Kesän kirjavinkit ja Minimalismin Ilo lomailee

Laitan blogin tuttuun tapaan kesälomalle. Eikä kesälomaa ilman mielenkiintoista luettavaa!

Aina on sopiva sää lukea, mutta etenkin sadepäivien ja uuvuttavien helteiden varalle kaipaan hyviä kirjoja. Minun kesäkirjapinoni on vielä etsimättä, mutta ajattelin antaa teille muutamia lukuvinkkejä kirjoista, joiden parissa itse olen lähiaikoina viihtynyt.

Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja – Näkökulmia ääriyhteiskuntaan

Kirja, jota en malttanut laskea käsistäni. Vetävällä kynällä kirjoitettuja huomioita nykypäivän elämänsuorittajista, joiden sanavarastosta käsite ’liikaa vaadittu’ on päässyt katoamaan. Välillä kirja huvittaa, välillä hirvittää, ja pitkin matkaa ihmetyttää, että miten tähän oikein on tultu.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

Onko minimalismista blogia kirjoittavan soveliasta tunnustaa tarttuneensa viime aikoina julkaistuihin tavaran vähentämistä käsitteleviin kirjoihin ikään kuin velvollisuudentunnosta? Tunnustan. Tavaratulvan torjunta alkoi tulla jo korvista.

Yllätys olikin melkoinen, kun Paikka kaikelle oli kuin virkistävä tuulahdus raikasta ilmaa! Kirja tarkastelee tavaratulvan syntyä kulttuurihistorioitsijan (ja ammattijärjestäjän) näkökulmasta, ja kattaus on todella kiinnostava ja monipuolinen – unohtamatta myöskään vinkkejä oman kodin tavarakaaoksen selvittämiseen. Luin kirjan ahmimalla, enkä saanut vielä kyllikseni, vaan aion lukea sen uudelleen kaikessa rauhassa.

Tämä kirja saisi paikan kirjahyllystäni jos minulla sellainen olisi.

Tim Walker: Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

Viihdyttävä kirja amerikkalaisen miehen yrityksestä ymmärtää vaimonsa kotimaan eriskummallista kulttuuria ja päästä siihen sisään. Kun amerikkalainen opettelee tervehtimään suomalaisten tavoin, ja suomalaiset puolestaan tulevat puolitiehen vastaan amerikkalaista kulttuuria, tuloksena molempien kulttuurien varsin keskeiset piirteet tulevat näkyviksi.

Kirjoittaja on toiminut opettajana sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, joten myös koulumaailma on kirjassa keskeisessä osassa. Millaisia syitä mahtaa olla jo myytiksi kasvaneen ”maailman parhaan koulun” taustalla? Pohdiskelua aiheuttavat myös opettajainhuoneen kahvikassa, lautasen syöminen tyhjäksi ja muut kouluympäristön kommervenkit.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise – poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Poskisuukkokulttuurin mutkikkuus, kostean ilmanalan haasteet asumiselle ja suomalainen sankariäiti, siinä muutamia aihepoimintoja kirjasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää on lukea ranskalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa. Miten eri tavoin äitiys voidaankaan nähdä ja kokea. Hilpeyttä herättää vastasyntyneen pukeminen sairaalassa sekä äidin kokema suorastaan kylpylämäinen kohtelu.

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa

Suomalaisesta köyhyydestä puhutaan varsin vähän, näkyvimmillään aihe on joulun alla. Eri mittareiden mukaan Suomessa on 800 000-900 000 köyhää. Pitkäaikaisköyhiä on noin 100 000. Leipäjonoissa käy viikoittain 20 000 suomalaista. Äärimmäisessä köyhyydessä elää 30 000 ihmistä tai kotitaloutta. Lottovoittajien pöydässä tarkastelee köyhyyttä eri kulmista, viitaten erilaisiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja tutustuen käytännössä kolmannen sektorin tarjoamaan apuun. Kirja kertoo myös 12 suomalaisen köyhän ihmisen tarinan.

Tällaiselle kirjalle on selvästi tarvetta. Vai mitä muuta pitäisi ajatella siitä, että kirjan kirjoittajan mukaan suhtautuminen köyhiin ei ole juurikaan muuttunut parissa sadassa vuodessa? Olisi ehkä aika oppia jotakin. Kirjan ulkoasu on kaunis, ja Vesa Rannan valokuvat tuovat aiheen vielä vähän lähemmäs lukijaa.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Miten Kiinan yhden lapsen politiikkaa käytännössä toteutettiin? Miten sitä valvottiin ja millaista byrokratiaa lapsen saamiseen liittyi? Miten kansalaiset yhden lapsen politiikan kokivat ja millaisia seurauksia sillä oli? Muun muassa näihin kysymyksiin mielenkiintoinen kirja ajatuksia herättävästä aiheesta tarjoaa vastauksia.

Minimalismin Ilo jää tavallista pidemmälle kesätauolle. Seuraavan kerran blogista löytyy uutta luettavaa 6.9.

Antoisia lukuhetkiä ja oikein rentouttavaa kesää teille kaikille!

Ilmoitusasia blogiin liittyen

Lyhyesti sanottuna: jatkossa julkaisen uuden tekstin kerran viikossa, keskiviikkoisin.

Minimalismin Ilo täyttää tänä keväänä viisi vuotta. Aloin kirjoittaa blogia kahdesta syystä. Halusin saada selkoa omista ajatuksistani, joita suunnanmuutos kohti yksinkertaisempaa elämää toi tullessaan. Toivoin myös, että julkaisemalla pohdintani voisin tarjota uusia ajatuksia ja kenties olla avuksi muille.

Kun kyse on blogista, jonka aihealue on varsin suppea, vuosien kirjoittaminen alkaa tuntua ja ainakin omiin silmiini myös näkyä. Tuntuu siltä, että monet blogin aihepiiriin liittyvät asiat on jo tullut kirjoitetuksi. Olen yllättänyt itseni, kun kesä- ja joulutaukoja lukuun ottamatta olen julkaissut uusia tekstejä melko tiiviiseen tahtiin näinkin pitkään.

Tämänhetkinen elämäntilanteeni vaikuttaa osaltaan siihen, että ajatukset ovat muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Monikin mielessäni liikkuva asia voisi olla yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen ja merkittävä, mutta toisaalta samalla myös niin henkilökohtainen, etten tiedä olenko valmis niistä kirjoittamaan. Liittyisivätkö nämä asiat blogin aihealueeseen juuri mitenkään, se onkin sitten toinen juttu.

Elämänmuutoksen alkuvaiheessa kaikkea katsoo kiinnostuneena ja uteliaana, uusin silmin. Siitä, mikä joskus oli tavoitteenani saavuttaa hamassa tulevaisuudessa, on tullut tavallista. Elämäni on muotoutunut yksinkertaiseksi. Voi olla, että tässä itselleni tutuksi tulleessa elämäntavassa olisi teidän lukijoiden kannalta vielä kiinnostavia, käsittelemättömiä aiheita, mutta itse niitä on vaikea nähdä.

Tässä vaiheessa elämää, taitekohdassa, ajattelin edetä nyt niin, että julkaisen uuden tekstin kerran viikossa. Aika näyttää miten se sujuu ja millaiseksi blogin sisältö tulee muotoutumaan.

Rentouttavaa joulua, vuosi 2016 pakettiin ja kurkistus vuoteen 2017

Jos voisin asiaan vaikuttaa, antaisin maan joka kolkkaan valkoisen joulun. Olen asunut aikoinaan useilla paikkakunnilla, nykyistä kotikaupunkiani etelämmässä ja lähempänä rannikkoa. Pitkät, pimeät talvet, jolloin lunta sai odottaa loputtomiin, ottivat voimille.

Oli silkkaa sattumaa, että päädyin Kuopioon. Olin aina ajatellut, että Tamperetta pohjoisemmaksi en muuta. Rakkaus muutti suunnitelmani. Onneksi. Ensimmäinen talveni täällä loppui kesken. Olin kuin eri ihminen, kun sain viettää talven lumen keskellä.

Tänä vuonna olen saanut nauttia lumen valaisevasta vaikutuksesta jo hyvän aikaa. Miten kauan saan ilmaston lämmetessä onneni pitää, sen aika näyttää.

Toimikoon menneiden muisteleminen aasinsiltana siihen, että on tullut jälleen aika pohtia kulunutta vuotta ja katsoa hieman myös tulevaan vuoteen. On muodostunut jo perinteeksi, että jaan teille linkin Susannah Conwayn työkirjan kysymysten pariin. Tänä vuonna ajattelin olla ajoissa, jotta jokaiselle tällaista pohdiskelua kaipaavalle jäisi hyvin aikaa laittaa vuosi pakettiin ennen uuteen vuoteen siirtymistä.

Valitettavasti en tänä vuonna voi tarjota suoraa linkkiä Unravel Your Year 2017 -työkirjaan, vaan sen, sekä Make Your Days 2017 -suunnittelutyökirjan, saa Susannah Conwayn blogin kautta, antamalla sähköpostiosoitteensa tällä sivulla. Samalla liittyy Love Letters -postituslistalle. Itse olen kokenut kirjeet antoisiksi, kuin ystävän lähettämiksi. Niitä myös tulee sopivan harvakseltaan, välillä huomaan jo kaipaavani postia.

Tapanani on ollut myös jakaa kanssanne jokin minulle erityinen joululaulu, mutta se perinne taitaa nyt katketa. Vielä vähän aikaa sitten ajatuskin joululaulujen kuuntelemisesta tuntui surulliselta, mutta onneksi olotila muuttui. Olen kuunnellut radion monipuolista joululaulukattausta ja lauleskellut mukana. Ensimmäistä kertaa olen kuunnellut avoimin mielin myös uudempia joululauluja.

Tämän tekstin myötä blogi jää tavalliseen tapaan joulutauolle. Uutta lukemista on tarjolla jälleen 1.1.2017.

Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta. Kiitos kun luette, jaatte tekstejäni, kommentoitte, kannustatte, olette tukena, jaatte kokemuksianne ja lähetätte sähköpostia. Blogia aloittaessani en osannut kuvitellakaan, miten lämminhenkinen yhteisö tästä muodostuisi. Lämmin kiitos teille kaikille.

Oikein rentouttavaa joulua ja onnea uudelle vuodelle 2017!

P.S. Radiosta tuli kuin tilauksesta minulle erityinen joululaulu. Sen kaunis, haikea melankolia puhuttelee minua, tekemättä silti surulliseksi. Niinpä perun puheeni ja suosittelen kaikille melankoliasta pitäville Joni Mitchellin kaunista joululaulua River. Video toimii hyvänä kontrastina laulun tekstille. Luistelevia Tenavia katsoessa on vaikea olla hymyilemättä.

Kun elämä muuttuu

Olen kirjoittanut luopumisesta, siitä ettei mikään ole pysyvää. Kaikki päättyy aikanaan.

Elämä on helpompaa, kun kaiken katoavaisuuden hyväksyy. Piti kulkea pitkä tie, taistella vastaan, tuntea vihaa ja voimattomuutta, ennen kuin opin, että tällaista elämä on. Mikään ei ole varmaa, mikään ei ole muuttumatonta. Hyväksyminen ei tee luopumisesta kivutonta, mutta se auttaa luopumiseen liittyvän surun käsittelyssä. Se tuntuu myös lisäävän myötätuntoa, sekä itseä että muita kohtaan.

Elämäni on muuttumassa. Joudun luopumaan parisuhteestani ja kodistani. Olen kokenut viime aikoina tunteita laidasta laitaan, syvästä surusta voimakkaaseen häpeään, tyhjyyden tunteesta toiveikkuuteen. Kuluttavat vihan tunteet olen onneksi saanut jättää väliin.

Tunnen kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä olen viime vuosina itsestäni ja elämästä oppinut. Blogin kirjoittaminen on ollut suureksi avuksi, se on auttanut jäsentämään ajatuksia teidän lukijoiden lisäksi myös itselleni. Tunnen kiitollisuutta kirjoista ja blogiteksteistä, jotka ovat kehittäneet ajatteluani ja minua ihmisenä. Tästä kaikesta on juuri nyt sanomattoman paljon apua.

Syksy on pimeimmillään, joulu on tulossa. Olen surullinen ja pettynyt, mutta siitä huolimatta kaikki on hyvin. Kun ajatus hetkittäin harhautuu menneeseen tai tulevaan, muistutan itselleni, että tämä hetki on hyvä. On niin paljon syytä kiitollisuuteen. Menetän parisuhteen ja yhteisen kodin, mutta saan pitää hyvän ystävän. Se ei ole pikkujuttu.

Elämä on luopumista, mutta se on myös uuden oppimista. Nyt on aika opetella seisomaan vahvemmin omilla jaloillaan.

Elämä muuttuu, mutta blogi jatkuu. Uudenlainen elämäntilanne tuo blogiin uudenlaisia näkökulmia, aika näyttää millaisia.

Kesälukemista ja blogi lomailee

Lukeminen on yksi lempiajanvietteitäni. Viime vuosina olen viehättynyt lukemaan kävelemiseen, kirjoittamiseen ja yksinkertaiseen elämäntapaan liittyviä kirjoja. Luen toki paljon muutakin, mutta nämä aiheet ovat vetäneet minua erityisesti puoleensa.

Mikä yhdistää kävelemistä, kirjoittamista ja yksinkertaista elämäntapaa? Minua niissä kiehtoo vapaus.

Vapaus kulkea paikkoihin, joihin ei pääse mitenkään muuten.
Vapaus maalata sanoin ajatuksensa paperille.
Vapaus päästää irti elämästä kulutusyhteiskunnan pillin mukaan.

Aikaa on vähän ja kirjoja paljon. Kaikkea ei ehdi lukea, joten karsintaa on tehtävä. Joskus olen antanut ennakkoluuloille liikaa tilaa, ja ollut vähällä karsia lukulistaltani myös antoisiksi osoittautuneita kirjoja. Onneksi kiinnostukseni erilaisiin tapoihin elää ja ajatella on vahva, uteliaisuus yleensä lopulta voittaa. Nautin lukea kirjoja, jotka haastavat ajattelemaan toisin.

Olin ohimennen kuullut joitakin arvioita Tomi Astikaisen kirjasta Miten elää ilman rahaa. Kirjoittaja kokeili rahatonta elämää neljän vuoden ajan. Ajattelin, että kirja ei taida olla minua varten. Toisaalta olin utelias. Halusin tietää, onko kirjoittaja keksinyt jotakin, mistä saattaisi olla hyötyä.

Tiedä häntä, mutta kirja oli hyvin kirjoitettu, mukaansa tempaava ja ihmisten käyttäytymisestä kiinnostuneelle mielenkiintoista luettavaa. Se myös haastaa ajattelemaan totutusta poikkeavalla tavalla. Kirja saa maailman näyttämään mukavalta paikalta – jossa tosin tuhlataan valtavat määrät ruokaa.

Jo ennen tätä ennakkoluuloni olivat estää Timothy Ferrissin kirjan 4 tunnin työviikko lukemisen. Alaotsikko Unohda yhdeksästä viiteen -elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi ei myöskään innostanut. Lähinnä se sai aikaan silmänmuljahduksia ja hymähtelyjä, monta kertaa, sillä kirja tuli eteeni yhä uudelleen.

Uteliaisuus voitti jälleen. Kai tästäkin kirjasta jotakin voisi oppia?

Ja niinhän siinä kävi, että moni kirjoittajan kokema asia kuulosti kovin tutulta. Kuten se, miten läsnäoloa arvostetaan – myös meidän kouluissamme ja työpaikoillamme – enemmän kuin sitä, saadaanko mitään aikaan. On tärkeää näyttää tehokkaalta, tulokset ovat sivuseikka.

Toisaalta taas työn palvonnan kyseenalaistaminen on todella tervetullutta. Liian usein arvostetaan työtä työn vuoksi, ajattelematta seurasiko joskus tajuttomastakin rehkimisestä minkäänlaisia järkeviä tuloksia. Mielestäni suhteemme työhön on todella kummallinen.

Päivi ja Santeri Kanniston kirjaan Vapaana elämisen taito ei ollut vaikea tarttua. Miten tuollaista otsikkoa voisi vastustaa?

Kannistot ovat eläneet jo vuosia nomadeina, kiertäen ympäri maailmaa, mikä tietenkin näkyy heidän kirjoissaan. Matkailu ei ole minua varten, mutta nojatuolimatkailusta nautin. Uppoudun mielelläni fiksujen ihmisten hyvin kirjoitettuihin kirjoihin, joissa kirjoittaja matkustaa puolestani ja kertoo kokemastaan.

Tässä kirjassa pääpaino on yhteiskunnallisessa ja filosofisessa pohdinnassa ja keskusteluissa erilaisten, matkan varrella tavattujen ihmisten kanssa, ei niinkään itse matkustamisessa. Kirja on kuin tuulahdus raikasta ilmaa, oikein virkistävää aivojen tuuletusta. Luin kirjan jo kaksi vuotta sitten, ja taidan lukea tänä kesänä uudelleen. Kirja on sen arvoinen.

Seuraavaksi jotain ihan muuta.

Amerikkalaisen Marjorie Hillisin kirja Elä yksin ja nauti on kirjoitettu jo vuonna 1936. Vuonna 2009 painetun kirjan kansi kertoo, että kyseessä on klassikko-opas sinkkunaiselle. Viihdyin kirjan parissa, vaikken sen kohderyhmään kuulukaan. Yllätyksekseni kirja sivusi aihetta, josta itsekin kirjoitan, muun muassa näin:

”Tavarat joita et kelpuuta huoneeseen ovat yhtä tärkeitä kuin ne jotka päätät ottaa mukaan sisustukseen. Roju on nykyaikana yhtä vanhanaikaista kuin vaatimattomuus, ja yhtä hyvästä syystä. Roju sekoittaa ajatukset ja uuvuttaa. Liikaa tavaramäärää on vaikea pitää järjestyksessä. Se on jo itsessään rumaa, ja lisäksi se saa omistajansa näyttämään kuin tämä kuuluisi toiseen aikakauteen.”

Tavaran määrä ja laatu on ajattomampi aihe kuin tulisi äkkiseltään ajatelleeksi. Kirja on kiinnostava myös siitä näkökulmasta katsoen, miten erilaista meillä Suomessa tuohon aikaan oli. Vai miten moni suomalainen olisi vuonna 1936 voinut ajatella näin:

”Uskomme säästävämme tavaroita Parempia Aikoja varten, mutta useinkaan noita aikoja ei tule. Jos nuo päivät sitten koittavat, tavarat ovat jo vanhanaikaisia ja meillä on varaa ostaa uusia.”

Tänä kesänä lukulistallani on kirjoja ainakin mindfulnessista, tyytyväisyydestä, asioiden hyväksymisestä sellaisenaan – sekä kävelemisestä, kirjoittamisesta ja yksinkertaisesta elämästä. Lisäksi, jos suinkin saan ruudulta luetuksi, kun on paperikirjojakin vaihtoehtona, ajattelin perehtyä Kohtuutalouden ratkaisuihin ja Kohtuus vaarassa -pamflettiin.

Mitä teidän lukulistanne pitävät sisällään?

___

Näillä sanoilla laitan blogin kesälomalle. Kesäni on yhdistelmä lähilomailua, mökillä rentoutumista, lukemista ja luontoa. Seuraavan kerran blogissa on uutta luettavaa 1.8.

Ihanaa kesää teille kaikille!

Neljä vuotta Minimalismin Iloa!

Huomenna tulee kuluneeksi neljä vuotta Minimalismin Ilon ensimmäisestä julkaisusta.

Kävin sen kunniaksi läpi vuosien mittaan kirjoittamiani tekstejä. Yksinkertaistin kategorioita ja muotoilin vanhempia tekstejä kevyesti, parantaakseni niiden luettavuutta. Joitakin, kirjoitushetkellä ajankohtaisia, tekstejä poistin, koska niiden sisältö oli vanhentunut.

Oli mukava huomata, että saatoin jättää vanhat tekstit sisällöltään ennalleen, hyväksyä ne sellaisinaan. Vielä joitakin vuosia sitten olisin tuntenut tarvetta parannella ja kirjoittaa niitä uudelleen. Olen iloinen, että olen onnistunut päästämään irti perfektionismista.

Huomasin myös palanneeni joihinkin aiheisiin yhä uudelleen, ilman että olin ollut siitä kirjoitushetkellä tietoinen. Muistini tuntuu olevan täynnä reikiä. Tekstejä yhteen menoon lukiessa toisto tuntui harmilliselta, mutta kun kyse on blogista, johon tekstit kirjoitetaan ja julkaistaan yksitellen vuosien kuluessa, ehkä sen voi sietää. Niin asia nyt kuitenkin on, enkä aio sitä jälkikäteen korjata.

Vanhoihin teksteihin palaaminen virkisti muistia. Asiat ovat muuttuneet valtavan paljon. Minä olen muuttunut, kumppanini on muuttunut, ja sen myötä myös suhteemme on muuttunut. Olemme hitsautuneet entistäkin paremmaksi tiimiksi.

Luin vanhoja tekstejä myös sillä ajatuksella, että valitsisin niistä muutamia suosikkejani tämän tekstin liitteeksi. Se oli täysin mahdotonta.

Miten valita suosikkeja omasta kasvutarinastaan? Kaikella on ollut merkityksensä. Jokainen teksti on pala suuremmasta kokonaisuudesta, polustani kohti yksinkertaisempaa elämää.

Kuluneet vuodet ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa. Ne ovat antaneet paljon.

Haluan kiittää teitä, rakkaat lukijani, kuluneista vuosista. Kiitos kommenteistanne, sähköposteista ja kirjoitusteni jakamisesta. Kiitos kun luette.

Kiitos kaikesta kannustuksesta ja kiitoksista. Kiitos välittämisestä. Kiitos ajatustenne, vinkkienne, mielipiteidenne ja oman elämänne tuokiokuvien jakamisesta kanssani.

Lämmin kiitos.

Ajatella, neljä vuotta.

Elämä jatkuu. Blogi jatkuu.

Kesätauko ja mietteitä blogin tulevaisuudesta

Elämässäni on menossa pysähtymisen ja asioiden pohdinnan aika, kuten aiemmin kirjoitin. Blogin ylläpito on ollut ajoittain raskasta, kirjoittaminen on tuntunut vaikealta ja toissijaiselta. Niinpä olen päättänyt vetää syvään henkeä ja laittaa Minimalismin Ilon kesäkuun mittaiselle tauolle.

Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa voidakseni hyvin. Viihdyn itsekseni, omien ajatusteni kanssa. Kirjoittaminen on blogin ylläpitämisessä minulle se helpoin osa. Olen kiitollinen kommenteistanne ja arvostan blogissa käytävää keskustelua valtavan paljon. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kaltaiselleni äärimmäisen introvertille ihmiselle keskusteluun osallistuminen ja kommentteihin vastaaminen on välillä varsin voimia vievää. Se on minulle sosiaalinen ponnistus siinä missä ihmisten kanssa keskusteleminen muutenkin.

Ajatus voi tuntua teistä vaikealta ymmärtää, joten selvennän sitä hieman. Kun huomaan saaneeni kymmenen uutta kommenttia sen jälkeen kun viimeksi kävin tilannetta katsomassa, mitä ajattelen? Olen iloinen ja kiitollinen, että haluatte jakaa ajatuksenne minun ja muiden lukijoiden kanssa. Sitten tuntuu siltä, kuin olisin kymmenen ihmisen ympäröimänä, joista jokainen kaipaa huomiotani. Se ei ole minulle luonteva olotila. Tunnen itseni keskipisteeksi, mutta haluaisin olla hiljainen sivustaseuraaja. Ymmärsin tämän mekanismin vasta hiljattain; en ollut tullut ajatelleeksi, että sosiaalisen kanssakäymisen lainalaisuudet voisivat toimia näin myös silloin, kun kyse on kirjoitetusta tekstistä ruudulla, mutta niin se minun kohdallani on. Huvituin kun ymmärsin, miksi sähköposteihin vastaaminen tuntuu kevyemmältä: siinä käyn keskustelua ainoastaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan!

Olen jo pidempään miettinyt, miten löytäisin tasapainon blogini ylläpidon kanssa. Koen pienimuotoista syyllisyyttä, kun kommentteihinne vastaaminen jää välillä sivuun kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Arvostan jokaista kommenttia ja olen halunnut vastata jokaiselle. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että jatkossa vetäydyn seuraamaan keskustelua enemmän sivusta, ja vastaan vain osaan kommenteista. Tai vastaan aiempaa lyhyemmin. Tai sitten en vaan osaa pysyä poissa kommenttilaatikosta… Tiedän miltä tuntuu, kun on nähnyt kommentin kirjoittamisen vaivan ja jää ilman vastausta. Itse olen aikoinaan tulkinnut tilanteen niin, että vaivani oli turha eikä kommentillani ollut mitään merkitystä. En halua aiheuttaa pahaa mieltä, enkä ajatusta siitä, etteikö kommenteillanne olisi merkitystä. Niillä on, enemmän kuin uskottekaan.

Se on ainakin selvää, että kun saan kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni jatkossakin. Myös sähköposteihin minulta saa vastauksen, kuten tähänkin asti. Julkaisuaikataulua muutan ainakin toistaiseksi niin, että kun nykyään julkaisen uuden tekstin joka neljäs päivä, niin heinäkuun alusta alkaen uutta luettavaa ilmestyy joka viides päivä. Ero tuskin näyttäytyy teille suurena, mutta minulle sillä on merkitystä.

Kommentointi tuntuu kaikkein vaikeimmalta asialta muuttaa, mutta juuri sitä minun olisi omalta osaltani muutettava, pitääkseni itsestäni ja jaksamisestani parempaa huolta. Vuosien mittaan on ollut hetkiä, jolloin olen miettinyt koko kommentoinnin sulkemista, mutta koen kommenteissa käytävän keskustelun niin tärkeänä, etten ole voinut sitä tehdä. Johtuu ehkä sivustaseuraajan luonteestani, mutta minusta tuntuu siltä, että kommenttilaatikon keskustelun tuotatte lähinnä te lukijat, minä olen vain antanut keskustelulle alkusysäyksen tekstilläni. Miltä teistä tuntuu, puuttuuko kommenttilaatikosta jotakin, jos jättäydyn siellä hieman aiempaa sivumpaan? Miten te asian näette? Mikä merkitys kommenteilla teille on?

Vetäydyn pian kesäkuuksi hiljaiseloon, mutta sitä ennen vastailen vielä ajatuksiinne. Toivon teille kaikille mitä ihanimpia kesäkuun päiviä, kaikkine pienine iloineen mitä elämä antaa. Tavataan täällä taas heinäkuussa!