Elämäniloa ja olemassaolon rakkautta

Koen päivittäin iloa erilaisista pienistä asioista. Välillä minut valtaa pakahduttava onnen tunne, joka saa melkein hihkumaan ääneen. Keveän kupliva elämänilo, olemassaolon rakkaus.

Tänään haluan jakaa kanssanne, millaiset asiat viime aikoina ovat saaneet suuni hymyyn ja mielen keveäksi.

Banaanit! Tiedättekö miltä tuntuu, kun vihdoin vuosikymmenien jälkeen voi syödä jotakin herkullista, jonka luuli iäksi menetetyksi? Pidin jo lapsena valtavasti banaanin mausta, mutta en voinut sitä allergian vuoksi tuoreena syödä. (Sama koski lähes kaikkia muitakin hedelmiä, ainoastaan sitrushedelmiä saatoin syödä huoletta.) Vuosien mittaan kokeilin aina välillä, olisiko allergia helpottanut, joutuen yhä uudelleen pettymään.

Vasta joitakin vuosia sitten sain lisättyä ruokavaliooni yksi toisensa jälkeen herkkuja, joita en ollut aiemmin voinut syödä. Voi sitä iloa! Omenoita, päärynöitä, nektariineja, persikoita, kirsikoita, luumuja, aprikooseja, meloneja… mutta ei vieläkään banaania.

Vuosia kului. Joitakin viikkoja sitten kokeilin olisiko tilanne muuttunut. Banaani maistui ihanalta, ja olin valmis pettymään jälleen. Kun oireita ei ilmaantunut, olin revetä liitoksistani! Olen siis viime aikoina ottanut kaiken ilon irti banaanien syömisestä. Moni muu asia joutaa loppua, mutta banaanien vuoksi lähden kauppaan. Jos saan kaupasta vain raakoja banaaneja, en millään malttaisi odottaa hedelmien kypsymistä. Banaania kätevämpää evästä ei ole olemassakaan, sen käyttöliittymä on täydellinen. Banaanirakkauteni määrää on vaikea sanoin kuvata.

Kirjasto. Jokin aika sitten kirjastossa käydessäni katseeni osui tiedotteeseen, jossa kerrottiin uudesta palvelusta: kirjaston tietopalvelu etsisi aineistoa asiakkaan toivomasta aiheesta. Aivan loistava idea, uteliaan ja tiedonjanoisen taivas! Istahdin juttelemaan ja jätin toiveeni. Oli ihanaa kohdata toinen yhtä innostuneesti tietoon ja kirjoihin suhtautuva ihminen, joka vilpittömästi halusi auttaa minua löytämään aineistoa toivomastani aiheesta.

Noin parin viikon kuluttua sain puhelun. Aineisto oli valmiina odottamassa. Kun minulle ojennettiin täpötäysi ostoskorillinen kirjoja, yksi elokuvakin joukossa, minulle tuli joulu. Otin korin ja siirryin pöydän ääreen tutkimaan aarteitani. Lainasin lähes kaiken, ja kiitin vielä lähtiessäni. Suurin osa kirjoista oli sellaisia, etten olisi niitä koskaan itse löytänyt.

Luotettava reppu. Miten tulisin toimeen ilman sitä? Luotettava kumppanini on kestänyt aikaa ja rasitusta. Jotakin reppuni iästä kertoo, että siinä on oma tasku kannettavalle cd-soittimelle. Reppuun voi huoletta pakata suuret ruokaostokset tai vaikka ne parikymmentä kirjaa, jotka aarteenani viimeksi kotiin kirjastosta kannoin, se ei paina hartioita tai selkää. Onpa repussa kuljetettu yhdeksän litran maalipurkkikin kolmen korttelin päähän. Maalikaupan vanhempi herrasmies auttoi saamaan purkin reppuun, aivan kuin sitä tapahtuisi kaiken aikaa.

Portaat. Halusin kodin korkealta, jotta voin kävellä portaita. Sain kodin seitsemännestä kerroksesta. Koen ilon hetkiä huomatessani, että portaiden nouseminen sujuu aina vain kevyemmin. Repullinen kirjoja tai ruokaostoksia kulkeutuu ylös vaivatta. Käytän hissiä vain silloin, kun mukanani on suurempia tai erityisen painavia tavaroita. Tai kun minulla on kädet niin täynnä kasseja, ettei niiden kanssa ole turvallista (tai tilaa) nousta kierreportaita.

Kevät. Kevätaurinko ja linnunlaulu. Niistä ei voi hymyilemättä nauttia. Miten monella eri tavalla talitiainen voi laulaa? Vielä on talvista, mutta eipä aikaakaan, kun taivaalla alkaa näkyä muuttolintuja ja tienvarsilla nostavat päätään leskenlehdet.

Elämästä nauttivat ihmiset. Olin tulossa kotiin päin kävelylenkiltäni, kun hauska näky sai minut hymyilemään. Pienessä puistossa, paksun lumikinoksen päällä penkillä, istui nainen silmät kiinni, kasvot kohti aurinkoa.

Elämä tarjoaa loputtomiin ilon aiheita. Monen pitää ne nähdäkseen kohdata elämän rajallisuus silmästä silmään. Ehkä minunkin piti kokea kaikki se synkkyys, välillä loputtomalta tuntunut, osatakseni arvostaa kaikkea kaunista mitä maailmassa on.

Kunpa mahdollisimman moni voisi oikaista.

12 tunnin lukumaraton

Onko käsite 12 tunnin lukumaraton tuttu? Olin saman tien myyty ajatukselle, kun se aikoinaan netissä silmiini osui.

Lukumaratonin idea on varata 12 tuntia aikaa vain lukemista varten. Keskeytyksiä pyritään välttämään. Etukäteen huolehditaan, että lukumaratonpäivälle on valmiina hyvää ruokaa, juomaa ja muita eväitä. Eihän sitä kukaan maratonia tankkaamatta jaksa!

Lukumaraton on myös oivallinen lahja itselle tai perheenjäsenelle. Eräs perheenäiti oli toivonut syntymäpäivälahjaksi 12 tunnin lukumaratonin, johon sisältyivät tarjoilut pyydettäessä. Aivan loistava lahjaidea lukemisesta nauttivalle, jolla on siihen harvoin rauhallista ja keskeytyksetöntä aikaa.

Olen viettänyt muutamia lukumaratoneja, ja kun tämä teksti tulee luettavaksenne, vietän jälleen päivää kirjojen parissa. Luen, syön hyvin, jaloittelen välillä, ja luen lisää. Minulla on varattuna pino kirjoja, joista valitsen tunnelman mukaan houkuttelevimpia yksi kerrallaan.

Tällä kertaa pinosta löytyvät:

Dalai-lama, Desmond Tutu & Douglas Abrams: Ilon kirja – Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä
Ilkka Niiniluoto: Hyvän elämän filosofiaa
Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää
Eeva Kilpi: Nainen kuvastimessa
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Aloitan lukumaratonin ensin mainitulla Ilon kirjalla, joka on minulla parhaillaan kesken, olen päässyt siinä noin puoliväliin. Kirja kuvaa Desmond Tutun viisipäiväistä vierailua Dalai-laman luona tämän 80-vuotissyntymäpäivän juhlistamiseksi, ja keskusteluja joita ystävykset kävivät onnen ja ilon syvimmästä olemuksesta. Vaikuttava kirja, josta välittyy lämmin ja huumorintäyteinen tunnelma. Antaa ajateltavaa. Suosittelen.

Luen harvoin romaaneja, joten on poikkeuksellista, että niitä on tämänkertaiseen kattaukseen päätynyt kolmin kappalein. Nämä osuivat sattumalta eteeni kirjastossa, ja vaikuttivat kiinnostavilta. Saa nähdä miten kevyempi lukeminen tällä kertaa uppoaa.

Lopuksi vielä kirjavinkki unettomille. Edellisen lukumaratonini kirjapinosta löytyi Leeni Peltosen Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Hyvin kirjoitettu kirja tempaisi mukaansa, ja vaikka en ryhtynyt sen luettuani minkäänlaisiin toimenpiteisiin, nukuin monta yötä tavallista paremmin. Se oli yllättävä bonus mukavan lukukokemuksen lisäksi.

Millaisia kirjallisia herkkupaloja sinä olet viime aikoina lukenut?

Kaikelle oma paikka

Olen pyrkinyt aina järjestämään tavarat niin, että jokaiselle on oma paikkansa. Arki sujuu, kun tietää tarkkaan missä mikäkin on. Tosin toimivuus on taattu vasta silloin, kun jokaisen tavaran oma paikka on niin helposti saavutettavissa, että tavarat myös tulee laitettua käytön jälkeen takaisin paikoilleen.

Kodin saa pysymään järjestyksessä melko hyvin, kun tavaroille on oma paikkansa, ja tavarat myös järjestetään paikoilleen, mutta asiassa on vielä yksi mutka. Entäs ne tavarat, jotka ovat käymässä vain väliaikaisesti tai jotka ovat jonkinlaisessa välitilassa?

Omille kirjoille on paikkansa, mutta entä kirjaston kirjat? Entä mahdolliset muut jostakin lainassa olevat tavarat?

Kun kerään puhtaat tyynyliinat pyykkinarulta, ne kaipaavat silitystä. Silitettyinä niille on paikkansa kaapissa, mutta entä silloin, kun ne ovat vielä silittämättä?

Missä kannettava tietokone on, kun sitä ei käytetä?

Vuosien mittaan tavara vähentyi niin paljon, että olohuoneen matalaan kaappiin tuli tyhjä hylly. Sain siitä tilan kirjaston kirjoja varten. Niin paljon kirjoja ei kerrallaan ole lainassa, etteivätkö ne hyllylle sopisi. Kun mitään ei ole lainassa, hylly saa olla tyhjänä.

Meiltä löytyy kaksi kannettavaa tietokonetta, jotka ovat useimmiten näkösällä. Välillä kuitenkin on tilanteita, jolloin haluan koneet pois näkyviltä. Tällaisia tilanteita varten kaapissa on tyhjää tilaa.

Silitystä odottavat tyynyliinat ovat pinona pyykkitelineen päällä, kunnes silitän ne ja siirrän paikoilleen kaappiin. Järjestelystä on se hyöty, että kun silitettävät ovat näkösällä, ne eivät pääse unohtumaan, ja silitän ne useimmiten nopeasti. Jos pyykkiteline on vietävä vaatehuoneeseen omalle paikalleen, enkä ole ehtinyt vielä silittää, vien silitettävien pinon vaatekaappiin jonkin vaatepinoni päälle. Siirtelen sitä sitten tarpeen mukaan, päästäkseni käsiksi tarvitsemiini vaatteisiin. Paremminkin voisi olla.

Meillä tavarat ovat kaapeissa sopivan väljästi, eikä kotona ole enää ahtautta juuri missään, mutta kaipaan yhä tyhjää tilaa. Siis tilaa, johon ei pääasiassa kuulu mitään, vaan se on tyhjänä, kunnes sitä satunnaisesti tarvitaan. Tällaiselle tilalle olisi käyttöä joka kaapissa ja vaatehuoneessa. Vaikka sitä satunnaista silitettävien pinoa varten.

Tavaraa vähentäessä tulee samalla järjestettyä tavarat paremmin ja väljemmin, jolloin voi mennä pitkäänkin, ettei kokonaan tyhjää tilaa tule. Seuraavaksi pyrin saamaan jokaiseen kaappiin ja säilytystilaan tyhjää tilaa. Se helpottaa elämää ja sille on aina välillä tarvetta. On mukavaa, ettei olemassa olevaa järjestystä joudu sekoittamaan yllättävien tilanteiden tai tavaroiden vuoksi.

Painettu kirja vai e-kirja?

Minulle valinta on selvä. Ei ole painetun kirjan voittanutta. Kirja on parhaimmillaan todella kaunis esine. On ilo lukea kaunista, hyvin taitettua kirjaa, jossa kokonaisuus tukee kirjan sanomaa. Pidän yksinkertaisista asioista, ja painettu kirja on ehdottomasti yksinkertaisempi kuin sähköinen versio kirjasta. Painetun kirjan lukeminen onnistuu missä vain, kunhan vain on tarpeeksi valoa.

Kirjat ovat yksi esineryhmä, joita olen viime vuosina vähentänyt reilusti. Ostan kirjan omaksi vain silloin, jos tiedän haluavani palata sen pariin yhä uudelleen. Tai jos en saa kirjaa käsiini muulla tavalla. Vain harva kirja saa kunnian jäädä pysyvästi kirjahyllyyni. Jos en halua pitää kirjaa itse, lahjoitan sen kirjastolle, jotta mahdollisimman moni voisi lukea sen. Tuntuisi tuhlaukselta jättää kerran luettu kirja hyllyyn pölyttymään – tai antaa se jollekulle, joka laittaa kirjan omaan hyllyynsä pölyttymään.

Ekologisuuden näkökulmasta katsoen asia on turhan mutkikas, jotta osaisin muuta kuin ihmetellä. Nopeasti ajateltuna e-kirja tuntuu ekologisemmalta, kunnes alan miettiä lukulaitteisiin tarvittavia metalleja ja muita resursseja, sekä koko prosessin ympäristövaikutuksia. Elektronisten laitteiden käyttöikäkin tuntuu nykyään varsin lyhyeltä. Tietoverkkojen kaistanleveyksiä ja palvelinkeskusten lämpövaikutusta en edes ala pohtia. Kirjastosta kävellen noudettu painettu kirja kuulostaa riittävän ekologiselta, jotta valitsen sen koska tahansa e-kirjaa mieluummin, jos valinta suinkin on mahdollinen.

Luonnollisesti kirjaston valikoima on rajallinen. Jos etsimäänsä ei löydä kirjastosta, julkaisun voi löytää netistä sähköisessä muodossa. E-kirjan etuna onkin usein helppo saatavuus. Saan ladattua sähköisen kirjan toiselta puolelta maapalloa tietokoneelleni noin minuutissa ja pääsen lukemaan saman tien. Vältyn päivien tai viikkojen odotukselta ja turhan korkeilta postikuluilta.

Minulla on tietokoneellani kymmenkunta e-kirjaa sekä monia muita sähköisiä julkaisuja. (Tablettia en omista, koska vältän turhan elektroniikan hankkimista. En ole keksinyt mihin ihmeeseen tarvitsisin tablettia, kun minulla on tietokone.) Olen havainnut sähköisten julkaisujen kanssa yhden oleellisen ongelman: poissa silmistä, poissa mielestä. Jos en lue e-kirjaa yhdeltä istumalta loppuun, se unohtuu. Painetun kirjan kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole. Kun lasken kirjan käsistäni, en piilota sitä johonkin kaapin uumeniin. Jätän kirjan näkyville, jolloin se ei voi unohtua. Näkyvillä olevat kirjapinot inspiroivat lukemaan. Koneellani olevista e-kirjoista moni on jäänyt joskus kesken, ja unohtunut niille sijoilleen. Kirjan lukeminen koneelta ei ole lähellekään yhtä miellyttävää, kuin painetun kirjan lukeminen.

Tämän tekstin aihe tuli mieleeni kun yritin lukea kaksipalstaista tekstiä tietokoneen ruudulta. Painettu versio tekstistä olisi maksanut 20 euroa ja postikulut, sähköisen version sain koneelleni ilmaiseksi. Kaksipalstaisen tekstin sahaaminen edestakaisin oli turhauttavaa. Ajatus alkoi harhailla ja silmät väsyä. Olin vilkuillut tekstiä jo useamman kerran, mutta juuri palstasahaamisen vuoksi lukeminen tyssäsi aina alkuunsa. Painetussa muodossa olisin saanut tuon kiinnostavan tekstin luettua aikoja sitten. Olisin voinut alleviivata kiinnostavia kohtia, myös aiempiin tekstikohtiin palaaminen olisi ollut helpompaa. Nyt sähköistä versiota lukiessani aloin kesken kaiken kirjoittaa tätä tekstiä… Harmittaa aina, kun toimimaton olomuoto vie huomion itse asiaan keskittymiseltä. Oli kyse sitten mistä asiasta elämässä tahansa.

Nyt kun e-kirjat ovat vahvasti mielessä, taidan pitkästä aikaa avata lukuohjelmani ja katsoa, mitä kesken jäänyttä luettavaa saisin luetuksi loppuun. Henkilökohtaisesti toivon todella, että sähköinen kirja ei koskaan tule korvaamaan painettua kirjaa. Se tulisi hyvin todennäköisesti merkitsemään minun lukuharrastukseni rajua vähenemistä. Paperin rapina on minulle yksi elämän merkityksellisistä ja kauniista äänistä.

Tiedonjano ja infoähky

Olen tiedonjanoinen. Minua kiinnostavat monenlaiset elämän ilmiöt. Silloin kun vielä katsoin televisiota, ajastin viikoittain digiboksille lukuisia dokumentteja ja asiaohjelmia. Enää en seuraa mitä televisiosta tulee, sillä en halua jumahtaa tietokoneen äärelle ikuisiksi ajoiksi katsomaan kaikkea mahdollista kiinnostavaa.

Kotona tiedonjanoni näkyy kirjastosta lainattuina kirjapinoina. Välillä nollaan tilannetta käymällä kirjastossa vain palauttamassa kirjoja, enkä katso ollenkaan mitä kiinnostavaa muut olisivat palauttaneet. Kuitenkin jotakin kiinnostavaa tarttuisi mukaan. Joskus palautan kirjoja kirjastoon lukemattomina, kun en ehdikään lukea niitä ajallaan. Enkä näe järkeväksi uusia lainoja yhä uudelleen, kunnes puolen vuoden raja tulee täyteen, ja kirja on palautettava kirjastoon, tai ainakin näytettävä, että se vielä on olemassa. Joskus niinkin on käynyt.

Eniten tiedonjanoni näkyy netin käytössä. Lukiessani uutisia kiinnostavista aiheista, juttujen perässä on usein monta linkkiä aihetta sivuaviin juttuihin. Pyrin lukemaan kiinnostavat jutut saman tien, etten jättäisi itselleni kovin pitkää jonoa juttuja luettavaksi toisella kertaa. Aina se ei kuitenkaan onnistu, vaan laitan sivuja muistiin selaimeni kirjanmerkkeihin. Koska uutta ja kiinnostavaa tietoa tulee vastaan kaiken aikaa, kirjanmerkeissä on jatkuvasti liikaa luettavaa.

Olen järjestänyt kirjanmerkkini mahdollisimman selkeästi eri otsikoiden alle. Otsikon ’inspiraatio’ tein kootakseni sen alle kaikenlaisia kiinnostavia tekstejä, jotka lukisin pois mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen järjestäisin eri otsikoiden alle vain ehdottoman tarpeellisiksi kokemani tekstit. Turha kai sanoakaan, että juuri tämän otsikon alle kertyy kaikkein eniten luettavaa. Tietoa kertyy aivan liian nopeasti, ja järjestelemättömien – mutta inspiroivien – linkkien jono venyy venymistään.

Tilanne kirjanmerkkien suhteen oli jotakuinkin hallinnassa, kunnes aloin kirjoittaa blogia. Sen jälkeen homma levisi käsiin aivan täysin. Törmään kaiken aikaa kiinnostaviin asioihin, joita jätän hautumaan mieleeni. Niistä saattaa ajan kuluessa kehkeytyä jotakin, josta kirjoitan blogitekstin.

Olin järjestämässä kirjanmerkkejä ja poistamassa sellaisia, jotka eivät enää tunnu niin tärkeiltä kuin silloin, kun ne muistiin tallensin. Valitettavan suuri määrä lukuisista muistiin laitetuista teksteistä tuntui edelleen välttämättömiltä lukea ajatuksella joskus. Aloin tuntea itseni levottomaksi, kun järjestäminen tuntui loputtomalta hommalta. (Muistan hyvin, miten tavaran kanssa oli joskus vastaavia ongelmia.) Niinpä vaihdoin lennossa sijaistoimintoon ja aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Välillä tuntuu, että sijaistoiminnot saavat minut tekemään enemmän asioita valmiiksi, kuin itse tarkoitus ryhtyä tekemään jotakin…

Minulla on tällä hetkellä kirjanmerkeissä noin 30 blogia. Osaa seuraan säännöllisesti, osaa silloin tällöin. Osa odottaa sitä, että kahlaan niitä läpi jonkin verran, tietääkseni aionko lukea blogia jatkossa. Englanninkielinen maailma on täynnä blogeja minimalismista ja elämän yksinkertaistamisesta, ja vaatii perehtymistä selvittää, mitä haluan todella seurata. Välillä laitan muistiin uusia blogeja (kaikenlaisista aiheista), jotka sitten poistan lähes yhtä nopeasti. Kaikkea vaan ei pysty seuraamaan, vaikka blogi olisi kiinnostavakin. Johonkin on pakko vetää raja. Sen rajan vetäminen vaan ei ole mitenkään helppoa.

Mietin nykyään tarkoin mitä mediasta seuraan. Ensimmäisenä karsin pois kaiken, mikä ei tuota minulle mitään positiivista lisäarvoa. En halua kuulla kaikista maailman kärsimyksistä ja sodista. Tiedän ilmankin, että kärsimystä maailmaan mahtuu ja paljon. Valitettavasti en pysty muistamaan elämäni ajalta yhtäkään ajanjaksoa, ettei jossain päin maailmaa olisi ollut sotaa. Se, että minä lukisin ja kärsisin myös, ei auta ketään.

En varsinaisesti seuraa uutisia, mutta kuulen niitä välillä radiosta. Satunnaisia uutisia käyn lukemassa välillä netistä. Valitsen tarkoin mistä luen. (Helsingin Sanomien tapa toimia, ”saat lukea viisi maksutonta artikkelia viikossa”, on loistava rajaamaan itselle ei niin välttämättömien uutisten lukemista.) Ääliömäiset lööpit ja tyhjänpäiväiset juorut ovat turhaa ajanhukkaa, kun on niin paljon oikeasti kiinnostavia asioita joihin voi perehtyä ja rajallista kapasiteettiaan käyttää.

Tiedonjano on mukavaa, mutta liika on liikaa siinäkin. Kiinnostukseni monenlaisiin asioihin on aina varmistanut sen, että minulla riittää tekemistä. Olen kiitollinen tiedonjanostani, mutta minun on opittava vetämään rajoja myös sen suhteen. Elämä vaan on helpompaa, kun ei rönsyile jatkuvasti joka suuntaan, vaan valitsee mikä on itselle kaikkein olennaisinta. Valitettavasti tiedon kohdalla vain siihen olennaiseen keskittyminenkin voi nykyisin saatavilla olevilla tietomäärillä johtaa mahdottomaan tilanteeseen.

P.S. Sattumalta törmäsin Yle Areenassa Maria Petterssonin aihetta käsittelevään radio-ohjelmaan (kesto noin 56 minuuttia) otsikolla Tietotulva sekoittaa pään. Kannattaa kuunnella jos aihe kiinnostaa!

Syksy on uusien asioiden aikaa

Nautin kesän lämmön vaihtumisesta syksyn kuulauteen ja viileyteen. Syksy on minulle valtavan rakas vuodenaika kaikkine tuoksuineen, sateineen ja tuulineen. Nautin pimenevistä illoista ja luonnon väriloistosta. Syksyisin innostun usein myös kokeilemaan jotakin uutta tai perehtymään johonkin mukavaan tekemiseen, mikä on päässyt vuosien saatossa jäämään vähemmälle.

Mietin vuosikausia uuden kameran ostamista, ja sain sen vihdoin hankituksi. Syksyn mittaan aion opetella kameran käyttöä. Ajattelin myös elvyttää käsin kirjoittamisen taitoani. Kirjoitan käsin asioita ylös muistikirjaani, mutta yleensä nopeasti ja kiinnittämättä huomiota käsialaan. Se kostautuu kun pitäisi yrittää saada selvää kirjoittamastaan. Saatan osallistua kirjoituskurssille, se sopisi kuin nenä päähän käsialaharjoitusteni kanssa.

Yritän olla ahnehtimatta syksyyni liikaa uusia asioita, jotta vanhoille rakkaille asioillekin jää tilaa. Syksyisin sukkalangoilla on tapana vetää vastustamattomasti puoleensa, samoin hyvillä kirjoilla.

Uusien asioiden opetteleminen tai vanhojen harrastusten elvyttäminen tuo piristystä arkeen. Rohkeus kokeilla uutta voi yllättää positiivisesti. Pidin itseäni aina surkeana piirtäjänä, maalaaminen ei sujunut yhtään paremmin. Koulun kuvaamataidon tunnit olivat yhtä tuskaa. Vesivärimaalaukseni olin maalannut niin tarkkaan tasaiseksi, että opettaja totesi minusta tulevan varmasti hyvän maalarin. Hän tarkoitti seinien maalaamista, ei suinkaan ennustanut menestyksekästä taidemaalarin uraa. Sen jälkeen hän otti pensselin käteensä ja paranteli työni mieleisekseen.

Myöhemmin eri oppilaitoksessa toinen opettaja katsoi maalaustani, kysyen miten pitkään olin harrastanut maalaamista. Yllätyimme molemmat, minä kysymyksestä ja hän vastauksesta. Tuo työ oli ollut minulle aivan yhtä pakkopullaa kuin kuvaamataidon tunnit aina ennenkin, enkä todellakaan harrastanut vapaa-ajallani mitään aiheeseen liittyvää.

Jotakin tuosta tilanteesta ilmeisesti oli jäänyt mieleen kytemään, sillä otin aikuisiällä vapaaehtoisesti kynän ja paperia ja aloin piirtää mallista. Yllätys oli melkoinen kun paperille ilmestyvä kuva muistutti hämmästyttävästi malliaan. Myöhemmin aloin kaivata väriterapiaa ja hankin öljyvärit. Maalaaminen oli todella rentouttavaa ja hauskaa puuhaa. Myöhemmin olen saanut väriterapiaa useamman asunnon seiniä maalatessa. Samalla olen ajatellut lämmöllä entistä kuvaamataidon opettajaani. Ei hän aivan väärässä ollut, seinien maalaaminen on ehkä kuitenkin enemmän minun juttuni.

Kirjaston musiikkiosasto on mainio paikka kokeilla jotakin uutta. Lainaan usein musiikkia levyn kansien ja kappaleiden nimien perusteella, tietämättä itse artistista yhtään mitään. Menetelmä on ollut oikein onnistunut, olen löytänyt paljon nautittavaa musiikkia, johon tuskin olisin muulla tavoin tullut törmänneeksi. Levyä soittimeen laittaessa saa hetken jännittää menikö oma ajatus musiikin tyylistä yhtään yksiin todellisuuden kanssa. Yllätykset ovat olleet lähes poikkeuksetta positiivisia ja virkistäviä.

On kovin vaikeaa tietää mitä kaikkea osaamme tai mistä kaikesta voisimme pitää, jos emme kokeilekaan. Kannattaa olla avoimin mielin ja kokeilla rohkeasti kaikenlaisia asioita jotka kiinnostavat. Kaunista ja virkistävää syksyä meille kaikille!

Aineellisesta omistamisesta aineettomaan käyttöön

Olen aikoinaan omistanut kymmenittäin c-kasetteja. Vhs-kasetteja taisi parhaimmillaan olla yli 200. Ajan kuluessa molemmat formaatit jäivät (onneksi) vanhoiksi, enkä yrittänytkään saada kaikkea musiikkia tai elokuvia cd- tai dvd-muodossa.

C-kasettiajan olin valmis jättämään taakseni hujauksessa, vain muutamia cd-levyjä ostin, jotka minulla oli ollut c-kasettinakin. Musiikkimakuni oli ehtinyt muuttua matkan varrella, joten siirtyminen eteenpäin kävi helposti. Pienen osan videoista siirsin dvd:lle ja lopuista luovuin. Cd-levyjä oli enimmillään satoja. Dvd-levyjä ei tullut enää kerätyksi samaan tahtiin kuin vhs-videoita aikoinaan, mutta kyllä niitäkin kymmenissä laskettiin.

Ajattelen usein tavarasta luopumista painolastin vähentämisenä, kirjaimellisestikin. Mitä painavampaa kassia tai laatikkoa vien kierrätykseen tai annan muuten pois, sen kevyempi olo minulle tulee. Musiikkia ja kuvatallenteita on tullut aikojen mittaan omistetuksi yhteensä valtava määrä, myös niiden massaa ajatellen.

Viimeisimmän kevennyksen tein jokin aika sitten. Kesäreissu sai minut ymmärtämään, että olen muuttunut. En enää kaipaa kaikkea sitä, mitä joskus pidin lähes korvaamattomana. Luovuin dvd-levyistäni. Näin paljon vaivaa ja siirsin osan tietokoneelle. Hetkeä myöhemmin huomasin, että olisin voinut tarvittaessa löytää lähes kaiken vaikka Youtubesta. Suurin osa musiikkitallenteistani on tiedostoina tietokoneella. Osa on vain mp3-soittimessa. Cd-levyjä on noin parikymmentä näin äkkiä arvioiden. Se on todella vähän aiempaan verrattuna.

Olen vasta viimeisen vuoden aikana tajunnut mitä kaikkea voisin käyttää netin kautta, omistamatta sitä itse. Ihmettelen itsekin miksen tajunnut sitä aiemmin. Pelkästään Youtube ja Spotify tarjoavat valtavat määrät katsottavaa ja kuunneltavaa, jotka olen joskus omistanut ja säilyttänyt hyllyissä ja laatikoissa. Se sopii minulle mainiosti. Jos haluan kuulla jonkin kappaleen, löydän sen tietokoneelta hyvin nopeasti – joko omista tiedostoistani tai netistä. Sama pätee vanhoihin televisiosarjoihin, ja Stan Laurelin ja Oliver Hardyn elokuviin, joista ajoittain nautiskelen.

Onko minulla varmuuskopiot kaikesta siitä mitä olen aineellisesta muodosta siirtänyt aineettomiksi tiedostoiksi tietokoneelle? Ei. Vielä. Suurin osa musiikista on vaatimattomasti muistitikulla, mistään muusta ei varmuuskopioita toistaiseksi ole.

Mitä jos kaikki yllättäen katoaisivat? Kaikki sadat musiikkikappaleet ja kuvatallenteet?

Sitten katoaisivat, minulta. Eivät ne kuitenkaan maailmasta mihinkään katoaisi. Löytäisin kaipaamani hyvin todennäköisesti netistä, kirjastosta tai vuokraamosta. Mitään äärimmäisen kamalaa ei tapahtuisi. Olen aivan varma, että jos haluaisinkin kerätä kaiken uudelleen itselleni, muistaisin nyt omistamistani tiedostoista vain murto-osan, enkä osaisi loppuja kaivata. Varsinkin dvd-levyjä omistin lähinnä vanhojen muistojen vuoksi, joita niiden katseluun liittyy. Itse tallenteiden katselu jäi hyvin vähiin, muistot vaan saivat tallenteiden konkreettisen omistamisen tuntumaan tärkeältä.

Ajattelen, että aikansa kutakin. Ajat muuttuvat, minä muutun. Elämän ei ole tarpeen pysyä ennallaan. Minun ei tarvitse pystyä palauttamaan entistä versiota itsestäni käyttöön joskus myöhemmin tässä elämässä, omistamalla konkreettisesti tavaroita, jotka kuuluvat menneeseen elämään.

Muistoista tärkeimmät säilyvät, muistoissa. Mennyt elämä on mennyttä elämää, nyt on tämä hetki.