Ohjelmavinkkejä: Introvertit, luonto ja tavaroiden vähentäminen

Ajatuksia herättävien asiaohjelmien seuraaminen on yksi lempiajanvietteitäni. Näin alkutalvesta kuuntelen radiota tai television keskusteluohjelmia usein neuloessani, nauttien villalangan pehmeyden ja mielenkiintoisen ohjelman yhdessä luomasta kotoisasta tunnelmasta.

Tällä kertaa tarjoan ohjelmavinkkejä introverteista, arktisesta luonnosta, luonnon vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja mielenterveyteen sekä tavaroiden vähentämisestä.

Inhimillinen tekijä: Introvertin maailma

Miksi pitäisi aina olla yltiösosiaalinen? Inhimillisessä tekijässä keskustellaan introverteista, ujoudesta, sosiaalisuudesta eli seurallisuudesta, sosiaalisista taidoista, masennuksesta ja persoonallisuussyrjinnästä. Introverttius ja ujous eivät ole sama asia, seurallinen ei välttämättä ole sosiaalisesti taitava, ja sosiaalisuus voi sujuvan seurustelun ja aina äänessä olemisen lisäksi olla myös kuuntelemista, läheisyyttä ja sosiaalisessa mediassa seurustelemista.

Keskustelijoina ovat kirjailija Pauliina Vanhatalo, näyttelijä Martti Suosalo ja erityisesti temperamenttitutkimuksestaan tunnettu professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Inhimillinen tekijä: Miten luonto pelastaa?

Ympäristöllä on monenlaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnon monimuotoisuus suojaa terveyttä, lyhytkin kävely puistossa tai metsäpolulla auttaa laskemaan verenpainetta ja sitä kautta stressitasoa, joistakin leikkauksista toipuminen nopeutuu, kun ikkunasta näkyy kaistale vihreää luontoa. Luontoelämykset ovat auttaneet mielenterveyskuntoutujia jaksamaan paremmin arjen haltuunottamisessa ja vahvistaneet minäkuvaa.

Ympäristö ei ole mielenterveyden kannalta yhdentekevä asia, ja mielipaikkojen katoaminen esimerkiksi avohakkuiden vuoksi voi olla suuri kriisi. Entä jos suomalaisten kansantauti, masennus, olisikin yhteydessä katkenneeseen luontosuhteeseen ja mielipaikkojen häviämiseen?

Keskustelijoina ovat Kaarina Davis, joka paloi loppuun ja löysi yksinkertaisen elämän, teologi Pauliina Kainulainen, joka suree avohakattuja mieliä, sekä ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela, joka antaisi luontoa lääkkeeksi. He ovat sitä mieltä, että meidän tulisi ryhtyä vaatimaan parempaa ympäristöä ja enemmän viheralueita kaupunkeihin.

Katoava Pohjola

Katoava Pohjola on hieman erilainen luonto-ohjelma, joka on vahvasti kiinni tässä ajassa. Juuri tällaista olen kaivannut! Sarjassa käsitellään arktista luontoa ja ihmisten kykyä elää rinnakkain luonnon kanssa, sekä ristiriitoja luonnonsuojelun ja elinkeinonharjoittamisen välillä.

Toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen luotsaa ohjelmaa hyvällä otteella, etsien ymmärrystä asioihin liittyvistä monista näkökulmista. Hän myös pohtii oman luontomatkailunsa aiheuttamaa hiilijalanjälkeä, sen oikeutusta ja luontomatkailun vaikutuksia herkkiin arktisiin luontokohteisiin ja niiden eläimiin.

Sari Valto: Tavara pois ja onni tilalle?

Tässä ohjelma heille, joita keskustelu KonMari-metodista ei vielä väsytä. Suomen KonMari-ryhmää Facebookissa vetävä Mira Ahjoniemi ja kirjan Loistava järjestys kirjoittaja, sekä tutkija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto keskustelevat KonMari-metodista, tavaran vähentämisestä ja onnellisuudesta.

KonMari sai Mira Ahjoniemen miettimään, kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa. Samalla elämänasenne muuttui iloisemmaksi. Ilana Aalto uskoo KonMari-metodin suosion kertovan muuttuneesta ilmapiiristä: kulutusyhteiskunnasta ollaan siirtymässä yhä tietoisemman kuluttamisen kulttuuriin.

Mukavia katselu- ja kuunteluhetkiä!

Introvertti, ekstrovertti ja miten vietetään hauska päivä

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että tulen vielä nauttimaan hiljaisuudesta. Vältin hiljaisuutta yksin ollessani, sillä en halunnut jäädä vain ajatusteni seuraan. Hiljaisuus nosti pintaan yksinäisyyden tunteita ja ajatuksia elämäni riittämättömyydestä.

Paetessani hiljaisuutta pakenin itseäni ja erilaisuuttani, jota en tuolloin täysin ymmärtänyt saati hyväksynyt. Yksin ollessani mieleeni hiipi usein ajatus, että minun pitäisi olla muualla. Ihmisten seurassa, tapahtumissa, harrastamassa, siellä missä ihmiset kokoontuvat. Suunnittelin paperille miten elämääni muuttaisin.

Luettuani Susan Cainin kirjan Hiljaiset – Introverttien manifesti, ymmärsin olevani erittäin introvertti. Voisi sanoa, että lähes erakko. Asiat loksahtivat kohdalleen.

Ajatukset elämäni riittämättömyydestä olivat olleet ekstrovertin kulttuurin tuottamia ja ekstrovertilta kumppanilta omaksuttuja, eivät minun omiani. Tekemäni suunnitelmat olivat unohtuneet pöytälaatikkoon, koska en todellisuudessa halunnut elää niiden mukaista elämää.

Kun parin toinen osapuoli on vahvasti introvertti ja toinen sopivasti ekstrovertti, molemmille mieluisan tekemisen keksiminen voi olla vaikeaa. Kun minä viihdyn, kumppanillani on usein tylsää. Kun hän viihtyy, minua yleensä ahdistaa.

Ennen kuin aloimme ymmärtää toistemme erilaisuutta, ehdimme kokea monia turhauttavia ja pahaa mieltä aiheuttaneita tilanteita. Mukavaksi yhdessäoloksi ajateltu tekeminen voi tuntua hyvin yksinäiseltä, jos toinen ei viihdy, on vähällä nukahtaa tai haluaa ahdistuneena kotiin.

Ajan myötä ymmärsimme, että on parempi toimia toisin. Tekisimme yhdessä asioita joiden parissa molemmat viihtyvät, ja vain itseä miellyttäviä asioita erikseen. Elämämme ja suhteemme muuttui entistä paremmaksi, kun hyväksyimme toistemme erilaisuuden ja aloimme ottaa sen myös käytännössä huomioon.

Minä sain enemmän aikaa olla yksin ja tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Kumppanini sai enemmän aikaa käydä itsekseen tai kavereidensa kanssa milloin missäkin.

Tänä kesänä vietimme kumpikin tahoillamme omanlaistamme hauskaa päivää.

Kumppanini lähti kaveriporukalla koko päiväksi festareille. Minä vietin päivää itsekseni. Kävelin kirjastoon hakemaan mielenkiintoista luettavaa ja kuunneltavaa. Ostin kaupasta hyvää syötävää. Illalla kävisin saunassa.

Kotiin tultuani laitoin lempeää jazzia soimaan. Musiikki vaikuttaa minuun voimakkaasti. Rakastan Nina Simonen ja Ella Fitzgeraldin laulujen tunnelmaa, samoin Keb’ Mo’:n bluesia. Sitä tunnetilaa, joka minussa heitä kuunnellessani vallitsee, on mahdoton sanoin kuvailla. Siinä yhdistyvät elämänilo, voima, melankolia, rauha, onnellisuus, läsnäolo ja kotoisuus, rintaa pakahduttavalla tavalla.

Katselin minimalistista arkkitehtuuria ja sisustusta käsitteleviä kirjoja. Erityisesti pidin Patricia Buenon kirjasta Minimalism & Colour, joka käsitteli minimalismia myös elämäntapana. Nautin kirjan värikkäistä, kauniisti suunnitelluista tiloista. Mietin tulevaa ikkunaremonttia, jonka yhteydessä olen varautunut maalaamaan kaikki seinät ja tarpeen mukaan myös katot uudelleen. Katselin ympärilleni, pohdiskelin kotimme ulkoasua ja toimivuutta. Mietin erilaisia värivaihtoehtoja.

Kun musiikki loppui, nautin hiljaisuudesta. Katselin viihtyisää kotiamme, muistelin miten pitkälle olemme päässeet siitä, miltä täällä vielä joitakin vuosia sitten näytti. Omissa ajatuksissani, hiljaisessa huoneessa, tunsin tyytyväisyyttä ja onnea.

Niin paljon kuin nautinkin yksinolosta, oli mukava saada kumppanini yöllä kotiin. Söimme yhdessä pientä yöpalaa, vaihdoimme kuulumiset ja menimme nukkumaan. Meillä molemmilla oli ollut oikein hauska päivä.

Sääntöjä, sääntöjä, sääntöjä

Eksyin lukemaan nettikeskustelua naisten vaatetuksesta ja tyylistä. Aihe on keveä, mutta tulin surulliseksi.

Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi niin sanotusta naisten maailmasta. (Tai itse asiassa ihan koko maailmasta.) Mitä enemmän yritän ymmärtää, sitä vähemmän saan kiinni mistä oikein on kysymys.

Tuntuu siltä, kuin tarkkailisin sivusta jotakin eksoottista eläinlajia. Tekstissä esittämäni havainnot ja käsitykset perustuvat pääosin nettikeskusteluihin, blogeihin ja niiden kommentteihin. Osa huomioista on tullut vastaan myös henkilökohtaisessa elämässä.

Naisten maailma tuntuu olevan täynnä sääntöjä. Ne lienevät naistenlehtien ja muun tehokkaan markkinointikoneiston tuottamia, en käsitä mistä muualta ne tulisivat. Näyttää siltä, että ne myös leviävät ns. perimätietona. (Kauneuteen liittyvistä säännöistä kirjoitin tässä.)

Toisten naisten onnistumista sääntöjen noudattamisessa arvioidaan, usein hämmentävän ylimieliseen, jopa jyrkän tuomitsevaan sävyyn. Sääntöjen rikkoja nähdään syystä tai toisesta epäonnistuneeksi, mutta riittävän itsevarmasti ja näkyvästi sääntöjen yli kävelevää saatetaan ihailla. Tai sitten häntä pidetään hyvin omalaatuisena. Missä raja kulkee, ei aavistustakaan.

Mutta nyt pukeutumiseen ja tyyliin liittyviin sääntöihin.

Lyhyisiin naisiin liittyvät säännöt ovat suosikkejani, koska itse olen 160 senttiä pätkä. Seuraavassa joitakin lyhyiltä naisilta kiellettyjä asioita:

Maksimekot
Kaikki polvimittaista pidemmät hameet
Matalat kengät
Caprihousut
7/8 mittaiset housut
Leveät vaatteet
Kaikki mikä visuaalisesti ”katkaisee” ihmisen jostakin kohtaa

Ja tämä kaikki sen vuoksi, että lyhyen pitää yrittää näyttää pidemmältä, koska – no pitää nyt vaan yrittää näyttää pidemmältä. Päälleen ei sovi laittaa vaatteita, jotka saavat ihmisen näyttämään itsensä mittaiselta, tai hyvänen aika, vielä lyhyemmältä.

Hameen käyttö tuntui olevan kovasti vaikea asia. Hametta ei voi käyttää, jos:

On lyhyt
Ei ole ruskettunut
Jos on lyhyet jalat
Jos on paksut pohkeet
Jos rumat polvet (?) näkyvät
Jos iho on epätasaisen värinen
Jos jaloissa näkyy verisuonia

On myös ikään liittyviä sääntöjä:

Pitää pukeutua ikänsä mukaisesti
Keski-ikäinen ei saa pukeutua ikänsä mukaisesti
Pitää olla nuorekas
Ei saa pukeutua kuin nuoret, ellei ole enää nuori
Ikä määrittää, miten saa pukeutua
Keski-ikäisenä pitkät hiukset tulee leikata lyhyiksi

Eikä unohdeta vartalon kokoon ja muotoon liittyviä sääntöjä:

Väljät vaatteet ovat vain laihoja varten
Istuvat, vartalonmyötäiset vaatteet ovat vain kiinteitä varten
Vain kiinteät vartalon osat saavat näkyä
Niin kutsutut ”persjalkaiset” eivät sovi mihinkään vaatteisiin
Pukeutumisen tulee visuaalisesti lisätä pituutta
Pukeutumisen tulee hoikentaa olemusta

Oikein ja hyvin pukeutuva nainen:

Käyttää korkokenkiä
Näyttää seksikkäältä
Korostaa naisellisuuttaan
Käyttää klassisia tai muodikkaita vaatteita

Muita sääntöjä:

Ei pidä pukeutua kuten muut ja hukkua massaan
Pitää pukeutua kuten muut eli muodin mukaisesti
”Tanttamaiset” vaatteet kielletty (määritelmä erittäin laaja)

En voi kuin ihmetellä.

On helppo huomata, että ihanne on pitkä, hoikka, kiinteä, nuori, muodinmukainen, tyylikäs, seksikäs, naisellinen, kaunis – täydellinen nainen. Jos näin onnekkaasti ei ole sattunut käymään, ”virheet” tulee peittää näkyvistä tai niitä tulee pyrkiä pukeutumisella häivyttämään.

Miksi naiset ylläpitävät tällaisia sääntölistoja ja arvottavat itseään ja muita niiden mukaan? Mitä järkeä niissä on?

Olen aina ihmetellyt, ja ilmeisesti tulen aina ihmettelemään, miksi ihmiset rajoittavat olemistaan ja elämistään erilaisten, mitä kummallisimpien sääntöjen mukaan. Sääntöjen, joiden painumisesta unohduksen suohon kukaan ei kärsisi, mutta maailma saattaisi muuttua hiukan paremmaksi paikaksi elää.

Monet säännöt ovat median ja markkinointikoneiston luomia, ja niiden tarkoitus on pitää meidät tyytymättöminä itseemme, tavaroihimme ja elämäämme. Koulia meistä ihannekuluttajia, joille on helppoa myydä yhtä sun toista erilaisten ”virheiden” ja ”puutteiden” korjaamiseksi.

Ja se todella toimii.

Vai moniko tuntemasi ihminen on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on?

Helpoin tapa lisätä tyytyväisyyttä itseään ja elämäänsä kohtaan on siirtyä sivuun kulutuskulttuurin ja markkinoinnin vaikutuspiiristä. Jättää katsomatta, kuuntelematta ja lukematta mainokset sekä kaikenlaiset mediasisällöt, joiden päätarkoitus on lisätä myyntiä. Ja lopettaa turha kaupoissa (myös verkkokaupoissa) kiertely.

Näillä keinoilla minun peilistäni alkoi useimpina päivinä näkyä itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, kaunis ihminen. Polvineen, pohkeineen, mataline kenkineen ja hameineen kaikkineen.

Voit päästää irti menneisyyden harmittelusta

Moni meistä harmittelee menneisyydessä tapahtuneita asioita. Miettii, miten olisi pitänyt valita toisin, toimia toisin, olla tekemättä jotakin mitä tuli tehtyä.

Toive siitä, että asiat olisivat menneet toisin, on perin inhimillinen. Siitä vaan ei ole meille mitään hyötyä.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka harmittelivat vuosia tai vuosikymmeniä jälkeenpäin nuorena kesken jätettyä, lupaavasti alkanutta urheilu-uraa. He miettivät samoja kysymyksiä. Miksi en tehnyt enemmän töitä? Miksi en yrittänyt kovemmin?

Vuosien vieriessä moni asia mielessämme muuttuu. Muistikuvat ajatuksista, tunteista ja tapahtumista haalenevat. Olemme saattaneet värittää niitä uusilla tulkinnoilla, antaen niille alkuperäisestä poikkeavia merkityksiä. Ajatukset ratkaisuihimme aikoinaan vaikuttaneista syistä eivät vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin ole välttämättä kovinkaan luotettavia.

Menneisyyden tapahtumia vuosia myöhemmin muistellessamme, ne ovat muuttuneet osaksi laajempaa elämänhistoriaamme. Meidän on vaikea tavoittaa menneisyyden päätöksiin vaikuttaneita olosuhteita aidosti sellaisinaan, kun tiedämme mitä kaikkea niiden jälkeen tapahtui. Ajatuksemme menneisyydestä värittyvät tiedoilla, joita ei päätöksentekohetkellä vielä ollut olemassakaan.

Joskus elämä tuottaa pettymyksiä. Kenties tuli valittua koulutuspolku tai ura, joka osoittautui vääräksi. Kun tuntee tipahtaneensa takaisin nollapisteeseen, tulee usein kiusaus katsoa menneisyyteen. Silmien eteen alkaa muodostua kuva siitä lahjakkaasta urheilijanalusta, joka olisi voinut päästä vaikka miten pitkälle, kun olisi vain tehnyt riittävästi töitä unelmansa eteen.

Kokemuksemme siitä, että hukkasimme hyvän tilaisuuden, tuntuu menetykseltä. Tosiasia kuitenkin on, että kukaan ei tiedä, millainen todellisuus toisenlaisesta valinnasta olisi seurannut. Olisiko se ollut parempi, huonompi, vai tuonut lopulta samaan pisteeseen missä jo ollaan, sitä ei voi tietää.

Jos menneisyyden valinnat harmittavat, on hyvä huomata pari asiaa.

1. Päätökset tehdään aina sillä elämänkokemuksella ja niiden tietojen pohjalta, mitä päätöksentekohetkellä on käytettävissä.

2. Ratkaisuja tehtäessä on aina pyrkimys parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, sen hetkiset resurssit ja olosuhteet huomioon ottaen.

On turha kantaa mukana painolastia menneisyyden ratkaisuista, sillä emme voi niille enää mitään. Emme voi palata ajassa taaksepäin ja muuttaa tapahtunutta. On hyvä ymmärtää, että valitsimme kussakin tilanteessa niin kuin silloin parhaaksi koimme, toimien parhaan tietomme mukaan.

Voimme luottaa, että teimme parhaamme, tuntea myötätuntoa itseämme kohtaan ja päästää irti.

Elämää voi muuttaa vain siitä pisteestä käsin, missä nyt olemme. Menneisyyttä harmittelemalla hukkaamme tämän päivän. On viisainta hyväksyä, että se mitä tapahtui, tapahtui, ja jatkaa eteenpäin.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Menneisyyden valinnoista ei tarvitse tehdä lukkoon löytyä kohtaloa, jota on toteutettava kunnes päivämme päättyvät. Jos teimme mielestämme vääriä valintoja, voimme monien asioiden kohdalla valita uudelleen.

Se, mikä eilen oli vielä tulevaisuutta, on huomenna jo menneisyyttä. Käyttäkäämme tämä päivä hyvin.

Neljä vuotta Minimalismin Iloa!

Huomenna tulee kuluneeksi neljä vuotta Minimalismin Ilon ensimmäisestä julkaisusta.

Kävin sen kunniaksi läpi vuosien mittaan kirjoittamiani tekstejä. Yksinkertaistin kategorioita ja muotoilin vanhempia tekstejä kevyesti, parantaakseni niiden luettavuutta. Joitakin, kirjoitushetkellä ajankohtaisia, tekstejä poistin, koska niiden sisältö oli vanhentunut.

Oli mukava huomata, että saatoin jättää vanhat tekstit sisällöltään ennalleen, hyväksyä ne sellaisinaan. Vielä joitakin vuosia sitten olisin tuntenut tarvetta parannella ja kirjoittaa niitä uudelleen. Olen iloinen, että olen onnistunut päästämään irti perfektionismista.

Huomasin myös palanneeni joihinkin aiheisiin yhä uudelleen, ilman että olin ollut siitä kirjoitushetkellä tietoinen. Muistini tuntuu olevan täynnä reikiä. Tekstejä yhteen menoon lukiessa toisto tuntui harmilliselta, mutta kun kyse on blogista, johon tekstit kirjoitetaan ja julkaistaan yksitellen vuosien kuluessa, ehkä sen voi sietää. Niin asia nyt kuitenkin on, enkä aio sitä jälkikäteen korjata.

Vanhoihin teksteihin palaaminen virkisti muistia. Asiat ovat muuttuneet valtavan paljon. Minä olen muuttunut, kumppanini on muuttunut, ja sen myötä myös suhteemme on muuttunut. Olemme hitsautuneet entistäkin paremmaksi tiimiksi.

Luin vanhoja tekstejä myös sillä ajatuksella, että valitsisin niistä muutamia suosikkejani tämän tekstin liitteeksi. Se oli täysin mahdotonta.

Miten valita suosikkeja omasta kasvutarinastaan? Kaikella on ollut merkityksensä. Jokainen teksti on pala suuremmasta kokonaisuudesta, polustani kohti yksinkertaisempaa elämää.

Kuluneet vuodet ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa. Ne ovat antaneet paljon.

Haluan kiittää teitä, rakkaat lukijani, kuluneista vuosista. Kiitos kommenteistanne, sähköposteista ja kirjoitusteni jakamisesta. Kiitos kun luette.

Kiitos kaikesta kannustuksesta ja kiitoksista. Kiitos välittämisestä. Kiitos ajatustenne, vinkkienne, mielipiteidenne ja oman elämänne tuokiokuvien jakamisesta kanssani.

Lämmin kiitos.

Ajatella, neljä vuotta.

Elämä jatkuu. Blogi jatkuu.

Pelko myy

On kaksi asiaa, joiden avulla ihmisille on helppo myydä lähes mitä tahansa. Myös tuotteita, joita he eivät tarvitse – tai välttämättä edes halua.

Nuo kaksi tehokasta myyntiapulaista ovat pelko ja epävarmuus.

Vakuutukset. Korkokatot. Ravintolisät. Vitamiinit. Superfoodit.

Ihmiselämä on täynnä epävarmuustekijöitä. Tulevaisuus on tuntematon, voimme pelätä mitä se tuo tullessaan. Onko tulevaisuutemme turvattu? Terveytemme? Läheisemme? Omaisuutemme?

Kosmetiikka. Harrastukset. Vaatteet. Elektroniikka. Sisustustuotteet. Autot. Asunnot. Juhlapäivät. Lomat.

Yksi parhaista myyntivalteista on ruokkia ulkopuolelle jäämisen pelkoa. Olenko hyväksytty? Kuulunko joukkoon? Arvostetaanko minua? Erotunko muista ikävällä tavalla?

Epävarmuuksillamme tehdään härskisti kauppaa.

Kosmetiikka on malliesimerkki tuotevalikoimasta, jota myydään silkalla epävarmuudella. Välttämättömiä tuotteita koko tarjolla olevasta tuotearsenaalista on olemattoman vähän.

Siitä huolimatta, etten ole koskaan ollut kiinnostunut kosmetiikasta, en ole voinut välttyä kosmetiikkamarkkinoinnilta. Puhumattakaan kaikista niistä ”totuuksista”, joiden avulla meille kosmetiikkaa myydään:

Ihon sävyn ei sovi olla epätasainen.
Iho ei saa punottaa.
Iho ei saa olla kalpea.
Iho ei saa kiiltää.
Ihossa ei saa olla ryppyjä ja juonteita.
Tummia silmänalusia ei sovi olla.
Ihohuokosten tulee olla pienet.
Ihossa ei saa olla näppylöitä.
Ihossa ei saa olla mitään ”virheitä”.
Silmäripsien tulee olla pitkät ja kaarevat.
Silmäripsien tulee olla tummat tai värilliset, ei vaaleat.
Kulmakarvojen tulee erottua.
Kulmakarvojen tulee olla tietyn muotoiset.
Huulten tulee erottua.
Huulten tulee olla täyteläiset.
Silmien tulee korostua.
Hiusten tulee kiiltää.
Hiusten tulee olla paksut.
Hiuksissa ei saa olla niiden omaa rasvaa.
Hiusten oma väri on yleensä väärä.
Kasvojen luonnollinen muoto voi olla puutteellinen.
Oma luonnollinen tuoksu on pidettävä poissa.
Ihokarvoitusta sallitaan vain tietyissä paikoissa.
Ihon tulee olla sileä ja pehmeä.
Ihossa ei saa olla kuoppia eikä arpia.

Mistä tämänkaltaiset vaatimukset ovat tulleet? Kuka säätelee millainen on hyväksyttävä ulkonäkö? Siis naisen hyväksyttävä ulkonäkö – miehiähän tämä lista ei koske.

Markkinointikoneisto luo käsityksiä siitä, miten tulisi elää ja mitä tulisi kuluttaa ollakseen hyväksytty muiden silmissä. Se luo ongelmia, joista meidän olisi syytä huolestua, voidakseen myydä meille niihin ratkaisuja.

Meille kerrotaan, että tavarat ovat itseilmaisun väline. Pidämme tärkeänä miten pukeudumme ja millaisia tavaroita omistamme – emmehän halua ilmaista itsestämme vääränlaisia asioita. Ilmaisemme persoonallisuuttamme ja yksilöllisyyttämme, usein maailmanlaajuisesti myydyn massatuotetun tavaran avulla.

Jatkuvan kuluttamisen oikeuttamiseksi ja lisäämiseksi meille vielä kerrotaan, että säilytystilaa ei voi olla koskaan liikaa. Pienempiä ja edullisempia asuntoja myydään ”sijoittajille” ja ”ensiasunnon ostajille”, sillä eihän niiden tule muille kelvata, heidän odotetaan ostavan suurempaa ja kalliimpaa.

Kun riittävän moni elää markkinointikoneiston luomassa harhassa sitä kyseenalaistamatta, pelko ja epävarmuus pysyvät yllä.

Harva uskaltaa ottaa kovin suurta askelta toiseen suuntaan, sillä se tarkoittaa muista erottautumista. Ja sehän ei kaikille käy, koska mitä jos tuo erilainen onkin jotakin enemmän kuin minä? Hyväksytympi, ihaillumpi, arvostetumpi – parempi?

Epävarmuuden loputon kehä.

Kannattaako markkinointikoneiston luomia vaatimuksia ja odotuksia kuunnella? Mitä hyötyä siitä on?

Jos haluaa elää epävarmuudessa, pelossa ja tyytymättömyydessä, niin ilman muuta. Jos haluaa miettiä, omistaako nyt varmasti juuri ne tavarat, joita tällä hetkellä olisi hyvä omistaa antaakseen itsestään tietynlaisen vaikutelman, niin ehdottomasti.

Me emme ole mitä omistamme. Me emme lakkaa olemasta, vaikka lakkaisimme omistamasta.

Itseilmaisu tavaran avulla on harhaa. Se on silkkaa mielikuvitusta ja kulutuskulttuurin opettamia mielikuvia.

Jos kymmenen satunnaista, tuntematonta ihmistä kertoisi kotisi, tavaroidesi ja vaatteidesi perusteella millainen ihminen olet, saisit kymmenen erilaista vastausta. Yksilölliset kokemuksemme, mielikuvamme ja stereotypiamme vaikuttavat siihen, mitä muista ajattelemme. Näitä ajatuksia on mahdoton hallita yrittämällä omistaa oikeanlaiset tavarat.

Kulttuurimme on vahvasti kulutuksen ja markkinointikoneiston harhan kyllästämä. Voi viedä aikansa nähdä sen taakse. Kun näet, on helpompi irrottautua sen vallasta.

Millaista elämä on, kun ei tiedä sisustustrendeistä, kosmetiikkauutuuksista, muodista, trendikkäistä lomakohteista, minkä tahansa tuotteen päivitetystä versiosta ja kauppojen tämänhetkisestä valikoimasta? Mitä sellainen elämä antaa?

Vapauden?

Tv-vinkkinä Dokumenttiprojekti onnellisuuden etsinnästä

Katsoin eilen Yle Areenasta Wille Hyvösen ohjaaman dokumentin Onnelliset. Siinä Wille hakee apua kolmelta eri elämäntaitovalmentajalta saavuttaakseen jälleen onnellisuuden, jonka hän äkillisesti kadotti.

Elokuva onnistui mainiosti siinä, mitä elokuvilta kaipaan: herättämään ajatuksia.

Mielestäni elokuva kuvaa osuvasti tätä aikaa. Aikaa, jolloin taikasanat lähes mihin tahansa ovat ”super” ja ”pika”.

Moni tavoittelee terveyden sijaan superterveyttä, suosimalla ruokavaliossaan erityisiä superruokia. Osalle mikä tahansa liikunta ei enää riitä (vaikka lähtötaso olisi sohvaperuna), vaan on tavoiteltava maratonia, triathlonin täysmatkaa tai menestystä fitnesslajeissa.

Yhteiskunnallisesti huolestuttavimpana pidän kuitenkin ilmiötä, että osa ihmisistä on saanut päähänsä, että tulisi olla koko ajan onnellinen. Eikä tietenkään tyynesti, arkisesti onnellinen, vaan euforisen näkyvästi onnellinen, jolloin koko elämä kaikkine osa-alueineen olisi täydellisen hyvin.

Onnellisuusjahti-ilmiössä minua huolestuttaa sen harhaisuus ja vaikutukset ympäröiviin ihmisiin. Elämä ei ole jatkuvaa kuplivaa onnellisuutta. On normaalia ja elämään kuuluvaa tuntea kaikenlaisia tunteita. Pakkopositiivisuus ja onnellisuus vaikka väkisin tuskin ovat pidemmän päälle aivan harmittomia lähestymistapoja elämään.

Sosiaalisella medialla lienee suuri vaikutus ilmiön synnyssä. Kaikkihan pitävät iloisista ja positiivisista ihmisistä, joten positiivisia ilmiöitä pyritään korostamaan ja negatiivisia häivyttämään. Kun katselee muiden päivityksiä heidän täydelliseltä näyttävästä elämästään, moni alkaa verrata omaa elämäänsä tuohon kuvitelmaan. Ja miettiä, onko oma koti, itse tai puoliso riittävän hyvä, vai pitäisikö olla jotakin parempaa.

Ja oli kyse sitten mistä tahansa, se tulisi saavuttaa nopeasti. Silloinkin, kun se ei ole mahdollista.

Liian usein saa nykyään lukea, miten parisuhteita tai perheitä on rikottu sen tapaisilla sanoilla kuin ”et tee minua onnelliseksi” tai ”minulla on kaikki, mutta en ole onnellinen”. Se tekee surulliseksi.

Meidän on löydettävä onni itsestämme, sitä ei kukaan toinen voi meille antaa. On kohtuutonta odottaa, että toinen ihminen tekisi meidät onnelliseksi.

Olen löytänyt elämääni tyyntä onnellisuutta, joka säilyy usein pohjavireenä myös huonoina päivinä. Se löytyi pidemmän ajan kuluessa, kun opin hyväksymään itseni erilaisine tunteineni ja ajatuksineni. Kun opin kohtelemaan itseäni ja sen myötä myös muita lempeämmin. Kun lakkasin asettamasta tavoitteita ja odottamasta elämältä jotakin, mitä minulla ei juuri nyt ole. Kaikkein tärkeintä on ollut hyväksyä elämä sellaisena kuin se on.

(Tässä kohtaa on sanottava, että kenenkään ei tule opetella hyväksymään esimerkiksi tilannetta, jossa toisen ihmisen toiminta uhkaa henkeä tai terveyttä. On erotettava toisistaan asiat, joihin on pyrittävä vaikuttamaan ja asiat, jotka ovat osa tavallista elämää ja joiden kanssa olisi viisainta oppia elämään voidakseen hyvin.)

Tällaisia ajatuksia minussa herätti Dokumenttiprojekti: Onnelliset. Suosittelen katsomaan. Olisi mukava kuulla, millaisia ajatuksia se teidän lukijoiden mieleen toi.