Ilmastodieetti: tästä se alkaa

Tiedätkö, minkä kokoinen hiilijalanjälkesi on?

Minä tiedän omani, kun sain sen vihdoin lasketuksi. Olin käynyt vuosien mittaan useita kertoja Suomen ympäristökeskuksen hiilijalanjälkilaskurissa Ilmastodieetti.fi, mutta koska minulla ei ollut käytettävissäni kuin summittaisia arvioita, tulokset olivat sitä myös. Tällä kertaa minulla oli syöttää laskuriin tarkat tiedot, sillä olin pitänyt koko viime vuoden kirjaa kaikista menoistani. Enää ei tarvinnut arvailla, ja hyvä niin, sillä arvauksilla on tapana mennä pahastikin pieleen.

Hiilijalanjälkemme muodostuu pääasiassa asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja kulutuksesta. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa. Minun tulokseni viime vuoden kulutuksen perusteella laskettuna on 6036 kiloa. Kestävä taso olisi korkeintaan 2000 kiloa.

Olen nyt muutaman päivän miettinyt, mitä tuloksestani ajattelisin. Suomalaisten keskiarvoon verrattuna se ei ole kovin paljon, etenkin kun viime vuoden kulutukseni poikkesi huomattavasti normaalitasostani, mutta minusta se tuntuu joka tapauksessa suurelta. Ja jos hiilijalanjälkeäni vertaa kestävään tasoon, niin suurihan se onkin: sehän on noin kolminkertainen!

Viime vuosi oli elämässäni kulutuksen suhteen poikkeuksellinen, ja siltä se todella tuntuikin. Olin muuttanut uuteen kotiini vuoden 2016 loppupuolella, ja toin vain hyvin vähän tavaroita edellisestä kodistani, joten hankittavaa riitti. Osan tarvitsemistani kalusteista ja tavaroista hankin jo vuoden 2016 puolella, mutta koska harkitsen ostokseni tarkkaan, viime vuodellekin riitti vielä hankittavaa. Kotini tuli valmiiksi vihdoin joulukuussa, kun lopulta löysin sopivan lukuvalon.

Lisäksi jouduin uusimaan lähes koko vaatekaappini sisällön. Vuoden edetessä turhauduin, kyllästyin ja väsyin tarvitsemieni tavaroiden ja vaatteiden etsintään ja hankintaan. Olen helpottunut, että se on vihdoin ohitse. Vuosi 2018 olkoon hyvin vähäisten hankintojen vuosi.

Miltä hiilijalanjälkeni näyttää osa-alueittain katsottuna? Minkä suhteen tilanne on hyvä ja mitä voisin tehdä paremmin? Käyn osa-alueet läpi parhaiten sujunut osa-alue ensimmäisenä ja viimeisenä se, jossa on eniten korjattavaa. Kerron myös, mitä olen ajatellut tehdä tämän vuoden aikana hiilijalanjälkeni pienentämiseksi.

Liikenne

Liikenteen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 203 kiloa, keskivertosuomalaisen 2088 kiloa. Pieni tulos johtuu kahdesta syystä: en aja autoa, enkä harrasta matkailua. Hiilijalanjäljestäni 43 kiloa koostuu viime kesän juna-, bussi- ja taksimatkoista kotimaassa sekä kahdesta kaupungin sisäisestä bussimatkasta. Nämä oli helppo muistaa ja laskea.

Entä se loput 160 kiloa? Se tarkoittaa 150 kilometrin ajoa henkilöautolla, kun autossa on kaksi ihmistä. Sain viime vuonna asiointiapua, ja laskin sen varmuuden vuoksi yläkanttiin, koska tarkan arvion antaminen on mahdotonta. Kun muistin lisätä alkuperäiseen laskelmaani tämän ensin unohtuneen kaupunkiajon, järkytyin nähdessäni lopputuloksen. Henkilöautoilun merkitys hiilijalanjäljen kertymiseen konkretisoitui kerrasta.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Tiedän, etten tule juurikaan istumaan henkilöautossa. Matkat saattavat myös hieman vähentyä.

Jätteet

Tämä kohta oli laskurissa nopeasti käsitelty. Kierrätän kaiken mahdollisen ja tuotan tavallista vähemmän jätettä, mikä tarkoittaa laskurin mukaan 41 kilon kuormaa hiilijalanjälkeeni. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä jätteiden osuus on 59 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Laskurissa se ei tule näkymään, mutta pyrin vähentämään jätteen määrää. Kirjoitan aiheesta lisää vuoden aikana.

Ruoka

Tässä osiossa oli aivan liian vähän vaihtoehtoja. Ruoka-aineiden kulutuksen määrää tuli arvioida asteikolla ’paljon’, ’tavallisen määrän’, ’vähän’ (eli 50 prosenttia määritellystä tavallisesta määrästä) tai ’ei lainkaan’. Laskuri ei sovellu ihmiselle, joka syö pääasiassa kasvikunnan tuotteita, ja vain muutaman kerran vuodessa joitakin eläinkunnan tuotteita.

Otan esimerkin. Laskurin mukaan ’vähän’ sikaa ja siipikarjaa on 500 grammaa viikossa. Minä söin viime vuonna kolme kertaa kanaa ja vain joulun aikaan sikaa. Kun koko vuoden yhteenlaskettu, ylöspäin pyöristetty, (koska ravintola-annoksen kanan määrää on vaikea tarkkaan arvioida), kulutukseni jaetaan viikkoa kohden, saadaan tulokseksi 23 grammaa. Se on hyvin kaukana 500 grammasta. Vuodessa minun ’vähän’ on 1,2 kiloa, laskurin ’vähän’ on 26 kiloa! Sama ongelma toistui kalan, juuston, maitotuotteiden ja kananmunan kohdalla.

Kaipasin edes hiukan oikeutta ja kohtuutta, joten valitsin hyvin vähän käyttämieni ruoka-aineiden kohdalla ’vähän’, mutta maitotuotteiden kohdalla ’ei lainkaan’, sillä saan maitoa vain joidenkin kaupan valmistuotteiden mukana. Kompensaatio on lähinnä henkinen, mutta helpottaa edes vähän.

Laskurin mukaan ruoan osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 779 kiloa, keskivertosuomalaisella 1707 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Päätin olla syömättä lihaa tänä vuonna. Vähennän myös entisestään muiden eläinkunnan tuotteiden kulutusta. Kalan voisin jättää vain jouluherkuksi, mikä on vähän vähemmän kuin viime vuonna. Juustoa saatan ostaa uudeksivuodeksi. Kananmunia syönen tusinan verran. Maitotuotteita en käytä, mikä ei sinänsä ole muutos, näin on ollut jo pidempään. Pyrin myös vähentämään kananmunan ja maidon saantia kaupan valmistuotteiden kautta.

Asuminen ja energia

Tämä kohta laskurissa on kerrostaloasukkaalle ilmastotekojen kannalta hankala, sillä huoneistokohtaista kaukolämmön kulutusta ei saa selville. Voin siis vähentää huonelämpötilaa tai lämpimän veden kulutusta, mutta sitä ei huomioida laskurissa. Taloyhtiössämme on vesimittarit, joten seuraan vedenkulutustani ja pyrin myös vaikuttamaan siihen. Toinen harmi on siinä, että vaikka ostankin uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä, sähkönsiirrosta vastaava paikallinen yhtiö käyttää tuotannossaan myös toisenlaisia menetelmiä, millä on vaikutuksensa hiilijalanjälkeeni.

Asumisen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 2980 kiloa, keskivertosuomalaisella 3441 kiloa. Asumisen osalta hiilijalanjälkeäni nostivat viime vuonna kodin hankinnoista aiheutuneet kulut sekä asunnon remontointi. Asumisesta muodostuva hiilijalanjälki jaetaan asukkaiden kesken, minkä vuoksi yksin asuvan hiilijalanjälki on suhteessa korkea.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Asumiseni hiilijalanjälki pienenee, sillä remontoitavaa ei enää ole ja asumiseen liittyvät hankinnat on tehty. Sähkönkulutukseni on harkittua ja varsin pientä, mutta pyrin vähentämään sitä edelleen pyykinpesua tehostamalla. Pyrin myös vähentämään etenkin lämpimän veden kulutusta. Tulen kirjoittamaan aiheesta myöhemmin lisää.

Kulutus

Viime vuoden kulutukseni poikkesi normaalista kulutuksen tasostani huomattavasti, mikä aiheutti suoranaista ahdistusta. Kulutuksen osuus hiilijalanjäljestäni oli 2033 kiloa, keskivertosuomalaisen 2533 kiloa. Osiossa tuli ilmoittaa vaatteisiin, kenkiin, kodin elektroniikkaan, lehtiin/kirjoihin/paperiin, vapaa-aikaan, puhelimeen/nettiin ja muihin tavaroihin ja palveluihin kulunut rahamäärä kuukausitasolla. Toisin sanoen kaikki kulutukseen mennyt raha, mitä ei ollut ilmoitettu jo asumisen kohdalla.

Koen laskennan kannalta ongelmalliseksi, että kulutuksen hiilijalanjälkeä mitataan kulutuksen rahallisella arvolla. Otan esimerkin. Henkilö A ostaa saman tuotteen kuin henkilö B. A maksaa tuotteesta normaalihinnan, B ostaa tuotteen alennuksesta puoleen hintaan. Laskurin mukaan A on kuormittanut luontoa tuplasti enemmän kuin B, vaikka tuotteen hiilijalanjälki ei hinnan alentuessa muuttunut miksikään.

Toinen ongelma laskentatavassa on se, että saman tuoteryhmän tuotteita myydään hyvin eri hintaluokissa. Edullinen tuote saa laskelmassa pienemmän hiilijalanjäljen, vaikka se on voitu tuottaa hyvinkin ympäristöä kuormittavasti, esimerkiksi halvan työvoiman maassa, jossa ympäristölainsäädäntö on puutteellista. Arvokkaampi tuote on voitu tuottaa ympäristövastuullisesti ja eettisesti, mutta se saa laskurissa raskaamman hiilijalanjäljen. Toisaalta arvokkaamman tuotteen usein pidempi käyttöikä voi tasoittaa laskelmaa edes vähän.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Kulutukseni tulee laskemaan huomattavasti viime vuodesta. Ostan tarpeeseen, eikä tälle vuodelle ole toistaiseksi mielessäni erityisiä tarpeita. Pyrin tänä vuonna tietoisesti vähentämään lehtien/kirjojen/paperin kulutusta. Vapaa-aikaan saatan kuluttaa enemmän kuin viimevuotisen 6 € kuukaudessa.

Lopuksi

Hiilijalanjäljen laskenta ei ole yksinkertaista. Ilmastodieetti.fi on tarkoitettu työkaluksi, jonka avulla kuluttaja voi saada suuntaa antavan arvion hiilijalanjälkensä suuruusluokasta. (Laskurin laskentaperusteisiin pääset tutustumaan tästä.) Monenlaisia myönnytyksiä on pitänyt tehdä varmasti myös siksi, ettei laskurin käytöstä tulisi kuluttajalle kohtuuttoman työlästä ja vaikeaa. Kokemusteni pohjalta on kuitenkin sanottava, että laskurin teknisessä toteutuksessa olisi kehittämisen varaa.

Suosittelen tutustumaan myös Sitran 100 fiksua arjen tekoa -sivustoon, joka kertoo itsestään näin:

”Lähes 70 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä johtuu meistä ja elämäntavoistamme. Ne syntyvät siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Arjen teoilla ja valinnoilla voimme myös pienentää päästöjä. Tämä sivusto tarjoaa 100 keinoa hyvään elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Teoilla voi paitsi parantaa elämänlaatuaan, myös vähentää arjen ympäristövaikutuksia.

Kunkin yksittäisen teon ympäristövaikutus on laskettu. Laskimme myös, mikä vaikutus sillä on, jos miljoona suomalaista tekisi samoin – joukossa kun on voimaa.”

Tässä vielä lopuksi lukuvinkki opettajasta, joka on onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä kolmasosaan suomalaisen keskivertopäästöistä. Jutussa kerrotaan, että Pariisin ilmastokokouksessa 195 maan johtajat sopivat, ettei ilmakehän annettaisi lämmetä ainakaan yli kahta astetta.

”Jotta lämpötila ei nousisi kahta astetta enempää, jokaisen maapallon asukkaan pitäisi tiputtaa päästönsä alle kahden tonnin, mielellään lähelle nollaa.”

Te, jotka laskette tai olette jo aiemmin laskeneet hiilijalanjälkenne, kuulisin mielelläni, mitä tästä ajattelette. Kunpa tuo ilmastolaskuri olisi hieman ketterämpi, niin erilaisten skenaarioiden kokeileminen olisi sujuvampaa. Tulen myöhemmin kirjoittamaan enemmän myös tästä näkökulmasta.

Tästä tulee mielenkiintoinen vuosi.

EDIT: Hiilijalanjälkeni pienenikin saman tien. Olin käsittänyt laskurin vihreään sähköön liittyvän kohdan väärin. Ostan vihreää sähköä, mutta valitsin laskurissa vihreän sähkön osuudeksi vain 50%, sillä sähkönsiirrosta vastaavan yhtiön tuottama sähkö on pääasiassa muuta kuin vihreää. Selvitin asiaa ja sain vastauksen, että tässä tapauksessa minun tulisi valita laskurissa vihreän sähkön osuudeksi 100%. Tämän seurauksena asumisen hiilijalanjälkeni putosi 3086 kilosta 2980 kiloon, ja hiilijalanjälkeni kokonaisuudessaan 6142 kilosta 6036 kiloon.

Erilaisia vuosia

Vuodet eivät ole veljiä keskenään. On vuosia, jolloin elämä kulkee kaikessa rauhassa eteenpäin tutuksi käynyttä latuaan. Ja sitten on niitä vuosia, kun elämä tuo eteen yllätyksen. Odottamattoman käänteen, jonka jälkeen palaset on koottava uudelleen.

Minulla vuosi 2017 kului paloja keräillessä. Se oli ensimmäinen vuosi, kun asuin itsekseni enkä ollut parisuhteessa. Elämänmuutos oli valtava. Minun piti löytää itseni uudelleen, miettiä mitä elämältäni haluan ja millaiseksi sen rakentaisin.

Viime vuonna en odottanut itseltäni erityisesti mitään. Tarvitsin voimani pitääkseni huolta itsestäni, muu oli toissijaista. Annoin itselleni aikaa tottua uuteen elämäntilanteeseeni. Olin itselleni armollinen ja katsoin läpi sormien, jos kaikki ei aina mennyt ihan niin kuin parempina vuosina olisin voinut toivoa. Vuoden aikana elämäni hiljalleen tasoittui. Opin elämään itsekseni. Nyt voisi olla taas aika katsoa elämää hiukan laajemmasta näkökulmasta.

Olen miettinyt, että tämä vuosi voisi olla minulle ja blogille eräänlainen teemavuosi. Vuoden loppupuolella kokemastani maailmantuskan hetkestä seurasi pitkällistä pohdintaa ja tunne siitä, että minun tulisi tehdä enemmän niiden asioiden hyväksi, jotka koen erityisen tärkeiksi. Päätin myös keskittyä vain tiettyihin asioihin, ja lopettaa huolehtimasta liikaa kaikista mahdollisista maailman epäkohdista. Yhden ihmisen ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillaan. En ole täällä yksin.

Koen, että pyrkimys elää omien arvojensa mukaan on tärkeä ja varsin suuri osa onnellista elämää. Luonto- ja ympäristöarvot ovat minulle erityisen tärkeitä, ja tunnen painavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Päätin selvittää itselleni, minkä verran jo nyt teen minulle tärkeiden asioiden hyväksi, ja minkä verran elämänvalinnoillani on painoarvoa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Olen tehnyt pidemmän ajan kuluessa monia pieniä elämänmuutoksia, jotka yhdessä ovat voineet muuttaa kokonaiskuvaa paljonkin. Se unohtuu helposti, kun ajan kuluessa uusista tavoista on tullut tavallista arkea. Jo saavutettujen edistysaskelten sijaan huomio kiinnittyy asioihin, joiden suhteen on vielä parannettavaa.

Tänä vuonna keskityn selvittämään, millaisia ilmastotekoja voisin tehdä hiilijalanjälkeni pienentämiseksi, ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Toinen minulle tärkeä arvo on terveys. On erilaisia elämänmuutoksia, pieniä ja suurempia, joilla voisin vaikuttaa terveyteeni. Voin tällä hetkellä varsin hyvin ja toivon terveyteni säilyvän hyvänä mahdollisimman pitkään. Sitä ei kuitenkaan kannata jättää geenien tai sattuman varaan, kun voin myös itse vaikuttaa asioihin nykyistä enemmän.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja terveys ovat suuria asiakokonaisuuksia, ehkä liiankin suuria vuoden aikana käsiteltäviksi. Asioiden suunnitteleminen ei kuulu vahvuuksiini, ja inhoan edelleen rutiineja ja tavoitteita. Saan asioita aikaan omalla hyväksi havaitulla tavallani, fiilispohjalta. Kun asia on riittävän tärkeä, ja etenkin jos sillä on laajempaa painoarvoa kuin vain oma etuni, saan sen tapahtumaan omalla painollaan. Joistakin asioista tulee helposti pysyviä tapoja, toisten kanssa pitää taapertaa pidempään.

Tässä vaiheessa minulla on ajatuksia siitä mitä tuleman pitää, mutta kokonaisuus hahmottuu tarkemmin vuoden edetessä.

Tulkoon tästä hyvä vuosi meille kaikille.

Kunnon ihminen ja ihanteellinen elämä

Varmasti jokainen meistä tunnistaa otsikon sanaparit ja on tullut tavalla tai toisella tutuksi niihin liittyvien odotusten kanssa – joita ei nykypäivänä olekaan aivan vähän.

Olen käynyt ystäväni kanssa keskusteluja tästä monitahoisesta aiheesta. Keskustelut ovat herättäneet muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä:

Miksi monelta taholta luodaan odotuksia uralla etenemisestä?
Mitä jos ei ole pienintäkään kiinnostusta edetä?
Mitä jos haluaa olla ”vain” keskinkertainen?
Mitä jos ei omaa vähääkään kilpailuhenkisyyttä?
Mitä jos ei ole kiinnostusta kiipiä millään elämän osa-alueella kohti erinomaisuutta?
Miksi jo harrastuksiltakin odotetaan tavoitteellisuutta?
Miksi kiireettömyys on joillekin yhtä kuin riittämättömyys?
Miksi kaikessa pitäisi kehittyä?

Niin, jos kaikki on hyvin tässä ja nyt, elämä tuntuu mukavalta ja onnelliselta, miksi pitäisi pyrkiä saavuttamaan vielä enemmän? Jotta ympärillä olevat ihmiset saisivat säilyttää mielenrauhansa kiiruhtaessaan eteenpäin kukin omassa oravanpyörässään? Ettei heidän tarvitsisi miettiä onko tässä kaikessa sittenkään järkeä, ja onko kohti ihanteellista elämää pyrkimisen hinta kuitenkin liian kova?

Omaan elämäänsä tyytyväinen voi saada muilta ihmisiltä osakseen ihmettelyä, höystettynä enemmän tai vähemmän suorilla ilmauksilla valintojensa riittämättömyydestä. Monelle näyttää vieraalta ajatukselta, että voisi elää myös rennommin, tehdä ihan tavallisia asioita – ja olla kehittämättä itseään jokaisella elämän osa-alueella lähes kaiken valveillaoloaikansa.

Kuuntelin jokin aika sitten Yle Areenasta Sari Valton nimeä kantavaa radio-ohjelmaa, jonka aiheena oli perfektionismi ja ylisuorittaminen. Vieraana lähetyksessä olivat uupumuksen kokenut Katri Syvärinen ja kasvatustieteilijä ja filosofi Juha T. Hakala.

Ohjelmassa Juha T. Hakala kertoo työterveyslääkäristä, jonka asiakkaista yhä suurempi osa on äärirajoilla, eikä tälle välttämättä löydy syytä työstä. Millainen yhteiskunta synnyttää tällaista käyttäytymistä, oli lääkäri miettinyt. Hyvä kysymys.

Teoksessaan Kohtuuden kirja – näkökulmia ääriyhteiskuntaan Juha T. Hakala toteaa, että kuva ihanteellisesta elämästä on kapeutunut. Olen tehnyt saman huomion. Kokeillaanpa yhtä juttua, jonka herättämiä ajatuksia voitte kertoa kommenteissa.

Mitä mieleenne tulee sanoista…

ihanteellinen ura
ihanteellinen vapaa-aika
ihanteellinen harrastus
ihanteellinen loma
ihanteellinen ruokavalio
ihanteellinen vartalo
ihanteellinen liikunta
ihanteellinen vanhempi
ihanteellinen lapsi/lapsuus
ihanteellinen parisuhde
ihanteellinen koti
ihanteellinen sisustus

ihanteellinen elämä?

Käsityksiä ihanteellisesta elämästä luovat ja ylläpitävät erilaiset mediat, nykyään myös sosiaalisen median vaikutus on suuri. Mitä enemmän samaa viestiä toistetaan sitä hämärämmäksi raja normaalin ja ihanteellisen välillä ihmisten käsityksissä muuttuu.

Taannoin käytiin keskustelua siitä, että kaikilla lapsilla ei ole varaa harrastaa. Uutisotsikot loivat lohdutonta kuvaa tilanteesta. Kun juttuja alkoi lukea, niissä toistuvasti esimerkkeinä käytetyt harrastukset olivat jääkiekko, jalkapallo ja ratsastus, myös taitoluistelu ja baletti mainittiin. Miksiköhän esimerkeiksi valitut harrastukset olivat sieltä kalleimmasta päästä, vaikka erilaisia ja eri hintaisia harrastusmahdollisuuksia on lukemattomia?

”Neitikukalieneen upea, treenattu vartalo! Katso kuvat! Ja kun jutun avaa, kuvassa on toden totta kaunis nainen. Kommenttiketjussa kukkivat lausahdukset, kuten ihan tavallinen, treenattu?, liikaa rasvaa, löysä ja niin edelleen. Niin tosiaan, nythän onkin vain se yksi ihanteellinen vartalomalli. Me muut olemme laihoja, läskejä tai laihoja läskejä.

Meitä pommitetaan joka suunnalta käsityksillä ihanteellisesta elämästä, ja moni lähtee sellaista tavoittelemaan. Ihanteellisen elämän tavoittamisessa on kuitenkin ongelmansa: kun rima on hyvin korkealla, sen ylitse pääseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin sen alittaminen. Ja toisaalta, kun on tottunut tavoittelemaan vielä vähän lisää, milloin on mahdollista olla tyytyväinen?

Miten olisi ihan tavallinen keskivertoelämä?

Annan Krista O’Reilly Davi-Diguin päättää tämän tekstin viisailla sanoillaan:

”What if I embrace my limitations and stop railing against them? Make peace with who I am and what I need and honor your right to do the same. Accept that all I want is a small, slow, simple life. A mediocre life. A beautiful, quiet, gentle life.

I think it is enough.”

Omien ajatusten kuuntelemisesta

Jokainen meistä lienee joskus käynyt päänsisäistä neuvottelua siitä, jaksaisiko vai eikö jaksaisi, pitäisikö vai eikö pitäisi, milloin mitäkin.

”Olisi hyvä lähteä ulos liikkumaan, on niin kaunis ilmakin.”
”Olisi kai niin, mutta väsyttää, tekisin jotain muuta mieluummin, päätäkin särkee…”

Kuvatunlaisessa tilanteessa pääni sisäisen neuvottelun tulos oli menneinä vuosina usein sama. En jaksa. On parempi levätä. Lepo oli toistuvasti etusijalla hyvästä syystä. Olin aikoinaan kuluttanut voimani loppuun, ja minun oli ollut välttämätöntä oppia säästämään itseäni liialta kuormitukselta. Opin suojelemaan itseäni ja voimiani, lopulta liikaakin.

Olin vetänyt maton jalkojeni alta niin monta kertaa, etten enää luottanut kykyyni säädellä voimiani. Ajattelin, että kun valitsen levon, en voi valita väärin. Ajattelin levon virkistävän, mutta usein päivän kääntyessä iltaan huomasin, ettei näin ollut käynyt, vaan olin entistäkin nuutuneempi.

Eräänä päivänä ajattelin toimia toisin. Hartioitani särki, olin nukkunut huonosti ja siksi väsynyt, ulkona oli kaunis, mutta minun mieltymyksiini nähden liian kuuma, päivä. Oloni oli sen verran huono, että olin jo ajatellut vetäytyä päiväunille. Lähdin kuitenkin silloisen kumppanini kanssa ulos kävelemään.

Tulkintani tilanteesta oli ollut, että olen niin väsynyt, etten kykene muuhun kuin nukkumaan. Todellisuudessa jaksoin helposti kävellä puolitoista tuntia, kuumana päivänä. Kotiin palatessa oloni oli huomattavasti virkistynyt ja särkykin oli poissa.

Kokemukseni mukaan oman jaksamisensa rajat löytää helposti vasta silloin, kun ne on jo ylittänyt. Miten itseään ja omaa jaksamistaan osaisi tulkita oikein, jotta käyttäisi voimiaan optimaalisesti? Liika tai liian vähäinen kuormitus ei kumpikaan ole pidemmän päälle hyväksi. Miten löytäisi sopivan tasapainon?

Itsensä tuntemisesta on apua.

Minua olisi hyödyttänyt muistaa, että vaikka olen aina pitänyt hyötyliikunnasta, siis liikkumisesta jonkin konkreettisen syyn vuoksi, liikkumaan lähteminen vain liikunnan itsensä vuoksi on vaatinut jonkinlaisen henkisen kynnyksen ylittämistä. Jos vaihtoehtoina on ”liikunnan harrastaminen” tai kirjan lukeminen, minulle luonnollisinta on valita kirja. On siis hyvin ymmärrettävää, että väsyneenä tai alakuloisena kynnys lähteä liikkumaan kasvaa entisestään – vaikka se voisi olla paras mahdollinen valinta tehtäväksi.

Itseään ja ajatuksiaan kannattaa kuunnella, mutta kaikkea kuulemaansa ei kannata suoralta kädeltä uskoa. On hyvä esittää lisäkysymyksiä ja tunnistaa, mitkä ovat ne omat heikot kohdat, jotka aiheuttavat virhetulkintoja.

Ja olisihan elämä yksinkertaisempaa, jos kantaisimme mielessämme vain ja ainoastaan omia ajatuksiamme.

Jo ennen sitä päivää, jolloin päätin toimia totutusta poiketen, pieni ääni minussa oli jäänyt hiljaa miettimään, että liikkeelle lähteminen olisi ollut hyväksi. Päätettyäni jäädä lepäämään olin harvoin ollut aivan tyytyväinen päätökseeni.

Kenelle tuo pieni ääni oikeastaan kuului? Oliko se silloisen, kaikenlaista liikuntaa rakastavan kumppanini ääni? Vai oliko se kunnon ihmisen ääni, jolle kaunis ilma on selvä kehotus lähteä liikkeelle?

Vai olisiko jokin osa minua ymmärtänyt, että tulin valinneeksi itseäni ja omaa hyvinvointiani vastaan?

Itsensä kuunteleminen on tärkeää, muttei aina erityisen helppoa.

Mikä minut silloin sai kaikesta huolimatta lähtemään ulos? Ymmärsin, että entinen tapani toimia ei ole useinkaan auttanut. Ymmärsin myös, että kyse on pienestä päätöksestä, jonka voin helposti tarvittaessa perua – pääsenhän minä sieltä ulkoa pois, vaikka metrin päässä kotiovelta, jos todella haluan. Päätökseen ei siis sisältynyt minkäänlaista riskiä, ainoastaan vaatteiden vaihtamisen ja lähtemisen vaiva.

Kun elämä pidemmän aikaa toistuu samanlaisena, se alkaa helposti automatisoitua. Sama pätee myös ajatuksiin. Minulle en jaksa oli muuttunut lähes automaattiseksi, koska pitkään elämä oli ollut hyvin voimatonta. Oli ollut, muttei ollut enää, ei samalla tavalla. Oli todellisuutta, että olin usein väsynyt, mutta en ollut enää niin voimaton, kuin ajattelin olevani.

On hyvä huomata, että sama toimii myös toisinpäin. Uupumus, johtuu se sitten liiallisesta kuormituksesta työssä tai jollakin muulla elämän alueella, tulee usein vaivihkaa. Jos on aina jaksanut ja tehnyt, ajattelee helposti, sen enempää kyseenalaistamatta, että jaksaa samalla tavalla aina vaan.

Hyvinvointimme vuoksi on tärkeää, että kuuntelemme omia ajatuksiamme ja tunteitamme. Keskittyen ja lisäkysymyksiä esittäen, ei vain ohimennen ja toisella korvalla.

Elämä on valintoja

Teemme joka päivä lukuisia valintoja. Pieniä ja suuria, vähäpätöisiä ja aidosti merkityksellisiä, päätöksiä yksi toisensa perään. Joillakin päätöksillä on merkitystä vain hetken, osan vaikutukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Mahdollisuus valita on pohjimmiltaan hyvä asia, mutta se kääntyy myös helposti itseään vastaan. Tiedättekö tilanteen, kun on väsynyt tekemään enää yhtäkään valintaa? Hetken, jolloin kaikki alkaa olla herttaisen ihan sama, eikä halua kuulla enää yhtäkään kysymystä, joka edellyttää valintaa? Joskus on huojentavaa, kun joku toinen tekee päätöksen puolestamme.

Yksinkertaisemman elämän kaipuuseen valintojen määrän vähentäminen on tehokas apukeino.

Vuosia sitten kuvittelin, että valinnanvara tuo elämään iloa. Todellisuudessa se teki elämästä vain raskaampaa. Juuri mikään tekeminen ei edennyt ilman tavaroihin liittyvää päätöksentekoa.
Näin jälkeenpäin huomaan, että kulutin paljon aikaa ja energiaa tekemällä valintoja, joilla oli lopulta hyvin vähän merkitystä.

Kun vähensin tavaroita, vähensin samalla valintoja. Kun tavaroita on vähemmän, valintarumban voi jättää väliin, jäämättä paitsi yhtään mistään. Olen oppinut, että iloa tuottaa tavaroiden laatu, toimivuus ja kauneus, eikä tavaroiden suurempi määrä sitä lisää.

Ruokaostokseni teen pääasiassa pienessä ruokakaupassa, jossa valinnanvaraa on vähemmän. Joitakin tarvitsemiani tuotteita myydään vain kauempana suuressa marketissa, josta käyn niitä aikaa ja vaivaa säästääkseni hakemassa enemmän kerralla. Myös vuosien mittaan yksinkertaistunut ruokavalioni nopeuttaa kauppakäyntejä, kun poikkean entistä harvemmilla hyllyillä.

Vaatevalinnat olen yksinkertaistanut suosimalla vain harvoja merkkejä ja kauppoja. Vaatetuotannon vastuullisuus on minulle tärkeä asia, mutta koen kohtuuttomaksi, millaista vaivannäköä kuluttajalta sen selvittämiseksi vaaditaan. Sen vuoksi suosin vain merkkejä, joiden valmistajien tiedän kiinnittävän huomiota vastuullisuuteen, ja joiden tuotteiden laatu on riittävän korkea.

Pukeutumisesta tuli yksinkertaista, kun vähensin vaatteiden määrää niin, että kaikki omistamani vaatteet ovat aktiivisessa käytössä. Huolehdin samalla siitä, että kaikki vaatteet sopivat yhteen. Kun kaikki vaatteet ovat lempivaatteita, valintoihin ei tarvitse käyttää aikaa.

On erikoinen paradoksi, että teemme aktiivisesti valintoja melko yhdentekevien asioiden suhteen, mutta tärkeämmät asiat saavat usein kulkea omalla painollaan. Kun tavaraan liittyviä valintoja vähentää, jää enemmän aikaa ja energiaa keskittyä tekemään elämänlaadun kannalta tärkeitä valintoja.

Moni tarvitsee äkkipysäyksen nähdäkseen, mikä elämässä oikeasti olikaan välttämätöntä tai tärkeää. Pakon sanelemaa pysähdystä ei kannata jäädä odottelemaan vaan pysähtyä itse ajoittain miettimään, mikä elämässä on itselle aidosti merkityksellistä.

Ajankäyttöön liittyvien valintojen tekeminen on erityisen tärkeää turhan kiireen ja stressin välttämiseksi. Kaikki tekeminen ei ole yhtä tärkeää, olennaista on osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, rajata ja valita. Usein tehtävälistallamme on asioita, jotka voisi vain jättää tekemättä ilman minkäänlaista haittaa. Kaikkea mahdollista ei tarvitse tehdä tai ehtiä.

Elämästä tulee helposti liian täyttä, jos haalimme siihen yhä uusia asioita, osaamatta luopua samalla jostakin. Elämässä ehtii kaikenlaista, muttei yhtä aikaa.

Ajoittain kannattaa miettiä, vieläkö tekemämme valinnat tuntuvat oikeilta. Palvelevatko ne hyvinvointiamme? Aika muuttaa meitä ja mieltymyksiämme, saatamme kasvaa ohi aikaisemmista valinnoistamme. Jos oma elämä tuntuu ajautuneen suuntaan, joka ei tunnu hyvältä tai oikealta, kannattaa muistaa, että kerran tehtyjen valintojen ei tarvitse olla ikuisia.

Aina voi valita uudelleen ja muuttaa suuntaa.

Tavaran lumo

Vielä joitakin vuosia sitten asuin tarpeisiini nähden melko suuren tavaramäärän keskellä. Asuin silloisen kumppanini kanssa, mutta suurin osa tavarasta oli minun ostopäätösteni seurausta.

Niin paljon elämässäni on muuttunut, että kun nyt katson ajassa taaksepäin, en ymmärrä miten tulin hankkineeksi niin paljon tavaroita. Kaikkea mahdollista tuli hankittua liikaa. Mikä ihme tavaroissa lumosi? Mikä niissä niin paljon viehätti, että ne saivat ensin paikan ostoskorista ja lopulta kotoani? Mikä ostamisessa kiehtoi?

Muutettuani omaan kotiin olen joutunut hankkimaan kaikenlaisia tavaroita huonekaluista kuorimaveitseen. Se on ollut vaikeaa. Minkä tahansa tavararyhmän tuotevalikoimasta noin 99 prosenttia ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Ei vaikka kuvittelisin olevani miljonääri ja voivani ostaa aivan mitä tahansa. Monta kertaa olen selannut nettikauppojen laajaa tarjontaa löytämättä yhtäkään tuotetta, jonka haluaisin hankkia.

Usein vika on tuotteen muotoilussa, laadussa ja viimeistään saatavuudessa. Netistä etsiessäni löydän monen mutkan kautta silloin tällöin kauniita ja hyvin muotoiltuja tuotteita, joita ei saa Suomesta. Näkemättä tilaaminen ei useimpien tuotteiden kohdalla ole järkevä vaihtoehto.

Kaipaan eleettömän yksinkertaisia, hyvin muotoiltuja, riittävän laadukkaita, toimivia tuotteita, joissa on vain se mitä tarvitsen eikä mitään liikaa.

Usein ongelmaksi muodostuu myös se, että tavarat eivät toimi pienessä kodissa. Joko tuotteet ovat liian suuria tai niitä ei ole esimerkiksi suunniteltu pinottaviksi. Haluan pieneen kotiini ehdottomasti keveitä ja siroja kalusteita sekä pinottavia tuoleja. Keittokomeron rajalliseen kaappitilaan puolestaan ei ole järkevää hankkia astioita, joita ei voi kunnolla pinota, kaapeissa on säilytettävä niin paljon muutakin.

Monien tavaroiden kohdalla on tehtävä kompromissi, kun omiin tarpeisiini toimivaa ja silmää miellyttävää ei tunnu olevan olemassakaan. Joskus nämä ominaisuudet eivät vaan kohtaa samassa tuotteessa. Toisaalta, tiedän heti mitä haluan, kun sopiva tuote tulee vastaan.

Viimeaikaisia kokemuksia vasten ihmettelen todella, miten edes onnistuin aikoinaan hankkimaan niin paljon tavaroita.

Olen tullut entistäkin kriittisemmäksi tavaroita hankkiessani, mutta se ei ole suurin syy ostovaikeuksiini. Tavarat eivät pääse lähellekään harkintavaihetta, ne karsiutuvat jo silloin kun puhutaan vasta siitä, näyttääkö joku tavara siltä, että haluaisin sen.

Vaikuttaa siltä, että entinen elämäntapani oli itseään ruokkiva kehä. Luin tarkkaan mainokset ja kuvastot, luin paljon sisustuslehtiä, kiertelin kaupoissa huvikseni tavaroita katselemassa. Ajattelin piristäväni itseäni tavaroita ostamalla, luulin kaipaavani vaihtelua ja valinnanvaraa. Annoin tavaralle suuren tilan elämästäni.

Suurin tavaran lumon sammuttanut asia lienee asennemuutos. Otan ilon elämääni muista asioista kuin tavaroista ja ostamisesta. Myös makuni tavaroiden suhteen on muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi.

Ihan kiva ei vaan enää riitä.

Ikävien kotitöiden karsintaa

Maailmassa on lukemattomia mielenkiintoisempia asioita kuin kotityöt ja tavaroiden huolto. Siksi olen pyrkinyt minimoimaan niihin kuluvan ajan ja karsimaan pois kaiken sellaisen, mikä ei ole välttämätöntä.

Suoristan mutkia kaikessa missä voin. Jos en halua tehdä jotakin, yritän hankkiutua siitä eroon. Kotitöiden määrää voi vähentää yllättävän paljon, kun alkaa etsiä vaihtoehtoja.

Kun sain tarpeekseni kissankarvojen siivoamisesta milloin mistäkin, tein vähitellen muutoksia kotiimme ja toimintatapoihimme.

Luovuimme keittiön avohyllyköstä, joka ei pysynyt karvattomana päivääkään. Olohuoneen neljä pitkää verhoa vaihtuivat vuosien kuluessa yhteen lyhyempään, joka sekin saa ikkunaremontin ja akustiikkalevyjen hankinnan jälkeen lähteä. Vähensimme mattoja, vain eteisen matto sai jäädä. Kodintekstiileistä jäivät vain ne, joille on konkreettinen tarve, mikään ei saanut paikkaa pelkästään sisustuksellisista syistä.

Lopetin karvaisten kotivaatteiden rullaamisen tarraharjalla ennen pesua. Luovuimme lehtitelineestä ja kaikista muistakin huonekalua pienemmistä tavaroista, joiden paikka oli ollut lattialla. Vähensimme pöytätasoilla olevien tavaroiden määrää.

Pellavapyyhkeitä silitän mielelläni, mutta vaatteita en. Valitsen siis pääasiassa vaatteita, jotka eivät silitystä kaipaa. Mitään käsinpestäviä vaatteita en myöskään hanki. Jos vaate ei kestä vesipesua koneessa, jääköön kauppaan.

Jos inhoaa siivoamista, se kannattaa pitää mielessä, kun on ostamassa jotakin uutta. Silloin ei tule valinneeksi huonekaluja tai tavaroita, joita on sietämätöntä huoltaa ja pitää puhtaana.

Yksi kaikkein ikävimmistä kotitöistä on sälekaihdinten puhdistaminen. Ikkunoiden pesua tulee vitkuteltua loputtomiin, kun tietää millainen homma sälekaihdinten puhdistus on. Eikä vitkuttelu tietenkään auta asiaa… Toimeen tarttuminen kaksi kertaa vuodessa ei riitä, sälekaihtimet ovat jo hyvin nopeasti mustassa pölyssä ja noessa.

Toivottavasti ikkunoiden uusiminen tuo avun, sillä kumppanini ei suostunut edes miettimään sälekaihtimille vaihtoehtoa. Onhan se totta, että ne suojaavat kesäkuumalla hyvin auringolta, päästäen silti valoa sisään. Mietityttää vain, että tämän lähes 60-vuotiaan asunnon aiemmat asukkaat pärjäsivät ilman sälekaihtimia. Miksi se meille olisi ylivoimaisen vaikeaa?

Tällä hetkellä ajankohtaiseksi on noussut mietintä jalkalistojen tarpeellisuudesta, sillä ne ovat hajoamassa kirjaimellisesti kappaleiksi. Edellinen asukas oli ikäväkseni kuorruttanut suoraviivaisen asuntomme turhan koristeellisilla, talon aikakauteen ja tyylin sopimattomilla listoilla – joita on todella ärsyttävää pitää puhtaana.

Jalkalistojen pois jättämistä hidastaa vain pintavetoina tehty sähköremontti. Jos sähköjohdot saisi pois lattialta jalkalistojen takaa, asia olisi selvä. Pitänee selvittää mitä vaihtoehtoja asian hoitamiseksi olisi käytettävissä.

Onko jalkalistoilla edes mitään muuta virkaa, kuin peittää huolimatonta työnjälkeä? Jalkalistavalikoima, johon olen aiempien remonttien yhteydessä tutustunut, näyttäisi sanovan että ei, niin ikävän näköistä rimpulaa on kaupan. Jos jalkalistojen ajatuksena on kokonaisuuden viimeistely siistiksi, niin ei se välttämättä toteudu, jos listat on asennettu vähän niin ja näin. Yhtä hyvin ne voisi jättää pois ja tehdä lattian kanssa riittävän huolellista työtä.

Kun uusimme lattian lähes kymmenen vuotta sitten, laitoimme entiset listat takaisin paikoilleen. Se oli kaikkein helpointa. Listojen laitossa on oma hommansa, eivätkä ne ihan ilmaisiakaan ole, saati mukavia kerrostalossa uusia. Ja toki laitoimme lattian sillä tarkkuudella, että listat peittävät…

Voipi olla, että listojen pois jättäminen saa odottaa seuraavaan lattiaremonttiin asti. Se on edessä vasta sitten, kun meillä ei enää ole kissoja. Lattia kestänee siihen asti, jalkalistoista ei välttämättä ole silloin enää paljoa jäljellä.

Näiden hajanaisten mietteiden päätteeksi totean vain, että kodin puhtaanapito ja tavaroiden huoltaminen on huomattavasti helpompaa, mukavampaa ja vähemmän aikaa vievää, kun miettii mitä kotiinsa todella tarvitsee. Kannattaa kyseenalaistaa kaikki kuvitelmansa siitä, mitä kodissa pitäisi olla ja miltä siellä pitäisi näyttää, niin voi löytää tuoreita ideoita ja valita toisin.