Ilahduttavia asioita: kevättä odotellessa

Sain aiemman kirjoitukseni, Elämäniloa ja olemassaolon rakkautta, kommenteissa ehdotuksen, että ilahduttavista asioista voisi tehdä juttusarjan. Sehän sopii! Kirjoitan jatkossa mieltäni ilahduttaneista asioista satunnaisesti, silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Tänä vuonna kevät on antanut odottaa itseään. Tätä kirjoittaessani lämpötila on pari astetta plussan puolella ja maassa on viime yönä satanutta lunta. Ei tunnu vielä keväältä. Monet viime aikoina ilahduttaneista asioista liittyvät luontoon ja kevään odotukseen.

Kaatosade. Lumien sulamista odotellessa kaatosateen ääni talojen katoilla kuulostaa erityisen kauniilta.

Vesilammikot. Miten leveä hymy voi olla vesilätäkköön leikkimään päässeellä lapsella! Jututin lapsenlapsensa kanssa ulkoillutta naista, niin iloiseksi lapsen riemu minut sai. Lapsi istui lätäkössä mitä valloittavin hymy kasvoillaan, leikkien sinikeltaisella kuorma-autolla. Isoäiti oli iloinen nykyaikaisista, mukavista kuravaatteista, toisenlaista oli ollut aikoinaan omia lapsia lätäkköleikkeihin pukiessa.

Myös linnut ottavat ilon irti vesilammikoista, ja minä niiden katselemisesta. Eräänä päivänä seurasin pitkään variksen kylpyhetkeä pihaan muodostuneessa syvässä vesilammikossa. Se kahlasi veteen vatsaansa myöten ja loiskutteli vettä siivillään, kävi välillä sukimassa höyhenpukuaan viereisellä aidalla, ja palasi sitten yhä uudelleen kylpemään. Pian lammikossa oli kaksi kylpijää vuorotellen, kun toinenkin varis löysi mainion kylpypaikan.

Linnut! Siitä ei tunnu olevan kauaakaan, kun vielä kuuntelin tilhiparven kaunista ääntä, kuin kulkusten helinää. Talitiaisten laulu toi kevään jälleen vähän lähemmäksi. Vähän myöhemmin jäin ihmettelemään tuttua ääntä. Vasta taivaalle katsoessani uskoin, että se todella oli lokki, kevään ensimmäinen! Lokin ääni merkitsee minulle lähestyvää kesää, ei ihme etten loskassa tarpoessani heti uskonut korviani.

Joitakin päiviä myöhemmin katselin ulos ikkunasta. Ilahduin nähdessäni harmaasta pilviverhosta ilmestyvän viiden lokin parven. Hetken kuluttua, kuin tyhjästä, lintuja tuli pieni parvi lisää. Linnut sulautuivat taivaan harmauteen niin hyvin, että ne putkahtelivat näkyviin aivan yllättäen. Vähän kerrallaan lintuja tuli näkyviin yhä enemmän, ja pian niitä oli kymmenittäin, sitten jo kolminumeroinen luku. Vaikuttava näky.

Saan paljon iloa linnuista, kaikkein tavallisimmistakin. Lokit, naakat, harakat ja varikset ovat kiinnostavia puuhissaan ja kauniita katsella. Kuuntelin eräänä iltana radiosta Musiikin teemailtaa (Onnea 70-vuotiaalle Hectorille!) ja katselin samalla taivaalla lentäviä lintuja. Miten kaunis voikaan olla puhtaanvalkoinen lokki tummaa taivasta vasten päivän viimeisten auringonsäteiden heijastuessa sen höyhenpuvusta.

Puoli kuuta peipposesta, uskoisiko tuota? Eräänä aurinkoisena aamuna avasin ranskalaisen parvekkeeni oven ja kuulin peipon laulavan. Miten ihanalta se pitkän talven jälkeen kuulostaakaan!

Korkealla asuminen. Asuntoa etsiessäni halusin nähdä ikkunastani puita, taivasta ja lintuja. Nautin lintujen katselemisesta, ja niitä näkee korkealla asuessa todella läheltä. Alkutalvesta ihailin pitkään talon yllä leijaillutta, usean sadan linnun naakkaparvea. Päivittäin saan katsella, miten linnut lentävät läheltä ikkunani ohi tai ylittävät talon siipisulat lähes kattoa viistäen. Viime aikoina on ollut hauska katsella millaisia aarteita linnut ovat löytäneet pesiensä rakennustarpeiksi.

Ötökät. Kaatosateisena päivänä huomasin ikkunaani sadetta pitämään tulleen siivekkään. Siinä se suki tuntosarviaan, minulle nimetön hyönteinen. Toisena päivänä, aurinkoisena, ikkunassani oli kävelyllä leppäkerttu. Kärpänenkin on ikkunalla piipahtanut.

Hyönteisten näkeminen talven jälkeen kertoo siitä, että kevät on tulossa, vaikkei sitä säästä välttämättä joka päivä jaksaisi uskoakaan. Pian hyönteissyöjät palaavat ja riemukas laulu kaikuu kaikkialla.

Tulenkohan näkemään uuden kotini ikkunasta pääskysiä? Jos en, niin ainakin tiedän minne voin mennä niitä katsomaan ja kuuntelemaan.

P. S. Västäräkistä vähäsen! Kaksi päivää ennen tämän tekstin julkaisua näin kävelylenkkini loppupuolella västäräkin keikuttelevan pyrstöään lumikasan päällä. Joko nyt uskaltaisi sanoa, että kevät on tullut?

Elämäniloa ja olemassaolon rakkautta

Koen päivittäin iloa erilaisista pienistä asioista. Välillä minut valtaa pakahduttava onnen tunne, joka saa melkein hihkumaan ääneen. Keveän kupliva elämänilo, olemassaolon rakkaus.

Tänään haluan jakaa kanssanne, millaiset asiat viime aikoina ovat saaneet suuni hymyyn ja mielen keveäksi.

Banaanit! Tiedättekö miltä tuntuu, kun vihdoin vuosikymmenien jälkeen voi syödä jotakin herkullista, jonka luuli iäksi menetetyksi? Pidin jo lapsena valtavasti banaanin mausta, mutta en voinut sitä allergian vuoksi tuoreena syödä. (Sama koski lähes kaikkia muitakin hedelmiä, ainoastaan sitrushedelmiä saatoin syödä huoletta.) Vuosien mittaan kokeilin aina välillä, olisiko allergia helpottanut, joutuen yhä uudelleen pettymään.

Vasta joitakin vuosia sitten sain lisättyä ruokavaliooni yksi toisensa jälkeen herkkuja, joita en ollut aiemmin voinut syödä. Voi sitä iloa! Omenoita, päärynöitä, nektariineja, persikoita, kirsikoita, luumuja, aprikooseja, meloneja… mutta ei vieläkään banaania.

Vuosia kului. Joitakin viikkoja sitten kokeilin olisiko tilanne muuttunut. Banaani maistui ihanalta, ja olin valmis pettymään jälleen. Kun oireita ei ilmaantunut, olin revetä liitoksistani! Olen siis viime aikoina ottanut kaiken ilon irti banaanien syömisestä. Moni muu asia joutaa loppua, mutta banaanien vuoksi lähden kauppaan. Jos saan kaupasta vain raakoja banaaneja, en millään malttaisi odottaa hedelmien kypsymistä. Banaania kätevämpää evästä ei ole olemassakaan, sen käyttöliittymä on täydellinen. Banaanirakkauteni määrää on vaikea sanoin kuvata.

Kirjasto. Jokin aika sitten kirjastossa käydessäni katseeni osui tiedotteeseen, jossa kerrottiin uudesta palvelusta: kirjaston tietopalvelu etsisi aineistoa asiakkaan toivomasta aiheesta. Aivan loistava idea, uteliaan ja tiedonjanoisen taivas! Istahdin juttelemaan ja jätin toiveeni. Oli ihanaa kohdata toinen yhtä innostuneesti tietoon ja kirjoihin suhtautuva ihminen, joka vilpittömästi halusi auttaa minua löytämään aineistoa toivomastani aiheesta.

Noin parin viikon kuluttua sain puhelun. Aineisto oli valmiina odottamassa. Kun minulle ojennettiin täpötäysi ostoskorillinen kirjoja, yksi elokuvakin joukossa, minulle tuli joulu. Otin korin ja siirryin pöydän ääreen tutkimaan aarteitani. Lainasin lähes kaiken, ja kiitin vielä lähtiessäni. Suurin osa kirjoista oli sellaisia, etten olisi niitä koskaan itse löytänyt.

Luotettava reppu. Miten tulisin toimeen ilman sitä? Luotettava kumppanini on kestänyt aikaa ja rasitusta. Jotakin reppuni iästä kertoo, että siinä on oma tasku kannettavalle cd-soittimelle. Reppuun voi huoletta pakata suuret ruokaostokset tai vaikka ne parikymmentä kirjaa, jotka aarteenani viimeksi kotiin kirjastosta kannoin, se ei paina hartioita tai selkää. Onpa repussa kuljetettu yhdeksän litran maalipurkkikin kolmen korttelin päähän. Maalikaupan vanhempi herrasmies auttoi saamaan purkin reppuun, aivan kuin sitä tapahtuisi kaiken aikaa.

Portaat. Halusin kodin korkealta, jotta voin kävellä portaita. Sain kodin seitsemännestä kerroksesta. Koen ilon hetkiä huomatessani, että portaiden nouseminen sujuu aina vain kevyemmin. Repullinen kirjoja tai ruokaostoksia kulkeutuu ylös vaivatta. Käytän hissiä vain silloin, kun mukanani on suurempia tai erityisen painavia tavaroita. Tai kun minulla on kädet niin täynnä kasseja, ettei niiden kanssa ole turvallista (tai tilaa) nousta kierreportaita.

Kevät. Kevätaurinko ja linnunlaulu. Niistä ei voi hymyilemättä nauttia. Miten monella eri tavalla talitiainen voi laulaa? Vielä on talvista, mutta eipä aikaakaan, kun taivaalla alkaa näkyä muuttolintuja ja tienvarsilla nostavat päätään leskenlehdet.

Elämästä nauttivat ihmiset. Olin tulossa kotiin päin kävelylenkiltäni, kun hauska näky sai minut hymyilemään. Pienessä puistossa, paksun lumikinoksen päällä penkillä, istui nainen silmät kiinni, kasvot kohti aurinkoa.

Elämä tarjoaa loputtomiin ilon aiheita. Monen pitää ne nähdäkseen kohdata elämän rajallisuus silmästä silmään. Ehkä minunkin piti kokea kaikki se synkkyys, välillä loputtomalta tuntunut, osatakseni arvostaa kaikkea kaunista mitä maailmassa on.

Kunpa mahdollisimman moni voisi oikaista.