Ajatuksia näin joulun alla

Muutaman päivän kuluttua on jälleen joulu. Vuosi tuntuu kuluneen nopeasti.

Minulle parasta joulussa on rentoutuminen, levollisuus ja rauha. Tänä vuonna vietän joulua kaksin kissan kanssa. Syömme hyvin, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia. Otan ilon irti mahdollisuudesta katsoa televisiosta elokuvia. Kissa puolestaan nauttii elokuvahetkistäni saadessaan sylistäni lämpimän makuupaikan, joka ei pariin tuntiin liikahda minnekään. Kun sylissä on pörröinen ja unissaan tuhiseva kissa, niin minne siitä nyt raaskisi lähteäkään.

Kirjoitan tätä tekstiä muutamaa päivää ennen sen julkaisua. Ulkona on mitä kaunein talvisää. Lunta on kertynyt jo joitakin kymmeniä senttejä ja koko päivän on satanut lisää. Ikkunasta avautuu valkea talvimaisema lumisine puineen. Kunpa saisin pitää tämän hiljaisen kauneuden, ja nauttia myös joulun aikaan kävelyistä kauniissa talvisissa maisemissa.

Kynttilä luo huoneeseen lämmintä valoaan. Kupillinen mausteista teetä tuoksuu vieressä ja viltti lämmittää. Kuulokkeissa John Coltranen I’m Old Fashioned täydentää tunnelman. Kun on kaikki tämä, ja vielä suklaa sulaa suussa, niin mitä muuta sitä enää voisi kaivata. Onni on täydellinen.

Näissä tunnelmissa blogi jää kahden viikon joululomalle ja palaa jälleen 3.1.2018.

Toivotan teille kaikille mitä parhainta joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2018! Lämmin kiitos tästä vuodesta.

”Meidän on opittava menettämään.”

Näin on kirjoittanut Albert Espinosa kirjassaan Keltainen maailma. Espinosa sairastui syöpään 14-vuotiaana, mistä alkoi hänen kymmenen vuotta kestänyt sairaalaelämänsä. Hän vietti eripituisia jaksoja eri sairaaloissa, parantuen neljästä syövästä, joiden vuoksi häneltä amputoitiin jalka, poistettiin toinen keuhko ja pala maksaa.

Espinosa kertoo kirjassaan oivalluksista, joita tuo kymmenen vuoden sairausjakso hänelle opetti. Yksi kirjan koskettavimpia kohtia on se, kun 15-vuotias Espinosa pitää päivää ennen amputointia lääkärinsä ehdotuksesta jalalleen jäähyväisjuhlat. Juhlavieraat kertovat hänen jalkaansa liittyviä tarinoita, jättävät sille hyvästit ja Espinosa tanssii sairaanhoitajan kanssa 12 viimeistä tanssiaan kahdella jalalla.

Espinosan kirja kertoo menettämisen taidosta ja surutyöstä, muttei ole erityisen surullinen. Siinä korostuu elämänilo. Hänen kirjansa ensimmäinen oivallus kuuluu: Menettäminen tekee hyvää.

”Menetykset ovat hyviä kokemuksia. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa, mutta menetykset tekevät hyvää. Meidän on opittava menettämään. On ymmärrettävä, että kaiken sen minkä saa, menettää ennemmin tai myöhemmin. (…) Toisinaan menetykset ovat pieniä, toisinaan suuria, mutta jos totut ymmärtämään niitä, kohtaamaan ne, oivallat lopulta, ettei menetyksiä sellaisenaan ole olemassakaan. Jokaisesta menetyksestä saa jotakin.”

Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin minimalismiin.

Alusta asti minua on kiinnostanut, mitä voin minimalismin avulla oppia ja miten se voi kasvattaa minua ihmisenä. Tärkein asia, minkä olen halunnut oppia, on ollut oppia luopumaan. Kukaan meistä ei pääse elämän läpi kokematta menetyksiä. Pidän menettämisen taitoa erityisen tärkeänä sen vuoksi, että menetyksistä huolimatta elämä jatkuu, kunnes lopulta menetämme myös oman elämämme. Haluan osata elää niin, että elämä olisi mahdollisimman hyvää, niin kauan kuin sitä riittää.

Olen halunnut oppia takertumattomuutta. Takertuminen tekee elämästä raskaampaa kuin sen tarvitsisi olla. Kaikki elämässä on väliaikaista, eikä mikään ole itsestäänselvää tai varmaa.

Samalla kun olen oppinut luopumaan tavaroista ja niiden haluamisesta, sekä katkaissut liiallisen tunnesiteen niihin, olen oppinut suhtautumaan koko elämään ja ihmisiin joustavammin. Olen alkanut nähdä yhä tarkemmin kaiken sen hyvän, mitä elämällä on annettavana, ja oppinut luopumaan mielipahasta nopeammin. Olen oppinut, ettei onneen tarvita kovin paljoa – ja toisaalta nähnyt yhä paremmin myös sen, miten paljon meillä suomalaisilla on.

Olen halunnut oppia päästämään irti. Tavaroiden lisäksi muun muassa ennakkokäsityksistä ja usein vertailuun perustuvasta asioiden tai ihmisten arvioinnista ja tulkinnasta. Odotuksista muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään kohtaan. Ajatuksista, että asioiden pitäisi olla jollakin tavalla toisin kuin ne juuri nyt ovat. Olen halunnut oppia ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se on.

Näiden monenlaisten asioiden opettelu on auttanut minua kääntämään katseeni yhä enemmän itseni ulkopuolelle, näkemään asioita suuremmasta mittakaavasta käsin. Toisaalta se on auttanut minua näkemään itseni entistä tarkemmin ja rehellisemmin.

Kaikki vuosien varrella oppimani laitettiin todelliseen testiin reilu vuosi sitten, kun pitkä parisuhteeni päättyi. Tuntui hyvältä huomata, että suhtautumiseni menetykseen oli erilainen kuin se vielä joitakin vuosia aiemmin olisi ollut. Surun rinnalle nousi nopeasti uteliaisuus. Olin utelias näkemään ja oppimaan, millaista elämäni voisi uudessa tilanteessa olla. Miten tekisin elämästä hyvää kaiken sen avulla, mitä minulla vielä oli?

Olin kiitollinen huomatessani, että haluni oppia ja kasvaa oli tuottanut tulosta. Olin todella oppinut jotakin olennaista. Mutta kuten Albert Espinosa, minäkään en oppinut kaikkea vain yksin pohtimalla. Siihen tarvittiin myös muita ihmisiä.

Tällä kertaa loppusanat ovat Sanna Wikströmin kirjasta Hyvän elämän reseptit.

”Kun siirrän katseeni luontoon, oivallan, miten teennäistä on ollut ajatella, että kaiken kuuluu kestää ikuisesti ja kaikki se, mitä olen saavuttanut, on ikuisesti minun.”

”Olen ymmärtänyt, että luopuminen ei ole luovuttamista, vaan sellaisen irti päästämistä, joka on alun alkaenkin ollut vain lainassa.”

Pehmeää käpertymistä

Talviaika on kuin luotu rauhoittumiseen. Luonto lepää, karhut nukkuvat talviunta, ja hyvää lepo tekee meille ihmisillekin.

Kun ulkona sataa ties kuinka monetta päivää peräkkäin vettä tai räntää, maa pysyy mustana kaikista toiveista huolimatta, eikä aurinkoa ole näkynyt aikoihin, on loistava tilaisuus keskittyä rentoutumiseen. Sytyttää kynttilöitä tai valaista koti muuten pehmeäksi pesäksi, keittää kuppi kuumaa ja ottaa sen kanssa jotakin pientä hyvää, pukea villasukat ja kääriytyä lämpimään vilttiin. Kuunnella musiikkia, lukea hyvää kirjaa yksin tai ääneen toiselle, pelata lauta- tai korttipelejä. Ottaa esiin kutimet ja neuloa jotakin pehmeää itselle tai tärkeän ihmisen joulupakettiin laitettavaksi.

Tai kuten niin monessa suomalaiskodissa näin joulukuun kuudentena on tapana, katsoa televisiosta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Seurata kättelyjonon etenemistä ja ihastella juhlavieraiden kauniita juhlapukuja ja kampauksia. Linnan juhlien seuraaminen on tuttu ja turvallinen, omalla tavallaan sympaattinen tapa viettää itsenäisyyspäivää.

Nautin vaihtuvista vuodenajoista. Siitäkin huolimatta, että syksy tuntuu venyvän aina vain pidemmäksi. Kotini on täällä Pohjolassa, enkä haluaisi asua missään muualla.

Kirjoitan tätä tekstiä viikkoa ennen itsenäisyyspäivää. Lumisade on tauonnut ja lämpömittari näyttää asteen verran pakkasta. Puiden oksiin on tarttunut lunta, ainakin hetken maisema on taas valkoinen. Hämärä on laskeutunut ja pihavalot ovat syttyneet.

On aika nousta viltin alta ja sytyttää kynttilä. Valita kirjaston levypinkasta – ei enää onneksi kovin vaarallisesti huojuvasta – uusi tunnelmallinen jazzlevy soimaan. (Minun ja kirjaston suhteessa ei ole kerrassaan mitään minimalistista.) Keittää kupillinen teetä ja tehdä pari hyvää voileipää. Ottaa ruokakomeron kätköistä vähän suklaata. Vai pitäiskö jo puhua herkkukomerosta, kun kaapin ovat vallanneet suklaa, marsipaanilla ja ilman, toffee ja erilaiset pähkinät. Onkohan liian optimistista ajatella osan säilyvän jouluun asti… Myös erilaisia teelaatuja on useita. Kupillinen kahvia tai teetä on yksi talviajan useimmin toistuvista nautinnoista.

Itsenäisyyspäivä on mitä parhain päivä rentoutumiseen, hitaaseen nautiskeluun ja rauhoittumiseen. Tunnelmointiin ja herkutteluun. Hyvien asioiden ja kiitollisuuden aiheiden miettimiseen.

Paljon Onnea 100-vuotiaalle Suomelle!
Ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille.

Vaatteiden laadun heikkenemisestä

Kun tarvitsen uusia vaatteita, haluan niiden palvelevan mahdollisimman pitkään. Jotta tämä toteutuisi, vaatteen tulee olla riittävän laadukas, malliltaan aikaa kestävä, erityisen mieluisa ja käyttötarkoitukseeni sopiva. Pyrin suosimaan vastuullisesti tuotettuja vaatteita.

Kriteerini täyttävien vaatteiden löytäminen on vaikeaa, eivätkä rajoittuneet vaatemieltymykseni helpota asiaa. Olen vartaloltani melko pienikokoinen ja naisellinen, mutta viihdyn parhaiten yksinkertaisissa perusvaatteissa, jotka voisivat yhtä hyvin löytyä miehen vaatekaapista. Naisen vartalolle istuvia yksinkertaisia vaatteita on vaikea löytää. Jos olisin pidempi ja vartaloltani poikamaisempi, asioisin suosiolla miestenvaateosastolla. Kuulemani mukaan miesten vaatteet ovat myös naisten vaatteita laadukkaampia.

On huojentavaa löytää omiin tarpeisiin sopivia ja mieluisia vaatteita, ja tietää, mistä niitä tarpeen tullen saa lisää. Kun kohdalle osuu erityisen sopiva vaate, haluan sen tilalle uuden samanlaisen, kun entinen on kulunut loppuun. Usein mallia on ajan kuluessa muutettu tai valmistus lopetettu kokonaan, mutta välillä on onni myötä ja samanlaista tuotetta myydään edelleen.

Paitsi, että tuote ei enää olekaan aivan samanlainen. Lähes poikkeuksetta sen laatua on vuosien kuluessa heikennetty.

Olen käyttänyt pitkään, varovaisen arvioni mukaan vuosituhannen alkupuolelta asti, tiettyä samaa paitamallia, sekä sen lyhythihaista että pitkähihaista versiota. Oli helppo suosia kohtuuhintaista ja lähialueilla valmistettua tuotetta, joka viikottaisista pesuista huolimatta kesti hyvänä vuosikausia. Trikoo piti hyvin muotonsa, saumat eivät kiertäneet, kangas ei nukkaantunut tai haalistunut. Tuotteessa ei ollut kerrassaan minkäänlaista vikaa. Sama koski yrityksen kaikkia tuotteita, mitä koskaan olin omistanut.

Yllätys olikin melkoinen, kun eräänä päivänä huomasin tilanteen muuttuneen. Pyykkiä ripustaessa vierekkäin oli vuosia vanha, edelleen hyväkuntoinen paita, ja vasta hiljattain ostettu vaate. Uusi paita oli nukkainen ja nyppyinen, vanha sileä ja siisti. Laitoin yritykselle sähköpostia ja toivoin, että nostaisivat vaikka hintaa, kunhan eivät laske laatua. En saanut (tälläkään kertaa) palautteeseeni minkäänlaista vastausta.

Ajattelin, että jospa minulla oli vain huonoa onnea tämän yhden paidan kanssa. Ehkä yrityksen laatu ei ollut kautta linjan heikentynyt. Pian huono onni ei enää riittänyt selittäjäksi, kun jokainen uudempi vaateostos oli heikkolaatuisempi kuin aiemmin ostetut. Vaatteet nukkaantuivat, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut, ja venähtivät selvästi nopeammin kuin ennen.

Minulla on tältä vuodelta kyllästymiseen asti kokemusta vaatteiden laadun heikkenemisestä. Olen joutunut uusimaan lähes koko vaatevalikoimani laihtumisen ja vaatteiden loppuunkulumisen vuoksi. Laadukkaan neuleen löytäminen alkaa olla rakettitiedettä, suurin osa näyttää kuluneelta jo kaupassa. Onko trikoossa käytettävän puuvillan laatu takavuosia heikompaa, en tiedä, mutta myös laadukkaan trikoon löytäminen alkaa olla vaikeaa. Elastaania alkaa olla jo lähes joka vaatteessa, ja enemmän kuin aiemmin, mikä heikentää vaatteen kestävyyttä.

Yllättävän vaikeaksi on osoittautunut alusvaatteiden ostaminen.

Erään yrityksen puuvillaiset alushousut kestivät ennen useiden vuosien käyttöä, kunnes ryhdikäs kangas alkoi venyä vanhuuttaan ja lopulta hapertui rikki. Nykyään vastaavan tuotteen kangas on jo uutena lähes yhtä ohutta kuin ennen vuosien käytön jälkeen. Työn jälki on viimeistelemättömämpää. Myös elastaanin määrää on lisätty, eikä tuote pysy enää samalla tavalla ryhdissään vaan venyy päällä tarpeettoman paljon.

Toinen vuosia sitten hyväksi havaittu alushousumalli on myös laadultaan jotakin aivan muuta kuin ennen. Aiemmin kangas pysyi sileänä ja siistinä, ja tuote kesti vuosia, nyt kangas nukkaantui heti ensimmäisessä käytössä ja pesussa. Ompelutyön laatu ja tuotteen huolimaton viimeistely kertovat kiireestä. Kovin pitkää käyttöikää en uskalla odottaa. Lisäksi vastaan on tullut jo useamman tuotteen kohdalla omituinen ongelma. Entistä ohuemman materiaalin ja liian elastaanin vuoksi housut venyvät päällä niin paljon, että on siinä ja siinä, löytyykö tuotteesta riittävän pientä kokoa. Mikään ei ole epämukavampaa kuin alushousut, jotka eivät pysy paikallaan liikkuessa.

Lopuksi rintaliivien laadusta sekä rahaa ja hermoja säästävä ostovinkki.

Ostin alkuvuodesta uudet rintaliivit, tuttua ja hyväksi havaittua mallia. Ne eivät näyttäneet mitenkään erilaisilta kuin ennen, mutta heti ensimmäisellä käyttökerralla huomasin laadun heikentyneen selvästi. Liivit olivat käyttökelvottoman huonot, sillä materiaali venyi huomattavan paljon. Toista kertaa en niitä päälleni pukenut. Edes vuosien käytössä venähtäneet liivit eivät venyneet yhtä paljon.

Nyt tulee se rahaa ja hermoja säästävä vinkki: erikoisliikkeet. Niitä kannattaa käyttää. Erikoisliikkeiden hintataso on hieman markettien ja tavaratalojen keskihintaa korkeampi, mutta hyvästä syystä. Laatu on parempi. Hintaero kääntynee pidemmällä aikavälillä erikoisliikkeiden hyväksi, sillä asiantunteva myyjä osaa opastaa oikean koon valinnassa, ja parempilaatuinen tuote kestää pidempään.

Otin ne surkealaatuiset, tavaratalosta ostamani liivit puheeksi ennestään tutussa alusvaateliikkeessä. Kävimme liikkeen omistajan kanssa pitkän keskustelun vaatteiden heikentyneestä laadusta; en ollut ensimmäinen asiakas, joka oli ottanut asian puheeksi. Hän kertoi lopettaneensa kokonaan tiettyjen merkkien myynnin – myös sen josta olin kertonut – niiden huomattavasti heikentyneen laadun vuoksi. Hän kertoi, ettei tavallinen kuluttaja osaa arvioida rintaliivien laatua niitä katsomalla, se selviää vasta käytössä. Vuosikymmeniä alusvaatteita työkseen käsitellyt tuntee laadun jo käsissään ja osaa katsoa ompeluteknisiä seikkoja, jotka vaikuttavat tuotteen mukavuuteen ja käyttöikään. Sain myös nähdä valokuvia tehdasvierailulta ja kuulla rintaliivien valmistuksesta.

Erikoisliikkeen myynti perustuu hyvään asiakaspalveluun ja laatuun. On tärkeää saada asiakas tulemaan toistekin. Markettien, tavaratalojen ja muiden vaateliikkeiden toimintamalli on erilainen: ne myyvät palvelun ja laadun sijaan edullista hintaa ja määrää. (Ja bonusta…) Kun asiantuntevaa palvelua ei ole saatavilla, asiakas tekee enemmän virheostoksia, ja palaa pian ostamaan uutta huonoksi havaitsemansa tilalle.

Vihdoin vaatevalikoimani alkaa olla riittävä. Olenkin jo kurkkua myöten täynnä vaatteiden etsimistä. Jos vaatteiden laatu jatkaa heikkenemistään, seuraavan kerran uusia vaatteita tarvitessani voi olla, ettei kaupoista enää löydy ostettavaa.

”Mitä mieltä olet ihmisoikeuksista?”

Otsikon kysymys esitettiin minulle viime kesänä kadulla. Mitä tahoa kysyjä edusti, sitä en muista. Kysymys sai minut ärsyyntymään. Olin menossa bussille, eikä ylimääräistä aikaa ollut. En pysähtynyt.

Ärsyyntymiseni ei syntynyt tyhjiössä. Kuluvan vuoden aikana kanssani on haluttu keskustella milloin mistäkin tärkeästä asiasta. Kerrottu, miten paljon pienelläkin kuukausilahjoituksella voisi saada aikaan. Muistutettu, miten monet tahot maailmassa tarvitsisivat apua. Pari viikkoa sitten sain saman viikon aikana keskustella kahdesti lasten oikeuksista.

Kyse ei ole siitä, ettenkö välittäisi. Päinvastoin.

Viimeisin keskustelu ylitti kestokykyni rajat ja muuttui sielunhoidoksi. En kestänyt enempää painostusta ja syyllisyyden herättämistä. Tulin surulliseksi ja tunsin pohjatonta riittämättömyyden tunnetta. Kuunneltuani, vastattuani kysymyksiin ja vahvistettuani, että koen asian tärkeäksi, aloin kertoa mitä ajattelen.

Kerroin olleeni jo vuosia kuukausilahjoittaja, lahjoitan rahaa luonnon hyväksi. Lähes joka kuukausi mietin, onko minulla siihen varaa, vai pitäisikö sekin raha laittaa säästöön tulevan varalle. Kerroin niistä monista tahoista ja tärkeistä asioista, joiden hyväksi minulta on pyydetty lahjoitusta. Turhautumisesta, surusta ja hiljalleen valtaavasta kyynistymisestä, jota en haluaisi kokea.

Kerroin, että lahjoittaisin mielelläni rahaa monien tärkeiden asioiden hyväksi, jos minulla olisi mistä lahjoittaa. Kerroin, mitä hänen pyytämänsä summa minun arjessani merkitsee. Minulle kyse on summasta, joka minkä tahansa tuotteen hintalapussa vaatii harkitsemaan, onko ostos todella tarpeellinen.

Kerroin päätyneeni ajatukseen, että jokainen meistä voi tehdä jotakin, mutta yksi ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa. Minä teen mitä voin jo nyt. Ja silti mietin, jokaisen tärkeän asian kohdalla, että voisinko kuitenkin tehdä enemmän? Eikä se ajatus jätä rauhaan.

Tunsin maailman painon sydämelläni. Arkinen ruokakauppakäynti oli muuttunut keskusteluksi eriarvoisuudesta. Muistutukseksi siitä, miten monella tavalla hyvin meidän asiamme täällä Pohjolassa ovat. Olin sekavissa tunnelmissa. Tunsin toisaalta myötätuntoa ja surua, riittämättömyyttä maailman hädän edessä. Toisaalta tunsin syvää kiitollisuutta onnekkuudestani.

Kuukausilahjoittajia kerännyt, ystävällinen ja hämmästyttävän positiivinen ihminen kertoi, että ohikulkevista ihmisistä noin yksi viidestäkymmenestä pysähtyy. Näistä pysähtyneistä noin yksi viidestäkymmenestä ryhtyy lahjoittajaksi.

Ennen kuin hyvän ja polveilevan keskustelun päätteeksi toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa, hän sanoi:

”Sinä teet jo paljon. Älä murehdi.”

Voi kun se olisikin niin helppoa.

P.S. Kirjoitin tämän tekstin yli viikko sitten. Mietteeni eivät ole jättäneet minua rauhaan. Tiedättekö sen ilmiön, kun omiin hiljaisiin pohdintoihin alkaa tulla yllättäen vastauksia ulkopuolelta? Katsoin juuri Yle Areenasta John Websterin ilmastonmuutoksesta kertovan dokumentin Tulevilla rannoilla. Kuinka sopivaa, että monenlaisia ajatuksia ja tunteita herättävän dokumentin kantava kysymys on: Mitä yksi ihminen voi tehdä? Saman teeman saattoi havaita myös Riitta Kylänpään kirjoittamassa Pentti Linkolan elämäkerrassa, jota lukiessa sain eilen selkäni kipeäksi, kun en mitenkään voinut laskea kirjaa käsistäni ennen viimeistä sivua.

Niin, mitä yksi ihminen voi tehdä? Kiitos John Websterin ja Pentti Linkolan, minä sain siihen vastauksen.

Enemmän.

 

Mietteitä muovien kierrätyksestä

Taloyhtiömme roskakatokseen ilmestyi hiljattain muovinkeräyslaatikko. Olen seurannut muovinkierrätykseen liittyvää keskustelua hämmentyneenä.

Aluksi harmittelin, että keräykseen käyvät vain muovipakkaukset. Olisi kuluttajalle kätevää, jos kaikenlaiset sopivaa muovimateriaalia olevat käytöstä poistetut muoviesineet saisi kierrättää. Pian tuli kuitenkin muuta mietittävää.

Suositus kuuluu, että lajiteltavat muovipakkaukset tulisi huuhtoa nopeasti kylmällä vedellä. Jos se ei riitä pakkauksen puhdistamiseen, tulee likainen muovi lajitella sekajätteeseen. Lämpimällä vedellä huuhtominen lisää energiankulutusta, mikä vähentää kierrätyksen hyötyjä, eikä siinä siksi ole järkeä.

Kuulostaa ymmärrettävältä ja toteuttamiskelpoiselta.

Kierrätysintoni haaleni luettuani Ylen jutun, jossa tutkija Samuel Hartikainen kertoi, että osa kierrätysmuovista voi olla terveydelle haitallista. Hän valmistelee parhaillaan aiheesta väitöstutkimusta Itä-Suomen yliopistossa. Muoviin voi käytön jäljiltä jäädä jäämiä, jotka kierrätyksen aikana muuttavat aineen ihmiselle vahingolliseksi. Kierrätysmuovi voi saastua myös säilytyksen aikana. Hartikainen kertoo, että rouhitusta PET-muovista irtosi testeissä jotakin, joka selvästi ja toistuvasti aiheutti ihmissoluissa tulehdusreaktioita. Osa testeissä käytetystä kierrätysmuovista myös lamaannutti tai jopa tappoi sille altistettuja soluja.

Kuulostaa pahalta. Kierrätysmuovia käytetään esimerkiksi vaatteiden raaka-aineena. Viimeistään tämän kuultuani en ole kiinnostunut laittamaan kierrätysmuovista valmistettua vaatetta ihoani vasten, vaikkei se ajatuksena houkuttele muutenkaan.

Tämä kaikki herättää tukun kysymyksiä. Tähän asti luulin tietäväni, mitä puhdas muovipakkaus tarkoittaa, mutta en tiedä enää. Miten puhdas on puhdas? Pitääkö esimerkiksi keksipakkauksen muovitarjottimesta huuhtoa ne pikkuruiset murut, mitä pakkaukseen jää? Keksit, kuten monet muutkin tuotteet, ovat myös voineet kiillottaa muovipakkausta rasvalla, mikä ei kylmällä vedellä muutu miksikään. Enkä nyt edes tarkoita ilmiselviä rasvakerrostumia, joita esimerkiksi margariinista tai marinadeista pakkauksiin jää.

Jos puhtauden käsittää kirjaimellisesti, täysin ongelmattomia kierrätettäviä on lopulta hyvin vähän. Minun taloudessani tällaisia ovat tähän mennessä olleet tyhjentyneet pesuainepullot, leipäpussit, tekstiilien muovikääreet, joidenkin pakkausten muovikannet sekä pakkaukset, joissa on ollut esimerkiksi kirsikkatomaatteja.

Väistämättä tulee mieleen, että kertakäyttöisille muovipakkauksille tulisi löytää parempi vaihtoehto. Muovi suunniteltiin kestäväksi, mutta nyt valtava määrä muovista päätyy kertakäyttötuotteisiin. Kirjan Hyvän sään aikana artikkelissa nimeltä Hyvä paha muovi Kaisa Uusitalo kirjoittaa, että Suomessa syntyy vuosittain arviolta 140 000 tonnia muovijätettä, suurin osa erilaisia pakkauksia. Vuonna 2014 Suomessa jätteeksi päätyneistä muovituotteista puolet oli kertakäyttöistä tavaraa.

Muovista puhutaan nykyään, pääasiassa sen aiheuttamien ympäristöongelmien vuoksi, hyvin negatiiviseen sävyyn. Moni pyrkii välttämään muovin käyttöä ja myös haaveita muovittomasta maailmasta kuulee. Hyvin harva asia maailmassa on yksinkertainen, eikä tämäkään kuulu niihin. Edellä mainitussa Kaisa Uusitalon artikkelissa kerrotaan ilmiöstä nimeltä muovin paradoksi. Niin hyvältä kuin ajatus muovittomasta maailmasta äkkiä ajatellen kuulostaisikin, muoviton maailma saattaisi Uusitalon mukaan myös kiihdyttää ilmastonmuutosta.

”Vaikka muovi valmistetaan fossiilisesta öljystä, monet sen käyttökohteet säästävät elinkaarensa aikana huomattavasti enemmän energiaa kuin niiden valmistaminen vie. Kevyillä muovipakkauksilla säästetään välillisesti 27 miljoonaa tonnia öljyä vuosittain, mikä vastaa 25 miljoonan auton poistamista liikenteestä. Muutama tankkauskerta vie saman verran öljyä kuin yhden ihmisen vuodessa kuluttama muovi.”

Harvoin tulee ajatelleeksi, että muovilla on positiivisia ilmastovaikutuksia. Ne perustuvat muovin keveyteen materiaalina. Kevyiden muovipakkausten kuljettaminen kauppoihin rekoilla säästää polttoainetta ja muovi aiheuttaa siten vähemmän päästöjä pakkausmateriaalina kuin esimerkiksi lasi. Suuri ilmastohyöty tulee myös siitä, että pakkaukset suojaavat elintarvikkeita ja vähentävät ruokahävikkiä.

Muovin tilalle kehitetään jatkuvasti biopohjaisia vaihtoehtoja. Uusitalon mukaan useissa tutkimuksissa biopohjaiset materiaalit on todettu öljypohjaisia paremmaksi vaihtoehdoksi kasvihuonekaasupäästöjen määriä ja uusiutumattomien raaka-aineiden kulutusta tarkasteltaessa. Toisaalta rehevöitymisen, vesistöjen happamoitumisen ja maankäytön näkökulmista katsoen biomuovit voivat olla öljypohjaisia materiaaleja haitallisempi vaihtoehto.

Ei tässä tiedä itkisikö vai nauraisiko. Eikä tässä vielä kaikki, vaikkei ostos-tv:ssä ollakaan.

Kaiken kruunaa uutinen, jonka mukaan Euroopan uusiomuovivarastot ovat täynnä. Muovin kierrätys ei ole vielä taloudellisesti kannattavaa. Tarvittaisiin lisää kysyntää kierrätysmuoveista tehdyille tuotteille, kierrätysmuovien laatua tulisi parantaa ja muoveja tulisi kerätä tehokkaammin. Kannattavuutta yritetään parantaa rakentamalla yhä suurempia käsittelylaitoksia.

Minun päättelykyvylläni tämä tarkoittaa sitä, että koska pitää olla mitä kierrättää, suunnitelmien kärkipäässä ei ole vähentää muovien valmistusta ja muovipakkausten käyttöä.

Kukapa olisi muovin tullessa markkinoille arvannut, mihin ihmiskunta sen kanssa vielä joutuu.

___

Lähteet

Kaisa Uusitalo: Hyvä paha muovi (kirjassa Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana)
Teoksen on kirjoittanut ja kuvannut Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden työryhmä, työtä ohjasi vierailijaprofessori Hanna Nikkanen.

Tutkija selvitti, miksi muoviroskat kannattaa ehdottomasti pestä: likaisena kierrätetty muovi voi olla terveydelle haitaksi

Tutkijan väite kierrätysmuovin vaaroista herätti kysymyksiä – tässä kolme vastausta

Kotitalousmuovien lajittelu on kaunis mutta vielä kannattamaton ajatus – Euroopan varastot täynnä uusiomuovia

Ilahduttavia asioita: toimivat laitteet!

Tein keväällä tietokoneen ja etenkin musiikkitiedostojen suursiivouksen. Poistin suuren määrän levyjä ja yksittäisiä kappaleita, joiden kuuntelemisesta en enää nauttinut. Osa musiikista oli alkanut kuulostaa lähinnä melulta, jonka sanoista oli vaikea saada selvää.

Seuranani on jo useita vuosia ollut jatkuva tinnitus. Sitä tutkittaessa löytyi myös lievä kuulonalenema. Ajan kuluessa korvani ovat muuttuneet valikoivammiksi ja musiikkimakuni äänimaisemaltaan pehmeämpää musiikkia suosivaksi.

Edellisessä kodissani kaikui, eikä akustiikka ole paras mahdollinen tässäkään asunnossa. Äänet heijastuvat kovista pinnoista, kun ylimääräisiä huonekaluja ja tekstiilejä ei (minimalismin ja allergian vuoksi) ole. Kaikuminen haittaa kuulemista, minkä vuoksi olen jo pitkään kuunnellut musiikkia pääasiassa kuulokkeilla. Radiota kuuntelen ilmankin.

Uusien kuulokkeiden hankinta tuli keväällä ajankohtaiseksi, kun entisten pehmusteet alkoivat varistaa mustaa silppua. Edelliset kuulokkeeni olivat markettilaatua, mutta tällä kertaa menin suoraan erikoisliikkeeseen. Olin huomannut kuuloni muuttuneen, ja halusin, ettei musiikista nauttiminen jäisi ainakaan kuulokkeista kiinni. Ja mikäli mahdollista, haluaisin kuulokkeet, joiden pehmusteita voisi vaihtaa uusiin! Tuntui turhalta tuhlaukselta joutua uusimaan kuulokkeita vain sen vuoksi, että niiden pehmusteet hapertuivat.

Kun kuuntelin kotona musiikkia uusilla kuulokkeillani, totesin, että kuulokkeiden laadussa voi olla valtavia eroja. Mietin, oliko kuuloni sittenkään muuttunut, vai oliko vika ollut kuulokkeissa. Joka tapauksessa kuulin paremmin ja sain helpommin sanoista selvää. Musiikin kuuntelusta tuli entistäkin suurempi nautinto.

Heikentyneen kuuloni vuoksi olin jo pidemmän aikaa vältellyt puhelimessa puhumista. Tuttujen ja läheisten ihmisten kanssa puhuminen onnistuu helpommin, koska heidän puhetapansa ja käyttämänsä sanasto on tuttu. Jos sana sieltä ja toinen täältä jää kuulematta, ne todennäköisesti osaa arvata. Kaikenlaisten asiointipuheluiden soittamista jännitän, sillä puheluiden äänenlaatu on usein huono. Taustalta kuuluu jos jonkinlaista häiritsevää hälyääntä, joskus vielä kovempana kuin itse puhujan ääni. Pahinta on huomata soittaneensa autoon.

Kesällä puhelimeni temppuilu ylitti sietokynnyksen, ja päätin hankkia uuden puhelimen. Voi kunpa olisin älynnyt tehdä sen jo aiemmin! Olin siinä luulossa, että kai nyt kaikilla puhelimilla vielä kohtuullisen normaalikuuloinen kuulee, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Puhelimienkin äänenlaadussa voi olla huomattavan suuria eroja. Voi myös olla, ettei puhelimeni ollut enää ihan kunnossa. Se oli entisen kumppanini useita vuosia sitten hankkima, monta kertaa pudonnut, ja menossa jo kierrätykseen, kun tein siitä vielä toimivan ja otin käyttööni. Oli miten oli, mutta uuden puhelimen kanssa kuulo-ongelmia ei enää ollut.

Niinhän sitä sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta. Kuulokkeiden ja puhelimen uusimisen jälkeen piti tehdä jotakin temppuilevalle tietokoneelle. Se oli hidastunut hankalaksi käyttää ja akkukin oli ilmoitellut vaihtotarpeestaan jo yli vuoden päivät.

Vaikka jouduin järjestämään tietokoneeni muutaman sadan kilometrin päähän huollettavaksi, olin tyytyväinen, että minulla ensimmäistä kertaa oli tietokone, jota myös kannattaisi huoltaa. Se oli palvellut paremmin kuin hyvin jo viisi vuotta, ja tulisi palvelemaan jatkossakin, kun saisin sen taas kuntoon.

Poikkesin kesäreissuni yhteydessä huoltoliikkeen kautta, jossa sain erityisen hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Tietokoneeni oli uuden akun lisäksi vailla uutta kiintolevyä. Olen aina pitänyt tiedostoni hyvässä järjestyksessä ja poistanut säännöllisesti tarpeettomat, mikä nyt palkittiin mukavasti huoltolaskun loppusummassa. Kiintolevyä vaihtaessa puolet alkuperäistä pienempi riitti tarpeisiini mainiosti.

Toimivista laitteista on valtavan suuri ilo. Tietokoneestani tuli kuin uusi, juuri nyt kuulokkeista kuuluu rentouttavaa laineiden liplatusta kirjoituksen taustalle, ja puhelin toimii kuten sen pitääkin.

Tapanani on ollut vaihtaa laitteita uusiin vasta kun se on ollut välttämätöntä. Näiden kokemusten myötä opin, että sinnittelin aivan liian pitkään huonokuuloisempana kuin olisi ollut tarpeen, koska en osannut kyseenalaistaa laitteiden toimivuutta. Olen turhankin hyvä sopeutumaan. Tulevaisuudessa toivottavasti osaan havahtua ajoissa.