Mielihaluista irti pääseminen vapauttaa

Kevään lisääntyvä valo houkuttelee siistimään kodin kauneimmilleen. Samalla tulen myös pohtineeksi suhdettani tavaroihin. Aivan kuin kevätaurinko läpivalaisisi koko elämän lähemmin tarkasteltavaksi.

Olen viime aikoina miettinyt, miten paljon suhteeni tavaraan on vuosien saatossa muuttunut. Saan tavarasta iloa, kun se auttaa minua jonkin tehtävän hoitamisessa tai arkisen ongelman ratkaisemisessa. Tavara tuottaa enemmän iloa kuin harmia, kun sillä on käyttöarvo, se toimii tehtävässään ja on jatkuvassa käytössä. Kaikkien tavaroideni on oltava myös ilo silmälle.

Tavaran omistaminen vain tavaran omistamisen vuoksi ei anna minulle mitään. Omistaminen on lähinnä hidaste ja harmi.

Olen miettinyt, mikä kaikissa niissä kauppojen tavaroissa minua aikoinaan niin kovasti houkutteli, kun nykyään voin kulkea ohi vailla minkäänlaista mielitekoa? Miksi ihmeessä hankin niitä niin paljon yli tarpeen? Näen nyt, että elämästäni puuttui syvempi merkityksen tunne ja sisälläni oli raskas painolasti, jota en osannut käsitellä. En tuntenut itseäni ja elämääni riittäväksi sellaisenaan. Tiedostamattani pyrin korjaamaan tilannetta lohduttamalla itseäni ja täyttämällä elämääni tavaroilla.

Iloa kesti vain hetken ja tavarat täyttivät kotini liian täyteen. Ne vaativat yhä enemmän aikaani ja energiaani, jota minun olisi ollut tärkeää suunnata aivan muihin asioihin. Huomion kiinnittäminen tavaramaailmaan vei minut vain kauemmas itsestäni ja kaikesta siitä, mikä elämässä on tärkeää. Tavarat toimivat ikään kuin puskurina, joka piti minut etäällä ajatuksista ja toimista elämäni suunnan muuttamiseksi ja oloni parantamiseksi.

Hiljattain eräässä kaupassa poiketessani mietin, että olisipa kivoja tavaroita, jos minua kiinnostaisi hankkia kivoja tavaroita siksi, että ne ovat kivoja tavaroita. Olin iloinen löydettyäni tarvitsemani jääkaappimagneetit, jotka luulin joutuvani tilaamaan netistä, mutta kaikkia niitä muita tavaroita katsellessani en tuntenut halua ostaa yhtään mitään. En tarvinnut kuin ne magneetit.

Halutessani voin nykyään kaikessa rauhassa kierrellä kaupoissa. En tee heräteostoksia eikä ilmene ”yllättäviä tarpeita” eli suoraan sanottuna mielitekoja. Minulla on myös tuoreessa muistissa, mitä kaikille niille harkitsemattomille ostoksille ja turhille tavaroille tapahtui, ja miten nopeasti ilman aitoa tarvetta hankittu tavara muuttuu turhaksi roinaksi.

Nautin joka päivä vapaudestani vailla materiaalisia haaveita. Muistan hyvin ajan, kun tunsin jatkuvaa tyytymättömyyttä ja puutetta jostakin, vaikka minulla oli enemmän kuin tarpeeksi kaikkea. Rahaa ei tuntunut koskaan olevan riittävästi. Ei silloinkaan, kun sitä yllättäen tuli jostakin suurempi summa. Mielessä oli aina lista ostettavaa, ja listan loppusumma oli aina enemmän kuin käytettävissä oli rahaa.

Kun ajattelen mennyttä elämääni, en ole käsittää sitä todeksi. On vaikea ymmärtää, että se ihminen olin minä. Paljon elämässäni on muuttunut sen jälkeen kun löysin minimalismin. Elämäni on kaikilta osin parempaa. Olen kiitollinen onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä itseeni ja elämääni. Sisäisestä rauhasta, jota en pitänyt itselleni mahdollisena saavuttaa.

”Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on; iloitse siitä, miten asiat ovat. Kun ymmärrät, ettei mitään puutu, koko maailma on sinun.”― Lao Tzu

Levollista joulun aikaa!

Joulu on jo ovella ja vuoden vaihtuminen häämöttää. On aika laittaa blogi parin viikon joulutauolle.

Joulun ja uudenvuoden välinen aika merkitsee minulle rentoutumista ja rauhoittumista. Hiljentymistä sen äärelle, että jälleen yksi vuosi on kääntymässä kohti loppua ja uusi alkamassa. Elämän taitekohdissa on oma tunnelmansa. Ne muistuttavat uusien alkujen mahdollisuudesta.

Ajattelin tarjota teille vuoden päätteeksi kolme hyvinvointiin liittyvää radiovinkkiä. Ehkä ne voisivat olla avuksi tulevan vuoden hyvinvoinnin rakentamisessa?

Tiedeykkönen: Mistä aivot tykkää ja mistä ei?

Miten pitää aivot toimintakunnossa? Toimittaja Leena Mattila keskustelee aiheesta kasvatustieteen professori ja aivotutkija Minna Huotilaisen kanssa.

Ohjelmassa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: aivojen käyttämättömyyden vaikutukset, luovuus, tylsyys, sosiaalisen median vaikutus keskittymiseen, miten saada kadonnut keskittymiskyky takaisin, millaisia vaikutuksia tehtävästä toiseen hyppimisellä on, käsillä tekemisen ja käsin kirjoittamisen hyötyjä sekä istumisen ja liikkumisen vaikutuksia aivoille.

Tiedeykkönen: Palaudutko arjesta riittävästi? Miten palautumista voi edistää?

Miten huolehtia tasapainosta stressin ja palautumisen välillä? Toimittaja Teija Peltoniemi keskustelee kliininen fysiologi Arja Uusitalon ja sairaalafyysikko Jussi Virkkalan, molemmat Työterveyslaitokselta, sekä psykologi Johanna Stenbergin kanssa rasituksesta, ylikuormituksesta ja palautumisesta.

Ohjelmassa käsitellään muun muassa unen roolia palautumisessa, kuormituksen merkkejä psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa, fyysisen kunnon vaikutusta palautumiseen ja tietoisuustaitoja. Miten palautua ylikuormituksesta ja uupumuksesta? Miten välttää ylikuormitusta ja vaalia hyvinvointia? Entä mikä rooli on hyvinvointimittareilla ja kannattaako itseään mitata?

Havaintoja ihmisestä: Onnen jahtaaminen tekee onnettomaksi

Pidän Havaintoja ihmisestä -ohjelmasarjan ideasta yhdistää tutkimustietoa ja ihmisten lähettämiä henkilökohtaisia tarinoita. Tässä jaksossa toimittaja Satu Kivelä keskustelee psykologian professori emeritus Markku Ojasen kanssa onnellisuudesta.

Ohjelmassa käsitellään muun muassa onnen suorittamista, täydellisyydentavoittelua, kilpailua, vertailua, sekä yhteiskunnan ja kulttuurin vaikutusta onnellisuuteen. Minkälaisten tekojen kautta onnellisuus löytyy? Mikä estää olemasta onnellinen? Entä voiko vain päättää olla onnellinen? Mitä onnellisuus oikeastaan on?

Blogissa on uutta luettavaa jälleen 2.1.2019. Silloin aiheena on Ilmastodieetti-vuoteni yhteenveto, mikäli kaikki hiilijalanjälkeni laskemiseen tarvittava tieto on siihen mennessä käytössäni.

Toivon teille kaikille levollista joulun aikaa. Kiitos tästä vuodesta!

Mietteitä yksinäisyydestä ja yksinäisyyspuheesta

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon yksinäisyydestä. Aihe on tärkeä. Arvostan toimittajia, jotka ovat nostaneet yksinäisyyttä kokevien äänen kuuluviin, ja ihmisiä, jotka ovat kertoneet tarinansa.

On tärkeää kuulla, miten monenlaiset elämäntilanteet yksinäisyyteen ovat johtaneet. Tieto lisää ymmärrystä ja vähentää yksinäisyyttä kokeviin kohdistuvia ennakkoluuloja. Liian usein yksinäisyydestä on keskusteltu yhteiskunnallisena ongelmana ja yksinäiset ihmiset ovat olleet keskustelun kohteena, sen sijaan että heidät olisi otettu mukaan keskusteluun.

Yksinäisyys on aiheena monitahoinen. On ihmisiä, joilla ei ole yhtäkään läheistä ihmistä kenelle kertoa kuulumisiaan tai joilta pyytää tarvittaessa apua. On ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä perheessä tai parisuhteessa. On ihmisiä, joiden elämässä on paljon sosiaalisia suhteita, mutta jotka kokevat yksinäisyyttä.

Tuskin kukaan välttyy kokemasta yksinäisyyden tunnetta jossain vaiheessa elämäänsä. Minä koin elämäni voimakkainta yksinäisyyttä parisuhteen päättymisen jälkeen. Aika on tehnyt tehtävänsä ja menetyksen aiheuttama suru laantunut, elämä on tasapainottunut. Koen yksinäisyyttä enää harvoin ja tunne menee nopeasti ohi.

Tietyt asiat saavat minut herkästi kokemaan hetkellistä yksinäisyyttä. Puheenvuorot yhteisöön ja joukkoon kuulumisen tärkeydestä. Yksinäisyyden haitallisten terveysvaikutusten korostaminen. Kaikenlainen puhe, jossa yksinäisyys määritellään ulkoapäin, yksinäisyyttä kokevia kuulematta. Yksinäisten sääliminen, surkuttelu, ihmettely, patistelu, pelkääminen, syyttäminen.

Hyvinvointiani lisäisi, jos yksinäisyydestä käytävässä keskustelussa huomioitaisiin ja ymmärrettäisiin, että…

Kaikki yksin asuvat eivät ole yksinäisiä.
Kaikki ilman parisuhdetta elävät eivät ole yksinäisiä.
Kaikki yksin kadulla kulkevat eivät ole yksinäisiä.
Kaikki yksin elokuviin tai ravintolaan tulevat eivät ole yksinäisiä.
Kaikki viikon aikana vain kaupan kassan tapaavat eivät ole yksinäisiä.
Kaikki yksin joulua viettävät eivät ole yksinäisiä.

Olen pääasiassa onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mutta kun tapani olla ja elää määritellään ulkoapäin yksinäisyydeksi, ja sitä käsitellään terveydelle vaarallisena ja kuolleisuutta lisäävänä ilmiönä, hyvinvointini notkahtaa. Olen miettinyt, voiko yksinäisyyspuheesta tulla itseään toteuttava ennuste? Kun luodaan kuvaa siitä, miltä hyvinvoivan ihmisen elämä näyttää, ja tämä kuva ei vastaa omaa elämää, miten moni alkaa kokea riittämättömyyttä, yksinäisyyttä ja hyvinvoinnin heikkenemistä?

Jos yksinoloa käsiteltäisiin enemmän myös positiivisesta näkökulmasta, eikä niin usein jonkin puuttumisena ja pahimmillaan jopa yksinäisyyttä kokevan ihmisen viallisuutena, voisiko ihmisten yksinäisyydentunne vähentyä?

Minä koen yksinäisyyttä, kun en tule ymmärretyksi. En tarkoita tilanteita, joissa erilaiset mielipiteet asioista eivät kohtaa, ja tämän vuoksi näkemystäni ei ymmärretä. Tarkoitan tilanteita, joissa en tule kuulluksi. Tilanteita, joissa toinen osapuoli ei kuule eikä aidosti kohtaa minua, vaan näkee minut omien ennakkokäsitystensä pohjalta. Yksinäisimmäksi tunnen oloni silloin, kun saan osakseni sääliä jonkun tulkitessa jonkin minuun liitettävän ominaisuuden perusteella elämäni puutteelliseksi.

Ihmiselämä on monimuotoista. Hyvä ja onnellinen elämä voi näyttää monenlaiselta. Jokainen ”oletuskaavasta” poikkeava elokuva, kirja, laulu ja esiin tuotu elämäntarina on tärkeä, jotta ajattelumme ja käsityksemme ihmisyydestä voisi laajentua.

Ihminen voi olla onneton tai onnellinen monella tavalla. Mikään lokero, mihin ihmisen yksittäisen piirteen tai elämän olosuhteen perusteella voisi lajitella, ei kerro miten hän elämänsä kokee.

Mitä jos yrittäisimme kohdata toisemme ensisijaisesti ihmisinä? Yhteisellä planeetalla kulkevina saman lajin edustajina ja kanssakulkijoina? Lokeroimatta ja tekemättä oletuksia, antaen ihmisen olla sellainen kuin hän on ja tuoda itse esiin oman todellisuutensa?

Miten tämä mahtaisi vaikuttaa ihmisten kokemaan yksinäisyyteen?

Joulu yksin

Tämä on ensimmäinen joulu, jonka vietän yksin. Jo kaksi edellistä joulua vietin ilman ihmisseuraa, ensimmäisen kahden kissan ja toisen enää yhden seurassa.

Moni kokee jouluna yksinäisyyttä. Osa puolestaan toivoisi voivansa viettää joulua yksin, kyllästyneenä jokavuotiseen joulun laittamiseen sitä itsestäänselvyytenä pitävälle perheelle tai suvulle. Erikoista sinänsä, että vuodesta toiseen mediassa korostuvat jouluun liittyvät negatiiviset asiat, kuten liiallinen alkoholinkäyttö lieveilmiöineen, köyhyys, yksinäisyys, velalla rahoitettu joulu, joulustressi ja jouluun liittyvät sukurasitteet.

Maailman onnellisimman kansan joulunvietosta luodussa kuvassa onni ja ilo loistavat poissaolollaan. Missä ovat hyvällä mielellä joulua viettävät ja siitä nauttivat ihmiset? Kohdistetaanko joulunviettoon niin suuria odotuksia, että tyytyväisyyttä on vaikea saavuttaa?

Olen viime vuosina pohtinut suhtautumistani jouluun. Viettäisinkö vai olisinko viettämättä? Jouluni on yksinkertaistunut vuosi vuodelta. Olen tullut siihen ajatukseen, että minulle joulu on tavallisesta arjestani poikkeava ajanjakso kalenterissa. Hemmottelen itseäni erilaisella ruoalla ja herkuilla kuin arkena, kuuntelen tunnelmaan sopivaa musiikkia, ja ennen kaikkea keskityn vain nauttimaan olostani ja rentoutumaan. Järjestän itselleni mukavaa tekemistä ja kiinnostavaa lukemista. Nautin kaupungin hiljenemisestä.

Muistan missä olin ja mitä tein, kun ensimmäisen kerran tunsin jouluna erityistä mielenrauhaa ja tyyneyttä, puhdasta olemassaolon onnea. Siinä on minun jouluni ydin. Se ei vaadi paljon, vain keskittymistä itselleni olennaisiin asioihin ja kaiken muun jättämistä pois.

Viime jouluna Anna-Stina Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan pienimmän mahdollisen jouluilon periaatteesta. (Juttu löytyy täältä, tosin se on maksumuurin tai kahden viikon ilmaisen kokeilujakson takana.) Ajatus on mielestäni loistava. Mikä on vähäisin asia, joka tuo itselle joulumielen, ja jonka voi itse toteuttaa? Olivat olosuhteet mitä tahansa, kannattaa pitää huolta siitä, että järjestää itselleen ainakin tuon pienimmän mahdollisen jouluilon tuovan asian.

Olen helpottunut ja onnellinen, ettei minun tarvitse ottaa huomioon kenenkään toisen odotuksia joulunvietosta, vaan saan viettää joulua juuri niin kuin itse haluan. Vietän joulua oikein mielelläni yksin. Voi olla, että joulu nostaa hetkittäin mieleen haikeita muistoja menneistä jouluista, mutta voin myös olla onnellinen saatuani kokea ne ajat. Sillä sitähän haikea olo on, muisto onnesta. Vaikka elämäni muuttui, onni ei loppunut. Se vain muutti muotoaan.

Minulla on tiedossa jouluksi niin paljon ihanaa tekemistä, ettei kolme päivää edes riitä kaiken toteuttamiseen. On palapelejä, hyviä kirjoja, kirjastosta musiikkia ja mahdollisesti elokuvia. Yle Areenassa on lukuisia konsertteja ja todennäköisesti myös sieltä löytyy kiinnostavia elokuvia katsottavaksi, radiosta löytynee leppoisaa kuunneltavaa, ja kaiken tämän seuraksi on hyvää syötävää. En ole vielä varma mitä, mutta hyvää kuitenkin. Toivottavasti on kaunis talvi-ilma, niin on mukavampi ulkoilla. Tätä kirjoittaessani maassa on puhtaanvalkoinen, ihanasti äänimaisemaa pehmentävä lumipeite.

Aloitin jouluun valmistautumisen hankkimalla itselleni teejoulukalenterin. Minulla on ”pieni jouluilo” joulukuun joka päivälle joulupäivään asti. Kupillinen arkiteestä poikkeavaa lämmintä juomaa ilahduttaa, riippumatta siitä millainen sää tai pimeys ikkunasta näkyy.

Leppoisaa joulunodotusta kaikille joulua viettäville, muita juhlia viettäville mukavaa juhla-aikaa, ja kaikenlaiset juhlat välistä jättäville muuten vaan rentouttavaa talviaikaa!

Ajatuksia näin joulun alla

Muutaman päivän kuluttua on jälleen joulu. Vuosi tuntuu kuluneen nopeasti.

Minulle parasta joulussa on rentoutuminen, levollisuus ja rauha. Tänä vuonna vietän joulua kaksin kissan kanssa. Syömme hyvin, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia. Otan ilon irti mahdollisuudesta katsoa televisiosta elokuvia. Kissa puolestaan nauttii elokuvahetkistäni saadessaan sylistäni lämpimän makuupaikan, joka ei pariin tuntiin liikahda minnekään. Kun sylissä on pörröinen ja unissaan tuhiseva kissa, niin minne siitä nyt raaskisi lähteäkään.

Kirjoitan tätä tekstiä muutamaa päivää ennen sen julkaisua. Ulkona on mitä kaunein talvisää. Lunta on kertynyt jo joitakin kymmeniä senttejä ja koko päivän on satanut lisää. Ikkunasta avautuu valkea talvimaisema lumisine puineen. Kunpa saisin pitää tämän hiljaisen kauneuden, ja nauttia myös joulun aikaan kävelyistä kauniissa talvisissa maisemissa.

Kynttilä luo huoneeseen lämmintä valoaan. Kupillinen mausteista teetä tuoksuu vieressä ja viltti lämmittää. Kuulokkeissa John Coltranen I’m Old Fashioned täydentää tunnelman. Kun on kaikki tämä, ja vielä suklaa sulaa suussa, niin mitä muuta sitä enää voisi kaivata. Onni on täydellinen.

Näissä tunnelmissa blogi jää kahden viikon joululomalle ja palaa jälleen 3.1.2018.

Toivotan teille kaikille mitä parhainta joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2018! Lämmin kiitos tästä vuodesta.

Miten löysin onnellisuuden elämääni?

Onnellisuus on suuri sana. Se myös käsitetään helposti väärin. Usein onnellisuutta etsitään itsen ulkopuolelta. Toivotaan, että raha, materia, jokin saavutus, toisten hyväksyntä, toinen ihminen, tekisi onnelliseksi.

Tässä ajassa monesta tuutista tulvii ajatus siitä, että ihminen on oman onnensa seppä. Siltä se saattaa tuntua ihmisestä, jolla asiat ovat aina olleet sopivan hyvin. Mutta niin se vaan on, että me kaikki emme ole lähtökohtaisesti samalla viivalla. Osalle suodaan etumatkaa, osa joutuu lähtemään takamatkalta, joillakin kestää aikansa päästä ylös kuopasta ja lähellekään lähtöviivaa. Kohdalle voi myös osua onnettomuus, sairaus tai muita vaikeuksia, joihin emme voi itse vaikuttaa.

Elämän olosuhteilla ja onnellisuuden kokemuksella on yhteys, mutta minkäänlaiset olosuhteet eivät takaa onnellisuutta tai toisaalta tuomitse onnettomuuteen. (Tässä kohtaa voisin käyttää Viktor Frankl -korttia.) Samoissa olosuhteissa toinen on onnellinen ja toinen onneton. Eri aikoina sama ihminen voi olla onnellinen tai onneton, vaikka olosuhteet pysyisivät samoina. Olosuhteiden lisäksi on siis oltava myös muita selityksiä onnellisuuden kokemukselle.

Onnellisuutta ei voi antaa ulkoapäin kuin rokotusta. Onnellisuuden ituja on löydettävissä meistä itsestämme.

Oma onnellisuuteni alkoi versoa minimalismin myötä eteen tulleista kysymyksistä, joihin aloin etsiä vastauksia. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen miettiessäni, mikä elämässä oikeastaan on olennaista ja merkityksellistä. Mihin haluan aikaani ja energiaani käyttää? Mitkä asiat ovat minulle todella tärkeitä? Mistä olen valmis luopumaan? Tutkiskelin huolella elämääni ja arvojani.

Nähdäkseni onnellisuudessa on kyse vakaasta pohjavireestä, joka ei katoa, vaikka elämäntilanteet ja tunteet vaihtelevat. Olotilasta ja ajatuksesta, että elämä on hyvää, ja luottamuksesta siihen, että mitä tapahtuukaan siitä selviää ja elämä kantaa eteenpäin.

Miten tällaisen olotilan syntymiseen voi vaikuttaa? Seuraavat keinot olen itse kokenut hyödyllisiksi.

1. Selvitä kuka oikeastaan olet.

Mitkä ovat sinulle elämässä kaikkein tärkeimpiä asioita? Mihin haluat aikaasi ja energiaasi käyttää?

Kun tiedät, mitä asioita arvostat, pyri antamaan niille enemmän tilaa elämässäsi ja jätä toisarvoiset asiat sivuun.

2. Elä arvojesi mukaista elämää.

Usein on vaivattomampaa elää omien arvojen vastaisesti kuin niiden mukaisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin ”helpolla pääseminen” alkaa nakertaa hyvinvointia. Vaivannäkö tärkeiden asioiden vuoksi palkitsee. Se myös lisää itsekunnioitusta ja tunnetta siitä, että voimme vaikuttaa asioihin.

Mitä elämässä arvostatkin, älä jätä sitä juhlapuheisiin vaan toteuta sitä käytännössä.

3. Lopeta vertailemasta itseäsi muihin.

Vertaillessasi itseäsi muihin olet epäreilu itseäsi kohtaan. Jokainen meistä tuo itsestään esiin mieluummin hyviä asioita, parhaita puoliaan. (Tämä korostuu erityisesti somessa.) Emme tiedä koko totuutta siitä mitä näemme. Kun vertaamme itseämme muihin, vertaamme usein omia huonoja puoliamme muiden ihmisten parhaisiin puoliin.

Jos on tyytymätön itseensä, kannattaa miettiä seuraavaa. Monessa asiassa se, mitä meillä on nyt, on seurausta menneisyydessä tekemistämme valinnoista. Saadaksemme paremman tulevaisuuden meidän on opittava tekemään parempia valintoja.

4. Kiinnitä huomiosi asioihin, jotka ovat hyvin.

On vaikeaa olla onnellinen, jos kohdistaa huomionsa kaikkeen siihen, mikä elämässä on huonosti tai mitä siitä puuttuu. On luonnollista, että epäkohdat ja mahdolliset uhat vievät huomiomme, mutta voimme opetella katsomaan asioiden toista laitaa.

Kun kiinnitämme huomiomme asioihin, jotka ovat hyvin, alamme nähdä yhä enemmän hyviä asioita ympärillämme. Kaikissa ihmisissä ja jokaisessa elämässä on jotakin hyvää.

5. Opettele kiitollisuutta.

Kiitollisuus on lisännyt onnellisuuttani ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia. Jokaisessa päivässä on lukuisia syitä kiitollisuuteen, ne pitää vain huomata. Kiitollisuuden oppiminen on auttanut näkemään, miten hyvin asiat lopulta ovatkaan, silloinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä.

Kirjoita joka ilta ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos se tuntuu vaikealta, katso tarkemmin. Pidämme asioita helposti itsestäänselvyyksinä.

6. Lopeta ”pitäisi” ja vitkastelu.

Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Pelkkä pitäisi ei kuitenkaan edistä asioita, mutta tuo riittämättömyyden tunteen ja stressiä, samalla elämä alkaa tuntua pitkältä tehtävälistalta.

Asiat kannattaa joko tehdä tai päättää jättää tekemättä, eikä vitkastella välitilassa ja lisätä omaa huolitaakkaa.

7. Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa.

On energianhukkaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Kun jokin harmittaa, kannattaa miettiä, voiko asiaa muuttaa. Jos voi, sille kannattaa tehdä jotakin. Jos ei voi, sillä ei kannata kovin pitkään vaivata päätään.

Elämä on kevyempää, kun oppii hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

8. Opettele elämään tässä hetkessä.

Moni kiirehtii kaiken aikaa elämäänsä eteenpäin, kuin tämä hetki tässä ja nyt olisi lähes merkityksetön, suoritettava alta pois jonkin kivemman tekemisen tieltä.

Elämme jokaisen hetken vain kerran. Montako hetkeä saamme, sitä ei kukaan meistä voi tietää. Elämämme hetkillä ei ole arvojärjestystä, ei ole turhanpäiväisiä täytehetkiä, jokainen hetki on osa varsin lyhyttä, arvokasta elämää.

Vatvomme menneitä ja stressaamme tulevia. Olisi pitänyt tehdä niin, ei olisi pitänyt tehdä noin. Mitä jos tapahtuu niin, mitä jos niin ei tapahdukaan.

Kun keskitymme tähän hetkeen ja juuri nyt käsillä oleviin asioihin, usein kaikki on hyvin. Kriisinkin keskellä on hyviä hetkiä, ja kun ne huomaa, on helpompi jaksaa. Useimmiten ongelmat alkavat siitä, kun katsomme menneeseen tai tulevaan. Tämän hetken täyttäminen menneen tai tulevan painolastilla tekee elämästä tarpeettoman raskasta. Menneisyys on jo mennyttä (vaikka sillä vaikutuksensa tähän hetkeen onkin) ja tulevaisuus ei ole vielä tullut.

Tärkeintä on se, mitä tapahtuu juuri nyt, sillä siihen voimme vaikuttaa.

9. Tee hyvää muille.

Anteliaisuus, muiden auttaminen ja kaikenlaisen hyvän tekeminen antaa hyvän mielen. Se saa katseemme irti oman napamme ympäriltä ja avaa silmämme näkemään suurempia kokonaisuuksia. Hyvän tekeminen lähentää meitä toisiimme, oli kyse sitten tunnelmasta perheen sisällä tai suuremmassa yhteisössä.

10. Anna matkalle suurempi arvo kuin päämäärälle.

Jos vain lopputuloksella on merkitystä, voi käydä niin, että elämässä on enemmän kärsimystä kuin iloa. Suuri osa elämää voi saada vain mainoskatkon arvon tärkeämmiksi koettujen asioiden välillä. Meillä voi olla odotuksia, mitä kaikkea päämäärän saavuttaminen tuo tullessaan, mutta todellisuudessa me emme sitä etukäteen tiedä. Pitkän matkan päässä voi olla myös suuri pettymys.

Päämäärän saavuttamisen antama ilo voi olla lyhytaikainen, mutta matka siihen pitkä. Muista nauttia matkasta.

Olin kirjoittamassa tätä tekstiä niihin aikoihin, kun selvisi, että lähtisimme kumppanini kanssa eri suuntiin. Olin vähällä poistaa koko tekstin, miettien, että hyvähän se on tuollaisia ajatella, kun asiat ovat hyvin. Onneksi en poistanut, sillä näin jälkikäteen huomaan, että asiat jotka auttoivat minua raskaassa tilanteessa selviytymään varsin nopeasti jotakuinkin jaloilleni, löytyvät tästä listasta.

En tietenkään ole joka ainoa hetki onnellinen. Välillä ahdistaa, eikä silloin tunnu kovinkaan onnelliselta. Olo kuitenkin helpottuu, kun muistan kaivaa mieleni takamailta oppimiani asioita, joista teille tämän tekstin kirjoitin.

Tärkeää on matka, ei määränpää

Lausahdus on paljon käytetty, mutta pieni kulahtaneisuus ei tee siitä yhtään vähemmän totta.

Elämäni voisi jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa pidin tärkeänä erilaisten päämäärien saavuttamista (kaiken muun kustannuksella), toisessa osassa opin, että tärkeää on itse matka.

Ensimmäisessä osassa suoritin elämääni ryppyotsaisesti. (Aivan konkreettisesti, joskin se alkoi näkyä peilistä vasta vanhempana.) Elin putkinäköisesti, keskittyen milloin mihinkin valmiiksi saatettavaan ja saavutettavaan asiaan, joka häämötti jossakin tulevaisuudessa. Sivuilleni en vilkuillut. Asenteeni elämään oli, että teen kaiken mitä tehtävälistallani on, ja rentoudun sen jälkeen. Sitten kun kaikki on valmista.

Olen sen verran luova ihminen, että tehtävälistassa riitti mittaa. Sen pää ei tullut vastaan koskaan. Toisin sanoen aikaa rentoutumiseen ei ollut. Lopulta koko rentoutumisen käsite hävisi ymmärryksestäni, enkä enää osannut rentoutua. Lisäksi tunsin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tyytyväisyys oli vieras asia.

Tuonkaltainen elämä ei voi jatkua loputtomiin. Sain useita varoituksia, jotka pakottivat hetkeksi hidastamaan. Pääsin jotenkuten jaloilleni – ja jatkoin entiseen malliin. Sinnikäs ja kovapäinen kun olin, en ymmärtänyt muuttaa suuntaa, ennen kuin vauhti pysähtyi kokonaan ja kaikki mahdolliset päämäärät muuttuivat yhdentekeviksi.

Minun päämäärä- ja tavoitekiintiöni tuli täyteen lopuksi elämää. Monelle tavoitteiden asettaminen varmasti sopii ja he kokevat saavansa niistä lisäarvoa elämään. Minun piti oppia vaikeimman kautta, etten lukeudu näihin ihmisiin.

Elämän toinen osa on opettanut minua keskittymään itse matkaan. Pitkään tiellä oli kuoppia kuoppien perään, ja ajattelin jo, ettei mitään jatkuvaa kompastelua kummempaa ole luvassakaan. Aikaa kului ja hiljalleen kuopat harvenivat ja pienenivät. Aloin nähdä matkantekoa laajemmasta näkökulmasta ja elämä alkoi näyttää myös parempaa puoltaan.

Joidenkin asioiden oppiminen voi viedä kauan, vaikka miten rautalankaa väännettäisiin. Pitkään minulla oli mukanani sitten kun, kunnes ajan kanssa lopulta pääsin siitä eroon. Elämä koostuu perättäisistä nykyhetkistä, joista sitten kun ohjaa huomion muualle. Kokemuksesta opin, että kun sille antaa liikaa valtaa, voi sanoa olevansa elossa, muttei tunne elävänsä. Elämä on koko ajan jossakin muualla, eikä lopulta missään.

Tunnen enää hyvin harvoin riittämättömyyden tunteita itseäni tai elämää kohtaan. Olen tyytyväinen siihen mitä on, en kaipaa elämältä mitään erityistä. Kaikki on hyvin sellaisenaan. Taitan matkaa avoimin mielin, uteliaana näkemään mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kun kiinnittää huomionsa itse matkaan, elämästä tulee sisältörikkaampaa. Moni keskittyy määränpäähän, kiirehtii eteenpäin kohti seuraavaa asiaa tai paikkaa, ajattelematta, että siirtymäaika paikasta tai tilanteesta toiseen voisi olla nautittavaa aikaa, jos siinä malttaisi olla läsnä. Läsnäolo hetkessä on myös loistavaa stressinhoitoa, sillä stressin aiheet ovat useimmiten muualla kuin tässä ja nyt.

Siirtymät ovat mitä parhainta aikaa elämän pienistä iloista nauttimiseen. Lapsilla tämä taito on vielä tallella, kunnes aikuiset sen heistä hoputtamalla kitkevät. Lapset osaavat ottaa ilon irti elämästä, he katsovat maailmaa vielä avoimin mielin.

Kasvoilleni on noussut monta leveää hymyä seuratessani ikkunasta (juuri niinä siirtymähetkinä toiminnasta toiseen), miten pienet lapset toimivat nähdessään suuren vesilätäkön. Sama toimintamalli on toistunut useamman kerran. Ensin annetaan aikuisen luulla, että tässä sitä kävellään vierekkäin samaan suuntaan. Sitten suoritetaan harhautus, ja riennetään juoksujalkaa lätäkköön.

Kun tärkeintä on matka eikä määränpää, kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä ja johtaa johonkin erityiseen lopputulokseen. Jää tilaa asioille, jotka tuottavat iloa ihan itsessään, ilman sen erityisempää hyötyä.

Kokeilin elämää erilaisten päämäärien saavuttamisen kautta. Sisältörikkaus ja ilo elämään löytyivät vasta, kun opin nauttimaan matkasta. Ei ole erityisiä, muita arvokkaampia hetkiä. Jokainen hetki on tärkeä.

Elämäniloa ja olemassaolon rakkautta

Koen päivittäin iloa erilaisista pienistä asioista. Välillä minut valtaa pakahduttava onnen tunne, joka saa melkein hihkumaan ääneen. Keveän kupliva elämänilo, olemassaolon rakkaus.

Tänään haluan jakaa kanssanne, millaiset asiat viime aikoina ovat saaneet suuni hymyyn ja mielen keveäksi.

Banaanit! Tiedättekö miltä tuntuu, kun vihdoin vuosikymmenien jälkeen voi syödä jotakin herkullista, jonka luuli iäksi menetetyksi? Pidin jo lapsena valtavasti banaanin mausta, mutta en voinut sitä allergian vuoksi tuoreena syödä. (Sama koski lähes kaikkia muitakin hedelmiä, ainoastaan sitrushedelmiä saatoin syödä huoletta.) Vuosien mittaan kokeilin aina välillä, olisiko allergia helpottanut, joutuen yhä uudelleen pettymään.

Vasta joitakin vuosia sitten sain lisättyä ruokavaliooni yksi toisensa jälkeen herkkuja, joita en ollut aiemmin voinut syödä. Voi sitä iloa! Omenoita, päärynöitä, nektariineja, persikoita, kirsikoita, luumuja, aprikooseja, meloneja… mutta ei vieläkään banaania.

Vuosia kului. Joitakin viikkoja sitten kokeilin olisiko tilanne muuttunut. Banaani maistui ihanalta, ja olin valmis pettymään jälleen. Kun oireita ei ilmaantunut, olin revetä liitoksistani! Olen siis viime aikoina ottanut kaiken ilon irti banaanien syömisestä. Moni muu asia joutaa loppua, mutta banaanien vuoksi lähden kauppaan. Jos saan kaupasta vain raakoja banaaneja, en millään malttaisi odottaa hedelmien kypsymistä. Banaania kätevämpää evästä ei ole olemassakaan, sen käyttöliittymä on täydellinen. Banaanirakkauteni määrää on vaikea sanoin kuvata.

Kirjasto. Jokin aika sitten kirjastossa käydessäni katseeni osui tiedotteeseen, jossa kerrottiin uudesta palvelusta: kirjaston tietopalvelu etsisi aineistoa asiakkaan toivomasta aiheesta. Aivan loistava idea, uteliaan ja tiedonjanoisen taivas! Istahdin juttelemaan ja jätin toiveeni. Oli ihanaa kohdata toinen yhtä innostuneesti tietoon ja kirjoihin suhtautuva ihminen, joka vilpittömästi halusi auttaa minua löytämään aineistoa toivomastani aiheesta.

Noin parin viikon kuluttua sain puhelun. Aineisto oli valmiina odottamassa. Kun minulle ojennettiin täpötäysi ostoskorillinen kirjoja, yksi elokuvakin joukossa, minulle tuli joulu. Otin korin ja siirryin pöydän ääreen tutkimaan aarteitani. Lainasin lähes kaiken, ja kiitin vielä lähtiessäni. Suurin osa kirjoista oli sellaisia, etten olisi niitä koskaan itse löytänyt.

Luotettava reppu. Miten tulisin toimeen ilman sitä? Luotettava kumppanini on kestänyt aikaa ja rasitusta. Jotakin reppuni iästä kertoo, että siinä on oma tasku kannettavalle cd-soittimelle. Reppuun voi huoletta pakata suuret ruokaostokset tai vaikka ne parikymmentä kirjaa, jotka aarteenani viimeksi kotiin kirjastosta kannoin, se ei paina hartioita tai selkää. Onpa repussa kuljetettu yhdeksän litran maalipurkkikin kolmen korttelin päähän. Maalikaupan vanhempi herrasmies auttoi saamaan purkin reppuun, aivan kuin sitä tapahtuisi kaiken aikaa.

Portaat. Halusin kodin korkealta, jotta voin kävellä portaita. Sain kodin seitsemännestä kerroksesta. Koen ilon hetkiä huomatessani, että portaiden nouseminen sujuu aina vain kevyemmin. Repullinen kirjoja tai ruokaostoksia kulkeutuu ylös vaivatta. Käytän hissiä vain silloin, kun mukanani on suurempia tai erityisen painavia tavaroita. Tai kun minulla on kädet niin täynnä kasseja, ettei niiden kanssa ole turvallista (tai tilaa) nousta kierreportaita.

Kevät. Kevätaurinko ja linnunlaulu. Niistä ei voi hymyilemättä nauttia. Miten monella eri tavalla talitiainen voi laulaa? Vielä on talvista, mutta eipä aikaakaan, kun taivaalla alkaa näkyä muuttolintuja ja tienvarsilla nostavat päätään leskenlehdet.

Elämästä nauttivat ihmiset. Olin tulossa kotiin päin kävelylenkiltäni, kun hauska näky sai minut hymyilemään. Pienessä puistossa, paksun lumikinoksen päällä penkillä, istui nainen silmät kiinni, kasvot kohti aurinkoa.

Elämä tarjoaa loputtomiin ilon aiheita. Monen pitää ne nähdäkseen kohdata elämän rajallisuus silmästä silmään. Ehkä minunkin piti kokea kaikki se synkkyys, välillä loputtomalta tuntunut, osatakseni arvostaa kaikkea kaunista mitä maailmassa on.

Kunpa mahdollisimman moni voisi oikaista.

Mihin kiinnität huomiota, näet sitä lisää

Ihminen lajina lienee rakentunut sellaiseksi, että kiinnitämme enemmän huomiota negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Mahdollisten uhkien nopea havaitseminen on ollut tärkeä selviytymiskeino, sillä se on auttanut meitä välttymään henkeä uhkaavilta vaaroilta.

Olen huomannut, että kun olen väsynyt, nälkäinen tai stressaantunut, alkukantainen uhkienhavaitsemismekanismini on erityisen aktiivinen. Silloin asioiden negatiiviset puolet korostuvat, ja näen mielessäni erilaisten tapahtumaketjujen päättyvän ikävästi.

On hyvä asia, että olemme kehittyneet taitaviksi havaitsemaan erilaisia uhkia. Kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, ettei ruoki tehokasta mekanismia enempää kuin on tarpeen.

Mihin kiinnitämme huomiomme, näemme sitä yhä enemmän.

Jos peiliin katsoessamme keskitymme siihen, mikä näyttää mielestämme tavalla tai toisella vääränlaiselta, näemme tällaisia kohtia yhä enemmän. Jos katsomme peilikuvaamme kiinnittäen huomiota meissä olevaan kauneuteen, sitä löytyy yhä enemmän katseltavaksi.

Jos olemme huolissamme terveydestämme, kiinnitämme helpommin huomiota erilaisiin oireisiin. Mitä enemmän etsimme merkkejä siitä, ettei kaikki ole kohdallaan, sitä enemmän niitä löydämme, vaikka olisimme täysin terveitä. Jos kiinnitämme huomiota kaikkiin niihin asioihin, joihin kehomme pystyy, ja annamme sille mahdollisuuden niiden tekemiseen, tunnemme itsemme terveemmiksi.

Jos kiinnitämme huomiomme muiden ihmisten epätoivottuihin piirteisiin ja käyttäytymiseen, sitä enemmän ikäviä asioita näemme. Jos katsomme toisia ihmisiä kiinnittäen katseemme kaikkeen siihen hyvään mitä heissä on, sitä enemmän näemme hyviä ihmisiä.

Lähes kaikilla asioilla elämässä on sekä hyvät että huonot puolensa. Me voimme valita, kumpaan puoleen haluamme keskittyä. Jos on tottunut katsomaan asioita pääasiassa niiden nurjemman puolen kautta, uuden näkökulman oppiminen vie aikansa, mutta harjoitteleminen kannattaa. (Entisenä pessimistinä harjoittelu on tullut tutuksi.)

Jos tämänhetkisessä elämäntilanteessani, hiljattaisen eron jälkeen, keskittyisin katsomaan elämääni negatiivisten puolten kautta, miten hyvin mahtaisin voida? Ero ja muutto ovat molemmat merkittäviä kriisejä elämässä, ja löytäisin vaivatta lukuisia negatiivisia asioita, jos haluaisin niihin keskittyä. Akuutissa vaiheessa kaikenlaisille uhkakuville oli hetkensä, mutta onneksi niistä tuli nopeasti menneisyyttä.

Haluan keskittyä elämässä kaikkeen siihen mikä on hyvin. Jokaisessa päivässä on valtavasti hyviä asioita, ne pitää vain nähdä.

Kävelin päivällä tunnin verran pakkassäässä, sain raikasta ilmaa ja punaiset posket. Ohikulkija hymyili minulle. Kotiin tultuani sain käydä lämpimässä suihkussa ja pukea ylleni puhtaat vaatteet. Olen kylläinen ja iloinen. Pesukone on pessyt vaatteeni, jotka saan kohta ripustaa kuivumaan.

Saan kirjoittaa teille rauhassa, lämpimän viltin alla. Kukaan ei odota minun lopettavan ja liittyvän seuraan, saan käyttää aikani juuri niin kuin haluan.

Tätä kirjoittaessani kuu paistaa kirkkaalta taivaalta. Kaikkialla on kaunista ja valkeaa.

On ihmisiä, jotka kokevat mainitsemieni asioiden olevan itsestäänselvyyksiä. Eräänlainen nollataso ja saavutettu etu, joka ei itsessään ole vielä mitään, vaan jonka päälle tulee rakentaa yhtä sun toista, jotta voisi olla tyytyväinen.

Seurustelin kerran lahjakkaan ihmisen kanssa, johon kohdistui suuria odotuksia. Muistan, kun hän sanoi, että on aivan sama, mitä hän elämässään tulee tekemään, hän on tyytyväinen, kunhan on katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Hän oli harvinainen tapaus, perustyytyväinen ihminen, ja täysin tosissaan sanoessaan mitä sanoi. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi joutunut kokemaan kovia elämässään, päinvastoin, hänellä oli aina ollut kaikkea, mitä vain voi toivoa. Ihmettelin, miten hän, fiksu ja lahjakas ihminen, voi tyytyä niin vähään. Sehän on sama kuin luovuttaisi!

Minulle oli tarjolla viisautta, silloin parikymmentä vuotta sitten. Voisin harmitella, että minulta kesti hyvän aikaa ymmärtää, miten olla iloinen ja tyytyväinen elämääni, mutta minua ei harmita tippaakaan. Olen kiitollinen, että sain löytää tämän onnen ja ilon.

Ilon, tyytyväisyyden ja kiitollisuuden aiheita ei tarvitse arvottaa järjestykseen. Niitä ei tarvitse pisteyttää tai antaa niille eri määriä painoarvoa. Kyse ei ole kilpailusta.

Kaikki se hyvä, mitä meillä on, on arvokasta. Itsestäänselvyyksiä ei ole.

Miksi on hyvä olla läsnä tässä hetkessä?

Jaottelemme elämän usein kahteen osaan, ikävään ja mukavaan. On ikävää tekemistä ja mukavaa tekemistä, ikävää aikaa ja mukavaa aikaa. Todellisuudessa meillä on vain yhdenlaista aikaa, mutta omilla uskomuksillamme vaikutamme siihen, miten aikamme koemme.

Suoritamme rutiinitoimia ja vähemmän mieluisia tehtäviä ripeästi alta pois, jotta pääsisimme nopeammin viettämään sitä kaivattua mukavaa aikaa. Asiaa ei tule välttämättä ajatelleeksi, mutta näin toimien kasvatamme ikävien ja mukavien asioiden välillä olevaa kuilua entistäkin suuremmaksi. Saatamme turhautua toinen toistaan seuraaviin tehtäviin, jotka tuntuvat olevan mukavan ajanvieton, jonkin tätä hetkeä tärkeämmän, tiellä.

Näkökulman muuttaminen kannattaa. Mitä jos tämä hetki, juuri nyt, olisi hyvää aikaa? Ihan siitä riippumatta, mitä olemme tekemässä.

Arvostuksen osoittaminen sitä kohtaan, mitä olemme juuri nyt tekemässä, saa asiat tuntumaan mielekkäämmiltä. Hyvin monenlaisten asioiden parissa voi viihtyä, kun niille antaa enemmän arvoa, eikä pidä niitä vain haittatekijänä ja hidasteena.

Läsnäolo tässä hetkessä saa keskittymään olennaiseen. Se auttaa huomaamaan, että elämä koostuu toinen toistaan seuraavista hetkistä, joista jokainen on arvokas. Valtavasti hyviä hetkiä menee hukkaan, jos uskottelemme itsellemme, että vain tietynlainen tapa viettää aikaa on nautittavaa, vain tietynlainen seura ja tietynlainen ympäristö ovat toivottavia.

Kyky olla läsnä tässä hetkessä on erityisen tärkeää silloin, kun elämässä on vaikeita aikoja ja kriisejä.

Kun keskitymme tähän hetkeen ja juuri nyt käsillä oleviin asioihin, usein kaikki on hyvin. Ongelmat alkavat siitä, kun katsomme ajassa taaksepäin tai eteenpäin. Kun kaipaamme takaisin menneeseen, tai murehdimme millaista elämä joskus oli, tai kun pelkäämme tai odotamme mitä tulevaisuus tuo tullessaan, viemme itseltämme mahdollisuuden olla onnellisia juuri nyt.

On turha tuoda tähän hetkeen menneen tai tulevan painolastia, sillä menneisyys on mennyttä ja tulevaisuus ei ole vielä tullut. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu juuri nyt, sillä siihen voimme vaikuttaa eniten.

Näin elämänmuutoksen keskellä on ollut hieno huomata, miten paljon apua läsnäolosta on. Kun ajatus välillä harhailee menneeseen tai tulevaan, palautan itseni takaisin tähän hetkeen, ja kaikki on hyvin. Tässä minä istun, kone sylissäni, ja kirjoitan teille ajatuksistani. Juuri nyt ei ole mitään muuta tärkeämpää, on vain tämä hyvä ja kaunis hetki.

Onnellisuus löytyy tästä hetkestä. Uskokaa pois, sitä ei tarvitse hakea sen kauempaa.

On ollut kiinnostavaa huomata, että kun onnellisuuden löytää, se ei helpolla lähde. Voi olla surullinen tai pettynyt, mutta silti onnellinen. Onnellisuus on pohjalla kuin kivijalkana, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Tässä hetkessä kaikki on hyvin.