaikki tavarat on helppo palauttaa paikoilleen ja tasoilla on aina kaikenlaisten asioiden tekemiseen tarvittavaa laskutilaa.

Olen iloinen tästä varsin pienestä, mutta vaikuttavasta muutoksesta, josta saan nauttia joka päivä. Enää huomio ei kiinnity epäsiisteihin tasoihin, joille pitäisi tehdä jotakin, vaan levolliseen ja kauniiseen kokonaisuuteen. Kotini antaa energiaa ja houkuttelee tekemään itselleni iloa tuottavia asioita.

Miten pienet asiat voivat saada elämän tuntumaan iloisemmalta ja kevyemmältä!

Ekologisempia hankintoja kirpputorilta, mutta…

Olen monin eri tavoin pyrkinyt kohti ekologisempaa elämäntapaa. Seuraava askel voisi olla hankkia tarvitsemani käytettynä.

Ajatus on periaatteessa hyvä, ja olen miettinyt sitä pitkään. Kokeillutkin. Harmi vaan, että ajatus on osoittautunut vaikeaksi ja vastenmieliseksi toteuttaa käytännössä.

Millaiset asiat ovat hidasteena, jotta kokisin käytetyn tavaran tai vaatteen hankkimisen mielekkäänä? Kokosin ajatukseni listaksi.

1. Tarjolla liikaa huonokuntoista ja loppuunkäytettyä tavaraa

Olen nähnyt kiintiöni täyteen linttaan astuttuja kenkiä sekä likaisia ja rikkinäisiä vaatteita. Loppuunkulutettuja vaatteita ja tavaroita, joista vielä yritetään saada joku maksamaan.

2. Tavaroita ei arvosteta

Hyvin usein myytävistä vaatteista ja tavaroista näkee, ettei niistä ole pidetty huolta. Olen lapsesta asti säilyttänyt vaatteeni siististi ripustimella tai viikattuna kaapissa, arvostanut kaikkea omistamaani, ja huolehtinut tavaroistani. En ymmärrä tavaroiden, sen paremmin kuin minkään muunkaan, välinpitämätöntä kohtelua.

3. Asennevammat

Myydään matto. Likainen, pesettäminen tuskin maksaa paljon, en ala pesemään.

Myydään rikkinäinen tavara X. Voi varmaan jotenkin korjata.

Aivan valtavan houkuttelevia puuhatehtäviä, joista pitäisi vielä maksaa. En myöskään ymmärrä, miksi ketään houkuttelisi jo uutena halpa ja huonolaatuinen lastulevykaluste, joka on mennyt osittain käyttökelvottomaksi, mutta on muuten toimiva. Tai tusinatuotettu juoma-astia, joka on haljennut, mutta liimattu siististi.

Jotain kirpparitavaran yleisestä tasosta kertonee, että monessa netti-ilmoituksessa erikseen mainitaan tuotteen olevan ehjä. Silloinkin, kun se olisi rikkinäisenä täysin hyödytön. Eikö sen, että tuote on ehjä, puhdas ja käyttökelpoinen, pitäisi olla itsestäänselvä lähtökohta?

4. Hometalot, sisäilmaongelmat, hajut…

Viimeksi kirpparilla käydessäni kierrokseni päättyi nopeasti, kun haistoin homeen hajua. Sitä edellisellä kerralla, toisessa paikassa, ehdin kävellä muutaman askeleen ovelta, kun vastassani oli paksu pesu- ja huuhteluaineiden sekä sisäilmaongelmien haju. En muista käyneeni kirpparilla, jonka ovella ei olisi vastassa vähintään tunkkainen ilma.

Hajut ovat ongelmana myös suoraan ihmisten kodeista ostettavissa huonekaluissa. Paikan päällä ei välttämättä ole mitään syytä olla ostamatta esimerkiksi sohvaa, mutta kun sama sohva on omassa olohuoneessa, huomaa, ettei siedä siinä olevaa hajua. Kokemusta on.

5. Vaatteiden laatu ja materiaalit

Kaupoissa myytävien vaatteiden laatu on vuosi vuodelta heikentynyt, vaatteen merkistä ja myyntihinnasta riippumatta. Kirppareille päätyy valtavasti halpavaatteita, joita en osta edes uutena. Miksi hankkisin niitä jo parhaat päivänsä nähneinä?

Luonnonkuiduista ja käyttöominaisuuksiltaan niitä vastaavista kuiduista valmistettuja vaatteita on saatavilla yhä vähemmän. Keinokuidut ja elastaani ovat ostoslistallani viimeinen, jo varsin epätoivoinen vaihtoehto. Valitettavasti kirppareilla on saatavilla sitä samaa kuin kaikkialla muuallakin.

6. Hintataso

Muistan ajan, kun kirpputorien hintataso oli edullinen. Samaa ei voi sanoa nykylinjasta. Ihmisten käsitys rakkaan roinansa arvosta on usein pahasti vääristynyt, eikä hinnoittelu näytä olevan helppoa hyväntekeväisyyskirpputoreillakaan.

Sinänsä omituista, että tavaraa on tarjolla valtavasti, sen laatu on heikompaa, mutta hintataso on korkeampi kuin silloin, kun kirpputoreilla käyminen oli vielä melkein noloa.

Tämä on minun näkemykseni paikallisesta kirpparikulttuurista ostajan näkökulmasta. Paljon pitäisi muuttua, että kokisin tavaran ostamisen käytettynä hyväksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä se on vain verenpainetta nostattavaa ajanhukkaa.

Tavaroiden suhteen pyrin jatkossakin ekologisuuteen kuluttamalla mahdollisimman vähän, valitsemalla tarkoin itselleni sopivan vaihtoehdon, ja pitämällä tavaroistani hyvää huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään.

”Rahanarvoiset tavarat, joita kukaan ei halua”

Ylimääräisistä tavaroistaan eroon pyrkivä ihminen harmitteli jossakin päin nettimaailmaa, miten vaikeaa tavarasta on päästä eroon. Hän oli yrittänyt myydä tavaroitaan, mutta kukaan ei ollut niistä kiinnostunut.

Hän mietti mitä tekisi näille ”rahanarvoisille tavaroille, joita kukaan ei halua”. Muistaakseni hänen ratkaisunsa oli jatkaa tavaroiden säilyttämistä.

Tilanne on varmasti monelle tuttu. Omistajalleen tavaralla voi olla monenlaista arvoa, ja tavarasta maksettu hintakin vielä tuoreessa muistissa, mikä vaikuttaa kokemukseen tavaran rahallisesta arvosta. Myyntitilanteessa tavaran rahallinen arvo kuitenkin määräytyy sen mukaan, mitä ostaja haluaa tavarasta maksaa. Jos kukaan ei halua maksaa tavarasta mitään, rahallista arvoa ei ole.

Maailma hukkuu tavaraan. Sitä on kodeissa ylenmäärin, sitä on kaupat, kirpputorit ja kierrätyskeskukset täynnä, ja uutta valmistetaan jatkuvasti. Suurin osa tavarasta on heikkolaatuista ja lyhytikäistä halpatuotantoa, ja usein tuotantoketjussa on poljettu sekä ihmisiä että ympäristöä. Tavaroiden määrä on jo aikoja sitten korvannut laadun.

Tällä hetkellä tarpeettomista, käyttökelpoisista tavaroistaan pääsee vielä eroon ilmaiseksi. Mutta miten kauan? Ellei suunta pian muutu määrän tuottamisesta kohti laadukkaiden, pitkäikäisten ja korjauskelpoisten tavaroiden tuotantoa, voimme nähdä senkin päivän, että tarpeettomista tavaroista eroon päästäkseen joutuu maksamaan.

Tarpeettomien tavaroiden myynti vaatii aikaa ja vaivannäköä, eikä ajankäytöstään yleensä saa kummoistakaan korvausta – jos edes käy niin onnekkaasti, että joku tavaran haluaa ostaa, ja kauppa vielä toteutuu. Ostajien joukkoon mahtuu ”näyteikkunashoppailijoita”, jotka häviävät kuin savuna ilmaan, kun ostolupaukset pitäisi lunastaa. Osalla ostajista taas on omalaatuinen käsitys siitä, miten tavaran hinnasta reilusti sovitaan.

Mitä tarpeettomampi tavara on ollut, mitä vähemmän käyttöarvoa se on tarjonnut, sitä kalliimmaksi sen omistaminen on tullut. Tavarasta ei aiheudu kuluja vain ostohetkellä, vaan niitä riittää ostopäivästä luopumispäivään asti. Tavaroiden vaatima tila kodissa, kalusteet niiden säilyttämiseen, tavaroista huolehtiminen, niiden vakuuttaminen ja muuttaminen paikasta toiseen – mikään näistä ei ole ilmaista.

Käyttötavaroita hankkiessa edullisimmaksi tulee tuote, joka on aidosti tarpeellinen, säännöllisessä käytössä, käyttötarkoitukseensa juuri sopiva, pitkäikäinen, tavaran luonteen huomioiden korjattavissa, ja kenties vielä käyttöikänsä lopussa jatkokäytettävissä muuhun tarkoitukseen. Nämä odotukset täyttävä tuote on myös ympäristön kannalta hyvä hankinta.

Kun tavarat joka tapauksessa vaativat rahaa, aikaa ja vaivannäköä, näille parhaan vastineen saa panostamalla harkintaan ennen ostopäätöksen tekemistä. Tarpeettoman tavaran hankkimatta jättäminen on huomattavasti helpompaa kuin sen kanssa eläminen ja siitä eroon pääseminen.

Romuhuone

Minua on ihmetyttänyt ilmiö nimeltä romuhuone.

Kyse on siis kodissa olevasta huoneesta, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut toimia esimerkiksi työ- tai vierashuoneena. Ehkä se on aikoinaan palvellut nyt jo kotoa muuttaneen lapsen huoneena. Tai sitten sillä ei ole erityistä tarkoitusta koskaan ollutkaan. Ehkä huoneen suunnittelu ja kalustaminen on jäänyt kokonaan puolitiehen, eikä sitä ole koskaan oikeastaan otettu aktiiviseen käyttöön.

Jossain vaiheessa huoneeseen on alkanut kerääntyä tavaraa. Pikkuhiljaa siitä on muodostunut paikka tavaroille, jotka ovat ehkä menossa jonnekin tai tulossa jostakin, tai joiden suhteen pitäisi tehdä jonkinlainen päätös. Annetaanko pois vai kuuluisiko jo roskiin? Pitäisikö korjata? Jos joku kuitenkin tarvitsisi?

Kun huoneeseen on viety ne muutamat jotakin odottavat tavarat, pussit tai laatikot, suunta on selvä. Huone alkaa kerätä tavaraa kuin magneetti, ja siitä tulee kaiken epämääräisen varasto, jonka sisällöstä kukaan ei jonkin ajan kuluttua ole enää selvillä.

Romuhuone syntyy tekemättömistä päätöksistä. Kun päätöksiä ei tehdä silloin kun niiden aika on, vaan päätöksentekoa lykätään ajatellen, että se onnistuisi paremmin joskus myöhemmin. Miten todennäköistä on, että tällainen parempi aika tosiaan tulee? Sitä odotellessa tilanne voi yllättävän pian päästä niin pahaksi, että huoneen ovelta kurkkaaminen aiheuttaa puristusta rinnassa ja tarpeen sulkea ovi pysyvästi.

Harva varmaankaan kaipaa kotiinsa romuhuonetta. Jos haluaa välttyä sellaisen saamiselta, kannattaa alkaa toimia heti kun huomaa, että tavaramäärä ja epäjärjestys huoneessa alkaa kasvaa. Kun huone jo muistuttaa varastoa, sen selvittäminen vaatii paljon enemmän sinnikkyyttä ja aikaa.

Mitä jos romuhuone on jo päässyt syntymään ja siitä haluaa päästä eroon?

Asuminen on kallista. Sen sijaan että arvokkaita neliöitä käyttäisi todennäköisesti tarpeettoman tavaran säilyttämiseen, sitä voisi käyttää johonkin hyödylliseen, iloa tuottavaan tai jopa ylelliseen. Mitä se voisi olla?

Innostavin ja motivoivin tapa romuhuoneen raivauksen käynnistämiseksi voisi olla miettiä ennakkoluulottomasti niitä monia käyttömahdollisuuksia, mitä huoneella voisi olla.

Voisiko huonetta käyttää hyödyksi jonkin jatkuvasti arjessa vastaan tulevan ongelman ratkaisemiseksi? Tarvitaanko selkeää säilytystilaa, jossa kaikille tavaroille on oma paikkansa? Pyörivätkö lukuisat harrastusvälineet jatkuvasti jaloissa, koska niille ei ole paikkaa? Tarvitaanko kunnollinen vierashuone, joka on aina valmiina vastaanottamaan tärkeitä ihmisiä? Rauhallinen huone johon vetäytyä hiljaisuuteen, kuuntelemaan musiikkia, meditoimaan, joogaamaan, venyttelemään tai vain lepäämään? Harrastehuone, jonne ompelutarvikkeet, rakenteilla olevan pienoismallin tai 10 000 palan palapelin voi rauhassa jättää odottamaan seuraavaa kertaa?

Kun on tiedossa, mihin huonetta halutaan käyttää, itse raivaustyö alkaa innostaa ihan eri tavalla. Tavaroita lajitellessa kannattaa pitää mielessä, että ongelma syntyi alunperin päättämättömyydestä. Kategoria ehkä/en tiedä/mietin myöhemmin kannattaa siis unohtaa, koska päätösten lykkäämistä on tehty jo riittämiin. Päätösten aika on nyt.

On myös olemassa se vaihtoehto, että koti on yksinkertaisesti liian suuri. Mitä enemmän tilaa on käytettävissä, sitä vähemmän tavaroita hankkiessa välttämättä tulee mietittyä tavaran sijoittamista kotona. Tavaroita, myös pian tarpeettomiksi jääviä, voi kertyä helpommin.

Pienempi koti ratkaisee monta ongelmaa. Pienemmässä tilassa ei pääse syntymään niin suurta kaaosta. Kun ei ole ylimääräistä tilaa, hankintoja joutuu miettimään tarkemmin. Rahaa säästyy käytettäväksi tavaran sijaan vaikka kokemuksiin, harrastuksiin ja uuden oppimiseen.

Käännekohdassa

Olen tuntenut itseni tänä vuonna tavallista levottomammaksi. Kaivannut jonnekin muualle kuin missä olen. Kaupunkielämä alkoi tuntua raskaalta jo keväällä, kaipasin pois melusta ja pölystä, lähemmäs luontoa.

Vietin kesällä aikaa pikkukaupungissa, jossa olen syntynyt ja elänyt ensimmäiset 16 vuotta elämästäni. Olen asunut muualla jo 25 vuotta, ja kaupungissa vieraillessani tuntenut ikään kuin astuvani menneisyyteeni. Tänä kesänä jokin oli muuttunut. Tunsin tulleeni kotiin.

En edes muista milloin ennen tuota kokemusta olisin tuntenut olevani kotona. Ehkä vuosituhannen vaihteessa, kun olin vielä jalat tukevasti minulle tutummalla maaperällä, ennen kuin tulin silloisen rakkaani luo tänne itäiseen Suomeen. Ajatuksena oli muuttaa mahdollisimman pian meille molemmille tutuille seuduille, mutta elämä muotoutui toisin.

Jos en olisi itse sitä kokenut, en olisi ymmärtänyt miten suuret kulttuurierot maamme sisällä voi olla. On raskasta tulla yhä uudelleen ja uudelleen väärinymmärretyksi, tai huomata toisen loukkaantuvan puhetavastani, joka toisella puolella Suomea on aivan tavallinen eikä anna minkäänlaista aihetta loukkaantumiseen. Huumorintajujen erilaisuus on myös säännönmukaisesti johtanut kummallisiin tilanteisiin.

Vasta pitkän ajan kuluessa olen ymmärtänyt olevani jatkuvasti hieman varpaillani. En ole osannut olla rennosti oma itseni, koska se niin usein aiheuttaa ikäviä tilanteita. Olen tukahduttanut liian suuren osan itsestäni. Onneksi ystävieni seurassa olen voinut olla oma itseni. Kuin sattuman oikusta jokainen heistä on tullut tänne paikallisen kulttuurin ulkopuolelta.

Kaipaan takaisin omalle murrealueelleni ja pienempään kaupunkiin. Miten kevyeksi ja vapautuneeksi tunsinkaan oloni kesällä, vieraiden ihmisten kanssa jutellessani, kun huomasin tulevani ymmärretyksi omalla murteellani ja puhetavallani. Pikkukaupungin henki oli lämmin ja välitön, mahdollisuuksia juttutuokioihin aukeni jatkuvasti. Sain elämäniloa ja voimaa huomatessani, etten olekaan näkymätön, vaan osa yhteisöä, vaikka en tunne paikkakunnalta ketään ja olin vain käymässä. Kun minulle juteltiin lähes joka kerran kaupassa käydessäni, tai laittaessani pyörääni telineeseen kaupan ulkopuolella, aloin ymmärtää miten irrallani muista ihmisistä olen kokenut olevani.

Eniten entisestä kotikaupungistani olen kaivannut luonnon läheisyyttä ja sitä, että luonnolle annetaan tilaa. Puiden, pensaiden ja heinikoiden annetaan kasvaa, eikä kaikkea järjestetä keinotekoisen kliiniseksi. Keskeisellä kaupunkialueellakin linnusto on runsaampi ja monipuolisempi kuin mihin olen nykyisessä kotikaupungissani tottunut. Kun kaupunki on pieni, maaseutu alkaa kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Elämäni käänteitä miettiessäni huomaan, että kaikella on ollut tarkoituksensa. Kaikki tapahtumat ovat opettaneet minulle jotakin ja ohjanneet suuntaan, joka on kasvattanut minua ihmisenä. Kuinka ollakaan, olen juuri nyt elämässäni tilanteessa, ettei minua pidättele tässä kaupungissa välttämättä enää mikään. Minut tänne tuonut parisuhde on päättynyt, ja viime viikolla jouduin jättämään hyvästit viimeiselle kissallemme.

Mitä ikävöisin täältä? Muutamaa minulle tärkeää ihmistä. Ihanaa kirjastoa ja elokuvateatteria, joilta olen saanut niin paljon. Kauppahallin leivoskauppiaan vilpittömältä tuntuvaa huolta siitä, pärjäänkö nyt varmasti yhdellä leivoksella.

Kipua, särkyä, jumia… ajatuksia istumisen vähentämisestä – osa 2

Alkuvuosi on ollut minulle, kuten otsikosta voi päätellä, yhtä kipua, särkyä ja lihasjumia. Fyysinen kipu on vetänyt tehokkaasti huomion itseensä. Se on pakottanut keskittymään olennaiseen ja tekemään pysyviä muutoksia hyvinvointini parantamiseksi.

Tärkein kaikista: Liike

Minulle on alkanut hyvin konkreettisella tavalla valjeta, etten ole ihan nuori enää. En voi elää yhtä huolettomasti kuin nuorena, jolloin mikään ei tuntunut missään. Kehoni ei ole enää nuoren ihmisen keho, eikä se palaudu rasituksesta kuten silloin. Se ei myöskään kestä paikalleen jumiutumista.

Olen viime aikoina opetellut välttämään pitkäaikaista paikallaanoloa. Se on erityisen tärkeää, kun niin moni minulle mieluisa tekeminen tapahtuu istuen.

Latasin tietokoneelleni ohjelman, joka tauottaa tekemistäni itse asettamani ajan välein. Tätä kirjoittaessani se on sumentanut näyttöruutuni 20 minuutin välein ja näin muistuttanut, että olisi aika nousta ylös ja lähteä hetkeksi liikkeelle. Taukojen aikana olen jumpannut kuminauhalla, palauttanut selkäni liikkuvuutta piikkipallojen avulla, kyykännyt, käynyt tekemässä välipalaa, venytellyt ja eri tavoin laittanut itseni liikkeelle.

Taukojen pitämisen lisäksi olen opetellut istumaan levottomasti. En enää unohda käsiäni näppäimistölle miettiessäni, vaan venyttelen, vaihdan asentoa ja pidän itseni pienessä liikkeessä. Levottomasti istuminen on tullut tavaksi myös muulloin kuin kirjoittaessa. Elokuvia olen katsonut keinutuolissa keinutellen. Sitä en ole vielä kokeillut, miten saan itseni liikkeelle kesken mielenkiintoisen kirjan lukemisen. Viimeaikaisten kipujen vuoksi en ole vielä uskaltautunut tarttumaan kirjaan.

Olen aina pitänyt kävelemisestä. Mitä enemmän kävelen, sitä enemmän siitä nautin. Minulla on erilaisia kävelysuunnitelmia, joita alan toteuttaa, kun metsäpoluilla ja pururadoilla pääsee kävelemään kuivin jaloin. Siihen asti kävelen jo sulana olevilla alueilla. Kun kadut on puhdistettu, vaihdan osan kävelylenkeistäni juoksulenkeiksi.

Ergonomia ja liikkeen lisääminen

Kun muutin nykyiseen asuntooni, en halunnut hankkia liian mukavia kalusteita. Halusin tehdä elämästäni hieman epämukavaa. Upottavan mukava nojatuoli saattaisi houkutella jäämään pitkäksi aikaa paikoilleen, kun taas hieman epämukavampi istuin, jossa saisi ryhdikkään istuma-asennon, saattaisi madaltaa kynnystä nousta useammin liikkeelle.

Nojatuolissani ja keinutuolissani on parin sentin pehmuste, ja molemmissa saa selän kannalta hyvän istuma-asennon. Molemmat istuimet ovat osoittautuneet yllättävän mukaviksi istuskella, eikä ylös nouseminen olekaan niin houkuttelevaa kuin olin ajatellut. Istumisen vähentämiseen on kiinnitettävä aktiivisesti huomiota. Ihminen on hämmästyttävän sopeutuvainen.

Pyrin välttämään istumista, ja haastamaan ajatusta, että istuminen olisi perusasento, jossa suurin osa olemisesta ja tekemisestä tapahtuu. Lyhytkestoisia tehtäviä teen erilaisissa asennoissa joko seisten tai lattialla. Kun minulle tuli sanomalehti, luin sitä usein lattialla syväkyykyssä. Kun keho alkoi väsyä, vaihdoin asentoa. Syväkyykky on mukava asento monien lyhytaikaisten tehtävien tekemiseen. Ja onnistuu siinä blogitekstin viimeinen tarkistaminenkin ennen julkaisua.

Puhelimessa puhun usein seisten. Välipalahedelmien syöminen ja kahvikupillisen nauttiminen onnistuvat myös mukavasti seisten. Jos voin hoitaa jonkin tehtävän seisten, teen niin.

Vuosien ajan kirjoitin blogitekstejä tietokone sylissäni nojatuolissa istuen. Asento oli ergonomisesti mukava, mutta koneen alta oli korkeahko kynnys nousta liikkeelle – etenkin talviaikaan, kun olin kääriytynyt mukavasti vilttiin. Kun selkäni alkoi vaatia lisää liikettä, päätin siirtyä kirjoittamaan ruokapöydän ääreen.

Ruokapöytäni oli ollut lähinnä koristeena, sillä inhosin tuolien siirtelystä aiheutuvaa kolinaa. Tuolit olivat käytössä vain silloin, kun joku oli käymässä. Tapanani oli syödä pöydän päässä porrasjakkaralla kököttäen, se liikkui pehmeästi huopatassuillaan. Korjasin kolinaongelman hankkimalla pöydän alle maton, ja voin vain ihmetellä, miksen tehnyt niin jo aiemmin. Matto on tehnyt pöydästä houkuttelevan käyttää, ja olen lopettanut jakkaralla kököttämisen. Pöytä tuoleineen on nykyään jatkuvassa käytössä, ja siitä on tullut suosituin kirjoituspaikkani. Syöminenkin on mukavampaa ryhdikkäästi pöydän äärellä istuen.

Monipuolista olemista lattialla

Tyhjä lattiatila ilman mattoa on minulle tärkeää. Vietän paljon aikaa lattialla venytellen, jumpaten, itseäni oikoen, selkääni rullaten ja kaikenlaisen muun tekemisen parissa.

Olen huomannut, että huonekalut määrittävät (paikallaan) olemistani ja liikkumistani yllättävän paljon. Nojatuolissa olen kaikkein passiivisin, siihen voin jäädä pitkäksi aikaa, ellen kiinnitä asiaan erityistä huomiota. Ruokapöydän äärellä vaihdan asentoa usein, ja kynnys nousta ja lähteä liikkeelle on matala. Lattialla olen kaikkein aktiivisin. Kun mikään huonekalu ei valmiiksi määritä asentoani, voin oleskella monenlaisissa asennoissa ja lähteä helposti liikkeelle.

Katsoin jokin aika sitten japanilaisen elokuvan, jossa neljän sisaruksen kotona lähes kaikki tekeminen tapahtui lattiatasolla. Olen jo pitkään ajatellut, että elämä olisi monin tavoin yksinkertaisempaa, kun voisi elää noin. Valitettavasti suomalaisia asuntoja ei ole suunniteltu lattialla elämistä ajatellen. Siinä missä japanilaiset sisarukset näkivät lattialla istuessaan ikkunasta kauniin maiseman, minä näkisin lämpöpatterin, parvekkeen oven ja kiviseinää.

Istuva kulttuurimme

Viime vuosina on puhuttu paljon istumisen haitoista. Siitä huolimatta joka paikassa ihmiset edelleen ohjataan istumaan. Odotustiloissa, oli kyse millaisesta paikasta tahansa, istuimien määrä on mitoitettu niin, että oletuksena on, että kaikki istuvat. Jos haluttaisiin vähentää istumista, istuimia tulisi olla vähemmän – vain heitä varten, jotka eivät kykene odottamaan kuin istuen. Muita varten tulisi olla nojailuun tarkoitettuja rakenteita, tai mahdollisuus seistä ja kuljeskella vapaasti.

Kun käyn kirjaston lehtiosastolla, näen kaikkialla pöytiä ja nojatuoleja. Osastolla on yksi korkeampi pöytä, jonka äärellä voi lukea lehteä. Tämä pöytä on sijoitettuna milloin minnekin. Se on ikään kuin ylimääräinen kaluste, jolle ei ole omaa paikkaa, mutta se on pitänyt jonnekin sijoittaa. Muilla osastoilla en ole nähnyt yhtäkään korkeampaa pöytää, jonka äärelle voisi pysähtyä lukemaan.

Monessa odotustilassa mahdollisuudet odottaa seisten ovat vähissä. Mieleeni tulevat useimmat sairaaloiden ja terveyskeskusten tilat. Kun odotustilat ovat käytävillä, ja seinustat on täytetty tuoleilla, tilaa seisomiseen ei jää kuin kulkuväylältä. Kapeissa tiloissa seisominen tai kuljeskelu tuntuu myös usein häiritsevän tuoleilla istuvia ihmisiä.

Monilla työpaikoilla istumista on vähennetty hankkimalla säädettäviä työpöytiä. Opiskelijoiden istumisen vähentämiseksi on ehdotettu, että luentoa voisi kuunnella seisten tai luentosalissa liikuskellen. Ajattelua on yritetty kääntää siihen suuntaan, että voisimme tehdä asioita myös muilla tavoin kuin paikoillamme istuen. Se on hyvä suunta. Toivottavasti se alkaa näkyä pian myös julkisten tilojen suunnittelussa.

Lopuksi

Ennen halusin kirjoittaa blogitekstit hyvin vähillä tauoilla, mieluiten yhdeltä istumalta. Ajatus taukojen pitämisestä tuntui ajatusprosessin häiritsemiseltä. En halunnut pitää taukoja ajatuksen ollessa kesken, mutta koska ajatuksia on paljon ja ne liikkuvat nopeasti, ajatus on aina kesken.

Kirjoittaminen on minulle ajattelemista. Kun alan kirjoittaa, valmiita ajatuksia voi olla hyvin vähän. Teksti kehittyy kirjoittamisen edetessä, ja usein erilaiseen suuntaan, kuin olin ajatellut. Tekstin kirjoittaminen alusta valmiiksi asti vie minulta useita tunteja, jopa työpäivän verran aikaa. Saa siinä istua.

Minun oli opittava pitämään taukoja, vaikka pelkäsin sen häiritsevän kirjoittamista. Totuin taukojen pitämiseen yllättävän nopeasti, ja hyvä niin, sillä vaihtoehtoja ei enää ollut.

Vuoden alkupuoli on tuntunut vahvasti siltä, että maksan nyt hintaa aiempien vuosien istumisesta. Monen tekemisen kohdalla istumiseen on liittynyt vielä käsien jännittynyt ja eteenpäin ojentunut asento. Ennen tätä kevättä en ollut tullut ajatelleeksi, että ihmisen kainalotkin voivat olla jumissa, mutta kyllä ne voivat. Eikä niiden hierominen tai venyttäminen tunnu ollenkaan mukavalta.

Teen töitä sen eteen, että liikkuvuuteni etenkin ylävartalon osalta palautuisi normaaliksi. Jumppaan, venyttelen ja pidän itseni liikkeellä. Käyn hierojalla ja tarvittaessa osteopaatilla. Sain hierojalta ohjeen sauvakävellä, joten hain kävelysauvani edellisen kotini varastosta. Edellisestä kohtaamisestamme olikin kulunut jo vuosia, ja minä luulin meidän jättäneen jo hyvästit.

Auringonpaiste lämmittää. Näen lentäviä lokkeja, ja naakkoja, jotka yrittävät irrottaa puista oksia pesätarpeiksi.

Laitan lenkkitossut jalkaan ja lähden ulos kevätilmaan minäkin.

Vedenkulutuksen vähentäminen: vettä säästävä suihkusuutin ja hanojen vakiovirtausventtiilit

Olen pyrkinyt vähentämään vedenkulutustani. Taloyhtiössäni on asuntokohtaiset vesimittarit, mikä toimii hyvänä kannustimena. Kun vesilasku määräytyy oman kulutuksen mukaan, veden käyttöä tulee mietittyä tarkemmin, eikä vettä halua päästää hukkaan.

Haluan vähentää vedenkulutustani sekä ekologisista syistä että säästääkseni rahaa. Suomessa vettä riittää, mutta ennen kuin se on kylmänä ja raikkaana juomalasissani tai lämpimänä vetenä suihkussani, tarvitaan paljon energiaa. Myös jätevesien käsittely kuluttaa resursseja.

Heti tähän asuntoon muutettuani hankin suihkuun vettä säästävän suuttimen. Kysyin rautakaupassa samalla myös vakiovirtausventtiilejä hanoihin, mutta sain vain pitkän katseen ja toteamuksen, että ”ei meillä sellaisia ole”. Muuttohommien keskellä unohdin koko asian, ja se palasi mieleeni vasta blogin teemavuotta miettiessäni. Tilasin tammikuun alussa vakiovirtausventtiilit keittiön ja kylpyhuoneen hanoihin. (Tarkempia tietoja tekstin lopussa.)

Vakiovirtausventtiili kuulostaa hienolta, mutta kyse on yksinkertaisesta pienestä osasta, joka on helppo vaihtaa. Kun katsot vesihanan päätä alapuolelta, näet (nykyään useimmiten) muovisen ”siivilän”. Siitä osasesta on nyt kyse. Kun hanan pään – sen pyöreän osan minkä läpi vesi viimeiseksi tulee – kiertää auki, käteen jää pieni pyöreä metalliosa, jonka sisällä on tämä siiviläosa ja mahdollisesti kumitiiviste, ellei se jäänyt kiinni hanan sisäpuolelle. Tilatessani ’vakiovirtausventtiilin’ sain tällaisen metalliosan, siiviläosan ja kumitiivisteen. Vaihtoon ei välttämättä tarvitse työkaluja, ellei hanan pää ole kovin tiukassa tai pahasti kalkkeutunut.

En tiedä helpompaa keinoa vähentää vedenkulutusta, kuin vaihtaa suihkusuutin ja hanojen vakiovirtausventtiilit vettä säästäviksi. Oman kokemukseni mukaan ne myös parantavat käyttökokemusta monellakin tapaa.

Suihkun alkuperäinen suutin kulutti huomattavasti enemmän vettä, mutta vesi tuli niin pehmeästi lukemattomista pikkuruisista rei’istä, että pitkien ja paksujen hiusten pesu oli tuskastuttavan hidasta. Nykyisessä vettä säästävässä suihkusuuttimessani on neljä vaihtoehtoa veden voimakkuudelle: voimakas hierova suihku, hiuksille sopivan tehokas, normaali, ja pehmeä sadesuihku. Käyttökokemuksessa ero on kuin yöllä ja päivällä vettä säästävän suihkusuuttimen hyväksi. Kasvoja pestessäni voin valita pehmeän sadesuihkun, ja hiukset saan pestyä nopeasti ja helposti sitä varten tarkoitetulla voimakkuudella.

Hanoja käyttäessäni olen koko ajan kaivannut, että niistä tulisi vähemmän vettä. Enkä silti muistanut aiemmin niitä vakiovirtausventtiilejä! Hanojen käyttö oli jatkuvaa säätämistä, kun yritin kääntää turhan kankeaa säätövipua niin, että veden virtaama olisi sopiva. Kylpyhuoneessa sopiva tarkoitti sitä, että ohut vesinoro valui niin lähellä pesualtaan takareunaa, että se teki esimerkiksi käsien pesusta hankalaa. Tämän vuoksi jouduin käyttämään tarpeettoman paljon vettä.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että saatteko tehtyä toimenne nopeammin (esim. huuhdottua paistinpannun, tai pestyä kädet tai kasvot juoksevan veden alla), jos vesi tulee hanasta suuremmalla voimakkuudella? Olen huomannut, että minulla on oma vakiotemponi toimia, jota on vaikeaa ellei mahdotonta nopeuttaa. Jos yritän toimia nopeammin, tunnen vain oloni levottomaksi ja tekemiseni menee hosumiseksi, mutta tuskin toimin yhtään tavallista nopeammin.

Haluan tehdä toimeni kaikessa rauhassa ja kiirehtimättä. Voi kuulostaa hassulta, mutta vakiovirtausventtiilit ovat selvästi parantaneet elämänlaatuani.

Vakiovirtausventtiilien asennuksen jälkeen veden voimakkuuden säätäminen sopivaksi on ollut helppoa. Voin toimia kiirehtimättä omaan tahtiini, eikä vettä mene hukkaan. Keittiöhanastani tulee enimmillään yhdeksän litraa vettä minuutissa, ja kylpyhuoneen hanasta kolme litraa vettä minuutissa suihkumaisessa muodossa.

Kylpyhuoneen hanasta tulee nyt noin 75 prosenttia vähemmän vettä minuutissa kuin ennen, ja se on aivan riittävästi. Suihkumainen olomuoto on osoittautunut käytössä hyväksi, ainoa haittapuoli on veden roiskuminen, jos hanan säätää kovin suurelle. Toisaalta se toimii muistutuksena, että hanaa voi säätää pienemmälle, sillä pienempikin virtaama lähes poikkeuksetta riittää.

Minulla on ollut aina tapana sulkea hana tai suihku siksi aikaa, kun en tarvitse vettä. Nykyaikaisten yksiotehanojen sulkeminen ja avaaminen esimerkiksi kasvojen saippuoinnin ajaksi on helppoa, joten miksi antaa veden valua hukkaan? On myös toimia, kuten kainaloiden tai kasvojen huuhtelu, joiden aikana vettä väistämättä valuu hukkaan. Tällaisissa tilanteissa hanojen pienemmästä virtaamasta on erityistä iloa.

Arvelen, että joku todennäköisesti haluaa tietää, millainen suihkusuutin minulla on käytössäni tai mistä tilasin vakiovirtausventtiilit. Suihkusuutin on samaa mallia kuin edellisessä kodissani, joten siitä minulla on monen vuoden käyttökokemus, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Myös vakiovirtausventtiilejä ja niiden ostopaikkaa voin lämpimästi suositella. Minulla ei ole mitään yhteistyökuvioita eikä kytköksiä mihinkään tahoon, suosittelen jotakin vain erityistapauksissa ja jos koen, että tiedosta voisi olla erityistä hyötyä muillekin.

Suihkusuutin: Hansgrohe Croma 100 Vario EcoSmart 9 l/min

Tuotetta on aika hyvin saatavilla suuremmissa marketeissa ja rautakaupoissa, mutta myös useissa verkkokaupoissa. Tästä pääset valmistajan tuotesivulle nähdäksesi lisätietoja.

Vakiovirtausventtiilit

Tilasin vakiovirtausventtiilit Säästöpää-verkkokaupasta, koska tuotteiden hinta oli edullinen ja sivusto yksinkertainen. Tuotteet oli esitelty selkeästi, ostamisesta tehty helppoa ja yritys vaikutti luotettavalta. Kaikki tämä ei muissa näkemissäni verkkokaupoissa toteutunut. Toimitus oli nopea ja tuotteet tipahtivat postiluukusta suoraan kotiin.

Valitsin kylpyhuoneen hanaan tämän tuotteen (virtaama 3 l/min) ja keittiöön tämän (virtaama 9 l/min).

En osaa sanoa, miten monenlaisia kierteitä hanoissa on olemassa, mutta perusmallisiin Oraksen hanoihini nuo ainakin sopivat, samoin edellisessä kodissani olleeseen Hansgrohen keittiöhanaan. Mukava yllätys on, että verkkokaupassa näyttävät kaikki suuttimet olevan maaliskuun loppuun asti kymmenen prosentin alennuksessa. Yritys myy myös suihkusuuttimia, mutta niistä minulla ei ole kokemusta.

Mietteitä pyykinpesun vähentämisestä – osa 2

Sain teiltä paljon kommentteja edellisiin pyykinpesumietteisiini, kiitos niistä. Sain niistä lisää pohdittavaa ainakin kahden eri tekstin verran.

Mitä tarkoittaa ”täysi koneellinen”?

Lähes kaikissa pyykinpesuohjeissa toistuu neuvo pestä täysiä koneellisia. (Tässä on yksi poikkeus, jossa neuvotaan täyttämään pesurumpu noin puolilleen, jotta kone saa otettua tarpeeksi vettä pyykkimäärään nähden.) Pyykki tulee asetella ilmavasti, ei sulloa tiukasti.

Tämän jälkeen voikin lukea pesukoneensa käyttöohjeen ja huomata, että ”täysi koneellinen” on pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin täysi koneellinen. Minun ns. ”kuuden kilon koneeni” käyttöohjeista selviää, että ”täysi koneellinen” on esimerkiksi…

1 kg hienopyykkiä,
1,5 kg kauluspaitoja,
2 kg villapyykkiä,
2,5 kg keinokuituja, sekoitteita tai siliäväksi käsiteltyä puuvillaa,
3 kg mustaa tai tummaa puuvillaa, puuvillasekoitetta tai farkkuja, tai
6 kg puuvillaa, pellavaa tai puuvillasekoitetta

Minun vaatteilleni ”täysi koneellinen” on 1,5-3 kiloa pyykkiä. Vaatteita punnitessani huomasin, että kolme kiloa on yllättävän paljon, mutta käytännössä se tarkoittaa noin puolta koneellista pyykkiä. ”Täysi koneellinen” lakanoita ja pyyhkeitä on kuusi kiloa.

Tai sitten ei.

Punnitsin lakanapyykkiä. Kaksi pussilakanaa ja kolme tyynyliinaa painoivat 1,8 kiloa, ja tavallisen ilmavasti koneeseen aseteltuina ne täyttivät rummun. Pyykki painoi alle kolmasosan pesuohjelman kuuden kilon enimmäistäyttömäärästä, joten lisäsin koneeseen vielä malliltaan pussilakanaa muistuttavan aluslakanan. Saadakseni sen sopimaan pesurumpuun tunkematta, jouduin asettelemaan jo koneessa olevaa pyykkiä ihan hyvän aikaa. Koneen täyttäminen ei vastannut käsitystäni pyykin asettelemisesta ilmavasti, mutta pesin koneellisen joka tapauksessa.

Tuo täysi koneellinen pyykkiä painoi 2,8 kiloa. Minulla ei ole kuutta kiloa lakanapyykkiä, mutta jos olisi, sitä ei ikipäivänä saisi ilmavasti asetellen sopimaan pesurumpuun.

Kun pesukonetta ostaessani ihmettelin myyjälle, miten koneen täyttömäärä oli kuusi kiloa, kun edellisessä kodissani olleen samannäköisen, mutta vanhemman, oli vain 5,5 kiloa, hän totesi: ”Se on vain myyntikikka. Ihmiset haluavat ostaa täyttömäärältään yhä suurempia pesukoneita.”

Siltä todella näyttää. Punnittuani pyykkiä käsitykseni täydestä koneellisesta muuttui. Käytännössä minulla on kolmen – ei kuuden – kilon pesukone.

Ensisijaisesti puhdasta pyykkiä

Jatkossa en aio tuntea huonoa omatuntoa siitä, etten aina pese ns. täysiä koneellisia. Pyykinpesun tarkoituksena on saada likaiset tekstiilit puhtaaksi, ja lian lisäksi myös pesuaineen on tarkoitus huuhtoutua pyykistä pois. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi pesukoneeni ohjeelliset enimmäistäyttömäärät voivat joidenkin pesuohjelmien kohdalla olla ylimitoitettuja.

Nykyiset pesukoneet käyttävät niukasti vettä, mikä näkyy helposti pesutuloksessa. Pesukoneeni käyttöohjeessa kerrotaan, mikä pesuohjelma erilaisille vaatteille ja kangaslaaduille kannattaa valita. Tätä olisi kannattanut noudattaa tarkemmin jo ensi lukemalta, niin olisin saanut alusta asti puhtaampaa pyykkiä.

Vettä säästävät pesuohjelmat tai vain kaksi huuhtelua eivät aina riitä saamaan pyykistä puhdasta, ja pesutulos voi kärsiä myös huolettomasta pyykin lajittelusta. Joitakin kertoja olen joutunut käyttämään lisähuuhtelua, ja joskus sekään ei ole riittänyt, vaan olen joutunut pesemään saman pyykin kahdesti. Olisi kannattanut valita käyttöohjeen suosittelema pesuohjelma sen sijaan, että valitsin vähemmän vettä kuluttavan vaihtoehdon. No, parempi viisastua edes myöhemmin kuin ei milloinkaan.

Mitä siis voin tehdä pyykinpesun vähentämiseksi?

Kaiken tämän mietinnän jälkeen ajattelen, että voin tehdä pyykinpesun vähentämiseksi vielä jotakin, mutten kovin paljoa.

Minulle on tärkeää saada vaatteeni kestämään niin pitkään kuin mahdollista. Tähän auttavat pyykin tarkka lajittelu, mahdollisimman hellävaraiset pesuohjelmat ja se, että vaatteet puhdistuvat kunnolla. Voisin pidentää pesuväliä tinkimällä näistä, mitä en tee, tai hankkimalla lisää vaatteita.

Minulle paras keino tehostaa pyykinpesua on hankkia muutamia vaatteita lisää. Sisähousujen löytäminen auttaisi jo paljon, sillä nyt joudun usein laittamaan pesukoneen päälle, vaikka kaapissa olisi vielä puhtaita yläosia. Viileinä vuodenaikoina vajaiden koneellisten pesu vähenisi heti vain tällä yhdellä muutoksella.

Riittävän täysien koneellisten pesu onnistuu hyvin lakanoiden, pyyhkeiden ja 60 asteessa pestävien vaatteiden kohdalla, hankalinta se on 40 asteessa pestävien vaatteiden ja villan kanssa. Sisähousujen löytyminen auttaisi ensin mainittuun ongelmaan, jälkimmäiseen ei taida löytyä järkevää ratkaisua.

Villavaatteista riittävä määrä pestävää löytyy vain talvikauden päättyessä, kun pesen niitä kesän tieltä pois. Viileinä vuodenaikoina villapyykkiä on kappalemäärinä ajatellen mukavasti, ettei tarvitse vain muutamaa vaatetta pestä, mutta eivät ne kahta kiloa paina. Nykytilanne toimii kuitenkin riittävän hyvin, kun vaihtoehtona on villavaatteiden mittavat lisähankinnat, ja likapyykin seisottaminen pitkään pyykkikorissa.

Viileänä aikana vuodesta pyykinpesua on mahdollista saada jonkin verran tehostettua. Kesäaika onkin sitten asia erikseen. Mitä lämpimämpi kesä, sitä varmemmin joudun hankkimaan lisää vaatteita saadakseni edes joskus koneelliseen riittävästi pyykkiä.

Lopuksi

Pyykinpesuun liittyviä asioita on ollut hyvä miettiä, sillä asia ei ole kovin yksinkertainen. Olen huomannut, että vuosien varrella olen tehnyt pyykinpesun vähentämiseksi jo aika paljon. Toisaalta olen huomannut myös sen, että kun omistaa melko vähän vaatteita, pienillä muutoksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia. Muutaman vaatekappaleen hankinta voi mahdollistaa jo olemassa olevien vaatteiden käyttämisen tehokkaammin, kun ylä- ja alaosien määrä tasapainottuu. Näin on helpompi saada pestyksi riittävän täysiä koneellisia pyykkiä.

Tässä vielä pari linkkiä pyykinpesuun liittyen:

Ylen Aamu-tv: Pyykinpesu on arkinen taitolaji

Voin vain huokaista, kun Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaa sanoo pyykinpesun tuloksen olevan monta kertaa ihan sattuman kauppaa. Tämä on tullut käytännön kokemuksen myötä huomattua.

Yle: Suomalaiset pesevät vaatteita liian usein

Tässä jutussa on paljon mielenkiintoista tietoa esimerkiksi suomalaisten pyykinpesutottumuksista, pesulämpötiloista ja siitä, millaiset asiat voivat vaikuttaa siihen, millainen pesuohjelappu vaatteeseen tehtaalla päätyy.