Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin

Suomessa heitetään vuosittain ruokaa roskiin 20-30 kiloa henkeä kohti. Suurin osa, 35 prosenttia, koko elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Näin meille kertoo Saa Syödä! -sivusto. Hävikki on paitsi tarpeetonta ympäristön kuormitusta myös hukkaan heitettyä rahaa.

Ehdotan toimenpiteitä ruokahävikin lopettamiseksi. Olen vuosien varrella ja etenkin viime aikoina kokenut ne toimiviksi: siitä lähtien kun olen asunut yksin (marraskuusta 2016), ruokahävikkiä ei ole syntynyt yhtään. (Onpas sittenkin, kerran onnistuin tekemään syömäkelvotonta ruokaa…) Tiedostan, että yksin asuvalla tilanne on helpompi kuin suuremmalla perheellä, mutta joka tapauksessa samat keinot toimivat.

1. Muuta asennettasi.

Kun teet valintoja ruokakaupassa, pidä mielessä, että kaiken mitä aiot ostaa, myös syöt. Osta vain ruokatarvikkeita, jotka todella aiot myös syödä tai valmistaa ruoaksi.

2. Osta vähemmän.

Jos ruokaa jää syömättä ja menee vanhaksi, syy on usein siinä, että sitä on hankittu liikaa. Nälän siirtämiseksi on selvästi löytynyt jotakin muuta syötävää. Osta jatkossa vähemmän.

3. Pakasta ajoissa.

Jos et voi ostaa vähemmän, koska pakkauskoko on liian suuri (esimerkiksi leipäpaketti), pakasta osa tuoreeltaan. On mukavampaa sulattaa tuoreena pakastettua leipää syötäväksi, kuin syödä vähän liian myöhään pakastettua tai ilman pakastamista kuivahtanutta. Pidempään jääkaapissa ihmettä odottanutta ruokaa ei myöskään voi pakastamalla elvyttää.

4. Huolehdi, etteivät ruokatarvikkeet unohdu kaappiin.

Pidä jääkaappi ja muut ruokakaapit loogisessa järjestyksessä, jotta pystyt helposti tarkistamaan tuotteiden parasta ennen ja käytettävä ennen -päiväykset. Tuoreimmat tuotteet taakse, vanhimmat eteen. Voit myös laittaa kaappeihin Syö minut! -laatikot, joihin kokoat tarvikkeita, jotka uhkaavat vanhentua. Näin jokainen kaapilla kävijä näkee helposti, mitä seuraavaksi kannattaisi popsia.

Jos jääkaapissa säilytettävät kasvikset uhkaavat unohtua niille varattuun laatikkoon (omastani ei näy edes läpi), harkitse koko laatikon poistamista. Kasvikset ovat tuoretavaraa ja parhaimmillaan sananmukaisesti tuoreena, niitä ei kannata säilyttää pitkään, ravintoarvot vain heikkenevät.

Syömme useamman kerran joka päivä. Jääkaapin ovi avataan monta kertaa päivässä. Päiväyksien tarkistus yhdellä oven avauksella vaikka päivittäin ei ole liikaa vaadittu, kunhan jääkaapissa on järkevä järjestys.

5. Huolehdi oikeasta säilytyslämpötilasta.

Jääkaapin lämpötilalla on merkitystä. Jos jääkaapissasi ei ole lämpömittaria, hanki sinne sellainen. Herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja lihat, varsinkin tuoreina.

6. Muista se asenne: kaikki syödään.

Mikä on ostettu, se syödään. Mitä yksinkertaisempi ostos, sitä helpompi syödä. Kaikkea ei edes tarvitse erityisesti valmistaa ruoaksi. (Nimimerkki Siitä mennään mistä aita on matalin.) Mitä kunnianhimoisempi ateria-ajatus, sitä todennäköisemmin jotakin puuttuu. Tai ei jaksa/viitsi/huvita alkaa laittaa ruokaa.

Hedelmiä, marjoja ja monia kasviksia voi syödä sellaisenaan. Osa kasviksista hyötyy nopeasta höyryttämisestä, vähässä vedessä keittämisestä tai vaikka wokkaamisesta. Osa juureksista on mielestäni parhaimmillaan sellaisenaan palana tai raasteena, tai ne voi pilkkoa uunivuokaan öljyn, yrttimausteiden, suolan ja pippurin kanssa, uuni hoitaa loput.

Ruoka-aineet, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, tulee varmimmin syötyä kun jätät ne esille näkyvälle paikalle. Tuoreyrtit käyvät monenlaiseen ruokaan, osa toimii mainiosti sellaisenaan leivän päällä.

Joidenkin ruokatarvikkeiden (esimerkiksi pesto ja aurinkokuivatut tomaatit) säilyvyys purkin avaamisen jälkeen voi olla yllättävän lyhyt. Pidä se mielessä jo ostohetkellä, ja mieti hetki, miten aiot saada purkin käytettyä, ennen kuin tuote pilaantuu. Edellä mainitut käyvät oikeastaan mihin vain. Höyrytettyjen kasvisten joukkoon, pastan joukkoon, pyttipannuun, teeleipä- tai sämpylätaikinaan…

7. Jätä välillä käymättä kaupassa.

Jos et syystä tai toisesta yhtäkkiä yllättäen pääsisikään kauppaan, kaapeistasi todennäköisesti löytyisi jotakin syötävää. Tällaisia ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päiviä voi viettää muutenkin, jotta ruokatarvikkeiden kiertoaika lyhenee ja kaapeista löytyy mahdollisimman tuoreita ruoka-aineita.

Syömme elämämme aikana niin monta kertaa, ettei joka ainoan aterian tarvitse olla jotain erikoisen ihmeellistä. Ateria voi hyvin koostua kokoelmasta erilaisia ruoka-aineita, jotka valmistetaan kukin niin kuin niille eduksi on tai syödään sellaisenaan. Eikä välttämättä sekoiteta kaikkea yhteen epämääräiseksi mössöksi, vaan laitetaan lautaselle kauniisti vieretysten.

8. Opettele käyttämään luovuutta.

Ruoka voi olla hyvin yksinkertaista. Reseptejä ei ole pakko käyttää. Mieti, mitä aineksia haluaisit ruoassasi olevan ja yhdistele niitä. Etenkin ”syödään mitä kaapeista löytyy” -päivinä luovuutta tarvitaan. Itse olen tehnyt parhaat annokseni tällaisina päivinä.

Moni vähemmän ruokaa laittanut arastelee ruoan maustamista. Annoin entiselle kumppanilleni aikoinaan vinkin, jonka ansiosta hänestä tuli erinomainen ruoanlaittaja ja arkuus keittiössä katosi. Hauskinta oli, että hänen ruokansa oli todella hyvää, mutta eri tavalla maustettua kuin itse olisin hoksannut tehdä.

Vinkki kuuluu seuraavasti: Nuuhki mausteiden tuoksua ja mieti, mitkä niistä sopivat yhteen, ja miltä haluaisit tekeillä olevan ruokasi maistuvan. Valitse haluamasi mausteet.

Jos et tiedä, minkä verran erilaisia mausteita uskaltaa laittaa, kokeile ensin varovasti, annostelun oppii nopeasti. Jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää, että kuivatut yrtit ovat varsin turvallisia, niitä ei aivan helposti laita liikaa. (Rosmariinin kanssa kannattaa olla tarkkana – sitä liikaa ja ruoka maistuu hammastahnalta. No, sekin tuli syötyä.) Pippureiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkia mausteita on helpompi lisätä monta kertaa uudelleen, kuin yrittää saada ylimääräistä maustetta pois.

Jos menee pieleen, älä lannistu. Tekemällä oppii.

Usein Kysytyt Kysymykset:

1. Mitä teen ruoanjämille?

Syöt pois. Nälkä tulee useamman kerran joka päivä. Jos ei innosta, niin tee jatkossa vähemmän ruokaa kerrallaan ettei jämiä jää. Jos ruoanjämät eivät innosta tuoreeltaan, niin vielä vähemmän ne innostavat pakastettuina, joten mieti kaksi kertaa lykkäätkö sen purkin pakastimeen.

2. Mitä jos ei huvita syödä mitä on tullut ostetuksi?

Huvita? Syö pois ja opettele ostamaan ruokatarvikkeita, joita myös haluat syödä.

3. Mitä teen kuivuneelle leivälle?

Lämmitä mikrossa, laita leivänpaahtimeen, paahda pannulla tai tee uunileipiä. Ja ensi kerralla ostat sitä leipää vähemmän tai laitat jo ajoissa pakkaseen.

Näillä eväillä kotiin kannettu ruoka päätyy sinne minne pitääkin eli suun kautta vatsaan. Keinoihin voi kestää hetken tottua, mutta ne toimivat. Tärkein keino on asenne: kun ei kerta kaikkiaan suostu laittamaan ruokaa roskiin, sen välttämiseksi kyllä keksii keinot, jos niitä ei tästä listasta löydy.

Pienempiä biojätepussillisia ja kompostikuormia toivotellen,
Tuulia

Salaattikulho ja vesikannu

Odotin keväällä malttamattomana sään lämpenemistä, jotta voisin taas syödä enemmän tuoreita kasviksia ja tehdä salaattia. Talviaikaan mieleni tekee lämmintä ja mausteista ruokaa, ja ajatuskin kylmässä säilytetyistä kasviksista alkaa viluttaa.

Lämmin päivä tuli (toista saikin sitten odottaa), eikä minulla ollut salaattikulhoa. Tapanani on ollut tehdä salaattia kerralla useampi annos kannelliseen salaattikulhoon, jollaisena edellisessä kodissani toimi ihan tavallinen kannella varustettu lasinen uunivuoka. Kaipasin vastaavaa astiaa, ja lähdin sellaista keskustan kaupoista etsimään. Valikoima oli suppea (moni varmaan ostaa tällaiset tavarat kauempana sijaitsevista suurista marketeista), enkä löytänyt mieleistäni astiaa.

Salaattia teki mieli, mutta en jaksanut lähteä etsimään salaattikulhoa keskustan ulkopuolelta. Mietin, mitä minulla jo olevaa voisin käyttää. Ensimmäisenä tuli mieleeni kattila, se olisi riittävän suuri ja siinä olisi kansi. Toisaalta suuren ja melko painavan kattilan tiskaaminen pienehkössä pesualtaassa on ollut yhtä kolistelua, joten jatkoin mietintää.

Kannelliset astiat olivat liian pieniä, ja sopivan kokoisissa astioissa ei ollut kantta. Alumiinifoliota tai tuorekelmua en ole käyttänyt aikoihin, enkä aikonut käyttää vastaisuudessakaan. Sitten muistin teräksisen leivontakulhon, kokeilin siihen kattilan kantta, ja sopiva salaattikulho oli löytynyt.

Salaattikulho oli pitkään hankintalistallani. Olisin todennäköisesti löytänyt sopivan seuraavalla kävelyretkelläni kauemmas markettiin. Onneksi en tullut lähteneeksi ennen salaattikauteni alkua, sillä vaikka kannellinen uunivuoka periaatteessa on monikäyttöinen, käytännössä se olisi voinut saada olla kesäaikaa lukuun ottamatta toimettomana kaapissa. Nyt kävikin päinvastoin, sain leivonnassa ja ruoanlaitossa apuna käyttämäni kulhon laajempaan käyttöön. Se on myös mukavan muotoinen ja kevyt tiskata.

Edellisessä kodissani olin tottunut käyttämään myös lasista vesikannua, ja kaipasin sellaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen uuteen kotiini. Tiesin kokemuksesta, että tulisin juomaan vähemmän vettä, ellei minulla olisi vesikannua. Valitsin kannellisen lasikannun, joka näytti kohtuullisen helpolta saada käsin tiskatuksi. Se myös sopisi mukavasti jääkaapin oveen.

Valitettavasti jo ensimmäinen tiskauskerta osoitti, etten tulisi kannun kanssa toimeen. Kotioloissa kannu olikin suurempi kuin miltä se kaupassa oli vaikuttanut, ja sen puhdistaminen oli yllättävän hankalaa. Kahvaton, saippuasta liukas kannu oli myös livetä käsistäni, ja minun piti varoa, ettei se kolahtaisi esimerkiksi tiellä törröttävään hanaan.

Kun otin vesikannua kuivauskaapista käyttööni, huomasin sen pintaan jääneen vedestä paksut kalkkijäljet. Yrittäessäni saada niitä pois, päätin, että astia on parempi antaa tiskikoneelliseen kotiin. Selvisipä samalla, että tässä kodissa on hyvä kuivata astiat astiapyyhkeellä.

Ei siis sittenkään lasista vesikannua minulle. Tilalle löytyi omasta kaapistani litran teräsmitta. Se on ollut toimiva tehtävässään, helppo ja huoleton tiskata, ja se kestää tarvittaessa hyvin kalkinpoistoa. Lisäksi se toimii edelleen apuna ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Olen jo vuosia pyrkinyt hankkimaan vain tarvitsemani ja käyttämään omistamiani tavaroita monipuolisesti. Salaattikulhon ja vesikannun hankintaprosessit kuitenkin osoittivat, miten helppoa on juuttua omaksumiinsa käsityksiin tarpeellisesta. Kun on tottunut arjessaan käyttämään tietynlaisia esineitä, ne kokee lähes automaattisesti tarpeellisiksi, eikä asian kyseenalaistaminen tule välttämättä mieleenkään.

Ja niin sitä sitten etsitään salaattikulhoa kaupungin kaupoista, ja ostetaan vesikannu, vaikka molempiin tarpeisiin sopivat tavarat löytyvät jo omasta kaapista.

Tavaramäärän rajoittamisesta

On erilaisia keinoja, joilla kotiin kertyvää tavaramäärää voi rajoittaa.

Moni laittaa tarpeetonta tavaraa kiertoon säännöllisesti esimerkiksi pitämällä kirpputoripöytää tai antamalla käytöstä poistuneita tavaroita ja vaatteita hyväntekeväisyyteen. Osa suitsii tavaroiden kertymistä yksi sisään, yksi ulos -säännön avulla.

Yksi hyvin käyttökelpoinen tapa tavaramäärän rajoittamiseksi on päättää, minkä verran tilaa kodistaan haluaa erilaisille tavaroille antaa. Tilasta on usein puutetta, olipa koti minkä kokoinen tahansa. Sen vuoksi on hyödyllistä kiinnittää huomiota käytettävissä olevaan tilaan ja miettiä, minkä verran ja minkälaisella tavaralla sitä haluaa täyttää.

Kodissani on joitakin tavaramäärää rajoittavia ratkaisuja, vaikkei tavaran kertyminen minulle enää ongelma olekaan.

Olennaisinta on, että kaikille tavaroille on oma paikkansa, josta en salli niiden levitä muualle asuntoon.

Vaatteiden, kenkien, asusteiden, laukkujen ja kodintekstiilien on sovittava mukavan väljästi vaatehuoneeseen niille varatuille paikoille. Ripustettaville vaatteille on vain vähän tilaa, mutta se riittää, koska vaateripustimia on vain sen verran, kuin vaatetangolle täytenä riittävällä väljyydellä sopii.

Vaatehuoneessa on paikkansa myös silityslaudalle ja -raudalle, pyykkitelineelle, likapyykille, puolipitoisille vaatteille, porrasjakkaralle ja ompelukoneelle. Lisäksi vaatehuoneen hyllyllä on pieni laatikko, joka kokoaa yhteen tavaroita, kuten aurinkolasit, laastareita, nenäliinoja ja kolikoita, joita saattaa kaivata mukaansa vielä viime hetkellä ennen ulos astumista.

Sekä vaatehuoneen hyllyillä että lattialla on tyhjää tilaa. Se helpottaa vaatteiden ja tavaroiden hakemista ja paikoilleen palauttamista. Tyhjää tilaa voi myös käyttää sellaisten tavaroiden säilyttämiseen, jotka tarvitsevat vain väliaikaisen säilytyspaikan. Juuri nyt vaatehuoneen lattialla on remontin jatkumista odottavia tarvikkeita ja maaleja, ja hyllyllä pois annettavia, sopimattomia vaatteita.

Sama ajatusmalli jatkuu myös muualla asunnossa. Keittokomerossa on oma tilansa astioille, ruoan valmistuksessa tarvittaville välineille, maljakoille, kynttilöille ja kynttilänjaloille, ns. lääkekaapin tavaroille, astiapyyhkeille, ruokatarvikkeille, siivousvälineille, tiskivadeille, wc-paperipaalille ja työkaluille. Myös erilaisille jätteille ja kierrätettäville materiaaleille (sekajäte, biojäte, paperi, kartonki, metalli, lasi, muovi) on omat astiansa tai tilansa.

Kiinteiden säilytystilojen lisäksi minulla on kaksi matalaa kaappia, joissa säilytän tavaroita, jotka eivät kuulu keittokomeroon, vaatehuoneeseen tai kylpyhuoneeseen. Kaapissa on omat laatikkonsa käsityötarvikkeille, erilaisille sähkötarvikkeille (laturit, johdot yms.) ja ns. toimistotarvikkeille. Oma paikkansa on myös kirjoilleni, kirjaston kirjoille, kirjastolle lahjoitettaville kirjoille ja säilytettäville asiapapereille.

Tiivistettynä: olen päättänyt, missä tiloissa säilytän mitäkin tavaroita. Jokaiselle tavaralajille on varattu oma paikkansa vaatehuoneen tai kaapin hyllyllä, oma sopivan kokoinen laatikkonsa tai tietty määrä vaateripustimia. Joka ainoalle tavaralle on oma paikkansa.

Olen myös päättänyt, että polkupyörää lukuun ottamatta kaikkien tavaroideni on sovittava sisälle asuntoon. Asunnolle kuuluu vinttivarasto, mutta sen säilytysolosuhteet ovat niin huonot, että en aio säilyttää siellä mitään. Onneksi siihen ei olisi tarvettakaan.

Arvostan huomattavasti enemmän tilaa kuin tavaraa. Pidän huolen siitä, että kaikkien tavaroiden ympärillä on riittävä väljyys, jotta tavarat ovat helposti saatavilla – tavarani ovat käyttöä, eivät varastointia varten.

Kun tavaroille on määritelty oma tilansa, jonka se saa kotoa viedä, on helppoa huomata, jos jokin tavaralaji tuntuu lisääntyvän kuin huomaamatta.

Tilanteeseen voi olla erilaisia syitä. Tavaroiden tarve ja käyttö on voinut muuttua elämäntilanteen muuttuessa, jolloin niiden vaatima tila on jäänyt liian pieneksi. Tila on myös voitu jo alun alkaen valita turhan optimistisesti, eikä se todellisuudessa riitäkään tarvittavan tavaramäärän säilyttämiseen.

Tai sitten tavaraa tulee otettua vastaan tai hankittua ihan itse enemmän kuin on tullut tiedostaneeksikaan. Se ei olisi vallan tavatonta.

Milloin tavaraa on liian vähän?

Muuttaessani asumaan itsekseni tuli tarve hankkia erilaisia tavaroita. Jouduin miettimään mitä todella tarvitsen ja minkä verran. Paljonko olisi liikaa ja minkä verran olisi liian vähän?

Eniten miettimistä aiheutti astioiden sopiva määrä. Asia ei ollut ollenkaan yksinkertainen. Yksi ihminen voi pärjätä hyvinkin vähäisellä määrällä astioita, mutta toisaalta niitä tarvitaan myös vieraiden varalle. Enää minulla ei olisi tiskikonetta käytössäni, vaan tulisin tiskaamaan käsin. Miten se tulisi ottaa huomioon astioiden määrässä?

Jos astiat tiskaisi heti, kun ne ovat pesun tarpeessa, varsin pieni määrä riittäisi. Toisaalta se olisi myös kaikkein epäekologisin tapa toimia, ja nostaisi myös vesilaskun loppusummaa. Se olisi siis sekä järjetöntä että vastoin omia arvojani. Muutamaa astiaa varten tuntuisi hölmöltä laskea vettä pesuvatiin, ja vielä hölmömpää olisi tiskata juoksevan veden alla. Samalla vadillisella pesisi helposti enemmänkin astioita.

Hyvin pieni määrä astioita ei siis olisi paras mahdollinen ratkaisu. Halusin myös, että astioita olisi riittävästi, jotta en joutuisi ensimmäiseksi tiskaamaan, jos joku olisi tulossa lyhyellä varoitusajalla käymään, eivätkä kaikki astiani olisi puhtaana.

Niin, milloin tavaraa on liian vähän? Mielestäni silloin, kun tavaran vähäinen määrä alkaa rajoittaa elämää.

Astioita olisi liian vähän, jos se nostaisi kynnystäni kutsua vieraita ja näin rajoittaisi muutenkin vähäistä sosiaalista elämääni. Itseni tuntien tiedän, että minun on poistettava itseni ja muiden ihmisten välistä kaikki kynnykset, jotka suinkin voin.

Vaatteita on liian vähän (tai ne ovat vääränlaisia), jos kaapista ei löydy sopivia kaikkiin niihin tavanomaisimpiin tilanteisiin, joihin haluaisi osallistua. Olen tässä tilanteessa enemmän ja vähemmän kroonisesti, ja tällä hetkellä erityisesti painon muuttumisen vuoksi.

Myös silloin vaatteita olisi mielestäni liian vähän, tai vaatevalikoima olisi turhan hajanainen kokonaisuus, jos jatkuvasti joutuisin pesemään puolityhjiä koneellisia. Monissa nykyisissä pesukoneissa on automatiikkaa, joka säätää veden kulutusta pyykin määrän mukaan, mutta se ei mielestäni riitä. Sähköä kuluu joka tapauksessa joka koneellisella, ja ainakin omassa pesukoneessani pesuaika pysyy pyykin määrästä riippumatta samana. On myös hyvin vaikea uskoa, että saman pyykkimäärän peseminen kymmenessä tai viidessä koneellisessa kuluttaisi saman verran vettä.

Tavaroiden sopiva määrä on hyvin henkilökohtainen asia. Se, mikä yhdelle on sopivasti, on toiselle liian vähän ja kolmannelle liikaa. Käsityksiimme siitä, mikä on sopivasti, vaikuttavat monet asiat. Elämäntilanne, elämäntapa, oma elämänhistoria ja persoonallisuus luovat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden muuttujia, jotka vaikuttavat valintoihimme.

Jos tavaroita on liian paljon tai liian vähän, ne saavat elämässä turhan suuren osan. Elämä sujuu parhaiten, kun selvittää itselleen minkä verran on sopivasti, ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

Tottumista

Muuttaessani kaksiosta yksiöön mietin, miten tottuisin pienempään tilaan. Saisinko kaiken tarvitsemani sopimaan ilman että tila tuntuisi ahtaalta? Asuin yksiössä viimeksi yli 20 vuotta sitten, eikä siltä ajalta ollut erityisen tarkkoja muistikuvia.

Olennaisin muutos yksiöön muuttaessa oli, että sänky ei olisi enää erillisessä huoneessa. Olin tottunut jo vuosikausia nukkumaan viileässä makuuhuoneessa, nyt piti löytää sopiva lämpötila, jossa voisi sekä nukkua että oleskella. Lisäksi piti totutella nukkumaan pienen ja suojaisan makuuhuoneen sijaan suuremmassa tilassa.

Ensimmäisen yön valvoin kuunnellen jääkaapin hurinaa ja muita vieraan ympäristön ääniä. Kuumuuskin vaivasi. Toisena yönä nukuin jo hyvin, ja siitä eteenpäin vielä paremmin. Olin kärsinyt univaikeuksista niin pitkään kuin saatoin muistaa, ja nyt yksin nukkuessani ymmärsin, että osasyy niihin oli ollut nukkuminen toisen vieressä.

Korvausilmaventtiilistä tuleva huiku piti huolen siitä, että lämpötilaa ei huvittaisi laskea kovin paljon alle 21 asteen. Sitäkin piti miettiä, että jos minä tarkenisinkin viileämmässä, luonani kylässä käyvät voisivat tuntea tulleensa jääkaappiin. Olin jo pitkään kaivannut villaista vilttiä, mutta en halunnut sellaista kissatalouteen hankkia. Kissat jäivät tuttuun ympäristöönsä entiseen kotiini, ja nyt viltille tuli myös todellinen tarve, joten laitoin sen hankintalistalle. Voisin viilentää huoneen sopivaksi nukkumiseen, ja kääriytyä – ja kääriä vieraanikin – lämpimään vilttiin.

Toinen muutos edelliseen kotiini verrattuna on se, että keittiön sijaan minulla on nyt (oveton) keittokomero. Kaappitilaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta työskentelytilaa vain vähän. Ruokapöytä tarjoaa sitä tarvittaessa lisää. Vedenkeittimelle ei ole luontevaa paikkaa, joten en aio sellaista hankkia, vaan keitän veden kattilassa keraamisella liedellä. Jääkaappi pienen pakastelokeron kera on käyttööni juuri sopiva, tähän asti kylmälaitteet ovatkin olleet todelliseen käyttöön nähden liian suuria.

Asuin ilman tiskikonetta viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten olen hieman yllättynyt, miten nopeasti totuin tiskaamaan käsin. Muistan inhonneeni tiskaamista, mutta nyt pidän siitä. Tiskaaminen rentouttaa ja tyhjentää pään ajatuksista. Se myös sujuu paljon nopeammin kuin muistinkaan.

Ilokseni olen huomannut ilmanvaihdon toimivan loistavasti. Ruoanhaju ei juurikaan leviä huoneen puolelle vaan poistuu suoraan ilmanvaihtokanavaan. Mitä luksusta! Edellisen kotini ilmanvaihto tuntui toimivan ihan omalla logiikallaan, työntäen kaikki hajut olohuoneeseen, vaikka keittiön ovi oli kiinni.

Eniten tottumista vaatii asuminen yksin. Vaatehuoneeseen mennessäni mietin, livahtiko liukasliikkeinen kissaneiti mukana, vaikka se jäi edelliseen kotiini. Vaikeinta on, kun ei voi enää lennossa kommentoida lukemaansa ja näkemäänsä, tai kertoa toiselle ajatuksistaan. Olen ymmärtänyt olevani kova puhumaan, nyt kun kukaan ei ole kuuntelemassa.

Täytän seuraavaksi 40 vuotta. Olen asunut hyvin vähän yksin, vain lyhyitä aikoja parisuhteiden välillä. Olen tottunut viettämään paljon aikaa yksin, mutta yksin asuminen on aivan eri asia. Yhdessä asuessa tietää aina, että toinen tulee ennemmin tai myöhemmin kotiin, ja yksinolo loppuu. Yksin asuessa tilanne on toinen. Seuraa on erikseen järjestettävä, tai muuten sitä ei ole.

On eräs asia, joka kantaa minua elämässä eteenpäin: uteliaisuus. Olen kiinnostunut näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä tämä elämänvaihe tuo tullessaan? Mitä voin tästä oppia? Miten maailma aukeaa tästä näkökulmasta käsin?

Juuri nyt maailma näyttää kauniilta. Ulkona on sopiva pakkanen, aurinko paistaa ja lumi kimmeltää. Pieni kotini on täyttynyt valosta.

Kahden tavarat, yhden tavarat

Viime aikojen mietteistä suurin osa on liittynyt tavaroihin. Olen pakannut tavaroita uuteen kotiini lähteväksi ja koonnut listoja siitä, mitä kaikkea tulisi hankkia.

Hämmästyksekseni olen huomannut, että yksi ihminen tarvitsee lähes saman määrän tavaraa kuin kaksikin.

Ajatellaan vaikka keittiön tavaroita. Useimpia ruoanlaittoon ja leivontaan liittyviä välineitä oli kahden hengen taloudessamme aivan sama määrä, kuin mitä yksin asuvana tulen tarvitsemaan: yksi. Astiakaapissani tulee olemaan vain vähän vähemmän astioita, kuin mitä meillä kahden hengen taloudessa oli, sillä talouden vakituisen pääluvun lisäksi on otettava huomioon myös tiski- ja vierasvara.

Huonekalut, kodinkoneet, elektroniikka, työkalut, siivoukseen ja pyykkihuoltoon liittyvät tavarat – kahden hengen taloudelle riittää useimpien tavaroiden kohdalla sama määrä, minkä yhden hengen talouskin tarvitsee.

Kotona olevien tavaroiden määrää on vaikea hahmottaa, kun tavaraa on ollut vain tarpeeseen ja kaikelle on ollut oma paikkansa. Kun nuo tarpeelliset tavarat kokoaa ostoslistaksi, tavaran määrä tuntuu hurjalta. Tavaroiden löydettyä paikkansa uudessa kodissa tilanne taas tasaantuu.

Toistaiseksi, kun olen vielä ollut kahden asunnon välissä, en ole ehtinyt hankkia kaikkea tarvitsemaani. Välillä on tuntunut siltä, etten haluaisi ostaa enää mitään. Ilkikurisesti voin sanoa, että olen tehnyt voitavani talouskasvun eteen, ja odotan aikaa, jolloin pääsen normaaliin ostorytmiini. Tilanteeseen, jossa tarvitsen vain hyvin harvoin mitään päivittäistavaroita kummempaa.

Odotan hetkeä, jolloin tarvitsemiani tavaroita ei ole vanhassa kodissa, uudessa kodissa ja kaupassa, vaan ne ovat kaikki samassa paikassa ja pääsen vihdoin asettumaan aloilleni.

Keksitkö tarpeen tavaralle jo kotona vai vasta kaupassa?

Olen useampaan kertaan kirjoittanut, että en ennen minimalismin löytämistä ollut mikään himoshoppailija. Kiertelin kyllä silloin tällöin kaupoissa aikaa kuluttaakseni ja ostin tavaroita itseäni piristääkseni.

Ajattelin olevani harkitsevainen kuluttaja ja ostavani vain tarpeellista.

Näin jälkikäteen katson asiaa hieman toisin.

Kirjoitin erilaisista ajattelutavoista suhteessa tavaran tarpeellisuuteen. Ajattelen tavaran tarpeelliseksi, kun se on mahdollisimman välttämätön. Sama ajatus pätee tavarasta luopuessa ja uutta hankkiessa. En tee heräteostoksia, ja käyn kaupassa pääasiassa vain kun tarvitsen jotakin. Tunnen toiveeni ja tarpeeni tarkkaan ja tiedän millaista tuotetta olen hakemassa.

Ennen suhteeni tavaran tarpeellisuuteen oli toisenlainen. Kiertelin kaupoissa ihan vain katsomassa, mitä kaikkea oli tarjolla. Ajattelin, että selkeän käyttötarkoituksen omaava tavara on tarpeellinen. Sillä ei ollut juuri merkitystä, että samankaltaisia tavaroita oli jo tarpeeksi tai ylikin, sillä ”ainahan lakanoille/astioille/muille käyttötavaroille on käyttöä”.

Alennusmyynnit olivat loistavia tarpeellisten tavaroiden löytöpaikkoja.

”Katsohan, laadukas kulho, vaikka leivontaan. Tuo esiteltiin juuri sisustuslehdessä x. Siitä tulee ihan mieleen mummola ja 1950-luku. Kaunis malli ja sopisi meidän keittiöömme, onpa edullinen! Kyllähän tällaiselle aina käyttöä on? Voisi olla monessa käytössä kätevä? Ihan tarpeellinen kun leipoo tai jossain muussa tarkoituksessa…”

Aika moni tavara päätyi meille aikoinaan niin, että näin jotakin silmää miellyttävää, ja keksin sujuvasti lennosta tarpeen näkemälleni. Jotenkin muistelen, etten aina tainnut itsekään uskoa ääneen lausumiini ajatuksiin, kunhan vain halusin jotakin. Tämä kulho taisi olla sellainen ostos.

Meillä on siis keittiön kaapissa monikäyttöinen kulho. Niin monikäyttöinen, että aina kun sitä tarvitaan, se on tiskattava ensin pölystä puhtaaksi. En muista että sitä olisi käytetty kuin yhteen tarkoitukseen: siihen on sekoitettu tzatziki. Kerran, kaksi kesässä. Kunnes laiskistuin, kun löysin kaupasta hyvän tuotteen, joka ei kaipaa lisäksi kuin tuoretta kurkkua ja ehkä tilliä, jos sitä sattuu olemaan.

Kaikkeen muuhun kulho tuntuukin olevan vääränkokoinen tai -muotoinen. Ainakin se on jo vuosikausia odotellut käyttöä.

Miten paljon tuosta kulhosta on ollut iloa ostamisen jälkeen? Aika vähän. Sen tiskaaminen aina ennen käyttöä on tuntunut turhauttavalta, osoittaahan se selvästi, että ostos oli varsin tarpeeton. Kulho on ollut vain kaapin täytteenä, pölyä keräämässä.

Minun on ollut helppo luopua tavaroista, mutta jostain syystä tämän kanssa mietin vielä. Sen lasite kiiltää niin kauniisti. (Minkä vuoksi en raaski käyttää sitä esimerkiksi sauvasekoittimen kanssa.) Käyttämämme lautaset sopivat hyvin sille kanneksi tarvittaessa. (Onhan sekin jotakin?)

Vielä kun näyttäisi siltä, ettei meillä käytetä enää maitotuotteita, niin kulho jäänee tarpeettomaksi. Jos vegaanisen version keksisin, tekisin sitä mieluusti pienemmän määrän kerrallaan.

Annan kulholle syksyyn asti armonaikaa. Ellei ennen sitä ole ilmennyt välttämätöntä käyttötarvetta, kulho saa mennä. Enköhän minä sitä jo tarpeeksi ole tiskaillut.