Missä muistosi ovat?

Moni säilyttää tavaroita muistoina tärkeistä ihmisistä tai tapahtumista. Osa ihmisistä ajattelee, että muistaa merkitykselliset asiat ilman niistä muistuttavia tavaroitakin. Ja toisaalta, jos ei muista, niin onko se erityisen vakavaa? Tarvitseeko kaikkea muistaakaan?

Vielä jokin aika sitten säilytin muutamia esineitä muistoina. Kun tavaroille ei ollut erityistä käyttöä, aloin miettiä niiden merkitystä elämässäni. Millaisia muistoja ne minussa herättivät? Minkä vuoksi halusin niitä säästää?

Huomasin, että tavaroiden herättämät muistot olivat yksiulotteisia, kaavamaisia ja merkityksettömiä. Ne liittyivät enemmän esineisiin itseensä kuin ihmisiin tai tapahtumiin.

Sain tämän A:lta.
Ostin tämän käydessäni Porvoossa.
B käytti tätä ja tuota kahvipöydän tarjoiluissa.

Siinä kaikki.

Tavaroiden näkeminen tai niiden käsittely ei nostanut mieleeni mitään merkityksellistä. Hieman hämilläni havainnostani luovuin tavaroista.

Muistoni eivät siis ole tavaroissa. Olen huomannut, etteivät ne ole sen enempää valokuvissakaan. Valokuvien ja ”muistoesineiden” herättämät ajatukset ovat samalla tavalla pinnallisia. On surkuhupaisaa, että valokuvia katsellessa huomaan miten vähän muistan. Jos kuvassa oleva henkilö onkin tuttu, niin usein kuvauspaikka on häipynyt unholaan, samoin kaikki muut kuvaustilanteeseen liittyvät yksityiskohdat.

Jos tavarat tai valokuvat eivät toimi muistojeni herättäjinä, niin mikä sitten? Missä muistoni ovat?

Muistoni ovat tarttuneina minulle tärkeisiin asioihin. Ne ovat musiikissa, kielessä ja luonnossa.

Lukemattomat laulut radiossa, tiedostoina tietokoneellani ja kuulokuvina muistissani tuovat mieleeni yksityiskohtaisia muistoja ihmisistä vuosien varrelta. Heidän äänensä, puhetapansa, sanavalintansa, tapansa liikkua, luonteensa. Muistan tilanteita ja niihin liittyneitä tunnetiloja, sanoja joita musiikin soidessa on vaihdettu. Ajatuksia, joita silloin ajattelin.

Mieleeni jäävät myös erityisen hyvin ihmisten käyttämät sanat ja lausahdukset niihin liittyneine äänensävyineen ja tunnetiloineen. Kielen avulla muistiini on varastoitunut paljon tietoa ihmisistä ja heidän tavastaan olla ja toimia maailmassa.

Luonto on ehtymätön muistuttaja. Puut, kasvit, linnut, jopa säätilat muistuttavat ihmisistä ja yhdessä koetuista hetkistä.

Yksikään tavara tai valokuva ei ole ollut minulle hyvä muistojen herättäjä. Jos tavaralla ei ole käyttöarvoa, eikä se ole minulle esteettisesti erityisen merkityksellinen, niin ns. muistoarvon vuoksi en sitä säilytä. Valokuvia olen säilyttänyt vain vähän. En viihdy linssin kummallakaan puolella, ja otan kuvia vain harvoin, enkä silloinkaan säilyttääkseni niitä kovinkaan pitkään.

Tavaroiden muistoarvo ja tunnearvo ovat lähellä toisiaan. Omalla kohdallani olen huomannut, että tavaroihin liittyvä tunnearvo vähenee ajan kuluessa. On tavallista kokea tavara tunnearvoltaan merkitykselliseksi, kun siihen liittyy surua, menetys tai pelko jonkin tärkeän menettämisestä. Kun menetyksen ja surun on saanut käsiteltyä ja päässyt elämässä eteenpäin, tavaran merkitys on vähentynyt. Lopulta tavaralle on jäänyt vain aiemmin kuvaamani pinnallinen muistoarvo.

Muistot rakentuvat aistien kautta. Valokuvien ja tavaroiden muistoarvo perustuu vahvasti näköaistiin. Mitä niiden muistoarvosta jäisi jäljelle, jos menettäisin näköni? Estetiikka on aina ollut minulle tärkeää, mutta olen huomannut muistojeni aktivoituvan vahvemmin muiden aistien kautta.

Tärkeimmät ”muistosäilöni”, musiikki ja kieli, tulevat merkityksellisiksi kuuloaistin kautta. Oli kieli sitten puhuttua, luettua tai kirjoitettua, kuulen sen rytmin ja vivahteet pääni sisällä, nytkin tätä kirjoittaessani. Luonto puolestaan muistuttaa menneistä tapahtumista ja kokemuksista useamman aistin kautta.

Tuoksumuistot ovat aivan oma lukunsa. Mummuni asui aikoinaan maalla rintamamiestalossa, jonka pihassa kasvoi monenlaisia puita, pensaita ja kukkia. Kun kävimme mummun luona, hänellä oli tapana poimia pihansa kukista kimppu kotiin vietäväksi. Olin viisivuotias kun mummu muutti maalta kirkonkylään.

Noin 25 vuotta myöhemmin muutin asumaan rivitaloon. Pihassa kasvoi minulle vieras pensas, mutta sen tuoksu oli heti tuttu. Muistin sen mummun tekemästä kukkakimpusta! Samaa pensasta kasvaa nykyisen kotitaloni pihassa ja sopivalla säällä tuoksu kulkeutuu sisään avoimesta ikkunasta. Missä tuo tuoksu nenääni tuleekaan, tunnen oloni kotoisaksi.

Missä sinun muistosi ovat?

Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin

Suomessa heitetään vuosittain ruokaa roskiin 20-30 kiloa henkeä kohti. Suurin osa, 35 prosenttia, koko elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Näin meille kertoo Saa Syödä! -sivusto. Hävikki on paitsi tarpeetonta ympäristön kuormitusta myös hukkaan heitettyä rahaa.

Ehdotan toimenpiteitä ruokahävikin lopettamiseksi. Olen vuosien varrella ja etenkin viime aikoina kokenut ne toimiviksi: siitä lähtien kun olen asunut yksin (marraskuusta 2016), ruokahävikkiä ei ole syntynyt yhtään. (Onpas sittenkin, kerran onnistuin tekemään syömäkelvotonta ruokaa…) Tiedostan, että yksin asuvalla tilanne on helpompi kuin suuremmalla perheellä, mutta joka tapauksessa samat keinot toimivat.

1. Muuta asennettasi.

Kun teet valintoja ruokakaupassa, pidä mielessä, että kaiken mitä aiot ostaa, myös syöt. Osta vain ruokatarvikkeita, jotka todella aiot myös syödä tai valmistaa ruoaksi.

2. Osta vähemmän.

Jos ruokaa jää syömättä ja menee vanhaksi, syy on usein siinä, että sitä on hankittu liikaa. Nälän siirtämiseksi on selvästi löytynyt jotakin muuta syötävää. Osta jatkossa vähemmän.

3. Pakasta ajoissa.

Jos et voi ostaa vähemmän, koska pakkauskoko on liian suuri (esimerkiksi leipäpaketti), pakasta osa tuoreeltaan. On mukavampaa sulattaa tuoreena pakastettua leipää syötäväksi, kuin syödä vähän liian myöhään pakastettua tai ilman pakastamista kuivahtanutta. Pidempään jääkaapissa ihmettä odottanutta ruokaa ei myöskään voi pakastamalla elvyttää.

4. Huolehdi, etteivät ruokatarvikkeet unohdu kaappiin.

Pidä jääkaappi ja muut ruokakaapit loogisessa järjestyksessä, jotta pystyt helposti tarkistamaan tuotteiden parasta ennen ja käytettävä ennen -päiväykset. Tuoreimmat tuotteet taakse, vanhimmat eteen. Voit myös laittaa kaappeihin Syö minut! -laatikot, joihin kokoat tarvikkeita, jotka uhkaavat vanhentua. Näin jokainen kaapilla kävijä näkee helposti, mitä seuraavaksi kannattaisi popsia.

Jos jääkaapissa säilytettävät kasvikset uhkaavat unohtua niille varattuun laatikkoon (omastani ei näy edes läpi), harkitse koko laatikon poistamista. Kasvikset ovat tuoretavaraa ja parhaimmillaan sananmukaisesti tuoreena, niitä ei kannata säilyttää pitkään, ravintoarvot vain heikkenevät.

Syömme useamman kerran joka päivä. Jääkaapin ovi avataan monta kertaa päivässä. Päiväyksien tarkistus yhdellä oven avauksella vaikka päivittäin ei ole liikaa vaadittu, kunhan jääkaapissa on järkevä järjestys.

5. Huolehdi oikeasta säilytyslämpötilasta.

Jääkaapin lämpötilalla on merkitystä. Jos jääkaapissasi ei ole lämpömittaria, hanki sinne sellainen. Herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja lihat, varsinkin tuoreina.

6. Muista se asenne: kaikki syödään.

Mikä on ostettu, se syödään. Mitä yksinkertaisempi ostos, sitä helpompi syödä. Kaikkea ei edes tarvitse erityisesti valmistaa ruoaksi. (Nimimerkki Siitä mennään mistä aita on matalin.) Mitä kunnianhimoisempi ateria-ajatus, sitä todennäköisemmin jotakin puuttuu. Tai ei jaksa/viitsi/huvita alkaa laittaa ruokaa.

Hedelmiä, marjoja ja monia kasviksia voi syödä sellaisenaan. Osa kasviksista hyötyy nopeasta höyryttämisestä, vähässä vedessä keittämisestä tai vaikka wokkaamisesta. Osa juureksista on mielestäni parhaimmillaan sellaisenaan palana tai raasteena, tai ne voi pilkkoa uunivuokaan öljyn, yrttimausteiden, suolan ja pippurin kanssa, uuni hoitaa loput.

Ruoka-aineet, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, tulee varmimmin syötyä kun jätät ne esille näkyvälle paikalle. Tuoreyrtit käyvät monenlaiseen ruokaan, osa toimii mainiosti sellaisenaan leivän päällä.

Joidenkin ruokatarvikkeiden (esimerkiksi pesto ja aurinkokuivatut tomaatit) säilyvyys purkin avaamisen jälkeen voi olla yllättävän lyhyt. Pidä se mielessä jo ostohetkellä, ja mieti hetki, miten aiot saada purkin käytettyä, ennen kuin tuote pilaantuu. Edellä mainitut käyvät oikeastaan mihin vain. Höyrytettyjen kasvisten joukkoon, pastan joukkoon, pyttipannuun, teeleipä- tai sämpylätaikinaan…

7. Jätä välillä käymättä kaupassa.

Jos et syystä tai toisesta yhtäkkiä yllättäen pääsisikään kauppaan, kaapeistasi todennäköisesti löytyisi jotakin syötävää. Tällaisia ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päiviä voi viettää muutenkin, jotta ruokatarvikkeiden kiertoaika lyhenee ja kaapeista löytyy mahdollisimman tuoreita ruoka-aineita.

Syömme elämämme aikana niin monta kertaa, ettei joka ainoan aterian tarvitse olla jotain erikoisen ihmeellistä. Ateria voi hyvin koostua kokoelmasta erilaisia ruoka-aineita, jotka valmistetaan kukin niin kuin niille eduksi on tai syödään sellaisenaan. Eikä välttämättä sekoiteta kaikkea yhteen epämääräiseksi mössöksi, vaan laitetaan lautaselle kauniisti vieretysten.

8. Opettele käyttämään luovuutta.

Ruoka voi olla hyvin yksinkertaista. Reseptejä ei ole pakko käyttää. Mieti, mitä aineksia haluaisit ruoassasi olevan ja yhdistele niitä. Etenkin ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päivinä luovuutta tarvitaan. Itse olen tehnyt parhaat annokseni tällaisina päivinä.

Moni vähemmän ruokaa laittanut arastelee ruoan maustamista. Annoin entiselle kumppanilleni aikoinaan vinkin, jonka ansiosta hänestä tuli erinomainen ruoanlaittaja ja arkuus keittiössä katosi. Hauskinta oli, että hänen ruokansa oli todella hyvää, mutta eri tavalla maustettua kuin itse olisin hoksannut tehdä.

Vinkki kuuluu seuraavasti: Nuuhki mausteiden tuoksua ja mieti, mitkä niistä sopivat yhteen, ja miltä haluaisit tekeillä olevan ruokasi maistuvan. Valitse haluamasi mausteet.

Jos et tiedä, minkä verran erilaisia mausteita uskaltaa laittaa, kokeile ensin varovasti, annostelun oppii nopeasti. Jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää, että kuivatut yrtit ovat varsin turvallisia, niitä ei aivan helposti laita liikaa. (Rosmariinin kanssa kannattaa olla tarkkana – sitä liikaa ja ruoka maistuu hammastahnalta. No, sekin tuli syötyä.) Pippureiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkia mausteita on helpompi lisätä monta kertaa uudelleen, kuin yrittää saada ylimääräistä maustetta pois.

Jos menee pieleen, älä lannistu. Tekemällä oppii.

Usein Kysytyt Kysymykset:

1. Mitä teen ruoanjämille?

Syöt pois. Nälkä tulee useamman kerran joka päivä. Jos ei innosta, niin tee jatkossa vähemmän ruokaa kerrallaan ettei jämiä jää. Jos ruoanjämät eivät innosta tuoreeltaan, niin vielä vähemmän ne innostavat pakastettuina, joten mieti kaksi kertaa lykkäätkö sen purkin pakastimeen.

2. Mitä jos ei huvita syödä mitä on tullut ostetuksi?

Huvita? Syö pois ja opettele ostamaan ruokatarvikkeita, joita myös haluat syödä.

3. Mitä teen kuivuneelle leivälle?

Lämmitä mikrossa, laita leivänpaahtimeen, paahda pannulla tai tee uunileipiä. Ja ensi kerralla ostat sitä leipää vähemmän tai laitat jo ajoissa pakkaseen.

Näillä eväillä kotiin kannettu ruoka päätyy sinne minne pitääkin eli suun kautta vatsaan. Keinoihin voi kestää hetken tottua, mutta ne toimivat. Tärkein keino on asenne: kun ei kerta kaikkiaan suostu laittamaan ruokaa roskiin, sen välttämiseksi kyllä keksii keinot, jos niitä ei tästä listasta löydy.

Pienempiä biojätepussillisia ja kompostikuormia toivotellen,
Tuulia

Viisi vuotta

Blogin kesätauko on ohi ja olen täällä taas. Otin varaslähdön ja palasin jo viikkoa suunniteltua aiemmin.

Blogini täytti viisi vuotta. Keväällä. (Ajankohtaisuus ei valitettavasti kuulu blogini vahvuuksiin.) Näiden vuosien aikana moni asia on muuttunut. Blogissani, elämässäni ja maailmassa.

Vuosien mittaan useat eri lehdet ovat pyytäneet minulta haastattelua. Olen kieltäytynyt. Moni lukija on toivonut, että kirjoittaisin kirjan. Jokaisen pyynnön kohdalla olen ajatellut, että minimalismi olisi tärkeä aihe enemmänkin julki tuotavaksi. Se laittaa miettimään asioita uudella tavalla, totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Minimalismista, elämän yksinkertaistamisesta, voisi olla apua monelle. Myös ja erityisesti maapallomme hyvinvoinnille.

Moni tavoittelee julkisuutta ja näkyvyyttä. Oletetaan, että julkista blogia kirjoittava haluaa blogilleen ja itselleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja lukijoita. Joistakin haastattelupyynnöistä näki, että suostumistani pidettiin itsestään selvänä, minkä vuoksi kieltäytymiseni aiheutti hämmennystä.

Aloin kirjoittaa blogia, koska nautin kirjoittamisesta. Kun löysin minimalismin, halusin jakaa mitä kokisin ja oppisin matkan varrella, jos voisin ajatuksillani olla avuksi edes yhdelle lukijalle. Kovin montaa lukijaa en blogille osannut odottaakaan. Sen jälkeen kun Blogilista lopetettiin, en ole ilmoitellut blogini olemassaolosta missään. En ole tehnyt mitään lukijamäärän kasvattamiseksi, koska en koe sitä merkitykselliseksi. Minulla on sopiva määrä mukavia ja viisaita lukijoita. Jokainen uusi lukija, joka blogiini löytää ja saa kirjoituksistani jotakin hyvää itselleen, on tervetullut.

Haluan viettää omaa pientä elämääni kaikessa rauhassa, vaikka ajatuksistani julkisesti kirjoitankin. Koen kirjoitukseni kuin kahdenkeskisenä keskusteluna, tasavertaisena ajatusten vaihtona ihmisten kesken.

Julkisuus on aina ollut pahinta mitä voisin kohdalleni kuvitella. En ole koskaan halunnut olla esillä millään tavalla. En myöskään koe luontevaksi, että minua pidettäisiin jonkinlaisena esikuvana tai asiantuntijana. Näiden vuosien aikana on ollut hyvin hämmentävää, suorastaan pelottavaa, huomata, miten helposti osa ihmisistä ottaa vieraan, puolianonyymin netissä kirjoittavan ihmisen auktoriteetikseen. Kyse on kuitenkin blogista, jonka tekstit harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ovat ajatuksia ja mielipiteitä, jotka koskevat kirjoittajan omaa, henkilökohtaista elämää.

Viiden vuoden aikana minimalismi on tullut marginaalista otsikoihin. Tosin havahduin tähän tosiasiaan vasta hiljattain, sillä en ole erityisesti seurannut aiheesta käytyä keskustelua tai etsinyt aiheen ympärille nousseita uusia blogeja. Yllätyksekseni silmiini vain osui erilaisia blogeja ja lehtijuttuja.

Vähensin joitakin vuosia sitten huomattavasti netin käyttöä ja blogien lukemista, kun huomasin lyhyestä tekstistä toiseen klikkailun tekevän oloni levottomaksi ja ahdistuneeksi. Siirryin enemmän kirjojen pariin. Lukulistallani on enää vain muutamia blogeja, joita luen silloin tällöin. Uusien blogien pääsy listalleni on korkean kynnyksen takana. En halua enää upota verkon loputtomaan tarjontaan.

Jos olette etsineet luettavaa Minimalismiblogeja-sivuni kautta, olette saattaneet huomata, ettei se ole ajan tasalla. Kävin itse linkkejä läpi tänään ja huomasin, että monia listalla olevia blogeja ei ole päivitetty aikoihin. Ja sillä aikaa kun minä olen lukenut kirjoja, monia uusia minimalismiblogeja on perustettu.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei Minimalismiblogeja-sivu palvele enää tarkoitustaan ja tulen poistamaan sen lähiaikoina. Saatan satunnaisesti kirjoittaa mielenkiintoisista teksteistä tai blogeista joita olen löytänyt, mutta erityistä listaa en enää ylläpidä.

Viiteen vuoteen blogin kirjoittamista on mahtunut kaikenlaisia tunteita. Olen saanut teiltä lukijoilta paljon kannustusta ja kauniita sanoja, mistä olen hyvin kiitollinen. Lämmin kiitos. On ollut päiviä, jolloin läsnäolonne siellä ruudun toisella puolella on tullut todella tarpeeseen, kun olen miettinyt onko näissä raapustuksissani mitään järkeä. Joka kerta tuntuu yhtä hyvältä kuulla, että on voinut olla avuksi tai inspiraatioksi. Ja joka kerta se edelleen yllättää.

Näissä tunnelmissa eteenpäin. Matka jatkuu.

P.S. Onneksi Teemu Kunto on paremmin ajassa kiinni kuin minä. Hänen blogistaan Minimalismi.net löytyy tuore listaus minimalismiblogeista. Poiketkaapa kurkkaamassa jos kiinnostaa!

Kesän kirjavinkit ja Minimalismin Ilo lomailee

Laitan blogin tuttuun tapaan kesälomalle. Eikä kesälomaa ilman mielenkiintoista luettavaa!

Aina on sopiva sää lukea, mutta etenkin sadepäivien ja uuvuttavien helteiden varalle kaipaan hyviä kirjoja. Minun kesäkirjapinoni on vielä etsimättä, mutta ajattelin antaa teille muutamia lukuvinkkejä kirjoista, joiden parissa itse olen lähiaikoina viihtynyt.

Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja – Näkökulmia ääriyhteiskuntaan

Kirja, jota en malttanut laskea käsistäni. Vetävällä kynällä kirjoitettuja huomioita nykypäivän elämänsuorittajista, joiden sanavarastosta käsite ’liikaa vaadittu’ on päässyt katoamaan. Välillä kirja huvittaa, välillä hirvittää, ja pitkin matkaa ihmetyttää, että miten tähän oikein on tultu.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

Onko minimalismista blogia kirjoittavan soveliasta tunnustaa tarttuneensa viime aikoina julkaistuihin tavaran vähentämistä käsitteleviin kirjoihin ikään kuin velvollisuudentunnosta? Tunnustan. Tavaratulvan torjunta alkoi tulla jo korvista.

Yllätys olikin melkoinen, kun Paikka kaikelle oli kuin virkistävä tuulahdus raikasta ilmaa! Kirja tarkastelee tavaratulvan syntyä kulttuurihistorioitsijan (ja ammattijärjestäjän) näkökulmasta, ja kattaus on todella kiinnostava ja monipuolinen – unohtamatta myöskään vinkkejä oman kodin tavarakaaoksen selvittämiseen. Luin kirjan ahmimalla, enkä saanut vielä kyllikseni, vaan aion lukea sen uudelleen kaikessa rauhassa.

Tämä kirja saisi paikan kirjahyllystäni jos minulla sellainen olisi.

Tim Walker: Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

Viihdyttävä kirja amerikkalaisen miehen yrityksestä ymmärtää vaimonsa kotimaan eriskummallista kulttuuria ja päästä siihen sisään. Kun amerikkalainen opettelee tervehtimään suomalaisten tavoin, ja suomalaiset puolestaan tulevat puolitiehen vastaan amerikkalaista kulttuuria, tuloksena molempien kulttuurien varsin keskeiset piirteet tulevat näkyviksi.

Kirjoittaja on toiminut opettajana sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, joten myös koulumaailma on kirjassa keskeisessä osassa. Millaisia syitä mahtaa olla jo myytiksi kasvaneen ”maailman parhaan koulun” taustalla? Pohdiskelua aiheuttavat myös opettajainhuoneen kahvikassa, lautasen syöminen tyhjäksi ja muut kouluympäristön kommervenkit.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise – poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Poskisuukkokulttuurin mutkikkuus, kostean ilmanalan haasteet asumiselle ja suomalainen sankariäiti, siinä muutamia aihepoimintoja kirjasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää on lukea ranskalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa. Miten eri tavoin äitiys voidaankaan nähdä ja kokea. Hilpeyttä herättää vastasyntyneen pukeminen sairaalassa sekä äidin kokema suorastaan kylpylämäinen kohtelu.

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa

Suomalaisesta köyhyydestä puhutaan varsin vähän, näkyvimmillään aihe on joulun alla. Eri mittareiden mukaan Suomessa on 800 000-900 000 köyhää. Pitkäaikaisköyhiä on noin 100 000. Leipäjonoissa käy viikoittain 20 000 suomalaista. Äärimmäisessä köyhyydessä elää 30 000 ihmistä tai kotitaloutta. Lottovoittajien pöydässä tarkastelee köyhyyttä eri kulmista, viitaten erilaisiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja tutustuen käytännössä kolmannen sektorin tarjoamaan apuun. Kirja kertoo myös 12 suomalaisen köyhän ihmisen tarinan.

Tällaiselle kirjalle on selvästi tarvetta. Vai mitä muuta pitäisi ajatella siitä, että kirjan kirjoittajan mukaan suhtautuminen köyhiin ei ole juurikaan muuttunut parissa sadassa vuodessa? Olisi ehkä aika oppia jotakin. Kirjan ulkoasu on kaunis, ja Vesa Rannan valokuvat tuovat aiheen vielä vähän lähemmäs lukijaa.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Miten Kiinan yhden lapsen politiikkaa käytännössä toteutettiin? Miten sitä valvottiin ja millaista byrokratiaa lapsen saamiseen liittyi? Miten kansalaiset yhden lapsen politiikan kokivat ja millaisia seurauksia sillä oli? Muun muassa näihin kysymyksiin mielenkiintoinen kirja ajatuksia herättävästä aiheesta tarjoaa vastauksia.

Minimalismin Ilo jää tavallista pidemmälle kesätauolle. Seuraavan kerran blogista löytyy uutta luettavaa 6.9.

Antoisia lukuhetkiä ja oikein rentouttavaa kesää teille kaikille!

Salaattikulho ja vesikannu

Odotin keväällä malttamattomana sään lämpenemistä, jotta voisin taas syödä enemmän tuoreita kasviksia ja tehdä salaattia. Talviaikaan mieleni tekee lämmintä ja mausteista ruokaa, ja ajatuskin kylmässä säilytetyistä kasviksista alkaa viluttaa.

Lämmin päivä tuli (toista saikin sitten odottaa), eikä minulla ollut salaattikulhoa. Tapanani on ollut tehdä salaattia kerralla useampi annos kannelliseen salaattikulhoon, jollaisena edellisessä kodissani toimi ihan tavallinen kannella varustettu lasinen uunivuoka. Kaipasin vastaavaa astiaa, ja lähdin sellaista keskustan kaupoista etsimään. Valikoima oli suppea (moni varmaan ostaa tällaiset tavarat kauempana sijaitsevista suurista marketeista), enkä löytänyt mieleistäni astiaa.

Salaattia teki mieli, mutta en jaksanut lähteä etsimään salaattikulhoa keskustan ulkopuolelta. Mietin, mitä minulla jo olevaa voisin käyttää. Ensimmäisenä tuli mieleeni kattila, se olisi riittävän suuri ja siinä olisi kansi. Toisaalta suuren ja melko painavan kattilan tiskaaminen pienehkössä pesualtaassa on ollut yhtä kolistelua, joten jatkoin mietintää.

Kannelliset astiat olivat liian pieniä, ja sopivan kokoisissa astioissa ei ollut kantta. Alumiinifoliota tai tuorekelmua en ole käyttänyt aikoihin, enkä aikonut käyttää vastaisuudessakaan. Sitten muistin teräksisen leivontakulhon, kokeilin siihen kattilan kantta, ja sopiva salaattikulho oli löytynyt.

Salaattikulho oli pitkään hankintalistallani. Olisin todennäköisesti löytänyt sopivan seuraavalla kävelyretkelläni kauemmas markettiin. Onneksi en tullut lähteneeksi ennen salaattikauteni alkua, sillä vaikka kannellinen uunivuoka periaatteessa on monikäyttöinen, käytännössä se olisi voinut saada olla kesäaikaa lukuun ottamatta toimettomana kaapissa. Nyt kävikin päinvastoin, sain leivonnassa ja ruoanlaitossa apuna käyttämäni kulhon laajempaan käyttöön. Se on myös mukavan muotoinen ja kevyt tiskata.

Edellisessä kodissani olin tottunut käyttämään myös lasista vesikannua, ja kaipasin sellaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen uuteen kotiini. Tiesin kokemuksesta, että tulisin juomaan vähemmän vettä, ellei minulla olisi vesikannua. Valitsin kannellisen lasikannun, joka näytti kohtuullisen helpolta saada käsin tiskatuksi. Se myös sopisi mukavasti jääkaapin oveen.

Valitettavasti jo ensimmäinen tiskauskerta osoitti, etten tulisi kannun kanssa toimeen. Kotioloissa kannu olikin suurempi kuin miltä se kaupassa oli vaikuttanut, ja sen puhdistaminen oli yllättävän hankalaa. Kahvaton, saippuasta liukas kannu oli myös livetä käsistäni, ja minun piti varoa, ettei se kolahtaisi esimerkiksi tiellä törröttävään hanaan.

Kun otin vesikannua kuivauskaapista käyttööni, huomasin sen pintaan jääneen vedestä paksut kalkkijäljet. Yrittäessäni saada niitä pois, päätin, että astia on parempi antaa tiskikoneelliseen kotiin. Selvisipä samalla, että tässä kodissa on hyvä kuivata astiat astiapyyhkeellä.

Ei siis sittenkään lasista vesikannua minulle. Tilalle löytyi omasta kaapistani litran teräsmitta. Se on ollut toimiva tehtävässään, helppo ja huoleton tiskata, ja se kestää tarvittaessa hyvin kalkinpoistoa. Lisäksi se toimii edelleen apuna ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Olen jo vuosia pyrkinyt hankkimaan vain tarvitsemani ja käyttämään omistamiani tavaroita monipuolisesti. Salaattikulhon ja vesikannun hankintaprosessit kuitenkin osoittivat, miten helppoa on juuttua omaksumiinsa käsityksiin tarpeellisesta. Kun on tottunut arjessaan käyttämään tietynlaisia esineitä, ne kokee lähes automaattisesti tarpeellisiksi, eikä asian kyseenalaistaminen tule välttämättä mieleenkään.

Ja niin sitä sitten etsitään salaattikulhoa kaupungin kaupoista, ja ostetaan vesikannu, vaikka molempiin tarpeisiin sopivat tavarat löytyvät jo omasta kaapista.

Vähemmän tilaa ja tavaraa = vähemmän ylläpidettävää ja rahanmenoa

Olen asunut pienehkössä 29 neliön kodissani nyt puolisen vuotta. Useimpien mielestä tämän kokoinen koti lienee pieni eikä vain pienehkö, mutta oma kokemukseni on, että tässä on hyvinkin riittävästi tilaa yhden ihmisen tarpeisiin.

Suosin vanhempia taloja, koska ne sopivat tarpeisiini. En kaipaa parveketta tai huoneistokohtaista saunaa siivottavakseni. Kun kylpyhuoneessa on riittävä peseytymistila, (eikä tarvitse ottaa kimppasuihkua vessanpytyn kanssa) ja paikka pesukoneelle, tilaa on sopivasti. Toimiva keittokomero on minulle mieluisampi kuin keittiö. Vanhoista taloista on myös usein avarammat ikkunanäkymät kuin uudemmista taloista.

Minulle on tärkeää, asunnon koosta riippumatta, että koti tuntuu avaralta. Se on mahdollista, kun valitsee kalusteet huolella ja tavaraa on vähän. (Myös ikkunasta näkyvällä maisemalla on vaikutuksensa avaruuden tuntuun.) Haluan voida oikaista itseni lattialle, sopia tanssahtelemaan, jumppaamaan ja siivoamaan huonekaluihin törmäilemättä.

Olen viihtynyt tässä kodissa paremmin kuin missään aiemmin. Tilaa on sopivasti oikeissa paikoissa. En muuttaisi mitään, haittapuolia ei ole. Ne jäivät isompiin asuntoihin.

Kun on vähän tilaa ja tavaraa, myös ylläpidettävää on vähän. Sen lisäksi, että siivoaminen on nopeaa ja tavarat löytyvät helposti, on myös taloudellisia etuja.

Isompaan kotiin hankitaan enemmän kalusteita ja tavaroita kuin pieneen, usein täyttämään tyhjää tilaa kodikkuuden tunnun saavuttamiseksi. Tavaroita ostetaan muutenkin huolettomammin, kun ei tarvitse miettiä, sopivatko ne kotiin. Kun kalusteet ja tavarat kuluvat tai menevät rikki, tai niitä halutaan muuten ”päivittää” uusiin (tehokkaasti markkinointikoneisto tämänkin ajatuksen arkipäiväisti, ja taas saatiin ihmiset kuluttamaan enemmän), mitä isompi koti sitä enemmän on löydyttävä maksukykyä.

Minimalismia kritisoidaan usein elitistiseksi ajatuksella, että vain hyvin toimeentuleva voi luopua tavaroista, koska hänellä on varaa ostaa ne tarvittaessa takaisin. Ajatus kertoo enemmän kulutuskulttuurista kuin minimalismista. Tai kuvitelmasta, että minimalismi on jonkinlaista pisteidenkeruuta, kun omistaa mahdollisimman vähän – edes hetkellisesti.

Minimalisti luopuu turhasta. Miksi ihmeessä hän haluaisi hankkia takaisin jotakin, jonka kokee turhaksi? Nykyisellä länsimaisella elintasolla tarpeettomat tavarat ja tarpeellistenkin tavaroiden ylimäärä eivät todellakaan ole arkea ainoastaan hyvin toimeentuleville.

Löydettyäni ajatuksen minimalismista, halusin oppia tulemaan toimeen vähemmällä. En vain kokeillakseni, hetkellisesti, vaan pysyvästi. Nykyisessä kulutuskeskeisessä elämäntavassa on monessa kohtaa liikaa, luopumisen varaa on. Emme tarvitse kaikkea sitä, mitä nykyään tulotasosta riippumatta tavallisena pidetään.

Tiedän nyt alitajuisesti varautuneeni siihen, että parisuhteeni saattaisi päättyä. Jonakin päivänä minun voisi olla välttämätöntä tulla toimeen huomattavasti vähemmällä, sillä olen tulotasoltani vähävarainen. Minulla ei olisi varaa turhaan eikä entisessä mitta- tai hintaluokassa edes tarpeelliseen kuten vaatteisiin. Joutuisin todella miettimään rahankäyttöäni.

Tämän jälkeen uskaltanen sanoa, että minimalismi palvelee erityisen hyvin juuri pienituloisia. On edullisempaa asua pienemmässä kodissa, omistaa vähemmän ja opetella olemaan tyytyväinen siihen, mitä jo on. Mitään erityistä tulotasoa ei vaadi myöskään oppia löytämään elämään merkitystä ja sisältöä kulutuskulttuurin ulkopuolelta.

Jos tavara tekisi onnelliseksi, niin kaiken maailman alepäivillä olisi hiljaista, koska lähes jokainen meistä olisi onnensa kukkuloilla kotona tavaroidensa keskellä. Jos tavara tekisi onnelliseksi, KonMari ei olisi koskaan noussut ilmiöksi. Jos tavara tekisi onnelliseksi, sitä ei tupattaisi kiihtyvään tahtiin kierrätyskeskuksiin ja hyväntekeväisyyskirpputoreille.

Minimalismi ei ole elitismiä. Se on elämäntapa, joka kyseenalaistaa nykyisenkaltaisen kulutuskulttuurin mielekkyyden ihmisten hyvinvoinnin kannalta ja tiedostaa sen tuhoisuuden maapallon kantokyvylle. Ajatuksena on luopua kaikenlaisesta turhasta, ei vain tavarasta, jotta löytyy aikaa ja tilaa aidosti merkityksellisille asioille.

Joku voi nyt ajatella, etten valinnut minimalismia täysin vapaaehtoisesti, vaan eläisin eri tavalla, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. En eläisi. En kaipaa yksiötä isompaa asuntoa, enemmän tai kalliimpia tavaroita, tai enemmän mitä tahansa minkä saamiseksi tarvitaan rahaa.

Olen tyytyväinen ja kiitollinen – kumpaakaan en ollut ennen minimalismia, silloin kun minulla oli kaikkea enemmän. Elämäni on sisältörikasta ja onnellista, raha ja tavara eivät toisi kumpaakaan lisää.

Enemmän ei ole aina enemmän.

Miten löysin onnellisuuden elämääni?

Onnellisuus on suuri sana. Se myös käsitetään helposti väärin. Usein onnellisuutta etsitään itsen ulkopuolelta. Toivotaan, että raha, materia, jokin saavutus, toisten hyväksyntä, toinen ihminen, tekisi onnelliseksi.

Tässä ajassa monesta tuutista tulvii ajatus siitä, että ihminen on oman onnensa seppä. Siltä se saattaa tuntua ihmisestä, jolla asiat ovat aina olleet sopivan hyvin. Mutta niin se vaan on, että me kaikki emme ole lähtökohtaisesti samalla viivalla. Osalle suodaan etumatkaa, osa joutuu lähtemään takamatkalta, joillakin kestää aikansa päästä ylös kuopasta ja lähellekään lähtöviivaa. Kohdalle voi myös osua onnettomuus, sairaus tai muita vaikeuksia, joihin emme voi itse vaikuttaa.

Elämän olosuhteilla ja onnellisuuden kokemuksella on yhteys, mutta minkäänlaiset olosuhteet eivät takaa onnellisuutta tai toisaalta tuomitse onnettomuuteen. (Tässä kohtaa voisin käyttää Viktor Frankl -korttia.) Samoissa olosuhteissa toinen on onnellinen ja toinen onneton. Eri aikoina sama ihminen voi olla onnellinen tai onneton, vaikka olosuhteet pysyisivät samoina. Olosuhteiden lisäksi on siis oltava myös muita selityksiä onnellisuuden kokemukselle.

Onnellisuutta ei voi antaa ulkoapäin kuin rokotusta. Onnellisuuden ituja on löydettävissä meistä itsestämme.

Oma onnellisuuteni alkoi versoa minimalismin myötä eteen tulleista kysymyksistä, joihin aloin etsiä vastauksia. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen miettiessäni, mikä elämässä oikeastaan on olennaista ja merkityksellistä. Mihin haluan aikaani ja energiaani käyttää? Mitkä asiat ovat minulle todella tärkeitä? Mistä olen valmis luopumaan? Tutkiskelin huolella elämääni ja arvojani.

Nähdäkseni onnellisuudessa on kyse vakaasta pohjavireestä, joka ei katoa, vaikka elämäntilanteet ja tunteet vaihtelevat. Olotilasta ja ajatuksesta, että elämä on hyvää, ja luottamuksesta siihen, että mitä tapahtuukaan siitä selviää ja elämä kantaa eteenpäin.

Miten tällaisen olotilan syntymiseen voi vaikuttaa? Seuraavat keinot olen itse kokenut hyödyllisiksi.

1. Selvitä kuka oikeastaan olet.

Mitkä ovat sinulle elämässä kaikkein tärkeimpiä asioita? Mihin haluat aikaasi ja energiaasi käyttää?

Kun tiedät, mitä asioita arvostat, pyri antamaan niille enemmän tilaa elämässäsi ja jätä toisarvoiset asiat sivuun.

2. Elä arvojesi mukaista elämää.

Usein on vaivattomampaa elää omien arvojen vastaisesti kuin niiden mukaisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin ”helpolla pääseminen” alkaa nakertaa hyvinvointia. Vaivannäkö tärkeiden asioiden vuoksi palkitsee. Se myös lisää itsekunnioitusta ja tunnetta siitä, että voimme vaikuttaa asioihin.

Mitä elämässä arvostatkin, älä jätä sitä juhlapuheisiin vaan toteuta sitä käytännössä.

3. Lopeta vertailemasta itseäsi muihin.

Vertaillessasi itseäsi muihin olet epäreilu itseäsi kohtaan. Jokainen meistä tuo itsestään esiin mieluummin hyviä asioita, parhaita puoliaan. (Tämä korostuu erityisesti somessa.) Emme tiedä koko totuutta siitä mitä näemme. Kun vertaamme itseämme muihin, vertaamme usein omia huonoja puoliamme muiden ihmisten parhaisiin puoliin.

Jos on tyytymätön itseensä, kannattaa miettiä seuraavaa. Monessa asiassa se, mitä meillä on nyt, on seurausta menneisyydessä tekemistämme valinnoista. Saadaksemme paremman tulevaisuuden meidän on opittava tekemään parempia valintoja.

4. Kiinnitä huomiosi asioihin, jotka ovat hyvin.

On vaikeaa olla onnellinen, jos kohdistaa huomionsa kaikkeen siihen, mikä elämässä on huonosti tai mitä siitä puuttuu. On luonnollista, että epäkohdat ja mahdolliset uhat vievät huomiomme, mutta voimme opetella katsomaan asioiden toista laitaa.

Kun kiinnitämme huomiomme asioihin, jotka ovat hyvin, alamme nähdä yhä enemmän hyviä asioita ympärillämme. Kaikissa ihmisissä ja jokaisessa elämässä on jotakin hyvää.

5. Opettele kiitollisuutta.

Kiitollisuus on lisännyt onnellisuuttani ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia. Jokaisessa päivässä on lukuisia syitä kiitollisuuteen, ne pitää vain huomata. Kiitollisuuden oppiminen on auttanut näkemään, miten hyvin asiat lopulta ovatkaan, silloinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä.

Kirjoita joka ilta ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos se tuntuu vaikealta, katso tarkemmin. Pidämme asioita helposti itsestäänselvyyksinä.

6. Lopeta ”pitäisi” ja vitkastelu.

Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Pelkkä pitäisi ei kuitenkaan edistä asioita, mutta tuo riittämättömyyden tunteen ja stressiä, samalla elämä alkaa tuntua pitkältä tehtävälistalta.

Asiat kannattaa joko tehdä tai päättää jättää tekemättä, eikä vitkastella välitilassa ja lisätä omaa huolitaakkaa.

7. Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa.

On energianhukkaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Kun jokin harmittaa, kannattaa miettiä, voiko asiaa muuttaa. Jos voi, sille kannattaa tehdä jotakin. Jos ei voi, sillä ei kannata kovin pitkään vaivata päätään.

Elämä on kevyempää, kun oppii hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

8. Opettele elämään tässä hetkessä.

Moni kiirehtii kaiken aikaa elämäänsä eteenpäin, kuin tämä hetki tässä ja nyt olisi lähes merkityksetön, suoritettava alta pois jonkin kivemman tekemisen tieltä.

Elämme jokaisen hetken vain kerran. Montako hetkeä saamme, sitä ei kukaan meistä voi tietää. Elämämme hetkillä ei ole arvojärjestystä, ei ole turhanpäiväisiä täytehetkiä, jokainen hetki on osa varsin lyhyttä, arvokasta elämää.

Vatvomme menneitä ja stressaamme tulevia. Olisi pitänyt tehdä niin, ei olisi pitänyt tehdä noin. Mitä jos tapahtuu niin, mitä jos niin ei tapahdukaan.

Kun keskitymme tähän hetkeen ja juuri nyt käsillä oleviin asioihin, usein kaikki on hyvin. Kriisinkin keskellä on hyviä hetkiä, ja kun ne huomaa, on helpompi jaksaa. Useimmiten ongelmat alkavat siitä, kun katsomme menneeseen tai tulevaan. Tämän hetken täyttäminen menneen tai tulevan painolastilla tekee elämästä tarpeettoman raskasta. Menneisyys on jo mennyttä (vaikka sillä vaikutuksensa tähän hetkeen onkin) ja tulevaisuus ei ole vielä tullut.

Tärkeintä on se, mitä tapahtuu juuri nyt, sillä siihen voimme vaikuttaa.

9. Tee hyvää muille.

Anteliaisuus, muiden auttaminen ja kaikenlaisen hyvän tekeminen antaa hyvän mielen. Se saa katseemme irti oman napamme ympäriltä ja avaa silmämme näkemään suurempia kokonaisuuksia. Hyvän tekeminen lähentää meitä toisiimme, oli kyse sitten tunnelmasta perheen sisällä tai suuremmassa yhteisössä.

10. Anna matkalle suurempi arvo kuin päämäärälle.

Jos vain lopputuloksella on merkitystä, voi käydä niin, että elämässä on enemmän kärsimystä kuin iloa. Suuri osa elämää voi saada vain mainoskatkon arvon tärkeämmiksi koettujen asioiden välillä. Meillä voi olla odotuksia, mitä kaikkea päämäärän saavuttaminen tuo tullessaan, mutta todellisuudessa me emme sitä etukäteen tiedä. Pitkän matkan päässä voi olla myös suuri pettymys.

Päämäärän saavuttamisen antama ilo voi olla lyhytaikainen, mutta matka siihen pitkä. Muista nauttia matkasta.

Olin kirjoittamassa tätä tekstiä niihin aikoihin, kun selvisi, että lähtisimme kumppanini kanssa eri suuntiin. Olin vähällä poistaa koko tekstin, miettien, että hyvähän se on tuollaisia ajatella, kun asiat ovat hyvin. Onneksi en poistanut, sillä näin jälkikäteen huomaan, että asiat jotka auttoivat minua raskaassa tilanteessa selviytymään varsin nopeasti jotakuinkin jaloilleni, löytyvät tästä listasta.

En tietenkään ole joka ainoa hetki onnellinen. Välillä ahdistaa, eikä silloin tunnu kovinkaan onnelliselta. Olo kuitenkin helpottuu, kun muistan kaivaa mieleni takamailta oppimiani asioita, joista teille tämän tekstin kirjoitin.