Ilahduttavia asioita: musiikki

On vaikea löytää sanoja kuvaamaan, miten paljon musiikki minulle merkitsee.

Musiikki rentouttaa, rauhoittaa, ilahduttaa ja tasapainottaa mielialaa. Se muistuttaa hengittämään. Se auttaa käsittelemään tunteita, antaa voimaa ja palauttaa huomion tähän hetkeen. Musiikin avulla muistan, mikä kaikki elämässä on hyvin, silloin kun sitä muuten on vaikea muistaa. Olen etsinyt musiikista apua monenlaisiin vaikeisiin hetkiin, ja aina se on auttanut. Vaikka mikään tai kukaan muu ei voisi auttaa, musiikin apuun voin aina luottaa.

Kuuntelen parhaillaan Willie Nelsonin viime vuonna ilmestynyttä levyä God’s Problem Child. Siltä löytyy hymyilyttävä laulu nimeltään Still Not Dead, jossa Nelson laulaa olevansa yhä hengissä, vaikka internetissä kerrottiin hänen kuolleen. Wikipedia tietää kertoa, että tämä 85-vuotias muusikko on julkaissut alle kaksi viikkoa sitten 67:nnen studioalbuminsa.

Huomasin jokin aika sitten, että musiikkivalikoimani artisteista suurin osa on joko kuollut tai eläkeiässä. Nuoremman polven musiikkia löytyy vähemmän, sillä kuulen hyvin harvoin nykymusiikkia, jota haluaisin ehdottomasti kuulla useamman kerran. Kun vuodet ovat kuluneet, minä olen kulkenut musiikkivalinnoissani ajassa taaksepäin. Musiikkikirjastoni perusteella ei ehkä arvaisi, että kuuntelija on nelikymppinen nainen. Sen verran paljon ikääntyneitä miehiä ja vanhaa, rahisevaa jazzia sieltä löytyy.

Kuuntelen musiikkia myös tiskatessani. Laitan kuulokkeet korvilleni ja tietokoneen soittamaan musiikkikirjastoani sekalaisessa järjestyksessä. Tiskaaminen on rentouttavaa jo itsessään, mutta vielä mukavampaa siitä tulee samalla musiikkia kuunnellen ja lauleskellen. Virkistävintä on se yllätyksellisyys, etten tiedä mitä musiikkityyleiltään melko monipuolisesta valikoimastani seuraavaksi soi. Aina en malta irrottautua kuulokkeistani, vaikka tiskit on jo tiskattu.

Tänä keväänä olen monta kertaa todella tarvinnut musiikkia. Vuoden alkupuolella tarvitsin sitä peittämään toisesta asunnosta kuuluvaa melua, ja kun siellä tuli hiljaista, talon ilmanvaihtokone alkoi huutaa loppunsa tulleen. Siitä aiheutui pariksi viikoksi niin sietämätöntä, tauotonta meteliä, että vietin suurimman osan ajasta kotona kuulokkeet päässä. Kun tuli nukkumaanmenoaika, otin viereeni tyynylle valkoista kohinaa. Laineiden loiskeessa ja kissan kehräyksessä rentouduin sen verran, että sain nukutuksi edes jotenkin.

Kun ilmanvaihtokone vihdoin saatiin korjattua, palasi ihana hiljaisuus.

Melua oli kestänyt niin pitkään, että sain ikäväkseni huomata herkistyneeni kotini äänille, minkä vuoksi stressaannuin entistä helpommin. Minun piti siedättää itseni uudelleen ääniin, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt erityistä huomiota tai joihin olin jo tottunut. Kävin usein kävelyllä, koska ulkona kohtaamani äänimaailma tuntui rentouttavalta, ja nollasi suhdettani kaikenlaisiin ääniin. Koskaan ennen en ole saanut samanlaista iloa liikenteen äänistä kuin silloin.

Melun aiheuttama stressi sai lihakset kiristymään, mistä aiheutui erilaisia kipuja. Myös tinnitukseni paheni. Oli vaikea rentoutua, enkä saanut kunnolla nukutuksi. Asuntooni hiljaisuus oli palannut, mutta tinnitus ei antanut minun nauttia siitä.

Otin musiikin jälleen avukseni. Nyt peittääkseni tinnitusta, rentoutuakseni ja palauttaakseni itseni tasapainoon. Kun selkäkipuni oli pahimmillaan, ja päivän kävelemiset oli kävelty, lepuutin selkääni lattialla ja kuuntelin Phil Collinsin kahdeksan levyn kokoelmaa Take A Look At Me Now. Ja muistelin, miten lapsena tunsin itseni erilaiseksi kuin muut ikäiseni, kun musiikkikokoelmastani löytyi muun muassa Phil Collinsia ja Rod Stewartia, joita joku radiotoimittaja luonnehti mielestäni nolosti aikuisrockiksi.

Lokerointi ei miellyttänyt minua silloin, enkä pidä siitä vieläkään, oli kyse sitten musiikista tai mistä tahansa muusta.

Onneksi on olemassa monenlaista musiikkia. Tarvitsen ihan yhtä paljon Hectoria, Keb’ Mo’a, Billie Holidayta, Linkin Parkia, Mark Knopfleria ja Ray Charlesia. Tai Pertti Kurikan Nimipäiviä. Kaikille niistä on aikansa ja paikkansa.

Tällä viikolla otan ilon irti Euroviisuista! Tänä vuonna moni maa esittää laulunsa omalla kielellään, mitä todella arvostan. Olen ollut viime vuosina turhautunut Euroviisujen tuottamaan kertakäyttöiseen radiosoittopoppiin, mutta onneksi joukosta on löytynyt aina edes yksi massasta poikkeava helmi, joka kestää aikaa ja kuuntelua. Tänä vuonna on tarjolla ilahduttavan monipuolista kuultavaa.

Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, miten Suomen ja Saara Aallon on ensimmäisessä semifinaalissa käynyt. Toivottavasti hyvin, vaikka Euroviisuissa Suomen sijoitus, ja se, että kyseessä on kilpailu, on aina ollut minulle sivuseikka.

On hauska sattuma, että tietokoneeni tuhansista kappaleista arpoutui juuri nyt kuultavaksi Hard Rock Hallelujah. Enpä olisi tähän kohtaan itse osannut paremmin valita.

Paperinkulutuksen vähentäminen

Ilmastodieetti.fi -laskurin kulutusta tarkastelevassa osiossa lehdet, kirjat ja paperi muodostavat oman erillisen osansa. Se sai minut miettimään paperinkulutuksen vähentämistä. Koska laskuri määrittelee hiilijalanjäljen koon kulutetun euromäärän mukaan, kaikki paperinkulutus ei tuloksessa näy.

Postiluukussani on jo monta vuotta ollut tarra ”ei mainoksia ja ilmaisjakelua”. Paperilaskut ovat aikoja sitten vaihtuneet e-laskuihin. Nämä keinot vähensivät kotiin tulevan paperin määrää jo paljon. Lisää vähennystä tuli, kun minimalismiin tutustumisen myötä lopetin useamman kodin- ja sisustuslehden tilauksen, ja vähensin lehtien irtonumeroiden ostamista.

Minulle tuli puolen vuoden ajan sanomalehti lauantaisin ja sunnuntaisin. Aluksi tuntui ihanalta lukea lehteä viikonloppuaamuisin, mutta loppuvaiheessa se tuntui välillä lähinnä velvollisuudelta ja lopulta tarpeettomalta. Kun tilaus muutama kuukausi sitten päättyi, ajattelin, että jos kaipaan viikonloppulehteä, voin aina käydä ostamassa sellaisen kioskilta.

Tällä hetkellä minulle tulee lahjatilauksena yksi aikakauslehti. Lehtien irtonumeroita ostan hyvin harvoin, lähinnä tilapäisessä mielenhäiriössä, kun olen allapäin ja kaipaan pientä hemmottelua. Silloin saatan unohtaa, ettei kaupan lehtihyllystä juuri löydy lehtiä, joita todella haluaisin ostaa. Näin tapahtuu muutaman kerran vuodessa.

Miten voisin vielä vähentää paperinkulutustani?

Lehdet

Lehtiä voi tulla postiluukusta myös tilaamatta. Kun kaikki erilaiset asiakas- ja jäsenlehdet sattuivat tulemaan lyhyen ajan sisällä, ja kasautuivat pöydälle odottamaan lukemista, päätin tehdä asialle jotakin. Mitkä niistä todella halusin lukea, ja mitkä tuntuivat lähinnä velvollisuuksilta?

Sähköyhtiön lehden olisin voinut kaikki nämä vuodet laittaa suoraan paperinkeräykseen, mutta luin sen silti. Siinä ei ollut minulle yhtään mitään. Kolmessa jäsenlehdessä oli usein mielenkiintoista luettavaa, mutta jostain syystä ne odottivat lukemista joskus pitkäänkin. Lopulta niiden lukeminen muuttui velvollisuudeksi. Erään yrityksen asiakaspostitus on turhaa paperijätettä. Aion lopettaa koko asiakkuuden, jolloin myös postitus loppuu.

Kirjoitin neljä sähköpostia, joissa ilmoitin lukevani lehdet mieluummin netissä. Tämä muutaman minuutin homma olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Oloni keventyi välittömästi. Jäsenlehtien ilmestymisestä ilmoitetaan sähköpostilla, joten niiden lukeminen ei pääse unohtumaan.

Hyvin pienellä vaivalla sain lopetettua lehtipinon kertymisen ja siitä seuraavan velvollisuudentunteen. Samalla vähensin paperijätettä.

Kirjat

Olen ulkoistanut kirjahyllyni kirjastoon. Kotoani löytyy yleensä enemmän kirjaston kirjoja kuin omiani; tällä hetkellä omistan vain kolme.

Kirjat ovat ihania! Luen paljon, mutta yritän välttää kirjojen ostamista. Tilaan vuosittain syntymäpäiväkseni ja jouluksi muutaman kirjan, joita en saa kirjastosta, ja joita ei ehkä koskaan tulla kääntämään suomeksi, ja lahjoitan ne luettuani kirjastolle. Harkitsen ostokseni tarkkaan. Kirjapaketin avaaminen on vuoden parhaita hetkiä, ja tästä suuresta ilosta en aio luopua.

Kesäisin käyn kirjatapahtumassa, jonka houkutuksia on vaikea vastustaa. Mukaani tarttuu aina jonkinlainen pino kesälukemista. Tänä vuonna pyrin harkitsemaan ostoksiani tarkemmin. Yritän karsia ostoksiani niin, että ostan mukaani vain erityisen merkityksellisiksi kokemani kirjat. Muiden kirjojen kohdalla voin laittaa kirjan nimen muistiin, jotta voin myöhemmin katsoa, löytyisikö sitä kirjastosta.

Muu paperi

Olen vuosien kuluessa onnistunut vähentämään paperitavaran kulutustani. Ajat ja tavat ovat muuttuneet.

Ostan yhden kalenterin ja muutaman postikortin vuodessa. Nippu kirjekuoria kestää vuosia, niin harvoin kirjekuoren tarvetta nykyään enää on. Päiväkirjan kirjoittamista varten ostan tarvittaessa muistikirjan tai vihon. Valitsen yksinkertaisen ja edullisen, sillä kun otan käyttööni uuden muistikirjan, silppuan samalla edellisen.

Suosisin monestakin syystä mielelläni kierrätyspaperista tehtyä muistikirjaa tai vihkoa, mutta niitä on kirjakaupassa tarjolla ihmeen vähän. En pidä kovalle valkoiselle paperille kirjoittamisesta, millaista suurin osa kaupan valikoimasta viimeksi käydessäni oli. Kierrätyspaperi tai muu pehmeämpi paperi tuntuu mukavammalta kynän alla. Sävyltään pehmeämpi paperi on myös kaksin verroin ilo silmälle, kun paperista heijastuva valo ei häikäise silmiä.

Muistilappuja tai -lehtiöitä en ole ostanut enää vuosiin. A4-paperia tulee aina jostakin enemmän kuin tarpeeksi kauppalistojen tekemistä varten. Esimerkiksi yhden ainoan petauspatjan tilaus tuotti minulle samat tilaustiedot viidellä (!) eri paperilla. En käsitä mitä järkeä siinä on, mutta niistä papereista teen taas 40 kauppalistaa.

Lopuksi

Vuosien ajan postiluukun kolahdus oli minulle suuri ilo. Se tarkoitti mainoskatalogeja, aikakauslehtiä ja kaikenlaista muuta paperia. Kun aloin tarkemmin miettiä, mitä jätepaperikasaan oikein päätyi, suhtautumiseni postiluukun kolahdukseen muuttui.

Postiluukkuni ei ole koskaan ennen kolahtanut niin harvoin kuin nykyään. Välillä menee viikkoja ilman postia. Kirjoitettuani ne edellä mainitut neljä sähköpostia, sain välillä kadonneen postiluukun kolahdukseen liittyvän ilon takaisin, mutta aivan eri merkityksessä kuin ennen.

On ilo tietää, että kun postiluukku kolahtaa, sieltä tuleva posti on todella joko merkityksellistä tai toivottua.

Kevät kaupungissa

Talvi oli ihana. Lunta oli paljon ja pakkasta sopivasti. Kevään tullen suuri lumimäärä muuttui haitaksi: kävelytiet puhdistetaan hiekasta ilmeisesti vasta kun kaikki lumet ovat sulaneet. Sitä ennen kävelijän jalan alla on paksu kerros hiekoitussepeliä, ja ilma on pölyistä hengittää.

Lumen alta paljastuu loputtomiin tupakannatsoja, tupakka-askeja, karkkipapereita ja pahvisia kahvimukeja. Ja ne saavat seurakseen uusia. Paljon puhuttavat koiranjätökset ovat ympäriinsä levittäytyneeseen siivottomuuteen nähden pieni harmi.

Alkukevät on minulle vaikeaa aikaa. Kaipaan pois kaupungista. Tekee kipeää ajatella, että tuolla jossakin kurjet ja töyhtöhyypät palaavat pelloille, seuranaan monet muut muuttolinnut. Ja minä olen täällä. Pölyn ja pakokaasun keskellä seuraamassa tietoja ilmanlaadusta.

Olen kotoisin pikkukaupungista, pellon laidalta. Lapsena vietin lomia ja viikonloppuja maalla. Minun on edelleen ikävä kuovin ääntä. Ylitse lentäviä kurkiauroja. Lintujen äänistä erityisesti lokkien, pääskyjen ja kuovin äänet saavat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Lokit ovat jo palanneet. Ehkä aika kuluu nopeasti, ja pääskyt palaavat ennen kuin ehdin huomatakaan.

Kaupunkiasumisessa parasta on palvelujen läheisyys. Lähes kaikki tarvitsemani on kävelymatkan päässä. Huomaan toistavani tätä mielessäni kuin mantraa. Mutta se ei auta.

Yritän ajatella, että oloni helpottuu, kunhan puihin tulee lehti. Kotitaloni ympärillä on niin paljon puita, että kesällä lähitalot jäävät vihreän peitteen taa. Tosin vähemmän kuin ennen, sillä läheltä kaadettiin jokin aika sitten suuri koivu. Tänään sain tietää, että asuntoni edessä oleva puu, kaunis suuri vaahtera, kaadetaan. Minulle oli tuonut voimia ajatella, että se pian kukkii. Mutta enää se ei kuki kuin mielessäni, viime kevään kukkasin.

Kävelin viime viikolla kauemmas keskustasta kauppaan. Keksin luonnonläheisen reitin, jolla kiertäisin suurimman osan liikenteen melusta ja pölystä. Halusin nähdä mitä reitin varrella voisi olla, löytyisikö sieltä jonkinlaista virkistystä. Hautausmaalla linnut lauloivat, peipon kirkas ääni erottui kuorosta. Podin tuskaisen haikeaa ikävää. Juuri silloin pääni yltä kuului enemmän kuin tervetullut ääni. Nostin katseeni ja näin, miten kaksi joutsenta lensi ylitseni. Miten ne ilmestyivätkin siihen kuin tilauksesta.

Ehkä tämä tästä, ajattelin. Ehkä tämä pahin aika on pian ohitse. Talven rippeet lähtevät ja kaupunkiluonto vihertyy. Kuuntelin peipon laulua ja hengitin sinä päivänä ihmeen raikasta ilmaa. Ehdin kävellä vain hetken matkaa eteenpäin, kun kuulin kaunista liverrystä. Pysähdyin katsomaan, missä laulaja mahtaisi olla. Punakylkirastas lauloi kirjaimellisesti täysin rinnoin viereisessä puussa. Eikä se ollut ainoa, sain nauttia sen lajitovereiden seurasta pitkin matkaa.

Olenkohan minä väärässä paikassa, kun ajattelen, että parasta kaupungissa on luonto ja sen eläimet?

Jos kaupungissa ei olisi yhtään luontoa, lintuja ja eläimiä, minun olisi välttämätöntä asua muualla. En jaksaisi kaupunkielämää ilman niitä. Saan linnuista ja eläimistä valtavasti voimaa ja elämäniloa. Ne ovat tänäkin keväänä auttaneet minua jaksamaan.

Varikset, harakat ja naakat ovat seuranani ympäri vuoden. Ihana merkki kevään tulosta oli, kun ikkunani ohitse alkoi lentää variksia oksa nokassaan. Harakoita alkoi näkyä kevätpuuhissaan. Pian sain seurata naakkojen suorastaan jännittävää pesänrakennustarpeiden hankintaa. Saisivatko ne kiskottua oksanpätkän irti puusta? Näin monta kovaa yritystä, mutta oksa ei voimallisesta kiskomisesta huolimatta katkennut.

Kevään ensimmäisen lokin näkeminen on aina merkkitapaus. Nyt niitä lentää taivaalla jo enemmän. Voi miten kauniisti auringonvalo heijastuu niiden valkoisesta sulkapeitteestä! Jään usein seuraamaan lokkien liitelyä, se rauhoittaa. Saan seurata lokkeja usein hyvin läheltä, kun ne lentävät aivan ikkunani editse.

Myöhään eräänä iltana minulle selvisi, että naapuritalon kulmalla on liiketunnistimella toimiva valo. Minua alkoi naurattaa, kun huomasin, kuka sen oli saanut syttymään. Ehdin nähdä muutaman loikan, ennen kuin jänis hävisi talon nurkan taakse.

Leppäkerttu kävi eräänä päivänä järjestämässä siipiään ikkunani ulkopuolella. Aurinko lämmitti mukavasti meitä molempia.

Ilta-aurinko paistaa ja houkuttelee lähtemään vielä ulos. Jos toiveeni toteutuisi, huomenna sataisi vettä. Ja ylihuomenna. Ja vaikka vielä sitä seuraavanakin päivänä. Eikä säästeliäästi ripsien vaan taivaan täydeltä ja tuntikausia.

Loppuisi tämä vuoden ankein aika kaupungissa nopeammin.

P.S. Seurasitko Norppaliveä? Pullervon jälleennäkemistä odotellessa ympärivuotinen Luontolive tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa. Tällä hetkellä on tarjolla kurkistus liito-oravan ja metsäpeuran elämään. Pääset Luontoliven etusivulle tästä.

Kipua, särkyä, jumia… ajatuksia istumisen vähentämisestä – osa 2

Alkuvuosi on ollut minulle, kuten otsikosta voi päätellä, yhtä kipua, särkyä ja lihasjumia. Fyysinen kipu on vetänyt tehokkaasti huomion itseensä. Se on pakottanut keskittymään olennaiseen ja tekemään pysyviä muutoksia hyvinvointini parantamiseksi.

Tärkein kaikista: Liike

Minulle on alkanut hyvin konkreettisella tavalla valjeta, etten ole ihan nuori enää. En voi elää yhtä huolettomasti kuin nuorena, jolloin mikään ei tuntunut missään. Kehoni ei ole enää nuoren ihmisen keho, eikä se palaudu rasituksesta kuten silloin. Se ei myöskään kestä paikalleen jumiutumista.

Olen viime aikoina opetellut välttämään pitkäaikaista paikallaanoloa. Se on erityisen tärkeää, kun niin moni minulle mieluisa tekeminen tapahtuu istuen.

Latasin tietokoneelleni ohjelman, joka tauottaa tekemistäni itse asettamani ajan välein. Tätä kirjoittaessani se on sumentanut näyttöruutuni 20 minuutin välein ja näin muistuttanut, että olisi aika nousta ylös ja lähteä hetkeksi liikkeelle. Taukojen aikana olen jumpannut kuminauhalla, palauttanut selkäni liikkuvuutta piikkipallojen avulla, kyykännyt, käynyt tekemässä välipalaa, venytellyt ja eri tavoin laittanut itseni liikkeelle.

Taukojen pitämisen lisäksi olen opetellut istumaan levottomasti. En enää unohda käsiäni näppäimistölle miettiessäni, vaan venyttelen, vaihdan asentoa ja pidän itseni pienessä liikkeessä. Levottomasti istuminen on tullut tavaksi myös muulloin kuin kirjoittaessa. Elokuvia olen katsonut keinutuolissa keinutellen. Sitä en ole vielä kokeillut, miten saan itseni liikkeelle kesken mielenkiintoisen kirjan lukemisen. Viimeaikaisten kipujen vuoksi en ole vielä uskaltautunut tarttumaan kirjaan.

Olen aina pitänyt kävelemisestä. Mitä enemmän kävelen, sitä enemmän siitä nautin. Minulla on erilaisia kävelysuunnitelmia, joita alan toteuttaa, kun metsäpoluilla ja pururadoilla pääsee kävelemään kuivin jaloin. Siihen asti kävelen jo sulana olevilla alueilla. Kun kadut on puhdistettu, vaihdan osan kävelylenkeistäni juoksulenkeiksi.

Ergonomia ja liikkeen lisääminen

Kun muutin nykyiseen asuntooni, en halunnut hankkia liian mukavia kalusteita. Halusin tehdä elämästäni hieman epämukavaa. Upottavan mukava nojatuoli saattaisi houkutella jäämään pitkäksi aikaa paikoilleen, kun taas hieman epämukavampi istuin, jossa saisi ryhdikkään istuma-asennon, saattaisi madaltaa kynnystä nousta useammin liikkeelle.

Nojatuolissani ja keinutuolissani on parin sentin pehmuste, ja molemmissa saa selän kannalta hyvän istuma-asennon. Molemmat istuimet ovat osoittautuneet yllättävän mukaviksi istuskella, eikä ylös nouseminen olekaan niin houkuttelevaa kuin olin ajatellut. Istumisen vähentämiseen on kiinnitettävä aktiivisesti huomiota. Ihminen on hämmästyttävän sopeutuvainen.

Pyrin välttämään istumista, ja haastamaan ajatusta, että istuminen olisi perusasento, jossa suurin osa olemisesta ja tekemisestä tapahtuu. Lyhytkestoisia tehtäviä teen erilaisissa asennoissa joko seisten tai lattialla. Kun minulle tuli sanomalehti, luin sitä usein lattialla syväkyykyssä. Kun keho alkoi väsyä, vaihdoin asentoa. Syväkyykky on mukava asento monien lyhytaikaisten tehtävien tekemiseen. Ja onnistuu siinä blogitekstin viimeinen tarkistaminenkin ennen julkaisua.

Puhelimessa puhun usein seisten. Välipalahedelmien syöminen ja kahvikupillisen nauttiminen onnistuvat myös mukavasti seisten. Jos voin hoitaa jonkin tehtävän seisten, teen niin.

Vuosien ajan kirjoitin blogitekstejä tietokone sylissäni nojatuolissa istuen. Asento oli ergonomisesti mukava, mutta koneen alta oli korkeahko kynnys nousta liikkeelle – etenkin talviaikaan, kun olin kääriytynyt mukavasti vilttiin. Kun selkäni alkoi vaatia lisää liikettä, päätin siirtyä kirjoittamaan ruokapöydän ääreen.

Ruokapöytäni oli ollut lähinnä koristeena, sillä inhosin tuolien siirtelystä aiheutuvaa kolinaa. Tuolit olivat käytössä vain silloin, kun joku oli käymässä. Tapanani oli syödä pöydän päässä porrasjakkaralla kököttäen, se liikkui pehmeästi huopatassuillaan. Korjasin kolinaongelman hankkimalla pöydän alle maton, ja voin vain ihmetellä, miksen tehnyt niin jo aiemmin. Matto on tehnyt pöydästä houkuttelevan käyttää, ja olen lopettanut jakkaralla kököttämisen. Pöytä tuoleineen on nykyään jatkuvassa käytössä, ja siitä on tullut suosituin kirjoituspaikkani. Syöminenkin on mukavampaa ryhdikkäästi pöydän äärellä istuen.

Monipuolista olemista lattialla

Tyhjä lattiatila ilman mattoa on minulle tärkeää. Vietän paljon aikaa lattialla venytellen, jumpaten, itseäni oikoen, selkääni rullaten ja kaikenlaisen muun tekemisen parissa.

Olen huomannut, että huonekalut määrittävät (paikallaan) olemistani ja liikkumistani yllättävän paljon. Nojatuolissa olen kaikkein passiivisin, siihen voin jäädä pitkäksi aikaa, ellen kiinnitä asiaan erityistä huomiota. Ruokapöydän äärellä vaihdan asentoa usein, ja kynnys nousta ja lähteä liikkeelle on matala. Lattialla olen kaikkein aktiivisin. Kun mikään huonekalu ei valmiiksi määritä asentoani, voin oleskella monenlaisissa asennoissa ja lähteä helposti liikkeelle.

Katsoin jokin aika sitten japanilaisen elokuvan, jossa neljän sisaruksen kotona lähes kaikki tekeminen tapahtui lattiatasolla. Olen jo pitkään ajatellut, että elämä olisi monin tavoin yksinkertaisempaa, kun voisi elää noin. Valitettavasti suomalaisia asuntoja ei ole suunniteltu lattialla elämistä ajatellen. Siinä missä japanilaiset sisarukset näkivät lattialla istuessaan ikkunasta kauniin maiseman, minä näkisin lämpöpatterin, parvekkeen oven ja kiviseinää.

Istuva kulttuurimme

Viime vuosina on puhuttu paljon istumisen haitoista. Siitä huolimatta joka paikassa ihmiset edelleen ohjataan istumaan. Odotustiloissa, oli kyse millaisesta paikasta tahansa, istuimien määrä on mitoitettu niin, että oletuksena on, että kaikki istuvat. Jos haluttaisiin vähentää istumista, istuimia tulisi olla vähemmän – vain heitä varten, jotka eivät kykene odottamaan kuin istuen. Muita varten tulisi olla nojailuun tarkoitettuja rakenteita, tai mahdollisuus seistä ja kuljeskella vapaasti.

Kun käyn kirjaston lehtiosastolla, näen kaikkialla pöytiä ja nojatuoleja. Osastolla on yksi korkeampi pöytä, jonka äärellä voi lukea lehteä. Tämä pöytä on sijoitettuna milloin minnekin. Se on ikään kuin ylimääräinen kaluste, jolle ei ole omaa paikkaa, mutta se on pitänyt jonnekin sijoittaa. Muilla osastoilla en ole nähnyt yhtäkään korkeampaa pöytää, jonka äärelle voisi pysähtyä lukemaan.

Monessa odotustilassa mahdollisuudet odottaa seisten ovat vähissä. Mieleeni tulevat useimmat sairaaloiden ja terveyskeskusten tilat. Kun odotustilat ovat käytävillä, ja seinustat on täytetty tuoleilla, tilaa seisomiseen ei jää kuin kulkuväylältä. Kapeissa tiloissa seisominen tai kuljeskelu tuntuu myös usein häiritsevän tuoleilla istuvia ihmisiä.

Monilla työpaikoilla istumista on vähennetty hankkimalla säädettäviä työpöytiä. Opiskelijoiden istumisen vähentämiseksi on ehdotettu, että luentoa voisi kuunnella seisten tai luentosalissa liikuskellen. Ajattelua on yritetty kääntää siihen suuntaan, että voisimme tehdä asioita myös muilla tavoin kuin paikoillamme istuen. Se on hyvä suunta. Toivottavasti se alkaa näkyä pian myös julkisten tilojen suunnittelussa.

Lopuksi

Ennen halusin kirjoittaa blogitekstit hyvin vähillä tauoilla, mieluiten yhdeltä istumalta. Ajatus taukojen pitämisestä tuntui ajatusprosessin häiritsemiseltä. En halunnut pitää taukoja ajatuksen ollessa kesken, mutta koska ajatuksia on paljon ja ne liikkuvat nopeasti, ajatus on aina kesken.

Kirjoittaminen on minulle ajattelemista. Kun alan kirjoittaa, valmiita ajatuksia voi olla hyvin vähän. Teksti kehittyy kirjoittamisen edetessä, ja usein erilaiseen suuntaan, kuin olin ajatellut. Tekstin kirjoittaminen alusta valmiiksi asti vie minulta useita tunteja, jopa työpäivän verran aikaa. Saa siinä istua.

Minun oli opittava pitämään taukoja, vaikka pelkäsin sen häiritsevän kirjoittamista. Totuin taukojen pitämiseen yllättävän nopeasti, ja hyvä niin, sillä vaihtoehtoja ei enää ollut.

Vuoden alkupuoli on tuntunut vahvasti siltä, että maksan nyt hintaa aiempien vuosien istumisesta. Monen tekemisen kohdalla istumiseen on liittynyt vielä käsien jännittynyt ja eteenpäin ojentunut asento. Ennen tätä kevättä en ollut tullut ajatelleeksi, että ihmisen kainalotkin voivat olla jumissa, mutta kyllä ne voivat. Eikä niiden hierominen tai venyttäminen tunnu ollenkaan mukavalta.

Teen töitä sen eteen, että liikkuvuuteni etenkin ylävartalon osalta palautuisi normaaliksi. Jumppaan, venyttelen ja pidän itseni liikkeellä. Käyn hierojalla ja tarvittaessa osteopaatilla. Sain hierojalta ohjeen sauvakävellä, joten hain kävelysauvani edellisen kotini varastosta. Edellisestä kohtaamisestamme olikin kulunut jo vuosia, ja minä luulin meidän jättäneen jo hyvästit.

Auringonpaiste lämmittää. Näen lentäviä lokkeja, ja naakkoja, jotka yrittävät irrottaa puista oksia pesätarpeiksi.

Laitan lenkkitossut jalkaan ja lähden ulos kevätilmaan minäkin.

Kipua, särkyä, jumia… ajatuksia istumisen vähentämisestä – osa 1

Olen jo vuosien ajan tiedostanut, että minun pitäisi oppia olemaan enemmän liikkeessä ja istua vähemmän. Ajoittain ajatus on, ohimeneväksi hetkeksi, taipunut myös toteutuksen tasolle. Niin kauan kun erityistä huomiota vaativia ongelmia ei ollut, oli liian helppoa jatkaa totuttuun tapaan. Oli varaa kaikessa rauhassa vain ajatella, että olisi hyväksi toimia toisin.

Sitten tuli päivä, jolloin ajatusten oli muututtava toiminnaksi.

On luontevaa istua

Ulkona kävelemistä lukuun ottamatta mieluisimmat tapani viettää aikaa ovat luontevasti kytköksissä istumiseen. Nautin kirjoittamisesta, lukemisesta, musiikin kuuntelemisesta ja elokuvien katsomisesta. Talvisin neulon lapasia (tai minun murteellani kudon tumppuja) ja sukkia, jos niille on tarvetta.

Mielessäni keskittyminen ja istuminen liittyvät yhteen. Tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että katsoisin elokuvaa, kuuntelisin musiikkia, neuloisin tai lukisin kirjaa seisten. Olen kokeillut kirjoittaa seisten, mutta ergonomisesti hyvän asennon löytäminen on minulle istuen helpompaa. Voin istua useammalla tavalla ryhdikkäästi, kun taas seistessä asentoni helposti lysähtää huonoksi, tai alan jännittää hartioita.

Viime vuoden loppupuolella istuin yhtäjaksoisesti tavallista pidempiä aikoja. Kirjoitin, neuloin ja luin kirjoja. Paljon. Saatoin unohtua tuntikausiksi paikoilleni. Pidin huolen siitä, että istuin ryhdikkäässä asennossa, minkä vuoksi esimerkiksi selän väsyminen ei pakottanut minua nousemaan ylös.

Ranteeni kipeytyi. Kun en saanut päätäni kääntymään sivulle kuin vähän, mielessäni kävi, että käynti hierojalla voisi olla tarpeen. Jatkoin silti tuntikausien neulomis- ja kirjoittamisurakoitani. Kun sain neulomiseni päätökseen ja kirjoitin vähemmän ja harvemmin, rannekipu meni ohi. Erilaiset lihasjumit olivat tuttuja jo pitkältä ajalta (miksiköhän?), joten en kiinnittänyt jumahtaneeseen niskaani sen enempää huomiota. Ajattelin sen menevän ajan kanssa ohi, ja kun rannekaan ei enää kipuillut, luulin tilanteen normalisoituneen.

Kipua ja lääkehoitoa

Muutaman viikon kuluessa rannekipu palasi aiempaa voimakkaampana. Kun jo lehden sivun kääntäminen, pukeutuminen tai lusikan nostaminen suuhun tekivät kipeää, rannetta ei voinut enää jättää huomiotta. Epäilin syyksi jännetupentulehdusta, koska kipu tuntui kovin tutulta. Minulla oli ollut kyseinen vaiva yli kymmenen vuotta aiemmin, tosin silloin kipu oli huomattavasti voimakkaampaa. Lääkäriin soittaessani sain ohjeeksi syödä ensin viikon kuurin tulehduskipulääkkeitä, antaa kädelleni kylmähoitoa ja lepoa, ja jos kipu ei mene ohitse, niin sitten varattaisiin aika lääkärille. Minulle tämä sopi hyvin.

Viikon kuluttua kipu oli ennallaan. Kivutonta oli vain silloin, kun annoin oikean käteni levätä, enkä käyttänyt sitä mihinkään. Näitä hetkiä oli hyvin vähän.

Soitin lääkäriin, ja sain ajan parin tunnin päähän. Tuloksena viikon kuuri tulehduskipulääkettä, kylmähoitoa ja lepolasta, ja jos nämä eivät auttaisi, varaisin uuden ajan. Viikon kuluttua tilanne oli ennallaan, mutta ajattelin olla optimisti ja kokeilla, josko kipu ajan kanssa menisi itsestään ohi. Ei mennyt. Kolmen viikon kuluttua soitin uudelleen lääkäriin, ja sain jälleen ajan parin tunnin päähän. Ohjeena jälleen syödä tulehduskipulääkettä. Kun mietin ääneen tulehduskipulääkkeiden jatkuvan käytön mahdollisia haittoja, lääkäri tarjoutui kirjoittamaan minulle lääkettä, jonka avulla vatsani sietäisi niitä paremmin. Mielessäni olivat peräkkäin kysymysmerkki, huutomerkki ja epäuskoinen hämmästys. Kieltäydyin.

Sain ohjeeksi varata jälleen ajan lääkärille, jos ranteeni vielä kahden viikon kuluttua olisi kipeä. Silloin saisin lähetteen käsikirurgin vastaanotolle. Minusta alkoi tuntua, että olen väärässä paikassa. Minun näkökulmastani katsoen tulehduskipulääkkeiden ja käsikirurgin välissä oli vaihtoehtoja. Hänen vastaanottonsa olisi listallani viimeisenä.

Minulla on ollut hyvin harvoin tarvetta kritisoida terveydenhuoltoa. Vältän lääkärissä käyntiä viimeiseen asti, ja olen saanut olla varsin terve. Olen myös aina saanut nopeasti tarvitsemani avun.

Kävellessäni lääkäristä kotiin olin turhautunut ja vihainen. Olin maksanut yli 40 euroa ohjeesta syödä viikkokausia tulehduskipulääkkeitä ja lepuuttaa kättäni. Voi kun olisin saanut tämän tiedon jo ensimmäisen kerran lääkäriaikaa soittaessani, niin ei olisi tarvinnut vaivautua vastaanotolle ollenkaan. Minulla olisi ollut rahalle muutakin käyttöä.

Lisää kipua, särkyä ja lihasjumia

Rannekipu oli ollut vasta alkusoittoa. Hartiani olivat yhä pahemmin jumissa. Seuraavana kipeytyi alaselkä. Pahimmillaan kipua oli toisella puolella kehoa niskasta nilkkaan asti. Ja toisella puolella ranteesta niskaan.

Olin ranteeni vuoksi alkanut tehdä enemmän kävelylenkkejä, sillä se oli yksi harvoja tapoja viettää kivutonta aikaa. Hartiajumit ja selkäkipu laittoivat kävelemään vielä lisää. Eräänä kauniina pakkaspäivänä vietin pari tuntia kävellen, puolet siitä mäkisessä metsämaastossa. Linnut lauloivat ja mieli lepäsi.

Seuraavana aamuna selkäni oli niin kipeä, että sekä istuminen että seisominen tekivät kipeää. Paikalleen jääminen ei ollut vaihtoehto. Kun sain aamupalan syötyä, otin särkylääkkeen ja lähdin pitkälle kävelylle. Päätin pysyä poissa metsäpoluilta ja kävellä tasaisella, auratulla maaperällä. Pitkä kävelylenkki aurinkoisessa säässä virkisti mieltä, mutta tunsin selkäkivun koko matkan ajan. Aloin ymmärtää, että jokin on nyt tavallista enemmän vinossa.

Siitä tuli todella pitkä päivä. Kotona mietin, miten kuluttaisin aikaa, kun en voinut istua tai seistä. Kävin jumppamatolle makuulle ja nostin jalkani sängylle. Musiikki on minulle yksi parhaita rentoutumiskeinoja, joten laitoin kuulokkeet korvilleni. Varasin viereeni pari kevyttä kirjaa ja piikikkäitä palloja, joita saatoin välillä asettaa sopiviin kohtiin selkäni alle. Ne auttoivat hetkellisesti kipuun.

Olin vähän aiemmin löytänyt hyvän hierojan, jolle minulla oli aika varattuna kolmen päivän päähän. Päätin, että jos kipu ei aamuun mennessä helpottaisi, yrittäisin saada ajan hierontaan jo ennen sitä. Osasin jo arvata mitä lääkäri tarjoaisi, joten terveyskeskukseen en soittaisi.

Avuksi hieroja ja osteopaatti

Seuraavana päivänä kävelin hierojalle. Olin kauttaaltaan jumissa. Mäkisillä metsäpoluilla kävelemisen jälkeen olisi ilmeisesti pitänyt hoksata venytellä, vaikkei lenkki ollut raskaalta tuntunutkaan. Kun minun oli tarkoitus kääntyä hierontapöydällä selälleni, se ei niin vain onnistunutkaan. Olin pöydällä jumissa kuin liimattuna. Hyvin varovasti sain hivutettua itseni selälleni ja lopulta hieroja sai minut jälleen kävelykykyiseen kuntoon.

Hieroja totesi selkävaivojeni ja niihin liittyvien oireideni vaikuttavan sellaisilta, että minun kannattaisi hakeutua osteopaatin vastaanotolle. Hän ehkä voisi auttaa myös ranteeni kanssa.

Kävin viime viikolla osteopaatin vastaanotolla. Se oli kuin taikaa! Menin jäykkäselkäisenä ja palasin vetreänä. Osteopaatti laittoi minut kauniille rusetille, minkä jäljiltä selkäni liikkuvuus palautui normaaliksi. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi eteentaivutus ei suju entiseen tapaan. Tavallisesti taivuin koskettamaan lattiaa rystysilläni, mutta viime aikoina selässäni oli ollut kuin jarru päällä.

Osteopaatti sai myös ranteeni liikkuvuuden palautettua. Se ei tunnu vielä täysin normaalilta, mutta on jo lähes kunnossa. Viimeaikaisten moninaisten jumilöydösten hoito on vielä kesken, ja luotan siihen, että apu ajan kanssa löytyy. Rannekipuni saattaa juontua vaikka miten kaukaa kehostani, sillä kun hieroja kerran hieroi erityisen huolella olkapäätäni, se auttoi ranteeseeni. Sen jälkeen on valitettavasti ollut joka kerralle muuta, akuutimpaa hierottavaa…

Tällaista elämässäni on viime aikoina tapahtunut. Tapahtumat ovat johtaneet avun hakemisen lisäksi elämänmuutoksiin, joista kerron tekstin seuraavassa osassa.

Uskallan sanoa, että tällä kertaa elämäni on muuttunut pysyvästi. Johan minä sitä ehdinkin monta vuotta vain ajatella.

Ajatuksia vedenkulutuksen vähentämisestä

Vedenkulutuksen vähentämiseksi on erilaisia keinoja, joista edellisen kirjoitukseni aiheena olleet vakiovirtausventtiilit ja vettä säästävä suihkusuutin ovat helpoimmat. Niiden avulla vettä säästyy, vaikkei omassa käyttäytymisessään muuttaisi mitään. Muut keinot veden säästämiseksi vaativat enemmän ajatusta, keskittymistä ja uudenlaisten tapojen oppimista.

Olen pyrkinyt monin tavoin vähentämään vedenkulutustani, ja verrattuani viimeisintä vesilaskuani vuodentakaiseen huomasin sen tuottaneen tulosta. Valitettavasti taloyhtiössäni vesilaskut tulevat miten sattuu, joten jouduin laskemaan pidemmän aikavälin vedenkulutuksestani päiväkohtaisen keskiarvon, minkä avulla selvitin vuoden laskennallisen kulutukseni. Kumpanakaan vuonna en ole laskelmassa käytettyinä päivinä ollut esimerkiksi matkoilla, joten sen suhteen laskelmat ovat vertailukelpoiset. Viime vuonna saatoin maalata seiniä noihin aikoihin, millä on voinut olla jonkin verran vaikutusta vedenkulutukseen. Toisaalta laskennassa käytetty ajanjakso on viime vuoden osalta yli kuukauden pidempi, joten se tasoittaa laskelmaa.

Laskelmani mukaan vedenkulutukseni on vähentynyt niin, että vuositasolla säästö tarkoittaisi 4,45 kuutiota (4450 litraa) kylmää ja 0,82 kuutiota (820 litraa) lämmintä vettä. Rahaksi muutettuna se tarkoittaa kahdenkympin säästöä kylmän veden ja kympin säästöä lämpimän veden osalta. Taloyhtiössäni kylmä vesi maksaa 4,52 euroa ja lämmin 12,70 euroa kuutiolta.

Säästö voi kuulostaa etenkin rahassa mitaten pieneltä, mutta yhden hengen taloudessa jo valmiiksi säästäväisen ihmisen on vaikea saavuttaa erityisen suuria lisäsäästöjä oikeastaan millään elämän alueella. Tilanne näyttäytyy erilaisena, kun sitä miettii väestötasolla. Mitä jos esimerkiksi joka kolmas suomalainen kotitalous päättäisi alkaa säästää vettä? Sillä olisi jo merkitystä esimerkiksi energiankulutuksen vähenemisenä.

Millä keinoilla vedenkulutukseni on vähentynyt?

Viime vuonna minulla ei vielä ollut vakiovirtausventtiileitä, nyt on. Olen kiinnittänyt huomiota vedenkulutukseeni lähes joka saralla. Wc:n käyttöä en ole muuttanut, se kuluttaa minkä kuluttaa.

Pyykinpesu

Olen pyrkinyt vähentämään pyykinpesua, mutta sen vaikutukset tuskin näkyvät laskelmassa vielä kovin paljoa. Asia on edelleen työn alla, mutta muutosta parempaan on jo tapahtunut. Aiemman tekstin kommenteissa käydystä keskustelusta on ollut hyötyä, se on laittanut minut ajattelemaan asiaa tarkemmin. Olen onnistunut siirtämään pesukoneen käynnistämistä ja keksinyt keinoja välttää erillisten koneellisten pesemistä.

Astioiden pesu

Tiskaan harvemmin kuin vuosi sitten. Tähän vaikutti yksi pieni muutos: hankin enemmän kahvilusikoita. Aiemmin lusikat loppuivat kesken, ja tiskasin joko yksittäisiä lusikoita juoksevan veden alla tai pienemmän tiskin useamman kerran viikossa. Välillä tiskasin kahvilusikoiden lisäksi erikseen myös yksittäisiä mukeja.

Nykyään tiskaan noin kerran viikossa. Olen myös tarkempi juoksevan veden alla tiskaamisen suhteen. Tiskaan tarvittaessa erikseen esimerkiksi ruoanlaitossa tai leivonnassa erityisen likaiseksi tai rasvaiseksi tulleen astian, mutta muuten vältän juoksevan veden alla tiskaamista.

Olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, minkä verran otan pesuvatiin vettä ja miten lämmintä se on. Noin puoli vadillista pesuun ja saman verran huuhteluun riittää, eikä veden tarvitse olla kovin kuumaa. En ollenkaan pidä suojakäsineistä, joten en käytä sellaisia myöskään tiskatessani. Sopivan lämmin vesi tekee tiskaamisesta mukavampaa ja säästää myös käsien ihoa kuivumiselta. (En ole myöskään käsivoiteiden ystävä.) Tiskit puhdistuvat hyvin matalammassakin lämpötilassa.

Peseytyminen

Olen pyrkinyt säästämään peseytymiseen kuluvaa vettä pidentämällä hiustenpesuväliä, sillä pitkien ja paksujen hiusten pesuun kuluu paljon vettä. Lyhythiuksinen saattaa selviytyä suihkusta muutamassa minuutissa, minulta se aika kuluu pelkästään hiusten kasteluun.

Peseydyn tarpeen mukaan ja vain silloin suihkussa, kun pesen myös hiukset. Muuten peseydyn vähemmän vettä kuluttavilla tavoilla, kuten hanan alla tai pesualtaan käsisuihkun avulla. Olen huomannut sen jopa suihkua kätevämmäksi pikaisessa peseytymisessä, koska se ei kastele suihkutilaa yhtä laajalti ja sen virtaama on suihkua pienempi.

Jo vuosien ajan olen etsinyt parhaiten toimivaa ratkaisua hiustenpesuun. Olen kokeillut erilaisia nestemäisiä shampoita, palashampoita ja jopa tavallisia palasaippuoita.

Kokeilemani nestemäiset shampoot, miten hellävaraiset ja luonnonmukaiset tahansa, ovat kuivattaneet päänahkani kutisevaksi ja/tai hilseileväksi. Hoitoaine voisi auttaa, mutta kun en sitä muuten tarvitsisi, niin en ole sellaista käyttänyt. Hiuksistani tulee nestemäisellä shampoolla muutenkin liukkaat ja päätä myöten valuvat. Nestemäisten shampoiden kanssa harmina on ollut myös lyhyt pesuväli: hiukset on pestävä joka toinen päivä, jos niiden haluaa pysyvän siisteinä.

Vielä ei ole tullut vastaan nestemäistä shampoota, joka olisi ollut hyvä sekä hiuspohjalle että hiuksille. Palashampoot ja -saippuat tai pelkkä vesipesu ovat puolestaan aiheuttaneet toisenlaisia harmeja.

Mikä tahansa kokeilemani palashampoo tai -saippua on ollut hiuspohjalleni aivan loistava, ei tietoakaan kutinasta tai hilseilystä. Hiukseni ovat myös pysyneet puhtaan näköisinä pidempään. Pidän siitä, että palalla pestynä hiukseni näyttävät selvästi paksummilta ja kihartuvat enemmän. Palashampoo tekee hiuksistani ilmavat, sopivan eloisat ja kurittomat.

Palashampoon tai -saippuan haittapuoli on, että se kertyy hiuksiin. En tiedä onko hiuslaatuni erityisen hanakka keräämään saippuaa itseensä, mutta pidemmän päälle se häiritsee. Olen ratkaissut asian toistaiseksi niin, että käytän sekä palaa että nestemäistä shampoota. Pääasiassa pesen palalla, mutta välillä poistan hiuksiin kertynyttä liiallista saippuaa nestemäisellä shampoolla. Tämä tuntuu tähän mennessä parhaalta ratkaisulta, näin saan käyttööni molempien tuotteiden parhaat ominaisuudet.

Kun kerran kyse oli vedenkulutuksen vähentämisestä, niin mikä hiustenpesutapa kuluttaa vähiten vettä pesukertaa kohden?

Nestemäisen shampoon saan huuhdottua nopeimmin, mutta vedensäästöä ei synny, koska joudun pesemään hiukseni useammin. Palashampoon saan huuhdotuksi yhtä nopeasti, paitsi jos yritän poistaa hiuksiin kertynyttä saippuaa kampaamalla niitä suihkun alla. Olen kokeillut kahtena eri ajanjaksona myös pelkkää vesipesua. Ehkä se joillakin toimii, mutta minun kohdallani se on osoittautunut toivottomaksi ajatukseksi. Se myös kuluttaa aivan ylivoimaisesti eniten vettä.

Tästä kaikesta tulikin mieleeni, että pitäisi vihdoin saada varatuksi aika kampaajalle. Jos olisin erityisen kauniskalloinen, voisin viihtyä kaljuna tai niin lyhythiuksisena, ettei hiuksia tarvitsisi laittaa mitenkään. Pitkät hiukset minulla on sen vuoksi, että sain vuosia sitten tarpeekseni jatkuvasta kampaajalla hyppäämisestä, hiustenlaitosta, muotoilutuotteista ja huonoista tukkapäivistä. Pitkät hiukset ovat hyvin vähällä vaivalla hyvin, suurin vaiva on niiden pesusta.

Lopuksi

Olen saanut vähennettyä vedenkulutustani loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla. Mikään niistä ei ole tuntunut luopumiselta. Tällä hetkellä en keksi miten vielä voisin vettä säästää, ainakaan niin ettei se tekisi elämästä hankalaa tai epämukavaa.

Jos teillä on ideoita, miten vedenkulutusta voisi vähentää, kuulisin niistä mielelläni!

Vedenkulutuksen vähentäminen: vettä säästävä suihkusuutin ja hanojen vakiovirtausventtiilit

Olen pyrkinyt vähentämään vedenkulutustani. Taloyhtiössäni on asuntokohtaiset vesimittarit, mikä toimii hyvänä kannustimena. Kun vesilasku määräytyy oman kulutuksen mukaan, veden käyttöä tulee mietittyä tarkemmin, eikä vettä halua päästää hukkaan.

Haluan vähentää vedenkulutustani sekä ekologisista syistä että säästääkseni rahaa. Suomessa vettä riittää, mutta ennen kuin se on kylmänä ja raikkaana juomalasissani tai lämpimänä vetenä suihkussani, tarvitaan paljon energiaa. Myös jätevesien käsittely kuluttaa resursseja.

Heti tähän asuntoon muutettuani hankin suihkuun vettä säästävän suuttimen. Kysyin rautakaupassa samalla myös vakiovirtausventtiilejä hanoihin, mutta sain vain pitkän katseen ja toteamuksen, että ”ei meillä sellaisia ole”. Muuttohommien keskellä unohdin koko asian, ja se palasi mieleeni vasta blogin teemavuotta miettiessäni. Tilasin tammikuun alussa vakiovirtausventtiilit keittiön ja kylpyhuoneen hanoihin. (Tarkempia tietoja tekstin lopussa.)

Vakiovirtausventtiili kuulostaa hienolta, mutta kyse on yksinkertaisesta pienestä osasta, joka on helppo vaihtaa. Kun katsot vesihanan päätä alapuolelta, näet (nykyään useimmiten) muovisen ”siivilän”. Siitä osasesta on nyt kyse. Kun hanan pään – sen pyöreän osan minkä läpi vesi viimeiseksi tulee – kiertää auki, käteen jää pieni pyöreä metalliosa, jonka sisällä on tämä siiviläosa ja mahdollisesti kumitiiviste, ellei se jäänyt kiinni hanan sisäpuolelle. Tilatessani ’vakiovirtausventtiilin’ sain tällaisen metalliosan, siiviläosan ja kumitiivisteen. Vaihtoon ei välttämättä tarvitse työkaluja, ellei hanan pää ole kovin tiukassa tai pahasti kalkkeutunut.

En tiedä helpompaa keinoa vähentää vedenkulutusta, kuin vaihtaa suihkusuutin ja hanojen vakiovirtausventtiilit vettä säästäviksi. Oman kokemukseni mukaan ne myös parantavat käyttökokemusta monellakin tapaa.

Suihkun alkuperäinen suutin kulutti huomattavasti enemmän vettä, mutta vesi tuli niin pehmeästi lukemattomista pikkuruisista rei’istä, että pitkien ja paksujen hiusten pesu oli tuskastuttavan hidasta. Nykyisessä vettä säästävässä suihkusuuttimessani on neljä vaihtoehtoa veden voimakkuudelle: voimakas hierova suihku, hiuksille sopivan tehokas, normaali, ja pehmeä sadesuihku. Käyttökokemuksessa ero on kuin yöllä ja päivällä vettä säästävän suihkusuuttimen hyväksi. Kasvoja pestessäni voin valita pehmeän sadesuihkun, ja hiukset saan pestyä nopeasti ja helposti sitä varten tarkoitetulla voimakkuudella.

Hanoja käyttäessäni olen koko ajan kaivannut, että niistä tulisi vähemmän vettä. Enkä silti muistanut aiemmin niitä vakiovirtausventtiilejä! Hanojen käyttö oli jatkuvaa säätämistä, kun yritin kääntää turhan kankeaa säätövipua niin, että veden virtaama olisi sopiva. Kylpyhuoneessa sopiva tarkoitti sitä, että ohut vesinoro valui niin lähellä pesualtaan takareunaa, että se teki esimerkiksi käsien pesusta hankalaa. Tämän vuoksi jouduin käyttämään tarpeettoman paljon vettä.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että saatteko tehtyä toimenne nopeammin (esim. huuhdottua paistinpannun, tai pestyä kädet tai kasvot juoksevan veden alla), jos vesi tulee hanasta suuremmalla voimakkuudella? Olen huomannut, että minulla on oma vakiotemponi toimia, jota on vaikeaa ellei mahdotonta nopeuttaa. Jos yritän toimia nopeammin, tunnen vain oloni levottomaksi ja tekemiseni menee hosumiseksi, mutta tuskin toimin yhtään tavallista nopeammin.

Haluan tehdä toimeni kaikessa rauhassa ja kiirehtimättä. Voi kuulostaa hassulta, mutta vakiovirtausventtiilit ovat selvästi parantaneet elämänlaatuani.

Vakiovirtausventtiilien asennuksen jälkeen veden voimakkuuden säätäminen sopivaksi on ollut helppoa. Voin toimia kiirehtimättä omaan tahtiini, eikä vettä mene hukkaan. Keittiöhanastani tulee enimmillään yhdeksän litraa vettä minuutissa, ja kylpyhuoneen hanasta kolme litraa vettä minuutissa suihkumaisessa muodossa.

Kylpyhuoneen hanasta tulee nyt noin 75 prosenttia vähemmän vettä minuutissa kuin ennen, ja se on aivan riittävästi. Suihkumainen olomuoto on osoittautunut käytössä hyväksi, ainoa haittapuoli on veden roiskuminen, jos hanan säätää kovin suurelle. Toisaalta se toimii muistutuksena, että hanaa voi säätää pienemmälle, sillä pienempikin virtaama lähes poikkeuksetta riittää.

Minulla on ollut aina tapana sulkea hana tai suihku siksi aikaa, kun en tarvitse vettä. Nykyaikaisten yksiotehanojen sulkeminen ja avaaminen esimerkiksi kasvojen saippuoinnin ajaksi on helppoa, joten miksi antaa veden valua hukkaan? On myös toimia, kuten kainaloiden tai kasvojen huuhtelu, joiden aikana vettä väistämättä valuu hukkaan. Tällaisissa tilanteissa hanojen pienemmästä virtaamasta on erityistä iloa.

Arvelen, että joku todennäköisesti haluaa tietää, millainen suihkusuutin minulla on käytössäni tai mistä tilasin vakiovirtausventtiilit. Suihkusuutin on samaa mallia kuin edellisessä kodissani, joten siitä minulla on monen vuoden käyttökokemus, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Myös vakiovirtausventtiilejä ja niiden ostopaikkaa voin lämpimästi suositella. Minulla ei ole mitään yhteistyökuvioita eikä kytköksiä mihinkään tahoon, suosittelen jotakin vain erityistapauksissa ja jos koen, että tiedosta voisi olla erityistä hyötyä muillekin.

Suihkusuutin: Hansgrohe Croma 100 Vario EcoSmart 9 l/min

Tuotetta on aika hyvin saatavilla suuremmissa marketeissa ja rautakaupoissa, mutta myös useissa verkkokaupoissa. Tästä pääset valmistajan tuotesivulle nähdäksesi lisätietoja.

Vakiovirtausventtiilit

Tilasin vakiovirtausventtiilit Säästöpää-verkkokaupasta, koska tuotteiden hinta oli edullinen ja sivusto yksinkertainen. Tuotteet oli esitelty selkeästi, ostamisesta tehty helppoa ja yritys vaikutti luotettavalta. Kaikki tämä ei muissa näkemissäni verkkokaupoissa toteutunut. Toimitus oli nopea ja tuotteet tipahtivat postiluukusta suoraan kotiin.

Valitsin kylpyhuoneen hanaan tämän tuotteen (virtaama 3 l/min) ja keittiöön tämän (virtaama 9 l/min).

En osaa sanoa, miten monenlaisia kierteitä hanoissa on olemassa, mutta perusmallisiin Oraksen hanoihini nuo ainakin sopivat, samoin edellisessä kodissani olleeseen Hansgrohen keittiöhanaan. Mukava yllätys on, että verkkokaupassa näyttävät kaikki suuttimet olevan maaliskuun loppuun asti kymmenen prosentin alennuksessa. Yritys myy myös suihkusuuttimia, mutta niistä minulla ei ole kokemusta.