Salaattikulho ja vesikannu

Odotin keväällä malttamattomana sään lämpenemistä, jotta voisin taas syödä enemmän tuoreita kasviksia ja tehdä salaattia. Talviaikaan mieleni tekee lämmintä ja mausteista ruokaa, ja ajatuskin kylmässä säilytetyistä kasviksista alkaa viluttaa.

Lämmin päivä tuli (toista saikin sitten odottaa), eikä minulla ollut salaattikulhoa. Tapanani on ollut tehdä salaattia kerralla useampi annos kannelliseen salaattikulhoon, jollaisena edellisessä kodissani toimi ihan tavallinen kannella varustettu lasinen uunivuoka. Kaipasin vastaavaa astiaa, ja lähdin sellaista keskustan kaupoista etsimään. Valikoima oli suppea (moni varmaan ostaa tällaiset tavarat kauempana sijaitsevista suurista marketeista), enkä löytänyt mieleistäni astiaa.

Salaattia teki mieli, mutta en jaksanut lähteä etsimään salaattikulhoa keskustan ulkopuolelta. Mietin, mitä minulla jo olevaa voisin käyttää. Ensimmäisenä tuli mieleeni kattila, se olisi riittävän suuri ja siinä olisi kansi. Toisaalta suuren ja melko painavan kattilan tiskaaminen pienehkössä pesualtaassa on ollut yhtä kolistelua, joten jatkoin mietintää.

Kannelliset astiat olivat liian pieniä, ja sopivan kokoisissa astioissa ei ollut kantta. Alumiinifoliota tai tuorekelmua en ole käyttänyt aikoihin, enkä aikonut käyttää vastaisuudessakaan. Sitten muistin teräksisen leivontakulhon, kokeilin siihen kattilan kantta, ja sopiva salaattikulho oli löytynyt.

Salaattikulho oli pitkään hankintalistallani. Olisin todennäköisesti löytänyt sopivan seuraavalla kävelyretkelläni kauemmas markettiin. Onneksi en tullut lähteneeksi ennen salaattikauteni alkua, sillä vaikka kannellinen uunivuoka periaatteessa on monikäyttöinen, käytännössä se olisi voinut saada olla kesäaikaa lukuun ottamatta toimettomana kaapissa. Nyt kävikin päinvastoin, sain leivonnassa ja ruoanlaitossa apuna käyttämäni kulhon laajempaan käyttöön. Se on myös mukavan muotoinen ja kevyt tiskata.

Edellisessä kodissani olin tottunut käyttämään myös lasista vesikannua, ja kaipasin sellaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen uuteen kotiini. Tiesin kokemuksesta, että tulisin juomaan vähemmän vettä, ellei minulla olisi vesikannua. Valitsin kannellisen lasikannun, joka näytti kohtuullisen helpolta saada käsin tiskatuksi. Se myös sopisi mukavasti jääkaapin oveen.

Valitettavasti jo ensimmäinen tiskauskerta osoitti, etten tulisi kannun kanssa toimeen. Kotioloissa kannu olikin suurempi kuin miltä se kaupassa oli vaikuttanut, ja sen puhdistaminen oli yllättävän hankalaa. Kahvaton, saippuasta liukas kannu oli myös livetä käsistäni, ja minun piti varoa, ettei se kolahtaisi esimerkiksi tiellä törröttävään hanaan.

Kun otin vesikannua kuivauskaapista käyttööni, huomasin sen pintaan jääneen vedestä paksut kalkkijäljet. Yrittäessäni saada niitä pois, päätin, että astia on parempi antaa tiskikoneelliseen kotiin. Selvisipä samalla, että tässä kodissa on hyvä kuivata astiat astiapyyhkeellä.

Ei siis sittenkään lasista vesikannua minulle. Tilalle löytyi omasta kaapistani litran teräsmitta. Se on ollut toimiva tehtävässään, helppo ja huoleton tiskata, ja se kestää tarvittaessa hyvin kalkinpoistoa. Lisäksi se toimii edelleen apuna ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Olen jo vuosia pyrkinyt hankkimaan vain tarvitsemani ja käyttämään omistamiani tavaroita monipuolisesti. Salaattikulhon ja vesikannun hankintaprosessit kuitenkin osoittivat, miten helppoa on juuttua omaksumiinsa käsityksiin tarpeellisesta. Kun on tottunut arjessaan käyttämään tietynlaisia esineitä, ne kokee lähes automaattisesti tarpeellisiksi, eikä asian kyseenalaistaminen tule välttämättä mieleenkään.

Ja niin sitä sitten etsitään salaattikulhoa kaupungin kaupoista, ja ostetaan vesikannu, vaikka molempiin tarpeisiin sopivat tavarat löytyvät jo omasta kaapista.

Oman talouden seurantaa: Penno.fi

(Tämä ei ole yhteistyöpostaus. En hyödy tämän kirjoittamisesta mitenkään – paitsi hyvän mielen verran, jos joku saa tekstistäni apua tai iloa.)

Onko Takuusäätiön ylläpitämä Penno-palvelu teille tuttu?

Kun muutin asumaan yksin, koin tarpeelliseksi alkaa seurata menojani tarkemmin. Tiesin, että rahasta tulisi olemaan tiukempaa kuin ennen. Maksaisin yksin monenlaisia kuluja, joita ennen maksoi kaksi.

Minimalismin löytämisestä on ollut minulle monenlaista hyötyä, mutta viime aikoina olen ollut siitä erityisen kiitollinen. Se on muuttanut minua ja käsitystäni elämästä valtavan paljon. Jos katsoisin elämää siten kuin sen ennen minimalismin löytämistä hahmotin, kokisin tämänhetkisen elämäntilanteeni huomattavasti vaikeammaksi kuin nyt koen. Sekä henkisesti, että konkreettisemmin taloudellisesti.

Harmittelisin, että minulla on niin vähän rahaa käytössäni. Todennäköisesti selailisin vieläkin kauppojen katalogeja (miten paljon sellaisia vielä painetaan?) ja mainoksia, kyllästyisin tavaroihini ja vaatteisiini, kokisin tarvitsevani sitä ja tätä, haluaisin yhtä ja toista. Ehkä haaveilisin lottovoitosta (vaikken edes lottoaisi) ja tuntisin kateuden piston, kun jollakulla toisella olisi jotakin, mitä minulla ei. Kokisin jääväni jostakin paitsi, kun en voisi piristää itseäni ostamalla mitä haluaisin.

Onneksi nuo ajat ja sen ajan minä ovat menneisyyttä, vain haalea muisto ja ihmetyksen aihe.

Mutta siihen Penno-palveluun, josta halusin teille kertoa.

Penno on Takuusäätiön ylläpitämä ilmainen nettipalvelu, joka auttaa oman talouden hallinnassa. Siihen voi kirjata tulonsa ja menonsa ja nähdä konkreettisesti, minkä verran rahaa mihinkin kuluu. Palvelussa tulojen ja menojen suhteen näkee myös graafisessa muodossa, selkeästi vierekkäisinä pylväinä. Myös erilaisten menojen prosentuaalinen osuus kokonaiskulutuksesta on esitetty selkeästi.

Pennoon voi luoda omia kategorioita erilaisille menoille. Mitä useampia kategorioita, sitä selkeämmin hahmottuu, mihin rahat kuluvat. Jotkin palvelussa valmiina olevat kategoriat, kuten ’ostokset’ tai ’ruokakauppa’, ovat mielestäni turhan epämääräisiä, ne eivät kerro riittävän tarkkaan, mihin rahat todella ovat menneet. Lisäsin itselleni monia kategorioita, omansa esimerkiksi herkuille ja huvituksille. Haluan nähdä, minkä verran ruokaan menevästä rahasta on kulunut tuotteisiin, joilla ei ole varsinaista ravitsemuksellista arvoa. Jos kokisin tarpeelliseksi pienentää ruokalaskuani, ne olisivat ensimmäisinä karsintalistalla.

Olen seurannut menojani nyt noin puolen vuoden ajan. Erityisiä päätelmiä niistä ei ole kannattanut tehdä, sillä kulutukseni on elämäntilanteen muutoksesta johtuen poikennut hyvin paljon normaalista kulutuksestani. Olen vasta aivan hiljattain saanut kotini valmiiksi, toisin sanoen hankituksi tavarat, joita asumiseeni tarvitsen. Viime aikoina olen kuluttanut myös tavallista enemmän rahaa vaatteisiin, sillä laihduttuani suurin osa vaatteistani jäi aivan liian suuriksi. Samoihin aikoihin osa vaatteista tuli muuten tiensä päähän ja joitakin vaatteita oli jo lähtökohtaisesti liian vähän.

Penno on helppokäyttöinen ja selkeä palvelu, ja olen kokenut kulutukseni seurannan sen avulla yksinkertaiseksi ja kiinnostavaksi. Sitä on mukava käyttää; aiemmin menojen täyttäminen taulukkolaskentaohjelmaan tahtoi aina jäädä, koska koin sen jostain syystä vastenmieliseksi.

Kesäkuu on ensimmäinen kuukausi, jolloin kulutukseni alkaa olla normaalilla tasollaan. Odotan mielenkiinnolla, minkälaiselle tasolle kulutukseni pidemmällä aikavälillä vakiintuu.

Jos nettipalvelun sijaan haluaisit täyttää mieluummin paperista työkirjaa, sellaisen voi tilata maksutta ja ilman postikuluja Takuusäätiöltä. Toinen vaihtoehto on tulostaa työkirja itse netistä.

Millaisia kokemuksia teillä on oman kulutuksen seurannasta?

Tavaran lumo

Vielä joitakin vuosia sitten asuin tarpeisiini nähden melko suuren tavaramäärän keskellä. Asuin silloisen kumppanini kanssa, mutta suurin osa tavarasta oli minun ostopäätösteni seurausta.

Niin paljon elämässäni on muuttunut, että kun nyt katson ajassa taaksepäin, en ymmärrä miten tulin hankkineeksi niin paljon tavaroita. Kaikkea mahdollista tuli hankittua liikaa. Mikä ihme tavaroissa lumosi? Mikä niissä niin paljon viehätti, että ne saivat ensin paikan ostoskorista ja lopulta kotoani? Mikä ostamisessa kiehtoi?

Muutettuani omaan kotiin olen joutunut hankkimaan kaikenlaisia tavaroita huonekaluista kuorimaveitseen. Se on ollut vaikeaa. Minkä tahansa tavararyhmän tuotevalikoimasta noin 99 prosenttia ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Ei vaikka kuvittelisin olevani miljonääri ja voivani ostaa aivan mitä tahansa. Monta kertaa olen selannut nettikauppojen laajaa tarjontaa löytämättä yhtäkään tuotetta, jonka haluaisin hankkia.

Usein vika on tuotteen muotoilussa, laadussa ja viimeistään saatavuudessa. Netistä etsiessäni löydän monen mutkan kautta silloin tällöin kauniita ja hyvin muotoiltuja tuotteita, joita ei saa Suomesta. Näkemättä tilaaminen ei useimpien tuotteiden kohdalla ole järkevä vaihtoehto.

Kaipaan eleettömän yksinkertaisia, hyvin muotoiltuja, riittävän laadukkaita, toimivia tuotteita, joissa on vain se mitä tarvitsen eikä mitään liikaa.

Usein ongelmaksi muodostuu myös se, että tavarat eivät toimi pienessä kodissa. Joko tuotteet ovat liian suuria tai niitä ei ole esimerkiksi suunniteltu pinottaviksi. Haluan pieneen kotiini ehdottomasti keveitä ja siroja kalusteita sekä pinottavia tuoleja. Keittokomeron rajalliseen kaappitilaan puolestaan ei ole järkevää hankkia astioita, joita ei voi kunnolla pinota, kaapeissa on säilytettävä niin paljon muutakin.

Monien tavaroiden kohdalla on tehtävä kompromissi, kun omiin tarpeisiini toimivaa ja silmää miellyttävää ei tunnu olevan olemassakaan. Joskus nämä ominaisuudet eivät vaan kohtaa samassa tuotteessa. Toisaalta, tiedän heti mitä haluan, kun sopiva tuote tulee vastaan.

Viimeaikaisia kokemuksia vasten ihmettelen todella, miten edes onnistuin aikoinaan hankkimaan niin paljon tavaroita.

Olen tullut entistäkin kriittisemmäksi tavaroita hankkiessani, mutta se ei ole suurin syy ostovaikeuksiini. Tavarat eivät pääse lähellekään harkintavaihetta, ne karsiutuvat jo silloin kun puhutaan vasta siitä, näyttääkö joku tavara siltä, että haluaisin sen.

Vaikuttaa siltä, että entinen elämäntapani oli itseään ruokkiva kehä. Luin tarkkaan mainokset ja kuvastot, luin paljon sisustuslehtiä, kiertelin kaupoissa huvikseni tavaroita katselemassa. Ajattelin piristäväni itseäni tavaroita ostamalla, luulin kaipaavani vaihtelua ja valinnanvaraa. Annoin tavaralle suuren tilan elämästäni.

Suurin tavaran lumon sammuttanut asia lienee asennemuutos. Otan ilon elämääni muista asioista kuin tavaroista ja ostamisesta. Myös makuni tavaroiden suhteen on muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi.

Ihan kiva ei vaan enää riitä.

”Mitä pitää ostaa, että saa tämän ilmaiseksi?”

Olin tavaratalon kassalla, jonottamassa maksamaan teeostostani, kun kuulin takaani myyjälle osoitetun kysymyksen:

”Mitä pitää ostaa, että saa tämän ilmaiseksi?”

Kaupoissa asioidessani olen yleensä omissa ajatuksissani, enkä kiinnitä huomiota muiden ihmisten tekemisiin, mutta tuo kysymys havahdutti minut ajatuksistani. Se oli niin hämmentävä, että tuntui kuin olisin päätynyt yllättäen yleisöksi keskelle omituista näytelmää.

Elämässä on hetkiä, jolloin tulee tavalla tai toisella niin yllätetyksi, että kasvoille nouseva ilme paljastaa enemmän kuin tahtoisi muille näyttää. Tuo hetki oli minulle sellainen. Hämmennykseni ei voinut olla näkymättä kasvoiltani, kun käännyin katsomaan kysymyksen esittäjää.

Hänellä oli kädessään pieni kosmetiikkapussukka, jonka kylkeä koristavan logon yhdistin mielessäni hajuvesiin.

Esitetäänköhän myyjille tällaisia kysymyksiä useinkin? Joka tapauksessa myyjä lähti selvittämään asiaa ja palvelemaan asiakasta. Saatuani ostokseni maksettua, olin edelleen niin hämilläni, että mietin hetken jäänkö seuraamaan näytelmän loppuun, vai poistunko paikalta. Valitsin jälkimmäisen.

Teepakettia reppuun laittaessani ehdin vielä kuulla vastauksen kysymykseen. Tuon mitättömän arvoisen kosmetiikkapussukan olisi saanut ilmaiseksi, kun olisi ostanut kolminumeroisen summan maksavan hajuveden.

Mahtoiko tulla kaupat, sitä en ollut enää kuulemassa.

Tapauksesta on kulunut jo viikkoja. Mietin hyvän aikaa kirjoittaisinko asiasta ollenkaan, sillä tälle kirjoitukselle ei ole löydettävissä punaista lankaa. En tiedä mitä ajatella.

Jäin miettimään, mitä tuo nainen mahtoi ajatella. Hänen olemuksensa herätti myös kysymyksiä hänen hyvinvoinnistaan.

Hämmennykseni osasyynä voi olla sekin, että olin tyystin unohtanut kylkiäisten olemassaolon. Tarjotaanko sellaisia vielä useinkin, muulloinkin kuin lehtitilausten yhteydessä?

Taisin sittenkin löytää sen punaisen langan, mikä minut sai aiheesta kirjoittamaan.

Olemme eläneet kulutuskulttuurissa jo hyvän aikaa, moni meistä ei muunlaista elämää muistakaan. Kuvittelin markkinoinnin lainalaisuuksien tulleen kaikille jo niin selviksi, eräänlaiseksi yleistiedoksi, ettei kukaan enää luulisi saavansa kylkiäisenä tarjottuja tavaroita ilmaiseksi.

Olin väärässä.

Elämäntapahtumat ja kulutus

Kirjoitin pari vuotta sitten tekstin Hoidatko pahaa oloa ostamalla. Viittasin siinä tutkimukseen, jossa todettiin surullisten ihmisten kuluttavan neutraalissa tunnetilassa olevia enemmän. Surulliset ihmiset olivat myös valmiita maksamaan tuotteesta enemmän.

Teksti tuli mieleeni, kun mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni viimeaikaisten elämäntapahtumien yhteydessä.

Kulutukseni oli jo vuosia ollut ostamista tarpeeseen. Kävin kaupoissa vain silloin, kun tarvitsin jotakin, enkä tehnyt heräteostoksia. Olin hankkiutunut eroon niin suuresta määrästä tarpeetonta tavaraa, etten halunnut ostaa mitään turhaa. Olin lopettanut itseni palkitsemisen tai lohduttamisen tavaralla, en kaivannut sitä enää.

Kun selvisi, että edessä olisi muutto, aloin alustavasti etsiä sopivia kalusteita ja tavaroita uuteen kotiini. Halusin saada jotakin konkreettista tekemistä ja mietittävää. Varsinaisia hankintoja pääsin tekemään kuitenkin vasta kun selvisi, millaiseen asuntoon olin muuttamassa.

Jo vakiintunut suhteeni tavaraan ja ostamiseen häiriintyi hetkeksi. Toki tarvitsin kaikenlaista, mutta silti mietin tavaroiden hankkimista turhan paljon. Pesänrakennusvietti heräsi, minun alkoi tehdä mieli erilaisia tavaroita uuteen kotiini. Osasyynä ostomielitekojen heräämiselle saattoi olla myös aikoinaan tekemäni havainto, että kun tottuu tekemään usein ostoksia, se itsessään lisää ostamista. Kun puolestaan on pidempään ostamatta, ei tee mielikään ostaa mitään.

Olin välillä hämilläni ostomielitekojeni kanssa. Pääni sisällä kävi kuhina, kun järki ja tunne kävivät neuvottelua siitä, miten tulisi toimia. Toinen halusi ostaa jotakin, toinen ihmetteli mistä moinen mieliteko, eihän minulla ollut tapana ostaa jotakin, jos nyt vaan sattui tekemään mieli.

Onneksi järjen ääni voitti lähes aina. Tiesin, ettei tavaroiden ostaminen auttaisi pahaan olooni, minulla oli siitä jo riittävän paljon kokemusta. Sellaista tavaraa ei maailmassa olisi, joka kannattaisi ostaa avuksi tärkeän ihmissuhteen menettämiseen liittyvään suruuni. Yhden vakaasti ja pitkään harkitun ostoksen tein, jonka jälkikäteen ajatellen olisin voinut jättää tekemättäkin. En olisi tarvinnut uutta kynttilänjalkaa.

Minulle tuli yllätyksenä, miten paljon raskas elämäntilanne vaikeutti päätöksentekoa. Harkitsin erilaisten tavaroiden ostamista pitkään ja hartaasti, enkä silti missään vaiheessa löytänyt varmuutta siitä, teinkö oikean päätöksen. Epävarmuus ja jatkuva miettiminen, selvästi sillä hetkellä vajavaisella kapasiteetilla, oli niin raskasta, että jossain vaiheessa oli vain tehtävä päätös suuntaan tai toiseen.

Nyt kun vähän aikaa on kulunut, huomaan olleeni tavallista huolettomampi rahankäytössäni. Tavallisesti olisin harkinnut tarkemmin, minkä verran haluaisin mistäkin maksaa. Yhtäkään ostosta en kuitenkaan kadu. Neutraalimmassa olotilassa olisin todennäköisesti päätynyt kompromissiratkaisuihin, nyt hankin juuri sellaisia tavaroita joita ympärilleni halusin.

On ollut mielenkiintoista seurata mielenliikkeitään viime aikoina. Kaikkein tärkeimmiltä ovat tuntuneet hankinnat, jotka tuovat kodikkuutta, pehmeyttä ja lämpöä. Radio, villainen viltti, päiväpeite, tyynyt – ja se kynttilänjalka.

Nyt kun elämä on vähän tasaantunut, olen tyytyväinen, ettei ostaminen lähtenyt käsistä. Voi olla, että ilman tätä blogia ja kaikkia vuosien mittaan miettimiäni ja kirjoittamiani asioita näkisin nyt ympärilläni tavaroita, joiden ostamista katuisin.

Yllättävä vaatepula

Suuret muutokset elämäntilanteessa ovat aina näkyneeet painossani. Parisuhteen päättyessä, tai muusta syystä yksin asuessa, painoni putoaa. Muuttaessani toisen kanssa saman katon alle, painoni nousee.

Painonmuutokset suuntaan tai toiseen eivät ole olleet tarkoituksellisia, niin vain on tapahtunut. Paino on laskenut nopeasti ja nousu on tapahtunut hitaasti. Muutokset ovat olleet huomattavia, enimmillään 13 kiloa, ensin ylös ja sitten takaisin alas.

Edellisestä erosta oli ehtinyt kulua jo niin pitkä aika, etten muistanut, että painoni saattaa yllättäen laskea. Tähän mennessä painoni on pudonnut noin kuusi kiloa, ja vaatehuoneestani löytyy yhä enemmän liian suuria vaatteita.

Osasin odottaa painonlaskua pidemmällä aikavälillä, sillä käytössäni ei ole enää autokyytiä. Tulen siis liikkumaan paljon enemmän kävellen, myös aiempaa pidempiä matkoja. Aika näyttää miten paljon tämä muutos tulee vaikuttamaan painooni tai muuten ulkomuotooni.

Minulla olisi tarvetta uusille vaatteille, mutta en haluaisi hankkia mitään vielä. Tilanne on siitä hankala, etten voi tietää, miten paljon painoni vielä tulee laskemaan. Liian moni melko hiljattainkin ostettu vaate on jäänyt viime aikoina liian suureksi.

Löysin viime kesänä, jo pidempään etsittyäni, hyvän farkkumallin. Ajattelin olla kaukaa viisas, ja ostin saman tien kahdet, tummat ja vaaleat. Käytin vaaleita kesällä, ja nyt talvella, talvifarkkujeni jäätyä suuriksi, kokeilin tummia kesäfarkkuja paksuhkojen villakalsareiden kanssa. Ehdin käyttää niitä tämän yhden ainoan kerran, vain huomatakseni, että housut ovat niin väljät, että ne saa vedetyksi alas nappia avaamatta.

Syksyllä ostin tuulisia syyssäitä ajatellen hieman paksummat farkut. Koko oli oikea, muttei varsinaisesti imarteleva vyötäröltä. Päätin tehdä pieniä elämänmuutoksia, jotta farkut olisivat keväällä kalsarikauden päätyttyä juuri sopivat. Eteen tulikin vähän suurempia elämänmuutoksia, ja samalla farkuista tuli nyt jo hieman väljät, mutta onneksi vielä käyttökelpoiset, talvifarkut.

Ostin tarvitsemani ulkoilupuvun sekä toiset ulkoiluhousut heti eron jälkeen. Täydensin vaatevalikoimaani myös trikoopaidalla. Vain ulkoilupuku on enää jotakuinkin oikeaa kokoa, ainakin jos takin alle laittaa reilusti kerroksia. Jouduin ostamaan myös uudet toppahousut vanhojen tilalle. Ne ovat sentään sen verran istuvaa mallia, että tuskin ihan hetkeen aivan liian suuriksi jäävät.

Sopivat vaatteet alkavat käydä vähiin. Samalla osa vaatteista alkaa olla niin kuluneita, että niitä on jossain vaiheessa uusittava. Lähes jokaisen vaatelajin kohdalla sopivien ja hyväkuntoisten vaatteiden laskemiseen riittää kaksi sormea. Vain alushousuja, sukkia ja t-paitoja on reilummin.

Kun elämäntilanteeni ei enää edellytä erillisiä, kissankestäviä kotivaatteita, vaatteiden kokonaismäärää on mahdollista vähentää. On hyvä, ettei jokaisen käytöstä poistettavan vaatteen tilalle ole välttämätöntä hankkia uutta, kun samoja vaatteita voi käyttää yhä enemmän erilaisiin tarkoituksiin. Onhan se edes laiha lohtu tilanteessa, jossa lähes koko vaatevalikoima on menossa uusiksi…

Tuntuu siltä, että olen monessa asiassa yhtaikaa jonkinlaisessa nollapisteessä. Uudessa alussa, jossa elämä on täynnä kysymyksiä.

Mihin suuntaan haluan mennä? Mitä haluan tehdä? Millaisten ihmisten kanssa haluan aikaani viettää? Millaisia vaatteita tarvitsen ja miten haluan pukeutua?

Toistaiseksi aion pärjätä sillä, mitä vaatehuoneesta löytyy. Tavalla tai toisella. Katson miten tilanne painon suhteen etenee, ja miltä peilikuva alkaa näyttää. Toivottavasti löydän mukavia, mieluisia ja laadukkaita, itselleni sopivia vaatteita sitten kun sen aika on.

Kahden tavarat, yhden tavarat

Viime aikojen mietteistä suurin osa on liittynyt tavaroihin. Olen pakannut tavaroita uuteen kotiini lähteväksi ja koonnut listoja siitä, mitä kaikkea tulisi hankkia.

Hämmästyksekseni olen huomannut, että yksi ihminen tarvitsee lähes saman määrän tavaraa kuin kaksikin.

Ajatellaan vaikka keittiön tavaroita. Useimpia ruoanlaittoon ja leivontaan liittyviä välineitä oli kahden hengen taloudessamme aivan sama määrä, kuin mitä yksin asuvana tulen tarvitsemaan: yksi. Astiakaapissani tulee olemaan vain vähän vähemmän astioita, kuin mitä meillä kahden hengen taloudessa oli, sillä talouden vakituisen pääluvun lisäksi on otettava huomioon myös tiski- ja vierasvara.

Huonekalut, kodinkoneet, elektroniikka, työkalut, siivoukseen ja pyykkihuoltoon liittyvät tavarat – kahden hengen taloudelle riittää useimpien tavaroiden kohdalla sama määrä, minkä yhden hengen talouskin tarvitsee.

Kotona olevien tavaroiden määrää on vaikea hahmottaa, kun tavaraa on ollut vain tarpeeseen ja kaikelle on ollut oma paikkansa. Kun nuo tarpeelliset tavarat kokoaa ostoslistaksi, tavaran määrä tuntuu hurjalta. Tavaroiden löydettyä paikkansa uudessa kodissa tilanne taas tasaantuu.

Toistaiseksi, kun olen vielä ollut kahden asunnon välissä, en ole ehtinyt hankkia kaikkea tarvitsemaani. Välillä on tuntunut siltä, etten haluaisi ostaa enää mitään. Ilkikurisesti voin sanoa, että olen tehnyt voitavani talouskasvun eteen, ja odotan aikaa, jolloin pääsen normaaliin ostorytmiini. Tilanteeseen, jossa tarvitsen vain hyvin harvoin mitään päivittäistavaroita kummempaa.

Odotan hetkeä, jolloin tarvitsemiani tavaroita ei ole vanhassa kodissa, uudessa kodissa ja kaupassa, vaan ne ovat kaikki samassa paikassa ja pääsen vihdoin asettumaan aloilleni.