Sähkönkulutuksen vähentäminen

Asun yksin pienehkössä, melko vaatimattomasti varustellussa yksiössä. Asunnossani ei ole saunaa, astianpesukonetta tai televisiota. Jääkaappi-pakastimen sijaan on pieni jääkaappi pakastelokerolla.

Pyrin vähentämään sähkönkulutustani. Se ei ole helppoa, sillä kulutan jo nyt varsin vähän. Suurimmat potentiaaliset sähkönkuluttajat asunnossani ovat jääkaappi, uuni ja pesukone.

Teksti kulkee jo nyt hyvällä tolalla olevista asioista kohti niitä, joissa olisi eniten mahdollisuuksia muutoksiin.

Valaistus

Valaistuksen sähkönkulutuksesta ei ole juuri vähennettävää. Kaikissa omissa valaisimissani on energiaa säästävät polttimot. Kaksi asuntoon kuuluvaa valaisinta – toinen keittiön katossa ja toinen vaatehuoneessa – voisivat kuluttaa vähemmänkin, mutta käytän niissä olevat polttimot ensin loppuun. Keittiön kattovaloa käytän hyvin harvoin ja vain hetken kerrallaan, ja vaatehuoneen valokin palaa vain lyhyen aikaa vaatehuoneessa käydessäni.

Asuntoni on valoisa. Kaupungin valot valaisevat illallakin sen verran, että esimerkiksi elokuvaa katsoessani en välttämättä tarvitse muuta valoa. Viihdyn hämärässä. Yleensä päällä on vain yksi valaisin kerrallaan. Siivotessa sytytän enemmän valoja, mutta sammuttelen niitä sitä mukaa kun siirryn paikasta toiseen. Kylpyhuoneen kahdesta lampusta sytytän useimmiten vain toisen, ja molemmat vain silloin, kun todella tarvitsen enemmän valoa.

Ruoanlaitto

Uuni kuluttaisi paljon sähköä, jos sitä käyttäisi. Olen jo useita vuosia välttänyt uunin käyttöä ruoanlaitossa ja käyttänyt sen sijaan liettä. Käytän uunia noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Kahvinkeitin, vedenkeitin ja mikro ovat energiatehokkaita laitteita, mutta minulla ei ole mitään näistä. Laitteille ei ole keittokomerossani sopivia tiloja, enkä myöskään pidä niiden käytöstä ja puhdistamisesta.

Keitän teetä ja pikakahvia varten vettä kattilassa noin vuoden ikäisellä energiatehokkaalla keraamisella liedellä, enkä koe tästä erityistä tunnontuskaa. Vuonna 2015 yritin löytää tietoa veden keittämisen energiankulutuksesta keraamisella liedellä ja vedenkeittimellä. Selvisi, että induktioliesi voi kuluttaa energiaa jopa vedenkeitintä vähemmän, mutta keraamisen lieden suhteen tietoa oli vaikea löytää. Jokin lähde laittoi vedenkeittimen ja keraamisen lieden energiankulutuksessa lähes samalle tasolle, toinen löysi niiden väliltä enemmän eroa vedenkeittimen hyväksi.

Liesi löytyy jokaisesta asunnosta ja sen etuna on monikäyttöisyys, vedenkeitin soveltuu vain veden keittämiseen. Mikrosta en ole pitänyt koskaan. Olen onnistunut saamaan sillä aikaan lähinnä tulikuumia astioita ja epätasaisesti lämmennyttä ruokaa. Kun aloin lämmittää ruokani paistinpannulla liedellä, yllätyin positiivisesti. Mikrosta tuli minulle hetkessä turhake. Ruoka lämpeni liedellä lähes yhtä nopeasti kuin mikrossa.

Jos ruokaa valmistaisi ja/tai lämmittäisi useita kertoja päivässä, mikroa käyttämällä voisi säästää paljon energiaa. Minun ruokailuni on omanlaistaan; en käytä liettä ruoan valmistukseen tai lämmittämiseen kuin korkeintaan muutaman kerran viikossa. Mikro olisi niin vähäisellä käytöllä, että tilanteessani lieden käyttäminen lienee hyvä vaihtoehto.

Kylmäsäilytys

Asunnossani on kymmenen vuotta vanha jääkaappi, jonka sisällä on pieni pakastelokero. Jääkaappini lämpötila on noin +5 astetta, mutta jokin aika sitten hoksasin, että jääkaapissani oleville tuotteille riittäisi +8 astetta. Säädin jääkaappia pienemmälle, mutta lämpötila pysyi sinnikkäästi viidessä asteessa. Pakastelokeron lämpötilan mitattuani selvisi, että jos haluan pakastimen pysyvän suositellussa -18 asteessa, en saa jääkaappiani viittä astetta lämpimämmäksi.

Tämä herätti ajatuksia. Pakastelokerossa on tällä hetkellä litra mustikoita ja kolme pussia pakastekasviksia. Kasvispussin kyljestä voi lukea, että se säilyisi viisi vuorokautta -6 asteessa. Sekä kasvikset että mustikat ovat hyvän aikaa odottaneet käyttöä. Miksi säilytän pakastekasviksia kuukausitolkulla -18 asteessa, kun ne säilyisivät viisi vuorokautta -6 asteessa, ja kauppaan on kuuden minuutin kävelymatka? Ja mitä varten säilytän litraa mustikoita, miksen vain syö niitä pois…

Mietin hetken sitäkin, tarvitsenko talvella jääkaappia välttämättä ollenkaan. Jääkaapin vieressä talon ulkoseinää vasten on kaappi, johon on aikoinaan tullut ilmaa suoraan ulkoa. Nyt ilmanottoaukot on tukittu, mutta kaappi on edelleen viileä. Mittasin sen lämpötilaksi nollakelillä +13 astetta. Se ei ihan riitä.

Päätin käyttää pakastelokeron tuotteet pois. Sen jälkeen säädän jääkaappia sen verran pienemmälle, että lämpötila nousee +8 asteeseen. Pakastelokerossa lienee silloinkin vähintään -6 astetta, jossa vaikka ne pakastekasvikset lyhytaikaisesti säilyvät. Ostan -18 asteen lämpötilaa vaativia pakasteita – lähinnä kasvipohjaista jäätelöä – vain harvakseltaan kesäaikaan. Muina aikoina voin pitää jääkaapin lämpimämpänä. Kun jokainen aste kylmempään lisää sähkönkulutusta noin 5%, jatkuvasti päällä olevan laitteen sähkönsäästö muodostuu näillä muutoksilla vuodessa jo merkittäväksi.

Vähennän kylmäsäilytyksen sähkönkulutusta myös niin, että otan jääkaapin kokonaan pois päältä, kun olen pidempään poissa kotoa. Tein näin jo viime vuonna, ja se näkyi ilahduttavalla tavalla sähkölaskussa.

Pyykinpesu

Pyykinpesun sähkönkulutusta voi vähentää
– pesemällä täysiä koneellisia
– vain oikeasti pesun tarpeessa olevaa pyykkiä
– käyttäen oikean määrän pesuainetta
– energiatehokkaalla pesuohjelmalla
– ja matalassa pesulämpötilassa.

Kuulostaa yksinkertaiselta toteuttaa, mutta käytännössä ainakaan minun kohdallani näin ei valitettavasti ole. Niinpä palaan tähän aiheeseen aivan erikseen.

Ilmastodieetti: tästä se alkaa

Tiedätkö, minkä kokoinen hiilijalanjälkesi on?

Minä tiedän omani, kun sain sen vihdoin lasketuksi. Olin käynyt vuosien mittaan useita kertoja Suomen ympäristökeskuksen hiilijalanjälkilaskurissa Ilmastodieetti.fi, mutta koska minulla ei ollut käytettävissäni kuin summittaisia arvioita, tulokset olivat sitä myös. Tällä kertaa minulla oli syöttää laskuriin tarkat tiedot, sillä olin pitänyt koko viime vuoden kirjaa kaikista menoistani. Enää ei tarvinnut arvailla, ja hyvä niin, sillä arvauksilla on tapana mennä pahastikin pieleen.

Hiilijalanjälkemme muodostuu pääasiassa asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja kulutuksesta. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa. Minun tulokseni viime vuoden kulutuksen perusteella laskettuna on 6036 kiloa. Kestävä taso olisi korkeintaan 2000 kiloa.

Olen nyt muutaman päivän miettinyt, mitä tuloksestani ajattelisin. Suomalaisten keskiarvoon verrattuna se ei ole kovin paljon, etenkin kun viime vuoden kulutukseni poikkesi huomattavasti normaalitasostani, mutta minusta se tuntuu joka tapauksessa suurelta. Ja jos hiilijalanjälkeäni vertaa kestävään tasoon, niin suurihan se onkin: sehän on noin kolminkertainen!

Viime vuosi oli elämässäni kulutuksen suhteen poikkeuksellinen, ja siltä se todella tuntuikin. Olin muuttanut uuteen kotiini vuoden 2016 loppupuolella, ja toin vain hyvin vähän tavaroita edellisestä kodistani, joten hankittavaa riitti. Osan tarvitsemistani kalusteista ja tavaroista hankin jo vuoden 2016 puolella, mutta koska harkitsen ostokseni tarkkaan, viime vuodellekin riitti vielä hankittavaa. Kotini tuli valmiiksi vihdoin joulukuussa, kun lopulta löysin sopivan lukuvalon.

Lisäksi jouduin uusimaan lähes koko vaatekaappini sisällön. Vuoden edetessä turhauduin, kyllästyin ja väsyin tarvitsemieni tavaroiden ja vaatteiden etsintään ja hankintaan. Olen helpottunut, että se on vihdoin ohitse. Vuosi 2018 olkoon hyvin vähäisten hankintojen vuosi.

Miltä hiilijalanjälkeni näyttää osa-alueittain katsottuna? Minkä suhteen tilanne on hyvä ja mitä voisin tehdä paremmin? Käyn osa-alueet läpi parhaiten sujunut osa-alue ensimmäisenä ja viimeisenä se, jossa on eniten korjattavaa. Kerron myös, mitä olen ajatellut tehdä tämän vuoden aikana hiilijalanjälkeni pienentämiseksi.

Liikenne

Liikenteen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 203 kiloa, keskivertosuomalaisen 2088 kiloa. Pieni tulos johtuu kahdesta syystä: en aja autoa, enkä harrasta matkailua. Hiilijalanjäljestäni 43 kiloa koostuu viime kesän juna-, bussi- ja taksimatkoista kotimaassa sekä kahdesta kaupungin sisäisestä bussimatkasta. Nämä oli helppo muistaa ja laskea.

Entä se loput 160 kiloa? Se tarkoittaa 150 kilometrin ajoa henkilöautolla, kun autossa on kaksi ihmistä. Sain viime vuonna asiointiapua, ja laskin sen varmuuden vuoksi yläkanttiin, koska tarkan arvion antaminen on mahdotonta. Kun muistin lisätä alkuperäiseen laskelmaani tämän ensin unohtuneen kaupunkiajon, järkytyin nähdessäni lopputuloksen. Henkilöautoilun merkitys hiilijalanjäljen kertymiseen konkretisoitui kerrasta.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Tiedän, etten tule juurikaan istumaan henkilöautossa. Matkat saattavat myös hieman vähentyä.

Jätteet

Tämä kohta oli laskurissa nopeasti käsitelty. Kierrätän kaiken mahdollisen ja tuotan tavallista vähemmän jätettä, mikä tarkoittaa laskurin mukaan 41 kilon kuormaa hiilijalanjälkeeni. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä jätteiden osuus on 59 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Laskurissa se ei tule näkymään, mutta pyrin vähentämään jätteen määrää. Kirjoitan aiheesta lisää vuoden aikana.

Ruoka

Tässä osiossa oli aivan liian vähän vaihtoehtoja. Ruoka-aineiden kulutuksen määrää tuli arvioida asteikolla ’paljon’, ’tavallisen määrän’, ’vähän’ (eli 50 prosenttia määritellystä tavallisesta määrästä) tai ’ei lainkaan’. Laskuri ei sovellu ihmiselle, joka syö pääasiassa kasvikunnan tuotteita, ja vain muutaman kerran vuodessa joitakin eläinkunnan tuotteita.

Otan esimerkin. Laskurin mukaan ’vähän’ sikaa ja siipikarjaa on 500 grammaa viikossa. Minä söin viime vuonna kolme kertaa kanaa ja vain joulun aikaan sikaa. Kun koko vuoden yhteenlaskettu, ylöspäin pyöristetty, (koska ravintola-annoksen kanan määrää on vaikea tarkkaan arvioida), kulutukseni jaetaan viikkoa kohden, saadaan tulokseksi 23 grammaa. Se on hyvin kaukana 500 grammasta. Vuodessa minun ’vähän’ on 1,2 kiloa, laskurin ’vähän’ on 26 kiloa! Sama ongelma toistui kalan, juuston, maitotuotteiden ja kananmunan kohdalla.

Kaipasin edes hiukan oikeutta ja kohtuutta, joten valitsin hyvin vähän käyttämieni ruoka-aineiden kohdalla ’vähän’, mutta maitotuotteiden kohdalla ’ei lainkaan’, sillä saan maitoa vain joidenkin kaupan valmistuotteiden mukana. Kompensaatio on lähinnä henkinen, mutta helpottaa edes vähän.

Laskurin mukaan ruoan osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 779 kiloa, keskivertosuomalaisella 1707 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Päätin olla syömättä lihaa tänä vuonna. Vähennän myös entisestään muiden eläinkunnan tuotteiden kulutusta. Kalan voisin jättää vain jouluherkuksi, mikä on vähän vähemmän kuin viime vuonna. Juustoa saatan ostaa uudeksivuodeksi. Kananmunia syönen tusinan verran. Maitotuotteita en käytä, mikä ei sinänsä ole muutos, näin on ollut jo pidempään. Pyrin myös vähentämään kananmunan ja maidon saantia kaupan valmistuotteiden kautta.

Asuminen ja energia

Tämä kohta laskurissa on kerrostaloasukkaalle ilmastotekojen kannalta hankala, sillä huoneistokohtaista kaukolämmön kulutusta ei saa selville. Voin siis vähentää huonelämpötilaa tai lämpimän veden kulutusta, mutta sitä ei huomioida laskurissa. Taloyhtiössämme on vesimittarit, joten seuraan vedenkulutustani ja pyrin myös vaikuttamaan siihen. Toinen harmi on siinä, että vaikka ostankin uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä, sähkönsiirrosta vastaava paikallinen yhtiö käyttää tuotannossaan myös toisenlaisia menetelmiä, millä on vaikutuksensa hiilijalanjälkeeni.

Asumisen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 2980 kiloa, keskivertosuomalaisella 3441 kiloa. Asumisen osalta hiilijalanjälkeäni nostivat viime vuonna kodin hankinnoista aiheutuneet kulut sekä asunnon remontointi. Asumisesta muodostuva hiilijalanjälki jaetaan asukkaiden kesken, minkä vuoksi yksin asuvan hiilijalanjälki on suhteessa korkea.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Asumiseni hiilijalanjälki pienenee, sillä remontoitavaa ei enää ole ja asumiseen liittyvät hankinnat on tehty. Sähkönkulutukseni on harkittua ja varsin pientä, mutta pyrin vähentämään sitä edelleen pyykinpesua tehostamalla. Pyrin myös vähentämään etenkin lämpimän veden kulutusta. Tulen kirjoittamaan aiheesta myöhemmin lisää.

Kulutus

Viime vuoden kulutukseni poikkesi normaalista kulutuksen tasostani huomattavasti, mikä aiheutti suoranaista ahdistusta. Kulutuksen osuus hiilijalanjäljestäni oli 2033 kiloa, keskivertosuomalaisen 2533 kiloa. Osiossa tuli ilmoittaa vaatteisiin, kenkiin, kodin elektroniikkaan, lehtiin/kirjoihin/paperiin, vapaa-aikaan, puhelimeen/nettiin ja muihin tavaroihin ja palveluihin kulunut rahamäärä kuukausitasolla. Toisin sanoen kaikki kulutukseen mennyt raha, mitä ei ollut ilmoitettu jo asumisen kohdalla.

Koen laskennan kannalta ongelmalliseksi, että kulutuksen hiilijalanjälkeä mitataan kulutuksen rahallisella arvolla. Otan esimerkin. Henkilö A ostaa saman tuotteen kuin henkilö B. A maksaa tuotteesta normaalihinnan, B ostaa tuotteen alennuksesta puoleen hintaan. Laskurin mukaan A on kuormittanut luontoa tuplasti enemmän kuin B, vaikka tuotteen hiilijalanjälki ei hinnan alentuessa muuttunut miksikään.

Toinen ongelma laskentatavassa on se, että saman tuoteryhmän tuotteita myydään hyvin eri hintaluokissa. Edullinen tuote saa laskelmassa pienemmän hiilijalanjäljen, vaikka se on voitu tuottaa hyvinkin ympäristöä kuormittavasti, esimerkiksi halvan työvoiman maassa, jossa ympäristölainsäädäntö on puutteellista. Arvokkaampi tuote on voitu tuottaa ympäristövastuullisesti ja eettisesti, mutta se saa laskurissa raskaamman hiilijalanjäljen. Toisaalta arvokkaamman tuotteen usein pidempi käyttöikä voi tasoittaa laskelmaa edes vähän.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Kulutukseni tulee laskemaan huomattavasti viime vuodesta. Ostan tarpeeseen, eikä tälle vuodelle ole toistaiseksi mielessäni erityisiä tarpeita. Pyrin tänä vuonna tietoisesti vähentämään lehtien/kirjojen/paperin kulutusta. Vapaa-aikaan saatan kuluttaa enemmän kuin viimevuotisen 6 € kuukaudessa.

Lopuksi

Hiilijalanjäljen laskenta ei ole yksinkertaista. Ilmastodieetti.fi on tarkoitettu työkaluksi, jonka avulla kuluttaja voi saada suuntaa antavan arvion hiilijalanjälkensä suuruusluokasta. (Laskurin laskentaperusteisiin pääset tutustumaan tästä.) Monenlaisia myönnytyksiä on pitänyt tehdä varmasti myös siksi, ettei laskurin käytöstä tulisi kuluttajalle kohtuuttoman työlästä ja vaikeaa. Kokemusteni pohjalta on kuitenkin sanottava, että laskurin teknisessä toteutuksessa olisi kehittämisen varaa.

Suosittelen tutustumaan myös Sitran 100 fiksua arjen tekoa -sivustoon, joka kertoo itsestään näin:

”Lähes 70 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä johtuu meistä ja elämäntavoistamme. Ne syntyvät siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Arjen teoilla ja valinnoilla voimme myös pienentää päästöjä. Tämä sivusto tarjoaa 100 keinoa hyvään elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Teoilla voi paitsi parantaa elämänlaatuaan, myös vähentää arjen ympäristövaikutuksia.

Kunkin yksittäisen teon ympäristövaikutus on laskettu. Laskimme myös, mikä vaikutus sillä on, jos miljoona suomalaista tekisi samoin – joukossa kun on voimaa.”

Tässä vielä lopuksi lukuvinkki opettajasta, joka on onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä kolmasosaan suomalaisen keskivertopäästöistä. Jutussa kerrotaan, että Pariisin ilmastokokouksessa 195 maan johtajat sopivat, ettei ilmakehän annettaisi lämmetä ainakaan yli kahta astetta.

”Jotta lämpötila ei nousisi kahta astetta enempää, jokaisen maapallon asukkaan pitäisi tiputtaa päästönsä alle kahden tonnin, mielellään lähelle nollaa.”

Te, jotka laskette tai olette jo aiemmin laskeneet hiilijalanjälkenne, kuulisin mielelläni, mitä tästä ajattelette. Kunpa tuo ilmastolaskuri olisi hieman ketterämpi, niin erilaisten skenaarioiden kokeileminen olisi sujuvampaa. Tulen myöhemmin kirjoittamaan enemmän myös tästä näkökulmasta.

Tästä tulee mielenkiintoinen vuosi.

EDIT: Hiilijalanjälkeni pienenikin saman tien. Olin käsittänyt laskurin vihreään sähköön liittyvän kohdan väärin. Ostan vihreää sähköä, mutta valitsin laskurissa vihreän sähkön osuudeksi vain 50%, sillä sähkönsiirrosta vastaavan yhtiön tuottama sähkö on pääasiassa muuta kuin vihreää. Selvitin asiaa ja sain vastauksen, että tässä tapauksessa minun tulisi valita laskurissa vihreän sähkön osuudeksi 100%. Tämän seurauksena asumisen hiilijalanjälkeni putosi 3086 kilosta 2980 kiloon, ja hiilijalanjälkeni kokonaisuudessaan 6142 kilosta 6036 kiloon.

”Meidän on opittava menettämään.”

Näin on kirjoittanut Albert Espinosa kirjassaan Keltainen maailma. Espinosa sairastui syöpään 14-vuotiaana, mistä alkoi hänen kymmenen vuotta kestänyt sairaalaelämänsä. Hän vietti eripituisia jaksoja eri sairaaloissa, parantuen neljästä syövästä, joiden vuoksi häneltä amputoitiin jalka, poistettiin toinen keuhko ja pala maksaa.

Espinosa kertoo kirjassaan oivalluksista, joita tuo kymmenen vuoden sairausjakso hänelle opetti. Yksi kirjan koskettavimpia kohtia on se, kun 15-vuotias Espinosa pitää päivää ennen amputointia lääkärinsä ehdotuksesta jalalleen jäähyväisjuhlat. Juhlavieraat kertovat hänen jalkaansa liittyviä tarinoita, jättävät sille hyvästit ja Espinosa tanssii sairaanhoitajan kanssa 12 viimeistä tanssiaan kahdella jalalla.

Espinosan kirja kertoo menettämisen taidosta ja surutyöstä, muttei ole erityisen surullinen. Siinä korostuu elämänilo. Hänen kirjansa ensimmäinen oivallus kuuluu: Menettäminen tekee hyvää.

”Menetykset ovat hyviä kokemuksia. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa, mutta menetykset tekevät hyvää. Meidän on opittava menettämään. On ymmärrettävä, että kaiken sen minkä saa, menettää ennemmin tai myöhemmin. (…) Toisinaan menetykset ovat pieniä, toisinaan suuria, mutta jos totut ymmärtämään niitä, kohtaamaan ne, oivallat lopulta, ettei menetyksiä sellaisenaan ole olemassakaan. Jokaisesta menetyksestä saa jotakin.”

Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin minimalismiin.

Alusta asti minua on kiinnostanut, mitä voin minimalismin avulla oppia ja miten se voi kasvattaa minua ihmisenä. Tärkein asia, minkä olen halunnut oppia, on ollut oppia luopumaan. Kukaan meistä ei pääse elämän läpi kokematta menetyksiä. Pidän menettämisen taitoa erityisen tärkeänä sen vuoksi, että menetyksistä huolimatta elämä jatkuu, kunnes lopulta menetämme myös oman elämämme. Haluan osata elää niin, että elämä olisi mahdollisimman hyvää, niin kauan kuin sitä riittää.

Olen halunnut oppia takertumattomuutta. Takertuminen tekee elämästä raskaampaa kuin sen tarvitsisi olla. Kaikki elämässä on väliaikaista, eikä mikään ole itsestäänselvää tai varmaa.

Samalla kun olen oppinut luopumaan tavaroista ja niiden haluamisesta, sekä katkaissut liiallisen tunnesiteen niihin, olen oppinut suhtautumaan koko elämään ja ihmisiin joustavammin. Olen alkanut nähdä yhä tarkemmin kaiken sen hyvän, mitä elämällä on annettavana, ja oppinut luopumaan mielipahasta nopeammin. Olen oppinut, ettei onneen tarvita kovin paljoa – ja toisaalta nähnyt yhä paremmin myös sen, miten paljon meillä suomalaisilla on.

Olen halunnut oppia päästämään irti. Tavaroiden lisäksi muun muassa ennakkokäsityksistä ja usein vertailuun perustuvasta asioiden tai ihmisten arvioinnista ja tulkinnasta. Odotuksista muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään kohtaan. Ajatuksista, että asioiden pitäisi olla jollakin tavalla toisin kuin ne juuri nyt ovat. Olen halunnut oppia ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se on.

Näiden monenlaisten asioiden opettelu on auttanut minua kääntämään katseeni yhä enemmän itseni ulkopuolelle, näkemään asioita suuremmasta mittakaavasta käsin. Toisaalta se on auttanut minua näkemään itseni entistä tarkemmin ja rehellisemmin.

Kaikki vuosien varrella oppimani laitettiin todelliseen testiin reilu vuosi sitten, kun pitkä parisuhteeni päättyi. Tuntui hyvältä huomata, että suhtautumiseni menetykseen oli erilainen kuin se vielä joitakin vuosia aiemmin olisi ollut. Surun rinnalle nousi nopeasti uteliaisuus. Olin utelias näkemään ja oppimaan, millaista elämäni voisi uudessa tilanteessa olla. Miten tekisin elämästä hyvää kaiken sen avulla, mitä minulla vielä oli?

Olin kiitollinen huomatessani, että haluni oppia ja kasvaa oli tuottanut tulosta. Olin todella oppinut jotakin olennaista. Mutta kuten Albert Espinosa, minäkään en oppinut kaikkea vain yksin pohtimalla. Siihen tarvittiin myös muita ihmisiä.

Tällä kertaa loppusanat ovat Sanna Wikströmin kirjasta Hyvän elämän reseptit.

”Kun siirrän katseeni luontoon, oivallan, miten teennäistä on ollut ajatella, että kaiken kuuluu kestää ikuisesti ja kaikki se, mitä olen saavuttanut, on ikuisesti minun.”

”Olen ymmärtänyt, että luopuminen ei ole luovuttamista, vaan sellaisen irti päästämistä, joka on alun alkaenkin ollut vain lainassa.”

Vaatteiden laadun heikkenemisestä

Kun tarvitsen uusia vaatteita, haluan niiden palvelevan mahdollisimman pitkään. Jotta tämä toteutuisi, vaatteen tulee olla riittävän laadukas, malliltaan aikaa kestävä, erityisen mieluisa ja käyttötarkoitukseeni sopiva. Pyrin suosimaan vastuullisesti tuotettuja vaatteita.

Kriteerini täyttävien vaatteiden löytäminen on vaikeaa, eivätkä rajoittuneet vaatemieltymykseni helpota asiaa. Olen vartaloltani melko pienikokoinen ja naisellinen, mutta viihdyn parhaiten yksinkertaisissa perusvaatteissa, jotka voisivat yhtä hyvin löytyä miehen vaatekaapista. Naisen vartalolle istuvia yksinkertaisia vaatteita on vaikea löytää. Jos olisin pidempi ja vartaloltani poikamaisempi, asioisin suosiolla miestenvaateosastolla. Kuulemani mukaan miesten vaatteet ovat myös naisten vaatteita laadukkaampia.

On huojentavaa löytää omiin tarpeisiin sopivia ja mieluisia vaatteita, ja tietää, mistä niitä tarpeen tullen saa lisää. Kun kohdalle osuu erityisen sopiva vaate, haluan sen tilalle uuden samanlaisen, kun entinen on kulunut loppuun. Usein mallia on ajan kuluessa muutettu tai valmistus lopetettu kokonaan, mutta välillä on onni myötä ja samanlaista tuotetta myydään edelleen.

Paitsi, että tuote ei enää olekaan aivan samanlainen. Lähes poikkeuksetta sen laatua on vuosien kuluessa heikennetty.

Olen käyttänyt pitkään, varovaisen arvioni mukaan vuosituhannen alkupuolelta asti, tiettyä samaa paitamallia, sekä sen lyhythihaista että pitkähihaista versiota. Oli helppo suosia kohtuuhintaista ja lähialueilla valmistettua tuotetta, joka viikottaisista pesuista huolimatta kesti hyvänä vuosikausia. Trikoo piti hyvin muotonsa, saumat eivät kiertäneet, kangas ei nukkaantunut tai haalistunut. Tuotteessa ei ollut kerrassaan minkäänlaista vikaa. Sama koski yrityksen kaikkia tuotteita, mitä koskaan olin omistanut.

Yllätys olikin melkoinen, kun eräänä päivänä huomasin tilanteen muuttuneen. Pyykkiä ripustaessa vierekkäin oli vuosia vanha, edelleen hyväkuntoinen paita, ja vasta hiljattain ostettu vaate. Uusi paita oli nukkainen ja nyppyinen, vanha sileä ja siisti. Laitoin yritykselle sähköpostia ja toivoin, että nostaisivat vaikka hintaa, kunhan eivät laske laatua. En saanut (tälläkään kertaa) palautteeseeni minkäänlaista vastausta.

Ajattelin, että jospa minulla oli vain huonoa onnea tämän yhden paidan kanssa. Ehkä yrityksen laatu ei ollut kautta linjan heikentynyt. Pian huono onni ei enää riittänyt selittäjäksi, kun jokainen uudempi vaateostos oli heikkolaatuisempi kuin aiemmin ostetut. Vaatteet nukkaantuivat, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut, ja venähtivät selvästi nopeammin kuin ennen.

Minulla on tältä vuodelta kyllästymiseen asti kokemusta vaatteiden laadun heikkenemisestä. Olen joutunut uusimaan lähes koko vaatevalikoimani laihtumisen ja vaatteiden loppuunkulumisen vuoksi. Laadukkaan neuleen löytäminen alkaa olla rakettitiedettä, suurin osa näyttää kuluneelta jo kaupassa. Onko trikoossa käytettävän puuvillan laatu takavuosia heikompaa, en tiedä, mutta myös laadukkaan trikoon löytäminen alkaa olla vaikeaa. Elastaania alkaa olla jo lähes joka vaatteessa, ja enemmän kuin aiemmin, mikä heikentää vaatteen kestävyyttä.

Yllättävän vaikeaksi on osoittautunut alusvaatteiden ostaminen.

Erään yrityksen puuvillaiset alushousut kestivät ennen useiden vuosien käyttöä, kunnes ryhdikäs kangas alkoi venyä vanhuuttaan ja lopulta hapertui rikki. Nykyään vastaavan tuotteen kangas on jo uutena lähes yhtä ohutta kuin ennen vuosien käytön jälkeen. Työn jälki on viimeistelemättömämpää. Myös elastaanin määrää on lisätty, eikä tuote pysy enää samalla tavalla ryhdissään vaan venyy päällä tarpeettoman paljon.

Toinen vuosia sitten hyväksi havaittu alushousumalli on myös laadultaan jotakin aivan muuta kuin ennen. Aiemmin kangas pysyi sileänä ja siistinä, ja tuote kesti vuosia, nyt kangas nukkaantui heti ensimmäisessä käytössä ja pesussa. Ompelutyön laatu ja tuotteen huolimaton viimeistely kertovat kiireestä. Kovin pitkää käyttöikää en uskalla odottaa. Lisäksi vastaan on tullut jo useamman tuotteen kohdalla omituinen ongelma. Entistä ohuemman materiaalin ja liian elastaanin vuoksi housut venyvät päällä niin paljon, että on siinä ja siinä, löytyykö tuotteesta riittävän pientä kokoa. Mikään ei ole epämukavampaa kuin alushousut, jotka eivät pysy paikallaan liikkuessa.

Lopuksi rintaliivien laadusta sekä rahaa ja hermoja säästävä ostovinkki.

Ostin alkuvuodesta uudet rintaliivit, tuttua ja hyväksi havaittua mallia. Ne eivät näyttäneet mitenkään erilaisilta kuin ennen, mutta heti ensimmäisellä käyttökerralla huomasin laadun heikentyneen selvästi. Liivit olivat käyttökelvottoman huonot, sillä materiaali venyi huomattavan paljon. Toista kertaa en niitä päälleni pukenut. Edes vuosien käytössä venähtäneet liivit eivät venyneet yhtä paljon.

Nyt tulee se rahaa ja hermoja säästävä vinkki: erikoisliikkeet. Niitä kannattaa käyttää. Erikoisliikkeiden hintataso on hieman markettien ja tavaratalojen keskihintaa korkeampi, mutta hyvästä syystä. Laatu on parempi. Hintaero kääntynee pidemmällä aikavälillä erikoisliikkeiden hyväksi, sillä asiantunteva myyjä osaa opastaa oikean koon valinnassa, ja parempilaatuinen tuote kestää pidempään.

Otin ne surkealaatuiset, tavaratalosta ostamani liivit puheeksi ennestään tutussa alusvaateliikkeessä. Kävimme liikkeen omistajan kanssa pitkän keskustelun vaatteiden heikentyneestä laadusta; en ollut ensimmäinen asiakas, joka oli ottanut asian puheeksi. Hän kertoi lopettaneensa kokonaan tiettyjen merkkien myynnin – myös sen josta olin kertonut – niiden huomattavasti heikentyneen laadun vuoksi. Hän kertoi, ettei tavallinen kuluttaja osaa arvioida rintaliivien laatua niitä katsomalla, se selviää vasta käytössä. Vuosikymmeniä alusvaatteita työkseen käsitellyt tuntee laadun jo käsissään ja osaa katsoa ompeluteknisiä seikkoja, jotka vaikuttavat tuotteen mukavuuteen ja käyttöikään. Sain myös nähdä valokuvia tehdasvierailulta ja kuulla rintaliivien valmistuksesta.

Erikoisliikkeen myynti perustuu hyvään asiakaspalveluun ja laatuun. On tärkeää saada asiakas tulemaan toistekin. Markettien, tavaratalojen ja muiden vaateliikkeiden toimintamalli on erilainen: ne myyvät palvelun ja laadun sijaan edullista hintaa ja määrää. (Ja bonusta…) Kun asiantuntevaa palvelua ei ole saatavilla, asiakas tekee enemmän virheostoksia, ja palaa pian ostamaan uutta huonoksi havaitsemansa tilalle.

Vihdoin vaatevalikoimani alkaa olla riittävä. Olenkin jo kurkkua myöten täynnä vaatteiden etsimistä. Jos vaatteiden laatu jatkaa heikkenemistään, seuraavan kerran uusia vaatteita tarvitessani voi olla, ettei kaupoista enää löydy ostettavaa.

Ilahduttavia asioita: toimivat laitteet!

Tein keväällä tietokoneen ja etenkin musiikkitiedostojen suursiivouksen. Poistin suuren määrän levyjä ja yksittäisiä kappaleita, joiden kuuntelemisesta en enää nauttinut. Osa musiikista oli alkanut kuulostaa lähinnä melulta, jonka sanoista oli vaikea saada selvää.

Seuranani on jo useita vuosia ollut jatkuva tinnitus. Sitä tutkittaessa löytyi myös lievä kuulonalenema. Ajan kuluessa korvani ovat muuttuneet valikoivammiksi ja musiikkimakuni äänimaisemaltaan pehmeämpää musiikkia suosivaksi.

Edellisessä kodissani kaikui, eikä akustiikka ole paras mahdollinen tässäkään asunnossa. Äänet heijastuvat kovista pinnoista, kun ylimääräisiä huonekaluja ja tekstiilejä ei (minimalismin ja allergian vuoksi) ole. Kaikuminen haittaa kuulemista, minkä vuoksi olen jo pitkään kuunnellut musiikkia pääasiassa kuulokkeilla. Radiota kuuntelen ilmankin.

Uusien kuulokkeiden hankinta tuli keväällä ajankohtaiseksi, kun entisten pehmusteet alkoivat varistaa mustaa silppua. Edelliset kuulokkeeni olivat markettilaatua, mutta tällä kertaa menin suoraan erikoisliikkeeseen. Olin huomannut kuuloni muuttuneen, ja halusin, ettei musiikista nauttiminen jäisi ainakaan kuulokkeista kiinni. Ja mikäli mahdollista, haluaisin kuulokkeet, joiden pehmusteita voisi vaihtaa uusiin! Tuntui turhalta tuhlaukselta joutua uusimaan kuulokkeita vain sen vuoksi, että niiden pehmusteet hapertuivat.

Kun kuuntelin kotona musiikkia uusilla kuulokkeillani, totesin, että kuulokkeiden laadussa voi olla valtavia eroja. Mietin, oliko kuuloni sittenkään muuttunut, vai oliko vika ollut kuulokkeissa. Joka tapauksessa kuulin paremmin ja sain helpommin sanoista selvää. Musiikin kuuntelusta tuli entistäkin suurempi nautinto.

Heikentyneen kuuloni vuoksi olin jo pidemmän aikaa vältellyt puhelimessa puhumista. Tuttujen ja läheisten ihmisten kanssa puhuminen onnistuu helpommin, koska heidän puhetapansa ja käyttämänsä sanasto on tuttu. Jos sana sieltä ja toinen täältä jää kuulematta, ne todennäköisesti osaa arvata. Kaikenlaisten asiointipuheluiden soittamista jännitän, sillä puheluiden äänenlaatu on usein huono. Taustalta kuuluu jos jonkinlaista häiritsevää hälyääntä, joskus vielä kovempana kuin itse puhujan ääni. Pahinta on huomata soittaneensa autoon.

Kesällä puhelimeni temppuilu ylitti sietokynnyksen, ja päätin hankkia uuden puhelimen. Voi kunpa olisin älynnyt tehdä sen jo aiemmin! Olin siinä luulossa, että kai nyt kaikilla puhelimilla vielä kohtuullisen normaalikuuloinen kuulee, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Puhelimienkin äänenlaadussa voi olla huomattavan suuria eroja. Voi myös olla, ettei puhelimeni ollut enää ihan kunnossa. Se oli entisen kumppanini useita vuosia sitten hankkima, monta kertaa pudonnut, ja menossa jo kierrätykseen, kun tein siitä vielä toimivan ja otin käyttööni. Oli miten oli, mutta uuden puhelimen kanssa kuulo-ongelmia ei enää ollut.

Niinhän sitä sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta. Kuulokkeiden ja puhelimen uusimisen jälkeen piti tehdä jotakin temppuilevalle tietokoneelle. Se oli hidastunut hankalaksi käyttää ja akkukin oli ilmoitellut vaihtotarpeestaan jo yli vuoden päivät.

Vaikka jouduin järjestämään tietokoneeni muutaman sadan kilometrin päähän huollettavaksi, olin tyytyväinen, että minulla ensimmäistä kertaa oli tietokone, jota myös kannattaisi huoltaa. Se oli palvellut paremmin kuin hyvin jo viisi vuotta, ja tulisi palvelemaan jatkossakin, kun saisin sen taas kuntoon.

Poikkesin kesäreissuni yhteydessä huoltoliikkeen kautta, jossa sain erityisen hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Tietokoneeni oli uuden akun lisäksi vailla uutta kiintolevyä. Olen aina pitänyt tiedostoni hyvässä järjestyksessä ja poistanut säännöllisesti tarpeettomat, mikä nyt palkittiin mukavasti huoltolaskun loppusummassa. Kiintolevyä vaihtaessa puolet alkuperäistä pienempi riitti tarpeisiini mainiosti.

Toimivista laitteista on valtavan suuri ilo. Tietokoneestani tuli kuin uusi, juuri nyt kuulokkeista kuuluu rentouttavaa laineiden liplatusta kirjoituksen taustalle, ja puhelin toimii kuten sen pitääkin.

Tapanani on ollut vaihtaa laitteita uusiin vasta kun se on ollut välttämätöntä. Näiden kokemusten myötä opin, että sinnittelin aivan liian pitkään huonokuuloisempana kuin olisi ollut tarpeen, koska en osannut kyseenalaistaa laitteiden toimivuutta. Olen turhankin hyvä sopeutumaan. Tulevaisuudessa toivottavasti osaan havahtua ajoissa.

Allergiasta, sisäilmaongelmista ja pienistä kodeista

Vietin kesällä aikaa talossa, jossa on sisäilma- ja homeongelmia. Sään jatkuessa päivästä ja viikosta toiseen sateisena, aloin saada hengitystieoireita. Yskitti, keuhkoihin koski ja hengittäminen tuntui raskaalta. Omituisia lihas- ja nivelongelmiakin ilmeni.

Tuntui helpottavalta palata omaan, raikkaaseen kotiin. Asuntoon, jossa ilma kiertää välillä niin reippaasti, että paperit pöydällä lepattavat. Minua odotti kuitenkin yllätys.

Kotini oli entisellään, mutta minä en. Liiankin tarkka hajuaistini oli terävöitynyt entisestään. Nenäni ärsyyntyi tavallisista tuoksuista, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt erityistä huomiota. Keittokomerossa oli vastassa vanhojen keittiönkaappien tuoksu, jota en ennen ollut huomannutkaan. Erityisen paljon häiritsivät erilaisten muovien, esimerkiksi latausjohtojen tai muovitarjottimen, hajut, jotka tekivät hengittämisen raskaaksi.

Sain hengenahdistusta myös erilaisista ruoka-aineista, kuten banaaneista, joita olin popsinut koko talven ilman mitään ongelmaa. Se tuntui vielä ymmärrettävältä, olinhan joutunut vuosikausia välttelemään lähes kaikkia hedelmiä ristiallergioiden vuoksi. Kun aloin saada oireita milloin mistäkin ruoka-aineista, mieleeni alkoi hiipiä huoli.

Viihdyin tiiviisti ranskalaisen parvekkeen avoimen oven äärellä ja ulkona kävelyllä. Otin käyttöön kaikki allergialääkkeeni, vaikka siitepölykausi oli niin lopuillaan, etten tavallisesti niitä enää tarvitsisi. Hengitin, yritin rentoutua ja olla stressaantumatta. Järkeilin, että tämän on oltava väliaikaista. Laskin päiviä reilun viikon päässä odottaneeseen lääkäriaikaan, joka oli varattuna sopivasti muun muassa allergiaan liittyen jo ennen kuin näitä viimeisimpiä oireita oli olemassakaan.

Ihmisen muisti ei ole kovin pitkä, minun ainakaan. Olin voinut jo pitkään niin hyvin, että kokonaiskuva oli päässyt unohtumaan. Se palautui mieleeni lääkärissä verikoetuloksiani katsellessa.

Olen ollut allerginen pikkulapsesta asti. Reagoin herkästi erilaisiin altisteisiin, olivat ne sitten tuoksuja, pölyjä tai sisäilmaongelmia. Astman vuoksikin minua aikoinaan lääkittiin, kunnes todettiin, ettei sitä ehkä ollutkaan, hankalampi allergia vain. Muistin erään kevään, kun katupölyaikaan kävelty neljän korttelin matka ärsytti keuhkoni niin, että sain kuukauden päivät yskiä niitä tyhjäksi. Mieleeni muistui myös muutaman yön yöpyminen ikävältä tuoksuvassa tilassa, joka johti samanlaisiin oireisiin. Tai perusteellisemmat siivouspäivät kissakodissa, jotka olivat yhtä niistämistä.

Lääkärikäynti muistutti, että minun on otettava allergiataipumukseni paremmin huomioon. Kuunneltava ja uskottava omaa oloani, vaikka olisin ainoa tilassa oireileva. Tuoreimman oireiluni taustalla oli todennäköisesti kyse homeen ja sisäilmaongelmien aiheuttamasta tulehdusreaktiosta elimistössä, mikä aiheutti oireilua milloin mitäkin kohtaan. Vointini palautui onneksi varsin nopeasti lähes ennalleen, vain hajuaistini on yhä hieman aiempaa herkempi.

Minimalistinen koti sopii hyvin allergiselle. Toisaalta pienessä kodissa monet altisteet korostuvat. Pölyä tuntuu olevan enemmän, kun sille on vähemmän tilaa hajaantua. Kynttilän sisäilmaa heikentävän vaikutuksen huomaa helpommin. Myös kukkien siitepöly ja kaikenlaiset tuoksut ovat helpommin häiriöksi kuin suuremmassa tilassa. Kaksiossa on yksiöön nähden se etu, että makuuhuoneen voi rauhoittaa tällaisilta häiriötekijöiltä.

Hengitysvaikeuksia potiessani aloin miettiä, voisinko vielä yksinkertaistaa kotiani ja saada siitä allergisen näkökulmasta entistä paremman.

Moneen asiaan olin jo noin vuoden yksiössä asumisen aikana puuttunutkin. Olin vähentänyt kynttilöiden polttamista, ja huomannut, mitä kynttilöitä minun kannattaa suosia ja mitä välttää kokonaan. Kaksiossa hyväksi havaituilla kruunukynttilöillä ei ollut enää mitään asiaa kotiini. Kukkia en ollut ostanut aikoihin, koska toistaiseksi oli epäselvää, millaisia kukkia sietäisin pienessä tilassa ilman oireita. Tuoksuja olin välttänyt jo pidemmän aikaa. Käytän tuoksuttomia tai luonnonmukaisia, kevyesti hajustettuja tuotteita, joiden tuoksu haihtuu nopeasti. Vuosien mittaan olin välillä kuitenkin unohtanut herkkyyteni ja hankkinut epähuomiossa jotakin liian tuoksuvaa. Olisi syytä vihdoin oppia olemaan tarkempi.

Mutta miten vähentää häiritsevästi haisevaa muovia? Kun avasin kaapin oven, sieltä tulvahti pistävä muovin haju. Haisevasta muovitarjottimesta, jota olin käyttänyt nojatuolissa kirjoittaessani koneen alla, saatoin luopua. Keksisin tilalle jotakin muuta. Kaikki sähköjohdot olivat tarpeellisia, joten niiden hajun kanssa oli vain tultava toimeen. Hierontaan käyttämäni tennispallon kammottava haju tuli kaapin ulkopuolellekin, mutta ehkä pallon voisi raikastaa muovipussissa soodan kanssa.

On tärkeää, että koti on helposti siivottava. Allergisille suositellaan päiväpeitteen käyttöä, mutta minä luovuin omastani, koska tuntui, että päiväpeite oli vain yksi pölyä keräävä ja huollettava tekstiili muiden rinnalla. Vähensin myös koristetyynyjä, jotka ennen nojatuolin hankintaa olivat jatkuvassa käytössä, mutta joista vain yksi oli enää tarpeellinen. Olin jo aiemmin vähentänyt joitakin kohtuuttoman paljon pölyäviä tekstiilejä, kuten vanhoja, pehmeäksi ja pölyäväksi kuluneita astiapyyhkeitä ja torkkupeiton.

Olen jo pitkään seurannut tv-ohjelmia ja lehtijuttuja hajuste- ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Miettinyt, että kunpa vaan ei koskaan omalle kohdalle sattuisi. On ihan riittävän herkkää minulle haistaa asunnossa painomusteen haju, kun välioven takana olevasta postiluukusta on yllättäen jaettu sanomalehti.

Kesäinen kokemukseni muistutti asioiden pitämisestä tärkeysjärjestyksessä. Minulla ei ole varaa terveyttäni horjuttaviin altistuksiin. Minun on pidettävä terveydestäni parempaa huolta.

P.S. Suosittelen Susanna Makaroffin kirjaa Homeäidin päiväkirja. Todella hyvin kirjoitettua päiväkirjan ja tietokirjan yhdistelmää oli mahdotonta laskea käsistä, ennen kuin saisin tietää miten perheen käy. Sopii myös jännitys- ja kauhukirjojen ystäville, mitään näin ahdistavaa en muista koskaan lukeneeni. Kirja on myös psykologiselta ja sosiaalipsykologiselta kannalta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Se kertoo ihmisluonnosta enemmän kuin haluaisi kuulla.

Missä muistosi ovat?

Moni säilyttää tavaroita muistoina tärkeistä ihmisistä tai tapahtumista. Osa ihmisistä ajattelee, että muistaa merkitykselliset asiat ilman niistä muistuttavia tavaroitakin. Ja toisaalta, jos ei muista, niin onko se erityisen vakavaa? Tarvitseeko kaikkea muistaakaan?

Vielä jokin aika sitten säilytin muutamia esineitä muistoina. Kun tavaroille ei ollut erityistä käyttöä, aloin miettiä niiden merkitystä elämässäni. Millaisia muistoja ne minussa herättivät? Minkä vuoksi halusin niitä säästää?

Huomasin, että tavaroiden herättämät muistot olivat yksiulotteisia, kaavamaisia ja merkityksettömiä. Ne liittyivät enemmän esineisiin itseensä kuin ihmisiin tai tapahtumiin.

Sain tämän A:lta.
Ostin tämän käydessäni Porvoossa.
B käytti tätä ja tuota kahvipöydän tarjoiluissa.

Siinä kaikki.

Tavaroiden näkeminen tai niiden käsittely ei nostanut mieleeni mitään merkityksellistä. Hieman hämilläni havainnostani luovuin tavaroista.

Muistoni eivät siis ole tavaroissa. Olen huomannut, etteivät ne ole sen enempää valokuvissakaan. Valokuvien ja ”muistoesineiden” herättämät ajatukset ovat samalla tavalla pinnallisia. On surkuhupaisaa, että valokuvia katsellessa huomaan miten vähän muistan. Jos kuvassa oleva henkilö onkin tuttu, niin usein kuvauspaikka on häipynyt unholaan, samoin kaikki muut kuvaustilanteeseen liittyvät yksityiskohdat.

Jos tavarat tai valokuvat eivät toimi muistojeni herättäjinä, niin mikä sitten? Missä muistoni ovat?

Muistoni ovat tarttuneina minulle tärkeisiin asioihin. Ne ovat musiikissa, kielessä ja luonnossa.

Lukemattomat laulut radiossa, tiedostoina tietokoneellani ja kuulokuvina muistissani tuovat mieleeni yksityiskohtaisia muistoja ihmisistä vuosien varrelta. Heidän äänensä, puhetapansa, sanavalintansa, tapansa liikkua, luonteensa. Muistan tilanteita ja niihin liittyneitä tunnetiloja, sanoja joita musiikin soidessa on vaihdettu. Ajatuksia, joita silloin ajattelin.

Mieleeni jäävät myös erityisen hyvin ihmisten käyttämät sanat ja lausahdukset niihin liittyneine äänensävyineen ja tunnetiloineen. Kielen avulla muistiini on varastoitunut paljon tietoa ihmisistä ja heidän tavastaan olla ja toimia maailmassa.

Luonto on ehtymätön muistuttaja. Puut, kasvit, linnut, jopa säätilat muistuttavat ihmisistä ja yhdessä koetuista hetkistä.

Yksikään tavara tai valokuva ei ole ollut minulle hyvä muistojen herättäjä. Jos tavaralla ei ole käyttöarvoa, eikä se ole minulle esteettisesti erityisen merkityksellinen, niin ns. muistoarvon vuoksi en sitä säilytä. Valokuvia olen säilyttänyt vain vähän. En viihdy linssin kummallakaan puolella, ja otan kuvia vain harvoin, enkä silloinkaan säilyttääkseni niitä kovinkaan pitkään.

Tavaroiden muistoarvo ja tunnearvo ovat lähellä toisiaan. Omalla kohdallani olen huomannut, että tavaroihin liittyvä tunnearvo vähenee ajan kuluessa. On tavallista kokea tavara tunnearvoltaan merkitykselliseksi, kun siihen liittyy surua, menetys tai pelko jonkin tärkeän menettämisestä. Kun menetyksen ja surun on saanut käsiteltyä ja päässyt elämässä eteenpäin, tavaran merkitys on vähentynyt. Lopulta tavaralle on jäänyt vain aiemmin kuvaamani pinnallinen muistoarvo.

Muistot rakentuvat aistien kautta. Valokuvien ja tavaroiden muistoarvo perustuu vahvasti näköaistiin. Mitä niiden muistoarvosta jäisi jäljelle, jos menettäisin näköni? Estetiikka on aina ollut minulle tärkeää, mutta olen huomannut muistojeni aktivoituvan vahvemmin muiden aistien kautta.

Tärkeimmät ”muistosäilöni”, musiikki ja kieli, tulevat merkityksellisiksi kuuloaistin kautta. Oli kieli sitten puhuttua, luettua tai kirjoitettua, kuulen sen rytmin ja vivahteet pääni sisällä, nytkin tätä kirjoittaessani. Luonto puolestaan muistuttaa menneistä tapahtumista ja kokemuksista useamman aistin kautta.

Tuoksumuistot ovat aivan oma lukunsa. Mummuni asui aikoinaan maalla rintamamiestalossa, jonka pihassa kasvoi monenlaisia puita, pensaita ja kukkia. Kun kävimme mummun luona, hänellä oli tapana poimia pihansa kukista kimppu kotiin vietäväksi. Olin viisivuotias kun mummu muutti maalta kirkonkylään.

Noin 25 vuotta myöhemmin muutin asumaan rivitaloon. Pihassa kasvoi minulle vieras pensas, mutta sen tuoksu oli heti tuttu. Muistin sen mummun tekemästä kukkakimpusta! Samaa pensasta kasvaa nykyisen kotitaloni pihassa ja sopivalla säällä tuoksu kulkeutuu sisään avoimesta ikkunasta. Missä tuo tuoksu nenääni tuleekaan, tunnen oloni kotoisaksi.

Missä sinun muistosi ovat?