Miten vähentää maailmantuskaa?

Tunnen huolta maapallomme tilasta. Mitä enemmän olen lukenut ja seurannut uutisointia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä tai merien tilasta, sitä enemmän maailmantuskaa olen kokenut. Politiikan seuraaminen ei ole auttanut asiaa.

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Mielestäni se on vain osittain totta.

Jos tietoa kertyy vain sen osalta, mikä kaikki on pielessä tai menossa huonompaan suuntaan, tuska lisääntyy. Mutta jos lisäksi selvittää, mitä olisi mahdollista tehdä asioiden parantamiseksi, ja ryhtyy toimeen, tuska vähenee.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) viime vuoden lopulla julkaistu raportti kertoo, että Suomen kasvihuonekaasupäästöistä 68 prosenttia syntyy kotitalouksien kulutuksesta eli siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Tämä on tärkeä tieto, ja mielestäni hyvä uutinen.

Ajatelkaa, noin suuri osuus päästöistä johtuu meidän jokaisen elämäntavoista ja kulutuksesta.

Se tarkoittaa, että meillä on avaimet käsissämme aikamoiseen muutokseen. Meidän ei tarvitse jäädä odottamaan valtion tai EU:n määräyksiä tai ohjaustoimia, tai että se aina niin kovasti kaivattu joku muu tekee jotakin, tai että jostakin ilmaantuu tilanteen korjaava ratkaisu, vaan voimme toimia ihan itse! Jokainen omalta kohdaltamme, ja aloittaa saa vaikka nyt heti.

Ja mikä parasta: saamme paljon aikaan jo sillä, että teemme vähemmän!

Vähemmän lentomatkoja, vähemmän yksityisautoilua, vähemmän ostettuja ja vuokrattuja asuinneliöitä maksettavaksi ja ylläpidettäväksi. Vähemmän lihaa lautasella, vähemmän juustoa ruokavaliossa, vähemmän biojäteastiaan päätynyttä ruokaa. Vähemmän kaikenlaista turhaa kulutusta, joka päätyy vain kasvattamaan vyötärönseutuamme tai täyttämään kotiamme tavaroilla, joita emme todella tarvitse. Vähemmän vain harvoin tarvittavien tavaroiden ostamista, jotka voisimme tarvittaessa lainata tai vuokrata.

Ja mikä ihan yhtä hienoa: saamme tästä kaikesta jotakin enemmän, ja vielä jää annettavaksikin!

Enemmän tilaa ja rauhaa paikallisille asukkaille ympäri maailman turistikohteiden, enemmän säästynyttä luontoa paratiisisaarilla, enemmän hyvää omatuntoa, enemmän puhdasta ilmakehää. Enemmän löytyneitä paratiiseja kotimaassa ja lähialueilla, enemmän kotimaan luonnon ja kulttuurin arvostusta, enemmän kiinnostavia junamatkoja, enemmän nähtyjä maisemia matkan varrella. Enemmän rahaa muuhun kuin asumiseen, enemmän asumisen laatua, enemmän kohtaamista perheen kesken.

Enemmän raikasta ilmaa, enemmän kertyneitä kilometrejä pyörällä ja kävellen, enemmän tukeamme joukkoliikenteen kehittämiselle. Enemmän lihaksia, enemmän hapenottokykyä, enemmän tilaa vatsan ja housujen vyötärönauhan välissä. Enemmän havaittuja vuodenaikojen mukanaan tuomia muutoksia, enemmän linnunlaulua, enemmän rentoutumista, mielenrauhaa ja virkeyttä. Enemmän iloa. Enemmän työtehoa, enemmän jaksamista arkeen, enemmän uusia ajatuksia.

Enemmän kasviksia ja väriä lautasella, enemmän raikkautta, enemmän uusia makuja. Enemmän terveyttä, enemmän keveyttä, enemmän hyvää oloa. Enemmän käyttämättömiä lääkäriaikoja, enemmän säästöä lääkekuluissa.

Enemmän säästynyttä rahaa, enemmän kuukausia ilman luottolaskuja. Enemmän aikaa, enemmän merkityksellistä tekemistä. Enemmän arvostusta sille mitä meillä jo on, enemmän loppuun asti käytettyjä vaatteita ja tavaroita, enemmän tilaa kotona. Enemmän kanssakäymistä ystävien, naapurien ja tuttujen kesken, enemmän tukeamme tavaroita vuokraaville yrityksille. Enemmän tavaroiden ja vaatteiden korjaamista, enemmän kannattavuutta erilaisille korjaajille ja kunnostajille.

Enemmän veroeuroja Suomeen, enemmän yhteistä hyvää. Enemmän osallistumista meille kaikille tärkeän asian hyväksi.

Enemmän mahdollisuuksia tuleville sukupolville. Enemmän hyviä muistoja meistä.

Muovi ja teot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi

Muoviton maaliskuu sai minut ärsyyntymään ja huolestumaan. Ärsyyntymään, koska tiesin sen johtavan asioiden liialliseen yksinkertaistamiseen ja mittasuhteiden hämärtymiseen, ja huolestumaan siksi, että se veisi jälleen kerran tilaa huomattavasti tärkeämmältä ilmastokeskustelulta.

Ilmastoasioista on pitkään puhuttu varsin varovasti. On haluttu varoa pelottelua ja syyllistämistä, ja annettu vinkkejä helpoista ympäristöteoista, jotka vaatisivat ihmisiltä mahdollisimman vähän vaivannäköä ja elämäntapojen muuttamista. Varmasti kaikkein eniten on käyty keskustelua siitä, pitäisikö ostokset kaupan kassalla pakata muovi-, paperi- vai kangaskassiin.

Muoviton maaliskuu oli jatko-osa tälle jo vuosia kestäneelle muovipussikeskustelulle, josta tulisi päästä vauhdilla eteenpäin. Kampanja tarjosi jälleen kerran hyvää mieltä tuottavan, yksinkertaisen keinon toimia ympäristön hyväksi.

Mikä ongelma tässä on?

Sillä aikaa, kun keskitymme muovin käytön vähentämiseen ja muovin paheksuntaan, ilmastonmuutos etenee. Se ei odota.

Sitran blogissa muoviteollisuuden ja muovien kierrätyksen asiantuntija Lassi Hietanen kirjoittaa kuin olisi lukenut ajatukseni:

”Meillä länsimaisilla ihmisillä on ilmastonmuutoksen takia käsillä todella suuria elämäntapamuutoksia, jotka pitäisi tehdä heti. Aika pieni asia eli muovi on noussut mediassa suureksi uutiseksi. Olemmeko nyt keksimässä verukkeita, joilla huomio saadaan pois ikävistä asioista, kuten siitä, että ilmaston takia pitäisi luopua autoilusta, lentämisestä, lihansyönnistä ja siten myös lihaa syövistä lemmikeistä?”

Hänen mukaansa muovi on ”hirveä roskaamisongelma, mutta muuten se on ympäristöongelmana pieni.”

Yksittäisellä ihmisellä on lukuisia oikeasti vaikuttavia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, eikä muovin välttäminen ole yksi niistä. Teknologian jatkuvasti kehittyessä mahdollisuudet vähäpäästöisempään elämään vielä lisääntyvät. Kehityksen etenemistä ei kuitenkaan tarvitse jäädä odottelemaan, vaan keinoja oman elämän ilmastotekoihin voi valita esimerkiksi Sitran 100 fiksua arjen tekoa -sivustolta tai tästä Kodin Kuvalehden jutusta Ahdistaako ilmastonmuutos? 7 tekoa, joilla on oikeasti merkitystä.

Ilmastonmuutoksessa ja keinoissa sen hillitsemiseksi on kyse tiedossa olevista faktoista, ei pelottelusta tai syyllistämisestä. Kuka tekee ja minkä verran, tai tekeekö joku toinen yksilö, perhe, valtio tai manner enemmän tai vähemmän – se ei ole olennaista. Meidän kaikkien tulisi toimia omien mahdollisuuksiemme ja voimavarojemme mukaan, mutta tarvitsemme myös yhteistyötä. Voimme päivitellä loputtomiin miten vähän joku muu tekee, mutta jos emme itse ryhdy toimeen ja ota vastuuta omalta osaltamme, on epäreilua odottaa sitä muiltakaan.

Yksittäisen ihmisen tekojen vaikutusta ei myöskään sovi väheksyä. Kun alamme muuttaa elämäntapojamme, se vaikuttaa ympärillämme oleviin ihmisiin. Esimerkin voima on valtava, sillä se näyttää konkreettisesti, että mahdollisuuksia toimia toisin on olemassa. Ilolla olen seurannut esimerkiksi nousevaa kiinnostusta sähköpyöräilyä kohtaan. Kun yhä useampi huristaa työpaikalleen auton sijaan (sähkö)pyörällä, se antaa muillekin signaalin miettiä asiaa omalta kohdaltaan.

On ymmärrettävää ja tervettä reagoida ajatukseen ilmastonmuutoksen etenemisestä ja vaikutuksista huolestumalla ja ahdistumalla. Paras keino voida paremmin on tehdä konkreettisia ilmastonmuutosta hillitseviä tekoja, ei yrittää olla ajattelematta koko asiaa. Itse toiminnan lisäksi myös monilla ilmastoteoilla on elämänlaatua parantava vaikutus.

Haluan vielä sanoa muutaman sanan ajattelutavasta, joka ilmastonmuutoksen torjunnasta käytävässä keskustelussa usein nousee esiin, ja joka minua hieman vaivaa.

Minä olen valinnut olla lapseton. Olisiko mielestänne reilua, että katsoisin siihen vedoten oman osuuteni kuitatuksi, ja jättäisin ilmastoteot teille muille?

Minä en harrasta matkailua, eli en liiku lentämällä enkä laivalla, koska se ei kiinnosta minua ollenkaan. Minulla on hyvin vähän tarvetta henkilöautolla liikkumiselle, eikä minulla ole ajokorttia. Olisiko reilua todeta, ettei minun tarvitse tehdä enää mitään, ja odottaa teiltä muilta elämänmuutoksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Tosiasia on, että minun kohdallani elämä ilman vanhemmuutta, matkustamista ja henkilöautoa ovat nollapiste. En ole luopunut niistä, koska en ole mitään niistä koskaan halunnutkaan. Miten voisin ajatella, ettei minun tarvitse tehdä enää mitään tai luopua mistään omassa elämässäni, mutta odottaisin muiden tekevän elämänmuutoksia hiilijalanjälkensä pienentämiseksi?

Meillä on vain tämä yksi maapallo. Ilmastonmuutos ei tunne valtioiden rajoja. Kaikki tuottamamme ilmastopäästöt menevät samaan kassaan ja vaikuttavat meihin kaikkiin. Mutta ikävä kyllä eniten päästöjä aiheuttavat ja eniten kärsimään joutuvat ovat suurelta osin kaksi eri ihmisjoukkoa.

Aivan jokainen meistä voi tehdä paljon enemmän kuin jättää hedelmäpussit kauppaan.

Luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa

Kokosin teille kiinnostavia lukuvinkkejä, sekä kaksi tv-vinkkiä ja radiovinkin. Aloitetaan katsottavalla ja kuunneltavalla:

Spotlight: Hitaasti käynnistyvä muovinkeräys

Ohjelma on monipuolinen ja tuhti tietopaketti muovista, ja siitä selviää esimerkiksi paljonko muovia Suomessa päätyy kierrätykseen, mitä muovijätteelle tapahtuu, miten puhdasta kierrätettävän muovin tulisi olla, ja mitä erilaisista muovilaaduista tehdään. Lisäksi ohjelmassa on tietoa mikromuovin lähteistä, ja miten hyvin jätevedenpuhdistus niistä selviää.

A-Studio: Pysähtyykö ilmastonmuutos kuluttajien valinnoilla?

Kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi keskustelevat Myrskyvaroitus -yhdistyksen puheenjohtaja Timo Tyrväinen ja Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun. Ohjelmassa tavataan myös kaksi kulutustaan vähentänyttä suomalaista.

Sari Valto: Onko maailman tulevaisuus kuluttajien käsissä?

Sari Valton vieraina ovat hävikkiruokaravintolaa Helsingissä pyörittävä Johanna Kohvakka ja ympäristötalouden ja johtamisen professori Lassi Linnanen. Ohjelmasta selviää monta mielenkiintoista asiaa, kuten se, että elintarvikkeen koko elinkaaren hiilijalanjäljestä pakkauksen osuus on enintään kaksi prosenttia. Ohjelma etenee aika hajanaisesti, mutta älkää antako sen häiritä, sillä ohjelma käsittelee ekologisempia valintoja ja kuluttajan vaikutusmahdollisuuksia varsin monelta suunnalta tarjoten samalla paljon käytännön vinkkejä.

Johanna Kohvakka ja Liisa Lehtinen: Hyvä, paha muovi

”Muovisilla pakkauksilla on merkittävä rooli ruokahävikin ehkäisyssä ja siten ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.”

Laajasta jutusta käy ilmi, että muovin ympäristökuormitus on varsin pieni, ja että muovin koko elinkaaren hiilijalanjälki on pienempi kuin esimerkiksi paperin ja kartongin. Siitä löytyvät vastaukset myös kysymyksiin, miksi biomuovi on viherpesua, ja miksi tavallinen muovi on parempi ratkaisu kuin biohajoava muovi. Tekstissä käsitellään myös muoviroskan ja mikromuovin aiheuttamia ongelmia, sekä muovin kierrätystä. Jutusta löytyy myös vinkkejä kuluttajille kertakäyttömuovin käytön vähentämiseksi.

Emma Hinkula, Yle: Huonon maineen saanut muovi on usein järkevin pakkausmateriaali – kunhan sitä käyttää vastuullisesti

Ylen jutussa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n tutkija Heidi Peltola kertoo hyviä esimerkkejä siitä, minkälaisissa kohteissa muovi on ainakin toistaiseksi paras materiaalivaihtoehto. Jutussa on asiaa myös merien roskaantumisesta, muovin kierrätyksestä, ja siitä, mitä muovin totaalisen välttelyn sijaan kannattaisi tehdä.

Lassi Hietanen: Muovit: ympäristö- vai roskaamisongelma?

Tämä teksti ansaitsee vielä erikseen maininnan lukuvinkeissä, vaikka linkki siihen jo tekstissä olikin. Jutussa on kiinnostavaa tietoa muovin aiheuttamista ongelmista, mikromuovista, ja muovin kierrätyksen haasteista ja sen tulevaisuudesta. Se myös tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman siihen, miksi elintarvikepakkauksille asetetaan nykyään niin suuria vaatimuksia. Sille joskus liialliseltakin näyttävälle elintarvikkeiden pakkaamiselle on hyvä syy.

Julia Thurén, Image: Avaaja Lassi Linnanen: ”On tabu sanoa, että älä osta.”

”Kahdeksankymmentä prosenttia kasvihuonekaasuista voidaan johtaa loppukuluttajaan. Jos emme ostaisi koko ajan uusia autoja, vaatteita tai sipsejä, niin niitä ei myöskään valmistettaisi. Ekologista elämäntapaa yritetään brändätä kalliiksi, mutta oikeasti kyse on vain siitä, että jättää ostamatta asioita.”

Näin sanoo Imagen jutussa ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen. Jutussa on mielenkiintoisia ajatuksia kulutuksen vähentämisestä ja sen seurauksista. Linnanen vastaa myös toimittajan kysymykseen, eikö kuluttajan syyllistäminen ole typerää, kun suuria rakenteita pitäisi muuttaa? Linnasen vastaus saa kunnian päättää tämän tekstin:

”Ilman kulutuksen suunnanmuutosta muut toimenpiteet ovat riittämätömiä, ja meillä alkaa olla ilmastonmuutoksen kannalta kiire. Ihmiset voivat lopettaa liikakulutuksen tässä ja nyt.”

Ilmastodieetti: tästä se alkaa

Tiedätkö, minkä kokoinen hiilijalanjälkesi on?

Minä tiedän omani, kun sain sen vihdoin lasketuksi. Olin käynyt vuosien mittaan useita kertoja Suomen ympäristökeskuksen hiilijalanjälkilaskurissa Ilmastodieetti.fi, mutta koska minulla ei ollut käytettävissäni kuin summittaisia arvioita, tulokset olivat sitä myös. Tällä kertaa minulla oli syöttää laskuriin tarkat tiedot, sillä olin pitänyt koko viime vuoden kirjaa kaikista menoistani. Enää ei tarvinnut arvailla, ja hyvä niin, sillä arvauksilla on tapana mennä pahastikin pieleen.

Hiilijalanjälkemme muodostuu pääasiassa asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja kulutuksesta. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa. Minun tulokseni viime vuoden kulutuksen perusteella laskettuna on 6036 kiloa. Kestävä taso olisi korkeintaan 2000 kiloa.

Olen nyt muutaman päivän miettinyt, mitä tuloksestani ajattelisin. Suomalaisten keskiarvoon verrattuna se ei ole kovin paljon, etenkin kun viime vuoden kulutukseni poikkesi huomattavasti normaalitasostani, mutta minusta se tuntuu joka tapauksessa suurelta. Ja jos hiilijalanjälkeäni vertaa kestävään tasoon, niin suurihan se onkin: sehän on noin kolminkertainen!

Viime vuosi oli elämässäni kulutuksen suhteen poikkeuksellinen, ja siltä se todella tuntuikin. Olin muuttanut uuteen kotiini vuoden 2016 loppupuolella, ja toin vain hyvin vähän tavaroita edellisestä kodistani, joten hankittavaa riitti. Osan tarvitsemistani kalusteista ja tavaroista hankin jo vuoden 2016 puolella, mutta koska harkitsen ostokseni tarkkaan, viime vuodellekin riitti vielä hankittavaa. Kotini tuli valmiiksi vihdoin joulukuussa, kun lopulta löysin sopivan lukuvalon.

Lisäksi jouduin uusimaan lähes koko vaatekaappini sisällön. Vuoden edetessä turhauduin, kyllästyin ja väsyin tarvitsemieni tavaroiden ja vaatteiden etsintään ja hankintaan. Olen helpottunut, että se on vihdoin ohitse. Vuosi 2018 olkoon hyvin vähäisten hankintojen vuosi.

Miltä hiilijalanjälkeni näyttää osa-alueittain katsottuna? Minkä suhteen tilanne on hyvä ja mitä voisin tehdä paremmin? Käyn osa-alueet läpi parhaiten sujunut osa-alue ensimmäisenä ja viimeisenä se, jossa on eniten korjattavaa. Kerron myös, mitä olen ajatellut tehdä tämän vuoden aikana hiilijalanjälkeni pienentämiseksi.

Liikenne

Liikenteen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 203 kiloa, keskivertosuomalaisen 2088 kiloa. Pieni tulos johtuu kahdesta syystä: en aja autoa, enkä harrasta matkailua. Hiilijalanjäljestäni 43 kiloa koostuu viime kesän juna-, bussi- ja taksimatkoista kotimaassa sekä kahdesta kaupungin sisäisestä bussimatkasta. Nämä oli helppo muistaa ja laskea.

Entä se loput 160 kiloa? Se tarkoittaa 150 kilometrin ajoa henkilöautolla, kun autossa on kaksi ihmistä. Sain viime vuonna asiointiapua, ja laskin sen varmuuden vuoksi yläkanttiin, koska tarkan arvion antaminen on mahdotonta. Kun muistin lisätä alkuperäiseen laskelmaani tämän ensin unohtuneen kaupunkiajon, järkytyin nähdessäni lopputuloksen. Henkilöautoilun merkitys hiilijalanjäljen kertymiseen konkretisoitui kerrasta.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Tiedän, etten tule juurikaan istumaan henkilöautossa. Matkat saattavat myös hieman vähentyä.

Jätteet

Tämä kohta oli laskurissa nopeasti käsitelty. Kierrätän kaiken mahdollisen ja tuotan tavallista vähemmän jätettä, mikä tarkoittaa laskurin mukaan 41 kilon kuormaa hiilijalanjälkeeni. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä jätteiden osuus on 59 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Laskurissa se ei tule näkymään, mutta pyrin vähentämään jätteen määrää. Kirjoitan aiheesta lisää vuoden aikana.

Ruoka

Tässä osiossa oli aivan liian vähän vaihtoehtoja. Ruoka-aineiden kulutuksen määrää tuli arvioida asteikolla ’paljon’, ’tavallisen määrän’, ’vähän’ (eli 50 prosenttia määritellystä tavallisesta määrästä) tai ’ei lainkaan’. Laskuri ei sovellu ihmiselle, joka syö pääasiassa kasvikunnan tuotteita, ja vain muutaman kerran vuodessa joitakin eläinkunnan tuotteita.

Otan esimerkin. Laskurin mukaan ’vähän’ sikaa ja siipikarjaa on 500 grammaa viikossa. Minä söin viime vuonna kolme kertaa kanaa ja vain joulun aikaan sikaa. Kun koko vuoden yhteenlaskettu, ylöspäin pyöristetty, (koska ravintola-annoksen kanan määrää on vaikea tarkkaan arvioida), kulutukseni jaetaan viikkoa kohden, saadaan tulokseksi 23 grammaa. Se on hyvin kaukana 500 grammasta. Vuodessa minun ’vähän’ on 1,2 kiloa, laskurin ’vähän’ on 26 kiloa! Sama ongelma toistui kalan, juuston, maitotuotteiden ja kananmunan kohdalla.

Kaipasin edes hiukan oikeutta ja kohtuutta, joten valitsin hyvin vähän käyttämieni ruoka-aineiden kohdalla ’vähän’, mutta maitotuotteiden kohdalla ’ei lainkaan’, sillä saan maitoa vain joidenkin kaupan valmistuotteiden mukana. Kompensaatio on lähinnä henkinen, mutta helpottaa edes vähän.

Laskurin mukaan ruoan osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 779 kiloa, keskivertosuomalaisella 1707 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Päätin olla syömättä lihaa tänä vuonna. Vähennän myös entisestään muiden eläinkunnan tuotteiden kulutusta. Kalan voisin jättää vain jouluherkuksi, mikä on vähän vähemmän kuin viime vuonna. Juustoa saatan ostaa uudeksivuodeksi. Kananmunia syönen tusinan verran. Maitotuotteita en käytä, mikä ei sinänsä ole muutos, näin on ollut jo pidempään. Pyrin myös vähentämään kananmunan ja maidon saantia kaupan valmistuotteiden kautta.

Asuminen ja energia

Tämä kohta laskurissa on kerrostaloasukkaalle ilmastotekojen kannalta hankala, sillä huoneistokohtaista kaukolämmön kulutusta ei saa selville. Voin siis vähentää huonelämpötilaa tai lämpimän veden kulutusta, mutta sitä ei huomioida laskurissa. Taloyhtiössämme on vesimittarit, joten seuraan vedenkulutustani ja pyrin myös vaikuttamaan siihen. Toinen harmi on siinä, että vaikka ostankin uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä, sähkönsiirrosta vastaava paikallinen yhtiö käyttää tuotannossaan myös toisenlaisia menetelmiä, millä on vaikutuksensa hiilijalanjälkeeni.

Asumisen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 2980 kiloa, keskivertosuomalaisella 3441 kiloa. Asumisen osalta hiilijalanjälkeäni nostivat viime vuonna kodin hankinnoista aiheutuneet kulut sekä asunnon remontointi. Asumisesta muodostuva hiilijalanjälki jaetaan asukkaiden kesken, minkä vuoksi yksin asuvan hiilijalanjälki on suhteessa korkea.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Asumiseni hiilijalanjälki pienenee, sillä remontoitavaa ei enää ole ja asumiseen liittyvät hankinnat on tehty. Sähkönkulutukseni on harkittua ja varsin pientä, mutta pyrin vähentämään sitä edelleen pyykinpesua tehostamalla. Pyrin myös vähentämään etenkin lämpimän veden kulutusta. Tulen kirjoittamaan aiheesta myöhemmin lisää.

Kulutus

Viime vuoden kulutukseni poikkesi normaalista kulutuksen tasostani huomattavasti, mikä aiheutti suoranaista ahdistusta. Kulutuksen osuus hiilijalanjäljestäni oli 2033 kiloa, keskivertosuomalaisen 2533 kiloa. Osiossa tuli ilmoittaa vaatteisiin, kenkiin, kodin elektroniikkaan, lehtiin/kirjoihin/paperiin, vapaa-aikaan, puhelimeen/nettiin ja muihin tavaroihin ja palveluihin kulunut rahamäärä kuukausitasolla. Toisin sanoen kaikki kulutukseen mennyt raha, mitä ei ollut ilmoitettu jo asumisen kohdalla.

Koen laskennan kannalta ongelmalliseksi, että kulutuksen hiilijalanjälkeä mitataan kulutuksen rahallisella arvolla. Otan esimerkin. Henkilö A ostaa saman tuotteen kuin henkilö B. A maksaa tuotteesta normaalihinnan, B ostaa tuotteen alennuksesta puoleen hintaan. Laskurin mukaan A on kuormittanut luontoa tuplasti enemmän kuin B, vaikka tuotteen hiilijalanjälki ei hinnan alentuessa muuttunut miksikään.

Toinen ongelma laskentatavassa on se, että saman tuoteryhmän tuotteita myydään hyvin eri hintaluokissa. Edullinen tuote saa laskelmassa pienemmän hiilijalanjäljen, vaikka se on voitu tuottaa hyvinkin ympäristöä kuormittavasti, esimerkiksi halvan työvoiman maassa, jossa ympäristölainsäädäntö on puutteellista. Arvokkaampi tuote on voitu tuottaa ympäristövastuullisesti ja eettisesti, mutta se saa laskurissa raskaamman hiilijalanjäljen. Toisaalta arvokkaamman tuotteen usein pidempi käyttöikä voi tasoittaa laskelmaa edes vähän.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Kulutukseni tulee laskemaan huomattavasti viime vuodesta. Ostan tarpeeseen, eikä tälle vuodelle ole toistaiseksi mielessäni erityisiä tarpeita. Pyrin tänä vuonna tietoisesti vähentämään lehtien/kirjojen/paperin kulutusta. Vapaa-aikaan saatan kuluttaa enemmän kuin viimevuotisen 6 € kuukaudessa.

Lopuksi

Hiilijalanjäljen laskenta ei ole yksinkertaista. Ilmastodieetti.fi on tarkoitettu työkaluksi, jonka avulla kuluttaja voi saada suuntaa antavan arvion hiilijalanjälkensä suuruusluokasta. (Laskurin laskentaperusteisiin pääset tutustumaan tästä.) Monenlaisia myönnytyksiä on pitänyt tehdä varmasti myös siksi, ettei laskurin käytöstä tulisi kuluttajalle kohtuuttoman työlästä ja vaikeaa. Kokemusteni pohjalta on kuitenkin sanottava, että laskurin teknisessä toteutuksessa olisi kehittämisen varaa.

Suosittelen tutustumaan myös Sitran 100 fiksua arjen tekoa -sivustoon, joka kertoo itsestään näin:

”Lähes 70 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä johtuu meistä ja elämäntavoistamme. Ne syntyvät siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Arjen teoilla ja valinnoilla voimme myös pienentää päästöjä. Tämä sivusto tarjoaa 100 keinoa hyvään elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Teoilla voi paitsi parantaa elämänlaatuaan, myös vähentää arjen ympäristövaikutuksia.

Kunkin yksittäisen teon ympäristövaikutus on laskettu. Laskimme myös, mikä vaikutus sillä on, jos miljoona suomalaista tekisi samoin – joukossa kun on voimaa.”

Tässä vielä lopuksi lukuvinkki opettajasta, joka on onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä kolmasosaan suomalaisen keskivertopäästöistä. Jutussa kerrotaan, että Pariisin ilmastokokouksessa 195 maan johtajat sopivat, ettei ilmakehän annettaisi lämmetä ainakaan yli kahta astetta.

”Jotta lämpötila ei nousisi kahta astetta enempää, jokaisen maapallon asukkaan pitäisi tiputtaa päästönsä alle kahden tonnin, mielellään lähelle nollaa.”

Te, jotka laskette tai olette jo aiemmin laskeneet hiilijalanjälkenne, kuulisin mielelläni, mitä tästä ajattelette. Kunpa tuo ilmastolaskuri olisi hieman ketterämpi, niin erilaisten skenaarioiden kokeileminen olisi sujuvampaa. Tulen myöhemmin kirjoittamaan enemmän myös tästä näkökulmasta.

Tästä tulee mielenkiintoinen vuosi.

EDIT: Hiilijalanjälkeni pienenikin saman tien. Olin käsittänyt laskurin vihreään sähköön liittyvän kohdan väärin. Ostan vihreää sähköä, mutta valitsin laskurissa vihreän sähkön osuudeksi vain 50%, sillä sähkönsiirrosta vastaavan yhtiön tuottama sähkö on pääasiassa muuta kuin vihreää. Selvitin asiaa ja sain vastauksen, että tässä tapauksessa minun tulisi valita laskurissa vihreän sähkön osuudeksi 100%. Tämän seurauksena asumisen hiilijalanjälkeni putosi 3086 kilosta 2980 kiloon, ja hiilijalanjälkeni kokonaisuudessaan 6142 kilosta 6036 kiloon.

Erilaisia vuosia

Vuodet eivät ole veljiä keskenään. On vuosia, jolloin elämä kulkee kaikessa rauhassa eteenpäin tutuksi käynyttä latuaan. Ja sitten on niitä vuosia, kun elämä tuo eteen yllätyksen. Odottamattoman käänteen, jonka jälkeen palaset on koottava uudelleen.

Minulla vuosi 2017 kului paloja keräillessä. Se oli ensimmäinen vuosi, kun asuin itsekseni enkä ollut parisuhteessa. Elämänmuutos oli valtava. Minun piti löytää itseni uudelleen, miettiä mitä elämältäni haluan ja millaiseksi sen rakentaisin.

Viime vuonna en odottanut itseltäni erityisesti mitään. Tarvitsin voimani pitääkseni huolta itsestäni, muu oli toissijaista. Annoin itselleni aikaa tottua uuteen elämäntilanteeseeni. Olin itselleni armollinen ja katsoin läpi sormien, jos kaikki ei aina mennyt ihan niin kuin parempina vuosina olisin voinut toivoa. Vuoden aikana elämäni hiljalleen tasoittui. Opin elämään itsekseni. Nyt voisi olla taas aika katsoa elämää hiukan laajemmasta näkökulmasta.

Olen miettinyt, että tämä vuosi voisi olla minulle ja blogille eräänlainen teemavuosi. Vuoden loppupuolella kokemastani maailmantuskan hetkestä seurasi pitkällistä pohdintaa ja tunne siitä, että minun tulisi tehdä enemmän niiden asioiden hyväksi, jotka koen erityisen tärkeiksi. Päätin myös keskittyä vain tiettyihin asioihin, ja lopettaa huolehtimasta liikaa kaikista mahdollisista maailman epäkohdista. Yhden ihmisen ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillaan. En ole täällä yksin.

Koen, että pyrkimys elää omien arvojensa mukaan on tärkeä ja varsin suuri osa onnellista elämää. Luonto- ja ympäristöarvot ovat minulle erityisen tärkeitä, ja tunnen painavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Päätin selvittää itselleni, minkä verran jo nyt teen minulle tärkeiden asioiden hyväksi, ja minkä verran elämänvalinnoillani on painoarvoa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Olen tehnyt pidemmän ajan kuluessa monia pieniä elämänmuutoksia, jotka yhdessä ovat voineet muuttaa kokonaiskuvaa paljonkin. Se unohtuu helposti, kun ajan kuluessa uusista tavoista on tullut tavallista arkea. Jo saavutettujen edistysaskelten sijaan huomio kiinnittyy asioihin, joiden suhteen on vielä parannettavaa.

Tänä vuonna keskityn selvittämään, millaisia ilmastotekoja voisin tehdä hiilijalanjälkeni pienentämiseksi, ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Toinen minulle tärkeä arvo on terveys. On erilaisia elämänmuutoksia, pieniä ja suurempia, joilla voisin vaikuttaa terveyteeni. Voin tällä hetkellä varsin hyvin ja toivon terveyteni säilyvän hyvänä mahdollisimman pitkään. Sitä ei kuitenkaan kannata jättää geenien tai sattuman varaan, kun voin myös itse vaikuttaa asioihin nykyistä enemmän.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja terveys ovat suuria asiakokonaisuuksia, ehkä liiankin suuria vuoden aikana käsiteltäviksi. Asioiden suunnitteleminen ei kuulu vahvuuksiini, ja inhoan edelleen rutiineja ja tavoitteita. Saan asioita aikaan omalla hyväksi havaitulla tavallani, fiilispohjalta. Kun asia on riittävän tärkeä, ja etenkin jos sillä on laajempaa painoarvoa kuin vain oma etuni, saan sen tapahtumaan omalla painollaan. Joistakin asioista tulee helposti pysyviä tapoja, toisten kanssa pitää taapertaa pidempään.

Tässä vaiheessa minulla on ajatuksia siitä mitä tuleman pitää, mutta kokonaisuus hahmottuu tarkemmin vuoden edetessä.

Tulkoon tästä hyvä vuosi meille kaikille.

Kunnon ihminen ja ihanteellinen elämä

Varmasti jokainen meistä tunnistaa otsikon sanaparit ja on tullut tavalla tai toisella tutuksi niihin liittyvien odotusten kanssa – joita ei nykypäivänä olekaan aivan vähän.

Olen käynyt ystäväni kanssa keskusteluja tästä monitahoisesta aiheesta. Keskustelut ovat herättäneet muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä:

Miksi monelta taholta luodaan odotuksia uralla etenemisestä?
Mitä jos ei ole pienintäkään kiinnostusta edetä?
Mitä jos haluaa olla ”vain” keskinkertainen?
Mitä jos ei omaa vähääkään kilpailuhenkisyyttä?
Mitä jos ei ole kiinnostusta kiipiä millään elämän osa-alueella kohti erinomaisuutta?
Miksi jo harrastuksiltakin odotetaan tavoitteellisuutta?
Miksi kiireettömyys on joillekin yhtä kuin riittämättömyys?
Miksi kaikessa pitäisi kehittyä?

Niin, jos kaikki on hyvin tässä ja nyt, elämä tuntuu mukavalta ja onnelliselta, miksi pitäisi pyrkiä saavuttamaan vielä enemmän? Jotta ympärillä olevat ihmiset saisivat säilyttää mielenrauhansa kiiruhtaessaan eteenpäin kukin omassa oravanpyörässään? Ettei heidän tarvitsisi miettiä onko tässä kaikessa sittenkään järkeä, ja onko kohti ihanteellista elämää pyrkimisen hinta kuitenkin liian kova?

Omaan elämäänsä tyytyväinen voi saada muilta ihmisiltä osakseen ihmettelyä, höystettynä enemmän tai vähemmän suorilla ilmauksilla valintojensa riittämättömyydestä. Monelle näyttää vieraalta ajatukselta, että voisi elää myös rennommin, tehdä ihan tavallisia asioita – ja olla kehittämättä itseään jokaisella elämän osa-alueella lähes kaiken valveillaoloaikansa.

Kuuntelin jokin aika sitten Yle Areenasta Sari Valton nimeä kantavaa radio-ohjelmaa, jonka aiheena oli perfektionismi ja ylisuorittaminen. Vieraana lähetyksessä olivat uupumuksen kokenut Katri Syvärinen ja kasvatustieteilijä ja filosofi Juha T. Hakala.

Ohjelmassa Juha T. Hakala kertoo työterveyslääkäristä, jonka asiakkaista yhä suurempi osa on äärirajoilla, eikä tälle välttämättä löydy syytä työstä. Millainen yhteiskunta synnyttää tällaista käyttäytymistä, oli lääkäri miettinyt. Hyvä kysymys.

Teoksessaan Kohtuuden kirja – näkökulmia ääriyhteiskuntaan Juha T. Hakala toteaa, että kuva ihanteellisesta elämästä on kapeutunut. Olen tehnyt saman huomion. Kokeillaanpa yhtä juttua, jonka herättämiä ajatuksia voitte kertoa kommenteissa.

Mitä mieleenne tulee sanoista…

ihanteellinen ura
ihanteellinen vapaa-aika
ihanteellinen harrastus
ihanteellinen loma
ihanteellinen ruokavalio
ihanteellinen vartalo
ihanteellinen liikunta
ihanteellinen vanhempi
ihanteellinen lapsi/lapsuus
ihanteellinen parisuhde
ihanteellinen koti
ihanteellinen sisustus

ihanteellinen elämä?

Käsityksiä ihanteellisesta elämästä luovat ja ylläpitävät erilaiset mediat, nykyään myös sosiaalisen median vaikutus on suuri. Mitä enemmän samaa viestiä toistetaan sitä hämärämmäksi raja normaalin ja ihanteellisen välillä ihmisten käsityksissä muuttuu.

Taannoin käytiin keskustelua siitä, että kaikilla lapsilla ei ole varaa harrastaa. Uutisotsikot loivat lohdutonta kuvaa tilanteesta. Kun juttuja alkoi lukea, niissä toistuvasti esimerkkeinä käytetyt harrastukset olivat jääkiekko, jalkapallo ja ratsastus, myös taitoluistelu ja baletti mainittiin. Miksiköhän esimerkeiksi valitut harrastukset olivat sieltä kalleimmasta päästä, vaikka erilaisia ja eri hintaisia harrastusmahdollisuuksia on lukemattomia?

”Neitikukalieneen upea, treenattu vartalo! Katso kuvat! Ja kun jutun avaa, kuvassa on toden totta kaunis nainen. Kommenttiketjussa kukkivat lausahdukset, kuten ihan tavallinen, treenattu?, liikaa rasvaa, löysä ja niin edelleen. Niin tosiaan, nythän onkin vain se yksi ihanteellinen vartalomalli. Me muut olemme laihoja, läskejä tai laihoja läskejä.

Meitä pommitetaan joka suunnalta käsityksillä ihanteellisesta elämästä, ja moni lähtee sellaista tavoittelemaan. Ihanteellisen elämän tavoittamisessa on kuitenkin ongelmansa: kun rima on hyvin korkealla, sen ylitse pääseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin sen alittaminen. Ja toisaalta, kun on tottunut tavoittelemaan vielä vähän lisää, milloin on mahdollista olla tyytyväinen?

Miten olisi ihan tavallinen keskivertoelämä?

Annan Krista O’Reilly Davi-Diguin päättää tämän tekstin viisailla sanoillaan:

”What if I embrace my limitations and stop railing against them? Make peace with who I am and what I need and honor your right to do the same. Accept that all I want is a small, slow, simple life. A mediocre life. A beautiful, quiet, gentle life.

I think it is enough.”

Omien ajatusten kuuntelemisesta

Jokainen meistä lienee joskus käynyt päänsisäistä neuvottelua siitä, jaksaisiko vai eikö jaksaisi, pitäisikö vai eikö pitäisi, milloin mitäkin.

”Olisi hyvä lähteä ulos liikkumaan, on niin kaunis ilmakin.”
”Olisi kai niin, mutta väsyttää, tekisin jotain muuta mieluummin, päätäkin särkee…”

Kuvatunlaisessa tilanteessa pääni sisäisen neuvottelun tulos oli menneinä vuosina usein sama. En jaksa. On parempi levätä. Lepo oli toistuvasti etusijalla hyvästä syystä. Olin aikoinaan kuluttanut voimani loppuun, ja minun oli ollut välttämätöntä oppia säästämään itseäni liialta kuormitukselta. Opin suojelemaan itseäni ja voimiani, lopulta liikaakin.

Olin vetänyt maton jalkojeni alta niin monta kertaa, etten enää luottanut kykyyni säädellä voimiani. Ajattelin, että kun valitsen levon, en voi valita väärin. Ajattelin levon virkistävän, mutta usein päivän kääntyessä iltaan huomasin, ettei näin ollut käynyt, vaan olin entistäkin nuutuneempi.

Eräänä päivänä ajattelin toimia toisin. Hartioitani särki, olin nukkunut huonosti ja siksi väsynyt, ulkona oli kaunis, mutta minun mieltymyksiini nähden liian kuuma, päivä. Oloni oli sen verran huono, että olin jo ajatellut vetäytyä päiväunille. Lähdin kuitenkin silloisen kumppanini kanssa ulos kävelemään.

Tulkintani tilanteesta oli ollut, että olen niin väsynyt, etten kykene muuhun kuin nukkumaan. Todellisuudessa jaksoin helposti kävellä puolitoista tuntia, kuumana päivänä. Kotiin palatessa oloni oli huomattavasti virkistynyt ja särkykin oli poissa.

Kokemukseni mukaan oman jaksamisensa rajat löytää helposti vasta silloin, kun ne on jo ylittänyt. Miten itseään ja omaa jaksamistaan osaisi tulkita oikein, jotta käyttäisi voimiaan optimaalisesti? Liika tai liian vähäinen kuormitus ei kumpikaan ole pidemmän päälle hyväksi. Miten löytäisi sopivan tasapainon?

Itsensä tuntemisesta on apua.

Minua olisi hyödyttänyt muistaa, että vaikka olen aina pitänyt hyötyliikunnasta, siis liikkumisesta jonkin konkreettisen syyn vuoksi, liikkumaan lähteminen vain liikunnan itsensä vuoksi on vaatinut jonkinlaisen henkisen kynnyksen ylittämistä. Jos vaihtoehtoina on ”liikunnan harrastaminen” tai kirjan lukeminen, minulle luonnollisinta on valita kirja. On siis hyvin ymmärrettävää, että väsyneenä tai alakuloisena kynnys lähteä liikkumaan kasvaa entisestään – vaikka se voisi olla paras mahdollinen valinta tehtäväksi.

Itseään ja ajatuksiaan kannattaa kuunnella, mutta kaikkea kuulemaansa ei kannata suoralta kädeltä uskoa. On hyvä esittää lisäkysymyksiä ja tunnistaa, mitkä ovat ne omat heikot kohdat, jotka aiheuttavat virhetulkintoja.

Ja olisihan elämä yksinkertaisempaa, jos kantaisimme mielessämme vain ja ainoastaan omia ajatuksiamme.

Jo ennen sitä päivää, jolloin päätin toimia totutusta poiketen, pieni ääni minussa oli jäänyt hiljaa miettimään, että liikkeelle lähteminen olisi ollut hyväksi. Päätettyäni jäädä lepäämään olin harvoin ollut aivan tyytyväinen päätökseeni.

Kenelle tuo pieni ääni oikeastaan kuului? Oliko se silloisen, kaikenlaista liikuntaa rakastavan kumppanini ääni? Vai oliko se kunnon ihmisen ääni, jolle kaunis ilma on selvä kehotus lähteä liikkeelle?

Vai olisiko jokin osa minua ymmärtänyt, että tulin valinneeksi itseäni ja omaa hyvinvointiani vastaan?

Itsensä kuunteleminen on tärkeää, muttei aina erityisen helppoa.

Mikä minut silloin sai kaikesta huolimatta lähtemään ulos? Ymmärsin, että entinen tapani toimia ei ole useinkaan auttanut. Ymmärsin myös, että kyse on pienestä päätöksestä, jonka voin helposti tarvittaessa perua – pääsenhän minä sieltä ulkoa pois, vaikka metrin päässä kotiovelta, jos todella haluan. Päätökseen ei siis sisältynyt minkäänlaista riskiä, ainoastaan vaatteiden vaihtamisen ja lähtemisen vaiva.

Kun elämä pidemmän aikaa toistuu samanlaisena, se alkaa helposti automatisoitua. Sama pätee myös ajatuksiin. Minulle en jaksa oli muuttunut lähes automaattiseksi, koska pitkään elämä oli ollut hyvin voimatonta. Oli ollut, muttei ollut enää, ei samalla tavalla. Oli todellisuutta, että olin usein väsynyt, mutta en ollut enää niin voimaton, kuin ajattelin olevani.

On hyvä huomata, että sama toimii myös toisinpäin. Uupumus, johtuu se sitten liiallisesta kuormituksesta työssä tai jollakin muulla elämän alueella, tulee usein vaivihkaa. Jos on aina jaksanut ja tehnyt, ajattelee helposti, sen enempää kyseenalaistamatta, että jaksaa samalla tavalla aina vaan.

Hyvinvointimme vuoksi on tärkeää, että kuuntelemme omia ajatuksiamme ja tunteitamme. Keskittyen ja lisäkysymyksiä esittäen, ei vain ohimennen ja toisella korvalla.

Elämä on valintoja

Teemme joka päivä lukuisia valintoja. Pieniä ja suuria, vähäpätöisiä ja aidosti merkityksellisiä, päätöksiä yksi toisensa perään. Joillakin päätöksillä on merkitystä vain hetken, osan vaikutukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Mahdollisuus valita on pohjimmiltaan hyvä asia, mutta se kääntyy myös helposti itseään vastaan. Tiedättekö tilanteen, kun on väsynyt tekemään enää yhtäkään valintaa? Hetken, jolloin kaikki alkaa olla herttaisen ihan sama, eikä halua kuulla enää yhtäkään kysymystä, joka edellyttää valintaa? Joskus on huojentavaa, kun joku toinen tekee päätöksen puolestamme.

Yksinkertaisemman elämän kaipuuseen valintojen määrän vähentäminen on tehokas apukeino.

Vuosia sitten kuvittelin, että valinnanvara tuo elämään iloa. Todellisuudessa se teki elämästä vain raskaampaa. Juuri mikään tekeminen ei edennyt ilman tavaroihin liittyvää päätöksentekoa.
Näin jälkeenpäin huomaan, että kulutin paljon aikaa ja energiaa tekemällä valintoja, joilla oli lopulta hyvin vähän merkitystä.

Kun vähensin tavaroita, vähensin samalla valintoja. Kun tavaroita on vähemmän, valintarumban voi jättää väliin, jäämättä paitsi yhtään mistään. Olen oppinut, että iloa tuottaa tavaroiden laatu, toimivuus ja kauneus, eikä tavaroiden suurempi määrä sitä lisää.

Ruokaostokseni teen pääasiassa pienessä ruokakaupassa, jossa valinnanvaraa on vähemmän. Joitakin tarvitsemiani tuotteita myydään vain kauempana suuressa marketissa, josta käyn niitä aikaa ja vaivaa säästääkseni hakemassa enemmän kerralla. Myös vuosien mittaan yksinkertaistunut ruokavalioni nopeuttaa kauppakäyntejä, kun poikkean entistä harvemmilla hyllyillä.

Vaatevalinnat olen yksinkertaistanut suosimalla vain harvoja merkkejä ja kauppoja. Vaatetuotannon vastuullisuus on minulle tärkeä asia, mutta koen kohtuuttomaksi, millaista vaivannäköä kuluttajalta sen selvittämiseksi vaaditaan. Sen vuoksi suosin vain merkkejä, joiden valmistajien tiedän kiinnittävän huomiota vastuullisuuteen, ja joiden tuotteiden laatu on riittävän korkea.

Pukeutumisesta tuli yksinkertaista, kun vähensin vaatteiden määrää niin, että kaikki omistamani vaatteet ovat aktiivisessa käytössä. Huolehdin samalla siitä, että kaikki vaatteet sopivat yhteen. Kun kaikki vaatteet ovat lempivaatteita, valintoihin ei tarvitse käyttää aikaa.

On erikoinen paradoksi, että teemme aktiivisesti valintoja melko yhdentekevien asioiden suhteen, mutta tärkeämmät asiat saavat usein kulkea omalla painollaan. Kun tavaraan liittyviä valintoja vähentää, jää enemmän aikaa ja energiaa keskittyä tekemään elämänlaadun kannalta tärkeitä valintoja.

Moni tarvitsee äkkipysäyksen nähdäkseen, mikä elämässä oikeasti olikaan välttämätöntä tai tärkeää. Pakon sanelemaa pysähdystä ei kannata jäädä odottelemaan vaan pysähtyä itse ajoittain miettimään, mikä elämässä on itselle aidosti merkityksellistä.

Ajankäyttöön liittyvien valintojen tekeminen on erityisen tärkeää turhan kiireen ja stressin välttämiseksi. Kaikki tekeminen ei ole yhtä tärkeää, olennaista on osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, rajata ja valita. Usein tehtävälistallamme on asioita, jotka voisi vain jättää tekemättä ilman minkäänlaista haittaa. Kaikkea mahdollista ei tarvitse tehdä tai ehtiä.

Elämästä tulee helposti liian täyttä, jos haalimme siihen yhä uusia asioita, osaamatta luopua samalla jostakin. Elämässä ehtii kaikenlaista, muttei yhtä aikaa.

Ajoittain kannattaa miettiä, vieläkö tekemämme valinnat tuntuvat oikeilta. Palvelevatko ne hyvinvointiamme? Aika muuttaa meitä ja mieltymyksiämme, saatamme kasvaa ohi aikaisemmista valinnoistamme. Jos oma elämä tuntuu ajautuneen suuntaan, joka ei tunnu hyvältä tai oikealta, kannattaa muistaa, että kerran tehtyjen valintojen ei tarvitse olla ikuisia.

Aina voi valita uudelleen ja muuttaa suuntaa.