Kesän parhaat hetket

Kesä hujahti niin nopeasti, että tekee mieli palata vielä hetkeksi kesätunnelmiin. Muistella kesän kauneimpia ja vaikuttavimpia hetkiä. Vietin osan kesästä maalaismaisemassa. Olennainen osa päivän kulkua oli ympäröivän luonnon seuraaminen.

Alkukesällä linnunlaulusta sai nauttia läpi yön. Avoimesta ikkunasta kuulunut konsertti oli niin kaunis, etten olisi malttanut antaa unen tulla. Aamulla oli ihana nousta uuteen päivään lintujen yhä laulaessa.

Päivisin seurasin erilaisia hyönteisiä. Valkoapilat vetivät kimalaisia puoleensa, joita tuntui olevan enemmän kuin vuosiin. Oli katsottava tarkkaan minne astui, sillä edes kaikkein pienimmät ja matalimmat apilat eivät jääneet niiltä huomaamatta. Heinäsirkat soittivat, päivänkakkaroille kiipeili kultakuoriaisia, seinustoilla oli mitä erilaisimpia hyönteisiä. Perhoset lensivät pihan poikki usein niin nopeasti, että piti olla tarkkana ehtiäkseen nähdä kauniin lentäjän. Välillä ne viipyivät sen verran aikaa paikoillaan, että ehdin ihastella niitä kaikessa rauhassa.

Päivät olivat myös lintujen tarkkailun aikaa. Pihan kolme linnuille tarkoitettua kylpyallasta olivat kovassa käytössä. Yhdessä kylpivät erilaiset rastaat, toisessa kävivät punarinnat ja kolmannessa viihtyivät tiaiset, pajulinnut, kirjosiepot ja metsäkirvinen.

Kesän kuluessa suosituimmaksi kylpyaltaaksi nousi suuren kukkaruukun aluslautanen. Ruuhka-aikoja oli yhä useammin sen jälkeen, kun lintuemot alkoivat tuoda riittävän suuriksi kasvaneita poikasiaan kylpyyn. Vasta kylpemistä opettelevat poikaset olivat lystikäs näky. Ensin ne seisoivat tomerasti lautasen reunalla, kunnes uskaltautuivat veteen. Vatsan pehmeä höyhenpeite veteen hassusti levinneenä ne ihmettelivät suloisine nappisilmineen, mitä oikein olisi tarkoitus tehdä. Pikkuhiljaa asia valkeni, ja poikaset loiskivat vedessä innokkaasti. Usein ne jonottivat sopuisasti, mutta välillä hitaille kanssakylpijöille piti antaa hiukan vauhtia, jotta oma vuoro tulisi nopeammin.

Eräänä päivänä törmäsin juoksulenkilläni räkättirastaspoikueeseen. Vaihdoin kävelyksi ja annoin emolle aikaa ja tilaa saattaa poikasensa turvaan. Kävelin hyvän matkaa paikan ohitse, kunnes vaihdoin taas juoksuksi. Vain muutaman minuutin kuluttua edessäni oli peltopyy poikasineen. Pysäytin vauhtini. Jos olisin mitenkään voinut tietää, olisin kääntynyt jo rastaiden kohdalla takaisin, mutta enhän minä voinut. Pyyemo hätääntyi ja varoitti poikasiaan, jotka olivat vasta pieniä ruskeita palleroita ruskealla hiekkatiellä. Emo lähti siivet levällään näyttävään juoksuun, jotta kiinnittäisin huomioni siihen enkä poikasiin. Tunsin surua, että osuin paikalle juuri silloin. Kävelin hiljalleen eteenpäin, juttelin rauhallisesti ja pyysin anteeksi häiriötä. Enkä todellakaan tullut samalle tielle kiertämään toista kertaa samaa lenkkiä, kuten aiemmin olin aikonut.

Yksi kesän parhaita kokemuksiani oli se, miten minusta tuli hämähäkkien ystävä. Olen aina tiennyt, ettei hämähäkeistä ole ihmiselle haittaa, vaan ne ovat hyvin hyödyllisiä pikku otuksia, mutta se ei ole auttanut vähentämään niitä kohtaan tuntemaani hienoisesti pelonsekaista vastenmielisyyttä. Tänä kesänä asiaan tuli muutos.

Eräänä iltana näin, miten nopeasti ja näppärästi hämähäkki pyydysti noin kolme kertaa itsensä kokoisen kovakuoriaisen. Minun oli tarkoitus hankkiutua eroon ei-toivotusta vieraasta, mutta en ehtinyt tuumasta toimeen, kun hämähäkki oli jo paketoinut sen. Siitä lähtien meillä oli hämähäkkien kanssa sanaton sopimus: ne siistivät paikkoja puolestani, ja minä vältin häiritsemästä niitä. Pääasiassa hämähäkit pysyivät omilla vakiopaikoillaan, joita tiesin esimerkiksi imuroidessani varoa. Jos hämähäkki alkoi liian tuttavalliseksi – kuten eräs, joka nukkumaan alkaessani käveli seinällä tyynyni vieressä, mikä oli minulle vielä hieman liikaa – osoitin välimatkamme liian pieneksi puhaltamalla kevyesti otusta kohti. Viesti meni perille ja välillemme tuli riittävästi tilaa.

Illan hämärtyessä oli paljon nähtävää. Rusakot tulivat pihaan nauttimaan apiloista. Eräänä iltana kettu kulki pihan poikki. Mustarastas tuli alkukesästä aina samaan aikaan illasta laulamaan saunan katolle. Katselin sitä vinttihuoneen ikkunasta.

Viereisellä ohrapellolla kävi paljon peuroja. Niitä näkyi pitkin päivää ja illalla, hyvin usein kun vaan pääni pellon suuntaan käänsin. Komea sarvipää näyttäytyi useamman kerran. Katselin aivan hiljaa ja liikahtamatta, etten pelästyttäisi niitä.

Kesän erityisin näky oli majavan hampaanjäljet erään jo hiljaiseksi käyneen uimarannan puussa. Puulastujen vaaleasta väristä saattoi päätellä, että majava oli ollut työssään hiljattain. Miten siistiä jälkeä se olikaan tehnyt! Rannalta löytyi pari jo aiempina vuosina aloitettua työmaata, jotka olivat kuitenkin jostakin syystä jääneet kesken. Puut olivat täydessä lehdessä ja tukevasti pystyssä, vaikka niiden ympärysmitta olikin ohennettu noin puoleen.

Palattuani kaupunkiin kuulin, että majava oli saanut työnsä päätökseen ja puun kaadettua. Jos olisin viipynyt vielä hetken, olisin nähnyt sen itsekin.

Kesän parhaat hetket liittyivät kaikki luontoon. Nyt kun olen taas kaupungissa, luonto ei ole samassa mittakaavassa heti ikkunan takana. Onneksi pääsen metsään kävellen tai vaikka bussilla. Aion vierailla siellä usein.

Kadonnutta laatua etsimässä

Kaapistani on reilun parinkymmenen vuoden ajan löytynyt vaatteita, joiden olen voinut luottaa kestävän jatkuvaa käyttöä 5-10 vuoden ajan. (Sitä ennen olin kasvuiässä, ja vaatteet jäivät pieniksi ennen kuin kuluivat loppuun.) Aika on tehnyt tehtävänsä ja uusille vaatteille olisi tarvetta. Valitettavasti useammin kuin ennen.

Paras vaihtoehto olisi ollut hankkia hyväksi havaittujen vaatteiden tilalle samanlaisia, mutta eihän se niin helppoa ole. Suosimistani vaatemalleista osaa ei enää valmisteta, ja osaa vastaavien tuotteiden laatu on vuosien kuluessa heikentynyt huomattavasti. Pakon edessä olen kaupasta jotakin päälleni löytänyt, mutta edellä mainitut vaatteiden käyttöiät ovat historiaa.

Pidän yksinkertaisista vaatteista. Myyjä osaa auttaa minua parhaiten, kun kerron etsiväni vaatteita, jollaisia perusmies voisi käyttää. Tällainen stereotyypittely auttaa jättämään rekkiin liian naiselliset, värikkäät, kirjavat tai muuten vaan kummalliset vaatteet. Moni selkeälinjainen vaate on jäänyt kauppaan myös siksi, ettei suunnittelija ole osannut lopettaa yksityiskohtien lisäämistä ajoissa.

Minun vaatemieltymyksilläni olisi loogista asioida miestenvaateosastolla, etenkin, kun miesten vaatteet ovat selvästi naisille myytäviä laadukkaampia. Asiassa on kuitenkin ongelma. Kun pituus on 160 cm, vartalo on naisellinen, eikä hartioissa ole leveyttä täyttämään miesten paitoja, niin sopivia vaatteita ei löydy.

Helposti hikoilevana ja antiperspiranteista ihoreaktion saavana kaipaisin kestäviä ja pestäviä vaatteita. Naisten trikoovaatteissa on lähes poikkeuksetta elastaania, mikä etenkin paidoissa on monin tavoin ongelmallista. Miettikää hetki seuraavaa:

Niukkalinjainen, kainaloista ihonmyötäinen paita. Hienhaju tarttuu paidassa olevaan elastaaniin helposti. Lika saa elastaanin hapertumaan. Paidan pesulämpötila on korkeintaan 40 astetta, koska elastaani ei kestä kuumempaa. Hiki ei puhdistu alle 60 asteen pesussa, eikä kokemukseni mukaan välttämättä edes siinä, ellei vaatetta pese heti tuoreeltaan.

Kesti aivan liian pitkään ymmärtää ja hyväksyä, että minun käytössäni elastaanivaatteet ovat järjettömän huono idea. Ne kuluvat nopeasti sekä hiestä että jatkuvasta pesusta, ja koko kuvio on myös ekologisesti sietämätön. Kaiken lisäksi inhoan sitä tolkutonta venymistä! Joustavat vaatteet ovat mukavia, mutta elastaania siihen ei tarvita.

Onneksi Outi Pyy on kirjoittanut elastaanista aivan loistavan tekstin, joten minun ei tarvitse jatkaa enempää. Käykää lukemassa!

Jos onnistuisinkin löytämään mieluisan paidan ilman elastaania, niin seuraava ongelma on laatu. Edellisellä kauppakierroksellani totesin, että tilanne oli mennyt vain huonompaan suuntaan. Myynnissä oli niin huonolaatuisia vaatteita, ettei niitä otettaisi vastaan edes hyväntekeväisyyskirpputorille – eikä kyse ollut halpavaatteista. Laadukkaita vaatteita on yhä vaikeampi löytää.

Vaatteiden laatu ei näytä kauppoja kiinnostavan, tai sitten laadukkaita vaatteita ei ole enää olemassa. Näin olen päätellyt keskusteluistani myyjien kanssa, joiden käsitys laadusta on jotakin aivan muuta kuin omani. Jos myyjän mielestä laadukas t-paita näyttää uutena kaupassa hatarammalta kuin oma paitani yli viiden vuoden usein toistuvan käytön ja pesun jälkeen, niin on aika vaikea innostua. Entä mitä pitäisi ajatella, jos myyjä pitää laadun mittarina sitä, ettei vaate ole mennyt käyttökelvottomaksi ensimmäisessä tai muutamassa pesussa? Kun olen kertonut, millaiseen vaatteiden kestoon olen tottunut, minua on katsottu kuin olisin tullut jostakin vaateutopiasta.

Ihmettelen, miksi vaatteiden ostaminen kivijalkakaupoista on tehty niin sietämättömän vaikeaksi. Haluaisin todella keskustella ihmisten kanssa, joiden mielestä on ollut hyvä idea ”järjestää” naistenvaateosastot muistuttamaan kirpputoria. Tilat ahdetaan liian täyteen ja looginen järjestys puuttuu. Sama vaiva oli levinnyt myös erään kaupan ennen niin selkeälle miestenvaateosastolle. En tiedä saako joku iloa siitä, että mieluisaa t-paitaa etsiessään joutuu kiertämään varsin suuren osaston mutkitellen päästä päähän, mutta minä pidän sitä asiakkaan kiusaamisena.

Kävin hiljattain eräässä miestenvaateliikkeessä. Sillä hetkellä liikkeessä olleiden tai sinne tulleiden miesten ostotapahtumaa oli kiinnostavaa seurata. Ovesta sisään tultua lähestyvälle myyjälle kerrotaan mitä halutaan, myyjä vie sopivien tuotteiden luo, kokeillaan vaatetta päälle, ostetaan, poistutaan. Aikaa kului joitakin minuutteja. Itse olisin toiminut samoin, mutta halusin hetken aikaa vain nauttia hiljaisuudesta, siisteydestä ja järjestyksestä. Ihmettelin naismyyjän kanssa, miksei naisille ole vastaavanlaisia kauppoja. Ostin kokeeksi t-paidan, jonka laatu on osoittautunut yllättävän hyväksi.

Viime aikoina on puhuttu kivijalkakauppojen ahdingosta nettikaupan puristuksessa. Tilanteeseen voi löytää monenlaisia syitä. Minun syyni valita nettikauppa kivijalkaliikkeen sijaan on valikoima. Olisi helpointa ja mukavinta voida hankkia tarvitsemansa kivijalkakaupasta, mutta useinkaan he eivät myy tuotteita, joita haluaisin ostaa. Ostaminen on joka tapauksessa vastenmielistä, oli kyse kivijalkakaupasta tai nettikaupasta. Kivijalassa on vastassa epäjärjestys ja olematon palvelu, nettikaupassa tuotteita joutuu palauttamaan, kun ne eivät kooltaan, malliltaan tai muilta ominaisuuksiltaan vastaa odotuksia.

Täydellisessä maailmassa kaupoissa myytäisiin vain laadukkaita, kestäviä, korjattavissa olevia ja lopulta kierrätettäviä tuotteita, jotka olisi tuotettu ihmisiä, eläimiä ja luontoa riistämättä. Haluaisin suosia tällaisia tuotteita, mutta se on tällä hetkellä kohtuuttoman vaikeaa. Kaikenlaisten tuotteiden tuottaminen ekologisesti ja eettisesti kestävällä tavalla pitäisi olla itsestäänselvä lähtökohta.

Voi kun tietäisi, mitä sitä jatkossa päälleen laittaisi, ja mistä sen löytäisi.

Ilahduttavia asioita: kevät on täällä

Kevätaikaan liittyy paljon ilahduttavia asioita. Toisaalta tunnen oloni haikeaksi. Päästän mielelläni irti talvesta, mutta kevät nostaa pintaan kaipauksen maaseutumaisempaan ympäristöön, pois kaupungin pölystä.

Näillä leveysasteilla on aivan mahdollista, että kevät kääntyy vielä takatalveksi. Juuri nyt otan kuitenkin ilon irti keväänmerkeistä.

Lokit. Näin vuoden ensimmäisen lokin niin aikaisin, etten ollut uskoa silmiäni. Havainto jäi kirjoittamatta ylös, mutta arvioni mukaan se oli jo helmikuussa. Seuraavaa havaintoa sainkin odottaa useita viikkoja. Tiaisten kevätlaulut ja lokkien saapuminen ovat minulle ensimmäisiä merkkejä kevään lähestymisestä.

Näin keskeisellä kaupunkialueella näkyy talven aikana lähinnä variksia, harakoita, naakkoja ja kesykyyhkyjä, joten lokkien ilmestyminen ilmatilaan on ilahduttava näky. Auringon valo heijastuu lokin valkoisesta höyhenpuvusta niin kauniisti, että etenkin ensimmäisiä kertoja talven jälkeen nähtynä tuo kauneus vangitsee katseeni. Eikä Suomen kesä niin pitkä ole, että ehtisin tuohon näkyyn kyllästyä.

Lokkien lentoa on ilo katsella. Se on niin kevyttä ja vaivatonta. Katselin eräänä tuulisena päivänä lokkien liitelyä taivaalla. Miten rauhallisesti, aivan kuin nautiskellen, ne antoivat ilmavirran kannatella itseään. Siinä ihaillessani lokkien taitavaa lentoa avaralla taivaalla, tunsin miten oma mieleni avartui. Olin huoleton ja vapaa.

Hyönteiset. Muutama päivä sitten katseeni kiinnittyi ikkunani takana lentäneeseen pieneen punaiseen palloon. Se oli tämän kevään ensimmäinen leppäkerttuhavaintoni. Pian tuo viehättävä otus käveli pitkin ikkunalasini pintaa. Toivon, ettei se lajitovereineen eksyisi lasien väliin. Edellisessä kodissani oli keväisin leppäkerttuja ikkunoiden välissä, joskus sisälläkin. Oli kova työ varjella niiden henkeä kissojen innostukselta.

Muut hyönteishavainnot ovat vielä vähissä. No, kaksi kärpästä olen nähnyt. Kevään ensimmäistä perhosta saanen odottaa vielä hyvän aikaa.

Viikon luontoääni. Yksi keväänmerkeistä on, kun Radio Suomen Viikon luontoääni palaa talvitauolta. Tämän kevään ensimmäinen luontoääni oli kolmas maaliskuuta esitelty sinitiainen. Nautin kuunnella lintujen ääniä ja kertomuksia niiden elämästä. Erityisen tärkeää se on minulle siksi, etten arkisessa elinympäristössäni näe tai kuule kovin monia eri lintulajeja.

Nenäkannu ja suolavesitipat. Kevät on pienestä lapsesta asti tarkoittanut minulle allergiakauden alkua, joka kestää koko kesän. Vanhemmiten oireet ovat onneksi helpottaneet ja ne pysyvät kurissa entistä vähäisemmällä lääkityksellä. Pitkään käytössäni olivat yhtaikaa sekä allergiatabletit, nenäsuihke että silmätipat, eikä näidenkään teho aina riittänyt. Nyt jo monena vuonna satunnaisesti ilmeneviin silmäoireisiini ovat riittäneet apteekin suolavesitipat ja nenäsuihkeenkin olen voinut vaihtaa puolta miedompaan versioon.

Tälle keväälle on ennustettu niin runsasta koivun kukintaa, että se voi aiheuttaa oireita myös muille kuin allergikoille. Nenäoireiden helpottamiseksi kannattaa kokeilla nenän huuhtelua miedolla suolavedellä nenäkannun avulla. Voi kuulostaa epämiellyttävältä, mutta kun tekniikan oppii, toimitus ei ole mielestäni sen ikävämpää kuin niistäminen.

Nenäkannu auttaa mukavasti tukkoiseen ja kutiavaan nenään. Suosin nenäkannua myös siksi, että nenäsuihke kuivattaa nenän limakalvoja ja saa ne helposti verestämään. Nenäkannun käyttö ei aiheuta sivuoireita. Samasta syystä suosin lääkkeellisten silmätippojen sijaan suolavesitippoja: ne eivät kirvele silmiä, toisin kuin monet silmätipat. Nenäkannusta on iloa myös flunssan iskiessä.

Kevyet kengät. Muistan lapsuudesta, miten paljon odotin keväällä lumien sulamista. Poljimme pihan jääkantta rikki, jotta se sulaisi nopeammin ja asfaltti tulisi näkyviin. Voi sitä riemua, kun kuukausien talvikenkäkauden jälkeen vihdoin sai laittaa lenkkitossut jalkaan! Ne olivat niin kevyet.

Tuo ilo ei ole vuosien vieriessä haihtunut minnekään. Joka kevät nautin ihan yhtä paljon lenkkitossujen ihanasta keveydestä.

Mikä teitä on tänä keväänä ilahduttanut?

Ajatuksia ilmastoahdistuksesta

Viime aikoina on ollut puhetta etenkin nuorten ilmastoahdistuksesta. Siitä on tullut näkyvää sen jälkeen, kun nuoret ympäri maailmaa alkoivat Greta Thunbergin jalanjäljissä olla perjantaisin koululakossa osoittaakseen mieltä ilmastotekojen puolesta.

Ilmastoahdistukseen on monenlaisia ja toisiinsa kietoutuvia syitä.

Ahdistusta aiheuttavat epätietoisuus ja pelko tulevasta. Miten elämämme tulee muuttumaan? Millaisissa olosuhteissa joudumme elämään, entä tulevat sukupolvet? Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan elintasoomme ja arkeemme? Millaisia elämänmuutoksia meiltä edellytetään? Mistä kaikesta joudumme luopumaan? Miten ilmastonmuutoksen vaikutukset muualla maailmassa tulevat heijastumaan meidän elämäämme?

Monia ahdistaa poliittisen päätöksenteon hitaus ja kunnianhimon puute, vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset tiedetään, ja niistä nähdään esimerkkejä uutisissa yhä useammin. Kansainvälisissä ilmastokokouksissa on tehty sitovia sopimuksia ilmastopäästöjen vähentämiseksi, mutta konkreettiset toimet etenevät hitaasti. Kaikkien tulisi kantaa kortensa kekoon, mutta sen sijaan valtiot vuorollaan toivovat lievennyksiä, myönnytyksiä ja omista näkökohdistaan edullisempia laskentatapoja. Kaiken huipuksi jo sovitut päästövähennykset eivät edes vielä riitä, vaan niitä tulisi entisestään kiristää.

Moni tuntee suuttumusta. Ilmastonmuutoksesta on tiedetty jo pitkään, miksei ole alettu toimia ajoissa? Jos toimet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi olisi aloitettu jo kymmeniä vuosia sitten, nyt ei oltaisi tilanteessa, jossa vaaditaan suuren mittaluokan toimia ja nopeasti.

Ilmastoahdistusta aiheuttaa myös sanojen ja tekojen välinen ristiriitaisuus.

Lehdessä voi olla kirjoitus ilmastonmuutoksesta, sen seurauksista ja ilmastoteoista – mitä seuraa muutamaa sivua myöhemmin matkajuttu siitä, minne juuri nyt on suosittua lomalla lentää. Ekologisemmista kierrätysurheiluvaatteista kertovaa juttua seuraavat matkavinkit ulkomaisista vaelluslomakohteista tai joogaretriiteistä. Ja joka välissä pitäisi ostaa jotakin uutta ja päivittää koti tai vaatekaappi.

Sama ristiriita toistuu eri muodoissaan loputtomiin. Ensin käsitellään vakavaa, koko maapallon väestöä koskettavaa aihetta, jonka hidastamiseksi pitäisi toimia heti – ja hetken päästä palautetaan keskustelu takaisin ylikuormittavaan ja kohtuuttoman paljon päästöjä tuottavaan kulutuskulttuuriin.

Eräs toistuva ristiriitaisuuden muoto on puhetapa, jota voisi kutsua vaikka nimellä kyllämutta.

Kyllä, ilmastonmuutos on vakava uhka, ja meidän tulee toimia nopeasti sen hillitsemiseksi, mutta…

talouskasvu…
kansainvälinen kilpailukyky…
työllisyyskehitys…
katsotaan mitä muut tekevät…
pitkät siirtymäajat…

Sama kaava toistuu myös ihmisten arkipuheessa ja uutissivustojen kommenttipalstoilla.

Ja siis joo, olenhan mä ajatellu, että pitäis vähentää lentomatkailua/autoilua/lihansyöntiä/ruokahävikkiä, mutta… *selityksiä, selityksiä, selityksiä*

Ilmastotoimia pidetään tärkeinä, mutta niitä pitäisi tehdä jonkun muun jossain muualla. Mikään ei saa muuttua, mikään ei saa maksaa nykyistä enempää, eikä mitään saa rajoittaa. Ja sitä paitsi, jos väestönkasvu kehitysmaissa pysäytettäisiin, niin voitaisiin jatkaa ihan niin kuin tähänkin asti!

Usein ihmettelen, miten aikuinen ihminen voi niin helposti taantua rystyset valkoisena tikkaristaan kiinni pitäväksi lapseksi. Ei tarvitse kuin ottaa esiin ajatus kasvispainotteisesta ruokavaliosta. Eihän sillä nyt voi tulla toimeen, kyllä lihaa pitää olla! Suomalaiset söivät vuonna 2017 81 kiloa lihaa henkeä kohden. Elämäntapamme on monin tavoin helpompi ja kevyempi kuin vuonna 1970, jolloin lihaa kului henkeä kohden 50,1 kiloa. Lihakeskustelu näyttää välillä siltä kuin 2010-luvun ihminen ei kerta kaikkiaan selviäisi hengissä edes viikottaisesta kasvisruokapäivästä.

Ei ihme, että luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta huolestuneita nuoria ahdistaa.

On suuri joukko aikuisia, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta tavalla tai toisella. Moni on tehnyt muutoksia omassa elämässään, osa toimii järjestöissä tai politiikassa, joko aktiivisesti tai taustatukena. Valitettavan kovaa kuuluu kuitenkin niiden aikuisten ääni, jotka odottavat jonkun muun ottavan vastuun ilmastonmuutoksen hidastamisesta.

Arvostan valtavan paljon nuorten aktivoitumista ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta. Olen nähnyt puheenvuoroja, joissa tivataan millaisia ilmastotekoja nämä nuoret itse ovat tehneet. Haluaisin muistuttaa, että he ovat vielä koululaisia, alaikäisiä lapsia. On aikuisilta ihmisiltä äärimmäisen noloa vierittää oma vastuunsa lasten ja nuorten harteille.

Aikuisten on välittömästi ryhdyttävä toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Aikuisten on kannettava vastuu.

Ajatuksia yksityisautoilusta ja mukavuudenhalusta

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen korkeintaan 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna vaatii monenlaisia toimia. Yksi niistä on autoilun päästöjen vähentäminen.

Olen hämmentyneenä seurannut aiheesta käytyä keskustelua. Eniten on ihmetyttänyt oman auton välttämättömyyden korostaminen. Syrjäseuduilla ja joukkoliikenteen ulottumattomissa oma auto on käytännössä välttämätön, mutta kaupungeissa yksityisautoilu on usein jotakin muuta kuin välttämättömyys.

Katsotaan hetki ajassa taaksepäin, 1980- ja 1990-luvulle. Olin niihin aikoihin koululainen pienessä maaseutukaupungissa, jossa joukkoliikennettä ei käytännössä ollut. Silloin kaikenikäiset koululaiset kulkivat kouluun omin neuvoin. Pienimmät kävelivät, vähän kasvettuaan saivat alkaa kulkea pyörällä, mopoikään tultaessa osa alkoi kulkea mopolla. Ajokortin saatuaan osa sai välillä lainaksi perheen autoa, oma auto oli harvinainen poikkeus ja koski vain rikkaimpien perheiden lapsia.

Kaikenikäisten koululaisten (pienimpiä lukuun ottamatta) pääasiallinen kulkuneuvo oli polkupyörä. Kauempaa maaseutualueilta lapset kuljetettiin koulukyydillä. Omalla autolla lapsia kuljetettiin kouluun vain erityisissä poikkeustapauksissa. Myös harrastuksiin lapset kulkivat pääsääntöisesti itse. Perheessä oli tavallisesti enintään yksi auto, eikä autottomuus ollut mitenkään erikoista.

Nykypäivänä toisen asteen oppilaitosten pihat näyttävät kovin erilaisilta kuin minun nuoruudessani, oli joukkoliikennettä käytettävissä tai ei. Yhä useampi kulkee kouluun mopolla, skootterilla, mopoautolla tai autolla. Lasten kuljettaminen harrastuksiin on vanhemmille tavallinen tyytymättömyyden aihe. Monessa perheessä on kaksi autoa. (Täältä löytyy Tilastokeskuksen kuvaaja moottoriajoneuvokannan kehityksestä vuodesta 1980 eteenpäin.)

Liikenneviraston henkilöliikennetutkimuksesta vuodelta 2016 selviää, että kaikista kotimaan henkilöautomatkoista…

51 % oli korkeintaan seitsemän kilometrin mittaisia,
42 % oli korkeintaan 5 km,
28 % oli korkeintaan 3 km,
18 % oli korkeintaan 2 km, ja
8 % oli korkeintaan kilometrin mittaisia.

(Tieto löytyy sivulta 61, kuva 42. Kyse on kuljettajan matkojen pituuksista. Matkustajan matkojen pituudet ovat lähes samat.)

Motiva puolestaan kertoo verkkosivuillaan näin:

”Hyvistä lähi- ja etäpalveluista huolimatta on auton käyttö jatkuvasti lisääntynyt myös lyhyillä matkoilla. Puolet 1-3 kilometrin matkoista tehdään autolla ja alle kilometrinkin matkoista viidennes. Noin kolmannes kaikista matkoista on ostos- tai asiointimatkoja, kolmannes matkoista liittyy vapaa-aikaan.”

”Ostotottumukset saattavat turhaan lisätä myös kustannuksia. Suuren liikkeen tarjoama hintaetu häviää helposti kasvaviin liikkumiskustannuksiin, kun lasketetaan polttoainekulujen lisäksi myös muut auton käytön kustannukset. Autonkäytön kokonaiskustannukset ovat keskimäärin 0,4 €/km.”

Näiden tietojen valossa en kehtaisi pitää kovin suurta meteliä yksityisautoilun välttämättömyydestä, koska ”Suomessa on pitkät välimatkat”. Etenkään, kun yhä suurempi osa ihmisistä asuu kasvavilla kaupunkiseuduilla. Arjen liikkumistottumusten muutoksella yksityisautoilun päästöjä olisi mahdollista vähentää heti.

Suomalaisista on tullut mukavuudenhaluisia. Liikkumattomuuden terveyshaitoista puhutaan yhä enemmän. Olemme Pohjoismaiden lihavin kansa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2017 miehistä vähintään ylipainoisia oli 71,9 % ja lihavia 26,1 %. Naisista vähintään ylipainoisia oli 63,2 % ja lihavia oli 27,5 %. Suomalaisten miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien.

Vetää hiljaiseksi ajatella, että sekä naisten että miesten kohdalla normaalipainoiset ovat vähemmistössä.

Varmasti moni muukin kuin minä muistaa, ettei siitä ole niin kovin kauan, kun kuljimme enemmän ja pidempiä matkoja omin lihasvoimin. Vaikka ennen ei aivan kaikki ollutkaan paremmin, niin tässä kohtaa olisi monestakin syystä hyvä palata ajassa taaksepäin.

Kun kulkisimme enemmän omin lihasvoimin, vähenisivät sekä ilmastohaitat että liikkumattomuudesta aiheutuvat haitat. Paino kääntyisi laskusuuntaan, kunto ja arjessa jaksaminen paranisi ja mieli virkistyisi.

Ja näin keväisin katupölyn haitat vähenisivät, kun autonrenkaita ei jauhettaisi mikrokumiksi nykyiseen tahtiin.

Ajassamme olisi kysyntää luovuudesta

Elämme muutosten aikaa. Olemme murrosvaiheessa, jossa monenlaiset haasteet ovat vailla ratkaisuja. Luovuudelle ja uudenlaiselle ajattelulle olisi kysyntää.

Politiikan sivustakatsojana näyttää siltä, että tuoreet ajatukset ovat vähissä. Aivan kuin yritettäisiin lyödä ruuvia seinään vasaralla, kun se kerran on toiminut naulojenkin kanssa. Vähän enemmän voimaa vaan, niin kyllä se siitä.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii monenlaisia toimia, jotta lämpeneminen saataisiin pysäytettyä korkeintaan 1,5 asteeseen. Ottaen huomioon, miten suuresta haasteesta on kysymys, keskustelu aiheesta on toistaiseksi ollut vaatimatonta ja ristiriitaista. Tuntuu siltä, että kokonaiskuvaa ei joko ymmärretä tai haluta nähdä. Ehkä eniten keskustelua on herättänyt sähköautoilu. Tai erimielisyys siitä, miten paljon metsiä voi kaataa, jotta hiilinielut säilyvät silti riittävän suurina.

Ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista päättäminen ei välttämättä tuo lisää kavereita. Ylen uutisoiman selvityksen vastaajista 75 prosenttia näki ilmastonmuutoksen hillinnän tärkeänä tavoitteena, ja 65 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen on jatkettava päästöjen vähentämistä riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät. Kuinka ollakaan, päästöjen verottaminen ja kiellot eivät kuitenkaan saaneet kyselyssä kannatusta.

Suomeksi sanottuna, ilmastonmuutosta pitäisi hillitä ja päästöjä vähentää, kunhan se ei maksa mitään eikä omaa elämäänsä tarvitse muuttaa. Suorastaan häikäisevää tämä sitoutumisen taso! (Pieni toivon kipinä on siinä, että kysely tehtiin ennen IPCC:n 1,5 asteen raportin julkaisua.)

Yhteiskuntaa ja taloutta haastaa myös väestön ikääntyminen. Mietin jokin aika sitten, kohtuullisen kiukkuisena, että miten on mahdollista, ettei väestön ikääntymiseen ole varauduttu ajoissa. On ollut täysin selvää, mitä sanapari ’suuret ikäluokat’ tulee ajan kuluessa tarkoittamaan. Nyt kun väestö ikääntyy ennätystahtia, ihmetellään, miten heidät hoidetaan.

Sitten näin Tilastokeskuksen 2002-2018 tekemät ennusteet alle 1-vuotiaiden, 15-64-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden lukumäärästä vuoteen 2070 asti. Tuskin mikään kuvaaja koskaan ennen on vienyt huomiotani yhtä pitkäksi aikaa kuin tuo ennuste alle 1-vuotiaiden määrästä. Sitä katsoessa ymmärsin, ettei kukaan osannut ennustaa syntyvyyden laskevan näin paljon näin nopeasti.

Väestön ikääntymisen mukanaan tuomien taloudellisten ja käytännön haasteiden ratkaiseminen on visainen pähkinä purtavaksi.

Samalla alueellinen eriytyminen lisääntyy. Muuttoliike suuriin kaupunkeihin kiihtyy. Maaseudun ja pikkukaupunkien asukasmäärät pienenevät, ja palveluita lopetetaan tai siirretään suurempiin kaupunkeihin. Nettikaupan kasvu koettelee yrittäjiä kaikkialla, mutta eniten paikallisten yritysten lopettaminen koskettaa pienillä, väestöltään vanhenevilla paikkakunnilla.

Samaan aikaan, kun suurissa kaupungeissa asuntoja tarvitaan lisää ja asuminen kallistuu entisestään, maaseudulla ja pienemmillä paikkakunnilla taloja ja asuntoja jää tyhjilleen. Kasvukeskusten ulkopuolella asuntojen myyntiajat pitenevät, ja voi olla, ettei ostajaa löydy ollenkaan. Ihmiset joutuvat hankaliin tilanteisiin, jos olisi tarpeen muuttaa toiselle paikkakunnalle, mutta taloaan tai asuntoaan ei saa kaupaksi.

Myös työelämä on muutoksessa. Enää aikoihin ei ole ollut realistista haaveilla ammattiin valmistumisen jälkeen siirtymisestä vakituiseen työpaikkaan, josta tulee aikanaan jäämään eläkkeelle. Työurat ovat yhä sirpaleisempia, ja omaa osaamista on päivitettävä. Samalla teknologian kehitys ja digitalisaatio muuttavat työelämää. Osa työtehtävistä loppuu kokonaan ja uusia syntyy. Koulutusvaatimukset nousevat entisestään, kun monenlaiset tehtävät on mahdollista ulkoistaa teknologian hoidettavaksi.

Sitten on vielä muutama ihan pikkuinen uudistus. Jo kirosanaksi muodostunut sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, sosiaaliturvauudistus, eläkeuudistus, koulutusuudistus on meneillään, työmarkkinoilla kuuluu olevan uudistamisen tarvetta… Onko mitään, mikä ei olisi vailla uudistusta?

Ratkaisuja kaipaisi myös yksinäisyyden lisääntyminen, yhteisöllisyyden väheneminen, köyhyyden lisääntyminen, yhteiskuntamme henkisen ilmapiirin yleinen negatiivisuus, lisääntyvä vastakkainasettelu…

Tämänhetkisessä mielentilassani uskon, että kaikkiin näihin haasteisiin on olemassa hyviä ratkaisuja. Tarvitsemme luovia ja avarakatseisia ihmisiä niitä löytämään. Olisi kysyntää viisaista ja oikeudenmukaisista ihmisistä, joilla on kykyä ymmärtää kokonaisuuksia. Toivoisin heiltä myös nöyryyttä ymmärtää oman osaamisensa rajat ja kuunnella niitä, jotka tietävät paremmin. Olivat he sitten asiantuntijoita tai ihmisiä, joita ratkaistava asia koskee.

Näin vaalien alla kannattaa pitää mielessä, että monimutkaisiin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sellaisia tarjoava joko yrittää harhauttaa tai ei ymmärrä mistä puhuu.

Tämä teksti poikkeaa aiemmin kirjoittamistani. Minun piti saada nämä jo pidempään mieltäni vaivanneet ajatukset pois rasittamasta, sillä ne olivat jo muodostuneet esteeksi kirjoittamiselleni. Kaikki tavanomaiset aiheeni tuntuivat yhdentekeviltä, kun pyöritin päässäni tätä kaikkea.

Olo tuntuu kummasti kevyemmältä. Ehkä kirjoittaminen tämän jälkeen sujuu taas tavalliseen tapaan.

Ekologisempia hankintoja kirpputorilta, mutta…

Olen monin eri tavoin pyrkinyt kohti ekologisempaa elämäntapaa. Seuraava askel voisi olla hankkia tarvitsemani käytettynä.

Ajatus on periaatteessa hyvä, ja olen miettinyt sitä pitkään. Kokeillutkin. Harmi vaan, että ajatus on osoittautunut vaikeaksi ja vastenmieliseksi toteuttaa käytännössä.

Millaiset asiat ovat hidasteena, jotta kokisin käytetyn tavaran tai vaatteen hankkimisen mielekkäänä? Kokosin ajatukseni listaksi.

1. Tarjolla liikaa huonokuntoista ja loppuunkäytettyä tavaraa

Olen nähnyt kiintiöni täyteen linttaan astuttuja kenkiä sekä likaisia ja rikkinäisiä vaatteita. Loppuunkulutettuja vaatteita ja tavaroita, joista vielä yritetään saada joku maksamaan.

2. Tavaroita ei arvosteta

Hyvin usein myytävistä vaatteista ja tavaroista näkee, ettei niistä ole pidetty huolta. Olen lapsesta asti säilyttänyt vaatteeni siististi ripustimella tai viikattuna kaapissa, arvostanut kaikkea omistamaani, ja huolehtinut tavaroistani. En ymmärrä tavaroiden, sen paremmin kuin minkään muunkaan, välinpitämätöntä kohtelua.

3. Asennevammat

Myydään matto. Likainen, pesettäminen tuskin maksaa paljon, en ala pesemään.

Myydään rikkinäinen tavara X. Voi varmaan jotenkin korjata.

Aivan valtavan houkuttelevia puuhatehtäviä, joista pitäisi vielä maksaa. En myöskään ymmärrä, miksi ketään houkuttelisi jo uutena halpa ja huonolaatuinen lastulevykaluste, joka on mennyt osittain käyttökelvottomaksi, mutta on muuten toimiva. Tai tusinatuotettu juoma-astia, joka on haljennut, mutta liimattu siististi.

Jotain kirpparitavaran yleisestä tasosta kertonee, että monessa netti-ilmoituksessa erikseen mainitaan tuotteen olevan ehjä. Silloinkin, kun se olisi rikkinäisenä täysin hyödytön. Eikö sen, että tuote on ehjä, puhdas ja käyttökelpoinen, pitäisi olla itsestäänselvä lähtökohta?

4. Hometalot, sisäilmaongelmat, hajut…

Viimeksi kirpparilla käydessäni kierrokseni päättyi nopeasti, kun haistoin homeen hajua. Sitä edellisellä kerralla, toisessa paikassa, ehdin kävellä muutaman askeleen ovelta, kun vastassani oli paksu pesu- ja huuhteluaineiden sekä sisäilmaongelmien haju. En muista käyneeni kirpparilla, jonka ovella ei olisi vastassa vähintään tunkkainen ilma.

Hajut ovat ongelmana myös suoraan ihmisten kodeista ostettavissa huonekaluissa. Paikan päällä ei välttämättä ole mitään syytä olla ostamatta esimerkiksi sohvaa, mutta kun sama sohva on omassa olohuoneessa, huomaa, ettei siedä siinä olevaa hajua. Kokemusta on.

5. Vaatteiden laatu ja materiaalit

Kaupoissa myytävien vaatteiden laatu on vuosi vuodelta heikentynyt, vaatteen merkistä ja myyntihinnasta riippumatta. Kirppareille päätyy valtavasti halpavaatteita, joita en osta edes uutena. Miksi hankkisin niitä jo parhaat päivänsä nähneinä?

Luonnonkuiduista ja käyttöominaisuuksiltaan niitä vastaavista kuiduista valmistettuja vaatteita on saatavilla yhä vähemmän. Keinokuidut ja elastaani ovat ostoslistallani viimeinen, jo varsin epätoivoinen vaihtoehto. Valitettavasti kirppareilla on saatavilla sitä samaa kuin kaikkialla muuallakin.

6. Hintataso

Muistan ajan, kun kirpputorien hintataso oli edullinen. Samaa ei voi sanoa nykylinjasta. Ihmisten käsitys rakkaan roinansa arvosta on usein pahasti vääristynyt, eikä hinnoittelu näytä olevan helppoa hyväntekeväisyyskirpputoreillakaan.

Sinänsä omituista, että tavaraa on tarjolla valtavasti, sen laatu on heikompaa, mutta hintataso on korkeampi kuin silloin, kun kirpputoreilla käyminen oli vielä melkein noloa.

Tämä on minun näkemykseni paikallisesta kirpparikulttuurista ostajan näkökulmasta. Paljon pitäisi muuttua, että kokisin tavaran ostamisen käytettynä hyväksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä se on vain verenpainetta nostattavaa ajanhukkaa.

Tavaroiden suhteen pyrin jatkossakin ekologisuuteen kuluttamalla mahdollisimman vähän, valitsemalla tarkoin itselleni sopivan vaihtoehdon, ja pitämällä tavaroistani hyvää huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään.

Näin sujui ilmastodieetti vuonna 2018

Olen nyt kahtena vuonna peräkkäin selvittänyt hiilijalanjälkeni Syken Ilmastodieetti.fi-laskuria käyttäen. (Laskurin laskentaperusteisiin voi tutustua täällä.) Tällä kertaa oli mahdollista vertailla kahden edellisen vuoden kulutustani ja sen jakautumista.

Syöttäessäni tietoja laskuriin kiinnostuin mahdollisuudesta korvata tarjottuja oletusarvoja tarkoilla tiedoilla. Kysyttäessä uusiutuvien energianlähteiden osuudesta kaukolämmöntuotannossa, käytin selvittämääni tarkkaa arvoa oletusarvon sijaan. Selvitin myös taloyhtiöni kaukolämmönkulutuksen, ja laskin siitä oman osuuteni. Liikenteen osuutta laskiessani huomasin tehneeni vuoden 2017 laskennassa virheen, kun vuoden 2018 tulos oli huomattavasti aiempaa tulosta pienempi. Laskentaperusteita tutkiessani selvisi, että minun olisi pitänyt valita kohta ’yhteiskäyttöauto’ taksimatkojen lisäksi myös muita henkilöautomatkoja merkitessäni, koska en itse omista autoa.

Saadakseni vertailukelpoisia tuloksia, minun tuli tehdä samat muutokset myös vuoden 2017 laskentaan. Korjatun laskennan jälkeen vuonna 2017 hiilijalanjälkeni oli 4282 kiloa. Kestävä taso olisi korkeintaan 2000 kiloa. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa, ja tiesittekö, että hallituksen vuonna 2017 julkaistussa ilmastopolitiikan suunnitelmassa esitetään toimenpiteenä kansalaisten kannustamista tämän puolittamiseen? (Tieto löytyy sivulta 103.) Minulle asia selvisi sattumalta hakiessani tietoja tätä tekstiä varten, mutta en ole vielä ehtinyt lukea tuota ympäristöministeriön kiinnostavalta vaikuttavaa raporttia.

Vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli 3893 kiloa. Tulos herättää minussa kahtalaisia ajatuksia. Hyvä, että suunta on alaspäin. Se puolestaan harmittaa, että viime vuoteen sisältyi liian paljon virheostoksia. Jouduin myös yllättäen tekemään muutamia suurempia hankintoja, ja terveysharmien vuoksi kulutin ennätysmäärin rahaa palveluihin. Tästä kaikesta tarkemmin osioissa Asuminen ja energia sekä Kulutus.

Seuraavaksi tarkastelen hiilijalanjälkeäni osa-alueittain. Minua kiinnostaa vertailla omaa tulostani pidemmällä aikavälillä, mutta mainitsen myös keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljen, koska joku saattaa sitä tietoa kaivata. Pohdin myös miten voisin tänä vuonna toimia hiilijalanjälkeni pienentämiseksi.

Liikenne

Liikenteen osuus hiilijalanjäljestäni oli 9 kiloa, keskivertosuomalaisen 2088 kiloa. Vuoden 2017 laskennassa tulokseni oli 48 kiloa. Onnistuin vähentämään taksi- ja henkilöautokyytien käyttöä edellisvuoteen verrattuna, ja bussimatkat jäivät kokonaan pois. Kaukojunaliikenteen osuus pysyi samana.

Mitä aion muuttaa vuonna 2019?

Pyrin välttämään autossa istumista, mutta helppoa se ei ole. Kaupungissa saatan tarvita autokyytiä asiointiin, ja kesällä käytän taksia päästäkseni haja-asutusalueella paikasta toiseen. Viime kesänä vaihdoin kaksi kertaa taksikyydin noin kymmenen kilometrin jalkapatikkaan, ja jos sää sallii, teen niin myös tänä kesänä. (Kävelin enemmän mukavuudenhalusta kuin ilmastosyistä. Lähes viisi tuntia kestäneen matkustamisen jälkeen ei huvittanut istua vielä taksiinkin. En pidä taksilla kulkemisesta, mutta joskus se on välttämätön paha.)

Jätteet

Tässä kohdassa mikään ei ole muuttunut. Kierrätän edelleen kaiken mahdollisen, ja tuotan tavallista vähemmän jätettä. Jätteiden osuus hiilijalanjäljestäni oli sama kuin vuonna 2017, 41 kiloa. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki jätteiden osalta on 59 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2019?

Kirjoitin viime vuonna vähentäväni jätteen määrää ja kirjoittavani aiheesta lisää. Tuli muuta mietittävää, ja kumpikin jäi puolitiehen. En lupaa tälle vuodelle muuta kuin kiinnittää edelleen huomiota jätteen määrään, ja pyrkiä vähentämään sitä, jos suinkin mahdollista. Jätteen tuottaminen on vahvasti kytköksissä ruokailutottumuksiin. Ruokahävikkini on nolla, mutta koska käytän pakattuja elintarvikkeita, jätettä tulee väistämättä.

Ruoka

Kirjoitin viime vuonna tämän kohdan ongelmallisuudesta. Laskuri palvelee huonosti pääasiassa kasvikunnan tuotteita syövää, joka syö vain muutamia kertoja vuodessa joitakin eläinkunnan tuotteita.

Käytin viime vuonna vain vähän eläinkunnan tuotteita, ja saadakseni mahdollisimman oikeansuuntaisen tuloksen, valitsin juuston ja kalan kohdalla ’vähän’, ja muissa kohdissa ’ei lainkaan’. Kulutin molempia huomattavasti vähemmän kuin laskurin ’vähän’ (tarkoittaa kalaa 300 grammaa ja juustoa 150 grammaa viikossa), joten etenkin juuston suuri hiilijalanjälki riittää enemmän kuin korvaamaan muiden laskennassa kysyttyjen tuotteiden hyvin pienen kulutukseni.

Ruoan osuus hiilijalanjäljestäni oli 573 kiloa, keskivertosuomalaisen 1707 kiloa. Vuoden 2017 laskennassa tulokseni oli 779 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2019?

Vuodelle 2018 ajattelemani muutokset kaatuivat ennestään tuttuihin hankaluuksiini syömisen kanssa. Kun mikään ei maistu, on syötävä sitä mikä suinkin kiinnostaa. Viime vuonna ostoskoriini päätyi enemmän juustoa ja kalaa kuin moneen vuoteen, mutta muu eläinkunnan tuotteiden kulutukseni oli edellisvuotta vähäisempää.

Tälle vuodelle en lupaa muuta kuin pyrkiä pitämään itsestäni ja syömisistäni parempaa huolta. Pyrin vähentämään eläinkunnan tuotteiden kulutustani edelleen, mutta koska syöminen on minulle vaikeaa, en pidä viisaana rajoittaa vaihtoehtojani entisestään.

Asuminen ja energia

Asumisen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 1306 kiloa, keskivertosuomalaisen 3441 kiloa. Vuoden 2017 laskennassa tulokseni oli 1381 kiloa.

Laskurissa kysytään asumiseen liittyvistä kodin hankinnoista. Viime vuoden piti olla kulutuksen suhteen aivan tavallinen vuosi, mutta toisin kävi. Elämä oli pitkälle vuotta erilaisten kipujen, särkyjen ja jumien sävyttämää, mikä johti sängyn vaihtoon. (Valitettavasti ei ollut ensimmäinen eikä ilmeisesti myöskään viimeinen kerta.) Muissa osioissa kulutukseni pieneni selvästi tai jopa nollautui, mutta osion ’huonekalut ja matot’ arvo kasvoi.

Vuoden aikana vähensin pyykinpesua ja suosin matalampia pesulämpötiloja, sekä nostin jääkaapin lämpötilaa. Nämä toimet laskivat sähkönkulutukseni 568 kWh:sta 468 kilowattituntiin.

Pyrin myös vähentämään kaikenlaista vedenkulutusta, vaikkei laskuri sitä huomioikaan. Pyykinpesun vähentäminen ja vakiovirtausventtiilien asentaminen hanoihin vähensivät kylmän veden kulutustani 3,56 kuutiota (3560 litraa) ja lämmintä vettä kului 2,49 kuutiota (2490 litraa) vähemmän kuin vuonna 2017. (45 päivän osalta jouduin käyttämään keskiarvoa, koska taloyhtiössäni vesimittarit luetaan miten sattuu, eikä koko vuoden tietoja ole vielä saatavilla.) Rahallisesti tämä tarkoittaa noin 48 euron säästöä vuodessa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2019?

Jatkan hyväksi havaitulla linjalla. Pyrin myös pitämään kodin hankintoihin liittyvän kulutukseni vähäisenä.

Kulutus

Kulutuksen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 1964 kiloa, keskivertosuomalaisen 2533 kiloa. Vuoden 2017 laskennassa tulokseni oli 2033 kiloa.

Vuoden aikana pyrin kiinnittämään huomiota niin moniin asioihin, että olisi ollut viisasta tarkastella tilannetta esimerkiksi neljännesvuosittain tai vaikka joka kuun lopussa. Elämä jatkoi kulkuaan teemavuoden lisäksi myös muilta osin, ja toi eteen kaikenlaista muutakin mietittävää kuin hiilijalanjäljen. Oli väistämätöntä, että ote jossakin kohtaa höltyisi ja muisti alkaisi pätkiä, ja se näkyy parhaiten tässä osiossa.

Lehdet, kirjat ja paperi. Tarkoitus oli pyrkiä tietoisesti vähentämään näiden kulutusta. Miten kauan sitä mahtoi kestää, kun lopputuloksena käytin erilaisiin paperituotteisiin saman verran rahaa (ja vielä kahdeksan euroa päälle) kuin vuonna 2017… Osasin aavistaa tämän kategorian hankalaksi vähentää, mutta taisi tässä tapahtua myös selkeä nukahdus.

Vaatekulut vähenivät alle puoleen, mutta kenkäkulut kolminkertaistuivat vuoteen 2017 verrattuna. Elektroniikkakuluja tuli tabletin uusimisesta, kun en voinut kesäreissulla enää luottaa siihen, että saisin näytetyksi junassa lippuni. (Myöhemmin reistailun syyksi paljastui helle. Onneksi tämän virheostoksen ansiosta eräs ikäihminen oppi tabletin käytön ja sai siitä apua arkeensa. Laite toimii ongelmitta – ainakin seuraavaan hellejaksoon asti.) Sain myös tarpeekseni älypuhelimen olemattomasta akunkestosta, temppuilusta, liian suuresta koosta ja tarpeettomuudesta, ja vaihdoin yksinkertaiseen näppäinpuhelimeen. Toivottavasti mikään ei pakota minua enää älypuhelimen käyttäjäksi, vaan asiat saa myös tulevaisuudessa hoidetuksi muilla tavoilla.

Osio ’muut tavarat ja palvelut’ räjähti käsiin terveysmenojen vuoksi. Työllistin hierojaa, osteopaattia ja kalevalaista jäsenkorjaajaa niin paljon, että palveluihin käyttämäni summa kymmenkertaistui edellisvuodesta. Jouduin myös uusimaan silmälasit.

Tein myös tuskastuttavan paljon virheostoksia. Pääasiassa kyse oli kosmetiikasta ja kotona käytettävistä pesuaineista, joita nenäni tai ihoni ei kestänyt. Olen jo pitkään parhaani mukaan välttänyt hajusteita, mutta viime vuoden aikana kävi selväksi, että minun on pyrittävä nollatoleranssiin. Saan oireita tuotteista, joita vielä muutama vuosi sitten käytin ongelmitta. Tuotteiden koostumusta on saatettu muuttaa, mutta olen myös selvästi aiempaa herkempi tuoksuille.

Osa tuotteista myös osoittautui toimimattomiksi. Tällaisia olivat esimerkiksi deodorantti, joka muuttui iholla tuoksultaan vastenmieliseksi, sekä toinen mokoma, joka pilasi paidan kainalot pysyvästi ja rikkoi ihon. Kaiken kruununa mainittakoon aurinkovoide, jota ei meinannut saada pestyksi pois millään, ja joka sai kasvot hehkumaan vaalean siniviolettina. (Otan vastaan vinkkejä tuoksuttomasta ja helposti imeytyvästä aurinkovoiteesta kasvoille, joka myös peseytyisi pois normaalisti. Olen nyt kolmena kesänä peräkkäin ostanut kaksi toimimatonta aurinkovoidetta joka kesä, enkä haluaisi kokea enää neljättä tällaista kesää.)

Mitä aion muuttaa vuonna 2019?

Teen parhaani vähentääkseni terveyteen liittyvät menoni normaalitasolleen. Viime vuoden loppupuoli sujui jo hyvin. Pyrin välttymään virheostoksilta, ja kosmetiikan osalta laadin jo muistilistan tuotteista, jotka pitää kiertää kaukaa. Paperitavaran kulutusta yritän vähentää, mutta ahkera päiväkirjan kirjoittaminen ei helpota tilannetta. Välillä on myös suuri houkutus ostaa jokin kirja, jota ei kirjaston kautta saa. Ruudulta en edelleenkään suostu kirjoja lukemaan.

Lopuksi

Olen iloinen huomatessani, että onnistuin pientämään hiilijalanjälkeäni kaikilla osa-alueilla, lukuun ottamatta jätteiden osuutta, joka pysyi samana kuin vuonna 2017. Se ei edes voi pienentyä, koska laskurissa ei ole enää vähemmän kuluttavaa vaihtoehtoa. Lisäksi onnistuin vähentämään sekä sähkön- että vedenkulutustani. Tuntuiko vuosi siltä, että olisin joutunut pihistelemään tai koinko jääväni jostakin paitsi? Vastaus on yksiselitteisesti ei.

Aion jatkaa toimia hiilijalanjälkeni pienentämiseksi. Pääasiallinen vähentämisen kohde on kulutus, sillä monesta muusta kohdasta ei ole enää juuri vähennettävää. Viime vuodesta viisastuneena aion pohtia asioiden sujumista joka kuun lopussa, jotta tavoite pysyisi kaikilta osin paremmin mielessä. Näin mahdolliset korjausliikkeet on helpompi tehdä ajoissa. Blogiin teen kuitenkin vain tämän vuosikoosteen.

Vielä pari vinkkiä teille, jotka kiinnostuitte hiilijalanjälkenne laskemisesta.

Laskuri tarjoaa mahdollisuuden käyttää sähkön- ja kaukolämmön kulutuksen kohdalla oletusarvoa, mutta kannattaa selvittää oma toteutunut kulutus. Minun kohdallani sekä sähkön- että kaukolämmönkulutus oli vain noin kolmanneksen tarjotusta oletusarvosta. Laskennan lopputuloksen kannalta näin suurilla eroilla on jo huomattava merkitys.

Toinen vinkkini koskee omien kulutusmenojen seurantaa. Hiilijalanjäljen laskentaa helpottaa kummasti, kun menonsa kirjaa jo alun alkaen niitä kategorioita käyttäen, joita laskurissa kysytään. Minulla on tapana kirjata menoni Takuusäätiön Penno-palveluun, johon olen tehnyt omia kategorioita laskurin käyttämille nimikkeille. Näin ne on helppo siirtää suoraan laskuriin. Ainoastaan laskurin kohtaa ’muut tavarat ja palvelut’ en ole Pennossa käyttänyt sellaisenaan, koska haluan tietää menoni tarkemmin. Tähän kategoriaan kuuluvien nimikkeiden menot on lopuksi helppo laskea yhteen.

Millaisia ajatuksia oman hiilijalanjäljen laskenta teissä herättää?

Milloin viimeksi näit tähtitaivaan?

Eräänä yönä kesän lopulla, vähän ennen kuin minun piti palata mökiltä takaisin kotiin kaupunkiin, en saanut unta. Ajattelin tuulettaa hetken, jos raikas ilma auttaisi saamaan unen päästä kiinni.

Ikkunalasin molemmin puolin oli aivan pimeää. Aivan kuin mökin päälle olisi laskettu musta kangas. Katsoessani ulos avoimesta ikkunasta en nähnyt kerrassaan mitään.

Kunnes katsoin taivaalle.

Taivas oli täynnä tähtiä. Niitä oli aivan vieri vieressä, loputtomiin. Kurkotin nähdäkseni mahdollisimman paljon taivasta. On mahdotonta kuvata sitä pakahduttavaa onnentunnetta ja syvää rauhaa, jota koin nähdessäni ne lukemattomat tähdet. Mieleeni ei tule mitä kauniimpaa ja vaikuttavampaa minulle voisi näyttää.

Kaupungit valaistaan niin tehokkaasti, että tähtitaivasta katsoessa näkee vain kalpean aavistuksen siitä, mitä silmien eteen avautuu pimeässä ympäristössä. Kaiken lisäksi valaistusta kohdennetaan usein muuallekin kuin kohti maan pintaa, missä ihmiset liikkuvat. Kulkuväylien valaisemisen ja erityiskohteiden maltillisen tunnelmavalaisun ymmärrän, mutta valon suuntaaminen tai hajautuminen horisontin yläpuolelle on järjetöntä. Huonosti toteutettu (väärin kohdistettu, häikäisevä, liian voimakas jne.) ja liiallinen valaistus on valosaastetta, josta on haittaa sekä ihmisille että ekosysteemille.

Luonto tarjoaa tervehdyttäviä ja terapeuttisia elämyksiä. Kun olen surullinen tai oloni on muulla tavoin alavireinen, luonto auttaa nopeasti. Tähtitaivasta katsellessa ajatukseni asettuvat mittasuhteisiinsa. On hyväksi muistaa ja kokea oma pienuutensa maailmankaikkeudessa, jotta ei ottaisi itseään ja mielenliikkeitään turhan vakavasti.

Kun tähtitaivaan näkeminen alkaa olla erityistapaus, niin onneksi myös erilaiset säätilat voivat tuoda mielentyyneyttä ja henkistä tasapainoa. Mikä parasta, sää on koettavissa kaikenlaisissa ympäristöissä, kun vaan lähtee ovesta ulos. Lempisäitäni tunnetilojen tasapainottamiseen ja ilon löytämiseen ovat paksu sumu, sankka lumipyry, sumuava vesisade ja kova tuuli. Aina ei tarvitse edes lähteä ulos. Jos on onnekas, voi lämpimässä sisätilassa katsella rankkasadetta ja kuunnella miten se piiskaa peltikattoa.

Luonto auttaa ihmistä monin eri tavoin. Tähtitaivaan ja säätilojen taika perustuu siihen, että luonto saa pysähtymään tähän hetkeen. Mielen tummat hetket ovat usein heijastuksia menneisyydestä tai pelkoja tulevasta. Kun antaa tuulen tarttua kiinni, huojuttaa ja täyttää kuuloaistin, on helppo levätä nykyhetkessä, jossa asiat useimmiten ovat aivan hyvin.

Tähtitaivasta katsellessani tunnen olevani osa suurta luomakuntaa. Pieni osa suurta kokonaisuutta, en enempää enkä vähempää. Mietin, miten moni katselee taivasta kanssani, ja miten paljon meitä on täällä saman taivaankannen alla. En ole yksin. Enkä niin ainutlaatuinen, etteikö tuolla jossakin joku miettisi mielessään samankaltaisia ajatuksia ja kokisi samanlaisia tunteita. Tähtitaivasta katsellen ja tuntien, ettei ole ajatustensa kanssa yksin.

”Anteeks vaan, mutta minä nyt vähän valkkaan!”

Olin kaupan hedelmäosastolla valitsemassa banaaneja, kun havahduin mietteistäni tähän uhmakkaaseen sävyyn lausuttuun ilmoitusasiaan. Vieressäni noin viisikymppinen nainen alkoi repiä useasta eri tertusta banaaneja itselleen. Ihmettelin tätä touhukasta toimitusta, ja odotin kunnes minulle jäisi tilaa ja rauha valita omat ostokseni.

Naisen jäljiltä jäi yksittäisiä hedelmiä, joissa ei ollut kerrassaan mitään vikaa. Keräsin ne pussiini ja lisäksi muutaman muun yksin tiskiin jätetyn banaanin.

Kaupalle nämä yksittäiset banaanit ovat ongelma, sillä ne päätyvät helposti hävikiksi. En käsitä miksi, mutta usein ihmisillä on tapana valita kokonainen terttu, josta he irrottavat haluamansa banaanit, vaikka hyviä irrallisiakin banaaneja olisi tarjolla. Tämä yksin jäävien banaanien ongelma valkeni minulle, kun näin erään kaupan hedelmätiskillä banaanikorin, johon oli kiinnitetty kyltti: ”Olen sinkku, osta minut!” Sen jälkeen olen kokonaisen tertun sijaan kerännyt banaaniostokseni ensisijaisesti irtonaisista banaaneista.

Banaanin kuori suojaa hedelmää todella hyvin. Mitä raaempi banaani, sitä paksumpi sen kuori on. Kun banaani ei ole vielä kypsä, kuoressa voi olla tummia, melko syviäkin kolhuja, mutta hedelmä on silti täysin vahingoittumaton.

Toinen kaupalle hävikkiä aiheuttava ilmiö ovat puristelijat. Miksi niitä hedelmiä on puristeltava niin voimallisesti, että niihin jää peukalonjälki? Puristelu ei tuo mitään sellaista tietoa hedelmän kunnosta, mitä ei hellemmällä käsittelyllä saisi.

Osaavat kaupat aiheuttaa hävikkiä hedelmäosastolla kyllä itsekin. En käsitä suurissa marketeissa yleistä tapaa kaataa esimerkiksi omenoita kuljetuslaatikoistaan suureksi keoksi, jolloin hedelmät kolhiintuvat jo esille laitettaessa. Siitä keosta ihmiset sitten yrittävät löytää virheettömiä yksilöitä.

Asiakas voi vähentää kaupan hävikkiä myös poimimalla koriinsa sen ehjän, mutta hieman kolhiintuneen pakkauksen. Kun sisältö on vielä pakkauksen suojassa, pieni kolhu ei haittaa. Metallisia säilykepurkkeja ei kannata kolhiintuneina ostaa, sillä niistä on voinut vapautua tuotteeseen terveydelle haitallisia aineita. Ostoskoria täyttäessään voi myös miettiä, tarvitseeko välttämättä sen kaikkein pisimpään säilyvän tuotteen, jos valittavana on eri parasta ennen tai käytettävä ennen -päiväyksillä merkittyjä tuotteita. Jos tuote on tarkoitus syödä tänään tai huomenna, siinä ei tarvitse olla päiväystä yhtään sen pidemmälle.

Vielä pari ajatusta ruoan muovipakkauksista.

Olen useamman kerran nähnyt mediassa jonkun paheksuvan kurkkujen pakkaamista siihen ohueen muovikelmuun. He ovat olleet sitä mieltä, että kyse on ylipakkaamisesta, ja kurkut voisi myydä kokonaan ilman pakkausta.

Oletteko ostaneet kurkkua ilman pakkausta? Tiedättekö, miten pitkään se säilyy pakkaamattomana?

Ilman sitä ohutta muovikelmua kurkku on kirjaimellisesti tuoretuote. Se on syötävä käytännössä saman tien, sillä se nahistuu todella nopeasti. Seuraavana päivänä se on jo kovin eri näköinen kuin ostettaessa. En olisi uskonut, ellen olisi itse kerran ostanut kurkkua ilman sitä muovikelmua.

Moni kuluttaja voisi tulla toisiin ajatuksiin (muovi)pakkausten tarpeellisuudesta, kun ruoka ei enää säilyisikään totuttuun tapaan, vaan ruokahävikki lisääntyisi. Pakkausten tehtävä on suojata tuotetta ja pitää se syömäkelpoisena, ei pakkauksia huvikseen ja vain pakkaamisen ilosta käytetä.

Ruokapakkausten hiilijalanjäljen sijaan pitäisi olla huolissaan ruokahävikistä ja tehdä siitä loppu. Jo yhden syömättä jääneen ja hävikkiin joutuneen leipäpalan hiilijalanjälki on suurempi kuin leivän pakkaamisessa käytetyn pussin hiilijalanjälki.

Olisiko vuosikymmenien saatossa kokoa kasvaneilla jääkaapeilla ja ruokahävikin suurella määrällä yhteys? Onhan se kummallista, että perhekoot ovat pienentyneet, mutta jääkaapit suurentuneet. Ei ihme, jos sinne jättikaapin uumeniin hukkuu syömäkelpoista ruokaa, joka seuraavan kerran tavattaessa onkin jo pilalla. Pienempi jääkaappi voi olla monellakin tavalla ekoteko.

Lukemista

Olen kirjoittanut ruokahävikistä aiemmin otsikolla Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin.

Luke: Ruokahävikki ja ruokajärjestelmän kiertotalous

Mtv: Miksi kurkku pakataan muoviin? Selvitimme kauppojen pakkaussalaisuudet