Allergiasta, sisäilmaongelmista ja pienistä kodeista

Vietin kesällä aikaa talossa, jossa on sisäilma- ja homeongelmia. Sään jatkuessa päivästä ja viikosta toiseen sateisena, aloin saada hengitystieoireita. Yskitti, keuhkoihin koski ja hengittäminen tuntui raskaalta. Omituisia lihas- ja nivelongelmiakin ilmeni.

Tuntui helpottavalta palata omaan, raikkaaseen kotiin. Asuntoon, jossa ilma kiertää välillä niin reippaasti, että paperit pöydällä lepattavat. Minua odotti kuitenkin yllätys.

Kotini oli entisellään, mutta minä en. Liiankin tarkka hajuaistini oli terävöitynyt entisestään. Nenäni ärsyyntyi tavallisista tuoksuista, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt erityistä huomiota. Keittokomerossa oli vastassa vanhojen keittiönkaappien tuoksu, jota en ennen ollut huomannutkaan. Erityisen paljon häiritsivät erilaisten muovien, esimerkiksi latausjohtojen tai muovitarjottimen, hajut, jotka tekivät hengittämisen raskaaksi.

Sain hengenahdistusta myös erilaisista ruoka-aineista, kuten banaaneista, joita olin popsinut koko talven ilman mitään ongelmaa. Se tuntui vielä ymmärrettävältä, olinhan joutunut vuosikausia välttelemään lähes kaikkia hedelmiä ristiallergioiden vuoksi. Kun aloin saada oireita milloin mistäkin ruoka-aineista, mieleeni alkoi hiipiä huoli.

Viihdyin tiiviisti ranskalaisen parvekkeen avoimen oven äärellä ja ulkona kävelyllä. Otin käyttöön kaikki allergialääkkeeni, vaikka siitepölykausi oli niin lopuillaan, etten tavallisesti niitä enää tarvitsisi. Hengitin, yritin rentoutua ja olla stressaantumatta. Järkeilin, että tämän on oltava väliaikaista. Laskin päiviä reilun viikon päässä odottaneeseen lääkäriaikaan, joka oli varattuna sopivasti muun muassa allergiaan liittyen jo ennen kuin näitä viimeisimpiä oireita oli olemassakaan.

Ihmisen muisti ei ole kovin pitkä, minun ainakaan. Olin voinut jo pitkään niin hyvin, että kokonaiskuva oli päässyt unohtumaan. Se palautui mieleeni lääkärissä verikoetuloksiani katsellessa.

Olen ollut allerginen pikkulapsesta asti. Reagoin herkästi erilaisiin altisteisiin, olivat ne sitten tuoksuja, pölyjä tai sisäilmaongelmia. Astman vuoksikin minua aikoinaan lääkittiin, kunnes todettiin, ettei sitä ehkä ollutkaan, hankalampi allergia vain. Muistin erään kevään, kun katupölyaikaan kävelty neljän korttelin matka ärsytti keuhkoni niin, että sain kuukauden päivät yskiä niitä tyhjäksi. Mieleeni muistui myös muutaman yön yöpyminen ikävältä tuoksuvassa tilassa, joka johti samanlaisiin oireisiin. Tai perusteellisemmat siivouspäivät kissakodissa, jotka olivat yhtä niistämistä.

Lääkärikäynti muistutti, että minun on otettava allergiataipumukseni paremmin huomioon. Kuunneltava ja uskottava omaa oloani, vaikka olisin ainoa tilassa oireileva. Tuoreimman oireiluni taustalla oli todennäköisesti kyse homeen ja sisäilmaongelmien aiheuttamasta tulehdusreaktiosta elimistössä, mikä aiheutti oireilua milloin mitäkin kohtaan. Vointini palautui onneksi varsin nopeasti lähes ennalleen, vain hajuaistini on yhä hieman aiempaa herkempi.

Minimalistinen koti sopii hyvin allergiselle. Toisaalta pienessä kodissa monet altisteet korostuvat. Pölyä tuntuu olevan enemmän, kun sille on vähemmän tilaa hajaantua. Kynttilän sisäilmaa heikentävän vaikutuksen huomaa helpommin. Myös kukkien siitepöly ja kaikenlaiset tuoksut ovat helpommin häiriöksi kuin suuremmassa tilassa. Kaksiossa on yksiöön nähden se etu, että makuuhuoneen voi rauhoittaa tällaisilta häiriötekijöiltä.

Hengitysvaikeuksia potiessani aloin miettiä, voisinko vielä yksinkertaistaa kotiani ja saada siitä allergisen näkökulmasta entistä paremman.

Moneen asiaan olin jo noin vuoden yksiössä asumisen aikana puuttunutkin. Olin vähentänyt kynttilöiden polttamista, ja huomannut, mitä kynttilöitä minun kannattaa suosia ja mitä välttää kokonaan. Kaksiossa hyväksi havaituilla kruunukynttilöillä ei ollut enää mitään asiaa kotiini. Kukkia en ollut ostanut aikoihin, koska toistaiseksi oli epäselvää, millaisia kukkia sietäisin pienessä tilassa ilman oireita. Tuoksuja olin välttänyt jo pidemmän aikaa. Käytän tuoksuttomia tai luonnonmukaisia, kevyesti hajustettuja tuotteita, joiden tuoksu haihtuu nopeasti. Vuosien mittaan olin välillä kuitenkin unohtanut herkkyyteni ja hankkinut epähuomiossa jotakin liian tuoksuvaa. Olisi syytä vihdoin oppia olemaan tarkempi.

Mutta miten vähentää häiritsevästi haisevaa muovia? Kun avasin kaapin oven, sieltä tulvahti pistävä muovin haju. Haisevasta muovitarjottimesta, jota olin käyttänyt nojatuolissa kirjoittaessani koneen alla, saatoin luopua. Keksisin tilalle jotakin muuta. Kaikki sähköjohdot olivat tarpeellisia, joten niiden hajun kanssa oli vain tultava toimeen. Hierontaan käyttämäni tennispallon kammottava haju tuli kaapin ulkopuolellekin, mutta ehkä pallon voisi raikastaa muovipussissa soodan kanssa.

On tärkeää, että koti on helposti siivottava. Allergisille suositellaan päiväpeitteen käyttöä, mutta minä luovuin omastani, koska tuntui, että päiväpeite oli vain yksi pölyä keräävä ja huollettava tekstiili muiden rinnalla. Vähensin myös koristetyynyjä, jotka ennen nojatuolin hankintaa olivat jatkuvassa käytössä, mutta joista vain yksi oli enää tarpeellinen. Olin jo aiemmin vähentänyt joitakin kohtuuttoman paljon pölyäviä tekstiilejä, kuten vanhoja, pehmeäksi ja pölyäväksi kuluneita astiapyyhkeitä ja torkkupeiton.

Olen jo pitkään seurannut tv-ohjelmia ja lehtijuttuja hajuste- ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Miettinyt, että kunpa vaan ei koskaan omalle kohdalle sattuisi. On ihan riittävän herkkää minulle haistaa asunnossa painomusteen haju, kun välioven takana olevasta postiluukusta on yllättäen jaettu sanomalehti.

Kesäinen kokemukseni muistutti asioiden pitämisestä tärkeysjärjestyksessä. Minulla ei ole varaa terveyttäni horjuttaviin altistuksiin. Minun on pidettävä terveydestäni parempaa huolta.

P.S. Suosittelen Susanna Makaroffin kirjaa Homeäidin päiväkirja. Todella hyvin kirjoitettua päiväkirjan ja tietokirjan yhdistelmää oli mahdotonta laskea käsistä, ennen kuin saisin tietää miten perheen käy. Sopii myös jännitys- ja kauhukirjojen ystäville, mitään näin ahdistavaa en muista koskaan lukeneeni. Kirja on myös psykologiselta ja sosiaalipsykologiselta kannalta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Se kertoo ihmisluonnosta enemmän kuin haluaisi kuulla.

Poikkeustilanne: kun hanasta ei tule puhdasta vettä

Viime viikon torstaina ja perjantaina tuhansien kuopiolaisten vesihanoista tuli ruskeaksi värjääntynyttä vettä. Vesiongelmat aiheuttivat ongelmia kotien lisäksi esimerkiksi ravintoloissa, kampaamoissa, hotelleissa, päiväkodeissa ja terveydenhuollossa.

Aluksi ohje kuului, ettei värjääntynyttä vettä suositella käytettäväksi juoma- tai talousvetenä ja pyykinpesua on syytä välttää. Vähän ajan kuluttua ohjeistusta tarkennettiin niin, että vettä voi käyttää wc:n huuhteluun. Ja myöhemmin lisättiin, että sitä voi käyttää käsien pesuun ja muuhun välttämättömään peseytymiseen.

Puhdasta vettä sai hakea muutamasta väliaikaisesta vedenjakelupisteestä. Onnekseni lähin vedenjakelupiste oli vain noin kilometrin päässä, ja onneksi olen sellaisessa kunnossa, että jaksan kantaa tarvitsemani veden. Kannoin huolta muista autottomista ihmisistä, heistä joilla vedenhakupisteelle voi olla pidempikin matka. Heistä, joilla ei ole voimia kävellä ja kantaa painavia kantamuksia. Mietin kotona asuvia vanhuksia, muistisairaita, liikuntavammaisia – miten he saisivat puhdasta vettä?

Vesiongelma oli levinnyt kaupungissa laajalle alueelle, ja vielä perjantaina oli uhkana, että se leviäisi koko kaupungin eteläiseen osaan. Se olisi ollut katastrofi. Kaikki vesikalusto, jolla puhdasta vettä ihmisille järjestettiin, oli käytössä jo torstaina. Vedenjakelupisteitä oli enimmillään neljä, suuren osan ajasta vain kolme, kaikki keskustassa tai sen lähialueilla.

Tilannetta seuratessa kävi nopeasti selväksi, ettei tällaiseen poikkeustilanteeseen ollut varautunut kukaan. Ei vesilaitos, yritykset, laitokset, terveydenhuolto tai yksityiset ihmiset. Torstaina keskustan kauppojen vesihyllyt olivat tyhjentyneet, perjantaina jo kauempana sijaitsevan hypermarketinkin hyllyt. Myös vesikanisterit olivat tehneet kauppansa, niitä ei kannattanut enää etsiskellä.

Kuopiossa tehdään päävesijohdon saneeraustöitä, mikä saattaa aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä vuoden loppuun asti. (Kuopiolaisille vinkkinä, seuratkaa Kuopion Veden nettisivuja tai Facebookia. Ainakin tähän asti tiedotus on tullut muuta kautta jälkijunassa.) Torstain vesiongelma tuli monille täytenä yllätyksenä. Minulla oli lähdevettä jääkaapissa, koska pari viikkoa aiemmin olin kuullut entiseltä kumppaniltani, että hänen postiluukustaan oli jaettu tiedote mahdollisesta seuraavana päivänä alkavasta vedenlaatuhäiriöstä, ja kehotettu varaamaan juomavettä kolmen vuorokauden tarpeisiin. Sillä kertaa tuli kiire illalla pestä pyykkiä, tiskata, käydä suihkussa ja ottaa vettä mahdollisten ongelmien varalle. Tällä kertaa tietoa ei tullut mistään, enkä voinut varautua mitenkään. Minun oli ollut tarkoitus pestä pyykkiä seuraavana päivänä.

Kun kaiken tarvitsemansa veden joutuu kantamaan omin voimin noin kilometrin päästä, huomaa nopeasti, miten huolettomasti vettä on tottunut tavallisesti käyttämään. Juomaveden kantaminen ei ole ongelma, sitä kuluu vielä varsin vähän. Mutta siitä veden tarve vasta alkaa. Peseytyminen, tiskaaminen ja pyykinpesu vaativat puhdasta vettä. Jos vettä olisi tarvittu myös wc:n huuhtomiseen, eivätkä pesuvedet olisi siihen riittäneet, vettä olisi pitänyt varata myös sitä ajatellen. (En ole erityisen innoissani vesivessoista, ja etenkin tällaisessa poikkeustilanteessa moisen keksinnön idioottimaisuus korostuu. Kuvitelkaa tilanne, jossa puoli kaupunkia ei saisi vaikkapa muutamaan päivään huuhdottua wc:tä. Onneksi Suomessa moni kaupunki on vesistön äärellä.)

Torstai olisi ollut minulla saunapäivä. Kävin saunalla toteamassa, ettei ihmettä ollut tapahtunut, vaan sielläkin hanasta tuli ruskeaa vettä. Edellinen saunavuorolainen oli peseytynyt siitä huolimatta. Tulin takaisin kotiin ja aloin suunnitella peseytymistä.

Eri lähteiden mukaan kulutamme suihkussa käydessämme vettä keskimäärin 12-15 litraa minuutissa. Viimeviikkoisen kokemukseni pohjalta ajatellen jo tuo minuutissa kuluva vesimäärä on valtava. Minun oli selvittävä mahdollisimman vähällä vesimäärällä, ja saatava pitkät ja paksut hiukseni puhtaiksi. Arvelin parhaaksi vaihtoehdoksi kaataa pesuvatiin sen verran vettä, että saisin siinä hiukseni pestyä. Kastelin hiukseni vadissa, hieroin niihin ohueksi laimennettua, vain vähän vaahtoavaa shampoota ja puristelin hiukseni mahdollisimman kuiviksi ennen kuin huuhdoin ne pesuvadissa. Hiuksista tuli puhtaat ja vesi sopi vielä käytettäväksi vartalon pesuun. Halusin tietää, minkä verran vettä tarkalleen kuluisi, joten mittasin sen. 4,3 litraa.

Jos vesiongelmat jatkuisivat pidempään, juomaveden ja pesuveden kantaminen onnistuisi vielä hyvin. Kaksi viiden litran vesikanisteria kulkisivat repussani vielä mukavasti, kannoin sellaiset jo kerran kassissa olalla ja välillä kädessä, kun repussa oli muita kantamuksia. Mutta entä sitten kun pitäisi tiskata ja pestä pyykkiä? Etenkin pyykinpesu vaatii paljon vettä, sillä pesuaine on saatava huuhdotuksi hyvin pois vaatteista. Tiskaamiselta voi välttyä, jos osaa varautua vesiongelmiin ennalta, eikä tiskiä ole jo valmiiksi, ja käyttää kertakäyttöastioita. Ja jos on mikroaaltouuni. Minulla ei enää ole, joten lämmitän ruoan paistinpannulla liedellä.

Koskaan en ole käyttänyt vettä yhtä tietoisesti kuin noina parina päivänä viime viikolla. Kun laitoin kattilasta viimeisen ruoka-annoksen paistinpannulle liedelle lämpiämään, tuli kattilan tiskaaminen ajankohtaiseksi. Miten sen tekisi mahdollisimman vähällä vedellä? Kattilan ja paistinpannun tiskasin erikseen, ja muut tiskit pienessä vesimäärässä pesuvadissa. Mietin joka vaiheessa, ettei vettä menisi yhtään hukkaan. Koskaan ei ole tarvinnut keskittyä samalla tavalla esimerkiksi tiskirätin huuhtomiseen. Jos ongelmatilanne olisi kestänyt pidempään, olisin siirtynyt ruoanvalmistuksessa yhden paistinpannun taktiikkaan. Sen puhdistaa helposti ja vähällä vedellä.

Mitä nuo kaksi päivää opettivat? Mitä jos vastaava tilanne toistuisi ja kestäisi pidempäänkin?

Sinä iltana, kun noin kaksi viikkoa sitten jouduin varautumaan vesiongelmiin, minulla ei ollut yhtäkään tiivistä kannellista astiaa. Oli ollut kyllä vuosikausia mielessä sellaisia hankkia. Onneksi seuraavana aamuna hanasta tuli puhdasta vettä, sillä jääkaapissa yön yli esimerkiksi kattilassa säilytetty vesi maistui voimakkaasti jääkaapille ja oli juomakelvotonta. Sinä päivänä kävin hakemassa kaupasta lähdevettä isommissa pulloissa ja kanisterissa, niitä voisi myöhemminkin käyttää veden säilyttämiseen. Viime viikolla täydensin valmiusvarastoani parilla lisäkanisterilla, kannellisilla ämpäreillä, kertakäyttöastioilla ja puhdistuspyyhkeillä. Suuri kattila on hyödyllinen pesuvesien lämmityksessä.

Viime viikon vesikriisi kesti onneksi vain kaksi päivää. Mitä jos tilanne olisi jatkunut pidempään? Se laittoi miettimään myös muita mahdollisia poikkeustiloja. Vähänkään pidempää sähkökatkoa en haluaisi kokea, se lamauttaisi kaiken.

Kun näitä miettii, huomaa, että yhteiskuntamme on lopulta hyvin haavoittuvainen. Liian paljon on yhden kortin varassa.

P.S. Jos sinun pitäisi juuri nyt hankkia vesikanisteri, missä olisi lähin kauppa, mistä sellaisen saisit? Entä jos kanisterit olisivat siitä kaupasta loppu? Entä jos tuhannet muutkin samassa kaupungissa tahtoisivat samaan aikaan ostaa vesikanisterin?

Viime viikon lopulla huomasin, että minun lisäkseni monella muullakaan ei ollut omasta takaa vesikanisteria. Joku näpsä olisi tehnyt torilla hyvän tilin vesikanistereita myyden. Ilmainen vinkki: jos sinulla ei vielä ole tiiviitä vesiastioita, joita kykenet tarvittaessa kuljettamaan kotiisi vähän kauempaakin, hanki sellaisia. Ne voivat tulla jonakin päivänä todelliseen tarpeeseen.

Ilahduttavia asioita: syksy ja luonto-ohjelmat

Rakastan syksyä. Puiden ja pensaiden väriloistoa, tumman sinimustan taivaan ja keltaisten, punaisten, oranssien ja erilaisten vihreiden puidenlatvojen luomaa kaunista kontrastia, maahan pudonneissa lehdissä kahlaamisesta kuuluvaa ääntä, syksyn tuoksua.

Syksyllä on mitä parhaimmat ulkoilusäät. Sumua, viileää ja kosteaa säätä, tihkusadetta. Tuulta! Raikasta, erityisen happipitoista ilmaa. Kuulaan kirpeitä aamuja.

Muutama viikko sitten minua hellittiin lähes kokonaisen viikon ajan paksulla sumulla. Välillä ikkunasta näkyi vain tiheä harmaus, välillä tuuli kuljetti sumupilviä kuin ohuena huntuna. Sumun pehmoiseen peittoon oli ihana lähteä kävelemään, se oli kuin pieni seikkailu. Tunnelma oli lohdullinen ja rauhoittava, askelten edetessä tutut maisemat tulivat vähän kerrassaan esiin harmaudesta. Maailma näytti erityisen kauniilta. Kosteus oli kasvoille kuin hemmotteluhoitoa.

Tuuliset päivät, kun taivas on paksujen pilvien peittämä ja ilma on sumuavan kostea tai tihkusateinen, ovat minulle erityisen rakkaita ulkoilusäitä. Tuulta parempaa alakulon, yksinäisyydentunteen, huolten ja stressin poistajaa ei olekaan! Tuulisina päivinä hakeudun kuuntelemaan puiden huminaa tai aaltojen loisketta ja annan tuulen puhaltaa ylimääräiset ajatukset ja huolet pois. Olo kevenee ja hymy nousee huulille nopeasti, kun annan tuulen riepottaa, hyväillä kasvojani ja täyttää kuuloaistini. Tuulen voima tuo lohtua ja muistuttaa asioiden mittasuhteista.

Syksyn pimenevät illat ja tähtitaivas! Ilahduin valtavasti huomatessani, että näen nykyisestä asunnostani selvästi enemmän tähtiä kuin edellisestä. Lähialueen valaisimet on kohdistettu sinne missä valoa tarvitaan eli alaspäin kulkuväylille, ei taivaalle. Eräänä tähtikirkkaana iltana tuuletin raikasta ilmaa pimeään asuntooni ranskalaisen parvekkeen edessä lattialla maaten ja tähtiä katsellen. Tunsin itseni etuoikeutetuksi nauttiessani tarjolla olevasta ylellisyydestä.

Syksy on mielestäni vuodenajoista tunnelmallisin. Pimeän laskeuduttua, sateen ropistessa ikkunapeltiin, on ihana kääriytyä lämpöiseen vilttiin teekupin äärelle ja lukea hämärässä valossa hyvää kirjaa. Toinen hyvä ajanvietevaihtoehto ovat mielenkiintoiset luonto-ohjelmat. Niitä voi katsoa jos nyt ei ihan erätulilla niin kynttilänvalossa hyvien eväiden kanssa.

Yle Areenasta löytyy lukuisia hyviä luonto-ohjelmia, joista poimin pari katseluvinkkiä.

Asvalttiviidakot

En ole innostunut eräretkeilystä tai vaeltamisesta, vaan nautin helposti saavutettavasta kaupunkiluonnosta. Kun kuulin uudesta kuusiosaisesta kaupunkiluontoa käsittelevästä dokumenttisarjasta Asvalttiviidakot, laitoin saman tien muistutuksen kalenteriini. Kun 80 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa, tällaiselle luonto-ohjelmalle luulisi olevan tilausta. Ainakin minä olen odottanut luontoaiheiden käsittelyä tästä näkökulmasta.

Petteri Saarion ohjaamassa dokumenttisarjassa kaupunkiluontoa käsitellään kuudesta eri näkökulmasta: kaupunkiviljely ja kaupunkiluonto ruoan lähteenä, kaupunkiluonnon eläimistö, luonto sekä lasten että aikuisten leikkipaikkana, kaupunkiluonnon luontoarvot, hautausmaat kaupunkien viherkeitaina ja luonnon vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen.

Asvalttiviidakot ylitti kaikki odotukseni. Dokumenttisarja oli monipuolinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä, ei ihan tyypillinen luonto-ohjelmasarja. Tavalliseen tapaan se sisältää suorastaan liikuttavan kaunista ja rentouttavaa luontokuvaa, hidastettua lähikuvaa linnuista ja eläimistä, mutta myös paljon muuta. Ohjelmasarja herätti minut tekemään retkisuunnitelmia ja harkitsemaan termospullon hankintaa. Havahduin ajattelemaan, että lähelläni on paljon erilaisia kaupunkiluontokohteita, pienempiä ja isompia, mutta käyn useimmiten vain muutamissa paikoissa.

Dokumenttisarja on niin monipuolinen, että se tarjonnee jokaiselle iästä ja sukupuolesta riippumatta jotakin kiinnostavaa. Suosittelen lämpimästi.

Tarinoita metsästä 

Miltä kuulostaisivat neljän minuutin lyhytdokumentit eri eläimistä? Luonnossa liikkumisella on terveysvaikutuksia, mutta tiedetään, että jo luontokuvien katselu rentouttaa. Neljän minuutin tuokiokuvat ovat mukavia tietopaketteja ja pieniä piipahduksia luontoon. Ainoa harmin aihe sarjassa on melko päällekäyvä taustamusiikki, mieluiten olisin kertojaäänen lisäksi kuunnellut vain luonnon ääniä.

Lopuksi vielä ilahduttava uutinen Norppaliven ystäville.

Seurasitko Norppaliveä? WWF tiedottaa, että Norppalive laajenee ympärivuotiseksi luontokanavaksi. Ensi keväästä alkaen Norppalive saa rinnalleen livekameroita, jotka välittävät kuvaa harvinaisista eläinlajeista, joiden suojelemiseksi WWF on tehnyt töitä.

WWF:n tiedottaja Joonas Fritze kertoo, että tavoitteena on tuoda luonto toimistoihin ja olohuoneisiin. ”Haluamme ihmisten innostuvan, oppivan, liikuttuvan ja viihtyvän livelähetysten parissa.”

Norppaliveä seurattiin viime keväänä kolme miljoonaa kertaa, enkä ihmettele, se on hämmästyttävän koukuttava. Pelkästään laineiden liplatuksen katsominen ilman Pullervoakin oli rentouttavaa. Millaisia kavereita ruutuihin tarjotaankaan, olen katsomassa. Pitänee keksiä keinot myös irrottautua ruudun ääreltä.

Nauttikaamme syksystä ja Suomen luonnosta! Ja pitäkäämme kukin omalta osaltamme huolta siitä, että se säilyy vähintään yhtä hyvänä myös jälkipolville.

Luopumisen vuosi

Noin vuosi sitten moni asia elämässäni muuttui, kun lähes 16 vuotta kestänyt parisuhteeni päättyi yllättäen.

Samalla kun jouduin luopumaan parisuhteesta rakkaaseen ihmiseen, jouduin jättämään taakseni kotini ja kaksi kissaa, koko pienen perheeni. Tutut kuviot menivät kerta heitolla uusiksi. Oli aloitettava monella tapaa uudelleen alusta, etsittävä ne palaset, joista elämä jatkossa koostuisi.

Niin nurinkurista kuin se onkin, joskus kauempaa katsominen auttaa näkemään tarkemmin. Hetken aikaa yksin elettyäni, miettiessäni kuluneita vuosia, aloin nähdä miten parisuhde oli minuun vaikuttanut. Ei kumppanini ihmisenä ja parisuhde hänen kanssaan, vaan parisuhde elämänmuotona, asuminen saman katon alla toisen ihmisen kanssa. Elämä toisen rinnalla.

Minulle alkoi valjeta, miten vahvasti introvertti oikeastaan olenkaan. Se toisen ihmisen kanssa asunut ja elämänsä jakanut minä ja tämä yksin asuva minä olivat kuin kaksi eri ihmistä.

Huomasin, että yksin asuessani olin energisempi ja monin tavoin toimintakykyisempi ja aktiivisempi kuin ennen. Olin ihmisten seurassa iloisempi ja nauravaisempi. Ennen niin yleinen väsymys ja stressi, ja niistä seurannut ärtyisyys ja mielenkiinnottomuus nähdä ketään tai tehdä mitään erityistä, olivat poissa. Elämä toisen ihmisen kanssa ja kaikki sen mukanaan tuomat asiat olivat vieneet voimiani enemmän kuin olin ymmärtänytkään. Voidakseni olla paras mahdollinen itseni sekä itseäni että muita kohtaan, tarvitsin huomattavasti enemmän yksinoloa, kuin mihin toisen kanssa saman katon alla asuessa oli ollut mahdollisuutta.

Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa.

Aloin käyttää vapautuneita voimavarojani itseni hoitamiseen. Pidin parempaa huolta syömisistäni ja aloin liikkua aiempaa enemmän. Arkiliikunta lisääntyi, kun kaikki oli hoidettava yksin ja ilman autokyytiä. Viihdyin yhä enemmän pitkillä kävelylenkeillä ja harjoitin lihaksiani kotona. Rakensin elämääni keskittyen hyvinvointini edistämiseen.

Parisuhteessa ollessani seurantarpeeni (yli)täyttyi jatkuvasti, enkä edes jaksanut kaivata elämääni erityisiä menoja ja tapahtumia. Uudessa elämäntilanteessa aloin kiinnostua siitä, mitä kaikkea kotikaupunkini voisi tarjota. Aloin täyttää kalenteriani mielenkiintoisilla näyttelyillä, elokuvilla, luennoilla ja muilla tapahtumilla. Palautin elämääni myös ajanvietteitä, jotka olivat parisuhteessa eläessä jääneet sivuun. Aloin vuosikymmenten tauon jälkeen kirjoittaa päiväkirjaa ja ottaa aikaa keskittyneeseen musiikin kuunteluun.

Olin koko aikuisikäni, yli 20 vuotta, elänyt parisuhteissa, yhdessä toisen kanssa saman katon alla, lyhyitä suhteiden väliin jääneitä aikoja lukuun ottamatta. Minulle elämä parisuhteessa oli itsestäänselvä valinta, en koskaan ajatellut muita vaihtoehtoja olevankaan. Kulunut vuosi on laittanut miettimään, että entä jos parisuhde, tai ainakaan yhdessä asuminen, ei olekaan minua varten?

Parisuhteessa ja yksin elämisessä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Välillä muistan kipeän hyvin ne parisuhteen hyvät puolet, kunnes hahmotan taas kokonaisuuden. Kaikkea en voi saada, jostakin joudun aina luopumaan. Koen, että tässä vaiheessa elämää on hyväksi oppia elämään yksin. Tämä vuosi on antanut minulle paljon. Olen oppinut luottamaan enemmän itseeni ja suhtautumaan elämään avoimin mielin, ottamaan vastaan mitä on tullakseen. Luopumaan ja päästämään irti monenlaisista asioista, ajatuksista ja odotuksista.

Pitkän parisuhteen jälkeen noin vuoden yksinolo on lyhyt aika ja elämäni hakee vielä uomiaan. Olen uudessa tilanteessa, poissa siltä kuuluisalta mukavuusalueelta, totuin pitkään aivan toisenlaiseen elämään. Tasapaino on olemassa, mutta se heilahtaa vielä helposti. Olen huomannut, että huonoina hetkinä näen nopeasti ratkaisuksi toisen ihmisen, vaikka kyse olisi epätasapainosta, joka minun tulisi ratkaista itse.

Koko tähänastisesta elämästäni jaoin lähes puolen matkaa saman ihmisen kanssa. Ihmisen, joka tuntee minut läpikotaisin. Se ei ole aivan vähän. Olen valtavan kiitollinen, ettei parisuhteen päättyminen merkinnyt tuon ihmissuhteen päättymistä, vaan saatoimme jatkaa hyvinä ystävinä. Se mahdollisti myös suhteen säilyttämisen kahteen kissaamme, jotka jäivät tuttuun kotiinsa. Vietin viime joulun niiden kanssa, entisen kumppanini viettäessä joulua toisaalla. Joulusta jäi erityisen lämpimät muistot, sillä vähän sen jälkeen toinen kissoista jouduttiin lopettamaan.

Kulunutta vuotta voi sanoa luopumisen vuodeksi. Toisaalta se on ollut myös kasvamisen ja uusien näkökulmien vuosi. Itse en olisi tällaista elämänmuutosta halunnut, mutta ihminen ei osaa aina haluta sitä mikä olisi hyväksi ja tarpeen. Tuttu ja turvallinen on aina helpompaa.

Elämä voi olla hyvää monella tapaa. Monenlaiset elämän vastoinkäymiset ovat opettaneet, että vaikkei aivan joka hetki siltä tunnukaan, niin ovi sulkeutuu lopullisesti vasta sitten, kun uutta aamua ei enää tule.

Mikä keräilyssä kiehtoo?

Keräsin lapsena postimerkkejä. Tai ei sitä oikeastaan keräilyksi voi sanoa, laitoin postimerkkejä talteen kansioon, kun niitä jostakin eteeni ilmaantui. Keräilyn viehätys ei auennut minulle silloin, enkä ymmärrä sitä vieläkään.

Ihmiset keräilevät mitä kummallisimpia esineitä. Keräilyn kohteena olevilla yksittäisillä esineillä voi olla merkittävääkin rahallista tai kulttuurista arvoa, mutta monien keräilemät esineet ovat käytännössä arvottomia. Jotkut keräilevät esineitä, joilla on arkista käyttöarvoa, joillakin keräilyn kohteilla ei ole sen enempää rahallista kuin käyttöarvoakaan.

Mikä keräilyn juoni oikeastaan on? Miten arvottomat esineet muuttuvat arvokkaiksi, kun niitä on koottu riittävän paljon samaan paikkaan? (Oli mainoskyniä tai oksennuspusseja sitten viisi tai viisikymmentätuhatta, niin joka tapauksessa ne ovat vain mainoskyniä ja oksennuspusseja.) Miksi kokoelma esineitä nähdään arvokkaaksi, jos ne eivät yksittäin sitä ole? Miksi kokoelman arvo koetaan suuremmaksi kuin sen yksittäisten osien yhteenlaskettu arvo olisi? Tai miksi niistä muutamasta kokoelmasta puuttuvasta Muumi-mukista ollaan valmiita maksamaan järjettömiä summia?

Keräilystä kirjoittaminen tuli mieleeni eräästä hyvän ystäväni kanssa käydystä keskustelusta. Hänen lähipiirissään oleva henkilö on kerännyt vuosikymmeniä massatuotannossa ollutta astiasarjaa, jota ei enää valmisteta. Keräilijä itse kokee astiakokoelmansa arvokkaaksi, hänellä on sarjan kaikki osat, ja harmittelee, kun hänen jälkikasvunsa ei – kaikista vakuutteluyrityksistä huolimatta – koe samoin. Jälkikasvu näkee astiasarjan vain tavattoman epäkäytännöllisenä, eikä siitä ole iloa edes silmälle.

Toisen kerran ystäväni oli puheissa tuttunsa kanssa, joka kerää suomalaista lasia. Tarkemmin sanoen suurina massoina tuotettuja maljakoita ja lasiesineitä, joita tarjotaan lehtitilausten kylkiäisinä ja myydään joka kaupassa, joiden valikoimaan lasitavara kuuluu. Keräilijä kertoi ylpeänä, että hänellä on ”koko sarja, kaikki värit ja koot”. Ystäväni mietti hetken sopivaa vastausta. Mitä sitten? ei lienisi sellainen.

Olisiko kyse sukupolvien välisestä kuilusta? Tai pula-ajan muistoista, joko omana kokemuksena tai edeltävien sukupolvien tarinoiden kautta? Yrityksestä löytää turvallisuutta?

Keräilyn idea ei aukea minulle. Olen päätynyt samaan ajatukseen kuin Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus: keräily on vain hyvin suunniteltua hamstrausta.

Missä muistosi ovat?

Moni säilyttää tavaroita muistoina tärkeistä ihmisistä tai tapahtumista. Osa ihmisistä ajattelee, että muistaa merkitykselliset asiat ilman niistä muistuttavia tavaroitakin. Ja toisaalta, jos ei muista, niin onko se erityisen vakavaa? Tarvitseeko kaikkea muistaakaan?

Vielä jokin aika sitten säilytin muutamia esineitä muistoina. Kun tavaroille ei ollut erityistä käyttöä, aloin miettiä niiden merkitystä elämässäni. Millaisia muistoja ne minussa herättivät? Minkä vuoksi halusin niitä säästää?

Huomasin, että tavaroiden herättämät muistot olivat yksiulotteisia, kaavamaisia ja merkityksettömiä. Ne liittyivät enemmän esineisiin itseensä kuin ihmisiin tai tapahtumiin.

Sain tämän A:lta.
Ostin tämän käydessäni Porvoossa.
B käytti tätä ja tuota kahvipöydän tarjoiluissa.

Siinä kaikki.

Tavaroiden näkeminen tai niiden käsittely ei nostanut mieleeni mitään merkityksellistä. Hieman hämilläni havainnostani luovuin tavaroista.

Muistoni eivät siis ole tavaroissa. Olen huomannut, etteivät ne ole sen enempää valokuvissakaan. Valokuvien ja ”muistoesineiden” herättämät ajatukset ovat samalla tavalla pinnallisia. On surkuhupaisaa, että valokuvia katsellessa huomaan miten vähän muistan. Jos kuvassa oleva henkilö onkin tuttu, niin usein kuvauspaikka on häipynyt unholaan, samoin kaikki muut kuvaustilanteeseen liittyvät yksityiskohdat.

Jos tavarat tai valokuvat eivät toimi muistojeni herättäjinä, niin mikä sitten? Missä muistoni ovat?

Muistoni ovat tarttuneina minulle tärkeisiin asioihin. Ne ovat musiikissa, kielessä ja luonnossa.

Lukemattomat laulut radiossa, tiedostoina tietokoneellani ja kuulokuvina muistissani tuovat mieleeni yksityiskohtaisia muistoja ihmisistä vuosien varrelta. Heidän äänensä, puhetapansa, sanavalintansa, tapansa liikkua, luonteensa. Muistan tilanteita ja niihin liittyneitä tunnetiloja, sanoja joita musiikin soidessa on vaihdettu. Ajatuksia, joita silloin ajattelin.

Mieleeni jäävät myös erityisen hyvin ihmisten käyttämät sanat ja lausahdukset niihin liittyneine äänensävyineen ja tunnetiloineen. Kielen avulla muistiini on varastoitunut paljon tietoa ihmisistä ja heidän tavastaan olla ja toimia maailmassa.

Luonto on ehtymätön muistuttaja. Puut, kasvit, linnut, jopa säätilat muistuttavat ihmisistä ja yhdessä koetuista hetkistä.

Yksikään tavara tai valokuva ei ole ollut minulle hyvä muistojen herättäjä. Jos tavaralla ei ole käyttöarvoa, eikä se ole minulle esteettisesti erityisen merkityksellinen, niin ns. muistoarvon vuoksi en sitä säilytä. Valokuvia olen säilyttänyt vain vähän. En viihdy linssin kummallakaan puolella, ja otan kuvia vain harvoin, enkä silloinkaan säilyttääkseni niitä kovinkaan pitkään.

Tavaroiden muistoarvo ja tunnearvo ovat lähellä toisiaan. Omalla kohdallani olen huomannut, että tavaroihin liittyvä tunnearvo vähenee ajan kuluessa. On tavallista kokea tavara tunnearvoltaan merkitykselliseksi, kun siihen liittyy surua, menetys tai pelko jonkin tärkeän menettämisestä. Kun menetyksen ja surun on saanut käsiteltyä ja päässyt elämässä eteenpäin, tavaran merkitys on vähentynyt. Lopulta tavaralle on jäänyt vain aiemmin kuvaamani pinnallinen muistoarvo.

Muistot rakentuvat aistien kautta. Valokuvien ja tavaroiden muistoarvo perustuu vahvasti näköaistiin. Mitä niiden muistoarvosta jäisi jäljelle, jos menettäisin näköni? Estetiikka on aina ollut minulle tärkeää, mutta olen huomannut muistojeni aktivoituvan vahvemmin muiden aistien kautta.

Tärkeimmät ”muistosäilöni”, musiikki ja kieli, tulevat merkityksellisiksi kuuloaistin kautta. Oli kieli sitten puhuttua, luettua tai kirjoitettua, kuulen sen rytmin ja vivahteet pääni sisällä, nytkin tätä kirjoittaessani. Luonto puolestaan muistuttaa menneistä tapahtumista ja kokemuksista useamman aistin kautta.

Tuoksumuistot ovat aivan oma lukunsa. Mummuni asui aikoinaan maalla rintamamiestalossa, jonka pihassa kasvoi monenlaisia puita, pensaita ja kukkia. Kun kävimme mummun luona, hänellä oli tapana poimia pihansa kukista kimppu kotiin vietäväksi. Olin viisivuotias kun mummu muutti maalta kirkonkylään.

Noin 25 vuotta myöhemmin muutin asumaan rivitaloon. Pihassa kasvoi minulle vieras pensas, mutta sen tuoksu oli heti tuttu. Muistin sen mummun tekemästä kukkakimpusta! Samaa pensasta kasvaa nykyisen kotitaloni pihassa ja sopivalla säällä tuoksu kulkeutuu sisään avoimesta ikkunasta. Missä tuo tuoksu nenääni tuleekaan, tunnen oloni kotoisaksi.

Missä sinun muistosi ovat?

Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin

Suomessa heitetään vuosittain ruokaa roskiin 20-30 kiloa henkeä kohti. Suurin osa, 35 prosenttia, koko elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Näin meille kertoo Saa Syödä! -sivusto. Hävikki on paitsi tarpeetonta ympäristön kuormitusta myös hukkaan heitettyä rahaa.

Ehdotan toimenpiteitä ruokahävikin lopettamiseksi. Olen vuosien varrella ja etenkin viime aikoina kokenut ne toimiviksi: siitä lähtien kun olen asunut yksin (marraskuusta 2016), ruokahävikkiä ei ole syntynyt yhtään. (Onpas sittenkin, kerran onnistuin tekemään syömäkelvotonta ruokaa…) Tiedostan, että yksin asuvalla tilanne on helpompi kuin suuremmalla perheellä, mutta joka tapauksessa samat keinot toimivat.

1. Muuta asennettasi.

Kun teet valintoja ruokakaupassa, pidä mielessä, että kaiken mitä aiot ostaa, myös syöt. Osta vain ruokatarvikkeita, jotka todella aiot myös syödä tai valmistaa ruoaksi.

2. Osta vähemmän.

Jos ruokaa jää syömättä ja menee vanhaksi, syy on usein siinä, että sitä on hankittu liikaa. Nälän siirtämiseksi on selvästi löytynyt jotakin muuta syötävää. Osta jatkossa vähemmän.

3. Pakasta ajoissa.

Jos et voi ostaa vähemmän, koska pakkauskoko on liian suuri (esimerkiksi leipäpaketti), pakasta osa tuoreeltaan. On mukavampaa sulattaa tuoreena pakastettua leipää syötäväksi, kuin syödä vähän liian myöhään pakastettua tai ilman pakastamista kuivahtanutta. Pidempään jääkaapissa ihmettä odottanutta ruokaa ei myöskään voi pakastamalla elvyttää.

4. Huolehdi, etteivät ruokatarvikkeet unohdu kaappiin.

Pidä jääkaappi ja muut ruokakaapit loogisessa järjestyksessä, jotta pystyt helposti tarkistamaan tuotteiden parasta ennen ja käytettävä ennen -päiväykset. Tuoreimmat tuotteet taakse, vanhimmat eteen. Voit myös laittaa kaappeihin Syö minut! -laatikot, joihin kokoat tarvikkeita, jotka uhkaavat vanhentua. Näin jokainen kaapilla kävijä näkee helposti, mitä seuraavaksi kannattaisi popsia.

Jos jääkaapissa säilytettävät kasvikset uhkaavat unohtua niille varattuun laatikkoon (omastani ei näy edes läpi), harkitse koko laatikon poistamista. Kasvikset ovat tuoretavaraa ja parhaimmillaan sananmukaisesti tuoreena, niitä ei kannata säilyttää pitkään, ravintoarvot vain heikkenevät.

Syömme useamman kerran joka päivä. Jääkaapin ovi avataan monta kertaa päivässä. Päiväyksien tarkistus yhdellä oven avauksella vaikka päivittäin ei ole liikaa vaadittu, kunhan jääkaapissa on järkevä järjestys.

5. Huolehdi oikeasta säilytyslämpötilasta.

Jääkaapin lämpötilalla on merkitystä. Jos jääkaapissasi ei ole lämpömittaria, hanki sinne sellainen. Herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja lihat, varsinkin tuoreina.

6. Muista se asenne: kaikki syödään.

Mikä on ostettu, se syödään. Mitä yksinkertaisempi ostos, sitä helpompi syödä. Kaikkea ei edes tarvitse erityisesti valmistaa ruoaksi. (Nimimerkki Siitä mennään mistä aita on matalin.) Mitä kunnianhimoisempi ateria-ajatus, sitä todennäköisemmin jotakin puuttuu. Tai ei jaksa/viitsi/huvita alkaa laittaa ruokaa.

Hedelmiä, marjoja ja monia kasviksia voi syödä sellaisenaan. Osa kasviksista hyötyy nopeasta höyryttämisestä, vähässä vedessä keittämisestä tai vaikka wokkaamisesta. Osa juureksista on mielestäni parhaimmillaan sellaisenaan palana tai raasteena, tai ne voi pilkkoa uunivuokaan öljyn, yrttimausteiden, suolan ja pippurin kanssa, uuni hoitaa loput.

Ruoka-aineet, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, tulee varmimmin syötyä kun jätät ne esille näkyvälle paikalle. Tuoreyrtit käyvät monenlaiseen ruokaan, osa toimii mainiosti sellaisenaan leivän päällä.

Joidenkin ruokatarvikkeiden (esimerkiksi pesto ja aurinkokuivatut tomaatit) säilyvyys purkin avaamisen jälkeen voi olla yllättävän lyhyt. Pidä se mielessä jo ostohetkellä, ja mieti hetki, miten aiot saada purkin käytettyä, ennen kuin tuote pilaantuu. Edellä mainitut käyvät oikeastaan mihin vain. Höyrytettyjen kasvisten joukkoon, pastan joukkoon, pyttipannuun, teeleipä- tai sämpylätaikinaan…

7. Jätä välillä käymättä kaupassa.

Jos et syystä tai toisesta yhtäkkiä yllättäen pääsisikään kauppaan, kaapeistasi todennäköisesti löytyisi jotakin syötävää. Tällaisia ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päiviä voi viettää muutenkin, jotta ruokatarvikkeiden kiertoaika lyhenee ja kaapeista löytyy mahdollisimman tuoreita ruoka-aineita.

Syömme elämämme aikana niin monta kertaa, ettei joka ainoan aterian tarvitse olla jotain erikoisen ihmeellistä. Ateria voi hyvin koostua kokoelmasta erilaisia ruoka-aineita, jotka valmistetaan kukin niin kuin niille eduksi on tai syödään sellaisenaan. Eikä välttämättä sekoiteta kaikkea yhteen epämääräiseksi mössöksi, vaan laitetaan lautaselle kauniisti vieretysten.

8. Opettele käyttämään luovuutta.

Ruoka voi olla hyvin yksinkertaista. Reseptejä ei ole pakko käyttää. Mieti, mitä aineksia haluaisit ruoassasi olevan ja yhdistele niitä. Etenkin ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päivinä luovuutta tarvitaan. Itse olen tehnyt parhaat annokseni tällaisina päivinä.

Moni vähemmän ruokaa laittanut arastelee ruoan maustamista. Annoin entiselle kumppanilleni aikoinaan vinkin, jonka ansiosta hänestä tuli erinomainen ruoanlaittaja ja arkuus keittiössä katosi. Hauskinta oli, että hänen ruokansa oli todella hyvää, mutta eri tavalla maustettua kuin itse olisin hoksannut tehdä.

Vinkki kuuluu seuraavasti: Nuuhki mausteiden tuoksua ja mieti, mitkä niistä sopivat yhteen, ja miltä haluaisit tekeillä olevan ruokasi maistuvan. Valitse haluamasi mausteet.

Jos et tiedä, minkä verran erilaisia mausteita uskaltaa laittaa, kokeile ensin varovasti, annostelun oppii nopeasti. Jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää, että kuivatut yrtit ovat varsin turvallisia, niitä ei aivan helposti laita liikaa. (Rosmariinin kanssa kannattaa olla tarkkana – sitä liikaa ja ruoka maistuu hammastahnalta. No, sekin tuli syötyä.) Pippureiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkia mausteita on helpompi lisätä monta kertaa uudelleen, kuin yrittää saada ylimääräistä maustetta pois.

Jos menee pieleen, älä lannistu. Tekemällä oppii.

Usein Kysytyt Kysymykset:

1. Mitä teen ruoanjämille?

Syöt pois. Nälkä tulee useamman kerran joka päivä. Jos ei innosta, niin tee jatkossa vähemmän ruokaa kerrallaan ettei jämiä jää. Jos ruoanjämät eivät innosta tuoreeltaan, niin vielä vähemmän ne innostavat pakastettuina, joten mieti kaksi kertaa lykkäätkö sen purkin pakastimeen.

2. Mitä jos ei huvita syödä mitä on tullut ostetuksi?

Huvita? Syö pois ja opettele ostamaan ruokatarvikkeita, joita myös haluat syödä.

3. Mitä teen kuivuneelle leivälle?

Lämmitä mikrossa, laita leivänpaahtimeen, paahda pannulla tai tee uunileipiä. Ja ensi kerralla ostat sitä leipää vähemmän tai laitat jo ajoissa pakkaseen.

Näillä eväillä kotiin kannettu ruoka päätyy sinne minne pitääkin eli suun kautta vatsaan. Keinoihin voi kestää hetken tottua, mutta ne toimivat. Tärkein keino on asenne: kun ei kerta kaikkiaan suostu laittamaan ruokaa roskiin, sen välttämiseksi kyllä keksii keinot, jos niitä ei tästä listasta löydy.

Pienempiä biojätepussillisia ja kompostikuormia toivotellen,
Tuulia