Muka itsestäänselviä iloja

Elämässä on paljon merkityksellisiä ja iloa tuottavia asioita. Monia niistä pidämme niin itsestäänselvinä, että ne jäävät vaille ansaitsemaansa arvostusta. Liian usein osaamme antaa arvoa erilaisille asioille vasta silloin, kun olemme menettämässä tai jo menettäneet ne.

Tänään ajattelin listata tällaisia muka itsestäänselviä asioita, joista olen viime aikoina ollut iloinen ja kiitollinen.

Käveleminen. Toimivat ja voimakkaat jalat, jotka kuljettavat paikasta toiseen – miten hieno asia se onkaan. Voin kävellä pitkin kaupungin katuja tai metsäpolkuja, kulkea minne mielin, omaan tahtiini, vieläpä ilmaiseksi. Pääsen vaivattomasti moniin paikkoihin, joihin mikään kulkuväline ei yhtä hyvin, jos ollenkaan, veisi. Hyvin yksinkertaisella tavalla saan liikuntaa, virkistystä ja raikasta ilmaa. Samalla näen erilaisia ympäristöjä, lintuja, kukkia ja perhosia.

Kivuttomuus. Miten onnekas olenkaan, että saan elää suurimman osan ajasta vailla kipuja. Se mahdollistaa valtavan paljon.

Lukutaito. Olisiko ”minua” olemassakaan ilman lukutaitoa? Mitä minusta jäisi jäljelle, jos en osaisi lukea tai kirjoittaa? En pysty edes kuvittelemaan elämääni ilman luku- ja kirjoitustaitoa. Ne antavat elämääni niin paljon merkitystä ja sisältöä.

Terveys. Miten terveys oikeastaan määritellään? Itse koen, että terveys on pitkälti toimintakykyä, ei niinkään terveysharmien ja sairauksien puuttumista. Terveyden voisi nähdä jatkumona, jonka toisessa päässä on paljon toimintakykyä ja vain vähän jos ollenkaan koettuun terveyteen vaikuttavia harmeja, toisessa päässä monenlaiset sairaudet ja muut terveysongelmat rajoittavat toimintakykyä. Moniin sairauksiin voidaan vaikuttaa esimerkiksi lääkkeillä, jolloin sairaus on yhä olemassa, mutta oireet pysyvät poissa ja toimintakyky on hyvä.

Olen kiitollinen, että olen saanut olla varsin terve. Pyrin toimimaan niin, että tuen terveyteni säilymistä.

Aistit. Miten paljon iloa saankaan tuoksusta, joka luonnossa on sateen jälkeen! Tai kaikesta siitä mitä siellä voin nähdä. Lintujen laulun kuuntelemisesta. Sammalen, kuusenoksan tai vaikka puunrungon koskettamisesta. Kuusenkerkän raikkaankirpeästä mausta kielellä. Kaikki nämä ja monet muut aistielämykset viehättävät päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, niihin lienee mahdotonta kyllästyä.

Olemassaolo. Näin tänäänkin päivänvalon. Saan kokea kaiken sen, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Se ei ole aivan vähän.

Miten löysin onnellisuuden elämääni?

Onnellisuus on suuri sana. Se myös käsitetään helposti väärin. Usein onnellisuutta etsitään itsen ulkopuolelta. Toivotaan, että raha, materia, jokin saavutus, toisten hyväksyntä, toinen ihminen, tekisi onnelliseksi.

Tässä ajassa monesta tuutista tulvii ajatus siitä, että ihminen on oman onnensa seppä. Siltä se saattaa tuntua ihmisestä, jolla asiat ovat aina olleet sopivan hyvin. Mutta niin se vaan on, että me kaikki emme ole lähtökohtaisesti samalla viivalla. Osalle suodaan etumatkaa, osa joutuu lähtemään takamatkalta, joillakin kestää aikansa päästä ylös kuopasta ja lähellekään lähtöviivaa. Kohdalle voi myös osua onnettomuus, sairaus tai muita vaikeuksia, joihin emme voi itse vaikuttaa.

Elämän olosuhteilla ja onnellisuuden kokemuksella on yhteys, mutta minkäänlaiset olosuhteet eivät takaa onnellisuutta tai toisaalta tuomitse onnettomuuteen. (Tässä kohtaa voisin käyttää Viktor Frankl -korttia.) Samoissa olosuhteissa toinen on onnellinen ja toinen onneton. Eri aikoina sama ihminen voi olla onnellinen tai onneton, vaikka olosuhteet pysyisivät samoina. Olosuhteiden lisäksi on siis oltava myös muita selityksiä onnellisuuden kokemukselle.

Onnellisuutta ei voi antaa ulkoapäin kuin rokotusta. Onnellisuuden ituja on löydettävissä meistä itsestämme.

Oma onnellisuuteni alkoi versoa minimalismin myötä eteen tulleista kysymyksistä, joihin aloin etsiä vastauksia. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen miettiessäni, mikä elämässä oikeastaan on olennaista ja merkityksellistä. Mihin haluan aikaani ja energiaani käyttää? Mitkä asiat ovat minulle todella tärkeitä? Mistä olen valmis luopumaan? Tutkiskelin huolella elämääni ja arvojani.

Nähdäkseni onnellisuudessa on kyse vakaasta pohjavireestä, joka ei katoa, vaikka elämäntilanteet ja tunteet vaihtelevat. Olotilasta ja ajatuksesta, että elämä on hyvää, ja luottamuksesta siihen, että mitä tapahtuukaan siitä selviää ja elämä kantaa eteenpäin.

Miten tällaisen olotilan syntymiseen voi vaikuttaa? Seuraavat keinot olen itse kokenut hyödyllisiksi.

1. Selvitä kuka oikeastaan olet.

Mitkä ovat sinulle elämässä kaikkein tärkeimpiä asioita? Mihin haluat aikaasi ja energiaasi käyttää?

Kun tiedät, mitä asioita arvostat, pyri antamaan niille enemmän tilaa elämässäsi ja jätä toisarvoiset asiat sivuun.

2. Elä arvojesi mukaista elämää.

Usein on vaivattomampaa elää omien arvojen vastaisesti kuin niiden mukaisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin ”helpolla pääseminen” alkaa nakertaa hyvinvointia. Vaivannäkö tärkeiden asioiden vuoksi palkitsee. Se myös lisää itsekunnioitusta ja tunnetta siitä, että voimme vaikuttaa asioihin.

Mitä elämässä arvostatkin, älä jätä sitä juhlapuheisiin vaan toteuta sitä käytännössä.

3. Lopeta vertailemasta itseäsi muihin.

Vertaillessasi itseäsi muihin olet epäreilu itseäsi kohtaan. Jokainen meistä tuo itsestään esiin mieluummin hyviä asioita, parhaita puoliaan. (Tämä korostuu erityisesti somessa.) Emme tiedä koko totuutta siitä mitä näemme. Kun vertaamme itseämme muihin, vertaamme usein omia huonoja puoliamme muiden ihmisten parhaisiin puoliin.

Jos on tyytymätön itseensä, kannattaa miettiä seuraavaa. Monessa asiassa se, mitä meillä on nyt, on seurausta menneisyydessä tekemistämme valinnoista. Saadaksemme paremman tulevaisuuden meidän on opittava tekemään parempia valintoja.

4. Kiinnitä huomiosi asioihin, jotka ovat hyvin.

On vaikeaa olla onnellinen, jos kohdistaa huomionsa kaikkeen siihen, mikä elämässä on huonosti tai mitä siitä puuttuu. On luonnollista, että epäkohdat ja mahdolliset uhat vievät huomiomme, mutta voimme opetella katsomaan asioiden toista laitaa.

Kun kiinnitämme huomiomme asioihin, jotka ovat hyvin, alamme nähdä yhä enemmän hyviä asioita ympärillämme. Kaikissa ihmisissä ja jokaisessa elämässä on jotakin hyvää.

5. Opettele kiitollisuutta.

Kiitollisuus on lisännyt onnellisuuttani ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia. Jokaisessa päivässä on lukuisia syitä kiitollisuuteen, ne pitää vain huomata. Kiitollisuuden oppiminen on auttanut näkemään, miten hyvin asiat lopulta ovatkaan, silloinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä.

Kirjoita joka ilta ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos se tuntuu vaikealta, katso tarkemmin. Pidämme asioita helposti itsestäänselvyyksinä.

6. Lopeta ”pitäisi” ja vitkastelu.

Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Pelkkä pitäisi ei kuitenkaan edistä asioita, mutta tuo riittämättömyyden tunteen ja stressiä, samalla elämä alkaa tuntua pitkältä tehtävälistalta.

Asiat kannattaa joko tehdä tai päättää jättää tekemättä, eikä vitkastella välitilassa ja lisätä omaa huolitaakkaa.

7. Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa.

On energianhukkaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Kun jokin harmittaa, kannattaa miettiä, voiko asiaa muuttaa. Jos voi, sille kannattaa tehdä jotakin. Jos ei voi, sillä ei kannata kovin pitkään vaivata päätään.

Elämä on kevyempää, kun oppii hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

8. Opettele elämään tässä hetkessä.

Moni kiirehtii kaiken aikaa elämäänsä eteenpäin, kuin tämä hetki tässä ja nyt olisi lähes merkityksetön, suoritettava alta pois jonkin kivemman tekemisen tieltä.

Elämme jokaisen hetken vain kerran. Montako hetkeä saamme, sitä ei kukaan meistä voi tietää. Elämämme hetkillä ei ole arvojärjestystä, ei ole turhanpäiväisiä täytehetkiä, jokainen hetki on osa varsin lyhyttä, arvokasta elämää.

Vatvomme menneitä ja stressaamme tulevia. Olisi pitänyt tehdä niin, ei olisi pitänyt tehdä noin. Mitä jos tapahtuu niin, mitä jos niin ei tapahdukaan.

Kun keskitymme tähän hetkeen ja juuri nyt käsillä oleviin asioihin, usein kaikki on hyvin. Kriisinkin keskellä on hyviä hetkiä, ja kun ne huomaa, on helpompi jaksaa. Useimmiten ongelmat alkavat siitä, kun katsomme menneeseen tai tulevaan. Tämän hetken täyttäminen menneen tai tulevan painolastilla tekee elämästä tarpeettoman raskasta. Menneisyys on jo mennyttä (vaikka sillä vaikutuksensa tähän hetkeen onkin) ja tulevaisuus ei ole vielä tullut.

Tärkeintä on se, mitä tapahtuu juuri nyt, sillä siihen voimme vaikuttaa.

9. Tee hyvää muille.

Anteliaisuus, muiden auttaminen ja kaikenlaisen hyvän tekeminen antaa hyvän mielen. Se saa katseemme irti oman napamme ympäriltä ja avaa silmämme näkemään suurempia kokonaisuuksia. Hyvän tekeminen lähentää meitä toisiimme, oli kyse sitten tunnelmasta perheen sisällä tai suuremmassa yhteisössä.

10. Anna matkalle suurempi arvo kuin päämäärälle.

Jos vain lopputuloksella on merkitystä, voi käydä niin, että elämässä on enemmän kärsimystä kuin iloa. Suuri osa elämää voi saada vain mainoskatkon arvon tärkeämmiksi koettujen asioiden välillä. Meillä voi olla odotuksia, mitä kaikkea päämäärän saavuttaminen tuo tullessaan, mutta todellisuudessa me emme sitä etukäteen tiedä. Pitkän matkan päässä voi olla myös suuri pettymys.

Päämäärän saavuttamisen antama ilo voi olla lyhytaikainen, mutta matka siihen pitkä. Muista nauttia matkasta.

Olin kirjoittamassa tätä tekstiä niihin aikoihin, kun selvisi, että lähtisimme kumppanini kanssa eri suuntiin. Olin vähällä poistaa koko tekstin, miettien, että hyvähän se on tuollaisia ajatella, kun asiat ovat hyvin. Onneksi en poistanut, sillä näin jälkikäteen huomaan, että asiat jotka auttoivat minua raskaassa tilanteessa selviytymään varsin nopeasti jotakuinkin jaloilleni, löytyvät tästä listasta.

En tietenkään ole joka ainoa hetki onnellinen. Välillä ahdistaa, eikä silloin tunnu kovinkaan onnelliselta. Olo kuitenkin helpottuu, kun muistan kaivaa mieleni takamailta oppimiani asioita, joista teille tämän tekstin kirjoitin.

Mihin kiinnität huomiota, näet sitä lisää

Ihminen lajina lienee rakentunut sellaiseksi, että kiinnitämme enemmän huomiota negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Mahdollisten uhkien nopea havaitseminen on ollut tärkeä selviytymiskeino, sillä se on auttanut meitä välttymään henkeä uhkaavilta vaaroilta.

Olen huomannut, että kun olen väsynyt, nälkäinen tai stressaantunut, alkukantainen uhkienhavaitsemismekanismini on erityisen aktiivinen. Silloin asioiden negatiiviset puolet korostuvat, ja näen mielessäni erilaisten tapahtumaketjujen päättyvän ikävästi.

On hyvä asia, että olemme kehittyneet taitaviksi havaitsemaan erilaisia uhkia. Kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, ettei ruoki tehokasta mekanismia enempää kuin on tarpeen.

Mihin kiinnitämme huomiomme, näemme sitä yhä enemmän.

Jos peiliin katsoessamme keskitymme siihen, mikä näyttää mielestämme tavalla tai toisella vääränlaiselta, näemme tällaisia kohtia yhä enemmän. Jos katsomme peilikuvaamme kiinnittäen huomiota meissä olevaan kauneuteen, sitä löytyy yhä enemmän katseltavaksi.

Jos olemme huolissamme terveydestämme, kiinnitämme helpommin huomiota erilaisiin oireisiin. Mitä enemmän etsimme merkkejä siitä, ettei kaikki ole kohdallaan, sitä enemmän niitä löydämme, vaikka olisimme täysin terveitä. Jos kiinnitämme huomiota kaikkiin niihin asioihin, joihin kehomme pystyy, ja annamme sille mahdollisuuden niiden tekemiseen, tunnemme itsemme terveemmiksi.

Jos kiinnitämme huomiomme muiden ihmisten epätoivottuihin piirteisiin ja käyttäytymiseen, sitä enemmän ikäviä asioita näemme. Jos katsomme toisia ihmisiä kiinnittäen katseemme kaikkeen siihen hyvään mitä heissä on, sitä enemmän näemme hyviä ihmisiä.

Lähes kaikilla asioilla elämässä on sekä hyvät että huonot puolensa. Me voimme valita, kumpaan puoleen haluamme keskittyä. Jos on tottunut katsomaan asioita pääasiassa niiden nurjemman puolen kautta, uuden näkökulman oppiminen vie aikansa, mutta harjoitteleminen kannattaa. (Entisenä pessimistinä harjoittelu on tullut tutuksi.)

Jos tämänhetkisessä elämäntilanteessani, hiljattaisen eron jälkeen, keskittyisin katsomaan elämääni negatiivisten puolten kautta, miten hyvin mahtaisin voida? Ero ja muutto ovat molemmat merkittäviä kriisejä elämässä, ja löytäisin vaivatta lukuisia negatiivisia asioita, jos haluaisin niihin keskittyä. Akuutissa vaiheessa kaikenlaisille uhkakuville oli hetkensä, mutta onneksi niistä tuli nopeasti menneisyyttä.

Haluan keskittyä elämässä kaikkeen siihen mikä on hyvin. Jokaisessa päivässä on valtavasti hyviä asioita, ne pitää vain nähdä.

Kävelin päivällä tunnin verran pakkassäässä, sain raikasta ilmaa ja punaiset posket. Ohikulkija hymyili minulle. Kotiin tultuani sain käydä lämpimässä suihkussa ja pukea ylleni puhtaat vaatteet. Olen kylläinen ja iloinen. Pesukone on pessyt vaatteeni, jotka saan kohta ripustaa kuivumaan.

Saan kirjoittaa teille rauhassa, lämpimän viltin alla. Kukaan ei odota minun lopettavan ja liittyvän seuraan, saan käyttää aikani juuri niin kuin haluan.

Tätä kirjoittaessani kuu paistaa kirkkaalta taivaalta. Kaikkialla on kaunista ja valkeaa.

On ihmisiä, jotka kokevat mainitsemieni asioiden olevan itsestäänselvyyksiä. Eräänlainen nollataso ja saavutettu etu, joka ei itsessään ole vielä mitään, vaan jonka päälle tulee rakentaa yhtä sun toista, jotta voisi olla tyytyväinen.

Seurustelin kerran lahjakkaan ihmisen kanssa, johon kohdistui suuria odotuksia. Muistan, kun hän sanoi, että on aivan sama, mitä hän elämässään tulee tekemään, hän on tyytyväinen, kunhan on katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Hän oli harvinainen tapaus, perustyytyväinen ihminen, ja täysin tosissaan sanoessaan mitä sanoi. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi joutunut kokemaan kovia elämässään, päinvastoin, hänellä oli aina ollut kaikkea, mitä vain voi toivoa. Ihmettelin, miten hän, fiksu ja lahjakas ihminen, voi tyytyä niin vähään. Sehän on sama kuin luovuttaisi!

Minulle oli tarjolla viisautta, silloin parikymmentä vuotta sitten. Voisin harmitella, että minulta kesti hyvän aikaa ymmärtää, miten olla iloinen ja tyytyväinen elämääni, mutta minua ei harmita tippaakaan. Olen kiitollinen, että sain löytää tämän onnen ja ilon.

Ilon, tyytyväisyyden ja kiitollisuuden aiheita ei tarvitse arvottaa järjestykseen. Niitä ei tarvitse pisteyttää tai antaa niille eri määriä painoarvoa. Kyse ei ole kilpailusta.

Kaikki se hyvä, mitä meillä on, on arvokasta. Itsestäänselvyyksiä ei ole.

Kun elämä muuttuu

Olen kirjoittanut luopumisesta, siitä ettei mikään ole pysyvää. Kaikki päättyy aikanaan.

Elämä on helpompaa, kun kaiken katoavaisuuden hyväksyy. Piti kulkea pitkä tie, taistella vastaan, tuntea vihaa ja voimattomuutta, ennen kuin opin, että tällaista elämä on. Mikään ei ole varmaa, mikään ei ole muuttumatonta. Hyväksyminen ei tee luopumisesta kivutonta, mutta se auttaa luopumiseen liittyvän surun käsittelyssä. Se tuntuu myös lisäävän myötätuntoa, sekä itseä että muita kohtaan.

Elämäni on muuttumassa. Joudun luopumaan parisuhteestani ja kodistani. Olen kokenut viime aikoina tunteita laidasta laitaan, syvästä surusta voimakkaaseen häpeään, tyhjyyden tunteesta toiveikkuuteen. Kuluttavat vihan tunteet olen onneksi saanut jättää väliin.

Tunnen kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä olen viime vuosina itsestäni ja elämästä oppinut. Blogin kirjoittaminen on ollut suureksi avuksi, se on auttanut jäsentämään ajatuksia teidän lukijoiden lisäksi myös itselleni. Tunnen kiitollisuutta kirjoista ja blogiteksteistä, jotka ovat kehittäneet ajatteluani ja minua ihmisenä. Tästä kaikesta on juuri nyt sanomattoman paljon apua.

Syksy on pimeimmillään, joulu on tulossa. Olen surullinen ja pettynyt, mutta siitä huolimatta kaikki on hyvin. Kun ajatus hetkittäin harhautuu menneeseen tai tulevaan, muistutan itselleni, että tämä hetki on hyvä. On niin paljon syytä kiitollisuuteen. Menetän parisuhteen ja yhteisen kodin, mutta saan pitää hyvän ystävän. Se ei ole pikkujuttu.

Elämä on luopumista, mutta se on myös uuden oppimista. Nyt on aika opetella seisomaan vahvemmin omilla jaloillaan.

Elämä muuttuu, mutta blogi jatkuu. Uudenlainen elämäntilanne tuo blogiin uudenlaisia näkökulmia, aika näyttää millaisia.

Hyvinvointia kiitollisuudesta

Jos kaipaat yksinkertaista keinoa hyvinvoinnin lisäämiseksi, kokeile kiitollisuuden harjoittamista. Miten se tapahtuu?

Tarvitset hetken rauhallista aikaa, kynän ja paperia. Mieti hetki, mikä saa sinut tuntemaan kiitollisuutta. Kirjoita ylös viisi asiaa. Toista päivittäin, esimerkiksi illalla juuri ennen nukkumaanmenoa.

Toinen tapa harjoittaa kiitollisuuden huomaamista arjessa on keskustella siitä kumppanin, perheen tai ystävien kanssa. Kukin voi sanoa vuorollaan asioita, joista on (päivän aikana ollut) kiitollinen.

Miksi kiitollisuuden aiheiden miettiminen on hyödyllistä?

Negatiivisilla asioilla on taipumus jäädä mieleen positiivisia paremmin. Meillä on myös tapana ottaa monet positiiviset asiat itsestäänselvyyksinä. Elämämme hyvät asiat voivat jäädä vähälle huomiolle, samalla kun harmitukset ja ikävät tapahtumat saavat mielessämme enemmän tilaa kuin ne ansaitsisivat.

Kiitollisuudesta puhuminen ja kiitollisuuden aiheiden miettiminen auttaa antamaan asioille niille kuuluvan arvon. Se auttaa meitä arvostamaan sitä, mitä meillä jo on.

Sillä, mihin kiinnitämme huomiomme, on taipumus lisääntyä. Kun mietimme, mistä olemme kiitollisia, alamme nähdä yhä enemmän ja helpommin syitä kiitollisuuteen.

Kiitollisuus kannattelee, kun elämä tuntuu ajautuneen takkuun. Murehtiessamme mietimme usein asioita, jotka ovat joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Asioita, joihin emme juuri nyt voi vaikuttaa. Kiitollisuuden aiheiden miettiminen suuntaa huomion nykyhetkeen ja antaa toivoa.

Olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa, siis kirjannut päivittäin ylös asioita, joista olen kiitollinen. Se vaatii vain pienen hetken keskittymistä ja läsnäoloa, mutta tekee ihmeitä.

Parhaiten kiitollisuuspäiväkirja toimii silloin, kun ei jaksaisi olla positiivinen minkään suhteen.

Kun on paha mieli ja elämä väsyttää, tekee hyvää pysähtyä hetkeksi miettimään, olisiko sittenkin jotakin mistä olla kiitollinen. Se laittaa huonon olon parempiin mittasuhteisiin, auttaa löytämään toivoa ja huomaamaan, että kaikki ei ole huonosti, vaikka siltä tuntuisikin.

Ajattelen, että kiitollisuus on valinta.

Valitsenko olla kiitollinen turvallisesta kodista, rakastavasta ihmisestä lähelläni, ruoasta jääkaapissa ja kohtuullisesta terveydestä, vai otanko kaiken vain annettuna itsestäänselvyytenä?

Kun valitsen olla kiitollinen, hyvinvointini lisääntyy. Kaiken sen merkitys, minkä hetki sitten koin puuttuvan, vähenee. Tunnen tyytyväisyyttä ja onnentunteita kaikista niistä hyvistä asioista, joita olen osakseni saanut.

Mitä kiireisempiä ja stressaantuneempia olemme, sitä helpommin kiinnitämme huomiomme asioihin, jotka eivät ole odotustemme mukaisesti. Samalla meiltä jää huomaamatta paljon asioita, jotka ovat hyvin.

Ajatteletko, että kiitollisuuspäiväkirja on silkkaa huuhaata? Mikset kokeilisi itse? Sinulla ei ole mitään hävittävää.

Neljä vuotta Minimalismin Iloa!

Huomenna tulee kuluneeksi neljä vuotta Minimalismin Ilon ensimmäisestä julkaisusta.

Kävin sen kunniaksi läpi vuosien mittaan kirjoittamiani tekstejä. Yksinkertaistin kategorioita ja muotoilin vanhempia tekstejä kevyesti, parantaakseni niiden luettavuutta. Joitakin, kirjoitushetkellä ajankohtaisia, tekstejä poistin, koska niiden sisältö oli vanhentunut.

Oli mukava huomata, että saatoin jättää vanhat tekstit sisällöltään ennalleen, hyväksyä ne sellaisinaan. Vielä joitakin vuosia sitten olisin tuntenut tarvetta parannella ja kirjoittaa niitä uudelleen. Olen iloinen, että olen onnistunut päästämään irti perfektionismista.

Huomasin myös palanneeni joihinkin aiheisiin yhä uudelleen, ilman että olin ollut siitä kirjoitushetkellä tietoinen. Muistini tuntuu olevan täynnä reikiä. Tekstejä yhteen menoon lukiessa toisto tuntui harmilliselta, mutta kun kyse on blogista, johon tekstit kirjoitetaan ja julkaistaan yksitellen vuosien kuluessa, ehkä sen voi sietää. Niin asia nyt kuitenkin on, enkä aio sitä jälkikäteen korjata.

Vanhoihin teksteihin palaaminen virkisti muistia. Asiat ovat muuttuneet valtavan paljon. Minä olen muuttunut, kumppanini on muuttunut, ja sen myötä myös suhteemme on muuttunut. Olemme hitsautuneet entistäkin paremmaksi tiimiksi.

Luin vanhoja tekstejä myös sillä ajatuksella, että valitsisin niistä muutamia suosikkejani tämän tekstin liitteeksi. Se oli täysin mahdotonta.

Miten valita suosikkeja omasta kasvutarinastaan? Kaikella on ollut merkityksensä. Jokainen teksti on pala suuremmasta kokonaisuudesta, polustani kohti yksinkertaisempaa elämää.

Kuluneet vuodet ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa. Ne ovat antaneet paljon.

Haluan kiittää teitä, rakkaat lukijani, kuluneista vuosista. Kiitos kommenteistanne, sähköposteista ja kirjoitusteni jakamisesta. Kiitos kun luette.

Kiitos kaikesta kannustuksesta ja kiitoksista. Kiitos välittämisestä. Kiitos ajatustenne, vinkkienne, mielipiteidenne ja oman elämänne tuokiokuvien jakamisesta kanssani.

Lämmin kiitos.

Ajatella, neljä vuotta.

Elämä jatkuu. Blogi jatkuu.

Mitä minimalismilta toivoin ja miten se pääsi yllättämään

Löytäessäni minimalismin nelisen vuotta sitten, en osannut aavistaakaan, mitä kaikkea se toisi tullessaan.

Halusin elämästäni yksinkertaisempaa. Halusin vähemmän tavaroita ympärilleni. Ne veivät aikani ja voimani, olin lopen kyllästynyt siihen, miten ne hallitsivat minua. Halusin päästää irti epäolennaisesta ja keskittyä siihen, mikä on merkityksellistä.

Tavaroiden vähentäminen toi energiaa, sillä näin konkreettisesti, millainen vuori ajanhukkaa poistui kotoamme. Ei enää jatkuvia valintoja, loputonta järjestelyä, toimimattomia ja ahtaita kaappeja, siivousta vaikeuttavia, liiallisia koristeita ja tiellä olevia tavaroita.

Tärkeiden ja iloa tuottavien tavaroiden seulominen kaiken kotiin kertyneen keskeltä opetti minulle paljon itsestäni. Se sysäsi liikkeelle muutoksen ajattelussani ja elämän kokemisessa. Valheelliset ja tehokkaan markkinoinnin luomat merkitykset, joita olin tavaroille aiemmin antanut, pyyhkiytyivät pois yksi kerrallaan. Jäljelle jäi vain olennainen.

Usein asioiden oikean laidan näkee vasta, kun niitä katsoo kauempaa.

Kun katson ajassa taaksepäin, huomaan, miten materia ja markkinointi minua aikoinaan pyörittivät. Minua, mielestäni varsin maltillista ja kriittistä kuluttajaa, joka ei juuri turhia ostellut.

Tavara vei suuren osan ajastani ja ajatuksistani. Selasin mainoksia ja katalogeja, luin sisustuslehtiä ja haaveilin tavaroista, kävin alennusmyynneissä, kiertelin kaupoissa ja piristin itseäni tavaroilla. Katsoin kotiani miettien, miten sitä voisi muuttaa, piristää ja parantaa. Samoin ajatuksin katsoin itseänikin.

Annoin tavaralle tolkuttoman paljon merkitystä. Annoin sen vaikuttaa mielialaani, käsitykseeni itsestäni, omasta arvostani ja kodistani.

Kaikki tuo tuntuu nyt hyvin vieraalta, kuin toiselta maailmalta. Elämältä, jota en enää ymmärrä. Annoin elämäni tehokkaan markkinointikoneiston käsiin. Annoin sen vaikuttaa elämäni sisältöön ja merkitykseen. Mitä siltä sain?

Ennen kaikkea tyytymättömyyttä. Maailmassa oli valtavasti kaikkea kivaa, mitä minulla ei ollut, ja mihin minulla ei ollut varaa. Näin itsessäni ja kodissani korjattavia puutteita. Jatkuva uusien tavaroiden katselu sai minut kyllästymään omiini, ja kotini näyttämään kulahtaneelta ja nuhruiselta.

Velkaa en sentään saanut aikaan, mutta kaikki meni mitä tulikin. Muistan miten maksoimme usein ruokaostoksia luoton puolelta, kun käytössä olevia varoja ei enää ollut. Suuremmat mieliteot tuntui tavalliselta maksaa luotolta (kaikki maksettiin seuraavassa kuussa pois, ilman korkokuluja), mutta ruokaostosten maksaminen luotolta hävetti minua joka ainoa kerta.

Muistan miten sanoin tuohtuneena pankkineuvojalle, että ei minun tuloistani ole mahdollista säästää. Pidin häntä elämästä vieraantuneena ääliönä, kun edes ehdotti moista.

Miten paljon elämäni onkaan muuttunut. Miten paljon minä olen muuttunut.

Tarpeettomien asioiden vähentäminen elämästä lisäsi aikaa ajatella. Elämää, maailmaa, itseäni, muita, näiden suhdetta.

Kun lakkasin antamasta materialle enemmän arvoa kuin se ansaitsee, löysin elämääni turvallisuutta. Aloin luottaa tulevaisuuteen ja itseeni. Vahva menettämisen pelkoni väheni.

Irrottauduttuani kulutuskeskeisestä elämäntavasta, ja vähennettyäni suuren määrän tavaraa, löysin tyytyväisyyden siihen mitä minulla on. Samalla sitten kun jäi menneisyyteen.

Ilokseni jouduin myöntämään pankkineuvojani olleen oikeassa. Pienistä tuloistani huolimatta voin säästää. Sitä saa kulumaan yllättävän paljon rahaa ostaessaan ”vain tarpeellista”…

Kieltäydyin tuntemasta kiirettä, ja opin olemaan läsnä kuluvassa hetkessä. Tuo yksi ainoa päätös muutti elämäni huomattavasti merkityksellisemmäksi. Se valoi minuun tyyneyttä ja rauhaa.

Kohdistin katseeni uudella tavalla ja elämä täyttyi kauneudesta. Pieniä, arkisia ilon aiheita alkoi löytyä tulvimalla. Kiitollisuutta ei tarvitse etsiä, se on tässä.

Opin hyväksymään elämän sellaisena kuin se on, haluamatta muuttaa sitä toisenlaiseksi. Tuli mitä tuli, selviän siitä.

Aloin nähdä ja kuulla kumppanini paremmin. Arvostaa häntä sellaisena kuin hän on. Katsoa hänessä asioita, joilla on merkitystä, ja ohittaa epäolennaisuudet. Samaa harjoittelen suhteessa muihinkin ihmisiin.

Tässä sitä nyt ollaan.

Toivoin minimalismilta helpotusta arkeeni ja enemmän aikaa itselleni tärkeille asioille.

Olen saanut kokea asioita, suuria ja merkityksellisiä, joita en uskonut koskaan voivani saavuttaa. Tässä on niistä vain osa, listaa voisi jatkaa edelleen. Elämäni on keventynyt huomattavasti.

Kuulostihan se ymmärrettävältä, että kun kuorii turhan pois tieltä, olennainen pääsee nousemaan esiin.

Mittakaava vain pääsi yllättämään.