Ilahduttavia asioita: kevättä odotellessa

Sain aiemman kirjoitukseni, Elämäniloa ja olemassaolon rakkautta, kommenteissa ehdotuksen, että ilahduttavista asioista voisi tehdä juttusarjan. Sehän sopii! Kirjoitan jatkossa mieltäni ilahduttaneista asioista satunnaisesti, silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Tänä vuonna kevät on antanut odottaa itseään. Tätä kirjoittaessani lämpötila on pari astetta plussan puolella ja maassa on viime yönä satanutta lunta. Ei tunnu vielä keväältä. Monet viime aikoina ilahduttaneista asioista liittyvät luontoon ja kevään odotukseen.

Kaatosade. Lumien sulamista odotellessa kaatosateen ääni talojen katoilla kuulostaa erityisen kauniilta.

Vesilammikot. Miten leveä hymy voi olla vesilätäkköön leikkimään päässeellä lapsella! Jututin lapsenlapsensa kanssa ulkoillutta naista, niin iloiseksi lapsen riemu minut sai. Lapsi istui lätäkössä mitä valloittavin hymy kasvoillaan, leikkien sinikeltaisella kuorma-autolla. Isoäiti oli iloinen nykyaikaisista, mukavista kuravaatteista, toisenlaista oli ollut aikoinaan omia lapsia lätäkköleikkeihin pukiessa.

Myös linnut ottavat ilon irti vesilammikoista, ja minä niiden katselemisesta. Eräänä päivänä seurasin pitkään variksen kylpyhetkeä pihaan muodostuneessa syvässä vesilammikossa. Se kahlasi veteen vatsaansa myöten ja loiskutteli vettä siivillään, kävi välillä sukimassa höyhenpukuaan viereisellä aidalla, ja palasi sitten yhä uudelleen kylpemään. Pian lammikossa oli kaksi kylpijää vuorotellen, kun toinenkin varis löysi mainion kylpypaikan.

Linnut! Siitä ei tunnu olevan kauaakaan, kun vielä kuuntelin tilhiparven kaunista ääntä, kuin kulkusten helinää. Talitiaisten laulu toi kevään jälleen vähän lähemmäksi. Vähän myöhemmin jäin ihmettelemään tuttua ääntä. Vasta taivaalle katsoessani uskoin, että se todella oli lokki, kevään ensimmäinen! Lokin ääni merkitsee minulle lähestyvää kesää, ei ihme etten loskassa tarpoessani heti uskonut korviani.

Joitakin päiviä myöhemmin katselin ulos ikkunasta. Ilahduin nähdessäni harmaasta pilviverhosta ilmestyvän viiden lokin parven. Hetken kuluttua, kuin tyhjästä, lintuja tuli pieni parvi lisää. Linnut sulautuivat taivaan harmauteen niin hyvin, että ne putkahtelivat näkyviin aivan yllättäen. Vähän kerrallaan lintuja tuli näkyviin yhä enemmän, ja pian niitä oli kymmenittäin, sitten jo kolminumeroinen luku. Vaikuttava näky.

Saan paljon iloa linnuista, kaikkein tavallisimmistakin. Lokit, naakat, harakat ja varikset ovat kiinnostavia puuhissaan ja kauniita katsella. Kuuntelin eräänä iltana radiosta Musiikin teemailtaa (Onnea 70-vuotiaalle Hectorille!) ja katselin samalla taivaalla lentäviä lintuja. Miten kaunis voikaan olla puhtaanvalkoinen lokki tummaa taivasta vasten päivän viimeisten auringonsäteiden heijastuessa sen höyhenpuvusta.

Puoli kuuta peipposesta, uskoisiko tuota? Eräänä aurinkoisena aamuna avasin ranskalaisen parvekkeeni oven ja kuulin peipon laulavan. Miten ihanalta se pitkän talven jälkeen kuulostaakaan!

Korkealla asuminen. Asuntoa etsiessäni halusin nähdä ikkunastani puita, taivasta ja lintuja. Nautin lintujen katselemisesta, ja niitä näkee korkealla asuessa todella läheltä. Alkutalvesta ihailin pitkään talon yllä leijaillutta, usean sadan linnun naakkaparvea. Päivittäin saan katsella, miten linnut lentävät läheltä ikkunani ohi tai ylittävät talon siipisulat lähes kattoa viistäen. Viime aikoina on ollut hauska katsella millaisia aarteita linnut ovat löytäneet pesiensä rakennustarpeiksi.

Ötökät. Kaatosateisena päivänä huomasin ikkunaani sadetta pitämään tulleen siivekkään. Siinä se suki tuntosarviaan, minulle nimetön hyönteinen. Toisena päivänä, aurinkoisena, ikkunassani oli kävelyllä leppäkerttu. Kärpänenkin on ikkunalla piipahtanut.

Hyönteisten näkeminen talven jälkeen kertoo siitä, että kevät on tulossa, vaikkei sitä säästä välttämättä joka päivä jaksaisi uskoakaan. Pian hyönteissyöjät palaavat ja riemukas laulu kaikuu kaikkialla.

Tulenkohan näkemään uuden kotini ikkunasta pääskysiä? Jos en, niin ainakin tiedän minne voin mennä niitä katsomaan ja kuuntelemaan.

P. S. Västäräkistä vähäsen! Kaksi päivää ennen tämän tekstin julkaisua näin kävelylenkkini loppupuolella västäräkin keikuttelevan pyrstöään lumikasan päällä. Joko nyt uskaltaisi sanoa, että kevät on tullut?

Maalia, musiikkia ja maisema

Uuden kotini ikkunasta näkyy kauas. Puita, taivasta, järvenselkää. Satoja ikkunoita.

Tai no, ihan vielä en sitä kodikseni osaa sanoa. Postiluukussa on tuttu nimi, mutta oven takaa paljastuu työmaa. Kun asuntonäytössä muut keskittyivät asunnon tiloihin ja kuntoon, minä katselin ikkunasta ulos. Näin mielessäni itseni juomassa kahvia tuon maiseman äärellä.

Maiseman ihastelu on jäänyt toistaiseksi vähiin, sillä aika on kulunut seuratessa telan kulkua seinäpinnalla. Vaihtelun vuoksi olen seurannut myös milloin mitäkin siivousvälinettä kylpyhuoneen kaakeleilla, jos vaikka ihme tapahtuisi ja vuosien kalkkijäljet lopultakin lähtisivät. Välikevennyksenä olen järjestellyt astioita keittiön kaappeihin ja vaatteita vaatehuoneeseen.

Musiikki on olennainen osa remontin sujumisessa, ja erityisen tarpeellista se on silloin, kun usko on koetuksella. Hetkittäin, maalaustaitoja ruosteen alta etsiessäni ja kaakelijumpan vietyä voimat, olen vaipunut hiljaiseen epätoivoon. Silloin B.B. King, Keb’ Mo’, Gregory Porter, Billie Holiday, Ella Fitzgerald ja Etta James ovat luoneet lohdullista tunnelmaa.

Välillä on ollut tarpeen hengähtää, etsiä pientä syötävää ja istahtaa tulevan kotini lattialle. Kuunnella musiikkia kaikessa rauhassa ja rentoutua hetki. Silloin pieni ääni pääni sisällä on noussut vakuuttamaan, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Tästä tulee Koti. Tästä selvitään, tähänkin asti on kaikesta selvitty.

Kodin tuntu on mystinen juttu. Kaikki kotini, jotka olen voinut itse valita, ovat tuntuneet kodilta jo eteisessä. Tälläkin kertaa tiesin tulleeni kotiin ennen kuin sain edes kenkiä jalastani. Kun nostin katseeni, näin ikkunasta taivasta ja puidenlatvoja. Silloin moni muu asia menetti merkityksensä.

Asetun taloksi, kunhan saan osan seinistä maalattua. Loput saavat odottaa kevään kirkasta valoa. Kun maali on raikastanut pinnat, moni paikka on silti laulun sanoin ihanasti rempallaan. Mutta mitä siitä. Minulla on lähes koko huoneen levyinen maisemataulu, josta seurata lintuja ja sään vaihteluita.

Digitaaliraivaus

Olen yksinkertaistanut elämääni sen joka kantilta jo sen verran pitkän aikaa, että saan enää harvoin inspiraatiota muista minimalismiblogeista. Joshua Beckerin kirjoitus 25 Areas of Digital Clutter to Minimalize oli innostava, sen ansiosta kävin tarkemmin läpi mitä olin tietokoneelleni säilönyt. Lainasin otsikoinnin itselleni soveltuvin osin Joshuan tekstistä.

1. Sähköpostin Saapuneet-kansio

Sähköpostin käytöstä tulee huomattavasti yksinkertaisempaa, kun pyrkii pitämään Saapuneet-kansion tyhjänä. Kun olen lukenut viestin, sille on muutama erilainen käsittelyvaihtoehto.

Jos viesti ei edellytä jatkotoimenpiteitä, enkä halua säästää sitä, poistan sen. Jos haluan säästää viestin, arkistoin sen eri aiheita varten luomiini kansioihin. Pyrin lukemaan sähköpostini silloin, kun minulla on myös aikaa ja energiaa vastata viesteihin. Joka tapauksessa vastaan heti, jos vastauksen kirjoittaminen vie vain hetken.

Raivauksen tulos?

Tapani käsitellä sähköpostia toimii, ja poistan tarpeettomat viestit säännöllisesti, joten toimenpiteitä ei tarvittu.

2. (Teksti)dokumentit

Poistan tiedostoja kun ne jäävät tarpeettomiksi, mutta perusteellisempi tarkastelu on silti ajoittain tarpeen. Pyrin välttämään tiedon säilömistä varmuuden vuoksi, sillä olen huomannut, että suurin osa siitä tulee poistettua myöhemmin tarpeettomana – ja käyttämättömänä.

Raivauksen tulos?

Muutama poistettava tiedosto löytyi. Enemmän löytyi kiinnostavia pdf-kirjoja ja muuta luettavaa, jos vain joskus jaksaisin ja muistaisin… Miksi paperikirjojen lukeminen on niin paljon mukavampaa?

3. Sovellukset

Tietokoneeni kovalevyllä on tilaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta poistan silti ajoittain ohjelmia, joita en tarvitse. Tarpeeton on tarpeeton, oli se sitten konkreettinen tavara tai ohjelma tietokoneella.

Raivauksen tulos?

Yksi ohjelma päätyi roskakoriin. Olin jo aiemmin karsinut niitä rankalla kädellä.

4. Työpöydän (tai Dockin) kuvakkeet

Pidän työpöytäni tyhjänä, joten mietin sen sijaan näytön alareunan ohjelmakuvakkeiden (Macissa oleva Dock) tarpeellisuutta. Pyrin pitämään siinä vain usein käytettyjen ohjelmien kuvakkeet.

Raivauksen tulos?

Poistin yhden vähemmälle käytölle jääneen ohjelman kuvakkeen.

5. Kansiorakenne

Olen hyvin järjestelmällinen, joten kansiorakenne tietokoneellani oli jo selkeä ja kaikki helposti löydettävissä. Tilanne muuttui tarpeettomia tiedostoja poistettuani.

Raivauksen tulos?

Yksinkertaistin kansiorakennetta ja poistin siitä turhia mutkia.

6. Valokuvat

Pääsin edellisten kohtien kanssa varsin helpolla, mutta valokuvien kanssa on ollut viime aikoina tekemistä. Kuten kirjoitin aiemmin, olen miettinyt suhtautumistani valokuviin, ja poistanut niitä paljon. Huomasin valokuvia karsiessani, että osaa olen säästänyt muita kuin itseäni varten.

Raivauksen tulos?

Annoin kumppanilleni kuvat, jotka hän koki tärkeiksi, jotta voisin vapaasti poistaa mitä haluan, huolehtimatta hänen toiveistaan. Nykyisistä kuvista voi edelleen olla poistettavaa.

7. Musiikki ja elokuvat

Kun luovuin sadoista cd-levyistäni, kopioin niistä osan tietokoneelleni. Samoin tein muutamien elokuvien ja tv-sarjojen kanssa. Tein aika armotonta karsintaa, sillä kaiken kopioiminen olisi ollut järjetön urakka. Onneksi, sillä etenkin osa kuvatallenteista on ollut kuin arkistoon pölyttyneinä vailla käyttöä.

Olen huomannut, että osa musiikista ja kuvatallenteista ”vanhenee”. Mieltymykset muuttuvat. En halua kuunnella kaikkia niitä levyjä, tai katsoa samoja elokuvia tai tv-sarjoja, joita kuuntelin ja katselin 15 vuotta sitten.

Digimusiikissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse hankkia koko levyä. Tai jos on jo hankkinut, niin voi halutessaan poistaa vaikka sen suosituimman (radiossa loppuunkulutetun) hitin, jos ei halua sitä (mieluiten enää ikinä) kuulla. Olen siirtynyt yhä enemmän kuuntelemaan musiikkia, jota ei radion soittolistoilta löydy.

Raivauksen tulos?

Poistin kuvatallenteista suuren osan, samoin paljon musiikkia, jota olen turhan matalalla kynnyksellä koneelleni tallentanut. Laajassa musiikkikirjastossani on edelleen perkaamista.

8. Selaimen kirjanmerkit

Karsin kirjanmerkkejä vähän väliä, sillä niitä kertyy nopeasti enemmän kuin ehdin tai edes haluan käydä läpi.

Tiedätte miltä tuntuu, kun haluaa jonkin tavaran, ja miten usein tuo halu sammuu, kun asian jättää hautumaan. Sama ilmiö on minulla tiedon kanssa. Napsin kirjanmerkkeihin kiinnostavia linkkejä muistiin, kun en kykene niitä kaikkia yhdeltä istumalta lukemaan. Seuraavan kerran niihin palatessani osa ei kiinnosta enää, joten voin poistaa ne. Uteliaisuuden kohteet vaihtelevat nopeasti, mielenkiintoisia asioita on maailma täynnä.

Raivauksen tulos?

Sattui hassu juttu, kun olin miettimässä erään kirjanmerkkikansion tarpeellisuutta. Mietin miltä tuntuisi, jos vahingossa poistaisin sen. Olin poistamassa valikosta erotinviivaa, mutta onnistuinkin hävittämään koko kansion kymmenine linkkeineen! Pääsinkin nopeasti testaamaan ajatustani.

Etsin uudelleen kaksi kirjanmerkkiä, muut saivat jäädä. Huomaan yhä uudelleen, että tiedon suhteen minussa on hamsterin vikaa.

9.  Uutiskirjeet

Mainosposteja sähköpostiini ei tule, mutta muita uutiskirjeitä kyllä. Monella blogilla on sähköinen uutiskirje, joka tarjoaa kiinnostavaa ajateltavaa, mitä ei ole luettavissa itse blogista. Seuraan tunnelmiani sähköpostia avatessa ja lopetan uutiskirjeen, jos sen avaaminen alkaa tuntua rasittavalta. Sähköposti on hyvä väline, mutta siitä saa helposti rasittavan aikasyöpön.

Raivauksen tulos?

Ei tällä hetkellä vähennettävää.

10. Kindle eli e-kirjat

E-kirjat muodostuvat minulle helposti rasitteeksi. Kindlen kirjastoa katsoessani en muista mikä on kesken ja miten paljon, tai haluanko edes lukea kaikkea. Kuitenkin ne ikään kuin vaativat tekemään jotakin, sillä luettavaksi ne olen sinne hankkinut, en vain huvin vuoksi säästettäväksi.

Raivauksen tulos?

Päätin lukea Kindlen kirjat ja poistaa ne, joita en halua lukea enää uudelleen. Aloin lukea yhtä, kunnes se jäi kesken – kuukausia sitten. E-kirjat eivät todellakaan ole minun juttuni. Suosin niitä vain, kun kiinnostavia osuu sattumalta ilmaiseksi kohdalle. Jos olisin tilannut ne paperikirjoina, olisin lukenut ne jo vuosia sitten. Tämä akilleenkantapää on siis yhä kesken.

Tietokoneen tiedostomassa ei vie kotoa konkreettista tilaa, mutta sekin voi tuntua painolastilta. Lisäksi sen avulla voi kuljettaa menneisyyttä mukanaan, myös sitä ei niin kaunista ja kevyttä. Joskus kannattaa miettiä, mistä voisi päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Intuitio, ensimmäinen selkäytimestä nouseva tunne, on suurena apuna, kun yrittää selvittää onko jokin kohde tarpeeksi tärkeä säästettäväksi. Varsinkin musiikin kohdalla tästä oli minulle paljon hyötyä.

Joshua Becker kirjoitti myös kaapeleista, cd-romilla olevista käyttöohjeista ja vanhasta tekniikasta, mutta niistä joskus toiste.

Rauhallista joulua!

Joulu on minulle ennen kaikkea rauhan ja kiireettömyyden aikaa. Koko joulukuun ajan kiinnitän erityistä huomiota turhan painolastin karsimiseen, missä tahansa olomuodossa se elämässäni näyttäytyykään. Keskityn todella tärkeisiin ja olennaisiin asioihin, hiljennyn ja rauhoitun.

Lienikö syynä kaiken alleen nielevä lumeton pimeys, mutta marraskuu kääntyi joulukuuksi ennen kuin huomasinkaan.

Minun mielessäni joulu ja lumi kuuluvat yhteen. Parasta olisi, jos lumesta saisi nauttia jo joulukuun alusta alkaen. Lumipeitteellä on rauhoittava vaikutus, se myös vaimentaa kaupungin ääniä.

Monilla luonnonilmiöillä on minulle suuri merkitys. Sankka lumipyry ei taida koskaan menettää taianomaisuuttaan. Se saa minut pakahtumaan onnesta. Suurten lumihiutaleiden leijailu tuntuu väreilynä rinnassa ja saa hymyn huulille.

Talven ensimmäistä kunnon lumipyryä ihaillessa on muodostunut tavaksi laittaa soimaan Let it Snow, Let it Snow, Let it Snow – ikään kuin kannustukseksi, että antaa tulla vaan reilusti lunta.

Perinteisesti olen päättänyt nämä hyvän joulun toivotukset musiikkivinkkiin.

Mainitun lumisadelaulun ja monta muuta joululaulua voi kuulla kahdeksan erilaista kanavaa tarjoavasta Jouluradiosta. Pääkanava Jouluradion lisäksi löytyy ruotsinkielinen Julradion, Kauneimmat joululaulut, Rouhea joulu, Lasten jouluradio, Xmas, Klassinen joulu sekä vironkielinen Jõuluraadio. Jouluradion löytää netin lisäksi myös esimerkiksi autoradiosta, taajuudet Rovaniemeltä Helsinkiin löytyvät täältä.

Jokainen joulumusiikista pitävä löytänee vaihtoehdoista itselleen mieleisen. Itse vaihdan kanavaa tunnelman mukaan. Tätä kirjoittaessa kuulokkeissa soi John Lennonin Happy Xmas (War is Over) Celine Dionin laulamana.

Sen sanoihin on hyvä päättää:

”A very merry Christmas                
And a happy New Year                
Lets hope it’s a good one            
Without any fear”

Toivon teille jokaiselle rauhallista joulua. Tavataan täällä uuden tekstin merkeissä jälleen 28.12.

Aina mun pitää

Sopivasti kevään korvalla, auringonsäteiden paljastaessa kaikkialle kertyneet kissankarvat ja tassuissa kulkeutuneet kissanhiekkamurut, Pertti Kurikan Nimipäivät tarjosi voimaa antavan teemalaulun.

Siivous ja tiskaus sujuu kevyemmällä otteella, kun murisee mennessään, että ”aina mun pitää tiskata… aina mun pitää siivota!”. Siltä tämä elämä nimittäin hyvin usein tuntuu.

Mietteissäni olen seurannut viisumatkan lunastaneen yhtyeen ympärillä käytävää keskustelua. Pitkälti keskustelun sävy on sitä samaa kuin joka vuosi, kun Euroviisuihin on taas valittu väärä laulu.

Suomea uhkaa jälleen massiivinen maastamuutto, kun osa häpeää kansallisuuttaan niin paljon, että on valmis vaihtamaan kotimaata.

Osa ottaa Eurovision laulukilpailun erittäin tosissaan, ja osoittaa sääntökirjaa, jonka mukaan kyseessä on sävellyskilpailu. (He eivät ole tainneet hetkeen katsoa koko kilpailua.) Ainoastaan voitolla on merkitystä, ja koska väärä laulu valittiin (taas), on jo etukäteen selvää, ettei Suomi tule voittamaan.

Monelle tuntuu olevan erityisen tärkeää vain muistuttaa, että Suomi ei pärjää koskaan missään eikä ainakaan Euroviisuissa. Ihan sama mitä sinne lähetetään. 0 pistettä. Zero points.

Niin ja mitä meistä oikein ajatellaan katolisissa maissa/Itä-Euroopassa/Keski-Euroopassa, kun lähetämme Euroviisuihin kehitysvammaisten punk-bändin?

Jotkut ovat huolissaan siitä, että Suomen voidaan ajatella pelaavan ”vammaiskortilla”, ja toiset siitä, että joku voi nähdä esityksen vammaisia halventavana.

Osa kokee, ettei saa sanoa negatiivissävytteistä mielipidettään kappaleesta leimautumatta kehitysvammaisia syrjiväksi urpoksi.

Osa suhtautuu, kuten erilaisten sairauksien tai vammojen kanssa eläviin usein suhtaudutaan, nostamalla heidät jalustalle muiden yläpuolelle. (Klassikkoesimerkki on, kun pyörätuolilla liikkuvaa nuorta pidetään erityisenä selviytyjänä ja taistelijana tämän valmistuttua ylioppilaaksi. Tai kun kehitysvammaiset usein kuvataan aina-iloisina, sydämellisinä päivänsäteinä, kuin muita läsnäolollaan ilahduttavina maskotteina.) Tällöin tulee huomaamattaan ilmaisseeksi, ettei toinen kuulu joukkoon sen tasa-arvoisena jäsenenä, ihmisenä muiden joukossa, vaan jonkinlaisena erityistapauksena.

Jotkut ajattelevat, että yhtye voitti säälipisteillä.

Oletteko nähneet Pertti Kurikan Nimipäivistä kertovan dokumenttielokuvan Kovasikajuttu? Suosittelen katsomaan, löytyy Youtubesta. Dokumentti on voittanut useita palkintoja, muun muassa Yleisradioyhtiöiden Prix Europa -kilpailun vuoden 2013 parhaan tv-dokumentin palkinnon. Eikä ihme, dokumentti on hyvin tehty, koskettava, ajatuksia herättävä ja hauska.

EDIT: Yle lähetti Kovasikajutun uusintana, ja se on nähtävillä Yle Areenassa 5.6.2015 asti.

Pertti Kurikan Nimipäivät edustaa Suomea toukokuussa Itävallassa järjestettävissä Euroviisuissa. Mielestäni yleisö äänesti oikean esityksen voittajaksi. Valinta on herättänyt keskustelua, eikä ainoastaan musiikista.

Ainakin rivien välissä käydään myös yhteiskunnallista keskustelua. Missä kantimissa tasa-arvo maassamme on? Entä ihmisoikeudet? Kenellä on oikeus ja mihin? Joko Suomi vihdoin ratifioisi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista? Onko kehitysvammaisilla oikeus osallistua kansalliseen Euroviisukarsintaan, voittaa, ja edustaa maataan satojen miljoonien ihmisten edessä, kansainvälisellä areenalla, sellaisina kuin ovat?

Olen iloinen Pertti Kurikan Nimipäivien voitosta. Saan voimaa heidän laulujensa suorasta asenteesta, siitä että asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Se, miten heidän laulunsa menestyy Itävallassa, on minulle sivuseikka. Katson toukokuussa kilpailua, nautin musiikista ja tunnelmasta, pidän peukkuja, tulkoon mitä on tullakseen.

Tekstin lopuksi vielä PKN:n laulajan, Kari Aallon, ajatus ennen kuin Uuden Musiikin Kilpailun tulokset olivat selvillä:

”Kaikkemme ollaan annettu, kaikkemme ollaan täällä tehty, jokainen on voittaja tai sitten häviäjä, niin sille ei voi kertakaikkisesti mitään. Elämä on semmosta, että jotkut voittaa jossain asioissa ja jotkut häviää jossain asioissa.”

Sellaista se on tämä elämä.

Minimalismin Ilo vetäytyy joululomalle

Tänä vuonna otan blogista hieman tavallista pidemmän joululoman. Vietän loppuvuoden leppoisan rauhallisissa merkeissä, pohdiskelen uusia kujeita ensi vuodelle, ja palaan blogin ääreen 1.1.2015.

Arvoisat lukijani, lämmin kiitos tästä vuodesta. Toivon teille jokaiselle omannäköistä, juuri itsellenne ja läheisillenne sopivaa joulua. Lepoa, rauhaa ja hyvää mieltä.

Joulumusiikkia vielä, sopivaan tunnelmaan pääsemiseksi. Itse olen joulumusiikin suhteen aika valikoiva ja vahvasti nostalgiaan taipuvainen. Uudemmat joululaulut tai tuoreemmat tulkinnat pääsevät harvemmin ”levylautaselleni”. Poikkeuksiakin toki on, esimerkiksi Diana Krall ja Michael Bublé sopivat korvilleni mainiosti.

Millainen suhde sinulla on joulumusiikkiin? Kuunteletko vai jätätkö mieluummin väliin? Onko sinulla lempijoululaulua? Musiikkivinkit ovat aina tervetulleita!

Minulle tänä vuonna sopivin joululauluvalinta voisi olla vaikka Ella Fitzgeraldin versio laulusta Have Yourself A Merry Little Christmas. Sen sanat lämmittävät kuin kuuma glögi:

”Have yourself a merry little Christmas
Let your heart be light
Next year all our troubles will be out of sight

Mitä parhainta joulua ja tulevaa vuotta teille kaikille!

Hengittää, päivä kerrallaan

Kuluva vuosi on ollut täynnä vastoinkäymisiä. Niitä on tullut yksi toisensa perään, tukuittain. Itse olen säilynyt ehjänä ja terveenä, mutta lähipiirissä tapahtuneet ikävät asiat eivät ole voineet olla vaikuttamatta minuunkin.

Viime talven kirkastuessa kevääksi minulla oli tunne, että tästä vuodesta ei tule aivan tavallinen. Tunsin levottomuutta ja aavistelin suuria muutoksia. Mitään tapahtuneen kaltaista en kuitenkaan osannut odottaa.

Onneksi elämä on yllätys, emmekä tiedä etukäteen mitä se tuo tullessaan. Vaikeat asiat on helpompi kohdata, kun ei tiedä mihin kaikkeen voimiaan joutuukaan vielä venyttämään.

Olen joutunut pohtimaan elämän ikävämpiä sävyjä tämän vuoden aikana niin paljon, että alan turtua. Pitkään jaksoin nähdä toisiaan seuranneet vastoinkäymiset yksittäisinä tapahtumina, kunnes eräänä päivänä alkoi tuntua siltä, kuin seuraisin sivusta loputonta vastoinkäymisten ketjua. Mitä seuraavaksi? Mitä nyt vielä?! Kiintiöni ikävistä yllätyksistä on niin täynnä, että tuskin tässä vaiheessa enää mikään yllättäisi.

Olen väsynyt jatkuviin huoliin ja epätietoisuuteen. Tippa kerrallaan annosteltavaan tietoon, joka tuo tullessaan vain uusia kysymyksiä, joita seuraa odotus ja epävarmuus. Kunnes annostellaan lisää tietoa, johon pitää taas yrittää suhtautua. Tämä ruletti on pyörinyt pitkin vuotta, alusta ja yhä uudelleen.

Elämä epätietoisuudessa, odottaen järkytyksen sijaan helpotusta, pyrkien pitämään yllä positiivista mieltä ja toiveikkaita ajatuksia, on kuluttavaa. Niin kuluttavaa, että en jaksaisi enää yhtään enempää. Vieläkään en voi huokaista helpotuksesta. Vielä on liian tärkeitä kysymyksiä vailla vastauksia.

Tärkeintä on jaksaa hengittää. Siinä on päätavoite, muu on vähemmän merkityksellistä. Pienillä iloilla on suuri merkitys. Kuppi vahvaa teetä ja korvapuusti. Suklaata niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Syliin kömpivä kissa. Kävely sumusateessa, joka raikastaa vaan ei kastele. Tunnetilaan sopiva musiikki ja Ohukaisen ja Paksukaisen yksinkertainen, mutta niin hankala elämä. On niin paljon kaunista ja hyvää, kaikesta huolimatta.

Elämässäni on ollut aikoja, jolloin en ole kyennyt näkemään valoa missään. On suuri lahja saada huomata, että vaikka olen surullinen ja huolissani, voin silti tuntea hetkittäin myös iloa ja keveyttä. Nähdä elämän kauneuden kaiken keskellä.

En tiedä mistä monen mutkan jälkeen löysin luottamuksen elämään, mutta olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Kun elämässä on mietittäviä, pelottavia, huolestuttavia asioita enemmän kuin tuntuu kohtuulliselta, on helpottavaa huomata, että jaksan silti uskoa asioiden kääntyvän parhain päin. Luotan siihen, että kaikki kääntyy hyväksi.

Olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään, että kaikelle on aikansa. Mikään ei ole pysyvää. Väliaikaista kaikki on vaan, nämä huolet ja murheetkin.

Minulla on loputtomasti syitä kiitollisuuteen. Pieniä ja suuria. Sen ymmärtäminen antaa voimaa jaksaa hengittää. Samoin Anna Puun Hyvä hetki kuulokkeissa.

tulkoon mitä vaan
tai jääköön tulematta
kaikki on hyvin
kaikki on hyvin